Sinikukka kukkii

Anonyymi-ap

Voi olla, että Putin odottaa kansaltaan isänmaallisuuden kasvua, toteaa Sinikukka Saari.

Ukraina on toteuttanut viimeisen seitsemän päivän aikana peräti viisi iskusarjaa venäläisen Wildberries-verkkokaupan jättimäisiin varastoihin sekä logistiikkakeskuksiin.

WIldberries on Venäjän suurin verkkokauppa ja, sillä on kymmeniä miljoonaa asiakkaita ympäri maata.

Viimeisimmät iskut Wildberriesin tiloihin nähtiin viime yönä Pietarin sekä Venäjän miehittämän Ukrainan Krimin alueella. Iskut saivat Venäjän perumaan kymmeniä lentoja sekä Suomen reagoimaan sulkemalla osan Suomenlahdesta aamuyön tunteina.

MTV Uutisten suorassa lähetyksessä vieraillut ulkopoliittisen instituutin johtava tutkija Sinikukka Saari kertoo, että Ukraina on iskenyt silmänsä yritykseen, sillä se näkee sen tärkeänä osana Venäjän sotakoneistoa.

– WIldberriesissä käydään kauppaa kaksoiskäyttöteknologiasta, droonikomponenteista, armeijan varusteista ja niin edelleen.

– Se liitetään kiinteästi sodankäyntiin, Saari kertoo.

Samalla kun hajotetaan sotakoneen pohjaa, vaikutetaan myös kansalaisten mieliin. Saaren mukaan tärkeintä on psykologinen vaikutus.

3

<50

    Vastaukset 3

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi00001

      KIRJE HENRIK II:LLE
      Ranskan kuninkaalle Henrikille, toiselle, voimaantuneimmalle ja kristillisimmälle, Michel Nostradamus, hänen hyvin nöyrä ja tottelevainen palvelijansa ja alamaisensa, toivottaa voittoa ja onnea.
      Siitä lähtien, kun kauan sumuinen kasvoni ensimmäistä kertaa ilmestyivät Majesteettinne, oi kristillisin ja voittoisin kuningas, mittaamattoman jumaluuden eteen, olen pysynyt jatkuvasti tuon suvereenin näyn häikäisemänä. En ole koskaan lakannut kunnioittamasta ja kunnioittamasta sitä päivää, jolloin asetuin niin ainutlaatuisen ja inhimillisen Majesteetin eteen. Olen etsinyt tilaisuutta, jossa voisin osoittaa ylevää sydäntä ja urheutta ja siten saada entistä suuremman tunnustuksen Teidän Rauhallisimmalta Majesteetiltanne. Mutta näin, kuinka ilmeisen mahdotonta minun oli julistaa itseäni.
      Samalla kun minut valtasi tämä ainutlaatuinen halu siirtyä yhtäkkiä kauan varjonneesta hämärästä maailmankaikkeuden ensimmäisen monarkin valaisevaan läsnäoloon, olin myös pitkään epäröinyt, kenelle omistaisin nämä viimeiset kolme vuosisataa profetioitani, jotka muodostavat tuhat. Pohdittuani pitkään tätä harkitsematonta rohkeutta olen uskaltanut puhutella Majesteettianne. En ole lannistunut kuten ne, joista tuo vakava kirjailija Plutarkhos mainitsee Lykurgoksen elämäkerrassaan, jotka olivat niin hämmästyneitä tuon ajan kuolemattomien jumalten temppeleihin tuotujen uhrien ja lahjojen hinnasta, etteivät he uskaltaneet esittää mitään. Nähdessäni kuninkaallisen loistonne liittyvän niin vertaansa vailla olevaan ihmisyyteen, olen puhutellut sitä enkä kuin niitä Persian kuninkaita, joiden edessä ei voinut seistä eikä lähestyä.
      Olen omistanut öiset ja profeetalliset laskelmani erittäin viisaalle ja harkitulle ruhtinaalle. Laskelmani ovat pikemminkin luonnollisesta vaistosta ja runollisen hurmoksen säestämänä kuin runouden tiukkojen sääntöjen mukaisia. Suurin osa niistä on yhdistetty tähtitieteellisiin laskelmiin, jotka vastaavat vuosia, kuukausia ja viikkoja niillä alueilla, maissa ja useimmissa kaupungeissa koko Euroopassa, mukaan lukien Afrikka ja osa Aasiasta, joissa suurin osa näistä tulevista tapahtumista tapahtuu. Ne on laadittu luonnollisella tavalla.
      Joku, joka niistäisi nenäänsä, saattaisi vastata, että rytmi on yhtä helppo kuin järki vaikea. Oi Humaanein kuningas, tämä johtuu siitä, että useimmat profeetalliset nelisäkeet ovat niin kutittavia, ettei niiden läpi pääse eikä niitä voida tulkita.
      Siitä huolimatta halusin jättää kirjallisen muistiin ne vuodet, kaupungit ja alueet, joilla useimmat tapahtumat tapahtuvat, jopa vuoden 1585 ja 1606 tapahtumat, laskettuna nykyisestä ajasta, joka on 14. maaliskuuta 1557, ja paljon pidemmälle, tapahtumiin seitsemännen vuosituhannen alussa, jolloin, sikäli kuin syvälliset tähtitieteelliset laskelmani ja muu tietoni ovat kyenneet selvittämään, Jeesuksen Kristuksen ja hänen kirkkonsa viholliset alkavat lisääntyä huomattavasti.

    • Anonyymi00003

      Ruiskaunokki ja Venäjän sinipuna ne yhteen soppii, SRV pistää samaan hallituskoppiin.

    • Anonyymi00004

      "Putin ajattelee, että tilanne sataa hänen laariinsa"
      Mahtipontisilla iskuilla Venäjän rajojen sisälle voi olla kuitenkin Ukrainan kannalta myös negatiivisia vaikutuksia.

      Strategia venäläiseen arkeen iskemisestä voi kääntyä Ukrainaa vastaan, sillä se voi kasvattaa venäläisissä taistelutahtoa.

      Siihen myös presidentti Vladimir Putin uskoo, arvioi Sinikukka Saari.

      – Näemme kyllä mielipidemittauksista, että nämä iskut ovat aiheuttaneet tällaista tyytymättömyyttä ja voimistaneet halua saada neuvotteluratkaisu. Tyytymättömyyttä myös Venäjän johtoon. Isoa muutosta ei kuitenkaan näy.

      – Kun maa on itse hyökkäyksen kohteena, silloin se usein synnyttää jonkinlaisen patriotismin ja isänmaallisuuden aallon. Putin ajattelee, että tilanne tulee lopulta satamaan hänen laariinsa ja hän kykenee kävelemään voittajana vielä. Näin ollen hän ei ole myös näyttänyt yhtään kompromissihalukkuutta. hän arvioi.

      Kaikesta huolimatta Saari ei nää Wildberries-verkkokauppaa "siviilikohdeiskuna".

      – Ei ole näyttöä, että Ukraina iskisi tarkoituksella siviilikohteisiin. Tämä on aivan toisella tasolla kuin se, miten Venäjä iskee Ukrainaan joka päivä, hän muistuttaa.

      Miksi Ukraina jahtaa verkkokauppa Wildberriesiä ja mihin tuhoaminen voi johtaa? Katso koko lähetys yläpuolelta.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä sua mies vaivaa?

      Siis oikeasti.
      Ikävä
      105
      1699
    2. 72
      1284
    3. Mitä vuosimallia kaivattusi on?

      🤣🤣🤣🤣🤣🤣
      Ikävä
      90
      1252
    4. Jasmin vauhdissa

      Kyllä pitää Jassulla kiirettä, kun yhtenään menoa mun äidin, isäpuolen ja Markon kanssa Ossianin ollessa tietysti sulois
      Kotimaiset julkkisjuorut
      280
      1043
    5. Onko kaivattusi

      seksuaalisesti vetovoimainen?
      Ikävä
      47
      971
    6. 95
      939
    7. Miksi et halua kaivattusi

      kanssa suhteeseen? Onko jokin syy vaikka rakastat häntä?
      Ikävä
      83
      835
    8. Kuinka hyvin te sopisitte

      Toisillenne vai sopisivatko ollenkaan? Mitä eroja
      Ikävä
      50
      802
    9. Vinkkiä miehelle

      Huomenna olen kuudesta eteenpäin kotona, yksin… Pääsetkö/uskallatko tutustua?
      Ikävä
      55
      763
    10. 48
      755
    Aihe