Trumpin puhe klo 04:00

Anonyymi-ap

Trump pitää puheen neljältä aamuyöllä.

Veikkauksia siitä mitä puhe koskee:
1. USA vetäytyy Hormuzinsalmen hommista ja jättää sen Euroopan maiden hoidettavaksi (juuri oli suuri NATO-kokous).
2. lmoittaa että avaruusolennot ovat sittenkin totta ja vierailleet Maapallolla pitkään.

Oli miten oli, luulen että huomenna saattaa olla ihmettelemistä tuohon puheeseen liittyen.

T. Iperius

11

53

    Vastaukset 11

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi00001

      USA:n historian suurin kokoelma valheita.

      • Anonyymi00008

        VASSUJEN POSTIÄÄNIEN TEHTAILUSTA
        Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on pitämässä puheen kansalle kello 4 Suomen aikaa. ISTV välittää puheen suorana.

        Etukäteen on uutisoitu, että puhe käsittelee vaaliturvallisuutta. Trump on jo vuosien ajan toistanut virheellisiä väitteitä vaalivilpistä. Trump on muun muassa väittänyt, että hän olisi voittanut vuoden 2020 presidentinvaalit tai, että postiäänestyksessä esiintyy paljon vilppiä.

        Trump on myös väittänyt ei-kansalaisten voineen äänestää vaaleissa merkittävissä määrin ja, että äänestyskoneet eivät ole luotettavia.

        Reutersin mukaan Valkoinen talo empii vielä sen suhteen, paljastaisiko Trump tiedustelutietoa koskien Kiinan aikeita tai kykyä vaikuttaa vuoden 2020 vaaleihin.

        Lähteiden mukaan Trumpin ensimmäisen kauden aikana kerätty tieto koskien Kiinaa ei osoittanut, että Kiina olisi manipuloinut tai muuttanut ääniä.

        Asiantuntijat ja viranomaiset ovat toistuvasti kiistäneet Trumpin väitteet laajamittaisesta vaalivilpistä. Myös tuomioistuimissa on todettu, että Trump hävisi vuoden 2020 vaalit Joe Bidenille.

        Jotkut republikaanijohtajat ovat kehottaneet Trumpia keskittymään ennen loppuvuoden välivaaleja aiheisiin, jotka ovat tärkeitä suurimmalle osalle amerikkalaisista, kuten korkeisiin elinkustannuksiin, Reuters kertoo.

        – En tiedä, mitä hän aikoo sanoa, senaatin enemmistöjohtaja John Thune sanoi keskiviikkona, kun häneltä kysyttiin, neuvoisiko hän Trumpia välttämään vuoden 2020 vaaleista puhumista.

        – Voin vain sanoa, että me olemme keskittyneitä vuoden 2026 vaaleihin, tai ainakin minä olen, ja luulen, että suurin osa kollegoistani on.

        Demokraattien tarvitsee viedä republikaaneilta vain kolme paikkaa marraskuisissa välivaaleissa saadakseen enemmistön edustajainhuoneessa.


    • Anonyymi00002

      USA:ssä eletään vielä silloin eilistä iltaa, ihan normaali aika presidentin puheelle, näitä on aika ajoin. Tuskin mitään järisyttävää.

      • Anonyymi00004

        Demarit panikoi kyl siel sit jotain on löydetty vaalivilppejä 2020 vaaleissa.


    • Anonyymi00003

      Oli miten oli niin siellä on varmasti lähipiirissä joillakin miljoonien tradet odottamassa valmiina kun Trump taas kerran heilauttaa markkinoita. Aika monta kertaa jo sitä tehnyt kautensa aikana, esim. keväällä 2026 tulliuhkaukset.

    • Anonyymi00005

      Yksi on varmaa. Trump aloittaa monta uutta asiaa ja peruu yhtä monta vanhaa.

    • Anonyymi00006

      Isku taas tulossa senaattiin?

    • Anonyymi00007

      veikkaan että ydinisku

    • Anonyymi00009

      Normaalit ihmiset eivät tuhlaa aikaansa pascanjauhamisen kuunteluun.

    • Anonyymi00011

      Heräsin sattumalta juuri neljältä..Laitoin piruuttanu töllön päälle.ja tarkoitus oli katsoa Trumpin puhetta livenä CNN kanavalta, mutta eivät paskiaiset uskaltaneet näyttää sitä livenä ettei kansalle vsan lipsahda tietoa jota halutaan pantata. Paikalla stufiossa oli joku raati koko puheen ajan ruotimassa ja spekuloimassa että.mitähän se Trump mahtaa sanoa.

      Samaan aikaan Iltalehti oli näyttänyt puheen livenä. Täydellistä sensuuria, nyt voivat sitten näyttää vain "parhaat" palat ja vittuilla jos puheesta löytyy nälvittävää. Nyt ne sitten näyttää poimintoja ja analysoi puheen katsojien puolesta.

      Tämä on vasemmistolaista sensuuria parhaimmillaan.

    • Anonyymi00012

      Let's make America great again or not SO great again! 👀🤣🇺🇸

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ei käy sääliksi sitä miestä

      Sitä saa mitä tilaa.
      Ikävä
      166
      1451
    2. En ehkä onnistu siinä

      Kovasti minä yritän näyttää kauniilta, vain sinua varten, mutta en taida onnistua siinä.
      Ikävä
      58
      715
    3. Muistakaa pojat tämä.

      Mies joka haluaa naisen, löytää keinon. Ei epäröi eikä hämmennä. Tekee kaiken eteenne.
      Ikävä
      87
      677
    4. Muhun rakastuu kaikki naiset, mut mä en rakastu niihin

      Mun vaatimustaso on 10+ Mut mua tavottelee 7+ naiset
      Ikävä
      203
      558
    5. Oletko päättänyt

      Että luovutat minun suhteeni
      Ikävä
      48
      516
    6. Kirjoita kolme sanaa

      mistä kaivattusi voisi sinut tunnistaa.
      Suhteet
      37
      506
    7. Mies,oletko koskaan...

      Käyttänyt maksullista naista?
      Ikävä
      115
      491
    8. Viesti jonka haluaisit lähettää...

      hänelle. Onko jokin pieni tunniste jonka vain te tiedätte. Onko naiselta miehelle tai toisinpäin, joku joku päivämäärä
      Ikävä
      15
      480
    9. toivottavasti kohta jo kohdataan

      😍😍😍😍😍 sinua olen odottanut varmasti koko elämäni
      Ikävä
      25
      473
    10. Pahoin pelkään nainen

      että pidät minua epäempaattisena, itsekeskeisenä, narsistisena ja kylmänä ihmisenä. Oletko koskaan ajatellut, että minus
      Ikävä
      47
      470
    Aihe