Keskustalainen kansanedustaja Hanna-Leena Mattila jakoi fb:ssä härskisti saksitun videon, josta sai sen käsityksen, että Ville Rydman olisi vastannut kyselytunnilla hänen kysymykseensä päinvastoin kuin miten siihen oikeasti vastasi. Samassa julkaisussa keskustan puheenjohtaja Antti Kaikkonen komppaa kansanedustajansa manipuloitua videota.
Valehtelu on erottamaton osa keskustapuolueen eetosta, mutta näin härski valehtelu on jo keskustan mittapuullakin aivan uudella tasolla. Ja kun Iltalehti yritti tavoitella Mattilaa kommentoimaan räikeää valehteluaan, niin luonnollisestikaan ”Iltalehti ei ole tavoittanut toistaiseksi Hanna-Leena Mattilaa kommentoimaan asiaa”. Ja ilmeisesti puolueen puheenjohtajankin tuki tällaisella vääristelyllä on.
Sitten vielä kysytään, että mikä siellä ministeriaitiossa niin naurattaa. No tosissaanko tuo opposition jatkuvaan vääristelyyn ja valehteluun perustuva teatteri sitten pitäisi ottaa?

Vastaukset 1
Vanhimmat
Hyvä että keskustalainen tekee samaa, mitä persut on tehneet jo montakymmentä vuotta. Tynkkynen (persus) pahimmasta päästä, mutta muitakin on