Epstori seinäjoki

Miksi se on nykyään niin kuollut paikka?
13243
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Kaupungin liikennesuunnittelija vihaa autoja ja haluaa estää niiden tulon keskustaan jolloin ei ole asiakkaita ja kaupat kuolee.

2Äänestä
  • Juu Ideaparkillahan ei ole asian kanssa mitään tekemistä vaan ne on ne ilkeät liikennesuunnitelijat. Pitäähän se auto aina oven eteen saada!

    Äänestä

Se nyt vain on elämisen tahti.

Joko olet muuttumishaluinen TAI vänä leuassa kitajat.😩😢

Keskustat ovat nykyään VAIN juopottelemisen kehtoja. Baareja, pubeja täynnä.

Äänestä

Eihän autoja ole estetty epstoriin millään tapaa. Sinnehän on mitä helpoin mennä autolla. Kyse on vain siitä, että liikkeet haluaa olla samassa ryppäässä missä kaikki muutkin. Ja se rypäs on ideaparkissa, siellä on liiketilaa riittävästi kaikille. Yksi lähtee pois, toinen lähtee pois, kolmas, ja kierre on valmis. Kaikki haluaa ideaparkiin.

Ei epstorissa ja sen parkkipaikoissa sinällään mitään vikaa ole, mutta niiden volyymi on mitoitettu pienemmälle määrälle liikkeitä ja asiakkaita. Siitä on kysymys. Lisäksi on kysymys siitä, että alueella ei asu asiakkaita kuitenkaan niin paljoa, että niitä riittäisi yhtäaikaa moneen ryppääseen.

Jopa Helsingissä on nähtävissä samaa asiakkaiden puutetta, sielläkin osa paikoista on näivettynyt, isojen kauppakeskusten myötä.

Äänestä

Mutta kansalaisoikeus vapaa pysäköinti puuttuu free parkeringen

Äänestä

"Ei epstorissa ja sen parkkipaikoissa sinällään mitään vikaa ole"

Ne on mitoitettu mopoautoille. Ei sinne isompi maasturi mahdu kun molemmilla puolilla isot pylväät.

Äänestä
  • Just' noin on.🤪🫣

    Mutta, riittäähän noita mopoautoja ja mopoja jotka sinne voi ajella.

    Äänestä

Eihän siellä enää ole montaakaan yritystä.
Kävelin yksi päivä sen läpi ja hiljaista oli kuin kirkossa.

Äänestä

1. Internetin myötä ihmiset alkoivat siirtymään kivijalkaliikkeistä nettikauppoihin.
2. Keskustan parkkipaikat tulivat maksullisiksi -> asiakaskato kiihtyi
3. Isojen automarkettien tarjonta ja helppokulkuisuus autolla yhteen paikkaan on perheille (ja kelle tahansa) houkuttelevampi vaihtoehto kuin useiden keskustan pikkuliikkeiden läpikäyminen jalan. Paikallinen tahtotila kumminkin ihan oikeasti on sellainen että autolla pitää päästä ulko-ovien viereen.
4. Asukasmäärä Seinäjoella melko vähäinen joten ei riitä kaikkiin kauppoihin asiakkaita.
5. Ideapark tuli -> se sinetöi keskustan jo aikaisemmin alkaneen näivettymisen aivan täysin.

Tossapa noita syitä

Äänestä

Vaasastakin käytiin ennen Seinäjoella kaupoilla ennen kuin nämä neropattivihreät esti vapaan pysäköinnin. Nyt vaasalaiset käy kaupoilla Kivihaassa missä on ilmainen pysäköinti

Äänestä

Ideaparkissa kuulee usein ruotsinkieltä mutta ne on sitten varmaan niitä Kasperin ruotsalaisia kun en ymmärrä mitä ne puhuu?

Äänestä
  • Ei se oo ruotsia, perus nykynuorisoa ei niiden puheesta enää selkoa ota. Katoaa suomenkieli tilalle tulee joku helevetin lol-skipidi mongerrus.

    Äänestä

  • Anonyymi00013 kirjoitti:

    Ei se oo ruotsia, perus nykynuorisoa ei niiden puheesta enää selkoa ota. Katoaa suomenkieli tilalle tulee joku helevetin lol-skipidi mongerrus.

    English ja niiku suomen language mixed sekoitettuna bro. Vammaisen kuuloista mamuenglantia..

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Miksi se on nykyään niin kuollut paikka?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu