Lesbo puolustaa Päivi Räsästä

Anonyymi-ap

Olen ateistina, kirkkoon kuulumattomana lesbona sitä mieltä, ettei Päivi Räsänen ole rikkonut meitä homoseksuaaleja vastaan. Eikä häntä olisi pitänyt tuomita syylliseksi kiihottamisesta kansanryhmää vastaan. Perustan mielipiteeni lukemaani Korkeimman oikeuden ennakkopäätökseen ja syytettyihin Räsäsen kirjoituksiin sekä kuuntelemani haastatteluun, jonka Räsänen antoi Kuuntelija-podcastissa heti tuomion saatuaan.

Ensin käydään läpi oikeudenkäynnin taustat. Räsäselle oli siis vaadittu rangaistusta kiihottamisesta kansanryhmää vastaan kahden eri tapauksen vuoksi. Ensimmäisessä syytekohdassa käsitellään Räsäsen vuonna 2004 Luther-säätiölle kirjoittamaa pamflettia. “Mieheksi ja naiseksi hän heidät loi. Homosuhteet haastavat kristillisen ihmiskäsityksen” -niminen vihkonen oli alun perin julkaistu painettuna säätiön omia, pienten seurakuntien sisäisiä koulutus- ja keskustelutarpeita varten. Sittemmin myös julkaistu PDF-tiedostona säätiön ja Räsäsen nettisivustoilla.

Toisessa syytekohdassa taas on kyse Räsäsen Twitterissä, Instagramissa ja Facebookissa vuonna 2019 julkaisemasta päivityksestä: “Kirkko on ilmoittanut olevansa Setan Pride 2019 virallinen partneri. Miten kirkon oppiperusta, Raamattu, sopii yhteen sen kanssa, että häpeä ja synti nostetaan ylpeyden aiheeksi?” Päivityksen yhteyteen Räsänen oli liittänyt kuvan Uuden Testamentin Roomalaiskirjeen 1. luvun jakeista 24–27.

Räsänen itse kertoo Kuuntelija-podcastissa, että aivan ensimmäinen rikosilmoitus oli tehty nimenomaan viimeksi mainitusta somepäivityksestä. Tämän kirjoituksen hän oli osoittanut kritiikiksi Suomen evankelis-luterilaisen kirkon johdolle, jonka tuki Pride-tapahtumalle oli Räsäsen mielestä ristiriidassa Raamatun opetusten kanssa. Alkuperäinen syyte päivitystä koskien kuitenkin raukesi. Kyseessä oli kristittyjen sisäinen erimielisyys uskonoppien tulkinnasta, eikä ihmisten perusoikeudessa tunnustaa ja harjoittaa uskontoa ole lähtökohtaisesti mitään rikollista.

Samoihin aikoihin, kun somepäivityksen tutkinta oli meneillään, Räsänen kertoo saaneensa poliisilta kirjeen. Siinä sanottiin, että myös toisesta hänen kirjoituksestaan – vuoden 2004 pamfletista – oli tehty erillinen rikosilmoitus. Sitä poliisi oli tutkinut Räsäsen tietämättä useiden viikkojen ajan. Esitutkinta oli kuitenkin päätetty, koska poliisi ei katsonut pamfletin sisällön täyttävän rikoksen tunnusmerkkejä.

Räsäsen mukaan valtakunnansyyttäjä julkaisi kuitenkin marraskuussa 2019 tiedotteen, jossa kerrottiin poliisille annetusta määräyksestä aloittaa pamfletin esitutkinta uudelleen. Sen sisällön katsottiin olevan “homoseksuaaleja loukkaavaa ja heidän ihmisarvoaan alentavaa”.

Tämän jälkeen Räsänen päätti julkaista pamfletin uudelleen Facebookissaan ja nettisivuillaan, koska hän oli saanut runsaasti yhteydenottoja koskien sen sisältöä. Lisäksi hän arveli, että jakamalla avoimesti syytettynä olleet tekstit, hän antaisi ihmisille mahdollisuuden perehtyä asiaan ja tehdä siitä omat johtopäätöksensä.

Syyttäjän mukaan Räsänen oli näin ollen “asettanut ja pitänyt yleisön saatavilla mielipiteitä ja väitteitä, joissa solvattiin homoseksuaaleja ryhmänä seksuaalisen suuntautumisen perusteella”. Asia eteni käräjäoikeuteen, jossa syytteet Räsästä vastaan hylättiin vuonna 2022. Syyttäjän valitettua tuomiosta syytteet hylättiin uudelleen hovioikeudessa vuonna 2023. Kunnes maaliskuun lopussa 2026 Korkein oikeus tuomitsi Räsäsen syylliseksi kiihottamisesta kansanryhmää vastaan sakkorangaistuksin.

Tuomio ei kuitenkaan koskenut alun perin tarkasteluun otettua vuoden 2019 Raamattua tulkitsevaa somepäivitystä, jonka syyte oli kaatunut. Vaan yksinomaan tätä vanhempaa pamflettia, josta tehty rikosilmoitus oli seurausta somepäivityksen tutkinnasta. En voi olla nyökyttelemättä Räsäsen ajatuksille oikeusprosessista ja syyttäjän toiminnasta. Niitä hän kuvailee sanomalla: “Kun rikollinen tai syyllinen on tiedossa, niin sitten täytyy se rikos löytää jostakin – että kyllä se keksitään, kun oikein kaivetaan.”

173

391

    Vastaukset 173

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi00001

      Korkeimman oikeuden tuomio perustui siihen, että pamfletin tekstit voidaan tulkita homoseksuaaleja solvaaviksi ja panetteleviksi, ja ne voivat osaltaan lisätä homoseksuaaleihin kohdistuvaa syrjintää. Räsäsen lääkärin ja kansanedustajan auktoriteettiasemalla katsottiin olevan tällaisessa viestinnässä erityistä painoarvoa.

      Kuitenkin tässä kohtaa astummekin sitten melko häilyvälle laintulkinnalliselle maaperälle. Luettuani erityisen tarkkaan ne kappaleet Räsäsen pamfletista, joita syytteet koskivat, jäi ainakin itselleni hyvin epäselväksi, millä perusteella ne ovat tuomittavaan rikokseen asti homoseksuaaleja uhkaavia, panettelevia tai solvaavia. Räsäsen ilmaisut ovat nimittäin pitkälti hypoteettisia, henkilökohtaisia mielipiteitä, kristilliskonservatiivisia tulkintoja homoseksuaalisuuden syistä sekä pohdintoja yhteiskunnan arvopohjan muuttumisen seurauksista. Räsänen käyttää tekstissään paljon konditionaalia sekä ilmaisuja kuten “jos”, “avaa väylän”, “taustalta voidaan löytää”, “on mahdollista” ja “itse näen kuitenkin, että…”, ja niin edelleen.

      Missään kohtaa hän ei sano tai anna ymmärtää, että hänen mielestään homoseksuaalit olisivat ihmisinä muita alempiarvoisia. Räsänen ei tekstissään kehota syrjimään homoseksuaaleja tai pidä syrjintää hyväksyttävänä. Hän ei uhkaa tai kehota muita uhkaamaan heitä väkivallalla. Hän ei vertaa heitä eläimiin tai loisiin, eikä syytä heitä rikollisiksi. Sen sijaan Räsänen painottaa niin pamfletissaan kuin Kuuntelija-podcastin haastattelussaan, että kaikkien ihmisen yhdenvertaisuus on paitsi kristillisen ihmiskuvan, myös hänen oman vakaumuksensa ja poliittisen työnsä lähtökohta:

      “Perusoikeuksissamme aivan oikein kielletään ihmisten syrjiminen muun muassa seksuaalisen taipumuksen vuoksi. Kristillisen ihmiskäsityksen mukaan jokainen ihminen on seksuaalisesta suuntautumisestaan riippumatta tasavertainen ja yhtä arvokas.”

      Räsänen kylläkin esittää kiistanalaisen ja vanhoilliselta kalskahtavan väitteen siitä, että homoseksuaalisuus olisi psykoseksuaalinen kehityshäiriö. Kuuntelija-podcastissa Räsänen toteaa, että hän perustaa tämän nimenomaisen akateemisen teoriansa Raamatun lisäksi siihen, mitä hänelle itselleen on aikoinaan homoseksuaalisuudesta sen ajan tieteen näkökulmasta opetettu – olkoonkin, että kyseiset opit ovat perua jo useamman vuosikymmenen takaa. Hän erehtyy teoriassaan siinä mielessä, että nykytiedon valossa homoseksuaalisuutta ei aiheuta sen enempää yksin perimä kuin psyykkiset, sosiaaliset tai seksuaaliseen kehitykseen tai niiden häiriöihin liittyvät syyt. Sen Räsänen tosin itsekin myöntää sanoessaan, ettei ole tieteentekijä, eikä hänellä ole asiasta tämän hetken ajantasaisinta tietoa.

      Taas tiede itsessään ei tule koskaan valmiiksi, eikä sen kaikkiin kysymyksiin ole mahdollista saada lopullisia ja tyhjentäviä vastauksia. Tällöin ainoa, mitä jää, on kulloisenkin tiedeyhteisön sen hetkinen konsensus tutkittavasta aiheesta. Yhtenä aikana ajattelemme yhtä, toisena toista, ja kenties kolmantena palaamme sen ajan parhaassa tietämyksessä aiempiin käsityksiin. Tiede ihmisen työnä on myös altis aikansa ideologisille vaikutuksille. Ajan hengestä ja kulttuurista riippuu, mitä pidämme hyväksyttävänä tutkia ja miten. Sama pätee yhteiskunnan yleisiin normeihin ja arvoihin. Lisäksi Räsäsen tieteellä ratsastavat väitteet eivät ole kiistanalaisuudessaan millään muotoa ainutlaatuisia, eivätkä edes vakavimmasta päästä.

      Hyvänä vertailukohteena niihin toimii translääketieteen johtavaksi asiantuntijajärjestöksi julistautunut kansainvälinen World Professional Association for Transgender Health (WPATH). Sen antamien transihmisiä koskevien hoitosuositusten näyttö on todistettu puolueettomissa tutkimuksissa kerta toisensa jälkeen joko heikkolaatuiseksi tai peräti vältettäväksi. Siitä huolimatta sateenkaarijärjestöt pitävät ja mainostavat WPATH:iä tällä hetkellä oman alansa korkeimpana auktoriteettina.

      • Anonyymi00002

        Mielestäni Räsäsen kannanotot, joissa hän ei edes esitä homoseksuaaleille annettavaksi mitään “hoitoja”, kalpenevat niiden radikaalien toimenpiteiden rinnalla, joita WPATH suosittelee annettavaksi “välttämättöminä terveydenhuollon palveluina”. Niitä se suosittelee käytännössä ilman kriteerejä, ja pelkästään potilaan “tietoiseen suostumukseen” perustuen. WPATH:in hoitosuosituksissa on mainittu muun muassa alaikäisten lasten kasvua, kehitystä ja hedelmällisyyttä häiritsevät puberteetin estolääkitykset, vastakkaisen sukupuolen hormonien antaminen sekä erilaiset plastiikkakirurgiset kehonmuokkausleikkaukset. Niitä kaikkia voidaan antaa ja kustomoida potilaan omien toiveiden mukaisesti, mikäli potilas niitä vain ilmoittaa haluavansa.

        Suomeen tätä WPATH:in mallia transihmisten hoitamiseksi lobbaavat aktiivisesti Seta ja sen alla toimiva Sukupuolen moninaisuuden osaamiskeskus (SMOK), sillä he tulkitsevat näiden toimenpiteiden olevan kaikille ihmisille kuuluvia välttämättömiä perusoikeuksia. Muutenkin edellä mainitut järjestöt asettavat yleisön saataville ja pitävät esillä sellaista tietoa, josta on haittaa paitsi homoseksuaaleille, myös useille muille väestöryhmille. Toisin kuin Setan ja SMOK:in allekirjoittamat WPATHin suositukset, yksikään Räsäsen homoseksuaaleja koskeva väite ei aiheuta tosiasiallista uhkaa kenenkään hyvinvoinnille, terveydelle ja turvallisuudelle.

        Mitä Räsäsen kannanottojen loukkaavuuteen tulee, on kyse eri mieltä olevan vastapuolen tulkinnasta. Nimittäin väite, että “homoseksuaalisuus on psykoseksuaalinen kehityshäiriö”, ei itsessään sisällä moraalista johtopäätöstä, että homoseksuaalisuus olisi oikein tai väärin. Myöskään pelkkä jonkin asian luonne häiriönä tai sairautena ei johda tällaiseen oikein-väärin-asetelmaan. Räsäsen spekuloi, että “seksuaalisen identiteetin eheytyminen kohti normaalia heteroseksuaalista tunne-elämää on mahdollista, jos ihminen on itse motivoitunut ja halukas hoitoon”. Tähän sisältyy taas kuviteltu tilanne, jossa homoseksuaalisuus häiritsee ihmistä itseään, ja että hän voi haluta asiaan muutosta. Se ei ole sama asia kuin ehdottaa tai vaatia eheytyshoitoja kaikille homoseksuaaleille.

        Lisäksi väittäessään, että homoudessa on kyse “seksuaalisesta poikkeavuudesta”, on Räsänen peräti aivan oikeassa. Ilman muuta homoseksuaalisuus on poikkeama siitä tilastollisesta faktasta, että suurin osa ihmisistä on heteroseksuaaleja. Sekään ei ole moraalikysymys, vaan vallitseva asiaintila. Mielestäni näistä asioista loukkaantuminen kertoo yhtäältä omahyväisyydestä ja itsekeskeisyydestä, toisaalta hauraasta minäkuvasta ja itsetunnosta, mutta ennen kaikkea puutteellisesta erimielisyyksien sietämisestä – taito, joka on yhteiskunnassa toisten ihmisten kanssa vuorovaikutuksen ja toimeentulon kannalta välttämätön.

        Yhdyn Räsäseen hänen sanoessaan, että olisi asia erikseen, että hänen omiin luentoihinsa, Raamatun tulkintaansa sekä vanhentuneisiin oppikirjoihin perustuvia kirjoituksiaan ”paheksuttaisiin, niitä vastaan hyökättäisiin, Lääkäriliitto jyrähtäisi ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitos laittaisi statementin, että tämä ei ole nykylääketieteen mukaista”. Mutta se, että Korkein oikeus päättää äänin 3–2 kyseessä olevan rangaistava rikos, – käräjä- ja hovioikeuden 8 eri tuomarin aiemmin antaman vapauttavan päätöksen jälkeen – avaa eräällä tapaa uuden oven ja ylittää tietyn kynnyksen suomalaisessa oikeusjärjestelmässä.

        Mielestäni optimaalisin tilanne olisi se, että yhteiskunnassamme turvattaisiin laaja uskonnon-, mielipiteen- ja sananvapaus, kunhan se ei todennettavasti loukkaa toisten vastaavaa oikeutta, tai aiheuta heille konkreettista uhkaa. Perusoikeuksiamme turvaavien lakien tulisi olla niin kiistattomia ja yksiselitteisiä, sekä kunkin rikoksen kriteerit niin tarkasti määriteltyjä, ettei niihin jää yhdellekään poliittiselle tai uskonnolliselle ideologialle altista tulkinnanvaraa.

      • Anonyymi00003
        Anonyymi00002 kirjoitti:

        Minulle lesbona Räsäsen mielipiteet tai julkaisut eivät ole vihapuhetta, eivätkä varsinkaan kiihottamista homoseksuaaleja vastaan. Enkä aio jatkossakaan ilmoittaa yhdestäkään sellaisesta ”vihapuheesta”, jossa ei ole kyse suorasta väkivallasta tai sen uhasta. Voimme Räsäsen, ja kenen tahansa muunkin, kanssa olla eri mieltä ja silti elää rinnakkain toisiamme häiritsemättä. Samaan aikaan, kun minä elän seksuaalisessa ja romanttisessa parisuhteessa vaimoni kanssa, Räsänen voi omistaa elämänsä Raamatun tulkinnalle ja mielipiteidensä julistamiselle Räsänen voi kutsua sitä kehityshäiriöksi, synniksi ja häpeäksi, johon minä voin vastata: ”Entä sitten?”

        Kuitenkin tämän jälkeen voimme yhteistuumin kävellä eri suuntiin – tai näin olen tähän asti ainakin kuvitellut olevan maassamme tapana.

        Henkilökohtaisesti minun täytyy kuitenkin ihailla Räsäsen horjumatonta uskoa asiaansa, ja suoraselkäisyyttä puolustaa itselleen tärkeitä arvoja silloinkin, kun muut ihmiset kääntävät hänelle selkänsä ja juhlivat hänen häviötään – itse itseään “ihmisoikeusliikkeiksi” kutsuvat Seta ja Pride- yhteisö eturintamassa. Räsänen osuu hykerryttävällä tavalla naulan kantaan verratessaan oikeudenkäyntiään pääsiäisen ajan tapahtumiin. Kuvainnollisesti ristillä roikkuessaankin hän kääntää katseensa tilanteensa valoisiin puoliin, ja onnistuu löytämään tappionsa tarkoituksen suuremmassa mittakaavassa.

        Myrskyn jälkeen vaikeuksista alkaa toisinaan itää jonkin uuden ja hyvän siemen, jonka täyden kukoistuksen näemme vasta myöhemmin. Elämän koettelemusten kestämisessä meitä auttavat rakastamamme lähimmäiset – ja joitakin usko.

        “Otamme vastaan Jumalalta hyvää, joten miksemme ottaisi vastoinkäymistäkin.” Kaiken jälkeenkin tämän yhden pilkatun, herjatun ja ideologisesti vaiennetun naisen puheesta en voi kuulla muuta kuin teeskentelemättömän lämmön, rauhan ja hyvän tahdon toisille.

        Olipa meillä muilla uskonlahjaa tai ei, on meillä tästä filosofiasta vielä paljon opittavaa.

        Kirjoittanut: Duumimamma

        Duumimamma on lesbo, ateisti ja sisällöntuottaja. ”

      • Anonyymi00004
        Anonyymi00003 kirjoitti:

        Linkki
        https://lhb-liitto.fi/2026/04/01/ristilla-rinnalla-rasasen/?fbclid=IwdGRjcATGxLRwZG9mAWZkaWQWUKtxbAxVM9sVVmaqn-GpMqpYWkGYjGV4dG4DYWVtAjExAHNydGMGYXBwX2lkCjY2Mjg1NjgzNzkAAR67CacjaxUJ7dYHwXx9YjnLmv07JTAnvWu35vDSl3TgHZ2J53bZLcSF_jdCNA_aem_QG3eb7oQXz0v26fc9CQYZw

      • Anonyymi00003 kirjoitti:

        Minulle lesbona Räsäsen mielipiteet tai julkaisut eivät ole vihapuhetta, eivätkä varsinkaan kiihottamista homoseksuaaleja vastaan. Enkä aio jatkossakaan ilmoittaa yhdestäkään sellaisesta ”vihapuheesta”, jossa ei ole kyse suorasta väkivallasta tai sen uhasta. Voimme Räsäsen, ja kenen tahansa muunkin, kanssa olla eri mieltä ja silti elää rinnakkain toisiamme häiritsemättä. Samaan aikaan, kun minä elän seksuaalisessa ja romanttisessa parisuhteessa vaimoni kanssa, Räsänen voi omistaa elämänsä Raamatun tulkinnalle ja mielipiteidensä julistamiselle Räsänen voi kutsua sitä kehityshäiriöksi, synniksi ja häpeäksi, johon minä voin vastata: ”Entä sitten?”

        Kuitenkin tämän jälkeen voimme yhteistuumin kävellä eri suuntiin – tai näin olen tähän asti ainakin kuvitellut olevan maassamme tapana.

        Henkilökohtaisesti minun täytyy kuitenkin ihailla Räsäsen horjumatonta uskoa asiaansa, ja suoraselkäisyyttä puolustaa itselleen tärkeitä arvoja silloinkin, kun muut ihmiset kääntävät hänelle selkänsä ja juhlivat hänen häviötään – itse itseään “ihmisoikeusliikkeiksi” kutsuvat Seta ja Pride- yhteisö eturintamassa. Räsänen osuu hykerryttävällä tavalla naulan kantaan verratessaan oikeudenkäyntiään pääsiäisen ajan tapahtumiin. Kuvainnollisesti ristillä roikkuessaankin hän kääntää katseensa tilanteensa valoisiin puoliin, ja onnistuu löytämään tappionsa tarkoituksen suuremmassa mittakaavassa.

        Myrskyn jälkeen vaikeuksista alkaa toisinaan itää jonkin uuden ja hyvän siemen, jonka täyden kukoistuksen näemme vasta myöhemmin. Elämän koettelemusten kestämisessä meitä auttavat rakastamamme lähimmäiset – ja joitakin usko.

        “Otamme vastaan Jumalalta hyvää, joten miksemme ottaisi vastoinkäymistäkin.” Kaiken jälkeenkin tämän yhden pilkatun, herjatun ja ideologisesti vaiennetun naisen puheesta en voi kuulla muuta kuin teeskentelemättömän lämmön, rauhan ja hyvän tahdon toisille.

        Olipa meillä muilla uskonlahjaa tai ei, on meillä tästä filosofiasta vielä paljon opittavaa.

        Kirjoittanut: Duumimamma

        Duumimamma on lesbo, ateisti ja sisällöntuottaja. ”

        Joka tapauksessa Räsänen on ottanut elämäntehtäväkseen esittää homoseksuaaliset sairaina ja yhteiskuntaan kuulumattomina.

      • Anonyymi00021

        Duumimamma osui naulan kantaan, hyvä näin sen näen itsekkin.

        Olen Uskova, hetero nainen

    • Anonyymi00005

      Minä puolestani olen [kirkkoon kuuluvana heterona] sitä mieltä, että Räsänen herjasi kirjoituksillaan ihmisryhmää ja sai sopivan rangaistuksen.

      • Anonyymi00006

        Mikä oli herjaamista?

    • Minä puolestani olen [katoliseen kirkkoon kuuluvana heterona] sitä mieltä, että Putin ajaa meidän asiaa.

      😊😊😊😊😊

      • Anonyymi00007

        Olet häpeäksi katolisille.

    • Anonyymi00009

      Duunimamma ei sitten ymmärtänyt, mistä Räsänen tuomionsa sai.
      Sellaista.

      • Anonyymi00011

        Ihan älytöntä antaa tuomio muka vanhentuneen sanan käytöstä.

      • Anonyymi00012
        Anonyymi00011 kirjoitti:

        Ihan älytöntä antaa tuomio muka vanhentuneen sanan käytöstä.

        Tuomio tule vanhentuneen diagnoosin käytöstä.

      • Anonyymi00014
        Anonyymi00012 kirjoitti:

        Tuomio tule vanhentuneen diagnoosin käytöstä.

        Silloin kun Päivi Räsänen pamflettinsa kirjoitti tuo diagnoosi ei ollut vanhentunut.
        Sitä käytettiin aina 2010-luvulle asti psykiatriassa Itsea häiritsevän homoseksuaalisuuden kohdalla.
        Oikeastaan syyttäjä nosti sen julkisuuteen kun hän otti pamfletin syytteidensä tueksi.

      • Anonyymi00018
        Anonyymi00014 kirjoitti:

        Silloin kun Päivi Räsänen pamflettinsa kirjoitti tuo diagnoosi ei ollut vanhentunut.
        Sitä käytettiin aina 2010-luvulle asti psykiatriassa Itsea häiritsevän homoseksuaalisuuden kohdalla.
        Oikeastaan syyttäjä nosti sen julkisuuteen kun hän otti pamfletin syytteidensä tueksi.

        Päivin käyttämä tautiluokitus IC-9 poistui käytöstä 1996, jolloin IC-10 tuli käyttöön.

      • Anonyymi00025
        Anonyymi00018 kirjoitti:

        Päivin käyttämä tautiluokitus IC-9 poistui käytöstä 1996, jolloin IC-10 tuli käyttöön.

        Ja siinä Psykoseksuaalinen kehityksen häiriö on tautiluok8tuksena F66

      • Anonyymi00026
        Anonyymi00025 kirjoitti:

        Ja siinä Psykoseksuaalinen kehityksen häiriö on tautiluok8tuksena F66

        Kyllä, -10-tautiluokituksessa koodi F66 viittaa sukupuoliseen kehitykseen ja suuntautumiseen liittyviin psyykkisiin häiriöihin.

      • Anonyymi00028
        Anonyymi00026 kirjoitti:

        Kyllä, -10-tautiluokituksessa koodi F66 viittaa sukupuoliseen kehitykseen ja suuntautumiseen liittyviin psyykkisiin häiriöihin.

        Jotka voivat liittyä myös heteroseksuaalisuuteen. Tässä se ero IC-9 ja IC-10 välillä.

      • Anonyymi00029
        Anonyymi00028 kirjoitti:

        Jotka voivat liittyä myös heteroseksuaalisuuteen. Tässä se ero IC-9 ja IC-10 välillä.

        Kyllä, mutta totuus on se, että se oli vielä tautiluokituksessa silloin kun Päivi Räsänen pamflettinsa kirjoitti.
        Ja että IC-10 tautiluokituksessa sitä käytetään edelleen psykoseksuaalisuuden kehityksen häiriönä niin heteruudessa kuin muissakin seksuaalisuuden häiriötiloissa.
        Joten oikeastaan onko Päivi Räsänen siten niin väärin ilmaissutkaan.

      • Anonyymi00032
        Anonyymi00029 kirjoitti:

        Kyllä, mutta totuus on se, että se oli vielä tautiluokituksessa silloin kun Päivi Räsänen pamflettinsa kirjoitti.
        Ja että IC-10 tautiluokituksessa sitä käytetään edelleen psykoseksuaalisuuden kehityksen häiriönä niin heteruudessa kuin muissakin seksuaalisuuden häiriötiloissa.
        Joten oikeastaan onko Päivi Räsänen siten niin väärin ilmaissutkaan.

        Päivi käytti IC-9 tautiluokitusta.

      • Anonyymi00035
        Anonyymi00025 kirjoitti:

        Ja siinä Psykoseksuaalinen kehityksen häiriö on tautiluok8tuksena F66

        Koodi F66 kattaa ryhmän ”Sukupuoliseen kehitykseen ja suuntautumiseen liittyvät psyykkiset häiriöt ja käytöshäiriöt”. Nämä diagnoosit eivät määritä seksuaalista suuntautumista sairaudeksi, vaan kuvaavat siitä johtuvaa psyykkistä kärsimystä tai vaikeutta hyväksyä sitä.”

        Eli psykoseksuaalinen kehiytyksen häiriö on Päkän omaa koodistoa.

      • Anonyymi00037
        Anonyymi00035 kirjoitti:

        Koodi F66 kattaa ryhmän ”Sukupuoliseen kehitykseen ja suuntautumiseen liittyvät psyykkiset häiriöt ja käytöshäiriöt”. Nämä diagnoosit eivät määritä seksuaalista suuntautumista sairaudeksi, vaan kuvaavat siitä johtuvaa psyykkistä kärsimystä tai vaikeutta hyväksyä sitä.”

        Eli psykoseksuaalinen kehiytyksen häiriö on Päkän omaa koodistoa.

        Eihän Päivikään ole sanonut homoseksualia sairaaksi. Eriasteisia häiriötiloja voi olla vaikka muuten olisikin täysin terve.

      • Anonyymi00039
        Anonyymi00037 kirjoitti:

        Eihän Päivikään ole sanonut homoseksualia sairaaksi. Eriasteisia häiriötiloja voi olla vaikka muuten olisikin täysin terve.

        Sanoi, että nimenomaan homoseksuaalisuus on psykoseksuaalinen kehityksen häiriö.

      • Anonyymi00041
        Anonyymi00039 kirjoitti:

        Sanoi, että nimenomaan homoseksuaalisuus on psykoseksuaalinen kehityksen häiriö.

        Häiriö ei ole sairaus.

      • Anonyymi00042
        Anonyymi00011 kirjoitti:

        Ihan älytöntä antaa tuomio muka vanhentuneen sanan käytöstä.

        vaka vanha päiviläinen vanhentuneiksi sanoiksi sanomansa loihti....

      • Anonyymi00046
        Anonyymi00041 kirjoitti:

        Häiriö ei ole sairaus.

        Ei kukaan niin ole väittänytkään.

      • Anonyymi00052
        Anonyymi00046 kirjoitti:

        Ei kukaan niin ole väittänytkään.

        Kyllähän täällä jatkuvasti huudellaan kuinka Päivi muka sanoo homoja sairaaksi, vaikka hän on puhunut homoseksuaaleista psykoseksuaalisuuden häiriötilasta.

      • Anonyymi00055
        Anonyymi00052 kirjoitti:

        Kyllähän täällä jatkuvasti huudellaan kuinka Päivi muka sanoo homoja sairaaksi, vaikka hän on puhunut homoseksuaaleista psykoseksuaalisuuden häiriötilasta.

        Häiriö tarkoittaa sellaista tilaa, jossa ihmisen ajattelu, tunteet tai käyttäytyminen muuttuvat niin paljon, että ne aiheuttavat hänelle huomattavaa haittaa tai kärsimystä arjessa.

        Em. kehitysvammaisuus ja autismi ovat häiriöitä. Lässyttäminen tästä onko kyseessä sairaus vai häiriö on ihan puhdasta asian kiertämistä. Terveen ihmisen kutsuminen kehityshäiriöiseksi on jo yksinäänkin kunnianloukkaus, saati sitten kokonaisen ryhmän kutsuminen. Oikeudella oli selvät perusteet tässä vaikka jengillä ottaakin koville.

      • Anonyymi00058
        Anonyymi00055 kirjoitti:

        Kai sinä näin ajattelet silloinkin kun on kyse ruuansulatushäiriöstä tai unihäiriöistä.
        Häiriöitä voi olla moniasteisia monenlaisia ei kaikki häiriöt ole vakavia tai sellaisia, ettei ne ole parannettavissa.
        Sitä paitsi tautiluokitukset sanastoineen ja luokituksineen ovat ihan virallisia luokituksia, eikä niitä ole annettu loukkausmielessä.

      • Anonyymi00059
        Anonyymi00058 kirjoitti:

        Ah, unohdin missä olen. Kuvittelin, että ihmiset ymmärtävät asiayhteydestä että puhun psykologisesta häiriöstä kun vielä puhutaan ajattelusta, tunteista tai käyttäytymisestä ja käytän vielä kehityshäiriöiseksi kutsumista esimerkkinä ja autismia häiriön esimerkkinä. Mutta ei. Pahoitteluni. Kaikista näistä vinkeistä huolimatta asia ei tullut ymmärretyksi. Vika on minun.

      • Anonyymi00062
        Anonyymi00058 kirjoitti:

        Kai sinä näin ajattelet silloinkin kun on kyse ruuansulatushäiriöstä tai unihäiriöistä.
        Häiriöitä voi olla moniasteisia monenlaisia ei kaikki häiriöt ole vakavia tai sellaisia, ettei ne ole parannettavissa.
        Sitä paitsi tautiluokitukset sanastoineen ja luokituksineen ovat ihan virallisia luokituksia, eikä niitä ole annettu loukkausmielessä.

        "Sitä paitsi tautiluokitukset sanastoineen ja luokituksineen ovat ihan virallisia luokituksia, eikä niitä ole annettu loukkausmielessä."

        Kyllä, ne ovat virallisia luokituksia eikä niitä ole annettu loukkausmielessä. Mutta niitä voidaan ihan hyvin käyttää muuhun. Jonkun kutsuminen kehityshäiriöiseksi voi hyvin olla halventavaa. Ja kenties vielä miljoonannen kerran, tässä oikeusjutussa ei ole kyse tunteista tai niiden loukkaamisesta.

      • Anonyymi00069
        Anonyymi00012 kirjoitti:

        Tuomio tule vanhentuneen diagnoosin käytöstä.

        Ei hänellä ollut ketään potilasta, vaan löytyi sanaa yleisesti,

      • Anonyymi00070
        Anonyymi00032 kirjoitti:

        Päivi käytti IC-9 tautiluokitusta.

        Ei maininnut mitään tautiluokituksesta!

      • Anonyymi00073

      • Anonyymi00076
        Anonyymi00069 kirjoitti:

        Ei hänellä ollut ketään potilasta, vaan löytyi sanaa yleisesti,

        Käytti sanaa yleisesti koskemaan homoseksuaaleja ja niin tehden ajoi päin puuta.

    • Anonyymi00010

      Kun oikeus puhuu, niin me olemme hiljaa ettei käy kuten Jeesuksen tuomitessa, että Pilatus pesi kätensä, mutta kansa huutoäänestyksellä käski ristiinnaulita.

      Ei me voida tuomita ihmisiä huutoäänestyksellä vaikka miten kovaa ja paljon huudetaan.

      Siinä kävisi samoin kuin Jeesukselle, että täysin syytön tuomitaan ja syyllinen vapautetaan.

      • Anonyymi00013

        "kansa huutoäänestyksellä käski ristiinnaulita.2

        "Se huutoäänestänyt kansa"
        oli pienellä sisäpihalla, eikä sinne olisi mahtunut huutoäänestämään montakaan ihmistä.

        Vai että "kansa"?!
        Sitkeänä elää tuokin perätön väite.

      • Anonyymi00015

    • Anonyymi00016

      "väite, että “homoseksuaalisuus on psykoseksuaalinen kehityshäiriö”, ei itsessään sisällä moraalista johtopäätöstä, että homoseksuaalisuus olisi oikein tai väärin. Myöskään pelkkä jonkin asian luonne häiriönä tai sairautena ei johda tällaiseen oikein-väärin-asetelmaan."

      Tiedän jo etukäteen, että vastauksellani ei ole mitään merkitystä aloittajalle tai muille samoin ajatteleville, mutta vastaan silti, koska väite on aika yksiselitteisesti väärin ja huonosti perustelut.

      Sairauden tai kehityshäiriön määritelmään sisältyy se, että se heikentää ihmisen toimintakykyä, sekä aiheuttaa hänelle haittaa ja mahdollisesti kärsimystä.

      Kun jokin asia määritellään "häiriöksi" tai "kehityshäiriöksi", se sisältää aina oletuksen siitä, että on olemassa "normaali" tai "oikea" kehityskulku.

      Jos taas väitetään, että kehitys on häiriintynyt, väitetään samalla myös, että on olemassa "oikea" lopputulos, josta poikkeaminen on viallista.

      Tämä on puhdas arvovalinta, ei objektiivinen havainto.

      Homoseksuaalisuus itsessään ei aiheuta kärsimystä vaan se, että se on sosiaalisesti ei-sallittua ja ei-hyväksyttyä. Kärsimys tulee toisista ihmisistä ja heidän asenteistaan, ei seksuaalisesta suuntautuneisuudesta.

      Koko väite siitä, ettei "kehityshäiriö"-sanan käyttö johda moraaliseen oikein/väärin-asetelmaan, on todella pahassa ristiriidassa todellisuuden kanssa.

      Historiassa homoseksuaalisuutta on pidetty nimenomaan poikkeavuutena, häiriönä ja sairautena, mikä on johtanut laajamittaiseen syrjintään, väkivaltaan, rikostuomioihin ja pakkohoitoihin. Tätä patologiaa sairaudesta on käytetty selkeiden ihmisoikeusrikkomusten moraaliseksi perusteeksi ja käytetään edelleen.

    • Anonyymi00017

      Eihän muutama nettihörhökään ole "kansa", joka pyrkii asettumaan esivallan edelle. Ja toiset nettihörhöt ovat sitten toista mieltä. Siten on aivan viisainta päätyä vain oikeuden tuomioon.

      Raamatussa kyllä sanotaan, että fariseukset kiihottivat kansaa huutamaan että ristiinnaulitse. Itse kansa ei välttämättä tajunnut sitä miten oli kyse sapatin rikkomisesta ja Pilatus vielä vähemmän. Siksi hän pesi kätensä koko asiasta.

      Raamattu kertoo aivan kaikista asioista meidän elämässä, ei tuhansissa vuosissa ihmisen elämä sinällään ole miksikään muuttunut vaikka on tullut tekoälyä sekä muuta, mutta se ihmisyys mistä kinastellaan ja miten oikeus toimii, ei ole miksikään muuttunut.

    • Anonyymi00019

      Tämä aloitus "Lesbo puolustaa Päivi Räsästä" oli jo saanut muilta 2 tykkäystä, kun noin 10 minuuttia sitten minäkin annoin sille tykkäyksen, joten tykkäyksiä pitäisi nyt olla 3, mutta kun ei ole. Miksi sitä ei vieläkään näy? Miksi palstanvalvojan pitää olla noin epärehellinen, sillä mistään muustahan tässä ei voi olla kysymys.

      • Anonyymi00020

        No heti tuli kun huomautin!

      • Anonyymi00022

        No ei yksi lesbo kesää tee.

      • Anonyymi00023

        "mistään muustahan tässä ei voi olla kysymys"

        Minä ostan aina uuden tietokoneen, jos välimuistit koneella antaa vanhentuneita tietoja, kuten että homoseksuaalisuus olisi kehityshäiriö tai äänestysnumero ei päivity vaikka naputtelen sitä äänestyspainiketta.

    • Präsänen väitti homoja mielisairaiksi, mikä on tietysti paksua tuubaa.

      Se ei kuitenkaan estä sitä että homoseksuaali ei ole järjissään kuten aloituksesta näemme.

      • Anonyymi00040

        Ei ole väittänyt. Älä sano väärää todistusta lähimmäisestä.

    • Anonyymi00024

      Aloittaja on ateistinakin kristitympi kuin kristitty Räsänen kristittynä.
      Olen itse muuten täysheteromies joten turha ruveta nimittelemään,.
      Minä muuten rakastan lesboja. homoudessahan on kyse seksistä, joten en pelkää tämän viestin poistamista ja siksi kerronkin että olen rakastellut monen lesbon kanssa ja he ovat hyviä sängyssä, vai pitäisikö sanoa että sängyissä. moni heteroksi itseään kutsuva nainen saattaa epärehellisyydessään olla kaikkea muuta kuin valehtelee ja semmoisen "heteronaisen" kanssa se on pentu ja laaki varmaankin.

      • Anonyymi00027

        Olet heteromiehenä rakastellut lesbojen kanssa....hoh,hoihaa mitä kuvitelmia taas.

      • Anonyymi00043
        Anonyymi00027 kirjoitti:

        Olet heteromiehenä rakastellut lesbojen kanssa....hoh,hoihaa mitä kuvitelmia taas.

        Ei se mikään naurun asia ole
        e n k ä m i n ä v a l e h t e l e
        ainakaan aina enkä koskaan
        piste!

    • Anonyymi00030

      Et voi olla lesbo, jos puolustat Räsästä. Et taida edes tietää, mikä on Setan kanta asiaan. Netissä kyllä riittää Räsäsen puolustajia, jopa lesboina esiintyviä miehiä.

      • Eräs entinen homoystävä kannattaa Räsästä. Jalovaaraa, Putinia ja Trumpia, sekä Juntusta.

      • torre3 kirjoitti:

        Eräs entinen homoystävä kannattaa Räsästä. Jalovaaraa, Putinia ja Trumpia, sekä Juntusta.

        No eihän seksuaalinen suuntautuminen takaa sitä, että kaikki muumit olisivat laaksossa.

      • Anonyymi00047
        torre3 kirjoitti:

        Eräs entinen homoystävä kannattaa Räsästä. Jalovaaraa, Putinia ja Trumpia, sekä Juntusta.

        Kuulostaa ihan aito.laiselta 🐱

      • Tolkun.Ihminen kirjoitti:

        No eihän seksuaalinen suuntautuminen takaa sitä, että kaikki muumit olisivat laaksossa.

        Aivan. Siksi se homo on entinen ystävä. Hän menetti kaupungin asunnon, ja häätö päällä seuraavasta.

      • Anonyymi00096
        Tolkun.Ihminen kirjoitti:

        No eihän seksuaalinen suuntautuminen takaa sitä, että kaikki muumit olisivat laaksossa.

        Sinulla ja torrella ei todellakaan ole.

      • Anonyymi00097

        Valtaosa homoista ja lesboista ei diggaa Setaa.

    • Anonyymi00031

      Eihän muulla ole mitään väliä kuin Raamatun kannalla. Esivaltaa tulee totella.

      Raamatussa on esimerkki Jeesuksen ristiinnaulitsemisesta kun esivaltaa ei kunnioitettu ja jokainen huusi oman kantansa.

      • Eli ei edes silloin noudatettu Jumalan määräyksiä. Esivalta toisaalta antoi vallan kansalle.

      • Anonyymi00095
        torre3 kirjoitti:

        Eli ei edes silloin noudatettu Jumalan määräyksiä. Esivalta toisaalta antoi vallan kansalle.

        Kuka noudattaa kuka ei.

    • Anonyymi00033

      Ateisti ja Päivi Räsänen. Kuin kaksi marjaa. En ole koskaan pitänyt Päiviä kristittynä. Kansanlähetyksessä on paljon seksuaalisesti vinksahtaneita.

    • Anonyymi00034

      Raamattu on kokoelma mielikuvitustarinoita ja jokainen täysijärkinen ymmärtää tämän tosiasian.

      • Anonyymi00036

        Vain ja ainoastaan sillä mitä Raamattuun on kirjoitettu UT:n on kirjoitettu on merkitystä. Ei sillä mitä mieltä joku homo mahdollisesti tai joku muu edusti mitä tahansa.

        Esivaltaa tulee kunnioittaa ja Jeesuksen ristiinnaulitseminen on esimerkki huutoäänestyksestä mitä siitä tulee kun jokaista yritetään kuulla mitä tässä muka pitäisi tehdä. Esivalta ei näe sapattirikosta, mutta fariseukset huutavat ristiinnaulittavaksi.

        Ei mistään muualta löydy asiaan mitään selvyyttä vaikka miten jokainen olisi tietävinään miten tulee toimia ja toinen tosiaan morkkaisi.

      • Anonyymi00045

        Niinkuin tämäkin

        Joh. 13:23
        Ja eräs hänen opetuslapsistaan, se, jota Jeesus rakasti, lepäsi aterioitaessa Jeesuksen syliä vasten.

        Johanneksen huumoria eikä pidä todesta ottaa... eihän? Vai? Räsänen: Yhyy!

      • Anonyymi00051

        Et oo koskaan kohdannut elävää Jumalaa,
        Raamattu on totta

      • Anonyymi00051 kirjoitti:

        Et oo koskaan kohdannut elävää Jumalaa,
        Raamattu on totta

        Mistä tiedät, että muinaisten ihmisten kirjoitukset ovat totta?

      • Anonyymi00094
        torre3 kirjoitti:

        Mistä tiedät, että muinaisten ihmisten kirjoitukset ovat totta?

        Mistä tiedät, että mikään kirjoitus on koskaan totta?

    • Anonyymi00038

      Päivi Räsäsen homoseksuaalisuutta koskevat lausunnot ja niistä seurannut oikeusprosessi toimivat valtavana mainoskampanjana, jota puitiin lehdistössä ulkomaita myöten.

      Kun tätä julkisuuden mekanismia ei tunnisteta, päädytään tietämättä markkinoimaan juuri sitä asiaa, jota vastustetaan.

      Tämän seurauksena kristillinen evankeliumi turmeltuu, koska huomio kiinnittyy pelkkään kohuun ja vastakkainasetteluun puhtaan sanoman sijasta.

      Julkisuus lisää aina näkyvyyttä, oli se hyvää tai huonoa, sillä mainonnan psykologinen dynamiikka toimii samalla tavalla puolesta ja vastaan.

      • Tuo johtuu siitä, että Päivillä ei ole ollut evankeliumia, vaan hän on saanut kuuluisuutta puhumalla homoseksuaalisista kaikkea älytöntä.

    • Anonyymi00044

      Jos päivi lukee raamatusta että jumala merkitsee homot näkyvällä merkillä,eli huuliherpeksellä niin miksi kaappihomot menee panikkiin.

    • Anonyymi00048

      Harhaopilla saa paljon enemmän näkyvyyttä kuin mitä Hengen uskolla sekä sillä että ihminen on selkeästi Jumalan lapsi, edustaa Jumalan hyvyyttä, lempeyttä, laupeutta ja rakkautta. Ei sitä sillä niin pääse esille kuin sillä että ottaa itselleen paholaisen kaavun.

    • Anonyymi00049

      Kristitty ei voi ymmärtää Päivin homovihaa. Ateisti voi ehkä helpommin.

    • Anonyymi00050

      Et oo kuunnellut yhtään Päiviä mitä hän sanoo,

      • Anonyymi00053

        Ei ole viime päivinä ottanut kantaa ihmisten tappamiseen, niin aivan selkeää käsitystä ei ole sotahulluuden tasosta.

        Todennäköisesti korkealla kun on muutoinkin kriminaali.

    • Anonyymi00054

      Aloittaja katsoo olevansa ateisti mutta Jumala ehkä saattaa olla eri mieltä hänen kanssaan siitä, koska hän on niin hyväsydäminen ja ihmisrakas että puolustaa täällä tuota vihamielistä vainoojaansa.
      Aloittaja alitajuisesti toimii juuri Jumalan toivomuksen ja käskyn mukaan että vainottu ihminen antaisi anteeksi vainoojalleen.
      Muistaako kukaan aitolainen räsäsläinen täällä tuollaiseen viittaavaan raamatunjakeeseen koskaan törmänneensä, kädessään näyttävästi pitämäänsä ja heiluttamaansa Raamattua joskus hajamielisenä selaillessaan?
      "Enkö minä ainakin miljoona kertaa ole Raamattua uskovaisena kädessäni pidellyt ja sitä ihmisille näytellyt, enkö minä siis Jumalan silmissä muka olisi arvokkaampi kuin tuo ateisti joka kaiken lisäksi on vieläpä homo", puuskuttaa nyt vihoissaan tietenkin heteropäivi.
      Mutta... hetero se olen minäkin ja vieläpä 100 %:nen hetero, joka ehkä selittää sen, etten minä homoja vihaa, vaan pidän heitä samanarvoisina ihmisinä kanssani Jumalan edessä.
      Ei ihminen saa leikkiä olrvansa Jumalampaa kuin Jumala on, ja alkaa määräilemään Jumalaa että kenet Jumalan pitää tuomita ja kenet ei.
      Ei ihminen saa asettaa itseään jumalaksi Jumalalle ja alkaa määräilemään Itseään Jumalaa!
      Jumala Loi homot niinkuin meidät heterotkin, emmekä pieninä ihmisinä voi tietää syytä siihen-
      Yksin Jumala sen tietää.
      Piste!

      • Anonyymi00057

        "Ei ihminen saa leikkiä olrvansa Jumalampaa kuin Jumala on, ja alkaa määräilemään Jumalaa että kenet Jumalan pitää tuomita ja kenet ei."

        Juuri näin - tämä on Jumalan tehtävä minkä Hän on tehnytkin Sanassaan ja määrittää mitkä teot johtava helvettiin eli keitä Jumala sitten tuomitsee. On Jumalan rakkautta uskovien kohdalla se, että kerromme nämä Jumalan tahdot myös homoseksuaaleille etteivät nyt vaan mene tekemään sellaisia himoon perustuvia tekoja mitkä Jumala tuomitsee selvin sanoin.

        "Ei ihminen saa asettaa itseään jumalaksi Jumalalle ja alkaa määräilemään Itseään Jumalaa!"

        Ei niin mutta Jumalan tahto meidän tulee ilmituoda sellaisenaan kuin Jumala Raamatussa sen esittää kuten Päivi Räsänen on niin monta kertaa tehnyt. Tämä on juuri sitä Jumalan rakkautta mitä Päivi edustaa.

        "Jumala Loi homot niinkuin meidät heterotkin, emmekä pieninä ihmisinä voi tietää syytä siihen-"

        Jumala loi vain Adamin ja Eevan, muut ovat sitten syntyneet ensin pieninä lapsina.

        Himoa, mihin homous perustuu, Jumala ei ole luonut vaan sen teki paholainen syntiinlankeemuksessa. Mies kun saa rakastaa toista miestä, mutta jos himo ja sen toteuttaminen tulee mukaan kuvioihin niin se on synti. Jumala tuomitsee kaikkinaiset himot, seksin-, vallan- ja rahanhimot.

      • Anonyymi00060
        Anonyymi00057 kirjoitti:

        Johanneksen evankeliumi:
        13:23 Ja eräs hänen opetuslapsistaan, se, jota Jeesus rakasti, lepäsi aterioitaessa Jeesuksen syliä vasten.

        "Jumala loi vain Adamin ja Eevan," ja Jeesukselle miehen jota rakastaa... Johanneksen.

        On siis olemassa Jumalan luomia miehiä, naisia sekä johanneksia.

      • Anonyymi00061
        Anonyymi00060 kirjoitti:

        Johanneksen evankeliumi:
        13:23 Ja eräs hänen opetuslapsistaan, se, jota Jeesus rakasti, lepäsi aterioitaessa Jeesuksen syliä vasten.

        "Jumala loi vain Adamin ja Eevan," ja Jeesukselle miehen jota rakastaa... Johanneksen.

        On siis olemassa Jumalan luomia miehiä, naisia sekä johanneksia.

        Näin on että miesten välinen rakkaus on Jumalan tahto mutta jos seksuaalinen himo tai toiminta tulee mukaan kuvioihin niin se on syntiä ja vie harjoittajat helvettiin.

      • Anonyymi00063
        Anonyymi00057 kirjoitti:

        "Ei ihminen saa leikkiä olrvansa Jumalampaa kuin Jumala on, ja alkaa määräilemään Jumalaa että kenet Jumalan pitää tuomita ja kenet ei."

        Juuri näin - tämä on Jumalan tehtävä minkä Hän on tehnytkin Sanassaan ja määrittää mitkä teot johtava helvettiin eli keitä Jumala sitten tuomitsee. On Jumalan rakkautta uskovien kohdalla se, että kerromme nämä Jumalan tahdot myös homoseksuaaleille etteivät nyt vaan mene tekemään sellaisia himoon perustuvia tekoja mitkä Jumala tuomitsee selvin sanoin.

        "Ei ihminen saa asettaa itseään jumalaksi Jumalalle ja alkaa määräilemään Itseään Jumalaa!"

        Ei niin mutta Jumalan tahto meidän tulee ilmituoda sellaisenaan kuin Jumala Raamatussa sen esittää kuten Päivi Räsänen on niin monta kertaa tehnyt. Tämä on juuri sitä Jumalan rakkautta mitä Päivi edustaa.

        "Jumala Loi homot niinkuin meidät heterotkin, emmekä pieninä ihmisinä voi tietää syytä siihen-"

        Jumala loi vain Adamin ja Eevan, muut ovat sitten syntyneet ensin pieninä lapsina.

        Himoa, mihin homous perustuu, Jumala ei ole luonut vaan sen teki paholainen syntiinlankeemuksessa. Mies kun saa rakastaa toista miestä, mutta jos himo ja sen toteuttaminen tulee mukaan kuvioihin niin se on synti. Jumala tuomitsee kaikkinaiset himot, seksin-, vallan- ja rahanhimot.

        "Himoa, mihin homous perustuu, Jumala ei ole luonut vaan sen teki paholainen syntiinlankeemuksessa."

        Muistetaanpa kuitenkin, että Raamatun mukaan Herra Sebaot loi kaiken ja siten myös Saatanaksi myöhemmin muuttuvan arkkienkeli Luciferin, vaikka kaikkitietävänä epäilemättä tiesi jo aikojen alussa tästä tulevan vastustajansa ja ihmisen syntiin houkuttajan.
        Vastuu Saatanan olemassaolosta ja vallasta maan päällä on siten yksinomaan Herra Sebaotin, joka olisi niin halutessaan koska vain voinut lakkauttaa vastustajansa olemassaolon.

      • Anonyymi00064

        Erehdyt. Ei Päivi ateisti -homoja vihaa eikä vainoa. Päivi vihaa vain niitä homoja jotka sanovat olevansa uskovia ja kristittyjä.

      • Anonyymi00065
        Anonyymi00063 kirjoitti:

        "Himoa, mihin homous perustuu, Jumala ei ole luonut vaan sen teki paholainen syntiinlankeemuksessa."

        Muistetaanpa kuitenkin, että Raamatun mukaan Herra Sebaot loi kaiken ja siten myös Saatanaksi myöhemmin muuttuvan arkkienkeli Luciferin, vaikka kaikkitietävänä epäilemättä tiesi jo aikojen alussa tästä tulevan vastustajansa ja ihmisen syntiin houkuttajan.
        Vastuu Saatanan olemassaolosta ja vallasta maan päällä on siten yksinomaan Herra Sebaotin, joka olisi niin halutessaan koska vain voinut lakkauttaa vastustajansa olemassaolon.

        ""Himoa, mihin homous perustuu, Jumala ei ole luonut vaan sen teki paholainen syntiinlankeemuksessa."

        Muistetaanpa kuitenkin, että Raamatun mukaan Herra Sebaot loi kaiken ja ..."

        Mutta ei syntiä eikä himoitsemista!!

        Se että paholainen himon niin on sitten Jumalan syy tai ei, niin Jumala on kuitenkin sitoutunut poistamaan pahuuden ja himon maailmasta kertakaikkisesti ja näillä ehdoilla lopulta mennään.

        PS. Itse en lähtisi ihmisenä syyttelemään Jumalaa, niin julkea ja röyhkeä (pride) en kertakaikkiaan voi olla.

      • Anonyymi00066
        Anonyymi00064 kirjoitti:

        Erehdyt. Ei Päivi ateisti -homoja vihaa eikä vainoa. Päivi vihaa vain niitä homoja jotka sanovat olevansa uskovia ja kristittyjä.

        OK. Tuo on tärkeää huomata. Päivi haluaa määrätä Jumalaa kenelle Jumala sitä. rakkauttansa ja armoansa antaa ja kenelle ei.

      • Anonyymi00067
        Anonyymi00064 kirjoitti:

        Erehdyt. Ei Päivi ateisti -homoja vihaa eikä vainoa. Päivi vihaa vain niitä homoja jotka sanovat olevansa uskovia ja kristittyjä.

        "Päivi vihaa vain niitä homoja jotka sanovat olevansa uskovia ja kristittyjä."

        Päivi vihaa --------- uskovia ja kristittyjä.

        Miksi?

        Miksi Päivi vihaa uskovia ja kristittyjä.

        Miksi Päivi vihaa?
        Miksi Päivi vihaa?
        Miksi Päivi vihaa?

        "Ja eräs hänen opetuslapsistaan, se, jota Jeesus rakasti, lepäsi aterioitaessa Jeesuksen syliä vasten."

        Miksi Päivi vihaa?
        Miksi Päivi vihaa?
        Miksi Päivi vihaa?

      • Anonyymi00068
        Anonyymi00067 kirjoitti:

        Miksi Päivi vihaa uskovia ja kristittyjä?

      • Anonyymi00067 kirjoitti:

        Se on narsisti .

      • Anonyymi00065 kirjoitti:

        ""Himoa, mihin homous perustuu, Jumala ei ole luonut vaan sen teki paholainen syntiinlankeemuksessa."

        Muistetaanpa kuitenkin, että Raamatun mukaan Herra Sebaot loi kaiken ja ..."

        Mutta ei syntiä eikä himoitsemista!!

        Se että paholainen himon niin on sitten Jumalan syy tai ei, niin Jumala on kuitenkin sitoutunut poistamaan pahuuden ja himon maailmasta kertakaikkisesti ja näillä ehdoilla lopulta mennään.

        PS. Itse en lähtisi ihmisenä syyttelemään Jumalaa, niin julkea ja röyhkeä (pride) en kertakaikkiaan voi olla.

        Jumala ei ole kiinnostunut himosta, kuten sinä.

      • Anonyymi00071
        Anonyymi00067 kirjoitti:

        "Päivi vihaa vain niitä homoja jotka sanovat olevansa uskovia ja kristittyjä."

        Päivi vihaa --------- uskovia ja kristittyjä.

        Miksi?

        Miksi Päivi vihaa uskovia ja kristittyjä.

        Miksi Päivi vihaa?
        Miksi Päivi vihaa?
        Miksi Päivi vihaa?

        "Ja eräs hänen opetuslapsistaan, se, jota Jeesus rakasti, lepäsi aterioitaessa Jeesuksen syliä vasten."

        Miksi Päivi vihaa?
        Miksi Päivi vihaa?
        Miksi Päivi vihaa?

        Sitä pitäisi kysyä Päiviltä itseltään. Ehkä hän ajattelee että se olisi jotenkin pois häneltä itseltään.

      • Anonyymi00072
        Anonyymi00066 kirjoitti:

        OK. Tuo on tärkeää huomata. Päivi haluaa määrätä Jumalaa kenelle Jumala sitä. rakkauttansa ja armoansa antaa ja kenelle ei.

        " Päivi haluaa määrätä Jumalaa kenelle Jumala sitä. rakkauttansa ja armoansa antaa ja kenelle ei."

        No Päivi ei tätä halua määrätä, mutta kertoo mielellään Jeesuksen käskystä mitä Jumala ilmoittaa Sanassaan himoitsemisesta. Tämä on meidän uskovien toiseksi tärkein tehtävä, tärkein on kertoa miten armo synneistä uskoon tulossa Jeesukseen saadaan.

      • Anonyymi00074
        Anonyymi00072 kirjoitti:

        Ensin julistus synneistä ja sen jälkeen armo Jeesuksessa Kristuksessa. Tämä on evankeliumia eli ilosanomaa, hyvää uutista. Ottakaan vastaan usko Jeesukseen niin pelastutte ja koko perhekuntasi, miksi haluat että omaisesi ja rakkaasi joutuvat menemään helvettiin.

        Ap. t. 16:31

        Niin he sanoivat: "Usko Herraan Jeesukseen, niin sinä pelastut, niin myös sinun perhekuntasi".

      • Anonyymi00079
        Anonyymi00057 kirjoitti:

        "Ei ihminen saa leikkiä olrvansa Jumalampaa kuin Jumala on, ja alkaa määräilemään Jumalaa että kenet Jumalan pitää tuomita ja kenet ei."

        Juuri näin - tämä on Jumalan tehtävä minkä Hän on tehnytkin Sanassaan ja määrittää mitkä teot johtava helvettiin eli keitä Jumala sitten tuomitsee. On Jumalan rakkautta uskovien kohdalla se, että kerromme nämä Jumalan tahdot myös homoseksuaaleille etteivät nyt vaan mene tekemään sellaisia himoon perustuvia tekoja mitkä Jumala tuomitsee selvin sanoin.

        "Ei ihminen saa asettaa itseään jumalaksi Jumalalle ja alkaa määräilemään Itseään Jumalaa!"

        Ei niin mutta Jumalan tahto meidän tulee ilmituoda sellaisenaan kuin Jumala Raamatussa sen esittää kuten Päivi Räsänen on niin monta kertaa tehnyt. Tämä on juuri sitä Jumalan rakkautta mitä Päivi edustaa.

        "Jumala Loi homot niinkuin meidät heterotkin, emmekä pieninä ihmisinä voi tietää syytä siihen-"

        Jumala loi vain Adamin ja Eevan, muut ovat sitten syntyneet ensin pieninä lapsina.

        Himoa, mihin homous perustuu, Jumala ei ole luonut vaan sen teki paholainen syntiinlankeemuksessa. Mies kun saa rakastaa toista miestä, mutta jos himo ja sen toteuttaminen tulee mukaan kuvioihin niin se on synti. Jumala tuomitsee kaikkinaiset himot, seksin-, vallan- ja rahanhimot.

        Eeva syntyi koeputkilapsena. Aatamin DNA:sta, joten Eeva oli Aatamin tytär, voisi sanoa.
        "Jumalat" olivat jostain avaruudesta.
        Rakensivat pyramidit ja muut sellaiset, joita me ihmiset emme tänä päivänäkään osaisi emmekä pystyisi rakentamaan,
        Aatami ei halunnut tehdä Eevaa raskaaksi, ajettiin lapsettomina ulos Paratiisista ja Paratiisin ulkopuolella HERRAN AVULLA Eeva tuli raskaaksi.

      • Anonyymi00080
        Anonyymi00072 kirjoitti:

        " Päivi haluaa määrätä Jumalaa kenelle Jumala sitä. rakkauttansa ja armoansa antaa ja kenelle ei."

        No Päivi ei tätä halua määrätä, mutta kertoo mielellään Jeesuksen käskystä mitä Jumala ilmoittaa Sanassaan himoitsemisesta. Tämä on meidän uskovien toiseksi tärkein tehtävä, tärkein on kertoa miten armo synneistä uskoon tulossa Jeesukseen saadaan.

        Matt. 23:13

        "...Te teeskentelijät! Te suljette taivasten valtakunnan ovet ihmisten edestä. Itse te ette mene sisälle ettekä päästä niitäkään, jotka menisivät. [[23:13-36: Luuk. 11:39-52]

      • Anonyymi00081
        Anonyymi00080 kirjoitti:

        Matt. 23:13

        "...Te teeskentelijät! Te suljette taivasten valtakunnan ovet ihmisten edestä. Itse te ette mene sisälle ettekä päästä niitäkään, jotka menisivät. [[23:13-36: Luuk. 11:39-52]

        "Matt. 23:13

        "...Te teeskentelijät! Te suljette taivasten valtakunnan ovet ihmisten edestä. Itse te ette mene sisälle ettekä päästä niitäkään, jotka menisivät. [[23:13-36: Luuk. 11:39-52]"

        Näin on että setalaiset ym vastaavat pyrkivät sulkemaan homoseksuaaleilta taivasten valtakunnan vääristämällä Jumalan tahdon kun taas me uskovat pyrimme johdattamaan homot ja kaikki ihmiset taivaaseen tuomalla esiin mikä on se Jumalan tahto, mikä Hänen Sanassaan on tuotu selvin sanoin esiin. Teemme tätä jaloa työtä rakkaudesta ja Jeesuksen käskystä.

      • Anonyymi00081 kirjoitti:

        Yleensä ette johdata homoja mihinkään kuin helvettiin.

      • Anonyymi00086
        torre3 kirjoitti:

        Yleensä ette johdata homoja mihinkään kuin helvettiin.

        "Yleensä ette johdata homoja mihinkään kuin helvettiin."

        Näin on että myös Suomen luterilainen kirkko johdattaa homoseksuaaleja helvettiin valehtelemalla heille Jumalan tahdon.

      • Anonyymi00072 kirjoitti:

        " Päivi haluaa määrätä Jumalaa kenelle Jumala sitä. rakkauttansa ja armoansa antaa ja kenelle ei."

        No Päivi ei tätä halua määrätä, mutta kertoo mielellään Jeesuksen käskystä mitä Jumala ilmoittaa Sanassaan himoitsemisesta. Tämä on meidän uskovien toiseksi tärkein tehtävä, tärkein on kertoa miten armo synneistä uskoon tulossa Jeesukseen saadaan.

        Älä himoitse naapurin omaisuutta, kuten vaimoa ja peltoa.

        Et tunne Raamattua, vaan vääristelet sitä.

      • Anonyymi00115
        Anonyymi00068 kirjoitti:

        Miksi Päivi vihaa uskovia ja kristittyjä?

        Pitää kysyä, miksi sinä vihaat kristittyjä ja Päivi Räsästä?

      • Anonyymi00127
        Anonyymi00068 kirjoitti:

        Miksi Päivi vihaa uskovia ja kristittyjä?

        Eiköhän se ole paremminkin niin, että homot ja ateistit vihaavat Päiviä kun he eivät kestä totuutta itsestään.
        Päivihän paremminkin rakastaa homoja kun hän haluaa, että homotkin löytäisivät Jeesuksen ja saisivat Hänen kauttaan ikuisen elämän.

      • Anonyymi00127 kirjoitti:

        Eiköhän se ole paremminkin niin, että homot ja ateistit vihaavat Päiviä kun he eivät kestä totuutta itsestään.
        Päivihän paremminkin rakastaa homoja kun hän haluaa, että homotkin löytäisivät Jeesuksen ja saisivat Hänen kauttaan ikuisen elämän.

        Homot ja ateistit tietävät totuuden itsestään, ja huomaavat Päivin valheet ja tarkoitusperät.

        Päivi ei halua muuta kuin puhua homoseksuaalisista kaikkea älytöntä.

    • Anonyymi00056

      Niin pitäisi nöyrä olla eikä ajatella ettei joillain ihmisillä ole mitään ihmisarvoa, heidät voi muun tohinan ohella tappaa.

    • >>Olet häpeäksi katolisille.>>

      Koska en huutele: Slava Ukraini Päivi Räsänen Hirteen ?

      Ilman Venäjän Erikoisoperaatiota kristityt Suomessa olisivat vielä ahtaammalla.

      😊😊😊😊😊

      • Anonyymi00075

        Siellä ovat ahtaalla kun polttoaine loppu.

        Vielä meillä riittää jos on massia ostaa.

    • Anonyymi00077

      Viatontahan se Jeesuksen ja hänen opetuslapsensa Johanneksen välinen rakkaus toisiaan kohtaan oli.

      Johanneksen evankeliumi:
      13:23 Ja eräs hänen opetuslapsistaan, se, jota Jeesus rakasti, lepäsi aterioitaessa Jeesuksen syliä vasten.

      Ja eräs piispa, se, jota Päivi rakasti, lepäsi aterioitaessa Päivin syliä vasten.

      Johanneksen evankeliumi:
      21:7 Silloin se opetuslapsi, jota Jeesus rakasti, sanoi Pietarille: "Se on Herra". Kun Simon Pietari kuuli, että se oli Herra, vyötti hän vaippansa ympärilleen, sillä hän oli ilman vaatteita, ja heittäytyi järveen.

      Silloin se Päivi, jota Päivin mies rakasti, sanoi piispalle: "Se on minun mieheni". Kun piispa kuuli, että se oli Päivin mies, vyötti hän piispanvaippansa ympärilleen, sillä hän oli ilman vaatteita, ja heittäytyi järveen.

    • Anonyymi00078

      Päivin synti on se että hän haluaa leikkiä Jumalaa ja estää seksuaalisilta lähimmäisiltään uskon Jeesukseen. Hän hyökkää myös kristillistä kirkkoa vastaan, sen sananjulistajia vastaan ja kirkon evankeliumia vastaan.

      • Anonyymi00082

        "Päivin synti on se että hän haluaa leikkiä Jumalaa ja estää seksuaalisilta lähimmäisiltään uskon Jeesukseen. "

        Emme tiedä mitä ovat Päivin synnit mutta niitä nyt ainakin jokaisella ihmisellä on.

        Mutta Jumalaa Päivi ei leiki vaan julistaa sitä totuutta Jeesuksen käskystä, minkä Jumala esittää Sanassaan selvin sanoin.

        Kirkon kummallista syntiä puolustavaa sanomaa vastaan Päivi varmaan hyökkää koska Jumalan tahto on että me uskovat puolustamme Jumalan tahtoa, eikä kirkon tahtoja eikä tämän maailman tahtoja.

      • Anonyymi00082 kirjoitti:

        Päivi on tullut kuuluisaksi puhumalla ikävästi homoseksuaalisista. Olisi voinut puhua vaikka Jeesuksen käskyistä.

      • Anonyymi00085
        torre3 kirjoitti:

        Päivi on tullut kuuluisaksi puhumalla ikävästi homoseksuaalisista. Olisi voinut puhua vaikka Jeesuksen käskyistä.

        "Päivi on tullut kuuluisaksi puhumalla ikävästi homoseksuaalisista."

        Jumalan Sanoma on aina kaikille ihmisille, siis sekä heteroille että homoille, sama että "Älä himoitse!".

        Päivi ei ole puhunut kertaakaan mitään pahaa homoseksuaaleista, vaan julistanut joko suoraan tai epäsuoraan Jumalan kirjoitettua Sanaa mikä Raamatussa esiintyy.

      • Anonyymi00093
        torre3 kirjoitti:

        Päivi on tullut kuuluisaksi puhumalla ikävästi homoseksuaalisista. Olisi voinut puhua vaikka Jeesuksen käskyistä.

        Millä perustella väität tietäväsi mitä Päivi puhuu 24/7?

      • Anonyymi00093 kirjoitti:

        Millä perustella väität tietäväsi mitä Päivi puhuu 24/7?

        Että on saanut julkisuutta puhumalla homoseksuaalisista kaikkea ikävää. Samaan käy oman seurakuntansa haasto oikeuteen. Ei kuulu mitään Jeesuksesta.

      • Anonyymi00116
        torre3 kirjoitti:

        Että on saanut julkisuutta puhumalla homoseksuaalisista kaikkea ikävää. Samaan käy oman seurakuntansa haasto oikeuteen. Ei kuulu mitään Jeesuksesta.

        Kyttäät taas ilkkunasta kuin juoruämmät. 😅

      • Anonyymi00117
        torre3 kirjoitti:

        Että on saanut julkisuutta puhumalla homoseksuaalisista kaikkea ikävää. Samaan käy oman seurakuntansa haasto oikeuteen. Ei kuulu mitään Jeesuksesta.

        Puhu sitten julkaistusta, äläkä siitä mitä on puhunut!

      • Anonyymi00118
        torre3 kirjoitti:

        Päivi on tullut kuuluisaksi puhumalla ikävästi homoseksuaalisista. Olisi voinut puhua vaikka Jeesuksen käskyistä.

        Heijastat itse omaa pahaa luontoasi Päivi Räsäseen.

      • Anonyymi00118 kirjoitti:

        Heijastat itse omaa pahaa luontoasi Päivi Räsäseen.

        Minulla ei ole pahaa luontoa kuten Räsäsellä.

      • Anonyymi00116 kirjoitti:

        Kyttäät taas ilkkunasta kuin juoruämmät. 😅

        Seuraan tapahtumia silloin tällöin.

    • Ei ole minun kirkko jota vastaan Päivi hyökkää.

      😊😊😊😊😊

      • Anonyymi00083

        Suhteessa Jumalan tahtoon sekä Venäjän ortodoksinen kirkko ja Suomen luterilainen kirkko ovat samalla viivalla, joskin vähän eri sanomalla, mutta molemmat puolustaa tätä maailmaa ja sen politiikkaa.

    • Anonyymi00084

      tykkäät rusinamummoista 🤣🤣🤣

      • Anonyymi00139
        UUSI

        Päivi on maailman kuuluisuus

    • Jeesuksen synti oli se että hän halusi leikkiä Jumalaa. Hän hyökkää myös juutalaista instituutiota vastaan, sen sananjulistajia vastaan.

      😊😊😊😊😊

    • Anonyymi00089

      Jeesus oli juutalainen antiseministi.

    • Anonyymi00090

      On se oikein, että Taivas ja Helvetti on totta. Ja Taivaaseen pääsee vain harvat eli ne jotka ovat uudestisyntyneet Pyhästä Hengestä ja uskovat sydämessään Jeesukseen.

      Kaikki homoutta ja lesboutta puolustavat ihmiset on 100% väärässä.

      Otetaampa tutkinnana alle kuinka oikeassa Räsänen on.

      Otetaan tarkastelun alle MM ja NN suhteet ja niiden keskuudessa tehtävät puolisomurhat. Kyseessä ei ole ex-puolisoiden murhat vaan puolison, elämån kumppanin murhat.

      Eräs tutkija alkoi käymään läpi puolisomurhia Rikosrekisterin, Tilastokeskuksen infoista, median ja lehdistön tietojen pohjalta .

      Hän laski tilastot suhteelliseti eli murhat/ryhmän koko. Hän otti tutkittavaksi MM ja NN puolisomurhat verrattuna MN puolisomurhiin.

      Tutkinnan tulos: MM ja NN tekivät 10v : ssa puolisomurhia suhteellisesti niin paljon, että MN pareilla menisi 230 vuotta, että he olisivat tehneet puolisomurhia suhteellisesti yhtä paljon kuin MM ja NN parit.

      Räsänen lääkärinä teitää että MM ja NN ovat erittäin riskialttiit suhteet. Koska ovat luonnottomia ja epäterveitä.

      Psykologit tietää, että MM ja NN suhteissa puolisomurhat ovat erittäin suuri riski. Koska MM ja NN suhteessa elävät ihmiset tietävät omassatunnossa ja sisäisessä syyllisyydessään, että suhde puolisooonsa on epätervettä. Ja tuo toinen ihminen ja suhde häneen on syyllisyyden aiheuttava. Siksi esim. riidan syntyessä on alttius väkivaltaan tai murhaa erittäin suuri.

      Heterot eivät taas puolisomurhaa missään nimessä niin usein suhteellisesti, koska suhde on luonnollinen ja terve.

      Räsänen on 100% oikeassa ja varjelee Suomen kansalaisia.

      Seta on puolisomurhiiin altistavien arvojen edistäjiä. Lisäksi kaikki kansanedustajat jotka marsii Prideissä ja ajavat Seta arvoja. Näitä voidaan sanoa kuvainnollisesti *suvaitsevaisuus murhaajiksi* . Koska he ajavat puolisomurhiin altistavia arvoja.

      Onnea kaikille heteropareille !

      • Anonyymi00091

        Oletan, että tämän on puhdas trolli, mutta ihmisistä ei aina tiedä?

        Suomessa tehdään Tilastokeskuksen mukaan 20-25 henkirikosta vuodessa, jossa uhrina on oma puoliso. Otetaan luku 25 esimerkiksi.

        25 henkirikosta vuodessa X 230 vuotta = 5 750 henkirikosta.

        Jos samaa sukupuolta olevien parien tulisi "saavuttaa" tämä luku 10 vuodessa, heidän pitäisi tehdä 575 henkirikosta vuodessa.

        Ehkä kannattaisi "erään tutkijan" tarkistaa laskelmansa.

      • Et tiedä mitään. Espanjassa mies tappaa naisensa joka viikko. Onnea kaikille heteropareille!

        Homoilla ei ole mitään syyllisyyden tunnetta ja parisuhteet ovat siinä missä muidenkin.

        Olet valheen asialla. Puhun kokemuksesta.

      • Anonyymi00098

        Vain helluntailainen voi suoltaa tollasta paskaa tänne. Mene omaan karsinaasi!

      • Anonyymi00099
        Anonyymi00098 kirjoitti:

        Vain helluntailainen voi suoltaa tollasta paskaa tänne. Mene omaan karsinaasi!

        Siellä liikaa amerikan homoja.

      • Anonyymi00105
        Anonyymi00098 kirjoitti:

        Vain helluntailainen voi suoltaa tollasta paskaa tänne. Mene omaan karsinaasi!

        Totta. Vain helluntailaiset kykenevät valehtelemaan noin paljon. Se on suorastaan heidän helmasyntinsä.

      • Anonyymi00110
        Anonyymi00105 kirjoitti:

        Totta. Vain helluntailaiset kykenevät valehtelemaan noin paljon. Se on suorastaan heidän helmasyntinsä.

        Sinua suurempaa valehtelijaa ei olekaan.

      • Anonyymi00122
        torre3 kirjoitti:

        Et tiedä mitään. Espanjassa mies tappaa naisensa joka viikko. Onnea kaikille heteropareille!

        Homoilla ei ole mitään syyllisyyden tunnetta ja parisuhteet ovat siinä missä muidenkin.

        Olet valheen asialla. Puhun kokemuksesta.

        Ei ole mikään kokemus lukea uutisia. Kokemus on se missä itse on ollut mukana, ääliö!

      • Anonyymi00124
        Anonyymi00105 kirjoitti:

        Totta. Vain helluntailaiset kykenevät valehtelemaan noin paljon. Se on suorastaan heidän helmasyntinsä.

        Helluntailaiset nimittelevät valehtelemistaan "Pyhäksi Hengeksi"

      • Anonyymi00122 kirjoitti:

        Ei ole mikään kokemus lukea uutisia. Kokemus on se missä itse on ollut mukana, ääliö!

        Olen saanut kokemuksen, että homoilla ei ole mitään syyllisyyden tunnetta olemassaolostaan.

      • Anonyymi00110 kirjoitti:

        Sinua suurempaa valehtelijaa ei olekaan.

        On kokemusta, että helluntaiset valehtelevat järkyttävästi. Kun koin sen henkilökohtaisesti, niin en enää mennyt heidän sivuilleen.

    • Anonyymi00100

      Päivi Räsäsen ei pitäisi puhua noista lääketieteellisistä asioista, joista ei tiedä eikä ymmärrä yhtään mitään, vaan jättää ne niille, jotka niistä jotain tietävät ja ymmärtävät.

      • Anonyymi00131

        Päivi Räsänen lääkärinä tietää paljon enemmän kuin monetkaan häntä parjaavat.
        Oikeastaan hänen parjaamisensa johtuu tietämättömyydestä kun itse ei ymmärrä kristinuskon perussanomaa.

      • Anonyymi00131 kirjoitti:

        Päivi Räsänen lääkärinä tietää paljon enemmän kuin monetkaan häntä parjaavat.
        Oikeastaan hänen parjaamisensa johtuu tietämättömyydestä kun itse ei ymmärrä kristinuskon perussanomaa.

        Päivi ei enää saisi toimia lääkärinä. Syy on selvä.

        Ei ole kyse minkään uskonnon perussanomasta Päivin kohdalla.

      • Anonyymi00137
        UUSI
        torre3 kirjoitti:

        Päivi ei enää saisi toimia lääkärinä. Syy on selvä.

        Ei ole kyse minkään uskonnon perussanomasta Päivin kohdalla.

        Kyllä saa ei hän ole menettänyt oikeuttaan toimia lääkärinä. Eri asia on se toimiiko hän enää kun hänen työnsä on ollut eduskunnassa jo useamman vuosikymmenen ajan.

    • Anonyymi00101

      KD kaasutettava!

    • Anonyymi00102

      Eikä teologiksi vain Raamattua pään yläpuolella heiluttelemalla tulla. Se on poppamiesten hommaa se sellainen opiskelu vaan lukea sitä itse pitää jos siitä jotain haluaa ymmärtää. Kuulopuheiden varaan perustuu monen maallikkosaarnaajan ja Raamatulla huitojan raamatuntuntemus.

      • Anonyymi00103

        Kaiken lisäksi se on fariseusten ja kirjanoppineiden hommaa minkä Jeesus tuomitsi ankarasti.

        Sanoi heistä niin pahasti, että siinä jää homoista sanominen aivan toiseksi.

        Ei vain sanonut, että Jumala hyljännyt, vaan paljon, paljon pahemmin.

    • Anonyymi00104

      Kuka tai ketkä "naulitsivat P. Räsäsen ristille"? Jeesus naulittiin ristille fariseusten, lainoppineiden vuoksi. Hän kun meni sanomaan Jumalaa mm. Isäksi.
      Ja itseään Jumalan rinnalla vaan Pojaksi.

      Joten yhtäläisyytenä voisi olla jonkinmoinen ajojahti joidenkin toimijoiden ja mielensäpahoittajien toimesta. Ja niitähän nykymaailmassa riittää, ihan poliiseiksi asti.

    • Anonyymi00106

      Hyvä kirjoitus.

    • Anonyymi00107

      Rehellistä tekstiä.

    • Anonyymi00108

      Huomaa kyllä, että ette käy missään seurakuntien tilaisuuksissa. Aina toistenne kurkussa kiinni, kun mielenne menettäneet mielipuolet. Niin kuin itse Saatana teissä kirjoittaisi.
      Valinta on vapaa, mutta pakollinen. Kun aletaan totta puhumaan.

    • Anonyymi00109

      << Jeesus naulittiin ristille fariseusten, lainoppineiden vuoksi. Hän kun meni sanomaan Jumalaa mm. Isäksi.
      Ja itseään Jumalan rinnalla vaan Pojaksi.<<

      Konfliktin syy (Isä ja Poika): Jeesuksen ajan uskonnollisille johtajille (fariseuksille) oli täysin käsittämätöntä ja jumalanpilkkaa, että kukaan ihminen sanoi Jumalaa omaksi Isäkseen ja itseään Jumalan Pojaksi. Se tarkoitti, että Jeesus teki itsestään Jumalan vertaisen.

      Kova vastakkainasettelu: Lause "te olette isästä saatanasta" viittaa suoraan Johanneksen evankeliumin (Joh. 8:44) kuuluisaan väittelyyn. Jeesus osoitti, että uskonnollisesta asemastaan huolimatta johtajat toimivat pahuuden, eivät Jumalan tahdon mukaan.

      Täydellinen ja valmis teko: Ristiinnaulitseminen ei ollut vahinko, vaan taivaassa ennalta päätetty pelastussuunnitelma. Jeesuksen viimeiset sanat ristillä olivat "Se on täytetty". Teksti korostaa, että ihminen ei voi omilla hyvillä teoillaan lisätä tähän pelastukseen mitään – se on jo 100-prosenttisen valmis.

      Armo ja lahjavanhurskaus: Tämä on kristinuskon ydin. Ihminen ei pelastu olemalla täydellinen, vaan vastaanottamalla uskon kautta "lahjaksi" Jeesuksen vanhurskauden (oikeamielisyyden ja puhtauden).

      • Ristiinaulitseminen oli kansan tahto.

    • Anonyymi00111

      Jeesus vapautti meidät synnin ja lain rikouksesta juuri siitä syystä että fariseukset halusivat tappaa Jeesuksen juuri siitä hetkestä alkaen kun oli parantanut sairaan sapattina. Hän kantoi niin päällään sen syytöksen sekä kärsi sen rangaistuksen ja niin meidät on siitä vapauttettu, juuri sen Jeesus täytti. Eihän ristinkuolemalla muutoin olisi mitään merkitystä jos muutoin vain kun puhui sopimattomia olisi viety ristille. Koko touhu olisi silloin yhtä tyhjän kanssa, ei Jeesus olisi silloin mitään täyttänyt eikä meitä mistään vapauttanut. Meillä olisi yhtä sapatimme, syytökset siitä eikä mitään mahdollisuutta Pyhän Hengen osallisuuteen eikä pelastukseen.

      Koko kristinuskon perustus on tässä. Ei voi ottaa vastaan Kristusta, ei tulla uskoon jos ei tätä ymmärrä ja sisäistä mistä ja miten meidät on vapautettu, vaan jos ajattelee että Jeesus on suupalttiuden vuoksi viety ristille.

      • Anonyymi00112

        Saulus Paulus Paavali oli paha ja kiero fariseus. Kehui kuolemaansa saakka kuinka hyvä fariseus hän oli ja oli aina ollut.

      • Anonyymi00113

        Kirjoitus on suoraan perkeleestä: pilalle leikattujen eksytyksiä

        Jeesuksen sanoin: Johanneksen evankeliumi:
        8:44 Te olette isästä perkeleestä, ja isänne himoja te tahdotte noudattaa. Hän on ollut murhaaja alusta asti, ja totuudessa hän ei pysy, koska hänessä ei totuutta ole. Kun hän puhuu valhetta, niin hän puhuu omaansa, sillä hän on valhettelija ja sen isä.

      • Anonyymi00114

        "Jeesus vapautti meidät synnin ja lain tuomiosta. Fariseusten viha ja halu tappaa Jeesus alkoi syventyä juuri siitä hetkestä, kun Hän paransi sairaan sapattina. Jeesus otti kantaakseen nämä syytökset ja kärsi niistä seuranneen rangaistuksen, jotta meidät vapautettaisiin lain kirouksesta. Juuri tämän tehtävän Jeesus täytti ristillä.

        Ristinkuolemalla ei olisi mitään merkitystä, jos Jeesus olisi viety sinne vain 'sopimattomien puheiden' tai inhimillisen suupalttiuden vuoksi. Silloin koko sovitustyö olisi tyhjää, eikä Jeesus olisi täyttänyt mitään tai vapauttanut ketään. Eläisimme yhä sapattisääntöjen ja jatkuvien syytösten alla, ilman mahdollisuutta pelastukseen tai Pyhän Hengen osallisuuteen.

        Tässä on koko kristinuskon perustus. Kristusta ei voi ottaa vastaan, eikä aitoon uskoon voi tulla, ellei ymmärrä ja sisäistä, mistä ja miten meidät on vapautettu. Jeesuksen kuolema ei ollut pelkkä historian virhe tai rangaistus puheista, vaan tietoinen ja täydellinen pelastusteko."

      • Tällä hetkellä näyttää siltä, että Jeesus ei mitään täyttänyt.

    • Anonyymi00119

      Kun met kaikki aikanas nousemma sinne ukkospilven laidalle, meille kertomaan meille, että tuolla "alhaalla" joka ainut toimivan sorkan omistava tyyppi joutuu oppimaan, että Tellus planeetta syntyi alun perin niin, että isompi määrä magmaa loiskahti auringosta ulos.
      Meni satojatuhansia vuosia sen jäähtymiseen niettä että edes vesiheinä saattoi juurtua sinne. Ei vieläkään tunnusteta, että Jeesuskin kuuluu samoihin selkärankaisiin kuten me kaikki ruokapaketteja hakevat vähäosaiset.

      Mut iso helpotus, että heinäkuu on vielä meillä ollut polttavia helteitä vailla.
      . mut hää kuumenoo täst bal eteenpäin

      • Anonyymi00120

        "Tieteen havainnot viittaavat siihen, että meidän kannattaa katsoa sinne, mikä johtaa taivaaseen jo ennen aikamme alkua. Silloin maailmankaikkeus suunniteltiin, ja siellä täytyy olla Suunnittelija. Muuten näin ihmeellistä maailmankaikkeutta ei olisi voinut syntyä – saati sitten elämää, tietoisuutta, rauhaa ja rakkautta. Tämähän on taivaallinen päämäärä: iloa, rauhaa ja rakkautta koko ihmissuvulle."

      • Anonyymi00121
        Anonyymi00120 kirjoitti:

        Kuralätäkkö se on lähtökohta eikä sen jälkeen ole muuta kuin sattuman kaaos.

        Mistään ei voi mitään välittää eikä mihinkään luottaa kun ei voi tietää mitä sattuma saa aikaan.

        Siihen on uskominen.

      • Anonyymi00120 kirjoitti:

        "Tieteen havainnot viittaavat siihen, että meidän kannattaa katsoa sinne, mikä johtaa taivaaseen jo ennen aikamme alkua. Silloin maailmankaikkeus suunniteltiin, ja siellä täytyy olla Suunnittelija. Muuten näin ihmeellistä maailmankaikkeutta ei olisi voinut syntyä – saati sitten elämää, tietoisuutta, rauhaa ja rakkautta. Tämähän on taivaallinen päämäärä: iloa, rauhaa ja rakkautta koko ihmissuvulle."

        Haha. "Tulkoon sitä ja tätä" ei osoita suunnitelmallisuutta.

    • Anonyymi00123

      Ateistinakin tuo hyväsydäminen ja anteeksiantava lesbo on lähempänä Jumalaa kuin tämä Päivi Räsänen sen Raamattunsa kanssa.

      • Anonyymi00125

        Jos lesbo antaa toisten naisten hyväillä tavaraansa ja pitää siitä niin on tietenkin hyvä ihminen.

      • Anonyymi00126
        Anonyymi00125 kirjoitti:

        Jos lesbo antaa toisten naisten hyväillä tavaraansa ja pitää siitä niin on tietenkin hyvä ihminen.

        Eihän ole suurempaa rakkautta kun antaa tavaransa toisten iloksi.

      • Anonyymi00133

        Irti Jumalasta suhteesta häneen, olipa kuinka hyväsydäminen ihminen, ei ole lähellä Jumalaa, hänhän ei kuulu hänelle ja ei ole yhteydessä Jumalaan eikä ole uudestisyntynyt ihminen Joh.3:3--

        Päivi on uskollinen Raamatun sanalle, silloinkin kun hän saa pilkkaa ja irvailuja osakseen ja silloin hän on lähellä Jumalaa Jeesuksessa Kristuksessa ✝️🛐

      • Anonyymi00133 kirjoitti:

        Aivan sama vaikka on uskollinen Raamatun sanalle, joka on täynnä muinaisten ihmisten kirjoituksia, kun nainen nauttii saamastaan julkisuudesta esittämällä homoseksuaalisista kaikkea älytöntä.

    • Anonyymi00128

      Päivi saisi olla kiitollinen tuolle naiselle ja ottaa hänestä mallia.
      Hyviä ihmisiä on harvassa ja Päivikin voisi edes yrittää olla parempi ihminen
      eikä leikkiä tuomaria ja portsaria Helvetin porteilla.

      • Anonyymi00130

        Ei lesbo välttämättä ole mikään mallikappale itsessään, vaan saattaa hyvinkin olla vähän hankala tapaus sen tavaransa kanssa, nirsoilla sen kanssa sekä olla tyytymätön mitä sitä käsitellään ja pettyä jos pääsee toista operoimaan siihen miten huuma ei nouse tarpeeksi, vaan toinen vain katsoo kummissaa, että mitä oikein yrität.

        Ei se lesbous sinällään vielä mitään onnea ja autuutta takaa. Tarvitaan vielä jotain näkymätön voima muuttamaan asioita.

      • Anonyymi00130 kirjoitti:

        Sama heteroilla. Se ole tae onnesta.

      • Anonyymi00135
        torre3 kirjoitti:

        Sama heteroilla. Se ole tae onnesta.

        Homous on aina kieroutunutta.

      • Anonyymi00135 kirjoitti:

        Homous on aina kieroutunutta.

        Vaikea sanoa, kun missään ei ole sanottu, että miehen on pakko tykätä naisista.

    • Anonyymi00132

      Tästä huomaa sen , jos joku lespo puolustaa Päiviä lespo saa siitä haukkumiset osakseen. Tämä osoittaa vain haukkujan oman kannan erilaisuuteen, että hyväksyykö silloin itse seksuaalivähemmistöjä jos he eivät saa tuoda muuta esiin muita kannanottoja kuin vain sen mitä Setan ideologia syöttää.

    • Anonyymi00134

      Ei kai seksi ole mielipiteitä.?

      Kun kaksi lesboa päättää kokeilla toisiaan minkä säväyksen naisen kosketus saa aikaan ja miltä tuntuu katsoa naisen tilaa silloin, niin ei kai siinä aleta ensin mielipiteitä kyselemään, että mitä mieltä olet Päivä Räsäsestä ja jos toinen sanoo että ihan Jees eukko, vaikka ei anna kokeilla, niin toinen sitten hermostuu ja sanoo että sitten en kyllä koske sinuun etkä sinä minuun.

      Niin vaikeaako on olla homo tai lesbo.

      Ei silloin sellaiseksi kannata ryhtyä vaikka fyysesti sellainen olisi, vaan toimia vain heterona vaikka se ei aivan vastaa sitä mitä haluaa, mutta siinä ainakin touhun määrää silkka himo enimmäkseen

    • Anonyymi00136
      UUSI

      Tässä selonteko tekstiin Räsäsestä (1) ja siihen saatu vastaväite (2)

      Teksti 1:
      "On se oikein, että Taivas ja Helvetti on totta. Ja Taivaaseen pääsee vain harvat eli ne jotka ovat uudestisyntyneet Pyhästä Hengestä ja uskovat sydämessään Jeesukseen.

      Kaikki homoutta ja lesboutta puolustavat ihmiset on 100% väärässä.

      Otetaampa tutkinnana alle kuinka oikeassa Räsänen on.

      Otetaan tarkastelun alle MM ja NN suhteet ja niiden keskuudessa tehtävät puolisomurhat. Kyseessä ei ole ex-puolisoiden murhat vaan puolison, elämän kumppanin murhat.

      Eräs tutkija alkoi käymään läpi puolisomurhia Rikosrekisterin, Tilastokeskuksen infoista, median ja lehdistön tietojen pohjalta .

      Hän laski tilastot suhteelliseti eli murhat/ryhmän koko. Hän otti tutkittavaksi MM ja NN puolisomurhat verrattuna MN puolisomurhiin.

      Tutkinnan tulos: MM ja NN tekivät 10v : ssa puolisomurhia suhteellisesti niin paljon, että MN pareilla menisi 230 vuotta, että he olisivat tehneet puolisomurhia suhteellisesti yhtä paljon kuin MM ja NN parit.

      Räsänen lääkärinä teitää että MM ja NN ovat erittäin riskialttiit suhteet. Koska ovat luonnottomia ja epäterveitä.

      Psykologit tietää, että MM ja NN suhteissa puolisomurhat ovat erittäin suuri riski. Koska MM ja NN suhteessa elävät ihmiset tietävät omassatunnossa ja sisäisessä syyllisyydessään, että suhde puolisooonsa on epätervettä. Ja tuo toinen ihminen ja suhde häneen on syyllisyyden aiheuttava. Siksi esim. riidan syntyessä on alttius väkivaltaan tai murhaa erittäin suuri.

      Heterot eivät taas puolisomurhaa missään nimessä niin usein suhteellisesti, koska suhde on luonnollinen ja terve.

      Räsänen on 100% oikeassa ja varjelee Suomen kansalaisia.

      Seta on puolisomurhiiin altistavien arvojen edistäjiä. Lisäksi kaikki kansanedustajat jotka marsii Prideissä ja ajavat Seta arvoja. Näitä voidaan sanoa kuvainnollisesti *suvaitsevaisuus murhaajiksi* . Koska he ajavat puolisomurhiin altistavia arvoja.

      Onnea kaikille heteropareille !

      ***
      Teksti 2
      Vastaväite (2.) Joku kommentoi laskelmaa tällä tavalla *.........* :
      *"Oletan, että tämän on puhdas trolli, mutta ihmisistä ei aina tiedä?
      Suomessa tehdään Tilastokeskuksen mukaan 20-25 henkirikosta vuodessa, jossa uhrina on oma puoliso. Otetaan luku 25 esimerkiksi.*

      VASTAUS: Väite on täysin väärä. Sillä alkuperäisessä tilastolaskelmassa on esitetty yksinomaan aviossa asuvien tekemät puolisomurhat. Ei siis ex: ien. Esim. poliisin ja viranomaisten tietoon tuli vuonna 2024 kaikkiaan 13 parisuhdesurmaa (tappoa, murhaa tai surmaa), joissa uhrina oli entinen tai nykyinen avio- tai avopuoliso. Tässä laskelmassa on mukana siis exät ja avopuolisot, jotka eivät ole esitetyssä tutkimuksessa mukana. Eli tuo luku 13 on varmaan arviolta 11. Katsotaan sillä arvolla esimerkiksi... Huom. alkuperäislaskelmissa on ainoastaan mukana avioparit, nykyiset.

      *25 henkirikosta vuodessa X 230 vuotta = 5 750 henkirikosta.*

      VASTAUS: 11x 230 = 2530 MN puolisomurhaa 230 vuodessa.

      *Jos samaa sukupuolta olevien parien tulisi "saavuttaa" tämä luku 10 vuodessa, heidän pitäisi tehdä 575 henkirikosta vuodessa.*

      VASTAUS: Vastaväittäjä ei tajua, että koko tilastolaskelma perustuu parien suhteelliseen määrään. Eli murhien määrä/ parien määrä. Eli väittäjä ei ole tajunnut laskelman ydintä oikein. On käytetty sanaa 'suhteellisesti'.
      Vastaväite on täysin katteeton ja laskelmallisesti ymmärrystä vaille.
      Jos MM ja NN pareja olisi yhtä paljon kuin MN pareja niin luvut olisivat nämä: MM ja NN parit ois tehneet 62 250 puolisomurhaa tuona 230 vuotena, kun taas MN olisi tehnyt 2530 puolisomurhaa tuona samana aikana 230 v.
      Eli MM ja NN on murha-altista.

      *Ehkä kannattaisi "erään tutkijan" tarkistaa laskelmansa."*

      VASTAUS: Ei kannata ruveta arvostelemaan, ellei ymmärrä koko laskelmien ydintä. Taitaa vastaväittäjä olla innokas homo, koska tekee päättömiä tulkintoja ja haluaa kieltää tosiasiat. Ei kannata ruveta vastaväittäjäksi, ellei ymmärrä koko asiasta yhtään mitään.
      Tutkimuksen tehnyt on asian osaava. Ja tuo vastaväittäjän todisti sen.
      Kyllä asiat voi itse tutkia, jos epäilyttää. Eikö Gravitaatiolakii, Einsteinin suhteellisuusteoaria ymv. ole ihan tutkittavissa, jos epäilee.

      • Anonyymi00138
        UUSI

        Tämän mukaan tulisi kansanmurhista ja niiden epäilystä olla todella huolissaan.

        Olla ihmisyyden puolella eikä sitä vastaan.

        Ja puheenkin suolalla höystettyä eikä tyyli kuin rasistisen nahkapään.

      • Anonyymi00142
        UUSI

        skini on aina skini. milloin viimeksi kävit englannissa. yrittämässä sinne.

    • Anonyymi00140
      UUSI

      Päivi saa tullakin julkisuutta. Pääsee eduskuntaan ja on75v ditten.

    • Anonyymi00141
      UUSI

      Orbania P kaipaa

    • Anonyymi00143
      UUSI

      On se kaunis piirre uskovalle olla väkivallasta huolissaan ja haluta että ihmiset elävät rauhaisaa rinnaikseloa elinaikansa eivätkä tapa tai vahingoita toisiaan tarkoituksellisesti ja pyrkivät sitä kaikin keinoin välttämään ja antamaan anteeksi jos se suinkin on mahdollista. Ei ainakaan missään nimessä tappaa toisia ihmisiä ennaltaehkäisevästi. Aivan kuin tekisi arbortin tappamalla äidin ettei tule ainakaan ei toivottua lasta. Ei sellainen ihminen ainakaan pidä olla.

      Tietenkin me halutaan eduskuntaan rauhaa rakastavia, inhimilliset näkökulmat huomioon ottavia ihmisiä eikä mitään nahkapäitä joilla on aina jotain ikävää sanottavaa ja joiden lausuntoja saa sitten setviä ja korjailla että en nyt aivan sitä tarkoittanut mitä sanoin.

    • Anonyymi00144
      UUSI

      Oikein.,

    • Anonyymi00145
      UUSI

      "Päivi saa tullakin julkisuutta. Pääsee eduskuntaan ja on75v ditten."

      Uskon että Päivi sydämessään jo haluaa mennä eläkkeen rauhaan Kristusta ylistämään, mutta se kutsumus mikä aina meitä eläviä uskovia vaatii niin emme aina tiedä mikä on se Jumalan nimenomainen tahto. Ainakin toivottavasti Päivin oikeusprosessi jatkuu vielä vuosia EUssa niin sen tuoma evankeliumin julistus on kullan arvoista Suomelle.

    Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä Yllätti

      Kaivatussasi?
      Ikävä
      205
      2039
    2. Ei enää ulkoteltta ruokaa.

      Se oli sitten viimmeinen kerta kun tuonne teltalle menen.Laatu heikkenee joka vuosi ja annokset pienenee.Ei enää kiitos,
      Kuhmo
      48
      1196
    3. Jos sussa toisessa on yhtään miestä

      Ja kadut tekemisiäsi niin menet poliisin puheille, paljastat kaiken oman osuutesi ja kerrot mitä kaikkea se toinen on te
      Ikävä
      174
      1092
    4. Se katse...

      Täynnä rakkautta. Kunpa olisin tajunnut.
      Ikävä
      81
      976
    5. En ole hetkeen sinulle kirjoittanut nainen

      Vieläkin ajattelen sinua, jos voit uskoa. Tunteet minussa huutavat toivoa ja rakkautta, kun kylmä loogisuus taas pistää
      Ikävä
      56
      871
    6. Muuttaisitko kaivattusi luokse

      heti asumaan? 🛒
      Ikävä
      100
      782
    7. 70
      781
    8. Mitä eroavaisuuksia sinulla on

      kaivattusi kanssa? Esim. luonteessa. Haittaavatko erot vai ovatko vain rikkaus?
      Ikävä
      77
      737
    9. Martinan tyttärestä hieno haastattelu IL

      Martina on kasvattanut fiksun tyttären.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      340
      678
    10. Onnettomuus

      Olivatko paikkakuntalaisia, jotka menehtyivät?
      Virrat
      26
      661
    Aihe