Kansanedustajia saattaa harmittaa, kun joutuvat palaamaan kesken lomansa eduskuntaan Helsinki Gardenin takia.
Kansanedustajat eivät kuitenkaan ole meillä ja maailmassa ainoita, joiden loma on keskeytynyt syistä jos toisesta.
Esimerkiksi tänään kerrottiin telkkarissa, että Lolita Loboscon loma keskeytyi harmillisesti erään henkirikosjutun vuoksi.
Lobosco on apulaispoliisipäällikkö Barin rannikkokaupungissa eteläisessä Italiassa.
Sellainen kypsä ja kukkea, uhkea tumma nainen, kaunotar.
Kansanedustajat eivät kuitenkaan ole meillä ja maailmassa ainoita, joiden loma on keskeytynyt syistä jos toisesta.
Esimerkiksi tänään kerrottiin telkkarissa, että Lolita Loboscon loma keskeytyi harmillisesti erään henkirikosjutun vuoksi.
Lobosco on apulaispoliisipäällikkö Barin rannikkokaupungissa eteläisessä Italiassa.
Sellainen kypsä ja kukkea, uhkea tumma nainen, kaunotar.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Ovatko kansanedustajat lomalla vai eduskunnan kesätauolla?
Näin sanoo tekoäly:
"AI-yhteenveto:
Kansanedustajat ovat eduskunnan istuntotauolla, jota kutsutaan yleisesti kesätauoksi. Tauko alkoi kesäkuun puolivälissä, ja syysistuntokausi käynnistyy vasta syyskuun alussa.
Kesätauon aikana kansanedustajat eivät varsinaisesti ole pelkällä lomalla, vaan he tekevät paljon alueellista työtä omissa vaalipiireissään, tapaavat äänestäjiä ja valmistautuvat syksyn poliittiseen kauteen.
Eduskunnan kokoontuminen kesätauolla on erittäin poikkeuksellista. Se vaatii joko hallituksen antaman tiedonannon tai poikkeuksellisen vakavan tilanteen (kuten aiemmin brexitin tai turvallisuuskriisien vuoksi), jotta puhemies kutsuu eduskunnan kesken tauon koolle."
Valtiopäivien istuntotauolla.
Lolita Lobosco sen sijaan oli, mikä harmillisesti keskeytyi.
Siis lomalla.
Kansanedustajat maksakoot ihan itse lentonsa .ei kuulu veronmaksajille kustantaa näiden lusmujen lentelystä. Itse ovat asiansa sotkeneet niin miksi taas verovaroista maksetaan luksuslomilta palaaminen. Hävytöntä ja edesvastuutonta tämä Suomen eduskunnan kähmintä. Kaikille ihan selvä asia,että orpo on kähminyt kavereidensa kanssa nämä jutut ja nyt pannaan satojatuhansia itsestään selvän asian kiistämiseen. Eikö nyt yhtään hävetä Kokoomuksen ja persujen pöllöt. Eivät suomalaiset ole niin tyhmiä kuin te luulette.
idiootto sdp..kähmintää se o 9 miljardia tytti
6 miljardia urpilainen
140 miljardia sanna suttura yms..rattijuopot jokka v alöehtelee tulonsa sdp..
Opettele vajakki kirjoittamaan!
Eikös Imma Ratapöllin tutkimukset jatku vielä?
Jatkuvat, jos ei ole lomalla.
Monet nimekkäät dekkarit joutuvat töihin myös lomilla, vaikka olisivat itse mukana pippaloissa, joissa joku löytyy murhattuna!
Oikeasti olisivat epäiltyjä siinä kuin muutkin paikalla olleet, eivätkä saisi puuttua tutkintaan.
Eiköhän ne kuittaa ihan mukavan päiväpalkkion kaikkine lisukkeineen? Kyllä kolmen (3) kuukauden kesäloman, yhden (1) kuukauden syysloman, yhden (1) kuukauden joululoman ja yhden (1) kuukauden hiihtoloman ja seliselirokulilomien pitäisi riittää korvaamaan laskutuksen. Sitten vielä kehtaavat vaatia duunareille lisää työaikaa ja loma-, vkl-, ylityö-, pyhätyökorvaukset pois ja kesälomaksikin riittää duunarille kaksi (2) viikloa! Tuossa on niim vitun suuri kusetus vohervassaripaskiaisilta, ettette tajuakkaan