Monikaan teistä ei tule enää pääsemään töihin, vaikka työllisyys parantuisikin. Teidän osaamistanne ei enää tarvita ja monilla teistä on ikääkin jo liikaa. Ei ole kivaa, eihän?
Vastaukset 15
- Anonyymi00001
Mitä työstä kukaan välittää, pääasia että rahaa tulee ja lähetit ajaa taikajuomaa kotiovelle.
- Anonyymi00002
Eläkkeelle pääsee kuitenkin. Sitä ei psyyk. Rajatilatapaus pysty estämään.
- Anonyymi00003
Aloittaja puhuu itsestään!
SEKOPÄÄ kun on! 👀🤣 - Anonyymi00004
Moni kokoomuslainen sai potkut valkojmkaulustyöpaikastaan vaikka olivat maistereita, diplomi-insinöörejä ja ekonomeja nk. asiantuntijahommissa ja kouluttamattomat persut nyt lähtivät työpaikoilta mononnkuva perseessä, kun amnattitaitotaso heikkoa ja aiheuttavat eripuraa työpaikoilla. Lisäksi persut on laiskoja.
"Kuntien työllisyyspalveluissa oli kesäkuun lopussa yhteensä 352 000 työtöntä työnhakijaa, mikä on 21 200 (6 %) enemmän kuin vuotta aikaisemmin. Kokoaikaisesti lomautettujen määrä väheni edellisen vuoden kesäkuusta 1 900:lla (-11 %). Laajan työttömyyden piirissä oli 416 200 työnhakijaa eli 23 900 (6 %) enemmän kuin viime vuonna. Tiedot ilmenevät Työllisyys-, kehittämis- ja hallintokeskuksen (KEHA-keskus)"
Luuletko sinä ikityötön sasvasi sitten töitä. - Anonyymi00005
Persupaskan idioottimainen avaus jälleen kerran, Onko se elämä sulle noin raskas taakka ja olet pudonnut kyydistä jo kauan sitten? Mene hoitoon.
- Anonyymi00006
Mikä aloittajan sanoma oikein on? Oikeistohan on vuosikausia huutanut kurkku suorana, että työttömyys on vain laiskuutta, joka paranee kun tukia pienennetään. Nyt niitä on pienennetty ja työttömien määrä on vain lisääntynyt. Eli oikeisto ei taas kerran tiennyt mistään mitään, kunhan möyhysi kateuttaan ja vihaansa köyhille.
Nyt aloittaja sitten haluaa vain v-ttuilla työttömille ja köyhille. He tietävät tilanteensa kyllä ja monella se on epätoivoinen. Mitä noiden ihmisten sitten pitäisi tehdä, itsemurhako?
Oikeistolla ei koskaan ole yhtään mitään ratkaisua yhtään mihinkään, eivät yritä edes keksiäkään. Sen sijaan ihmisten syyllistäminen ja kaikenlainen kiusaaminen on oikeistolaisuuden syvintä ydintä, ja sen ymmärtää, miksi niin on, kun oikeistolaiset ovat jotain väkivaltaisia rikollisia kuten Henry Aflecht. Eikä heillä ole mitään käsitystä elämästä oman kuplansa ulkopuolella. Väkivaltarikolliset tuntevat vain toisia vankiloiden elättejä, sijoittajamuijat vain toisia samanlaisia ja joku dippainssi ei paljon ota olutta lähibaarin Karjala-lippisten kanssa. Mutta kaikki he omasta mielestään tietävät syylliset ongelmiin.
Eivät syitä eivätkä mitään ratkaisuja, mutta syylliset ovat tiedossa ja syyllisiä pitää varsinkin vankilajullien mielestä rangaista ja kovaa, vähän kuten huumeista velkaa jääneitä. Rikollismaailmassa luotetaan koviin otteisiin. Kun vaan kidutetaan vasikoita kunnolla, niin kyllä vasikointi muuten loppuu! Paitsi että ei lopu, poliisilla ei ole puutetta tietolähteistä. Ei ole ollut eikä tule olemaan. Aina käy laulu ja viserrys. - Anonyymi00007
Ei itku ja alottajan haukkuminen auta tilannettanne yhtään. Ensimmäiseksi rekrytoidaan nuoria ja nyt osa-aikaista työtä tekevät saavat kokopäivätöitä.
- Anonyymi00008
Ei me töihin haluta, me halutaan triplata tuet.
T:Demari - Anonyymi00009
Työpaikat ei ole poliittisesta kannasta kiinni kuin tuolla politiikan maailmassa ja ns.viroissa.
Taitaa näitä pudokkaita olla Persujen kannattajista eniten? - Anonyymi00010
Mikähän aloittajan tekemisessä on mennyt pieleen?
- Anonyymi00011
Totta kai on kivaa. Eihän töihin tietenkään päästä vaan sinne joudutaan. Eläkkeelle päästään.
Terve ruumis ei työtä kaipaa!- Anonyymi00012
Kyllä töihin päästiin ja työttömäksi jouduttiin, samoin moni takuueläkkeelle.
- Anonyymi00013
Anonyymi00012 kirjoitti:
Kyllä töihin päästiin ja työttömäksi jouduttiin, samoin moni takuueläkkeelle.
Minä kuitenkin pääsin takuueläkkeelle ja olen erittäin tyytyväinen tilanteeseen, vaikka pieni eläke onkin.
- Anonyymi00014
Ei työnantajat tiedä poliittisua kantoja, eikä uskontoa, eikä seksuaalisuutta, ei harrastuksia, ei mitään. Vaan työhistorian tutkinnot työn kannalta tärkeät tiedot.
Näin myös toimii osaava työnantaja. Politiikka muihin ympyröihin. Mutta kun konkurssiin menee yrityksiä, niin myös työnanrajat ovat työttömänä. Kokoomuksen äänestäjät eivät ole tyytyväisiä.
Osaava työnantaja tarjoaa työpaikkaa reiluilla ehdoilla. Mut tämä nykypersukokoomuksen juttu on kun työnantajasta ole velvollisuuksiinsa, niin pitää saada orjatyövoimaa. Tallotaan työehtoja halutaan keplotella. Äänestetään ihmisoikeuksia ja moraalia vastaan. Halutaan syyllistää, etsiä syyllisiä, mustamaalata, vihata, halveksia, sallia väkivaltaa. Sairaita ihmisiä. - Anonyymi00015
Hauskoja nämä Persujen aloitukset😂🤣😂😂😂
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mitä mieltä olet?
Miehestä jolla ei ole yhtään kaveria, ei facebookissa eikä livenä ja hän harrasta ja tekee kaiken yksin. Onko vähän outo1571470Muistakaa pojat tämä.
Mies joka haluaa naisen, löytää keinon. Ei epäröi eikä hämmennä. Tekee kaiken eteenne.1291170Muhun rakastuu kaikki naiset, mut mä en rakastu niihin
Mun vaatimustaso on 10+ Mut mua tavottelee 7+ naiset216869- 65791
Pahoin pelkään nainen
että pidät minua epäempaattisena, itsekeskeisenä, narsistisena ja kylmänä ihmisenä. Oletko koskaan ajatellut, että minus61709- 46665
- 51662
- 76576
- 52572
Martina avaa suhdettaan
IL 22.7: Martina avaa suhdettaan nuoreen Muhikseen. Nyt on jo vakavaa, on käyty syömässä Itä-Helsingissä. Onkohan muutt187568