Kyllä se nyt alkaa siltä näyttämään, että ääni luiskahtaa demariehdokkaalle tulevissa eduskuntavaaleissa.
Jos ei kansalaisen elintaso siitä huolimatta ala paranemaan, niin voidaan julistaa Suomesta tulleen pysyvästi kehitysmaa.
Jos ei kansalaisen elintaso siitä huolimatta ala paranemaan, niin voidaan julistaa Suomesta tulleen pysyvästi kehitysmaa.
Vastaukset 144
Vanhimmat
Saahan sitä äänestää vaikka väärinpäin olevaa kirkkovenettä.
Eli Purraa?
Kokoomuksen 16,7 prosentin kannatus kertoo että se kisaa keskisuurten n. 15 prosentin puolueiden kärkipaikasta persujen ja kepun kanssa. Saattaa olla että kannatustaan koko ajan nostava vasemmistoliitto on myös kisassa mukana.
Torstaina 6.8 tulee Ylen gallup...onko kokoomus pudonnut jo alle 16 %?
Ehkä, mutta vasemmistoliitto saa kannatuksensa lähinnä demareista.
Oletko puhunut hoitajasi kanssa harhoistasi, että matupuolue nostaisi sinun sossukorvauksia.
Palkat nousee aina demarien ollessa päähallituspuolue, koska se ei puutu työmarkkinaneuvotteluihin työnantajien leirissä 👍
Oikeisto ei osaa nostaa palkkojen ostovoimaa muulla tavoin kuin veronalennuksilla, eli valtion kassasta. Eikö se ole sosialismia?
Työnantaja pääsee sillä tavoin pälkähästä ja saa lisäksi verohelpotukset
Vähän niin kuin peräsuolen ulosluiskahdus eli prolapsi. Siinäkin päädytään väärään sijaintiin.
Sdp on ainoa varteenotettava valinta. Ainakaan nykyisen hallituksen puolueita äänestämällä mikään ei muutu paremmaksi. Se on jo nähty.
Persut on olleet täys katastrofi. Pettivät kaikki lupaukset ja tavoitteet.
katastrofi aiheutui tästä:
Marin ei pettänyt äänestäjiään, vakuuttelee Tytti Tuppurainen: ”SDP on yhtä ihmistä suurempi kansanliike”
Sanna Marin ilmoitus väistyä SDP:n puheenjohtajan paikalta tuli yllätyksenä Matias Mäkyselle ja Tytti Tuppuraiselle.
https://yle.fi/a/74-20026050
Kun naishallitus eli SDP osaana loi velkamme siis.
Hallapersut näyttävät vihaavan Suomen kansaa. Tuntuvat pelaavan Kremlin Bunkkeripapan pelejä, rikkoa ehjää, vaikka pitäisi korjata rikki olevaa.
OrpoPurra lisää ennätyksellisesti velkaa, mutta mihin se velkaraha katoaa kun ei ole pandemian tapaista kriisiäkään, leikataan ennätyksellisesti hyvinvoinnista ja nostetaan alv-tasaverot tappiin???
Petteri ja Riikka repäisseet jo 60 miljoonaa velkaa ja koijannet asuntorahastosta ARAlta 2,4 miljoonaa, valtion eläkekassasta VERiltä 1 miljoona ja työttömyysvakuutusmaksujen ylijäämän edelliseltä hallitukselta 1,4 miljoonaa...osa kansasta on niin hölmöä. että uskovat Verkko- ja Suomen Uutisten valheisiin.
Mietipä pölhöpersu kuka meille velkaa on lisännyt ja kasannut!!!
Mietipä vihavassu, että mitä eroa on miljoonalla ja miljardilla? Onko 3 miljoonaa enemmän kuin 1 miljardi? 🤭🤣🤣🤣
.
"Petteri ja Riikka repäisseet jo 60 miljoonaa velkaa"
Miljardia 😉
Se on turvallinen valinta.
olla äänestämättä demareita.
Valinta hyvinvoinnin ja työläisen puolesta ❗️
Rahaa on ja velat muuttuvat saataviksi 🥳
Reilumpaa politiikkaa haluavan valinta on sdp.
rahaa oli reilusti ei ole enää kiitos on sdp.
Riikalla ja Petterillä on ollut enemmän rahaa jakaa suurituloisille ja pääomapiireille.
Tuottaako vastikkeettoman rahan jakaminen köyhille enemmän hyötyä yhteiskunnalle?
Kyllä tuottaa, koska nämä ns. köyhät laittavat kaikki rahat heti kiertoon, eikä ne unohdu pankkitileille tai muihin huonoihin sijoituksiin passiivisesti.
Mitä pienemmät tuloerot, sitä terveempi yhteiskunta.
Vastikkeeton raha lisää passiivisuutta… eli kaikki on hyvin, kun kenenkään ei tarvitse tehdä mitään saadakseen kaiken 🥳
Tietenkin tuottaa koska se raha käytetään kulutukseen, eli kulutus kasvaa ja talous nousee. Tätäkään näin yksinkertaista asiaa ei öyhötyspersu kykene tajuamaan.
Miksi Suomessa on jatkuvasti konkursseja, kaupat, kahvilat, ravintolat ym. menevät koko ajan konkkaan? Koska ihmiset eivät kuluta. Eivät kuluta kun ei ole mitään mitä voisi kuluttaa.
Kyllä vaan köyhien saamat rahat menevät heti kiertoon.
Siinä olet oikeassa, että vastikkeettomasti saadut pääomatulot harvoin päätyvät kauppaan tai palveluihin. Ne olisi syytä verottaa valtiolle, jolla on rahoille hyödyllistä käyttöä.
Eli kaikki valtion rahat kannattaisi jakaa kansalaisille jotta nämä pääsisivät kunnolla kuluttamaan?
Juu, ja kenenkään ei tarvitsisi tehdä yhtään mitään 🤗
Parempi vaa ku ei kukaan äänestä ketään. Viime hallituskaudella jotkut vikisi että taas tehää väärin, ja tämä hallitus ku on nii valitetaan ettei tämäkään tee mitään hyvää. Iha sama mikä puolue siellä on nii aina löytyy valittamisen aihetta, joten parempi vaa olla äänestämättä.
Vai sellainen taktiikka kokoomuksella tällä kertaa. Kyllä te joudutte nyt itsekin houkuttelemaan äänestäjiä uurnille. Sen verran kovasti putoaa kannatuksenne.
Äänestämättä jättäminen on ääni kokoomukselle ja RKP:lle, joiden ääniosuus kasvaa jokaisen nukkuvan äänestäjän äänen verran.
SDP tai Vasemmisto on oikeastaan ainoat vaihtoehdot. Nykyiset hallituspuolueet ja niiden sössimiset on nähty ja Vihreät on ehkä kaikkein pahin. Keskustaan taas ei voi luottaa koskaan.
Edellinen SDP sössi maamme siis tähän kuntoon MARIN JA VELANOTTO SKEÄ IILMASTO JA UN PER
Marin vei ääneni, en äänestä demareita
Nykyinen oikeistohallitus ottaa PALJON enemmän velkaa, vaikka leikkaa vielä päälle ennätyksellisesti. Unohtamatta ALV-tasaverojen nostoa. Yleinen ALV 25,5%:iin EU:n toisiksi korkeimmaksi toisen laitaoikeistopersustanian Orbanin Unkarin jälkeen. Ei jatkoon!
Tiedätkö miksi sitä velkaa otetaan?
Kyllä se nyt alkaa siltä näyttämään, että ääni luiskahtaa demariehdokkaalle tulevissa eduskuntavaaleissa.
senjälkeen, kuhnan kissankiusaaja sekä natsi poistuu puolueesta
tarkoitin avauksessani
Aina on mukavaa syyttää edellisiä hallituksia.
nyt tosin ei ole mukavaa,vaan faktaa.
https://www.is.fi/politiikka/art-2000011637079.html
Ennen nykyistä hallitusta viimeksi sai syyttää nykyistä hallitusta Sipilän persuhallituksen aikaan. Jostain syystä hallitukset ovat aina huonoja, kun niissä on mukana persut.
Linkki uutiseen jossa korjataan VTV:n virheelliset luvut:
VM: Hätkähdyttävä raportti liioittelee Marinin hallituksen törsäilyä
https://www.hs.fi/politiikka/art-2000011638626.html
Valtiovarainministeriön budjettipäällikkö Mika Niemelä sanoo, että Marinin hallitus lisäsi valtion pysyviä menoja kolme miljardia euroa eikä 11 miljardia, kuten Valtiontalouden tarkastusviraston raportissa arvioidaan.
Niemelän mukaan ero johtuu siitä, että tarkastusvirasto laskee ilmeisesti mukaan myös esimerkiksi automaattiset indeksitarkistukset eikä tarkastele riittävän pitkää aikaväliä.
Äänestä demareita, niin tiedät, että mitään muutosta ei tapahdu, paitsi otetaan lisää velkaa, jos vielä saadaan.
Se on turvallinen valinta.
Äänestä
Kommentoi
Anonyymi00013
2026-07-29 09:26:46
UUSI
olla äänestämättä demareita.
Persujen kannattaa miettiä mitä tuli luvattua edellisissä vaaleissa? Samat lupaukset ei toimi toista kertaa.
Demareiden kannattaa miettiä mitä tuli luvattua edellisissä vaaleissa? Mikään niistä ei toteutunut ja selitykseksi nostettiin aina taikasana korona.
Demarien kannattaa miettiä mitä tuli luvattua edellisissä vaaleissa? Samat lupaukset ei toimi toista kertaa.
LÄhteekö äänisaalis taas uuttavirtaa panemaan kansalle
Demarit on olleet täys katastrofi. Pettivät kaikki lupaukset ja tavoitteet.
Voi pientä inceliä kopioapinapersuressukkaa.
Viisas päätös, esim persut ovat äärettömän palkansaajavastaisia, sen voi suoraan päätellä 2024 kevään päätöksistä, kun tukivat Satosta. Palkansaajia on enemmistö kansasta, eikä se hyvällä katsonut sitä hommaa.
Palkansaajat on myös suurin kuluttajaryhmä mikä pitää markkinatalouden rattaat pyörimässä kotimaisella kysynnällä. Pääsikö persuilta unohtumaan?
Kiitätkö äänelläsi suomen ongelmien aiheuttajaa ja kannatat väest vaihtoa?
Luulen että äärivasemmisto onnistuu läntisen sivistyksen ja oikeusvaltion sekä kapitalismin tuhonnassa. Toivottavasti ennen kuole...si tajuat olleesi syy kansasi hävityk seen.
En tiedä oleyko paha vai tyhm. Ihminen.
Suurituloiset tukevat Kokoomusta tai Persuja, pienituloiset siirtyvät muualle. Siitä kertoo jo Persujen galluptulokset 20% -> 14%. Vain hullu pienituloinen äänestää Persuja.
Aina voi luvata reilummin ja pettää reilummin. Nykymaailmassa on turha lupailla työelämän parannuksia, tasa-arvoa, parempia palveluita, lisää mamuja työttömiksi ym hömppää, kun ne jäävät kuitenkin taloudellisten ongelmien taakse,
Kertokaa demarit se tärkein eli MISTÄ saadaan miljardeja lisää verotuloja tappamatta yrityksiä ja ajamatta pääomia ulos maasta
Kerropas miksi te persut aiheutitte ennätysmäärän konkursseja ja sitä kautta ennätystyöttömyyden? Kuka teitä saatanan tunareita enää äänestää ja minkä takia?
Kyllä se talouden stoppi alkoi syksyllä 2022, Sannan vahtivuorolla.
Demareiden lyhyen muistin virkistämiseksi taas kerran:
'Rakennusalan huippubuumi päättyi ja jyrkkä suunnanmuutos laskuun tapahtui jo keväällä 2022, jolloin Venäjän hyökkäyssota Ukrainaan kiihdytti inflaatiota, nosti rakennuskustannuksia ja tyrehdytti uudet asuntoaloitukset. Koko kansantalouden mittakaavassa Suomi ajautui taantumaan vuoden 2022 lopulla."
Mikä hallitus oli tuolloin Suomessa?
Ei se kerro.
Lakkoaallolla palkkoihin 25 % lisää, niin tuloverot kasvaa yli 30 %.
t.demariälykkö
Juu demareita äänestetään ja vasemmistoliittoa kannatetaan.
Oletko noin jo elämääsi kyllästynyt ja suorastaan epätoivoinen?
Sosiaalidemokraattisten puolueiden kannatus on ollut historiallisessa tarkastelussa pitkään laskusuunnassa Länsi-Euroopassa lukuunottamatta Suomea. Kannattaisiko meidän olla jo huolissamme? Luovutuksen merkkejä ilmassa?
Pelkkä ideologia ei ole tuonut koskaan leipää kenenkään pöytään.
Leipää saadakseen pitää olla viljelysmaata käytössä.
Punamultahallitus on aina Suomen ja suomalaisten kannalta paras.
Itse duunarina äänestän demareita. Ymmärrän kyllä heitäkin, ketkä kepua äänestää, koska itsekin äänestin vielä maalla asuessani kepun ehdokkaita.
Turha kuvitella, että punamulta on pelastus, Hyvinvointiyhteiskuntaan ei ole paluuta, kun rahat on loppu ja velkaa ei enää voi ottaa holtittomasti. Kansan asenne pitäisi saada muutettua mutta se ei onnistu.
Kansan asenne? Eläkeläisten asenteen pitää muuttua. Nyt esimerkiksi työeläkeloisijat varastavat duunareiden palkkasummasta noin neljäsosan, eli tuhannen euroa joka ikinen kuukausi. Rahaa kyllä olisi, mutta ne menevät nyt aivan vääriin taskuihin.
"Anonyymi00057
2026-07-29 11:39:23
....työeläkeloisijat varastavat duunareiden palkkasummasta noin neljäsosan, eli tuhannen euroa joka ikinen kuukausi..."
+++++++++++++
"Loisijasi" ovat tehneet Töitä.
Sitä ei voi miksikään muutta.
Itse tein 43v töitä.
Brutto eläke 2500€
Montako vuotta Töitä sinä olet tehnyt?
Sinulta eivät onneksi ota mitään, kun olet perustulolla.
Toinen kauhukabinettikausi tuhoaisi Suomen hyvinvointivaltion ja työläisten oikeudet.
Mitkä työttömien oikeudet?
Noin sen näkee, jos ei mitään mistään ymmärrä. Keksikää demarit ensin niitä töitä ja puhukaa sitten työläisen oikeuksista.
Kyllähän demarit töitä aina ovat keksineetkin, mutta sitten nämä saatanan tunarit tulevat ja laittavat kaikki työttömiksi. Jopa vaikeasti työllistyvien avuksi EU-rahoilla pystyyn saadun Työkanava Oy:n lakkauttivat heti ensimmäisenä.
Nykyinen hallitus vihaa erityisen kovasti työntekijöitä, työttömiä ja Suomen kansaa. Kourallinen rikkaita ja ulkomaalaiset pääomasijoittajat tuntuvat olevan ainoita hyötyjiä – suomalaisten kustannuksella.
Muistakaa: kokoomus ja persut eivät ole Suomen ja suomalaisten puolella.
Kerropa demareiden perustamat menestyneet suuryritykset, Virastot ja laitokset ja muut verorahasyöpöt ei kelpaa.
Haka, Kansa-yhtiöt ja STS-pankki. Ai niin, nehän meni konkkaan jo 90-luvulla.
Työllistäminen on tärkeämpää kuin sellaiset yritykset, jotka maksavat osinkoja ulkomaille eivätkä investoi Suomeen.
Miksi nykyinen hallitus ei työllistä suomalaisia kuten demarit?
Onhan teillä Osuuskunta Tradeka.
Asiakastieto: "Yrityksen Osuuskunta Tradeka (0196885-7) liikevaihto oli 1 miljoonaa euroa 2025 ja työllisti 5 henkilöä. Liikevaihto nousi 3,1 %. Liiketoiminnan tappio oli −3,5 miljoonaa euroa ja liikevoittoprosentti oli -331,2 %."
Kysymys kuului:
Miksi nykyinen hallitus ei työllistä suomalaisia kuten demarit?
Voit yrittää joskus vastata kysymksiin.
Tarkoitatko tätä:
https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000010392648.html
🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣
Vastattiinko tuossa tähän kysymykseen:
Miksi nykyinen hallitus ei työllistä suomalaisia kuten demarit?
Avasitko linkin?
Siellä oli tietoa siitä demujen työllistämisestä… se on halpaa kuin saippua 😂
Okei, eli et edelleenkään suostu vastaamaan tähän kysymykseen:
Miksi nykyinen hallitus ei työllistä suomalaisia kuten demarit?
Koska se maksaa liikaa.
Miten palkanottajien puolue työllistää?
Sanna Marin otti Suomlaiaisille lisää velkaa.
Orpo pyysi SDP Hallitusneuvotteluihin, mutta SDP ei halunnut tulla kun tiesivät miten huonossa kunnossa Suomen talous on!
Ei tule äänestää Virheitä, RKP, Vasenmistoliitto, Liike Nyt
Tämä Hallitus on ottanut lisää velkaa kai enemmän kuin viime Hallitus.
On näet Ukrainan tukeminen rajoituksetta, Nato velvoitteet, uudet sota koneet ja -laivat, EU:n lisääntyneet maksut, maahanmuutto tulijoiden ruhtinaalliset avustukset ja -kustannukset, tulevaan sotaan varustautuminen, jne.
Ei olla köyhiä, meillä on millä mällätä. Ainoastaan omien kansalaisten kohdalla jarrutellaan.
Vieläkö muistat mikä hallitus meidät sinne Natoon vei?
Mielestäsi nykyinen hallitus on yksistään vastuussa noista mainitsemistasi asioista?
"Anonyymi00081
2026-07-29 13:03:49
Vieläkö muistat mikä hallitus meidät sinne Natoon vei?"
+++++++++++
"Venäjän hallitus on puuttinin juoksupoika."
Marin ilmoitti:
"Minun hallitus kaudella Suomi ei liity Natoon".
puuttin toimeenpani Ukrainan kansanmurhan.
Marin ilmoitti:
"Me liitymme Natoon".
SDPlle menee ääni. Tähän nykyiseen sekasortoon minkä persut ja kok on ahneuksissaan saaneet aikaiseksi on saatava muutos ja reiluutta.
SDP tällähetkellä vähiten kaistapäinen puolue.
Muut Hallitus puolueet kuin akuutti mielenvikaisuus olisi iskenyt toimintaan.
Kristillis Demokraatit kuin ujouden kourissa, vaikka pitäisi puolustaa heikkoja ja hauraita kansalaisia.
Tytti, Nasima, Krista, Antti ???
EK antaa Suomen kannalta sekopäisiä käskyjä hallitukselle.
Ääni demareille on ääni putinille.
Korjaan edellistäni että tarkoitin persuille annettua ääntä. Ano ja agentti sebu hyviä esimerkkejä siitä.
Tottakai SDP! Tavallisen duunarin ja pienyrittäjän puolustaja.
En äänestä muslimipuoluetta.
Minä en voi äänestää ketään kun minulla ei ole voimassa olevaa passia enkä omista henkilökorttia. Käännytetään ulos kun en pysty todistamaan olemassaoloani.
Minä olen paikallinen kylähullu, jonka tuntee jokainen. Siksi pystyn äänestämään ilmankin henkilöpapereita.
Jos on tahtoa, löytyy myös keinot.
Poliisin ensitunnistus: Jos tarvitset henkilöllisyystodistuksen tai pankkitunnukset, mutta sinulla ei ole voimassa olevaa passia tai henkilökorttia, voit varata ajan poliisille Henkilön tunnistaminen -menettelyä varten, jossa poliisi pyrkii tunnistamaan sinut muun aineiston tai tietojen perusteella.
Kyllähän poliisi "vanhan tutun" äkkiä tunnistaa.
Jos SDP ottaa KELA-peräisen haitallisen maahanmuuton enemmän tosissaan, niin sitten kenties.
Oletko hätähousu joka ei malta odottaa talouden nousua? Hei, se on alkanut
On vaarallista taloudelle demarit jotka tekevät lopun talouden orastumisesta.
Orastumiselle tai miten se meni
Älkää hyvät toverit äänestäkö demareita hallitusvastuuseen. Jos ja kun talous kasvaa, niin ette voi heti alkaa lakkoilemalla vaatia lisää palkkaa ja haukkua hallitusta kaikesta.
En muista milloin olisi tarvinnut demaripääministerin hallitusta haukkua, saattaa olla ettei ikinä. Lakkoillaan vain silloin, jos työnantaja käy koppavaksi. Se on ihan oma valinta sillä puolella.
Tuo aika on jo ohi. Nyt on työnantajan markkinat.
Sulla onkin niin hyvä muisti… harmi, että se on niin lyhyt… tuskin muistat eilisestäkään mitään.
Ainahan se niin päin on mennyt, mutta kun jokainen työntekijä liittoutuu, niin joukolla saadaan painostetta työnantajat ruotuun. Vastaava tilanne on eduskunnassakin ryhmissä. Siellä on jokainen yhteisen linjan takana.
Kiva kun arvostat kissanpolttajia ja insesti-isejä.
Kyllä se vaan on holodna pravda että toisen taskusta se raha helpoiten tulee. Siksi kannattaa äänestää SDP:tä. Muutoin saat kärsiä.
Meidän suvussa on äänestetty SDP:tä jo toistasataa vuotta. En aio sitä perinnettä muuttaa.
Hienoa, että kykenet itsenäiseen ajatteluun… kuten kaikki vihavassarit. 🤭
sdp hörhöt ei aja suomalaisten tai Suomen asiaa..
osa sdp kaadereista vihaa suomalaisia, , - huom!!!
Niillä on vain lapsellisia idelismi uskomuksia ja pyrkivät mädättämään Suomen kehitusmaa tasoon.. ikävä kyllä..
Haitta Suomelle ovat viher vas, sekä markkina lib, oikeisto hörhöt.
Tuota on tottunut äänestämään. Muista ei kokemusta.
Totta kai Sdp saa äänet.
Ette te demarit yksin muodosta mitään hallitusta, joten turha kuvitella minkään muuttuvan paremmaksi. Mitä enemmän hallitus on vasemmalla, sen enemmän Suomi uppoaa vain suohon. Puuttuu kyky ja uskallus tehdä tarvittavia radikaaleja leikkauksia. Menisi kannatus.
SDP! Lisää velkaa! Lisää EU paketteja joissa Suomi maksaja! Lisää muslimimamuja joita ihanasti kotoutellaan verovaroin! Maailman kovimmin verotettuun maahan lisää veroja! Lisää transtouhuja ja wokellusta! Alkanut talouskasvu uudelleen nolliin!! Kissat nuotioon ja natsitervehdykset saunailtaan!
❤️❤️❤️❤️❤️🌹🌹🌹🌹🌹
Eipä unohdeta Marinin hallituksen tärkeintä saavutusta: sukupuolineutraalit liikennemerkit! 🥰
Entäs ne nettisivut sukupuoli-identiteettihyppelyyn?
Älä unohda Työkanavan 17 työllistynyttä. Ovatkohan enää edes töissä?
Persut valehtelevat mutta se on oppi-isänsä Halla-ahon sanomaa, että valehtelu on politiikan työväline. Siispä persut noudattavat mestarinsa ohjetta.
Persit ovat ryssien puolue, jota ei pitäisi edes Suomessa olla.
Sipilän hallitus päätti mm. tikku-ukko-liikennemerkeistä ja taksiuudistksesta.
Persit sielläkin sähläämässä 😂
Aloittivat Suomen massamamuttamisen vuonna 2015.
Kokoomus on ainoa oikea. Yrityksille pitää taata vapaus toimia jolloin se Pena Persaukinenkin hyötyy saamalla duunia. Rikkaiden pitää antaa rikastua jotta pistävät rahaa kiertoon sijoittamalla yrityksiin ja innovaatioihin. Laiskoilta sossutukiporukoilta KAIKKI tuet pois, menkööt kaupan kassalle tai siivoojiksi.
EI HYVÄ LIIAN PALJON RAISKAUKSIA JA PELKOA :
LAPSET EI HALUA!
Kyllä näin tapahtuu. Odotan että rahaa ja etuisuuksia alkaa tursuta kuin runsaudensarvesta heti vaalivoittoa seuraavana päivänä!
Persut kokee smp-kohtalon. Populismi ei kestä vastuuta.
Siinä ei hyvä häviä.
Demun äänestäminen on kuin laittaisi rahaa pankkiin. 🙂
Tv TimmyH
"Pankinjohtajana pussihousu"
Elättäjien eli työväestön osuuden yhteiskunnassa näkee työväenpuolueiden kannatusosuudesta. Jos se on alle 50 ptosenttia, niin elätettäviä on enemmän kuin elättäjiä.
Sanopa, miten puolue, jonka kannattajista suurin osa on jo verovaroin palkattuja ja eläkeläisiä voi olla elättäjien puolue?
Työväenpuolueista kyse. Työtätekevä väestönosa elättää muut. Tuo pitäisi olla jokaiselle itsestään selvää.
Demareita äänestän.
Luuletteko demareiden olevan jotain ihmeidentekijöitä tai talousguruja Lindtmanneineen ja Tuppuraisineen, voin kertoa etteivät ole. Demarit pystyvät toimimaan vain toisten rahoilla.
Valoja päälle?
Jos äänestää denareita, niin ihmisellä ei ole mitään valoja.
Sama.
Mitä muutakaan vaihtoehtoa on n. 55000€ tienaavana velattomana duunarina .
Demari saa jälleen kerran ääneni.
Sama.