Myös SDP:n Joona Räsänen puuttuisi indeksikorotuksiin

Kyllä nyt vain on niin, että yksikään budjetin momentti ei ole kriittisen tarkastelun ja säästöpohdinnan ulkopuolella, hän sanoo.

– En sulje säästöjen ulkopuolelle sotea, sosiaaliturvaa, koulutusta, puolustusta tai oikeastaan yhtään mitään.

Räsäsen mielestä ei myöskään ole rehellistä luvata lisää uutta rahaa lapsiperheköyhyyden taittamiseen, koska uutta rahaa ei ole jaettavaksi.

Räsäsen mukaan hallituksen väristä riippumatta edessä on indeksijäädytyksiä ja -leikkauksia.

Pidemmällä tähtäimellä Räsänen olisi valmis palauttamaan ”politiikan politiikkaan” purkamalla koko indeksijärjestelmän.

- Eikä Ruotsissa käsittääkseni hyvinvointivaltio ole romahtanut siitä, että siellä ei ole samanlaista laajaa indeksijärjestelmää kuin Suomessa.

Ps. Räsänen ei siis ole persu.
50131
5Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 50

Vanhimmat

Poliittisen sepukun voi tehdä monella tapaa.

1Äänestä
  • Joona sanoo kuten asia on.

    Äänestä

Tarkastelu ja toteutus on kaksi eri asiaa.

1Äänestä
  • Nähdään ensi vuonna.

    Äänestä

  • Pakko on MYÖS toteuttaa. Sannulin hallituksen kaltaista rahan jakamista ei voi jatkaa.

    EU elvytyspaketilla 7 miljardia italia ja espanja korjailivat julkista talouttaa ja jokoivat rahaa mm. erlaisiin remontteihin. Uniperin 5.8 miljardia "oli pakko maksaa" ?

    Äänestä

  • Anonyymi00019 kirjoitti:

    Pakko on MYÖS toteuttaa. Sannulin hallituksen kaltaista rahan jakamista ei voi jatkaa.

    EU elvytyspaketilla 7 miljardia italia ja espanja korjailivat julkista talouttaa ja jokoivat rahaa mm. erlaisiin remontteihin. Uniperin 5.8 miljardia "oli pakko maksaa" ?

    Nimenomaan pakko.

    10 miljardia.

    Äänestä

Indeksikorotuksien automaatti on ongelma, rahaa tulee lisää ilman harkintaa. Ei indeksikorotuksien poistaminen poista tarvetta tehdä korotuksia tukiin, joissa korotuksia tarvitaan, tuet ei kasvaisi valvomatta vaan valvotusti.

Mieti jos sun työsopimuksessa olisi indeksikorotus, firman taloustilanteesta huolimatta kaikille työntekijöille pitäisi joka vuosi nostaa palkkaa jokin tietty prosenttimäärä palkasta, vaikka firman talous olisi kuralla, ei sillä pitkälle pötkittäis kuin jatkuvan kasvun yrityksissä.

Siksi liitot erikseen neuvottelee nuo korotukset ja niiden määrä vaihtelee ja firmoilla on myös mahdollisuus tehdä paikallisia ratkaisuja, Kyse siis samasta asiasta mihin Purra nyt pyrkii indeksikorotuksien kanssa. Taloustilanteen mukaan korotukset, ei automaattisesti.

1Äänestä
  • Asiaa kerrot.

    Äänestä

  • Juurikin niin.

    Äänestä

  • "Mieti jos sun työsopimuksessa olisi indeksikorotus, firman taloustilanteesta huolimatta kaikille työntekijöille pitäisi joka vuosi nostaa palkkaa jokin tietty prosenttimäärä palkasta"

    No minäpä mietin. Indeksikorotus tapahtuu vain, jos indeksiehto laukeaa. Sen sijaan normaalit palkankorotukset tehdään kuten ne on neuvotteluissa sovittu, vaikka firman ja maan taloudellinen tilanne kuinka muuttuisi.

    Mutta se on tullut nyt selväksi, että indeksikorotukset ovat nyt se juttu ja siksi ne tullaan poistamaan, että Suomea saataisiin heikennettyä lisää ja luotua eripuraa eri väestöryhmien kesken.

    Oikeisto on aina ollut imperialismin asialla, usein miten venäläisen imperialismin. Kunnon kapitalisti myy vaikka isoäitinsä, kunhan vain saa rahaa, jota ei oikeasti tarvitse.

    1Äänestä

  • Anonyymi00025 kirjoitti:

    "Mieti jos sun työsopimuksessa olisi indeksikorotus, firman taloustilanteesta huolimatta kaikille työntekijöille pitäisi joka vuosi nostaa palkkaa jokin tietty prosenttimäärä palkasta"

    Ja vasemmistossa digataan edelleen venäjästä, kuten esim. Jaakko Laakso.

    Räsänen on kyllä demari.

    Äänestä

Purran ehdotuksesta nousi kova haloo, mutta kun demari sanoo saman, niin ei mitään.

Äänestä
  • Se on aina kun persu sanoo jotain, niin haloo nostetaan.

    Äänestä

Korotuksia tarvitsevat eniten pienituloiset, jotka ovat toimeentulon rajamailla. Nykyiset tulopohjaiset prosenttikorotukset kasvattavat tuloeroja ja syventävät pienituloisten ahdinkoa. Tämä on täysin harkittua hyvävelipolitiikkaa, järjestelmällistä sortoa.

1Äänestä
  • Indeksikorotukset voisi siis jäädyttää isommissa tuloluokissa.

    1Äänestä

Kyllä hinnat pikkuhiljaa koko ajan kohoavat Ruotsissakin. Ellei sitä kompensoida sosiaaliturvan määrää vastaavasti nostamalla, on seurauksena vääjäämätön köyhyys osalle kansaa.

Systeemi voi olla erilainen, mutta aivan varmasti Ruotsissakin sosiaaliturva pidetään hintakehityksen mukaisena.

1Äänestä

Tähän ei palstavassut tietenkään halua paljon vastailla.

Äänestä
  • Aika hiljasta on.

    Äänestä

Siinäs kuulitte palstademarit.

Äänestä

Se nähdään varmaan ensi vuonna.

Äänestä

Räsänen on varmaan demarien ainoa talousosaaja.

Äänestä
  • Toisena demareitten talous asiantuntijana toimii vakuuttavasti kuppari kuppaaja tyyne vantaalta käsin.

    Äänestä

  • Näin veikkaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00012 kirjoitti:

    Toisena demareitten talous asiantuntijana toimii vakuuttavasti kuppari kuppaaja tyyne vantaalta käsin.

    Jaa Tytti?

    Äänestä

Siinäpä asiaa.

Äänestä

Hauska nähdä ensi vuonna.

Äänestä

Mitä sanoo demari?

Äänestä
  • Oon aina ollut demari kannattaja, mutta pakko sanoa että nyt vähän kirpaisi tuo Joonan juttu. Ei hyvä.

    1Äänestä

Jos Räsäsen nimen tilalla olisi ollut Purra, niin johan olisi vasemmistolaiset spammanneet kommentteja, nyt ei tule.

Äänestä
  • En ole Räsäsen kanssa samaa mieltä sikäli että jos eläkkeet ei nouse samalla kuin hinnat, niin kohta eläkeläiset tapetaan nälkään ja sairauksiin!! Siis tuo indeksien lakkautus koskee myös eläkkeitä!

    1Äänestä

  • Anonyymi00027 kirjoitti:

    En ole Räsäsen kanssa samaa mieltä sikäli että jos eläkkeet ei nouse samalla kuin hinnat, niin kohta eläkeläiset tapetaan nälkään ja sairauksiin!! Siis tuo indeksien lakkautus koskee myös eläkkeitä!

    Miten paljon te eläkeläiset oikein tarvitsette sitä ruokaa pysyäksenne hengissä? Toimeentulotukityötön elää 500 euroila kuukaudessa ja teidän mukaanne siitä rahasta riittää vielä ryypätäkin joka päivä, ja ylikuluttaa tilaamalla Temusta.

    Laittakaa nyt vaan eläkeläisetkin se suunne säkkiä myöten!

    Äänestä

  • Anonyymi00028 kirjoitti:

    Summa on kyllä lähes 600 kuussa.

    Äänestä

  • Anonyymi00027 kirjoitti:

    En ole Räsäsen kanssa samaa mieltä sikäli että jos eläkkeet ei nouse samalla kuin hinnat, niin kohta eläkeläiset tapetaan nälkään ja sairauksiin!! Siis tuo indeksien lakkautus koskee myös eläkkeitä!

    Jos koskee..

    Äänestä

  • Anonyymi00028 kirjoitti:

    Miten paljon te eläkeläiset oikein tarvitsette sitä ruokaa pysyäksenne hengissä? Toimeentulotukityötön elää 500 euroila kuukaudessa ja teidän mukaanne siitä rahasta riittää vielä ryypätäkin joka päivä, ja ylikuluttaa tilaamalla Temusta.

    Laittakaa nyt vaan eläkeläisetkin se suunne säkkiä myöten!

    Tiedätkö paljonko kansaneläkkeellä olevat saavat eläkettä?

    Käyttörahaa jää pelkästään 300 euroa kuussa sähkön, veden ja vuokran jälkeen.

    Nuo tuet on laskettu nimenomaan sillä tavalla että tuo 300 euroa jäisi kuukaudessa menojen jälkeen käyttöön. Sillä pitäisi ostaa ruuat, vaatteet, lääkkeet, netit, jne.

    Osoitat vain sen ettet tiedä mistä puhut kun niputat eläkeläiset samaan luokkaan. Eläkeläiset jotka lähtevät täältä Espanjan aurinkoon, eivät ole niitä eläkeläisiä jotka joutuvat käyttämään rahansa esimerkiksi lääkkeisiiin.

    1Äänestä

Niihin tullaan puuttumaan.

Äänestä

Noin tulee käymään.

Äänestä

Se kärähti ratista.

Äänestä
  • Se on kyllä sanottava että räsänen on ainut vassari jolla on muutakin mielessä kuin populismi. Voi noitten hänen puheitten perusteella alkaa nostaa häntä raimo sailaksen manttelin perijäksi ..mutta aika näyttää.

    Äänestä

  • Anonyymi00037 kirjoitti:

    Se on kyllä sanottava että räsänen on ainut vassari jolla on muutakin mielessä kuin populismi. Voi noitten hänen puheitten perusteella alkaa nostaa häntä raimo sailaksen manttelin perijäksi ..mutta aika näyttää.

    Olisko ainoa järkevä demari?

    Äänestä

juu nämä demarien puheet on kuin pidätetyn kaikkea voi puhua ja miten tahansa voi kertoa uuden tarinan ,,, on se puolue ,,,, en muuta sano ,,, JOS tulevat takaisin hallitukseen on tässä maassa muutekin asiat repaleisessa kunnossa ja taitaa suomalainen etsiä kohta parempia maita ,, tarkoita tätä ettei tässä järettömässä maassa ole mitään järkeä kun eläke on sama kuin tekemättömällä ihmisellä ,, niin ajaako tämä tasaverto laki täytäntöä ,, olemmeko kuin itä naapurissa kakkilla sama palkka ,, NIIN sieelähän myös kansanedustajat saivat kaiken mitä halusivat OHO nytpä näyttää samanlaiselta .Suostuisitko tämmöiseen asiaan sitähän tämä vasemmisto ,sdp , keskusta,vihreät, ajavat itse en ala toisia auttaa ,,, mielestäni meidän pitäisi olla kuin amerikka ,, eli jos ei pärjää niin makaat missä makaat,,

Äänestä

Niihin puututaan varmasti.

Äänestä

Asia avaus.

Äänestä

Demarilla asiaa.

Äänestä

Minä puuttuisin rattijuoppojen toimintaan.

1Äänestä

Sehän puhuu asiaa.

Äänestä

Rautaa rautaa!!!

Äänestä

Ensi vuonna nähdään.

Äänestä

Räsänen taitaa olla talousmies.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Kyllä nyt vain on niin, että yksikään budjetin momentti ei ole kriittisen tarkastelun ja säästöpohdinnan ulkopuolella, hän sanoo.

– En sulje säästöjen ulkopuolelle sotea, sosiaaliturvaa, koulutusta, puolustusta tai oikeastaan yhtään mitään.

Räsäsen mielestä ei myöskään ole rehellistä luvata lisää uutta rahaa lapsiperheköyhyyden taittamiseen, koska uutta rahaa ei ole jaettavaksi.

Räsäsen mukaan hallituksen väristä riippumatta edessä on indeksijäädytyksiä ja -leikkauksia.

Pidemmällä tähtäimellä Räsänen olisi valmis palauttamaan ”politiikan politiikkaan” purkamalla koko indeksijärjestelmän.

- Eikä Ruotsissa käsittääkseni hyvinvointivaltio ole romahtanut siitä, että siellä ei ole samanlaista laajaa indeksijärjestelmää kuin Suomessa.

Ps. Räsänen ei siis ole persu.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu