Virsi 307

1.
Kiitos olkoon Jumalalle,
Karitsalle,
olen armoliitossa!
Minut kalliisti hän osti,
minut nosti
kadotuksen kuopasta.

2.
Armon Henki johdattakoon,
kiiruhtakoon
matkamiestä lähtemään
maailmasta turmeluksen,
ahdistuksen,
kotihinsa pyrkimään.

3.
Purjeisiini tuulta anna,
mua kanna
meren yli mailleni.
Pidä, Jeesus, itse perää,
Herra, herää!
Muuten hukkuu haahteni.

4.
Auta, pakohon kun kerran
yli virran
Baabelista riennämme,
että kotimantereilla
kanteleilla
soivat kiitosvirtemme.

5.
Siellä riemun maassa taivaan
alta vaivan
päästyä sua kiitetään.
Siell’ ei aalto uhkaa laivaa,
synnin vaivaa
siell’ ei itke yksikään.

6.
Siell’ on kirkas lasimeri,
pyhä veri
kiitosvirtenämme on.
Siellä aina Jumalalle,
Karitsalle
ylistys soi loputon.

7.
Sydän hämmästyypi näissä
ilohäissä,
lunastetut riemastuu.
Yljän eteen ihmeissänsä
ystävänsä
kasvoillensa kumartuu.
9<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

🎚️🩸❣️😊

Äänestä

”Vie pois minun edestäni virttesi pauhina, en tahdo kuulla sinun harppujesi soittoa.”
Aamos 5:23

Äänestä
  • Näin sanoi eräs virsienvihaaja.

    Äänestä

Ei ole kyllä koskaan tullut mieleenikään, että virsien tekijät olisivat ymmärtäneet, sen mitä Martti Luther ymmärsi, kun hänen kirjeensä Sidottu ratkaisuvaltakin suomennettiin ilmeisesti vasta 1982. Ja sen kirjeen viesti pahuuteen sidotusta ratkaisuvallasta on tällainen:

<<<Olisihan ollut lienteämpää, jos hän (Paavali) olisi sanonut ainoastaan, että »me OLIMME VIHAN lapsia», mutta lisätessään LUONNOSTAAN-sanan hän tahtoi meitä olemaan siinä mielessä, ETTÄ KAIKKI SE, MITÄ ME OLEMME JA TEEMME, ON PELKÄSTÄÄN VIHAN EIKÄ MITENKÄÄN ARMON ANSAINNUT.<<<

Luther: Sidottu ratkaisuvalta s. 349, 1982

Kertoisitteko, että mitä te tarkoitatte armolla, jota ei itse luterilaisuuden oppi-isä Lutherkaan Paavalin opista löytänyt?

Äänestä
  • Sinne nyt tuli edelle sana "kirje", mutta kyseessä on siis kirja.

    Äänestä

  • Raamatun tarina on armoton - uskoja päätyy helvetin tulee. Katolisuudessa sitä kutsutaan kiirastuleksi, ja maksamalla rahaa katoliselle kirkolle sieltä pääsi pois,

    Tämä oli se kohta jonka Luther juuri puhdisti opillaan uskonnosta, jätti kaikki luterilaiset helvettiin.

    Ja se armo oli "yksin armosta" se, jos - kuten presidentti vapahtaa elinkautisvangin - se tosi Jumala tulisi ARMOSTA pelastamaan sieltä helvetistä, mihin Paavalin opilla joutuu.

    Äänestä

  • Anonyymi00005 kirjoitti:

    Raamatun tarina on armoton - uskoja päätyy helvetin tulee. Katolisuudessa sitä kutsutaan kiirastuleksi, ja maksamalla rahaa katoliselle kirkolle sieltä pääsi pois,

    Tämä oli se kohta jonka Luther juuri puhdisti opillaan uskonnosta, jätti kaikki luterilaiset helvettiin.

    Ja se armo oli "yksin armosta" se, jos - kuten presidentti vapahtaa elinkautisvangin - se tosi Jumala tulisi ARMOSTA pelastamaan sieltä helvetistä, mihin Paavalin opilla joutuu.

    Jeesushan tosi Jumalana, opettamanaan taivasten valtakunnan isänä, on se koko kristinuskon palvottu uhri itsen puolesta, Jeesuksen nimeen, kuoliaaksi kidutettuna ja kirottuna. Tästä syystähän juuri uskoja päätyy helvettiin - mitään taivasta ei opissa ole.

    Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    Jeesushan tosi Jumalana, opettamanaan taivasten valtakunnan isänä, on se koko kristinuskon palvottu uhri itsen puolesta, Jeesuksen nimeen, kuoliaaksi kidutettuna ja kirottuna. Tästä syystähän juuri uskoja päätyy helvettiin - mitään taivasta ei opissa ole.

    On iso ongelma, kun on luotu väärinkäsitys, kuin saman opin perusteella liberaali- ja konservatiivipapit tappelesivat. Näinhän se ei ole.

    Äänestä

Kiitos Jeesus!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

1.
Kiitos olkoon Jumalalle,
Karitsalle,
olen armoliitossa!
Minut kalliisti hän osti,
minut nosti
kadotuksen kuopasta.

2.
Armon Henki johdattakoon,
kiiruhtakoon
matkamiestä lähtemään
maailmasta turmeluksen,
ahdistuksen,
kotihinsa pyrkimään.

3.
Purjeisiini tuulta anna,
mua kanna
meren yli mailleni.
Pidä, Jeesus, itse perää,
Herra, herää!
Muuten hukkuu haahteni.

4.
Auta, pakohon kun kerran
yli virran
Baabelista riennämme,
että kotimantereilla
kanteleilla
soivat kiitosvirtemme.

5.
Siellä riemun maassa taivaan
alta vaivan
päästyä sua kiitetään.
Siell’ ei aalto uhkaa laivaa,
synnin vaivaa
siell’ ei itke yksikään.

6.
Siell’ on kirkas lasimeri,
pyhä veri
kiitosvirtenämme on.
Siellä aina Jumalalle,
Karitsalle
ylistys soi loputon.

7.
Sydän hämmästyypi näissä
ilohäissä,
lunastetut riemastuu.
Yljän eteen ihmeissänsä
ystävänsä
kasvoillensa kumartuu.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu