Ilman Moosesta Raamattu olisi jäänyt kirjoittamatta ja Jumala keksimättä. Mooses on syyllinen siihen, että ihmiset mukamas syyllistyivät "syntiinlankeemukseen". Jumalaa on ihan turhaa syyttää mistään, koska eihän se ole ikinä mitään tehnytkään. Kaikki on vain Mooseksen juovuspäissään keksimää huuhaata.
Huvittavinta, että jotkut ottavat ihan tosissaan tuollaisen hönöpäissä kirjoitetun satukirjan.
Kaiken takana on Mooses
41
104
Vastaukset 41
- Anonyymi00001
Mooses on uskovaisile kunniotettu hahmo. Kusettihan se kansaansa 40 pitkää vuotta. Elätytti itseään koko loppuelämänsä kun kerran valtaan pääsi.
- Anonyymi00012
Hyvin sanottu! Kelpas siinä kirjoitella pakinoita!
- Anonyymi00002
Verenimijä vanhelssink. Stjärna olisi valmis liittämään kotikaupunkinsa Helsinkiin
Vantaalaiset suhtautuvat pääosin myönteisesti Helsingin ja Vantaan yhdistämiseen.
Valtuuston puheenjohtaja Sakari Rokkasi esittäen kaupunkien yhdistämistä tehokkaammaksi karunmaaksi.
Huolta herättävät Vantaa-nimen katoaminen ja päätöksenteon etääntyminen asukkaista.- Anonyymi00008
"Huolta herättävät Vantaa-nimen katoaminen ja päätöksenteon etääntyminen asukkaista."
Vantaan nimi säilyy osoitteissa, niiden postinumeroissa, ja paikannimissä kuten Vantaanportti. - Anonyymi00013
Pitää saada Mooses valtuustoon niin asiat tulevat kuntoon!
- Anonyymi00003
Tarkoitatko, että Mooses kirjoitti Mooseksen kirjat, joissa on "silminnäkijäkertomukset" paitsi luomisesta ja vedenpaisumuksesta myös Mooseksen omista hautajaisista?
- Anonyymi00005
Juovuksissa syntyy vaikka millaista legendaa.
Ja aika tööt ovat hekin, jotka uskovat moiseen.
- Anonyymi00004
Mooses on kerronnallinen tehokeino, samaan tapaan kuin Paavalikin on. Antiikin aikaan oli paljon uskottavampaa, jos tarinan "silminnäkijä" ja "kertoja" on ihminen, jolla on nimi. Mooseksen kirjat ovat pronssikautinen huonosti yhteen sovitettu satukokoelma, jolle keksittiin fiktiivinen kertoja.
Genesiksen paratiisimyytissä ei ole eksplisiittisesti syntiinlankeemusta. Juutalaiset ja muslimit lukevat kertomusta niin, ettei siinä ole syntiinlankeemusta. Vasta tämä toinen fiktiivinen hahmo Paavali keksi, että siinä on syntiinlankeemus eli se on puhtaasti kristittyjen keksintöä.- Anonyymi00006
Hyvin selitetty. Kiitos!
- Anonyymi00007
Joku pappi keksi Mooseksen ja kirjoitutti Israelin kuvitteellisen historian.
- Anonyymi00014
Niin sen täytyy olla!
- Anonyymi00009
läskimooses ?
- Anonyymi00015
Mooses oli nuoruudessaan normaalipainoinen, mutta rupesi sitten ahmimaan kosheria ja painoi lopulta 200 kiloa. Pelkkä paskankirjoittelu ei kuluttanut riittävästi kaloreita. Mooseksen olisi pitänyt hölkätä enemmän erämaassa. Siksi hänestä tuli Läski-Mooses. Johannes Kastaja kastoi hänet sen nimiseksi.
- Anonyymi00010
Raamattu kertoo itse puolestaan ja takaa kokonaisvaltaisen sanoman ymmärryksen janoiselle lukijalleen. Tämä maailmanhistorian suurin kirjallinen mestariteos, on helppo huomata Jumalan inspiroimaksi lahjaksi ihmiskunnalle. Siksi saatanan omat, on käskytetty kaiken hyvyyden ilmenemän kimppuun, valhein, kirouksin ja pilkoin. Mutta siunaus tulee edelleen vain kristinuskoville ja yleinen siunaus, kristittyjen rukouksien tuottamana kaikille lihallisille. Te elätte ja rehvastelette kuokkavieraina meidän siunauksissa, kerskaten vahvimman voittoa, kuin järjettömät. Lopulta hylkäätte kiroten hyvän Luoja Isänne, Jeesuksen uhrin puolestanne ja Pyhän Hengen kristallin kirkkaan opastuksen. Mutta teillä on vapaa tahto tehdä se. Kukaan ei pakota teitä viisaaseen hyvyyteen.
- Anonyymi00011
"Tämä maailmanhistorian suurin kirjallinen mestariteos, on helppo huomata Jumalan inspiroimaksi lahjaksi ihmiskunnalle."
Vaikea uskoa, että Jumala olisi tällaisen sekoilun taustalla:
Genesiksessä Jahve kertoo nimensä Aabrahamille.
[7] Herra sanoi Abramille: »Minä olen Herra[Jahve], joka toin sinut Kaldean Urista antaakseni sinun omaksesi tämän maan.»
Exoduksessa Jahve valehtelee Moosekselle, ettei ole paljastanut Jahve -nimeään Aabrahamille.
[2] Jumala sanoi Moosekselle: »Minä olen Jahve, Herra.
[3] Abrahamille, Iisakille ja Jaakobille minä olen ilmestynyt Jumalan, Kaikkivaltiaan nimisenä, mutta nimeäni Jahve minä en heille ilmoittanut.
Eihän tätä selitä mikään muu kuin se, että Pentateukki on kudottu kasaan useasta erilaisesta ja keskenään ristiriitaisesta lähteestä. Pentateukki on täynnä näitä ristiriitoja. Ei tuon taustalla mitään jumalia ole, pelkkä pronssikautinen vuohipaimen. - Anonyymi00016
" Kukaan ei pakota teitä viisaaseen hyvyyteen."
Raamatun tarinoista on viisaus kaukana.
Viisaus karttaa myös mokomaan uskovia.
Saatana sulla on housuissas. - Anonyymi00018
Jumala ei keksinyt edes kirjapainoa.
Mutta keksipä tapattaa poikansa turhanpäiten kuten Stalin.
Sehän sopii uskovaisen moraaliin.
- Anonyymi00017
Mooses on satuhahmo ja Mooseksenkirjat sepitettä.
- Anonyymi00019
Hyvä! Niin totta!
- Anonyymi00020
Anonyymi00019 kirjoitti:
Hyvä! Niin totta!
Mooses ei ollut paha, hyvä oli!
- Anonyymi00021
Anonyymi00020 kirjoitti:
Mooses ei ollut paha, hyvä oli!
10 käskyn alkuperä?
ON "PAKANUUDESSA"
Sumerissa - Sargon Akkadilainen (2250 eKr.) on vanhin tunnettu versio Mooses-hahmosta.
Babyloniassa - Marduk (Belin poika) antoi lait Hammurabille.
Kreetalla - Minos nousi Dikta-vuorelle, jossa Zeus antoi hänelle pyhät lait.
Syyriassa - Mises, joka kantoi mukanaan kivitauluja, joihin kirjoitettiin jumalan lait.
Mooses tunnetaan lain antajana, kymmenen käskyn, Mooseksen lain, antajana.
Ajatus siitä, että laki annetaan Jumalalta profeetalle vuorella, on kuitenkin myös hyvin vanha motiivi.
Mooses on vain yksi lainsäätäjä Mytologisen historian Lainsäätäjien PITKÄSSÄ RIVISSÄ.
Egyptissä taas oli Mises, joka kantoi mukanaan kivitauluja, joihin oli kirjoitettu jumalan lait. Mitä tulee kymmeneen käskyyn, ne on otettu suoraan Egyptin kuolleiden kirjan loitsusta 125. - Anonyymi00022
Anonyymi00021 kirjoitti:
10 käskyn alkuperä?
ON "PAKANUUDESSA"
Sumerissa - Sargon Akkadilainen (2250 eKr.) on vanhin tunnettu versio Mooses-hahmosta.
Babyloniassa - Marduk (Belin poika) antoi lait Hammurabille.
Kreetalla - Minos nousi Dikta-vuorelle, jossa Zeus antoi hänelle pyhät lait.
Syyriassa - Mises, joka kantoi mukanaan kivitauluja, joihin kirjoitettiin jumalan lait.
Mooses tunnetaan lain antajana, kymmenen käskyn, Mooseksen lain, antajana.
Ajatus siitä, että laki annetaan Jumalalta profeetalle vuorella, on kuitenkin myös hyvin vanha motiivi.
Mooses on vain yksi lainsäätäjä Mytologisen historian Lainsäätäjien PITKÄSSÄ RIVISSÄ.
Egyptissä taas oli Mises, joka kantoi mukanaan kivitauluja, joihin oli kirjoitettu jumalan lait. Mitä tulee kymmeneen käskyyn, ne on otettu suoraan Egyptin kuolleiden kirjan loitsusta 125. - Anonyymi00023
Anonyymi00022 kirjoitti:
Egyptissä taas oli Mises, joka kantoi mukanaan kivitauluja, joihin oli kirjoitettu jumalan lait. Mitä tulee kymmeneen käskyyn, ne on otettu suoraan Egyptin kuolleiden kirjan loitsusta 125.
Se, mitä Kuolleiden kirjassa sanottiin ”En ole varastanut”, muuttui muotoon ”Älä varasta”. ”En ole tappanut” muuttui muotoon ”Älä tapa.” ”En ole valehdellut” muuttui muotoon ‘Älä anna väärää todistusta’, ja niin edelleen.

Itse asiassa egyptiläinen uskonto on todennäköisesti juutalais-kristillisen teologian ensisijainen perusta. Kaste, kuolemanjälkeinen elämä, lopullinen tuomio, neitseellinen syntymä ja ylösnousemus, ristiinnaulitseminen, liitonarkki, ympärileikkaus, pelastajat, pyhä ehtoollinen, suuri vedenpaisumus, pääsiäinen, joulu, pääsiäinen, pääsiäisjuhla ja monet muut ovat kaikki egyptiläisten ajatusten piirteitä, jotka ovat kauan ennen kristinuskoa ja juutalaisuutta. - Anonyymi00024
Anonyymi00023 kirjoitti:
Egyptissä taas oli Mises, joka kantoi mukanaan kivitauluja, joihin oli kirjoitettu jumalan lait. Mitä tulee kymmeneen käskyyn, ne on otettu suoraan Egyptin kuolleiden kirjan loitsusta 125.
Se, mitä Kuolleiden kirjassa sanottiin ”En ole varastanut”, muuttui muotoon ”Älä varasta”. ”En ole tappanut” muuttui muotoon ”Älä tapa.” ”En ole valehdellut” muuttui muotoon ‘Älä anna väärää todistusta’, ja niin edelleen.
Se, mitä Kuolleiden kirjassa sanottiin ”En ole varastanut”, muuttui muotoon ”Älä varasta”. ”En ole tappanut” muuttui muotoon ”Älä tapa.” ”En ole valehdellut” muuttui muotoon ‘Älä anna väärää todistusta’, ja niin edelleen.
Itse asiassa egyptiläinen uskonto on todennäköisesti juutalais-kristillisen teologian ensisijainen perusta. Kaste, kuolemanjälkeinen elämä, lopullinen tuomio, neitseellinen syntymä ja ylösnousemus, ristiinnaulitseminen, liitonarkki, ympärileikkaus, pelastajat, pyhä ehtoollinen, suuri vedenpaisumus, pääsiäinen, joulu, pääsiäinen, pääsiäisjuhla ja monet muut ovat kaikki egyptiläisten ajatusten piirteitä, jotka ovat kauan ennen kristinuskoa ja juutalaisuutta. - Anonyymi00025
Anonyymi00024 kirjoitti:
https://www.amazon.com/End-Christianity-John-W-Loftus/dp/1616144130/?ie=UTF8&tag=richardcarrier-20
Kristinuskon loppu
Tässä kriitikoiden ylistämän antologiansa seuraajassa, the Christian Delusion: Why Faith Fails, entinen ministeri ja nyt johtava ateisti-tiedottaja on koonnut tähtiryhmän arvostettuja tutkijoita jatkamaan ensimmäisessä osassa aloitettua kristinuskon kritiikkiä. Avustajia ovat Victor Stenger, Robert Price, Hector Avalos, Richard Carrier, Keith Parsons, David Eller ja Taner Edis. Loftus on myös kirjoittanut myydyimmän miksi minusta tuli ateisti: entinen saarnaaja hylkää kristinuskon. Yhdessä Loftus-trilogia asettaa valtavia haasteita väitteille kristillisen uskon järkevyydestä. Jokainen, joka on kiinnostunut uskonnonfilosofiasta, pitää tätä kokoelmaa älyllisesti stimuloivana ja syvästi ajatuksia herättävänä. - Anonyymi00026
Anonyymi00023 kirjoitti:
Egyptissä taas oli Mises, joka kantoi mukanaan kivitauluja, joihin oli kirjoitettu jumalan lait. Mitä tulee kymmeneen käskyyn, ne on otettu suoraan Egyptin kuolleiden kirjan loitsusta 125.
Se, mitä Kuolleiden kirjassa sanottiin ”En ole varastanut”, muuttui muotoon ”Älä varasta”. ”En ole tappanut” muuttui muotoon ”Älä tapa.” ”En ole valehdellut” muuttui muotoon ‘Älä anna väärää todistusta’, ja niin edelleen.
Se, mitä Kuolleiden kirjassa sanottiin ”En ole varastanut”, muuttui muotoon ”Älä varasta”. ”En ole tappanut” muuttui muotoon ”Älä tapa.” ”En ole valehdellut” muuttui muotoon ‘Älä anna väärää todistusta’, ja niin edelleen.
Itse asiassa egyptiläinen uskonto on todennäköisesti juutalais-kristillisen teologian ensisijainen perusta. Kaste, kuolemanjälkeinen elämä, lopullinen tuomio, neitseellinen syntymä ja ylösnousemus, ristiinnaulitseminen, liitonarkki, ympärileikkaus, pelastajat, pyhä ehtoollinen, suuri vedenpaisumus, pääsiäinen, joulu, pääsiäinen, pääsiäisjuhla ja monet muut ovat kaikki egyptiläisten ajatusten piirteitä, jotka ovat kauan ennen kristinuskoa ja juutalaisuutta.https://docendo.fi/sivu/tuote/harhaanjohtajat/2768530
Harhaanjohtajat — Vahvassa uskossa
Miettinen, Terho; Pelli, Raija
Tuotemuoto: Äänikirja
Saatavuus: Heti ladattavissa
Sähköpostiim tulee lataussivuston linkki. Helppoa, nopea. Hyvää äänikrjan kuuntelemista muillekin.
Ostin sen kirjan "Harhaanjohtajat". Latasin mp3-tiedoston tietokoneelleni. Toimituskuluja ei ole lainkaan. 12,90 euroa. 642 megatavua ja kesto 7 tuntia ja 48 minuuttia. Voitte muutkin ostaa sen mp3-tiedostona. Äänikirjana. - Anonyymi00027
Anonyymi00024 kirjoitti:
Perustuuko Jeesus muinaisen Egyptin jumalaan Horukseen?
Tarkastelemme väitettä, jonka mukaan Jeesus on vain muinaisegyptiläisen Horus-jumalan kopio.
Jeesuksen tarina ja Horuksen tarina:
Horus syntyi neitsyt Isiksestä 25. joulukuuta luolassa.
Hänellä oli maallinen isä nimeltä Seb, joka tarkoittaa suomeksi Joosefia.
Hänen syntymänsä ennusti idässä oleva tähti, jota kolme viisasta miestä seurasi nähdäkseen hänet.
Hänet kastoi Anup Kastaja.
Horuksella oli 12 opetuslasta.
Horus teki ihmeitä, kuten herätti El-Osiriksen kuolleista ja käveli vetten päällä.
Hän piti vuorisaarnan.
Heidät molemmat ristiinnaulittiin kahden varkaan välissä ennen kuin heidät haudattiin kolmeksi päiväksi ja herätettiin henkiin.
Molemmat tunnettiin seuraavilla nimillä: Kristus, voideltu, tie, totuus ja valo, messias, ihmisen poika.
Kristinuskon lainaukset Isiksen kultilta
Sisällöltään Isiksen ja Osiriksen kultin kanssa samankaltaisia olivat Syyrian Adoniksen ja Astarten kultti, Vähä-Aasian Cybelen ja Attiksen kultti, Babylonian Tammuzin kultti ja monet muut. Kaikissa näissä kulteissa suuri merkitys oli kuolevan jumalan kärsimyksellä ja hänen ylösnousemuksellaan. Nämä kultit saivat uusia ihailijoita paitsi idässä myös valtakunnan länsiosassa.
Kehittyvä kristillinen uskonto lainasi paljon Isiksen kultista. Tunnetut kuvat Neitsyt Mariasta, jolla on vauva sylissään, ovat itse asiassa kopio paljon vanhemmista vastaavista Isiksen ja Horuksen kuvista. Kuten Isis ja Horus pakenivat aasin selässä Setin vainoja, niin Maria ja Jeesus ”aasin selässä” pakenivat Egyptiin Herodeksen vainoja. Kristillisen kultin Neitsyt on monessa suhteessa Isiksen roolinsa takana. Monet säikeet johtavat myös kuolevasta ja ylösnousseesta Osiriksesta Jeesukseen, jossa kristilliset myytintekijät yhdistivät sekä Osiriksen että Horuksen piirteitä.
Ovatko pakanalliset uskonnot vaikuttaneet Uuteen testamenttiin?
1900-luvun alkupuoliskolla monet liberaalit kirjailijat ja professorit väittivät, että Uuden testamentin opetukset Jeesuksen kuolemasta ja ylösnousemuksesta, neitseestä syntymisestä sekä kristillisistä kasteen ja ehtoollisen sakramenteista olivat lainattu pakanallisista mystisistä uskonnoista. Kaikkein huolestuttavimpia ovat syytökset siitä, että Uuden testamentin opetus pelastuksesta kaikui mystisissä uskonnoissa usein esiintyviä teemoja: pelastajajajumala kuolee raa'an kuoleman niiden vuoksi, jotka hänen on määrä pelastaa, minkä jälkeen hän palaa elämään.
Kristinuskossa on paljon synkretismiä eri uskontojen, niin sanottujen pakanauskontojen kanssa.
Useilla niin sanotuilla pakanallisilla uskonnoilla on paljon yhteistä keskenään, joka myöhemmin ilmeni kristinuskossa.
Myös muiden "pakanauskontojen" kanssa:
Zarathustra vs. Jeesus
Zarathustra syntyi neitsyestä ja "tahrattomasta hedelmöityksestä jumalallisen järjen säteen vaikutuksesta".
Hänet kastettiin joessa.
Nuoruudessaan hän hämmästytti viisaita miehiä viisaudellaan.
Paholainen kiusasi häntä erämaassa.
Hän aloitti palvelutehtävänsä 30-vuotiaana.
Zarathustra kastoi vedellä, tulella ja "pyhällä tuulella".
Hän ajoi ulos riivaajia ja palautti sokean miehen näön.
Hän opetti taivaasta ja helvetistä ja paljasti salaisuuksia, kuten ylösnousemuksen, tuomion, pelastuksen ja maailmanlopun.
Hänellä oli pyhä malja eli graalin malja.
Hänet surmattiin.
Hänen uskonnollaan oli eukaristia.
Hän oli "lihaksi tullut sana".
Zarathustran seuraajat odottavat "toista tulemista" neitseestä syntyneessä Saoshyantissa eli Vapahtajassa, jonka on määrä tulla vuonna 2341 jKr. ja joka aloittaa palvelutyönsä 30-vuotiaana ja aloittaa kultaisen aikakauden. - Anonyymi00028
Anonyymi00025 kirjoitti:
https://www.amazon.com/End-Christianity-John-W-Loftus/dp/1616144130/?ie=UTF8&tag=richardcarrier-20
Kristinuskon loppu
Tässä kriitikoiden ylistämän antologiansa seuraajassa, the Christian Delusion: Why Faith Fails, entinen ministeri ja nyt johtava ateisti-tiedottaja on koonnut tähtiryhmän arvostettuja tutkijoita jatkamaan ensimmäisessä osassa aloitettua kristinuskon kritiikkiä. Avustajia ovat Victor Stenger, Robert Price, Hector Avalos, Richard Carrier, Keith Parsons, David Eller ja Taner Edis. Loftus on myös kirjoittanut myydyimmän miksi minusta tuli ateisti: entinen saarnaaja hylkää kristinuskon. Yhdessä Loftus-trilogia asettaa valtavia haasteita väitteille kristillisen uskon järkevyydestä. Jokainen, joka on kiinnostunut uskonnonfilosofiasta, pitää tätä kokoelmaa älyllisesti stimuloivana ja syvästi ajatuksia herättävänä.Yllättäviä yhtäläisyyksiä kristinuskon ja zarathustralaisuuden välillä
KRISTINUSKO ON KOPIO MYÖS MITRALAISESTA USKONNOSTA.
Mithralainen teksti:
"He who will not eat of my body and drink of my blood, so that he will be made one with me and I with him, the same shall not know salvation." (Mithraic inscription)
Kristinuskon teksti:
Joh. 6:56 Joka syö minun lihani ja juo minun vereni, se pysyy minussa, ja minä hänessä.
Viimeinen ehtoollinen ja useimmat muut kristinuskon kopioimat opit. - Anonyymi00029
Anonyymi00026 kirjoitti:
https://docendo.fi/sivu/tuote/harhaanjohtajat/2768530
Harhaanjohtajat — Vahvassa uskossa
Miettinen, Terho; Pelli, Raija
Tuotemuoto: Äänikirja
Saatavuus: Heti ladattavissa
Sähköpostiim tulee lataussivuston linkki. Helppoa, nopea. Hyvää äänikrjan kuuntelemista muillekin.
Ostin sen kirjan "Harhaanjohtajat". Latasin mp3-tiedoston tietokoneelleni. Toimituskuluja ei ole lainkaan. 12,90 euroa. 642 megatavua ja kesto 7 tuntia ja 48 minuuttia. Voitte muutkin ostaa sen mp3-tiedostona. Äänikirjana.Mithralaisuuden ja kristinuskon oppien läheisyys on johtanut siihen, että molemmille uskonnoille on yhteisiä monia osatekijöitä.
Mithralaiset näkivät Mithrassa valon jumalan ja tulevan Vapahtajan - ihmiskunnan vapauttajan. Kristityt näkivät Kristuksessa saman Vapahtajan. Kristus on Jumalan poika ja Mithra on Jumalan poika.
Kristus syntyi neitsyestä ja Mithra syntyi neitsyestä. Jopa mithralaisten ja kristittyjen joulumyytit ovat hyvin samankaltaisia
Mithra, samoin kuin Kristus, on välittäjä ihmisten ja Jumalan välillä.
Sekä Kristus että Mithra toteuttavat Isä Jumalan tahtoa, joka lähetti heidät maan päälle, sillä erotuksella, että Kristus on Jahven poika ja Mithra Ahura-Mazdan poika (huomaa, että muinaiset juutalaiset samaistivat Jahven persialaiseen Ahura-Mazdaan, kuten Raamattu kaunopuheisesti todistaa).
Kristuksen maallinen tehtävä on taistella paholaista ja hänen palvelijoitaan vastaan, Mithra laskeutui maan päälle samaa tarkoitusta varten - Anonyymi00030
Anonyymi00029 kirjoitti:
Mithralaisuuden ja kristinuskon oppien läheisyys on johtanut siihen, että molemmille uskonnoille on yhteisiä monia osatekijöitä.
Mithralaiset näkivät Mithrassa valon jumalan ja tulevan Vapahtajan - ihmiskunnan vapauttajan. Kristityt näkivät Kristuksessa saman Vapahtajan. Kristus on Jumalan poika ja Mithra on Jumalan poika.
Kristus syntyi neitsyestä ja Mithra syntyi neitsyestä. Jopa mithralaisten ja kristittyjen joulumyytit ovat hyvin samankaltaisia
Mithra, samoin kuin Kristus, on välittäjä ihmisten ja Jumalan välillä.
Sekä Kristus että Mithra toteuttavat Isä Jumalan tahtoa, joka lähetti heidät maan päälle, sillä erotuksella, että Kristus on Jahven poika ja Mithra Ahura-Mazdan poika (huomaa, että muinaiset juutalaiset samaistivat Jahven persialaiseen Ahura-Mazdaan, kuten Raamattu kaunopuheisesti todistaa).
Kristuksen maallinen tehtävä on taistella paholaista ja hänen palvelijoitaan vastaan, Mithra laskeutui maan päälle samaa tarkoitusta vartenKristuksen maanpäällinen tehtävä on taistella paholaista ja hänen palvelijoitaan vastaan, Mithra laskeutui maan päälle samaa tarkoitusta varten, ja demonien joukot - Angra-Manyun kätyrit - kukistettiin.
Mutta lopullinen voitto pimeyden voimista on mithralaisten mukaan mahdollinen vasta maailman olemassaolon viimeisenä päivänä, jolloin Mithra tulee tuomitsemaan ihmiskunnan. Kristillinen eskatologinen perinne on erittäin lähellä persialaisen jumalan kannattajien näkemyksiä - myös kristityt puhuvat toisesta tulemisesta ja viimeisestä tuomiosta.
Mithran nousu Ahura-Mazdan valtaistuimelle maallisen tehtävänsä lopussa liittää hänet myös Kristukseen, joka täytti Isänsä tahdon maan päällä ja palasi taivaaseen. - Anonyymi00031
Anonyymi00030 kirjoitti:
Kristuksen maanpäällinen tehtävä on taistella paholaista ja hänen palvelijoitaan vastaan, Mithra laskeutui maan päälle samaa tarkoitusta varten, ja demonien joukot - Angra-Manyun kätyrit - kukistettiin.
Mutta lopullinen voitto pimeyden voimista on mithralaisten mukaan mahdollinen vasta maailman olemassaolon viimeisenä päivänä, jolloin Mithra tulee tuomitsemaan ihmiskunnan. Kristillinen eskatologinen perinne on erittäin lähellä persialaisen jumalan kannattajien näkemyksiä - myös kristityt puhuvat toisesta tulemisesta ja viimeisestä tuomiosta.
Mithran nousu Ahura-Mazdan valtaistuimelle maallisen tehtävänsä lopussa liittää hänet myös Kristukseen, joka täytti Isänsä tahdon maan päällä ja palasi taivaaseen.Jopa kristinuskon ja mithralaisuuden symboliikka on äärimmäisen lähellä toisiaan - siellä ja siellä esiintyy ristin kuva, sillä erotuksella, että mithralaiset kuvasivat ristin ympyrän muotoisena. Risti ympyrässä on vanhin aurinkosymboli, joka löytyy monista perinteistä.
Mithraismi ja kristinusko.
Ensimmäisinä vuosisatoina jKr. mithralaisuus oli kristinuskon vakava kilpailija, sillä Mithraa pidettiin pelastajana, joka näytti ihmisille tien ikuiseen elämään. Monet tutkijat uskovat, että Mithran syntymäpäivästä 25. joulukuuta tuli Kristuksen syntymäpäivä juuri siksi, että nämä kaksi vahvinta uskonnollista järjestelmää olivat rinnakkain samaan aikaan ja samassa paikassa. Nyt käytännössä kukaan ei kiistä zarathustralaisuuden vaikutusta kristinuskoon Mithrasin mysteerikultin kautta. Kristinuskoon liittyvistä mithralaisista ajatuksista voidaan mainita legenda jumalasta ja paimenista, jotka tulivat palvomaan vastasyntynyttä, pyhällä vedellä kasteleminen, sunnuntain viettäminen jumalalle omistettuna päivänä, ehtoollinen leivän ja viinin kanssa sekä usko jumala-ihmisen taivaaseen nousemiseen. Mithrakultin papit sekä kristityt teologit lupasivat mithralaisille ylösnousemuksen sielun kuolemattomuuden. - Anonyymi00032
Anonyymi00031 kirjoitti:
Jopa kristinuskon ja mithralaisuuden symboliikka on äärimmäisen lähellä toisiaan - siellä ja siellä esiintyy ristin kuva, sillä erotuksella, että mithralaiset kuvasivat ristin ympyrän muotoisena. Risti ympyrässä on vanhin aurinkosymboli, joka löytyy monista perinteistä.
Mithraismi ja kristinusko.
Ensimmäisinä vuosisatoina jKr. mithralaisuus oli kristinuskon vakava kilpailija, sillä Mithraa pidettiin pelastajana, joka näytti ihmisille tien ikuiseen elämään. Monet tutkijat uskovat, että Mithran syntymäpäivästä 25. joulukuuta tuli Kristuksen syntymäpäivä juuri siksi, että nämä kaksi vahvinta uskonnollista järjestelmää olivat rinnakkain samaan aikaan ja samassa paikassa. Nyt käytännössä kukaan ei kiistä zarathustralaisuuden vaikutusta kristinuskoon Mithrasin mysteerikultin kautta. Kristinuskoon liittyvistä mithralaisista ajatuksista voidaan mainita legenda jumalasta ja paimenista, jotka tulivat palvomaan vastasyntynyttä, pyhällä vedellä kasteleminen, sunnuntain viettäminen jumalalle omistettuna päivänä, ehtoollinen leivän ja viinin kanssa sekä usko jumala-ihmisen taivaaseen nousemiseen. Mithrakultin papit sekä kristityt teologit lupasivat mithralaisille ylösnousemuksen sielun kuolemattomuuden.Alkoiko kristinusko auringonjumalan palvonnasta?
Kristinuskon "Kristus" saattoi olla vain yksi taivaanjumala. Erilaisten pakanallisten/mysteeristen kulttijumalien ja kristinuskon välillä on useita yhtäläisyyksiä. Nämä ovat joitakin niistä.
Useimpien auringonjumalien syntymäpäivä on joulukuun 25. päivä. Se on talvipäivänseisauksen päivämäärä ja päivä, jonka kirkko on hyväksynyt Jeesuksen Kristuksen syntymäpäiväksi. Joulukuun 25. päivä on annettu, vaikka Raamatun mukaan paimenet olivat pelloillaan, kun Jeesus syntyi, eli Jeesuksen on täytynyt syntyä keväällä (Luuk. 2:8).
Talvipäivänseisauksen aikaan aurinko "kuolee" kolmeksi päiväksi alkaen noin 22. joulukuuta, jolloin se pysäyttää etelään liikkumisensa; se syntyy (herää henkiin) 25. joulukuuta, jolloin se alkaa liikkua pohjoiseen.
Auringon nähtiin kulkevan eläinradan 12 merkin kautta. On mahdollista, että Jeesuksen 12 opetuslasta symboloivat eläinradan merkkejä. Auringonjumalilla oli usein opetuslapsia tai palvelijoita (joskaan ei aina 12:ta).
Pakanallisilla jumalilla oli maagisia syntymiä, ja jotkut syntyivät neitsyelle. Jumalat hedelmöittivät usein nuoria ihmisneitoja.
Pakanallisilla jumalilla oli usein nimityksiä, kuten "maailman valo", "tie", "hyvä paimen" jne. Näitä nimiä on käytetty Jeesuksesta Kristuksesta.
Pakanalliset jumalat viettivät joskus "viimeisen ehtoollisen" seuraajiensa kanssa ennen kuolemaansa.
Pakanalliset jumalat herätettiin usein henkiin kuoleman jälkeen.
Kaste oli yleinen rituaali mysteerikulttien seuraajien keskuudessa. Johannes Kastaja saattoi jäljitellä tätä rituaalia ja tuoda sen juutalaisuuteen.
Perinne nauttia leipää ja viiniä jumalan symbolisena (tai todellisena) verenä ja lihana oli osa mysteeriuskontoja. Tämä vastaa Jeesuksen sanoja: "Joka syö minun lihaani ja juo minun vertani, sillä on iankaikkinen elämä, ja minä herätän hänet viimeisenä päivänä" (Joh. 6:54).
Varhaiskristillinen kirkko tunnusti nämä yhtäläisyydet. Kristityt apologeetat Justinus Marttyyri (100-165 jKr.) ja Tertullianus (160-220 jKr.) kommentoivat kristillisten uskomusten, riittien ja rituaalien yhtäläisyyksiä mysteeriuskontoihin.
Äänestä
Anonyymi
2025-01-16 15:34:56
Anonyymi kirjoitti:
Alkoiko kristinusko auringonjumalan palvonnasta?

Jumalten syntymäpäivä. Miksi kaikkien muinaisten uskontojen jumalat syntyivät samana päivänä?
Mitä yhteistä on muinaisegyptiläisellä Horuksella, kreikkalaisella Adoniksella, persialaisella Mithrasilla, babylonialaisella Tammuzilla ja Kristuksella? Kävi ilmi, että paljon.
Mithra - Syntyi 25. joulukuuta tahrattoman sikiämisen seurauksena. Aka persialainen auringonjumala, aka Messias, jolla oli 12 opetuslasta. Otti ihmisten synnit itselleen. Hänet tapettiin ja herätettiin sitten henkiin, jolloin hänestä tuli Jumalan ruumiillistuma ja palvonnan kohde. Mithrasin kulttiin kuuluu ehtoollinen, kaste jne. - Anonyymi00033
Anonyymi00032 kirjoitti:

Mithra - Syntyi 25. joulukuuta tahrattoman sikiämisen seurauksena. Aka persialainen auringonjumala, aka Messias, jolla oli 12 opetuslasta. Otti ihmisten synnit itselleen. Hänet tapettiin ja herätettiin sitten henkiin, jolloin hänestä tuli Jumalan ruumiillistuma ja palvonnan kohde. Mithrasin kulttiin kuuluu ehtoollinen, kaste jne.Adonis - Syntynyt 25. joulukuuta. Kreikkalainen ja foinikialainen hedelmällisyyden jumala, myös Babylonian Tammuz, myös Syyrian Vapahtaja. Tapettiin ja haudattiin, herätettiin henkiin kolme päivää myöhemmin.
Attis - Sama kuin Adonis, mutta fryygialainen. Syntyi neitsyenä. Tapettiin männyn juurella 24. maaliskuuta, haudattiin kallioon ja herätettiin henkiin 25. maaliskuuta. Kultin pakolliset elementit ovat ehtoollinen ja kaste.
Dionysos - Syntyi 25. joulukuuta ylijumala Zeusin itsensä tekemän tahrattoman hedelmöityksen kautta kuningatar Semelelle. Kreikkalainen viininvalmistuksen jumala. Aka Bacchus, eli ihmiskunnan pelastaja ja vapauttaja. Vuosittaisiin bakkanaaleihin liittyi kuvia kuolemasta, helvettiin laskeutumisesta ja Dionysoksen myöhemmästä ylösnousemuksesta. No, tietysti hyvän viinin kanssa.
Osiris - syntyi joulukuun lopussa neitsyelle. Egyptiläinen auringon ja manalan jumala, eli kuolleiden tuomari, eli yksi Egyptin kolminaisuudesta. Kreikkalaiset pitivät häntä Dionysoksena (ks. edellä). Hallitsi kahtatoista kuningasta. Petettiin, tapettiin ja haudattiin. Jäi helvettiin kolmeksi päiväksi ja herätettiin henkiin. Hän ruumiillisti ylösnousemuksen ja ikuisen elämän Ialun paratiisikentillä.
Miksi kaikilla ylösnousseilla jumalilla on syntymäpäivä 25. joulukuuta? Ehkä siksi, että noin tähän aikaan (kolmen tai neljän päivän virheellä, jonka muinaiset tähtitieteilijät voivat antaa anteeksi) on talvipäivänseisaus. Näin ollen heidän tahraton, jumalallinen hedelmöittymisensä tapahtuu maaliskuussa ja osuu kevätpäiväntasauksen päivälle. - Anonyymi00034
Anonyymi00032 kirjoitti:
Alkoiko kristinusko auringonjumalan palvonnasta?
Kristinuskon "Kristus" saattoi olla vain yksi taivaanjumala. Erilaisten pakanallisten/mysteeristen kulttijumalien ja kristinuskon välillä on useita yhtäläisyyksiä. Nämä ovat joitakin niistä.
Useimpien auringonjumalien syntymäpäivä on joulukuun 25. päivä. Se on talvipäivänseisauksen päivämäärä ja päivä, jonka kirkko on hyväksynyt Jeesuksen Kristuksen syntymäpäiväksi. Joulukuun 25. päivä on annettu, vaikka Raamatun mukaan paimenet olivat pelloillaan, kun Jeesus syntyi, eli Jeesuksen on täytynyt syntyä keväällä (Luuk. 2:8).
Talvipäivänseisauksen aikaan aurinko "kuolee" kolmeksi päiväksi alkaen noin 22. joulukuuta, jolloin se pysäyttää etelään liikkumisensa; se syntyy (herää henkiin) 25. joulukuuta, jolloin se alkaa liikkua pohjoiseen.
Auringon nähtiin kulkevan eläinradan 12 merkin kautta. On mahdollista, että Jeesuksen 12 opetuslasta symboloivat eläinradan merkkejä. Auringonjumalilla oli usein opetuslapsia tai palvelijoita (joskaan ei aina 12:ta).
Pakanallisilla jumalilla oli maagisia syntymiä, ja jotkut syntyivät neitsyelle. Jumalat hedelmöittivät usein nuoria ihmisneitoja.
Pakanallisilla jumalilla oli usein nimityksiä, kuten "maailman valo", "tie", "hyvä paimen" jne. Näitä nimiä on käytetty Jeesuksesta Kristuksesta.
Pakanalliset jumalat viettivät joskus "viimeisen ehtoollisen" seuraajiensa kanssa ennen kuolemaansa.
Pakanalliset jumalat herätettiin usein henkiin kuoleman jälkeen.
Kaste oli yleinen rituaali mysteerikulttien seuraajien keskuudessa. Johannes Kastaja saattoi jäljitellä tätä rituaalia ja tuoda sen juutalaisuuteen.
Perinne nauttia leipää ja viiniä jumalan symbolisena (tai todellisena) verenä ja lihana oli osa mysteeriuskontoja. Tämä vastaa Jeesuksen sanoja: "Joka syö minun lihaani ja juo minun vertani, sillä on iankaikkinen elämä, ja minä herätän hänet viimeisenä päivänä" (Joh. 6:54).
Varhaiskristillinen kirkko tunnusti nämä yhtäläisyydet. Kristityt apologeetat Justinus Marttyyri (100-165 jKr.) ja Tertullianus (160-220 jKr.) kommentoivat kristillisten uskomusten, riittien ja rituaalien yhtäläisyyksiä mysteeriuskontoihin.
Äänestä
Anonyymi
2025-01-16 15:34:56
Anonyymi kirjoitti:
Alkoiko kristinusko auringonjumalan palvonnasta?
Kristinuskon "Kristus" saattoi olla vain yksi taivaanjumala. Erilaisten pakanallisten/mysteeristen kulttijumalien ja kristinuskon välillä on useita yhtäläisyyksiä. Nämä ovat joitakin niistä.
Useimpien auringonjumalien syntymäpäivä on joulukuun 25. päivä. Se on talvipäivänseisauksen päivämäärä ja päivä, jonka kirkko on hyväksynyt Jeesuksen Kristuksen syntymäpäiväksi. Joulukuun 25. päivä on annettu, vaikka Raamatun mukaan paimenet olivat pelloillaan, kun Jeesus syntyi, eli Jeesuksen on täytynyt syntyä keväällä (Luuk. 2:8).
Talvipäivänseisauksen aikaan aurinko "kuolee" kolmeksi päiväksi alkaen noin 22. joulukuuta, jolloin se pysäyttää etelään liikkumisensa; se syntyy (herää henkiin) 25. joulukuuta, jolloin se alkaa liikkua pohjoiseen.
Auringon nähtiin kulkevan eläinradan 12 merkin kautta. On mahdollista, että Jeesuksen 12 opetuslasta symboloivat eläinradan merkkejä. Auringonjumalilla oli usein opetuslapsia tai palvelijoita (joskaan ei aina 12:ta).
Pakanallisilla jumalilla oli maagisia syntymiä, ja jotkut syntyivät neitsyelle. Jumalat hedelmöittivät usein nuoria ihmisneitoja.
Pakanallisilla jumalilla oli usein nimityksiä, kuten "maailman valo", "tie", "hyvä paimen" jne. Näitä nimiä on käytetty Jeesuksesta Kristuksesta.
Pakanalliset jumalat viettivät joskus "viimeisen ehtoollisen" seuraajiensa kanssa ennen kuolemaansa.
Pakanalliset jumalat herätettiin usein henkiin kuoleman jälkeen.
Kaste oli yleinen rituaali mysteerikulttien seuraajien keskuudessa. Johannes Kastaja saattoi jäljitellä tätä rituaalia ja tuoda sen juutalaisuuteen.
Perinne nauttia leipää ja viiniä jumalan symbolisena (tai todellisena) verenä ja lihana oli osa mysteeriuskontoja. Tämä vastaa Jeesuksen sanoja: "Joka syö minun lihaani ja juo minun vertani, sillä on iankaikkinen elämä, ja minä herätän hänet viimeisenä päivänä" (Joh. 6:54).
Varhaiskristillinen kirkko tunnusti nämä yhtäläisyydet. Kristityt apologeetat Justinus Marttyyri (100-165 jKr.) ja Tertullianus (160-220 jKr.) kommentoivat kristillisten uskomusten, riittien ja rituaalien yhtäläisyyksiä mysteeriuskontoihin.
Jumalten syntymäpäivä. Miksi kaikkien muinaisten uskontojen jumalat syntyivät samana päivänä?
Mitä yhteistä on muinaisegyptiläisellä Horuksella, kreikkalaisella Adoniksella, persialaisella Mithrasilla, babylonialaisella Tammuzilla ja Kristuksella? Kävi ilmi, että paljon.
Mithra - Syntyi 25. joulukuuta tahrattoman sikiämisen seurauksena. Aka persialainen auringonjumala, aka Messias, jolla oli 12 opetuslasta. Otti ihmisten synnit itselleen. Hänet tapettiin ja herätettiin sitten henkiin, jolloin hänestä tuli Jumalan ruumiillistuma ja palvonnan kohde. Mithrasin kulttiin kuuluu ehtoollinen, kaste jne.Pakanallisilla jumalilla oli usein nimityksiä, kuten "maailman valo", "tie", "hyvä paimen" jne. Näitä nimiä on käytetty Jeesuksesta Kristuksesta.
Pakanalliset jumalat viettivät joskus "viimeisen ehtoollisen" seuraajiensa kanssa ennen kuolemaansa.
Pakanalliset jumalat herätettiin usein henkiin kuoleman jälkeen. - Anonyymi00036
Anonyymi00025 kirjoitti:
https://www.amazon.com/End-Christianity-John-W-Loftus/dp/1616144130/?ie=UTF8&tag=richardcarrier-20
Kristinuskon loppu
Tässä kriitikoiden ylistämän antologiansa seuraajassa, the Christian Delusion: Why Faith Fails, entinen ministeri ja nyt johtava ateisti-tiedottaja on koonnut tähtiryhmän arvostettuja tutkijoita jatkamaan ensimmäisessä osassa aloitettua kristinuskon kritiikkiä. Avustajia ovat Victor Stenger, Robert Price, Hector Avalos, Richard Carrier, Keith Parsons, David Eller ja Taner Edis. Loftus on myös kirjoittanut myydyimmän miksi minusta tuli ateisti: entinen saarnaaja hylkää kristinuskon. Yhdessä Loftus-trilogia asettaa valtavia haasteita väitteille kristillisen uskon järkevyydestä. Jokainen, joka on kiinnostunut uskonnonfilosofiasta, pitää tätä kokoelmaa älyllisesti stimuloivana ja syvästi ajatuksia herättävänä.https://www.richardcarrier.info/archives/13890
Dying-and-Rising Gods: It’s Pagan, Guys. Get Over It. - Anonyymi00037
Anonyymi00025 kirjoitti:
https://www.amazon.com/End-Christianity-John-W-Loftus/dp/1616144130/?ie=UTF8&tag=richardcarrier-20
Kristinuskon loppu
Tässä kriitikoiden ylistämän antologiansa seuraajassa, the Christian Delusion: Why Faith Fails, entinen ministeri ja nyt johtava ateisti-tiedottaja on koonnut tähtiryhmän arvostettuja tutkijoita jatkamaan ensimmäisessä osassa aloitettua kristinuskon kritiikkiä. Avustajia ovat Victor Stenger, Robert Price, Hector Avalos, Richard Carrier, Keith Parsons, David Eller ja Taner Edis. Loftus on myös kirjoittanut myydyimmän miksi minusta tuli ateisti: entinen saarnaaja hylkää kristinuskon. Yhdessä Loftus-trilogia asettaa valtavia haasteita väitteille kristillisen uskon järkevyydestä. Jokainen, joka on kiinnostunut uskonnonfilosofiasta, pitää tätä kokoelmaa älyllisesti stimuloivana ja syvästi ajatuksia herättävänä.>> entinen ministeri ja nyt johtava ateisti-tiedottaja
Konekääntäjä ei ymmärrä kontekstia - ei ministeri, vaan pappi tms. - Anonyymi00040
Anonyymi00020 kirjoitti:
Mooses ei ollut paha, hyvä oli!
Tunsitko hänet oikein hyvinkin?
Taidat olla aika vanha :O - Anonyymi00041
Anonyymi00030 kirjoitti:
Kristuksen maanpäällinen tehtävä on taistella paholaista ja hänen palvelijoitaan vastaan, Mithra laskeutui maan päälle samaa tarkoitusta varten, ja demonien joukot - Angra-Manyun kätyrit - kukistettiin.
Mutta lopullinen voitto pimeyden voimista on mithralaisten mukaan mahdollinen vasta maailman olemassaolon viimeisenä päivänä, jolloin Mithra tulee tuomitsemaan ihmiskunnan. Kristillinen eskatologinen perinne on erittäin lähellä persialaisen jumalan kannattajien näkemyksiä - myös kristityt puhuvat toisesta tulemisesta ja viimeisestä tuomiosta.
Mithran nousu Ahura-Mazdan valtaistuimelle maallisen tehtävänsä lopussa liittää hänet myös Kristukseen, joka täytti Isänsä tahdon maan päällä ja palasi taivaaseen.Tulen nyt väliin ulkopuolisena kommentoimaan.
"Kristuksen maanpäällinen tehtävä on taistella paholaista ja hänen palvelijoitaan vastaan"
Olin kokonaan unohtanut tämän. Tosiaan jotkut kristinuskoiset uskovat kuinka "hyvät" ja "pahat" kokoavat jotain sotajoukkojaan jonkinlaista lopputaistelua varten.
Kristinuskossa tuossa ei ole minkäänlaista tolkkua. Siinähän pitäisi olla vain yksi Jumala, joka on kaikkivoipainen ja kaikkitietävä. Miksi ihmeessä tuollaisen pitäisi taistella ollenkaan? Se voisi vain päättää kuinka kaikki paha häviäisi ja niin tapahtuisi.
Tähän kun vielä pistää lisäksi opin, kuinka itse Jeesus on sama asia kuin Jahve.
Tässä on huomattavasti enemmän logiikkaa jos se on vain otettu toisenlaisesta tarinasta, jossa ei ole yhtä jumalaa.
- Anonyymi00038
Kaiken takana on Mooses
Joka ihanasti rakastaa
Jota minä en voi vastustaa
Hei kaikki nyt mä sanon sen
Kaiken takana on Mooses
Hyvin meni meno maineen
Menon takana on rakkaus
Se on ikivanha se on uus
Siltä yksikään ei kylmäks jää
Elämä on vasta elämää
Kun kaiken takana on Mooses- Anonyymi00039
Piippolan vaarilla oli talo
hiiala hiiala hei!
Siellä hän hoiteli Moosestansa
hiiala hiiala hei!
Moosesta sieltä ja Moosesta täältä
Sieltä Mooses, täältä Mooses
joka puolelta Mooses
hiiala hiiala hei!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va1092300Mitä tapahtuu?
Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???26974- 71902
- 103896
- 48845
Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...
...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha568835- 82738
Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti
Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk76670Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen
Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik30627- 66625