Aletaan hakea sairaslomia

Työttömien hakeutuminen sairauslomalle on tunnistettu ilmiö, johon vaikuttavat sekä työttömyyden aiheuttama kuormitus että sosiaaliturvajärjestelmän säännökset. Työttömät itse ilmoittavat usein huonon terveydentilan yhdeksi suurimmista työllistymisen esteistään.Ilmiön taustalla on useita keskeisiä syitä ja seurauksia:1. Todellinen sairastavuus ja kuormitusMielenterveysongelmat: Työttömyys aiheuttaa merkittävää taloudellista ja henkistä stressiä. Kelan tilastojen mukaan mielenterveyden häiriöt ovat yleisin syy sairauspäivärahan saamiseen.
572
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Huono terveydentila aiheuttaa työttömyyttä. Esimerkiksi sosiaalityöntekijät määrää minkä ammatin saat opiskella. Minä en pysty työskentelemään ammatissa terveydellisistä syistä,johon olen opiskellut. Siihen koulutukseen määrättiin. On sellaisia ammatteja mihin pystyisin työskentelemään,mutta ei anneta opiskella. Työrajoitteisena en halua opintolainarahoitusta.

Äänestä

Samalla voi hakea työkyvyttömyyseläkkeelle.
tulee rahnoo säännöllisesti samat summat.

Äänestä

Pitäs kuulemma hakee saikkuu vaikka ei tarvi kun työkyvyttömyys eläkkeelle ei pääse ennen kun sairauspäivärahat on täynnä.

Äänestä

Kuntouttavaa työtoimintaa täytyy lisätä ettei ihmiset möllötä kotona. Työttömän työnhakijan täytyy olla kunnossa ja jos ei ole niin karenssi ja alennettu toimeentulotuki.Ei se ole mikään sairausloman peruste että ollut pitkään työtön ja mikään ei huvita.

1Äänestä

Kuka käskee jäädä notkuun pitkäksi aikaa kun pitää olla aktiivinen niin ainakin pitää kunnostaan huolta kun työttömänä aikaa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Työttömien hakeutuminen sairauslomalle on tunnistettu ilmiö, johon vaikuttavat sekä työttömyyden aiheuttama kuormitus että sosiaaliturvajärjestelmän säännökset. Työttömät itse ilmoittavat usein huonon terveydentilan yhdeksi suurimmista työllistymisen esteistään.Ilmiön taustalla on useita keskeisiä syitä ja seurauksia:1. Todellinen sairastavuus ja kuormitusMielenterveysongelmat: Työttömyys aiheuttaa merkittävää taloudellista ja henkistä stressiä. Kelan tilastojen mukaan mielenterveyden häiriöt ovat yleisin syy sairauspäivärahan saamiseen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu