Kaikkea hyvää Ilomantsi laisille.
Ilomantsi on iloisten ihmisten asuinpaikka
Anonyymi-ap
691080
1Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 69
Vanhimmat
Niin, kun ajattelee sitä sisäistä tyhjyyttä ja onttoutta jota useimmat alueella kokee, niin voi kysyä mistähän se johtuu?
Kerron.: Se johtuu siitä että on luovuttu omasta identiteetistä ja unelmista ja suostuttu alistumaan lauman jatkeeksi. haetaan pahalta laumalta hyväksyntää ja pelätään sen reaktioita. Osallistutaan itse juoruiluun ja vääryyteen porukalla.
Kun selaista aikansa tekee, on ihminen muuttunut sisältä ontoksi ja pahoinvoivaksi sekä katkeraksi ja kateeliseksi. Hän on itse valinnut pelon vuoksi vääryyden tien ja kantaa siksi seuraukset ellei tee parannusta.
"Kun selaista aikansa tekee, on ihminen muuttunut sisältä ontoksi ja pahoinvoivaksi sekä katkeraksi ja kateeliseksi."
No niinpä on näköjään sinulle käynyt, ihan kuin itse sanot.
Lienet kokenut pahankin trauman kun et millään tunnu pääsevän siitä yli, vaan syyllistät muita pahasta olostasi?
Yritä nyt löytää sielullesi rauha ja päästä tasapainoon, että voit jatkaa normaalia elämääsi ja rakentaa sosiaaliset suhteesi uudelleen.
Täältä et apua löydä, niin mielellään kuin sinua auttaisimmekin, toivottavasti olet saanut ahdistukseesi helpotusta tänne kirjoittelemalla, mutta kannattaa hakea myös ammattiapua.
Hyvää syksyä ja reipasta mieltä!
En tiedä kateuttako vai tyhmyyttä kunnan johdon suunnalta,tuon koirien juoksutusaitauksen suhteen,kaksi hyvää aitausta tyhjän panttina kun isot koirat vallanneet pientenkin puolen,nyt ei kummallakaan puolella käy juuri ketään,isojen puoli hoitamatta ja piententenkin puolen jätti rimmeröimättä se pappa joka viime kesän ja tämän kesän alun hoiti sitä aluetta,koska eihän hänkään sinne voinut mennä pienen koiran kanssa tapattamaan koiraansa.Järki hoi älä jätä mutta kunnan johdossa se on jo jättänyt,,,,,
Niin,on se kumma jos on selkeät säännöt,niin miksi niitä ei noudateta? Hitto, että ihminen on itsekäs!
Kiitos, samoin sinulle!
Niinpä niin,siskollani on pieni koira ja hänkin edellisenä kesänä kävi juoksuttamassa koiraansa tuolla aidassa mutta tänä kesänä ihan pari kertaa vaan kun siellä on melkein aina joku iso koira,sen näkee jo sieltä kauempaa ja näin on sanoneet muutkin pienten omistajat.Kuulemma kuntaan otettu yhteyttä mutta siellä ollaan niin "jästipäitä" ja piittaamattomia pienten koirien hengestä,ennenhän ei tietenkään mitään tapahdu ennenkuin jonkun puudeli kuolee,kuulemma läheltä piti tapauksia on jo ollut,aitaus kuitenkin niin laaja ettei sisääntullessa näe jos siellä takaosassa on joku ilo koira tai toisinpäin.Mun asuinpaikallani on rajoitettu ettei isot ja pienet koirat pääse sekaisin,tuossakin yhden sanan vaihtamallase "ensisijaisesti vaihdettas ainoastaan" pienet koirat,ehkä se ainakin vähentäis väärinkäytöksiä vai onkohan se liian pitkä sana ilomantsilaisten ymmärrettäväksi,voi olla.Siskoni koiran puolesta huolestunut,,,,,,,,
Iso koira ja pieni koira. Minkä kokoinen tulee jos käy silleen miten vois käydä. Olisko se keski kokoinen?
"Ilomantsi on iloisten ihmisten asuinpaikka"
Naiset on ainakin iloluonteisia, kaikilta olen saanut ja mikäs sen mukavampaa?
No mitä sinä olet niiltä saanut?
Turpaan.
En, sohvan pariksi yöksi ja voileipiä.
Hienoa seutuahan Ilomantsi on ja ihmiset oikein mukavia.
Olen ulkopaikkakuntalainen ja olen aina vierailuilla viihtynyt Ilomantsissa. Paikalliset ovat mukavia ihmisiä.
Kiitos 🥰
Äläpä yleistä. Minä ainakin olen perin vit*umainen mulk*u...
kyllähän täällä tavalliset tallaajat on ihan mukavia mutta jos jotain asioita pitäis esim.kunnan kanssa hoitaa niin sieltä vaan sanotaan jos jostain oikeasta asiasta on kerrottu niin esim,koiranulkoilutusasioissa vastataan etten ole vielä "ehtinyt paneutua asiaan;puoli vuotta on liian lyhyt aika käydä tutustumassa alueeseen ja kertomaan minä vuonna ehtisivät "paneutua ja perehtyä asiaan"sittenkö kun sinne kunnanvirastoon viedään riekaleiksi revitty pieni koira,,,,
kuulostaa hyvältä
Haistooten vittu Ilomantsilaiset
Uamulla vasta haistelin...
Suurin osa on hyvää porukkaa, sitten on niitä jotka eivät tule toimeen kenenkään kanssa missään.
Ehkä valittajien olisi syytä katsoa peiliin.
Suurin osa on aivan paska porukkaa. Aidata ilomantsi etteivät pääsis leviämään ihmisten asuttamille paikkakunnille.
Immeinen on iloinen aina silloin kun työpäivä päättyy...
Jos jaksaa ennee reagoida mihinkään
No älkää nyt masentuko. Vain tosi asia on että ilomantsilaiset on vaikeita ihmisiä. Suosittelen että Ilomantsin kunta aidataan. Samanlaisella aidalla kun itä rajaa aidattiin. Ettei enää pääsis Ilomantsin tauti leviämään sivistyneeseen yhteis kuntaan.
Niin se Pogostan tautihan on paikkakuntakohtainen,kunnan päättäjien joukossa se on kroonistunut jo kun niille ei minkäänlainen puhe mee kalloon,ääliöitä mitä ääliöitä.Koiranomistajien puolesta pahoillaan.
Varttuneempana ihmisenä olen oppinut että se on itsestä kiinni miten muut ihmiset sinuun suhtautuvat. Katsokaa siis nuoremmat peiliin.
Mitä väliä sillä on miten muut suhtautuu ja mitä ajattelevat?
Minun elämäni tämä on, ei heidän.
Vanhana ei kyllä kannata katsoa peiliin. 😊
Pidä itsestäsi huolta. Ei tupakkaa, ei huumeita, ei alkoholia. Liikuntaa ja terveellistä ruokaa. Suosittelen.
Ei elämä ole silloin elämisen arvoista.
Jep. Lääkäri kielsi ukolta viinan, tupakan, rasvaiset ruuat, tanssimisen ja liian riehakkaan naisten kanssa peuhaamisen.
No elänkö sitte pidempään, ukko kysyi.
Siihen lääkäri, No et mutta aika tuntuu paljon pidemmältä.
Useimmat ikääntyessään alkavat ajatella. Nuorena kuvitellaan elävänsä ikuisesti terveenä.
Lääkäri kielsi viinan, tupakan, rasvan, sokerin, kuolipa tuo kuitenkin. Varmaan masennukseen sen jälkeen. 😆
On tutkittu että pohjois-karjalassa asuu mukavaa porukkaa.
On tutkittu että Ilomantsissa asuu kahjua porukkaa. 😱
Tosiaan hieno paikka tää Ilomantsi.
Ei mitään hienoo. Kesän kun asut niin haluut helvetin nopeesti pois. Alkaa ihmiset kysellä ja utelee. Kohta oot juorujen kohde. Tässä kylässä ei ole mitään hyvää. Kaikki haluaa pois.
Näin on tosi. Kannattaa lähtee pois kahjujen kylästä.
Tuo "kahju" itse ei vaan älyä lähteä. Kirjotellu sontaa jo monta vuotta.
Tunnen hänet. Ihan ok tyyppi selvinpäin.
Tosi kahju kommentti. Suosittelen kävelemään vetellälle suolle. Vajoaa sinne niin että hattu kuplastuu. 😱
Ei todellakaan ole täysi järkisten ihmisten keskustelua😵💫
Vanha sivistyspitäjä.
Oliko Ilomantsi ennen Moskovan suuriruhtinaskuntaa?
Suomen vanhimmat asuinpaikat löytyvät pohjois-karjalasta.
Lopettakaa hullut tähän paska ketjuun vastailu. Eikö ihan oikeesti löydy järkevämpää keskustelun aihetta. Yrittäkää saaha apua vaikka mielen terveys toimistosta. 😵💫
Kiitos, kyllä täällä kelpaa asua.
Venäläistä kohdellaan täällä ihmisenä vaikka kannattaisi Putinia.
aivan, Suomessa venäläisiä kohdellaan paremmin kuin Venäjällä
Venäläisillä on vähemmän mielen terveys ongelmia kun ilomantsilaisilla. 😰
Varmasti näin on! Ovat päissään vielä enemmän kuin me!
Putin tappaa venäläisiä Ukrainan rintamalla 1000 henkeä päivässä.
miksi suurimmat venäläisten tappajat ovat omia johtajia?
Venäläisen sotilaan elin aika on noin puoli tuntia kun tuodaan tänne etulinjaan. Sinä juoppo ilomantsilainen et tiedä totuutta.
Miksi Putin jengeineen ei mene rintamalle?
Putin lähetti kaksi miestään Suomeen Ilomantsin kautta ja sikäläiset rajavartijat toivottivat tervetulleiksi.
Harvinaisen tyhmä ihminen. 😵💫
Puli ukkoja kaikki. 😱
Rehellistä ja ahkeraa väkeä.
Hevon paskaa. Laiskoja pummija kylä täynnä. 😳
Täällä on positiivisia ihmisiä ja sitten negatiivisia ihmisiä. Miten sinä suhtaudut ihmiseen joka on positiivinen ja miten negatiiviseen ihmiseen. Onko suhtautumisesi erilaista.
useimmat eivät pidä negatiivisista ihmisistä
Useimmat ei pidä leuhkista ihmisistä.
Useimmat eivät pidä suoja työpaikoilla olevista laiskoista ihmisistä.
Puli ukkoja kaikki. 😱
Meillä on varmaan eri lähipiiri.
Muutin Ilomantsiin kymmenisen vuotta sitten ja hyvin olen viihtynyt. Paljon mielenkiintoista tekemistä ja hyviä ystäviä.
ja minä 6v sitten, eikä ole mitään valittamista