Aikoinaan silloisen tyttöystävän, nykyisen vaimon kotiin tehty ensi vierailu "vävykokelaana" oli aikamoisen mieliinpainuva, ainakin itselleni.
Saavuttuamme Hänen vanhempiensa luo, jotka asuivat omakotitalossa pienellä kirkonkylällä, eivät he olleet kotona vaan menimme sisälle omalla avaimella joka tyttärellä tietenkin oli ja asetuimme taloksi heitä odotellessamme, kai olivat kaupassa tai jotain.
Oli aikamoisen kuuma kesäpäivä (vrt. tämä kesä) ja olin pukeutunut urheilushortseihin.
Minua rupesi kusettamaan joten menin vessaan jonka ovi oli eteisaulassa, shortseissa ei ole sepalusaukkoa enkä ottanut riskiä anopin vessan lattioille kusemisesta joten kusin istuallani.
Vaimollani ei aikaisemmin ollut juuri poikakavereita ollut, ainakaan sellaisia joita isälle ja äidille esitellään joten hän oli kait syystäkin vähän hermostunut ja se tarttui minuunkin.
Niinpä vielä pytyllä istuessani kuulin hänen hihkaisevan että nyt vanhemmat tulevat, vetäisin nopealla liikkeellä housut jalkaan rynnäten ulkorappusille tyttöystäväni viereen tervehtimään vanhempia jotka olivatkin juuri pihapolulla rappusten edessä.
Esittelin itseni tietenkin jännittyneenä mutta samalla ihmettelin "anopin" silmien pullistumista ja naaman punaisuutta, lopulta "appi" nosti kätensä ja osoitti sormellaan etumustani, VOI HELVETTI... vedin tiukahkot shortsit jalkaani sen verran nopeasti että kivespussini olivat jääneet roikkumaan toisen lahkeen ulkopuolelle... tyttökaverikin sen huomasi... hetkenaikaa kaikki tuijottelivat toisiaan hiljaisuuden vallitessa, pysyin ihmeen rauhallisena, "hetkinen" tokaisin, käännyin kannoillani ja käppäilin jäykin jaloin takaisin vessaan asettelemaan kassitkin housujen sisäpuolelle.
Loppuvierailu sujui sitten aika rennoissa tunnelmissa eli ainakin jää oli sulatettu tehokkaasti, onneksi huumori-ihmisiä.
Sittemmin kasseistani on pusertunut maailmalle kaksi lastenlasta appivanhemmilleni joten eipä heillä ole valittamista vaikka aina silloin tällöin appiukko vitsailee vävypojan kunnollisesta ensiesiintymisestä...
Onko muilla näitä appivanhempien tapaamisjuttuja, tuntuvat monasti olevan aika jännittäviä ja täynnä kommeluksia hermostuneita kun ollaan.?!

Vastaukset 2
Vanhimmat
Tuo oli aika miehen suoritus tuo. Kannattaa ajatella tuo enemmänkin testiksi appivanhemmille kuin omaksi töppäykseksi.
Itsellä ei ihan ensi tapaamisesta ole kyse, mutta vähän vastaava. Olin pari kertaa nähnyt nykyisen vaimoni vanhemmat, kun yhtenä päivänä olin menossa paikallisen venakon luokse ns. "päiväkahville". Ovikelloa pimputtelin sitten sovittuun aikaan ja ovi aukesikin. Tää venakko tuli aukaisemaan oven entinen asiakas sieltä kiireisen näköisenä oli tulossa ulos. Ja miten ollakkaan tää asiakas oli tämä minun nykyinen appiukko. Siinä se sitten änkytti oven luona, että pistorasiaa oli asentamassa (on sähkömies ammatiltaan), minä siihen että tulin tarkastamaan tuon kytkennän. Kaikkein hauskinta on se, että kumpikin ollaan sähköalan miehiä. Ollaan sitten jälkeenpäin naurettu monta kertaa tuolle jutulle ja sovittiin, että jos uusia sähköasennuskohteita löytyy niin sitten tiiminä hommat hoidetaan.
Pistorasian hyvin paikalleen.? ; )