Kysyn ylläpidosta: mitä tuossa keskustaan viittaavaa ?

Anonyymi-ap

OSAATTEKO SANOA, vai vaikenetteko. Omanne on aito-arska, ette vielä suostuneet poistamaan.

"Garden-kohu voi olla myönteinen asia

aito-arska
2026-07-21 16:04:35
https://yle.fi/a/74-20237319

"okoomuslaisten vaikuttajien kytkeytyminen hankkeeseen herättää vakavia kysymyksiä. Eentisen ministerin Jan Vapaavuoren yhteyksiä hallihankkeen päätöksentekoon on epäilty asiattomiksi. Lisäksi kysymyksiä herättää kokoomuksen pitkäaikaisen rahoittajan Ilpo Kokkilan SRV-rakennysyhtiön rooli Garden hankkeessa.

Mutta kyse on pääministeriä ja puoluettakin laajemmasta ongelmasta.

– Kun herää epäilyjä asiattomista vaikuttamisyrityksistä, niin se on vakava paikka demokratian kannalta ja ihmisten poliittiseen järjestelmään kohdistuva luottamuksen kannalta, Jokisipilä sanoo.

– Yksikin tämmöinen kolhu on liikaa."

Kun tämänkaltaista paljastuu toimii se esimerkkinä kuinka kaiken julkisen toiminnan tulee oikeasti julkista. Ei mitään runttauksia salassa vaan kaikki pitää olla avointa ja läpinäkyvää. Mielenkiintoista seurata mitä tapahtuu ensi kuun suosion mittauksissa."

9

<50

    Vastaukset 9

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi00001

      Miksette poista vaatimuksista huolimatta. Ei täytä vaatimuksia olla keskustan palstalla.

      • Anonyymi00002

        Miksikäs sinä haluat vaientaa keskustelun Gardenista? Suomen Keskustassa ollaan hyvinkin kiinnostuneita tämän tapauksen taustoista.


      • Anonyymi00003
        Anonyymi00002 kirjoitti:

        Miksikäs sinä haluat vaientaa keskustelun Gardenista? Suomen Keskustassa ollaan hyvinkin kiinnostuneita tämän tapauksen taustoista.

        Suomen Keskustassa saa olla kiinnostuneita vaikka kummin kaimasta mutta kummin kaima EI LIITY KESKUSTAAN JA SEN HARJOITTAMAAN POLITIIKKAAN.


      • Anonyymi00007
        Anonyymi00003 kirjoitti:

        Suomen Keskustassa saa olla kiinnostuneita vaikka kummin kaimasta mutta kummin kaima EI LIITY KESKUSTAAN JA SEN HARJOITTAMAAN POLITIIKKAAN.

        Liittyy, jos Suomen Keskusta ottaa kantaa.


      • Anonyymi00008
        Anonyymi00007 kirjoitti:

        Liittyy, jos Suomen Keskusta ottaa kantaa.

        Ei LIITY JOS MAINITUSSA AVSUKSESSA EI MAINITA SUOMEN KESKUSTAA.


    • Anonyymi00004

      Laita 10 poistopyyntöä peräjälkeen, Se toimii.

    • En ymmärrä, miksi Arskan avaus ei liittyisi tämän palstan keskusteluun. Otan nyt tähän sitaatin Jokisipilän sanomisista tuossa avauksessa:

      – Kun herää epäilyjä asiattomista vaikuttamisyrityksistä, niin se on vakava paikka demokratian kannalta ja ihmisten poliittiseen järjestelmään kohdistuva luottamuksen kannalta, Jokisipilä sanoo.

      Kyse on siis merkityksellinen poliittiseen järjestelmään kohdistuvan luottamuksen kannalta. Jokaisen puolueen toiminta on osa tämän poliittisen luottamuksen syntymistä tai rapautumista. Siksi asia koskee koko poliittista järjestelmää ja kaikkia puolueita. Siis myös Kepua, koska se on edelleen poliittinen puolue eikä tanhu-, ompelu- ja pesäpalloharrastajien kerho. Kaikki puolueet ottivat myös asiaan kantaa, kun eduskunta vastikään kokoontui ylimääräiseen istuntoon ja kyynä siinä silloin myös kepulaiset politiikot osallituivat asian puintiin, kun viljan puintiaika ei ole vielä käsillä.

      • Anonyymi00009

        Miten Arskan avaus liittyy enemmän Suomen keskustaan kuin everstiluutnantin avaus kommunisteista?
        Ei liitytään ja minä tulen vatkaamaan tätä asiaa vaikka koko viikon.


      • Anonyymi00009 kirjoitti:

        Miten Arskan avaus liittyy enemmän Suomen keskustaan kuin everstiluutnantin avaus kommunisteista?
        Ei liitytään ja minä tulen vatkaamaan tätä asiaa vaikka koko viikon.

        Sen vuoksi, että kysymys poliittisesta luottamuksesta on demokratiassa keskeinen asia ja koskee kaikkia puolueita. Kansalaisten tulee luottaa siihen, että yhteisiä päätöksiä tehdään sovittujen ja tavanomaisten pelisääntöjen mukaan lakeja noudattaen. Se on demokraattisen järjestelmän toimivuuden ehdoton edellytys. Jos haluamme pitäytyä järjestelmässämme, emme voi sallia mitään poikkeamia siitä.

        En tiedä, mihin avaukseen kommunisteista viittaat, mutta kommunistit eivät suoraan liity muiden puolueiden politiikkaan muuta kautta kuin että he ovat poliittisia kilpailijoita. Jos avaus siis koski poliittista kilpailua ja siinä pohdittiin esim. sitä, voisiko kepulaisia ääniä siirtyä entisajan tapaan ns. korpikommunisteille, avaus on varmaan ihan sopiva. Mutta jos avaus koski yksinomaan kommunistien politiikkaa, sen oikeampi paikka olisi palstalla, missä käsitellään kommunisteja. Ilmeisesti sellainenkin palsta on tarjolla.


    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      109
      2250
    2. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      103
      896
    3. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      67
      861
    4. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      48
      835
    5. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      22
      832
    6. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      538
      761
    7. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      80
      687
    8. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      650
    9. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      23
      600
    10. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      57
      561
    Aihe