oikeus ja

Suomi menetti alueita kun Neuvostoliitto hyökkäsi tänne 1939, tämä hyökkäys oli rikollinen ja väärin meitä kohtaan.

Eli Suomi on kokenut verisen vääryyden.

Mitä pitäisi tehdä, tämän vääryyden korjaamiseksi.

Toisaalta Venäjän on ensin tunnustettava se, että se on tehnyt väärin ja rikollisen teon.

Sen jälkeen voidaan keskustella rikoksen oikaisusta tai muusta hyvityksestä, tilannetta ei välttämättä saada alkuperäiselle tolalleen.
Eikä se välttämättä ole meidän etukaan.

Hyvitys minkä Venäjä antaa, olisi tunnustus siitä että se menetteli väärin.

Hyvitys voi olla ja sen pitäisi sisältää myös alueluovutuksia, tai muita järjestelyjä jotka voidaan rinnastaa tämäntapaisiin oikeuksiin.

Esim. ihmisille jotka menettivät maansa, pitää luovuttaa samanarvoista maata tilalle, jos ei alkuperäistä tilaa voida luovuttaa takaisin.
Sen lisäksi alueita, kuten laatokan pohjoisranta saimaan-kanavalle asti pitäisi liittää takaisin Suomeen.
Suomen ortdoksiselle kirkolle pitää luovuttaa takaisin Valamon luostari kaikkine alueineen, sekä alue liittää Suomen valtioon.

Sen lisäksi muitakin alueita pitäisi tarkastella, kuten Salla, Petsamo, Kuusamo.
Siellä valtaosa menetetyistä alueista on asumattomia, eikä niillä ole mitään muutakaan merkitystä, eli alueluovutuksille en näe mitään ongelmaa.

Alueet Pietarin läheisyydessä, karjalan kangas jne... mielestäni pitäisi jättää Venäjän yhteyteen.
Sekä saaret Pietarin edustalla.
1293
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Vaatikaa ensin vaikka Salla takaisin, silloin voitte onnistua.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


hyvitys kirjoitti:

Suomi menetti alueita kun Neuvostoliitto hyökkäsi tänne 1939, tämä hyökkäys oli rikollinen ja väärin meitä kohtaan.

Eli Suomi on kokenut verisen vääryyden.

Mitä pitäisi tehdä, tämän vääryyden korjaamiseksi.

Toisaalta Venäjän on ensin tunnustettava se, että se on tehnyt väärin ja rikollisen teon.

Sen jälkeen voidaan keskustella rikoksen oikaisusta tai muusta hyvityksestä, tilannetta ei välttämättä saada alkuperäiselle tolalleen.
Eikä se välttämättä ole meidän etukaan.

Hyvitys minkä Venäjä antaa, olisi tunnustus siitä että se menetteli väärin.

Hyvitys voi olla ja sen pitäisi sisältää myös alueluovutuksia, tai muita järjestelyjä jotka voidaan rinnastaa tämäntapaisiin oikeuksiin.

Esim. ihmisille jotka menettivät maansa, pitää luovuttaa samanarvoista maata tilalle, jos ei alkuperäistä tilaa voida luovuttaa takaisin.
Sen lisäksi alueita, kuten laatokan pohjoisranta saimaan-kanavalle asti pitäisi liittää takaisin Suomeen.
Suomen ortdoksiselle kirkolle pitää luovuttaa takaisin Valamon luostari kaikkine alueineen, sekä alue liittää Suomen valtioon.

Sen lisäksi muitakin alueita pitäisi tarkastella, kuten Salla, Petsamo, Kuusamo.
Siellä valtaosa menetetyistä alueista on asumattomia, eikä niillä ole mitään muutakaan merkitystä, eli alueluovutuksille en näe mitään ongelmaa.

Alueet Pietarin läheisyydessä, karjalan kangas jne... mielestäni pitäisi jättää Venäjän yhteyteen.
Sekä saaret Pietarin edustalla.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu