Sisäiset vihollisemme ovat viimeinkin päässeet vauhtiin. Joutoväkeä on haalittu milloin mistäkin rikostelemaan Suomessa. Yksi viimeisistä oli v 2023, kun rajavartijamme veljellisessä yhteistoiminnassa Venäjän rajavartioston kanssa haali tänne joutosakkia, joka ei edes Venäjän sotaan kelvannut. Törkeimmässä tapauksessa paperillisten matkustavaisten käsittely keskeytettiin, että kaikki paperittomat loiset ehdittiin saattaa toisten sisäisten vihollistemme hellään huomaan ennen virka-ajan päättymistä.
Nyt valtakunnan alasajo muutenkin kiihtyy, mm asuntopolitiikalla: "https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000012169509.html".
Siionin Viisaitten pöytäkirjoista voimme netistä lukea, että Suomesta tehdään maailmaneliitin huvittelukeskusta. Kaikki muu teollisuus laivanrakennusta lukuunottamatta eliminoidaan. Samoin väestöä lukuunottamatta Eliitin huvitteluun pakollisia alamaisia. Merkit on kaikkien nähtävillä: Lappi on jo varattu ja paljolta rakennettukin näille. Suurpedot on levitetty koko maahan, samoin niitten ruuaksi istutetut vieraslajit kuten kauriit ja peurat. Maailmaneliitti tarvii metsästysmaat murhanhimonsa tyydyttämiseksi. Sivutuotteena tuli punkit; mitään ei opittu wsim. Australian kani- ja sammakkokatastrofista, mitkä eläimet, vieraslajit, tahallaan istutettiin Australiaan.
Maahan tuotetut vierasmaalaiset joutilaat ovat "viides kolonna", joka vain lisääntyy ja riittävän suureksi paisuttuaan eliminoivat kantaväestön ja sen jälkeen toinen toisensa. Näin Siionin Viisaitten juoni toteutuu! Päättäviin elimiin, mm eduskuntaan, valitaan yhä useampi maahan ujutettu vieraslaji- eiku -maalainen päättämään suomalaisten asioista. Nimiä en tässä mainitse.
Viisas viisastuu toisen vahingosta, tsuhna ei mistään!
Se toimii sittenkin!
Anonyymi-ap
0
<50
Luetuimmat keskustelut
- 50969
- 95953
Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."
Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i19805- 117756
Anteeksi J-mies
Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t114733Olet nainen ollut vaikein rasti
Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔36653- 45646
Minä muistan
Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol45610- 19596
Kenen viisautta on ollut laittaa tie väärällä murskeella pilalle
Kenen viisautta on ollut kun Siimeksen/Kylmänpurontie pantu pilalle kun on ajettu liian karkeaa mursketta. Rengasliikke22576- 46568
- 38549
- 33543
Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille
Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.72538- 25502
Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen
Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast44496- 47495
Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen
Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok107493Koska Martina viettää aikaansa lapsiensa kanssa
Äiti vaan juoksee miehen perässä Tallinnassa, Lontoossa, Turussa. Kyllä oli kätilö oikeassa, kun sanoi, että ei olisi ka134488Pahkalassa tapahtuu
Mitäs on tapahtunut yöllä pahkalan kerrostaloilla.oli poliisia ja ambulanssia taas vaihteeksi7467