Piikittelee kokoajan metsamania varmaan ollut koulussakin muiden mukana ivaamassa Timoa nyt piikittelee kuinka ei mani tule kylän tapahtumiin ja sanoo manin haukkuvan paskakyläksi noi molemmat on kylänsaä haukkunut eikä Mehtonen tullut jo sovittuihinkaan juttuihin mm mielenterveys hyväntekeväisyys kävelyyn eli varsin kaksinaamainen henkilö
Joko uskotte millainen persoona Mehtonen on
Anonyymi-ap
6224
2Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Aika lapsi.
Sellainen ihminen yleensä kiistää joka on mukana kiusaamisessa. Harva on niin suoraselkäinen että pystyy pyytämään tekojaan anteeksi. Tällaiset tyypit ovat pilanneet monen lapsen elämän, kiusaaminen jää ikuisiksi ajoiksi mieleen.
Timo ei ollut koulukiusattu ! Olin ylemmällä luokalla ja Timolla kyllä olis ollu kavereita mutta hän itse halusi olla yksin ja eristäytyi muista .Se video minkä hän aikanaan tehny on valetta , sillä kalasteli seuraajia .Häntä ei todellakaan kiusattu.
Juvonen on narsisti
Pidin Konemannia leppoisana savolaisena mutta täytyy harkita asiaa uudelleen.
Taitaa olla Perssuomalainen?