..se nousee hiljalleen,korkeuksia kohti,valoa pimeyteen tuo,kuu valkoinen,taivaan valaisee valollaan. Väsynyt vaeltaja valoon katsoo ja istahtaan, taas on yö yksinäinen, ei jaksa jolkottaa, metsään mennä, odottamaan jää, hiljainen kulkia, odottamaan metsämiestä joka laukauksellaan armahtaa, miksi tää maailma on niin kylmä, miks ei lämpö auringon voi meitä lämmittää, ja rakkauteen opettaa...
Sydän vielä sykkii harvakseen, ihmetelen minne meen, vai pysynkö täällä..
Katsokaa kuuta katoavaa, kunnes se jälleen palajaa......
Sydän vielä sykkii harvakseen, ihmetelen minne meen, vai pysynkö täällä..
Katsokaa kuuta katoavaa, kunnes se jälleen palajaa......
Vastaukset 18
Vanhimmat
tarina sushukkasesta:)
Kylmänä se meitä tuijottaa...Vaivumme lumovoimaan sen, sydän kylmenee, jähmetymme tuijottaan takaisin...Kysymme turhaan mistä lämpöä saisimme..Kaikki niin turhaa EI ENÄÄ RAKKAUTTA PÄÄLLÄ MAAN LÖYDY!! Kyynel taas poskellain en jaksa enää elää, kumpa metsämies löytäisi naaraan tään ja tuskaisen sydämmen vaientais ikuiseen uneen!!!
..tämä voi olla niin vaikeaa, kun vaan jaksaisi yrittää, kuu kaukaisuuteen taas käy, kohta taas sen valoa ei näy, uskoa vaan elämään pitää, tiedä vaikka siitä jotain joskus alkaisi itää, ei anneta vielä periksi, eihän naaras lappeenrannan???
periksi annan...en jaksa enää uskoa parempaan huomiseen ja etenkään kehenkään ihmiseen...Täällä kylmässä vaellan ja sisälläni jää vain kasvaa...Aurinko ei paista risukasan taa vaan kuun varjoon jään ikuisiksi ajoiksi...
sä et haluukkaan ketään niin ole siis yksin ja vaella kylmissäs vaan ja nuole haavojas
yritin vainuta ja seurata ihmisen hajua,
joka kohosi raoista ja halkeamista kuin nakymattomat savukiehkurat.
kun sen vainuni kertoi,olin haltioissani eika ollut lainkaan vaikea ymmartaa sita.
silla tiesin etta tie nakymattoman ihmisen luo oli tukossa,olin kuitenkin riemuissani loytaessani jotain merkkiej eloonjaamisesta....
..puhu niin synkästi, pakko sulla on voimia olla, laumasi kuitenkin tarvitsee alfa-naarastaan, selviydy se ei muuten, voi kun auttaa sua jotenkin voisin, matkani vaan pitkä on jolkottaa, saimaanrannan äärelle......
eilen kipeenä, ahistuneena itkin..Nyt pentuni kanssa jaksan taas valoni palasi elämääni...Eikä viiruskaan enää niin kiusaa miten se eilen ja viime yön kiusas...Yksin olen vain kun kohalleni urosta yksinäistä ei ole tupsahtannu...Kuu taas rauhaan jätti..jätän myös teidätkin en itke täällä vasta kun kuu täytenä kiusaa...
..on nahkamme, monet hampaat on sitä raadellut, mutta aina vielä on voitto tullut..
Älä sano niin että et usko unelmiin, äläkä myöskään, että pois menet, eihän meillä vaeltajilla paljon ole, työtä ja yötä vaan, ja myöskään et sinä meitä kiusaa, uskothan sen, jos siltä tuntuu ja jaksat kirjoittanet muutaman riimin, että voisimme perustaa teamin, ulvojien sellaisen....uuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuu
Unelmat hiljaa kuolleet ovat mutta kuu taas toivon ja tunteet esiin tuo...Elämän kiertokulussa moisessa elän ja hiljaa unelmoin näin sirpinaikaan...Ulvoon tulen kun aika taas sen koittaa...Hiljasena ja kylmänä kuun varjossa elän tämän hetken..Sillä sydämmein herää uskoon uuteen ja vaellan taas..
..arpinen on kuin levy naarmuinen, samaa säettä se aina toistaa, miten voisin maarmun poistaa, siloittelisin sammaleella, puhaltaisin puhtahaksi, jos vain jaksaisin sinne asti...
Parempaa huomista toivottaen.....????
Kuun pimeällä puolella levonki saanut olen..Sirppi vain hiljaa kasvaa...Ei tuonut suttani tämäkään täysikuu...Naaras huilaa, hiljaa inisee, voimia kerää taas uuteen täyteenkuuhun ja silloin sydäntäraastavasti taas saa ulvoa ja etsiä levottomana pitkin kujia ja metsäpolkuja...
sinulle toivotan, sutesi sinun toivon löytyvän..
Sellaisen joka sinusta huolen pitää, aikä kohtele sinua huonosti ja on sinun rakkautesi arvoinen...
yhdessä taas sitten ulvokaamme seuraavaa kuuta, hulluina kesästä tästä mikä niin nopeasti syksyksi taas on muuttumassa...uuuuuuuuuuuuuuuuu
Kuinka kauaksi sita onkaan eksynyt.
Vainu sanoo kylla jossain olevan ihmisia en vain pysty loytamaan heita.
Kuinka kutsuvasti Susien ulvonta kuuluikin,en osaa liittya heidankaann laumaansa.
Olenhan pohjimmiltani ihmisen ystava ainakin siihen minut koulutettiin,vaikka hehan minua loivat,potkivat ja lopuksi jattivat lojumaan kaukaiseen paikkaan.
Jonain paivana loydan tieni takaisin Ihmisten pariin..
huudan vihellän kutsun koiraa uljasta...Hieman pelottaa huih ihmisenhahmossa kutsua uljasta petoako kutsun...Villiintynytkö olet täysin? Vaistoatko pelkoni?Näetkö sisimpääni ja löydät suteni silmistäni mikä täydenkuun aikaan vapauteen syöksyy...Tule kehun ja ruokin herkuilla monilla susikoiran uljaan..
Voi kuinka vasynyt olenkaan.
Olen etsinyt vainuni avulla jotain merkkeja ihmisista,
juossut turhaan jokaiseen hajuun,seuraten varjoista tapahtumia jotka kuitenkin ovat niin vieraita.
Miksi minut heitettiinkin niin kauvas tutuista paikoista ..
Aivankuin joku olisi kutsunut,hentoinen vihellys, kuin satakielen laulu jostain kaukaa tarttuu tarkkoihin korviini.,
nostan Karhumaista paatani kuullakseni paremmin,se taisi olla vain muisto menneisyydesta.
Sudekin ovat menneet reissuillensa,en enaa vainua heitakaan..
yhä uudestaan..Vaikka sieluni pelkää moista uljasta uroskoiraa..Haluan kohdata ruskeat silmät sen ja uhmata petoa villiintynyttä...Antaako hyvyys vallan vaiko hengenkö koira tää multa vie...Vaistoa sisäinen suteni ja anna lähellesi tulla..Silitän ja taputan ja kehun hyväksi pojaksi..
Oion voimmakkaita raajojani, Ravistellen takkuista jo osittain harmaantunutta turkkiani.
Ottaen samalla suunnan kohti pohjoista.
Sielta vienoinen kutsu oli tarttunut tarkkohin korviini,
Tuoden muiston jostain menneesta.Ajasta jolloin olin viela osannut olla onnellinen.
Se satakielen laulua muistuttanut kutsu,oli jaanyt soimaan koko susimaiseen olemukseeni.
Vai oliko se unta vaiko harhaa?. Jonka perassa kuljen etsien merkkeja ihmisista..