Vapaavuori lähettää Orpolle sähköpostia jossa toivoo Orpon runnaavan Garden tukihankkeen läpi, ja kun se kehysriihessä päästetään läpi, saa Orpo jälleen sähköpostia hyvin junaillusta asiasta. Orpo väittää ettei ole ko. sähköposteja edes nähnyt, mutta ajaa silti asiaa. Vvm. on antanut aiheesta kielteisen näkemyksen, mutta Purra päättää toisin. Hakemus ilmaantuu kehysriiheen siten, ettei sitä ole kukaan edes pistänyt asialistalle. Hakemusta pidetään ensi alkuun kannatettavana mahtavien työllistämistoimien vuoksi, mutta "junailun" tullessa ilmi, se ei enää saakaan poliittista tukea vaikka sillä piti olla ne mahtavat työllisyysvaikutukset. Mihinkä ne hukkuivat ? Oppositio tivaa vastauksia kuka hakemuksen on kehysriiheen toimittanut, eikä saa siihen vastausta. Hallituksesta taas kerrotaan että kaikki vastaukset on annettu. Hallituspuolueista aletaan vänkäämään Uniperista (tarkoituksena kääntää huomio pois tapaus Gardenista) vaikkei Uniper kuulu asiaan millään lailla, eikä ole mitenkään verrokki kelpoinen tapaus (no sen verran että senkin aloitti oikeistohallitus). Orpo pysyttelee pitkän aikaa tavoittamattomissa ennen kuin tulee julkisuuteen.
Tässä asiassa on niin paljon hämärän peitossa, että ainoastaan fanaattisin hallituksen kannattaja voi pitää tätä selvitettynä.
Uskottavaa touhuilua.......
Anonyymi-ap
0
<50
Luetuimmat keskustelut
Mitä mieltä olet?
Miehestä jolla ei ole yhtään kaveria, ei facebookissa eikä livenä ja hän harrasta ja tekee kaiken yksin. Onko vähän outo1571470Muistakaa pojat tämä.
Mies joka haluaa naisen, löytää keinon. Ei epäröi eikä hämmennä. Tekee kaiken eteenne.1291170Muhun rakastuu kaikki naiset, mut mä en rakastu niihin
Mun vaatimustaso on 10+ Mut mua tavottelee 7+ naiset216869- 65791
Pahoin pelkään nainen
että pidät minua epäempaattisena, itsekeskeisenä, narsistisena ja kylmänä ihmisenä. Oletko koskaan ajatellut, että minus61709- 46665
- 51662
- 76576
- 52572
Martina avaa suhdettaan
IL 22.7: Martina avaa suhdettaan nuoreen Muhikseen. Nyt on jo vakavaa, on käyty syömässä Itä-Helsingissä. Onkohan muutt187568