Ei tullunnaakkaan ylöstenpaus mutta huomenna

No niin. Ei tullunnaakkaan.

Heräsin tännäh ja ensimmäisenä kahtelin ympärilleni jotta jaahas, sama katto tuossa vielä oleskeleepi. Sama kahavinkeittimellisyys, sama jääkaappillisuus, sama tuolillisuus. Aattelin hilijasellisesti jotta ehkä huomenna sitten. Ei auta hoppuilla. Aikallisuuvet kulukevat niinku kulukevat.

No eipähän siinä.

Söitsiköin tännäh kuusi hanpurilaisellisuutta.

Jeeksikkyys mavuksikkuus.

Ensin aattelin jotta syön vaa yhen. Sitten toinen katto minnuu sillä lailla jotta "ethän sie minnuu yksinäiseks jätä". Kolomas oli jo siinä vieressä valamiina. Nelijäs vaikutti hengelliseltä kutsumuksellisuuvella. Viijes tuli varmuuven vuoksi. Kuues oli semmonen jäläkiruokahenkinen loppusilaukseksellisuus.

Mahallisuus sano jo nelijän kohalla jotta "kylläpä nyt riittäis". Mutta korvani eivät ottanneet vastaan mahallisuutellisia lausuntoja. Ne kuuntelivat enempi paistopihvillisyyven hilijaasta sihinää.

Jeeksikkyys mavuksikkuus.

Rupesin sitten lukemaan Raamattuvellisuutta. Sieltä löytyi ruokallisia asijoita yllättäväisen paljon. Kirjottelin niitä ittelleni ylös numerollisuuvella.

1. "Ei ihminen elä yksistänsä leivällisyyvellä, vaan jokahisella sanallisuuvella, mikä Jumalalta tulleepi."

Aattelin jotta niinhän se on. Mutta kyllä se leipäki aikalailla auttaapi.

2. "Antakkaa työ heille syätävellisyyttä."

Tuo on kyllä kaunis asijallisuus. Jos ihmisellä on näläkäsellisyys, niin ruokallisuus on hyvä asijallisuus.

3. "Minä oun elämän leipällisyys. Joka minun tyköni tulleepi, ei sillä näläkä enää vaivaile."

Tuota jäin mietiskelemähän pitkäksellisesti. Henkellisyyvellä on omat ravintonsa.

4. "Maistakkaa ja kahtokkaa jotta Herra on hyvä."

Tuossahan oikein kehotetahan maistellisuuteen. Oi auvoo.

5. "Jeesuksellisuus otti leivät, kiitteli ja jakeli kansalle."

Siinäpä oiva muistutus kiitollisuuvesta ennen syömällisyyttä.

Sitten rupesin miettimähän yhtä suurta kysymyksellisyyttä.

Jos huomenna tulles.

Tai ylihuomenna.

Tai viikon päästä.

Vai eikö vielä pitkähköhön aikahan.

Näitä ei ihminen tiijä.

Mutta hanpurilaisellisuus loppuu aina ennen ku ihminen toivois.

Se on varma asijallisuus.

Nyt oun kuitenki mahallisesti niin jeeksikkyys mavuksikkuus jotta tekis mieli vaa istuskella hilijasellisesti. Hieman hengitys kulukee syvemmällisesti ku tavallisesti. Pihvillisyys tuntuu vieläkin sielun maisemallisuuvessa.

Ehkä huomenna.

Tai ehkä syön huomenna vaa viis hanpurilaisellisuutta.

Vaan sitä en kyllä uskalla luvata.