Moinen johdonmukaisuus ei taida onnistua muilta kuin suomalaisilta.
1980-luvulla uskottiin, että pitämällä keinotekoisesti valuutan arvo korkealla ja vetämällä sillä tavalla maahan ulkomaista velkarahaa koittaa suuri vauraus ja ikuinen onni. Se onni päättyikin heti seuraavan vuosikymmenen alussa. Samalla päättyi myös vakaa usko siihen, että idänkauppa ja Neuvostoliitto ovat ikuisia, eivätkä koskaan lakkaa. Lakattiin myös uskomasta, että lopulta neuvostososialismi voittaa järjestelmien välisen kilpailun, ja että siihen pitäisi valmistautua mukautumaan.
Kaikki meni juuri päinvastoin.
Usko vahvaan valuuttaan ei sentään mennyt, vaan vaikeaksi puolustettavaksi osoittautuneen markan tilalle vaihdettiin devalvoimaton euro. Suomalaisen poliittisen (kokoomus ja sdp) taloustieteen mukaan valuutan tärkein ominaisuus ei olekaan kyky joustaa tilanteen mukaan, vaan jäykkä paikallaanpysyminen, jota ammattiuskojien kielessä kutsutaan "vakaudeksi". Kuulema suomalaisesta tuotannosta tulee valtavan tehokasta ja yrityksistä erityisen kilpailukykyisiä kun niiden on opeteltava pärjäämään ilman devalvaatioita.
Todellisuudessa jäykkyys aiheuttaa sen, että kansainvälinen suhdannevaihtelu tuntuu entistä voimakkaamin. Hyvinä aikoina valuutan arvon nousu ei tuo investointirahaa eikä rahaa maksaa aiempia velkoja pois ja huonoina aikoina valuutta ei jousta, vaan kilpailukyky on saavutettava takaisin irtisanomisin ja lomautuksin. Kovan valuutan moraalisesti jalostava vaikutus ei näy missään: suomalaiset yritykset tulevat häntä koipien välissä maailmalta takaisin, sen sijaan, että pystyisivät voittamaan liian helpolla päässeet kilpailijansa, kuten vaikkapa ruotsalaiset.
Koska tulevaisuuteen on aina niin mukava uskoa, vaikka olisi suomalainen, niin piti totta kai piti löytää uusi uskonkappale. Sellainen saatiin ilmastonmuutoksesta ja vihreästä siirtymästä. Suomalaisen uskon mukaan ydinvoimaakaan ei enää tarvita, kun kaikki pyörii kohta uusiutavalla energialla, joka vaatii huimat, työllistävät ja rahaa tuovat, investoinnit ja on siitä huolimatta halvempaa ja kilpailukykyisempää kuin perinteinen energia. Idänkaupan suomalaisen onnen lähteenä korvasi päästökauppa.
Ja kuinkas taas kävikään. Tutkimukset osoittavat, että Grönlanti ei ole sulamassa paljaaksi, meren pinta ei ole kohoamassa metritolkulla ja EU vesittää päästökauppaa säilyttääkseen mantereen kilpailukyvyn edes osittain. Parempaan tulevaisuutensa uskoneet suomalaiset ehtivät jo käynnistää kalliita muutoshankkeita kohti vihreämpää ja vehreämpää tulevaisuutta, ja nyt tulee takkiin niin että roikaa.
Tokihan noiden tapahtumien välissäkin, ja rinnalla, on ehditty uskoa vaikka mihin, kuten hentomielisiin kansainvälisiin kapitalisteihin ja institutionaalisiin sijoittajiin kaukaa Kanadasta ja ties mistä. Siitäkin tulee lähinnä mieleen Mika Waltarin näytelmä "Gabriel, tule takaisin".
Tokihan suomalaisella vakaalla uskolla on pitkät perinteet. Milloin on uskottu maailmanrauhaan (juuri ennen Talvisotaa), milloin Saksan voittoon (aika pian Talvisodan jälkeen) ja sitten Kekkosen kuolemattomuuteen, tai ainakin siihen, että 70 miehellä voi olla 30 parempi kunto. Vaikka häntä pitääkin portaissa taluttaa.
Ja uskoivathan suomalaiset rahaporvarit kesällä 1917, että kyllä ne Venäjän sortotoimet siitä ohi menee, ja pian taas imperiumi voittaa maailmansodan ja sitten taas kauppaa käydään kuten ennenkin.
Onko maailmassa toista kansaa, joka noin perusteellisesti ja jatkuvasti veikkaa väärää hevosta? Onhan siinä kansan oltava ahkeraa, että rahat edes jotenkin riittävät kaikkien tappioiden ja takanettojen maksamiseen.
1980-luvulla uskottiin, että pitämällä keinotekoisesti valuutan arvo korkealla ja vetämällä sillä tavalla maahan ulkomaista velkarahaa koittaa suuri vauraus ja ikuinen onni. Se onni päättyikin heti seuraavan vuosikymmenen alussa. Samalla päättyi myös vakaa usko siihen, että idänkauppa ja Neuvostoliitto ovat ikuisia, eivätkä koskaan lakkaa. Lakattiin myös uskomasta, että lopulta neuvostososialismi voittaa järjestelmien välisen kilpailun, ja että siihen pitäisi valmistautua mukautumaan.
Kaikki meni juuri päinvastoin.
Usko vahvaan valuuttaan ei sentään mennyt, vaan vaikeaksi puolustettavaksi osoittautuneen markan tilalle vaihdettiin devalvoimaton euro. Suomalaisen poliittisen (kokoomus ja sdp) taloustieteen mukaan valuutan tärkein ominaisuus ei olekaan kyky joustaa tilanteen mukaan, vaan jäykkä paikallaanpysyminen, jota ammattiuskojien kielessä kutsutaan "vakaudeksi". Kuulema suomalaisesta tuotannosta tulee valtavan tehokasta ja yrityksistä erityisen kilpailukykyisiä kun niiden on opeteltava pärjäämään ilman devalvaatioita.
Todellisuudessa jäykkyys aiheuttaa sen, että kansainvälinen suhdannevaihtelu tuntuu entistä voimakkaamin. Hyvinä aikoina valuutan arvon nousu ei tuo investointirahaa eikä rahaa maksaa aiempia velkoja pois ja huonoina aikoina valuutta ei jousta, vaan kilpailukyky on saavutettava takaisin irtisanomisin ja lomautuksin. Kovan valuutan moraalisesti jalostava vaikutus ei näy missään: suomalaiset yritykset tulevat häntä koipien välissä maailmalta takaisin, sen sijaan, että pystyisivät voittamaan liian helpolla päässeet kilpailijansa, kuten vaikkapa ruotsalaiset.
Koska tulevaisuuteen on aina niin mukava uskoa, vaikka olisi suomalainen, niin piti totta kai piti löytää uusi uskonkappale. Sellainen saatiin ilmastonmuutoksesta ja vihreästä siirtymästä. Suomalaisen uskon mukaan ydinvoimaakaan ei enää tarvita, kun kaikki pyörii kohta uusiutavalla energialla, joka vaatii huimat, työllistävät ja rahaa tuovat, investoinnit ja on siitä huolimatta halvempaa ja kilpailukykyisempää kuin perinteinen energia. Idänkaupan suomalaisen onnen lähteenä korvasi päästökauppa.
Ja kuinkas taas kävikään. Tutkimukset osoittavat, että Grönlanti ei ole sulamassa paljaaksi, meren pinta ei ole kohoamassa metritolkulla ja EU vesittää päästökauppaa säilyttääkseen mantereen kilpailukyvyn edes osittain. Parempaan tulevaisuutensa uskoneet suomalaiset ehtivät jo käynnistää kalliita muutoshankkeita kohti vihreämpää ja vehreämpää tulevaisuutta, ja nyt tulee takkiin niin että roikaa.
Tokihan noiden tapahtumien välissäkin, ja rinnalla, on ehditty uskoa vaikka mihin, kuten hentomielisiin kansainvälisiin kapitalisteihin ja institutionaalisiin sijoittajiin kaukaa Kanadasta ja ties mistä. Siitäkin tulee lähinnä mieleen Mika Waltarin näytelmä "Gabriel, tule takaisin".
Tokihan suomalaisella vakaalla uskolla on pitkät perinteet. Milloin on uskottu maailmanrauhaan (juuri ennen Talvisotaa), milloin Saksan voittoon (aika pian Talvisodan jälkeen) ja sitten Kekkosen kuolemattomuuteen, tai ainakin siihen, että 70 miehellä voi olla 30 parempi kunto. Vaikka häntä pitääkin portaissa taluttaa.
Ja uskoivathan suomalaiset rahaporvarit kesällä 1917, että kyllä ne Venäjän sortotoimet siitä ohi menee, ja pian taas imperiumi voittaa maailmansodan ja sitten taas kauppaa käydään kuten ennenkin.
Onko maailmassa toista kansaa, joka noin perusteellisesti ja jatkuvasti veikkaa väärää hevosta? Onhan siinä kansan oltava ahkeraa, että rahat edes jotenkin riittävät kaikkien tappioiden ja takanettojen maksamiseen.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.