Minä

En ole uskovainen mutta kuitenkin uskon. En käy kirkossa, en kuitenkaan elää mitenkään "rietasta" elämää. Uskon kuitenkin Jumalaan. Uskon että paha saa lopulta palkkansa ja uskon että jokaisen ihmisen tulisi omalta osaltaan tehdä maailmasta parempi paikka. Niihin minä uskon. Enkä välitä vaikka te ette uskoisi, se on jokaisen oma asia. Minun on vain hyvä olla näin.
2156
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Paha saa toki palkkansa. Mutta onko kukaan pohjimmiltaan hyvä?

Raamatun ilmoituksen mukaan kaikki syntyvät synnissä: ilman jumalanpelkoa, ilman luottamusta Jumalaan ja pahan himon hallitsemina. Pelkästään tämä tuo jo mukanaan ikuisen kadotuksen, ellei kasteen ja Pyhän Hengen voimasta synny uudestaan.

Kaikki ovat syntiä tehneet ja ansaitsevat ikuisen eron Jumalasta. Kuilua ei voi ylittää. Jos yritämme elää hyvää elämää, niin se on sama kuin yrittäisimme hypätä taivaaseen. Parhaat pääsevät n. 2 metrin korkeudelle.

Kuilun yli pääsee vain kulkemalla siltaa pitkin sinne. Jeesus sanoo: "Minä olen tie."

Joka on kastettu ja turvaa Jeesukseen, hän voi katsoa tulevaisuuteen positiivisesti, vaikka olosuhteet ympärillä olisivatkin vaikeat. Edessä on ylösnousemus ja elämä, joka fyysisen kuoleman jälkeen kestää ikuisesti.

Usko on matkustamista. Matkustamista Jumalan luokse. Lopuksi `lipuntarkastaja` (Jeesus) kysyy meiltä matkalippua. On kahdenlaisia matkalippuja. Toisissa lukee: "Hyvän ihmisen tie Luojan luokse vie." Mutta toisissa: "Sinun armoosi luottaen."

Äänestä

ihanan rehellinen kirjoitus.Enemmän tällaista uskoa!Itse uskon samaan tapaan,vaikka välillä olen ollut.....en tohdi sanoa sitä sanaa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


uskon kirjoitti:

En ole uskovainen mutta kuitenkin uskon. En käy kirkossa, en kuitenkaan elää mitenkään "rietasta" elämää. Uskon kuitenkin Jumalaan. Uskon että paha saa lopulta palkkansa ja uskon että jokaisen ihmisen tulisi omalta osaltaan tehdä maailmasta parempi paikka. Niihin minä uskon. Enkä välitä vaikka te ette uskoisi, se on jokaisen oma asia. Minun on vain hyvä olla näin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu