SDP:n Pia Viitanen huusi väliin

Anonyymi-ap

Kesän istuntotauolta koolle kutsutussa eduskunnan täysistunnossa käytiin tiistaina keskustelua Garden Helsinki -hankkeen johdosta.

Kokoomuksen kansanedustaja Pia Kauma totesi kuunnelleensa erityisen tarkasti SDP:n ryhmäpuheenvuoron, koska SDP oli hänen mukaansa erityisen aloitteellinen eduskunnan koolle kutsumisessa. Ryhmäpuheenvuorossa SDP:n Johannes Koskinen sanoi Kauman mukaan ”jotenkin niin, että ei ole hyväksyttävää, että antamalla rahaa poliittiselle puolueelle voisi vaikuttaa poliittiseen päätöksentekoon”.

– Nyt kysyisin teiltä, SDP: miten te voitte täällä esittää moraalinvartijaa, kun ette itsekään toimi niin kuin saarnaatte? Ammattiyhdistysliike ja erityisesti SAK ovat vuosikausia antaneet teille rahaa vaalikampanjoihin, Pia Kauma huomautti.

– Ja mihin se on johtanut? Se on johtanut siihen, että työlainsäädännön uudistuksia ei ole voitu tehdä 20 vuoteen, ja vasta (Petteri) Orpon hallitus on ne pystynyt tekemään.

– Ja tässä ei ole vielä kaikki. SDP:n puheenjohtaja Antti Lindtman on toistuvasti vaatinut ammattiyhdistysliikkeen jäsenmaksujen verovähennysoikeuden palauttamista, ja hän on jopa ilmoittanut sen yhdeksi tärkeimmäksi tavoitteeksi seuraavalle hallitukselle, jos SDP on siinä mukana. Hän siis ajaa suoraan SDP:n vaalirahoittajan asiaa, Kauma jatkoi.

SDP:n Pia Viitanen huusi väliin ”onko vähän väsynyttä?”.

Kansanedustaja Arto Satonen (kok.) jatkoi samasta Johannes Koskisen puheenvuorosta.

– Kyllä pitäisi elää itse niin kuin opettaa. Teidän päärahoittajanne on SAK. Kun te olitte viimeksi hallitusohjelmaneuvotteluissa 2019, niin SAK:n edustajia oli teidän neuvottelijoinanne siellä SDP:n mandaatilla hallitusohjelmaneuvotteluissa. Kuulostaako se siltä, että teidän vaalirahoittajienne intressejä on hoidettu virkamiesten kautta?, Arto Satonen kysyi SDP:lta.

– Ja tämä toinen asia, johon täällä myös edustaja Kauma viittasi: kun teidän ainoa keskeinen vaalilupauksenne on se, että ay-jäsenmaksun verovähennysoikeus palautetaan, joka on teidän päärahoittajanne keskeisin intressi ja vaatimus, niin miltä tämä ihan oikeasti kuulostaa? Minä toivon, että kaikki ottaisivat opikseen ja eläisivät niin kuin opettaa.
verkkouutiset

2

<50

    Vastaukset 2

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi00001

      Tämän maan TOISEKSI
      suurin ongelma on
      velka.
      Ensimmäiseksi suurin
      on se, että
      kansanedustajamme
      Sdp- puolueessa
      käyttäytyvät
      kuin

      L A P S E T .
      He eivät tajua tilanteen vakavuutta.
      Maamme on Euroopan

      HUONOIN TALOUS.
      Velkaa: 240 tuhatta miljoonaa.

    • Anonyymi00002

      sdp:n Pia Viitanen on "vähän" väsynyt.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Pyhäjärvi syvällä kusessa

      Pyhäjärvi ei tule selviämään millään tästä alhosta. Ollaan aivan liian syvällä. https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/pyha
      Pyhäjärvi
      142
      1630
    2. Oivallus

      Mitä olet oivaltanut viimeksi?
      Ikävä
      149
      1095
    3. Miten voi sinun

      tunteet yhtäkkiä kuolla kuin napista painamalla? Et enää vilkaisekaan minuun päin vaan jos vahingossa näet minut käännät
      Ikävä
      70
      970
    4. Miksi naiset haluavat itseään vanhemman kumppanin? Vai haluavatko?

      Tuolla toisessa ketjussa tuli esille tämä kysymys ja se on mielestäni hyvä kysymys. Kiitos scrg:lle tämän kysymyksen esi
      Sinkut
      330
      924
    5. 68
      753
    6. PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI VALTIOVARAINMINESTERIÖN ARVIOINTIMENETTELYYN..TE

      ...siinä se nyt on, mitä tässä enää vikistään. Uutiset Yle, 14.8. Klo 20.30, ei tunnu mukavalta.
      Pyhäjärvi
      56
      733
    7. Väleistä

      Minkälaiset välit sinulla on kaivattusi kanssa?
      Ikävä
      69
      681
    8. Rakastan sinua mies

      Siksi haluankin vain sinun kanssa sitä.
      Ikävä
      37
      639
    9. Ernest Lawson rehellisenä vaikeasta TTK-tilanteesta: "Vain harvan ja valitun henkilön tiedossa"

      Tanssii Tähtien Kanssa tulee syksyn iloksi ja tiedossa on suosikkisarjan 19. kausi. Tulevalla kaudella nähdään iso uudi
      Tanssii tähtien kanssa
      7
      601
    10. Missä vaiheessa

      Unohdit minut? Onko sinulla oikeasti mies jota rakastat? Tiedän että möhlin ja odotin liikaa. Ei tarvitse vastata jos et
      Ikävä
      33
      581
    Aihe