Jihadisti ajoi väkijoukkoon Berliinissä. 1 kuollut
useita vaikeesti loukkaantuneita.
useita vaikeesti loukkaantuneita.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Mistä tiesit, että on Iranin kosto ja yleensäkin onko rikollinen Muslimi.?
Onneksi polyglotti A luen alkuperäisellä kielellä kaikki Suomessa julkaisut ulkomaan uutiset. Saksa ilmoitti ettei ole saatu kiinni vielä eikä tiedetä kuka tekijä on. Ja tätä kommenttia varmaan poistetaan niin kuin ennenkin. 👍
Joo tekijä on Muslimi aina niin viimeksi Budhalaiset vainoivat kristittyjä Sri Lankassa niin Suomessa väitettiin muslimiterroristit teki sen.
Prideviha. Ei se ole muuta kuin homovihaa.
Voi olla, toinen kv.uutinen kertoi, että Iran värväsi ranskassa laittomia siirtolaisia lähtemään salakuljetettuina (kumiveneillä) englantiin pieniä palveluksia vastaan.
Saksaan nyt pääsee helpommin, mutta ehkä englannissa sitten kohta rytisee, tai mitä nyt odottavat vastapalveluksena saavansa. Jonkinlaista järjestyshäiriöitä aikaan, sitähän siellä nyt toki on koko ajan tapahtumassa, yhteisön vakautta häiritsemässä väkivalta teoilla, ryöstelyillä ym.