Uskoon tulo

Silloin kun tulin uskoon tapahtui jotain mitä ei tapahdu kuin olettaisi, että kauhuelokuvissa.
Tulin uskoon 2018, mutta sitä ennen oli elämäni kuin synkkää elokuvaa, oli vihaa, oli synkkiä ajatuksia väkivaltaisia, mutta en toteuttanut niitä, masennusta ja hampaiden narskuttelua öisin.
2018 käännyin rukouksen puleen niin kuin aina, mutta itkien kuin pieni lapsi rukoilin pyytäen anteeksi kaikkia syntejäni mitä elämässäni olin tehnyt ja jos en nyt väärää todistusta anna niin rukouksesta kolmantena aanmuna herätessäni oli olo kuin eri ihminen, ei tehnyt mieli kiroilla eikä ollut pahoja ajatuksia lainkaan.
Alkoholia käytin kyllä, mutta ilmeisesti sitä ei katsottu pahaksi synniksi koska olen empaattinen ihminen jolla on pohjimiltaan hyvä luonne tosin autismi on minulla joka todettiin myöhemmin, mutta se on sivuseikka.
Kun tulin uskoon meillä oli Collie koira tosi hyvä luonteinen ja se oli jo ennen uskoon tuloa niin uskoon tulon jälkeen kun vein tätä koiraa ulos pissa lenkille ja toin takaisin äidilleni niin alaovella ovea avatessani huomasin kuinka tämä collie käänsi oikealle päätään ylöspäin kolmesti ja silloin huomasin oikeassa silmässä vuohen silmän, mutta en pelännyt koska tiesin mistä oli kyseessä eli jokin pahuus katsoi minua silmästä silmään, hieman sen tapahtuman jälkeen collien meidän koko perheen jäsenen kunto alkoi mennä huonoon suuntaan ja hänen taka tassut alkoivat pettää ja äitini ei edes ollut ukoa lainkaan koska kun hän vei koiraa ulos ei ollut mitään ongelmaa paitsi sitten paivien päästä tämä ongelma tuli esiin kun collie alkoi pissata alleen.
Tämän kaiken tapahtuman jälkeen collie perheen jäsen piti viedä lopulliselle piikille ja me sen teimme, lääkärillä annoin nakin palasia ja lääkäri antoi piikin, silitin silkin pehmeää turkkia ja hetken päästä en enään voinut silittää koska turkki oli karhea ja silloin tavallaan tiesin, että tätä perheen jäsentä ei enään ole, mutta muutamia vuosia jälkeenpäin näin unta siitä kuinka juoksin jossain ja tämänperheenjäsen oli yhtäkkiä vierelläni ja silloin tiesin, että hänellä on kaikki hyvin, kukaan muu perheestä ei ole tällaista unta kertonut nähneensä paitsi minä.
Koko tarinan opetus on se, että tuolla jossakin on kuoleman jälkeen hyvä paikka olla kunhan elää elämää, hyvää elämää ja pitää synnit poissa omasta elämästään ja jos syntiäntulee tavalla tai toisella katuu niitä jos ne sitten olivat pieniä tai suuria, rukouksen kautta sa aina apua kun aidosti katuen sitä pyytää.

2

<50

    Vastaukset 2

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi00001

      Minä taasen olen pysynyt ihan terveenä.

      Uskoon tulo tarkoittaa kauniisti sanottuna sitä että harkintakyky pettää lopullisesti, ainakin toistaiseksi.

    • Uskoon tulo ei tarkoita, että harkintakyky pattää vaan se on jotain todella kaunista kun saa sisäisen rauhan ja silti on oma itsensä, mutta paljon enemmän, sitä on uskoon tulo.
      Rukous on tie siihen, mutta se vaatii haluamista tulla uskoon ja pyytämistä, että saa tulla uskoon sekä aitoa katumista rukouksessa kaikkia syntejä olivatpa ne henkisiä tai fyysisiä syntejä.
      Apua saa rukouksen kautta kun sitä aidosti pyytää sillä Jeesus on rakkaus ja rauha sekä pääsee hänen lapsenseen.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Martinan tyttärestä hieno haastattelu IL

      Martina on kasvattanut fiksun tyttären.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      373
      856
    2. Muuttaisitko kaivattusi luokse

      heti asumaan? 🛒
      Ikävä
      100
      842
    3. Mitä odotat kohtaamiselta?

      Niin, otsikossa kysymys.
      Ikävä
      76
      630
    4. Olet kuin minä

      Jännä huomata tämä kerta toisensa jälkeen eikö ❤️
      Ikävä
      50
      625
    5. Samassa kylässä asuu yks mies...

      Jota en voi sietää... yök!
      Ikävä
      65
      615
    6. Mä olen tosi

      Ylpeä sinusta 🫂 Ajatuksissani pyydän sulle paljon suojelusta ja varjelusta. Sinua rakastettaan ja susta välitetään. Mui
      Ikävä
      38
      599
    7. Orpo pelästyi, kun asiat tulivat ilmi ? Hallitus ei enää tuekaan Garden hanketta

      Pääministerinä Orpo on vastuussa hallituksensa päätöksenteosta. Hallitus päätti avokätisestä tuesta hankkeelle, joka ei
      Kansallinen Kokoomus
      149
      591
    8. Sanotaan se sitten tässä

      Rakastan sua mies varmaan.
      Ikävä
      30
      576
    9. Omituiset kuntayhtymän vieraat festareilla

      Mitähän Pekka Iivari teki kuntayhtymän vieraana festareilla? Harvemmin tällaiset tilaisuudet ovat ns. avec- tyyppisiä ei
      Kemijärvi
      48
      557
    10. Mitä kaivattusi

      pelkää? 👻
      Ikävä
      57
      556
    Aihe