Palstan keskustelu on näköjään loppunut. Voitaisiin vaikkapa keskustella Mountain Meadowsin verilöylystä. Monet palstalaiset eivät ole varmaankaan kuulleet koko asiasta, mutta se kuvastaa todella hyvin mormonismia, jos se pääsee hallitsevaan asemaan, kuten Utahissa oli tapahtunut.
Kyseinen verilöyly oli siis tapahtuma itä-yhdysvaltalaisen Kaliforniaan matkalla olleen vankkurisiirtolaisten ja paikallisen mormoniasejoukon välillä. Mormonit lavastivat hyökkäyksensä viattomien siirtolaisten kimppuun intiaanien tekemäksi.
Kun itseään puolustaville siirtolaisille selvisi, että mormonit olivat hyökkäyksen takana, mormonit päättivät tappaa kaikki siirtolaiset, ettei jäisi todistajia. Mormonit lupasivat, että siirtolaiset saisivat jatkaa matkaa vapaasti. Mutta kun siirtolaiset niin tekivät, heidät teloitettiin armotta. Tämä mormonien murharetki oli hyvin suunniteltu ja useiden mielestä mormonikirkon ylimpien johtajien hyväksymä.
Toivotaan, että mormonismin alamäki jatkuu, ettei tällaista tapahtuisi uudelleen ja vielä suuremmassa mittakaavassa.
Mountain Meadows verilöyly
21
82
Vastaukset 21
- Anonyymi00001
Eikä tuo Mountain Meadows ollut edes ainoa tapaus jossa Mormonit tappoivat muita ihmisiä.
The Salt Lake Tribune lehden mukaan on Panguitch kaupungissa Utahin osavaltiossa olleen sisäoppilaitoksen tontilta löydetty 12 alkuperäisväestöön kuuluneen lapsen ruumiit. Lapset olivat Paiute intiaaneja.
Kaupungin pormestari ja ylempi virkamies kielsivät paikallista historioitsijaa tutkimasta tapausta syvemmin sen jälkeen kun tiedot tulivat yleisesti ilmi (syy tähän voi olla Mormonikirkon painostus ja halu muuttaa historiaa mielensä mukaiseksi).
Artikkelissa sanotaan että alkuperäisväestölle tarkoitettuja sisäoppilaitoksia luotiin Amerikassa 1800-luvun loppupuolella ja 1900-luvun alkupuolella.
Artikkeli aiheesta
Researcher who uncovered Indigenous school’s history in Panguitch leaves job after being told to stop work
https://www.sltrib.com/news/2021/12/03/researcher-who-uncovered/
Mormoneilla on yksi toinenkin tapaus jossa murhasivat 30 Paiute intiaania (miehiä, naisia, ja lapsia). Tällä tapauksella on Paiute-heimon oma muistosivu jossa kertovat tapauksesta
https://www.utahpaiutes.org/news/the-circleville-massacre/
Ja MAP-kirkon puoltajat kieltävät tuonkin. Tai väittävät että se ei ollut kirkon jäsenten tekemisiä. Se oli paha verilöyly ja jäivät kiinni vasta jälkeenpäin. Kirkkoa se ei pahaksi osoita, vaan oli yksityisten jäsenten rikos. Kirkon historiassa on tarkkaan kerrottu koko tapahtuma.
- Anonyymi00002
Kirkon historiassa on kerrottu tarkkaan siitä, mitä Mormonikirkko haluaa ihmisten tietävän. Mountain Meadows verilöyly ei ollut yksityisten jäsenten rikos, verilöyly suunniteltiin mormonikirkon kokouksissa ja alueen ylimmät johtajat tiesivät suunnitelmista.
Anonyymi00002 kirjoitti:
Kirkon historiassa on kerrottu tarkkaan siitä, mitä Mormonikirkko haluaa ihmisten tietävän. Mountain Meadows verilöyly ei ollut yksityisten jäsenten rikos, verilöyly suunniteltiin mormonikirkon kokouksissa ja alueen ylimmät johtajat tiesivät suunnitelmista.
Alueen johtajat sen tekivät, pahan rikoksen. Kirkon johto ei sitä tehnyt.
Se oli väärin ja tekijät paljastuivat. Ja paljastuttuaan saivat rangaistuksen. Ei tietenkään ennen sitä. Ei tiedetty.santtunen2 kirjoitti:
Alueen johtajat sen tekivät, pahan rikoksen. Kirkon johto ei sitä tehnyt.
Se oli väärin ja tekijät paljastuivat. Ja paljastuttuaan saivat rangaistuksen. Ei tietenkään ennen sitä. Ei tiedetty.Rankaisiko mormonien epäjumala tekijöitä? Ai niin, kuten muutkin jumalat, ei olemattomuuttaan siihen pystynyt.
he-ma kirjoitti:
Rankaisiko mormonien epäjumala tekijöitä? Ai niin, kuten muutkin jumalat, ei olemattomuuttaan siihen pystynyt.
Kristuksen Kirkko, mormonit, palvovat Isää ja Poikaa ja Pyhää Henkeä kuten muutkin. Meillä on oikea käsitys tästä Jumaluudestamme, muilla se väärä käsitys on jos jollakin on väärä käsitys.
Jumala on olemassa, muttei sitä tieteellisesti pysty todistamaan. Se on uskonasia, ja vahvistuu todeksi kun seuraa uskoaan. Yksilötasolla, ei kaikille, jokaisen on hankittava se tieto itse, henkilökohtaisesti, koska Jumala on salattu Jumala, todistuu vasta kun Jeesus tulee takaisin.
- Anonyymi00003
Tästä on sarja jopa Tex Willerissä.
Maailma aina vääristelee kirkon opin ja historian. Tarkkaan tutkittuna mikään ei todista sitä, mitä vastustajat haluavat, että tämä on väärä ja paha kirkko, vaan aina toistepäin, tämä on oikea kirkko, Jumala pitää huolta, että pysyykin sellaisena.
Ei ole enää aikaa uuden kirkon rakentamiseen.
Nyt kirkossa on Amerikassa jonkinlainen hajaannus trumpilaisiin ja näiden vastustajiin, ja sama näkyy kaikkialla. Mutta tämä ei kirkkoa hajoita, koska kaikki luottavat profeettaan ja apostoleihin.
Hajaannus jää kirkon ulkopuolelle, poistuu kirkon sisältä häiritsemästä.- Anonyymi00004
Luotatko myös Joseph Smithiin? Minä en ainakaan luottaisi rikolliseen ja naisten naurattajaan. Täällä on ruodittu Smithin edesottamukset aika tarkkaan, eli jätetään ne pois tästä kirjoituksesta. Se vain haluan tuoda esille, että ei ole ihmekään, jos mormonit kannattavat Trumpia, olihan heidän uskontonsa perustaja rikollinen ja valehtelija. Trump on täydellinen presidentti mormoneille.
Anonyymi00004 kirjoitti:
Luotatko myös Joseph Smithiin? Minä en ainakaan luottaisi rikolliseen ja naisten naurattajaan. Täällä on ruodittu Smithin edesottamukset aika tarkkaan, eli jätetään ne pois tästä kirjoituksesta. Se vain haluan tuoda esille, että ei ole ihmekään, jos mormonit kannattavat Trumpia, olihan heidän uskontonsa perustaja rikollinen ja valehtelija. Trump on täydellinen presidentti mormoneille.
Ei Joseph ollut rikollinen. Hänen vastustajiensa mielestä vaan. Ja edelleen noita juttuja levitellään, vaikka kaikki on tarkkaan tutkittu ja selvitetty.
Luuletko, että Pietarilla oli hyvä maine vastustajiensa keskuudessa? Ei tietenkään! Ihan sama se on nykyisen pääapostolin kanssa.
Uskovaiset kannattavat Trumpia, koska ovat poliittisesti takapajuisia ja oikeistolaisia. Mutta on uskovia vihreitä ja vasemmistolaisia olemassa, kuten minä. Jos auttaa köyhiä, on vasemmistolainen politiikassa, jos luontoa, on vihreä. Jokaisen uskovan pitäisi näitä tehdä ja kannattaa. Mutta oikeisto on vallassa ja harhauttaa massat politiikassa aina väärälle puolelle. Nyt persuihin ja kokoomukseen.
Onneksi olemme yhtenäisiä Ukrainan tukemisessa.- Anonyymi00005
santtunen2 kirjoitti:
Ei Joseph ollut rikollinen. Hänen vastustajiensa mielestä vaan. Ja edelleen noita juttuja levitellään, vaikka kaikki on tarkkaan tutkittu ja selvitetty.
Luuletko, että Pietarilla oli hyvä maine vastustajiensa keskuudessa? Ei tietenkään! Ihan sama se on nykyisen pääapostolin kanssa.
Uskovaiset kannattavat Trumpia, koska ovat poliittisesti takapajuisia ja oikeistolaisia. Mutta on uskovia vihreitä ja vasemmistolaisia olemassa, kuten minä. Jos auttaa köyhiä, on vasemmistolainen politiikassa, jos luontoa, on vihreä. Jokaisen uskovan pitäisi näitä tehdä ja kannattaa. Mutta oikeisto on vallassa ja harhauttaa massat politiikassa aina väärälle puolelle. Nyt persuihin ja kokoomukseen.
Onneksi olemme yhtenäisiä Ukrainan tukemisessa.Smith vangittiin kesäkuussa 1844 Cartagen vankilaan Illinoisiin syytettynä maanpetoksesta, kun hän kaupungin pormestarina oli määrännyt paikallisen arvosteleva lehdistön (Nauvoo Expositor) painokoneen tuhottavaksi. Ennen oikeudenkäyntiä joukko miehiä hyökkäsi vankilaan ja surmasi hänet.
Smith oli petollinen huijari tai valheellisia keinoja käyttävä henkilö, jonka taloudelliset kokeilut (kuten epävirallinen pankkitoiminta Ohiossa) ja yhteisön johtaminen rikkoivat lakia. Anonyymi00005 kirjoitti:
Smith vangittiin kesäkuussa 1844 Cartagen vankilaan Illinoisiin syytettynä maanpetoksesta, kun hän kaupungin pormestarina oli määrännyt paikallisen arvosteleva lehdistön (Nauvoo Expositor) painokoneen tuhottavaksi. Ennen oikeudenkäyntiä joukko miehiä hyökkäsi vankilaan ja surmasi hänet.
Smith oli petollinen huijari tai valheellisia keinoja käyttävä henkilö, jonka taloudelliset kokeilut (kuten epävirallinen pankkitoiminta Ohiossa) ja yhteisön johtaminen rikkoivat lakia.Ei hän mitään rikollista ollut tehnyt. Rehellisessä oikeudenkäynnissä hänet olisi vapautettu. Nyt roskajoukko ampui hänet, eikä oikeuslaitos suojellut kuten olisi pitänyt.
Nykyaikana kaikki tiedot ovat täsmällisesti saatavissa. Silti levitetään valheita ja uskotaan niihin. Koska historiantutkijatkin ovat maallisia, eivätkä voi uskoa ihmeisiin, ilmestyksiin ja ilmoituksiin, joihin kirkon alku perustui. Jumalaan uskova voi uskoa niihin ja rukoilla ja kysyä Jumalalta.
- Anonyymi00006
Smith oli tuomittu rikollinen jo ennen tulitaisteluun päättynyttä loppuansa. Trumpkin on tuomittu rikollinen, mutta saa silti jatkaa USA:n presidenttinä vihakampanjaansa ihmisyyttä vastaan. En missään nimessä toivo kenenkään kuolemaa, mutta Smithin kohtalo Trumpille tekisi koko maailmasta paremman paikan.
Smith oli odottamassa oikeudenkäyntiä, eikä valtiovalta suojellut häntä, hänet ammuttiin kuoliaaksi laittomasti. Kännin en joukko, joka oli kii jo otettu juuri tuollaisella valheilla, teki sen.
Trump on täysi fasisti ja USAn ja maailman vaarallisin mies. Mutta se ei kuulu tähän millään tavoin. Puolet Amerikasta on hänen puolellaan, muut vastaan, niin uskovaisistakin. Uskovat ovat usein poliittisesti tiedottomia ja näin harhautettavissa äärioikeistoon kuten maallisetkin politiikasta kiinnostumattomat.
- Anonyymi00007
William H. Dame ja John Lee elivät 7-11.09.1857 jolloin he/hän surmasi/surmautti 100-140 siirtolaista Mountain Meadowsin verilöylyssä? John D.Lee surmasi 14 näistä 100-140:stä siirtolaisesta.
- Anonyymi00008
Nuo kummatkin, William H. Dame ja John Lee, kykenivät toimimaan itsenäisesti surmatessaan (joukkojensa kanssa) nuo siirtolaiset.
Yksityiskohdat ovat tarkkaan tiedossa tästä nykyajan tapahtumasta. Eivät todista kirkosta mitään pahaa, vain näistä ihmisistä, jotka teon tekivät.
- Anonyymi00009
Nefiläisten joukoissa oli "aikoinaan" myös niitä jotka ajoivat nefiläisiä tuhoon. Samoin on meidän aikana. Jotkut nefiläiset, jotka "aikoinaan" (385 jKr) ajoivat nefiläisiä tuhoon, kuuluvat nykyäänkin nefiläisten joukkoon ja pyrkivät saamaan hajaannusta ja tuhoa nefiläisten keskuudessa.
Vuonna 385 jaa. käytiin nefiläisten ja laamanilaisten välillä taistelu Kumoran kukkulalla. Tuossa taistelussa nefiläiset tuhottiin täydellisesti ottamatta lukuun muutamia harvoja. Tuohon sotaan yllyttäjinä oli 7 nefiläistä sotapäällikköä 130000 tuhannen joukkoineen. Loput nefiläiset 490000 olivat pakotettuja lähtemään tuohon sotaan.
Lamanilaiset (noin 2 miljoonaa) surmasivat kaikki nefiläiset ottamatta lukuun 24 nefiläistä ja 5 nefiläistä jotka olivat päässeet pakenemaan etelänpuoleisiin maihin sekä yhtä nefiläistä joka oli karannut lamanilaisten puolelle.- Anonyymi00010
Lamanilaiset surmasivat myöhemmin 24 nefiläisestä, jotka olivat jääneet eloon Kumoran taistelusta, vielä viisi nefiläistä.
Nykyään ei ole nefiläisiä eikä laamanilaisia. Jotkut intiaanit ovat enemmän toisen kuin toisen jälkeläisiä ja joillakin ei ole ollenkaan kummankaan Lehin pojan tai jälkeläisten, perimää.
Ihan samoin kuin valkoisten kohdalla, joillakin on israelilaisia esi-isiä, joillakin ei. Millään DNA tutkimuksella ei saa kuin viitteitä ja prosentteja Lähi-Idästä jne.- Anonyymi00011UUSI
santtunen2 kirjoitti:
Nykyään ei ole nefiläisiä eikä laamanilaisia. Jotkut intiaanit ovat enemmän toisen kuin toisen jälkeläisiä ja joillakin ei ole ollenkaan kummankaan Lehin pojan tai jälkeläisten, perimää.
Ihan samoin kuin valkoisten kohdalla, joillakin on israelilaisia esi-isiä, joillakin ei. Millään DNA tutkimuksella ei saa kuin viitteitä ja prosentteja Lähi-Idästä jne.Nefiläisten joukoissa oli "aikoinaan" myös niitä jotka ajoivat nefiläisiä tuhoon. Samoin on meidän aikana. Jotkut nefiläiset, jotka "aikoinaan" (385 jKr) ajoivat nefiläisiä tuhoon, kuuluvat nykyäänkin Jumalan kirkkoon ja pyrkivät saamaan hajaannusta ja tuhoa Jumalan kirkon jäsenien keskuudessa.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va1162416Mitä tapahtuu?
Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???381501Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...
...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha6431016- 106993
- 71962
- 97888
- 48875
Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti
Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk76710- 70706
Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen
Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik31686