Ryöstökapitalismi on saavuttanut keikahduspisteen, jossa se alkaa sortua oman ahneutensa painoon. Talousjärjestelmä, jonka piti tuottaa vaurautta kaikille, on muuttunut koneistoksi, joka pumppaa yhä suuremman osan yhteiskunnan varallisuudesta rikkaille samalla, kun tavallisten ihmisten varallisuus kutistuu ja yhä useampi ajautuu taloudelliseen ahdinkoon.
Taloustieteilijä Richard D. Wolff on pitkään varoittanut, että äärimmilleen viety "ryöstökapitalismi" kantaa sisällään oman romahduksensa siemenet. Kun varallisuus, valta ja poliittinen vaikutusvalta keskittyvät yhä harvemmille oligarkeille, järjestelmä ei enää palvele yhteiskuntaa vaan itseään. Lopputuloksena syntyy talous, jossa pieni etuoikeutettu eliitti rikastuu entistä enemmän samalla, kun tavallisen kansan ostovoima, toimeentuloturva ja mahdollisuudet nousta yhteiskunnassa heikkenevät.
Kun vauraus kasautuu huipulle, ei synny luvattua laajaa hyvinvointia, vaan kasvavaa eriarvoisuutta, yhteiskunnallista jännitystä ja luottamuksen rapautumista. Samalla myös demokratian perusta alkaa horjua, kun taloudellinen valta muuttuu yhä enemmän poliittiseksi vallaksi.
Myös Suomessa on viime vuosina nähty politiikkaa, joka suosii ennen kaikkea varakkaimpia. Superrikkaille tarjotaan verohelpotuksia ja uusia etuja samalla, kun pienituloisilta, työttömiltä, opiskelijoilta, sairailta, eläkeläisiltä ja köyhiltä lapsiperheiltä leikataan. Kansalaisille puhutaan vastuusta, säästöistä ja välttämättömistä sopeutuksista, mutta yhteiskunnan varakkaimmille tarjotaan helpotuksia ja veroetuja, joiden väitetään lopulta hyödyttävän kaikkia.
Veronalennuksia ja etuja on suunnattu ennen kaikkea tulohaitarin yläpäähän samalla, kun sosiaaliturvaa, työttömien asemaa ja pienituloisten toimeentuloa on heikennetty.
Samaan aikaan talouskasvu on ollut miinusmerkkistä, työttömyys korkealla ja yhä useampi suomalainen kamppailee arjen kustannusten kanssa.
Ongelma on, että tämä kuuluisa "valumateoria" on todistettu väärsäksi,
se on ideologinen uskomus, jota uskotellaan kansalle. Suurituloisimpien tulojen kasvattaminen ei kiihdytä talouskasvua, vaan voi jopa hidastaa sitä. Sen sijaan pienituloisten tulojen kasvattaminen vahvistaa taloutta ja tukee kasvua.
Tämä herättää perustavanlaatuisen kysymyksen: jos politiikan seurauksena rikkaimmat rikastuvat entisestään samalla, kun talouskasvu hiipuu, työttömyys kasvaa ja köyhyys syvenee, ketä varten järjestelmä oikeastaan toimii?
Monen suomalaisen silmissä kyse ei enää ole tavallisesta markkinataloudesta, vaan järjestelmästä, jossa taloudellinen ja poliittinen valta keskittyvät yhä harvempien käsiin.
Demokratiassa päättäjien pitäisi ajaa kansalaisten etua, mutta nykyhallituksen politiikassa etusijalle nousevat liian usein omat hyvä veli -verkostot, eturyhmät ja kaikkein varakkaimmat tukijat, joiden etuja suojellaan tavallisten kansalaisten kustannuksella. Kun yhteiskunnan enemmistöltä vaaditaan jatkuvasti uusia uhrauksia samalla kun rikkaille avataan uusia etuuksia, alkoi luottamus rapautua.
Yhteiskunta ei horju siksi, että köyhät saisivat liikaa, vaan siksi, että liian suuri osa sen vauraudesta, vallasta ja mahdollisuuksista keskittyy liian harvojen eliitin käsiin.
Siksi todellinen kysymys ei ole, onko meillä varaa tukea tavallisia ihmisiä, vaan onko meillä enää varaa ylläpitää ”kokoomuslaisten ryöstökapitalistista järjestelmää”, joka ruokkii rikkaita ja varakkaita samalla, kun yhä useampi kansalainen putoaa kyydistä. Kun luottamus katoaa, myös järjestelmän legitimiteetti alkaa murentua. Silloin kysymys ei ole enää vain taloudesta, vaan siitä, kuinka kauan kansalaiset hyväksyvät mallin, jossa voitot yksityistetään harvoille ja kustannukset sosialisoidaan enemmistölle.
Taloustieteilijä Richard D. Wolff on pitkään varoittanut, että äärimmilleen viety "ryöstökapitalismi" kantaa sisällään oman romahduksensa siemenet. Kun varallisuus, valta ja poliittinen vaikutusvalta keskittyvät yhä harvemmille oligarkeille, järjestelmä ei enää palvele yhteiskuntaa vaan itseään. Lopputuloksena syntyy talous, jossa pieni etuoikeutettu eliitti rikastuu entistä enemmän samalla, kun tavallisen kansan ostovoima, toimeentuloturva ja mahdollisuudet nousta yhteiskunnassa heikkenevät.
Kun vauraus kasautuu huipulle, ei synny luvattua laajaa hyvinvointia, vaan kasvavaa eriarvoisuutta, yhteiskunnallista jännitystä ja luottamuksen rapautumista. Samalla myös demokratian perusta alkaa horjua, kun taloudellinen valta muuttuu yhä enemmän poliittiseksi vallaksi.
Myös Suomessa on viime vuosina nähty politiikkaa, joka suosii ennen kaikkea varakkaimpia. Superrikkaille tarjotaan verohelpotuksia ja uusia etuja samalla, kun pienituloisilta, työttömiltä, opiskelijoilta, sairailta, eläkeläisiltä ja köyhiltä lapsiperheiltä leikataan. Kansalaisille puhutaan vastuusta, säästöistä ja välttämättömistä sopeutuksista, mutta yhteiskunnan varakkaimmille tarjotaan helpotuksia ja veroetuja, joiden väitetään lopulta hyödyttävän kaikkia.
Veronalennuksia ja etuja on suunnattu ennen kaikkea tulohaitarin yläpäähän samalla, kun sosiaaliturvaa, työttömien asemaa ja pienituloisten toimeentuloa on heikennetty.
Samaan aikaan talouskasvu on ollut miinusmerkkistä, työttömyys korkealla ja yhä useampi suomalainen kamppailee arjen kustannusten kanssa.
Ongelma on, että tämä kuuluisa "valumateoria" on todistettu väärsäksi,
se on ideologinen uskomus, jota uskotellaan kansalle. Suurituloisimpien tulojen kasvattaminen ei kiihdytä talouskasvua, vaan voi jopa hidastaa sitä. Sen sijaan pienituloisten tulojen kasvattaminen vahvistaa taloutta ja tukee kasvua.
Tämä herättää perustavanlaatuisen kysymyksen: jos politiikan seurauksena rikkaimmat rikastuvat entisestään samalla, kun talouskasvu hiipuu, työttömyys kasvaa ja köyhyys syvenee, ketä varten järjestelmä oikeastaan toimii?
Monen suomalaisen silmissä kyse ei enää ole tavallisesta markkinataloudesta, vaan järjestelmästä, jossa taloudellinen ja poliittinen valta keskittyvät yhä harvempien käsiin.
Demokratiassa päättäjien pitäisi ajaa kansalaisten etua, mutta nykyhallituksen politiikassa etusijalle nousevat liian usein omat hyvä veli -verkostot, eturyhmät ja kaikkein varakkaimmat tukijat, joiden etuja suojellaan tavallisten kansalaisten kustannuksella. Kun yhteiskunnan enemmistöltä vaaditaan jatkuvasti uusia uhrauksia samalla kun rikkaille avataan uusia etuuksia, alkoi luottamus rapautua.
Yhteiskunta ei horju siksi, että köyhät saisivat liikaa, vaan siksi, että liian suuri osa sen vauraudesta, vallasta ja mahdollisuuksista keskittyy liian harvojen eliitin käsiin.
Siksi todellinen kysymys ei ole, onko meillä varaa tukea tavallisia ihmisiä, vaan onko meillä enää varaa ylläpitää ”kokoomuslaisten ryöstökapitalistista järjestelmää”, joka ruokkii rikkaita ja varakkaita samalla, kun yhä useampi kansalainen putoaa kyydistä. Kun luottamus katoaa, myös järjestelmän legitimiteetti alkaa murentua. Silloin kysymys ei ole enää vain taloudesta, vaan siitä, kuinka kauan kansalaiset hyväksyvät mallin, jossa voitot yksityistetään harvoille ja kustannukset sosialisoidaan enemmistölle.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.