Uskottavaa touhuilua

Vapaavuori lähettää Orpolle sähköpostia jossa toivoo Orpon runnaavan Garden tukihankkeen läpi, ja kun se kehysriihessä päästetään läpi, saa Orpo jälleen sähköpostia hyvin junaillusta asiasta. Orpo väittää ettei ole ko. sähköposteja edes nähnyt, mutta ajaa silti asiaa. Vvm. on antanut aiheesta kielteisen näkemyksen, mutta Purra päättää toisin. Hakemus ilmaantuu kehysriiheen siten, ettei sitä ole kukaan edes pistänyt asialistalle. Hakemusta pidetään ensi alkuun kannatettavana mahtavien työllistämistoimien vuoksi, mutta "junailun" tullessa ilmi, se ei enää saakaan poliittista tukea vaikka sillä piti olla ne mahtavat työllisyysvaikutukset. Mihinkä ne hukkuivat ? Oppositio tivaa vastauksia kuka hakemuksen on kehysriiheen toimittanut, eikä saa siihen vastausta. Hallituksesta taas kerrotaan että kaikki vastaukset on annettu. Hallituspuolueista aletaan vänkäämään Uniperista (tarkoituksena kääntää huomio pois tapaus Gardenista) vaikkei Uniper kuulu asiaan millään lailla, eikä ole mitenkään verrokki kelpoinen tapaus (no sen verran että senkin aloitti oikeistohallitus). Orpo pysyttelee pitkän aikaa tavoittamattomissa ennen kuin tulee julkisuuteen.
Tässä asiassa on niin paljon hämärän peitossa, että ainoastaan fanaattisin hallituksen kannattaja voi pitää tätä selvitettynä.
1353
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Uskon enemmän Orpoa.

Hän toimii johdonmukaisesti eikä hänellä ole omaa lehmää ojassa.

Äänestä

Oikeuskansleri toivottavasti saa Orpon avaamaan enemmän sanaista arkkuaan ja puhumaan niin totta kuin voi.

Äänestä
  • Miksi et ole iloinen siitä, ettei mitään asiatonta ole tapahtunut?

    Äänestä

  • Anonyymi00003 kirjoitti:

    Miksi et ole iloinen siitä, ettei mitään asiatonta ole tapahtunut?

    En kuule mitään, en näe mitään, ja siksi minulla on hyvä olo.

    1Äänestä

Suhmurointia & hyvä veli verkoston hyödyntämistä isossa mittakaavassa

1Äänestä

Maan tapa!

1Äänestä

Oikeuskansleri on tehnyt kysymyslistan Helsinki Garden -hankkeesta päämministerille.

https://yle.fi/a/74-20236872

Listalla on useita tärkeitä kysymyksiä.

Tiesivätkö "sisäpiiriläiset" eli hallituksen ministerit, miten 35 miljoonan valtionapuhakemus oli valmisteltu virkamiesten toimesta ennen puoliväliriihtä.

Helsingin Sanomien 22.7.26 mukaan Vapaavuori erosi lobbausfirmasta. Valtion tukea Gardenille oli junaillut Vapaavuori toimiessaan belgialaisen Damien Geradinin perustaman eurooppalaisen asianajotoimiston Suomen sivukonttorissa, jonka toiminta on muun muassa lobbausta.

Jos Vapaavuori toimi lobbausfirmassa asiantuntijana, niin miten hän unohti tehdä ilmoituksen Hki Gardenin lobbauksestaan arviointirekisteriin.

Belgialaisen Damien Geradinin perustaman eurooppalaisen asianajokonttorin Suomen toimistossa työskentelevät HS:n mukaan (nyt eronneen) Vapaavuoren lisäksi EK:n entinen toimitusjohtaja Jyri Häkämies, entinen oikeuskansleri Tuomas Pöysti sekä Suomen aiempi EU-suurlähttiläs Markku Keinänen.

Suomessa on useita muitakin lobbausfirmoja, joten arviointirekisterin työ ontärkeää, ja lobbaamisesta pitäisi tehdä ilmoitus rekisteriin heti ensimmäisestä alkaen eikä vasta viidennestä. Sehän tarkoittaisi sitä, että jos lobbaus ei tuota tulosta, tarvitaan jopa viisi lobbausta ja vasta viides tulisi ilmoittaa?
Onko lobbaus oikeusvaltioperiaatteen mukaista ja miten se vaikuttaa demokraattiseen päätöksentekoon?

Olisimmekö tienneet yhtään mitään Helsinki Garden -hallihankkeen lobbaamisesta ja etenemisestä "kokoomuksen korista" suoraan puoliväliriiheen ilman kansanedustaja Harkimon (Liike nyt) kysymyksiä?

Äänestä

Eipä olisi tietty, helvetin hyvä kun tuli ilmi !
Ja kuinka monta hanketta on vuosien varrella mennyt läpi, kuinka monta miljardia meidän kaikkien yhteisiä rahoja on luiskahtanut lobbarien taskuun, sitähän ei kukaan tiedä.
Se on nyt ainakin päivänselvää ja varmaa ettei tämä kähmintä ole ainoa vuosien varrella mitä on tehty, tämä sattui olemaan ensimmäinen joka paljastui !
Ei ole mikään ihme että kaikki hallituksen lupauksen jäivät valheen asteelle,
ei tullut säästöjä, ei pysähtynyt velkaantuminen, ei korjautunut työttömyys, eihän mikään tietysti korjaudu tuollaisella rahankäytöllä !

Äänestä

Iltalehti "arvelee", että Orpon talousasioiden erityisavustaja olisi tuonut Vapaavuoren asian pöydälle, eikä Orpo halua tuon kertomalla heittää ketään yksittäistä bussin alle. Demareissa on toimittu toisin, bussin alle on syntynyt viime vuosienkin aikaan oikea kasa eri pää- ja muiden ministerien taholta - ja sama töniminen on jatkunut puolueen sisällä oppositiossa tälläkin kaudella.

Äänestä
  • Se on oikeistolaiselle asia niin katkera..... niin katkera että pistää oikein naurattamaan..........

    Äänestä

  • Anonyymi 00009 mukaan "Iltalehti arvelee, että Orpon talousasioiden erityisavustaja olisi tuonut Vapaavuoren asian pöydälle, eikä Orpo halua tuon kertomalla heittää ketään yksittäistä bussin alle".

    Olisiko "Kokoomuksen kori" muka ollut vain pääministerin talousasioiden erityisavustajan kori" - ei tunnu uskottavalta.

    Lobbarina toimi kv. lobbausyrityksen Suomen toimiston eritysasiantuntija Vapaavuori, joka pyysi Orpon hallitusta runttaamaan Helsinki Garden -hallin 35 miljoonan valtion avustuksen puoliväliriihessä. Vapaavuori myös kiitti Gardenin puolesta valtionavustuksen junailusta.

    Oikeuskansleri ei ole tutkinut aiemmin vastaavia "runtaten" tehtyjä hallituksen tekemiä valtionavustuksia eikä tietääksemme myöskään VTV, valtiontalouden tarkastusvirasto ole tutkinut lobbauksia, jotka on jätetty tekemättä, kun on kyseessä on 35 miljoonan valtion avustus.

    "Demareissa olisi toimittu toisin, ja jätetty bussin alle ja tönitty oikea kasa..." kirjoitti anonyymi 00009. Emme muista, että demarien toimiessa pääministereinä, olisi eduskunta kutsuttu koolle kesälomien aikana, selvittämään epäselviä valtionavustuksia, joita olisi "runtattu" puoliväliriihessä.

    Emme myöskään tiedä, että oikeuskansleri olisi tutkinut minkäänlaisia demarijohtoisten hallitusten "runtaten" tekemiä valtionavustus hakemuksia, joita ei olisi käsitelty virkamiesten toimesta ennen päätöksentekoa asianmukaisesti.

    Äänestä

Mielenkiintoista on se, että Ylen toimittajat ovat katkeria siitä kun hallitus ei kaatunutkasn !?
Vihjaillaan vaikka mitä siihen malliin, että kokoomus tulee kärsimään tästä Garden-areena tapauksesta ja muutkin hallituspuolueet !?

Mutta, miten sen voi mitata erikseen !?

Äänestä

Tulevissa eduskuntavaalissa muistetaan:
- sosiaaliturvan kaikki isot leikkaukset, minkä vuoksi leipäjonot kasvoivat ja asunnottomuus alkoi lisääntyä uudestsan
- työehtojen isot heikennykset
- SUURTYÖTTÖMYYS, mitä pahentaa sote-alueiden sairaaloiden sulkemiset ja päivystysten lopettamiset sekä hoitajien irtisanomiset ja lomautukset

Toisaalta
Orpon hallitus on vähentänyt yritysverotusta kaksi prosenttia, EU-maiden toiseksi pienimmäksi ja
pienentänyt kaikkein varakkaimpien marginaaliveroja, joten eriarvoisuus on kasvanut, kun pienituloisilta on leikattu ja isotuloisille on annettu uusia veroetuuksia

Lisäksi muistetaan
että Suomi on nyt EU:n tarkkailuluokalla liiallisen alijäämän takia, kun Suomi on ottanut Orpon hallituksen aikana ulkomaan velkaa enemmän kuin ennen, vaikka sosiaaliturvaa on leikattu "kaikki laarinpohjat koluten".

Emme unohda,
että puoliväliriihessä Orpon hallitus päätti puoliväliriiheen, "kokoomuksen korista", tulleen Hki Garden hankkeelle 35 miljoonan valtionavustuksen, jota lobbasi kokoomuslainen Vapaavuori pyytämällä hallitusta (kokoomus, persut, rkp, kd) runttaamaan avustuksen Gardenille. Ja hakemus "runtattiin" läpi ilman uusinta virkamiesvalmistelua ja ilman oikeita työllisyysvaikutuksia ja kasvuvaikutuksia Helsingille tai muulle Suomelle, valtion avusta kun oli kysymys.

Vaalit tulevat. Ennen eduskuntavaalia toivottavasti saamme sekä oikeuskanslerin että VTV:n vireillä olevat selvitykset.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Vapaavuori lähettää Orpolle sähköpostia jossa toivoo Orpon runnaavan Garden tukihankkeen läpi, ja kun se kehysriihessä päästetään läpi, saa Orpo jälleen sähköpostia hyvin junaillusta asiasta. Orpo väittää ettei ole ko. sähköposteja edes nähnyt, mutta ajaa silti asiaa. Vvm. on antanut aiheesta kielteisen näkemyksen, mutta Purra päättää toisin. Hakemus ilmaantuu kehysriiheen siten, ettei sitä ole kukaan edes pistänyt asialistalle. Hakemusta pidetään ensi alkuun kannatettavana mahtavien työllistämistoimien vuoksi, mutta "junailun" tullessa ilmi, se ei enää saakaan poliittista tukea vaikka sillä piti olla ne mahtavat työllisyysvaikutukset. Mihinkä ne hukkuivat ? Oppositio tivaa vastauksia kuka hakemuksen on kehysriiheen toimittanut, eikä saa siihen vastausta. Hallituksesta taas kerrotaan että kaikki vastaukset on annettu. Hallituspuolueista aletaan vänkäämään Uniperista (tarkoituksena kääntää huomio pois tapaus Gardenista) vaikkei Uniper kuulu asiaan millään lailla, eikä ole mitenkään verrokki kelpoinen tapaus (no sen verran että senkin aloitti oikeistohallitus). Orpo pysyttelee pitkän aikaa tavoittamattomissa ennen kuin tulee julkisuuteen.
Tässä asiassa on niin paljon hämärän peitossa, että ainoastaan fanaattisin hallituksen kannattaja voi pitää tätä selvitettynä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu