Kansalainen varasti ruokaa nälkäänsä

23117
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 23

Vanhimmat

Rikos on rikos!
Jos "köyhyyttä" pidetään jonkin sortin oikeutena rötöstelyyn niin mihin sitten raja vedetään?
Itsensä köyhiksi tunteviksi määrä laajenisi roimasti.
Saman tien kaikkien kauppojen myynnissä olevat tuotteet voisi laittaa avojakeluun.

Äänestä
  • Miksi politiikot saavat tehdä rikoksia eikä heidän rikoksensa ole mitään pääsevät, kun koira veräjästä. Vapaavuori ja Orpo yritti varastaa omiin suhmurointiin miljoonia. Jätkät vaan porskuttaa. Varastaminen toteutui.

    Äänestä

  • Kaupat joutuisivat laittamaan ruoat lukittuihin lasikaappeihin, ja ne avautuisivat sormenjäljellä tai pankkikortilla tai kännykällä. Systeemin kustannukset sitten hintoihin.

    Tuollainen systeemi tulleekin pian uskovien ylöstempauksen jälkeen, seitsemäksi vuodeksi. Ostaa voi vain pedon merkin ottaneet, jotka tosin joutuvat kuoltuaan helvettiin.

    Äänestä

romani tai vasemmiston tatuointi sutattu huuumehörhö.
kaljaa ja siideriä yleensä varastelevat, kalliita ruokia.
on jo kaupoissa lukkojen takana juomat.

Äänestä

Olen samaa mieltä. Päivittäistavaroiden hinnat ovay kohtuuttomia. Ei ahneet kauppiaat opi muuten.

Äänestä

Ei saa ottaa. Tampereella jaetaan jo lämmintä ruokaa ruokajonossa, että ihmiset saavat ottaa. Nälässä on paha olla.

Äänestä

Ruoka on halpaa itsetehtynä.
Osaamattomat hampurilais/pitsan pupeltajat ovat erikseen sitten

Äänestä
  • Sitä ei ole tullut kyllä maistettua.

    1Äänestä

Onneksi kauppias ei vienyt takahuoneeseen patukoitavaksi vaan
selvisi jollakin mitättömällä 60€ sakolla. Tuo oli suorastaan hellittelyä.

Äänestä
  • Kuudella kympillä olisi saanut jo hyvän määrän vatsan täytettä.

    Äänestä

nöyryytys olisi paras rangaistus.
tuollaiset mitättömät sakot ovat turhia.
2 kierrosta alasti kaupan ympäri niin oppii olemaan.

Äänestä

Jokainen elättäköön itse itsensä. Ei ole valtion asia huolehtia laiskoista ja tyhmistä.

Äänestä

Ruoka on halpaa kun vain viitsii laittaa.

Äänestä

Moni toimeentulotuella niin kyllä siitä rahaa on varaa ostaa ruokaa. Ei ole mikään pieni määrä mitä kaupoista varastetaan ja ihmetellään seuraamuksia.

Äänestä
  • apina

    Äänestä

Kaupan ideahan on myydä ruokaa, ei sieltä vain käydä noutamassa ilmaiseksi.
Jos sen saisi yksi tehdä, niin pian sen tekisivät kaikki.

Äänestä

Normaalit, rehelliset asiakkaat maksavat varastetut tarvikkeet ostamiensa tuotteiden hinnoissa.
Suomeksi. Varas ei varasta kauppiaalta vaan rehellisiltä kanssaihmisiltään!

Äänestä

Mainosten tekeminen maksaa ja kannattaa muistaa se, että sinäkin maksat tuotteiden hinnassa jokaisen mainoksen.

Äänestä
  • Ja eläkeläisen varastaman kaljan

    Äänestä

  • Unohtamatta kaupan antamaa, asiakkaalle maksutonta P-paikkaa. Kaikki on tuotteiden hinnoissa!

    Äänestä

  • Mainokset ja varastaminen? Omituinen rinnastus!!

    Äänestä

Ja vihervasemmistolaiset nistit varastavat juustoa&lihaa myydäkseen.

Äänestä

Mitä ihmeellistä siinä nyt on, että rankaistaan lakien vastaisesta toiminnasta.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Kauppias käräytty ja maksettavaksi tuli anastettujen ruokien lisäksi sakot ja selvittelykulut.

Mielestäni nyt saa vasastaa nälkäänsä kun hallitus on leikannut etuuksia.

https://tilannemedia.fi/nainen-napisti-elintarvikkeita-yhteensa-alle-10-euron-edesta-tuiran-s-marketista-oulussa-maksettavaa-kertyi-yli-20-kertainen-summa/?fbclid=IwdGRjcATW9nNjbGNrBNb2bmV4dG4DYWVtAjExAHNydGMGYXBwX2lkDDM1MDY4NTUzMTcyOAABHoXuR-jLEA_J8rVgXWDlHcpu788fauISZwEbD9BEGqH8fblrd9UUHXH7645d_aem_ZPQa97aEMWRp4dwVoAdkmw

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu