Tutkimusten valossa Espoossa yksinäisyys on lisääntynyt. Mitä kaikkea se kertoo espoolaisuudesta?
Päivän otsikoissa puheenaiheena yksinäisyys Espoossa
Anonyymi-ap
2<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Tähän on tultu espoolaiset ovat kohta katoava ihmisryhmä.
Meidän pitää ryhdistyä.
Me jäämme mahanmuuttajien varjoon. Tämä on aivan totta.
Ellemme ryhdistäydy emme kohta pärjää edes suomen kiellellä.
Alkuperäinen espoolainen on joka instanssia häntäpäässä muut menee ohi oikealta ja vasemmalta.
Mutta mikä tässä auttaa vai olemmeko myöhässä.
Hyvää syksyn alkua.
Olette jo häviävien puolella ainakin taloudellisesti. Kaikki hyvinvoinnin edistämiseksi tehdyt ponnistelut valuvat parempiin suihin. Kyllä nyt on monelle alkanut valjeta, että rengeistä on tullut isäntiä.
Kuntaluvut.fi -sivulta selviää esimerkiksi, että Espoossa asuvien pakolaistaustaisten (Irak, Somalia, Afganistan ja Syyria) henkilöiden ryhmässä jopa yli puolet on toimeentulotuen piirissä. Vertailun vuoksi Espoossa asuvasta suomalaisesta kantaväestöstä vain 5,6 prosentille maksetaan toimeentulotukea.
Kaiken kaikkiaan ulkomaalaistaustaisten henkilöiden osuus Espoossa maksetuista toimeentulotuista oli yli puolet, eli 51,6 prosenttia.
https://www.suomenuutiset.fi/kuntaliiton-toimitusjohtaja-myontaa-maahanmuutosta-jattilasku-espoon-veronmaksajille/