eilen tai et oisit sanonu jotain kaikki jäi muutenkin jälleen ihan telineisiin en saanut sanottua kaikkea vttu tätä pskaa elämääni
mä vaan oisin kaivannu edes halausta
Anonyymi-ap
14133
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 14
Vanhimmat
lapsi joka palaa oppii leikkiin tulella
olen tosi suunnitelmallinen nainen horoskooppimerkit synnyinvuodet niin ja tietysti sukunimet
olen jollakin tavalla pahemman luokan psykopaatiksi kasvanut. silti hallitsen täällä säitä vieläkin.
päässä tapahtuu paljon vaikka mitään en tee. se on niin sairasta. lukujen pitäisi täsmätä. jopa ihmisen pitää olla juuri se tietty tai ei mitään ollenkaan pskon ja hajotan kaiken
minä ajattelen ihan samalla tavalla ja siksi en ole koskaan halunnut ystävääkään itseäni paljon nuoremmasta henkilöstä, koska olen aina pitänyt suunnilleen itseni ikäisistä vanhemmista miehistä
olen vaarallinen mutta niin ovat lapsenikin. he tulevat olemaan sitä. heissä on voimia. enemmän kun vielä ymmärtävät.
Oliko sulla useinkin gubbe valvottuja tapaamisia missä kuulostelevat lähteekö laukalle ja mölinä loppuu lyhyeen?
ei sulla ole mitään käsitystä
Älä nä pelihousujas toisten puolesta revi
asioiden käsittelyä. älä avaa ketjua jos et käsitä sitä.
parasta kaikessa on se että nyt heillä on mun syli. en ikinä hylkää. kasvoin yksin keskellä hiljaisuutta vaikka keho ja pää tulvi. oudoksuminen on tuhoisaa. minä olen kävellyt nuo samat polut. tiedän täsmälleen. hengitän heidän elämää. kun he ei eivät ole kanssani vaan kylässä mietin kokoajan miten heillä menee katselevatko kuuta ja aattelevat muuta vai pystyvätkö olemaan hetken edes läsnä. mun omat.
jos joskus ikinä eksytte tänne. mä rakastan suunnattoman paljon.
setelit painaa mut muistetaan käyttäytyä🥹ap
minua et voi rahalla ostaa..
Terska