Nato-jäsenyys maksaa noin 25 miljoonaa vuodessa

kun maahanmuuton kaikki kustannukset lasketaan miljardeissa vuodessa. Igorin selitykset ontuu.

Esim. pelkästään tulkkauksen hintalappu poliisille on kasvanut vuosien 2020–2023 aikana 1,35 miljoonasta 2,23 miljoonaan.
8<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Nato-jäsenyyden kustannuksiin kuuluu myös ne menot, joita Suomen puolustusvoimat ovat Natoon liittymisen jälkeen tehneet ja tekevät aseiden ja asejärjestelmien hankkimiseksi.
Tietysti maan hallitus ja eduskunta tekevät ne lopulliset päätökset, mutta menoja on huomattavasti enemmän kuin se sanottu 25 miljoonaa euroa vuodessa. Asehankintoihin on käytetty yli miljardi euroa tämän muutaman vuoden aikana, jolloin Suomi on ollut Naton jäsenvaltio.

Äänestä

Naton kustannukset Suomelle ovat lähes 10 miljardia vuodessa.

Äänestä
  • Igor iki-ihana Pietarista aktivoitui jälleen suoltamaan tuubaansa eetteriin.

    Äänestä

  • Anonyymi00004 kirjoitti:

    Igor iki-ihana Pietarista aktivoitui jälleen suoltamaan tuubaansa eetteriin.

    Ei igor osaa muuta kuin valehdella.

    Äänestä

25 miljoonaa kuulostaa tosi vähäiseltä, moni somevaikuttaja tekee tuon verran tiliä vuodessa tissikuvilla.

1Äänestä

Eiköhän Nato maksa noin 5 miljardia vuodessa
tällä hetkellä.Vuonna 2030, hintalappu on jo
10 miljardia vuodessa.On arvioitu että sekään ei riitä.
Kaikki se infra mikä asejärjestelmille pitää rakentaa.
Ydinaseen kestäviä varastotiloja satoja hehtaareja
maanalle jne.Kokonaiset erilliset natojoukot
rakennettava ensi hallituskauden aikana.Niille
omat tukikohdat.Noin 10 000 miehelle.

Äänestä
  • Ei maksa.

    Äänestä

Puolustusvoimien menot kasvaa naton velvoitteen
takia jopa noin 7 kertaiseksi 2020 vuoteen verrattuna.
Vuoteen 2030 mennessä.Siinä onkin velkataakan
muutenkin kasvaessa ilman natoakin pureksimisista.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

kun maahanmuuton kaikki kustannukset lasketaan miljardeissa vuodessa. Igorin selitykset ontuu.

Esim. pelkästään tulkkauksen hintalappu poliisille on kasvanut vuosien 2020–2023 aikana 1,35 miljoonasta 2,23 miljoonaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu