Miten kilvoittelette planeetan pelastamiseksi?

Odotatteko Kristuksen toista tulemista ja luette lopun merkkejä uutisista ja omalta pihalta? Yritättekö omalta osalta vielä pelastaa planeettaamme lähestyvältä tuholta? Miten rukoilette planeetan puolesta ? Pidättekö omaa pelastumista tärkeimpänä ja jätätte huolet planeetan tuhosta Luojan haltuun? Oletteko luopuneet joistakin itselle tärkeistä asioista ympäristöuhkien vuoksi? Jos planeetan tila huolestuttaa, miten pystytte säilyttämään mielenterveytenne?

Nämä kysymykset ovat minulle tärkeitä, itse asiassa pyörivät mielessä koko ajan. Olisi mukava kuulla muiden ajatuksia.
687
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Keskityn tähän elämään ja omaan kilvoitteluuni.

Äänestä
  • Eikö omaan kilvoitteluusi sisälly luonnon ja koko maapallon kohtalo?

    Minä taas murehdin koko ajan maailman tilaa aloittajan tavoin enkä koe saavani ohjeita kestävään elämäntapaan kirkosta, vaan enemminkin vaihtoehtonuorilta. Missä ovat oman aikamme profeetat ja erämaaisät?

    Kun kukaan niistä, joilla on valtaa, ei ota vastuuta, koen että yksilöiden olisi otettava kantaa ja toimittava. Mieluummin äänekkäästi. Lisäksi on ennen kaikkea tyydyttävä niukkuuteen ja yksinkertaisuuteen tässä elämässä, luovuttava makeasta elämästä, matkustelusta ja trendien mukaisesta elämäntavasta.

    Äänestä

  • Anonyymi00002 kirjoitti:

    Eikö omaan kilvoitteluusi sisälly luonnon ja koko maapallon kohtalo?

    Minä taas murehdin koko ajan maailman tilaa aloittajan tavoin enkä koe saavani ohjeita kestävään elämäntapaan kirkosta, vaan enemminkin vaihtoehtonuorilta. Missä ovat oman aikamme profeetat ja erämaaisät?

    Kun kukaan niistä, joilla on valtaa, ei ota vastuuta, koen että yksilöiden olisi otettava kantaa ja toimittava. Mieluummin äänekkäästi. Lisäksi on ennen kaikkea tyydyttävä niukkuuteen ja yksinkertaisuuteen tässä elämässä, luovuttava makeasta elämästä, matkustelusta ja trendien mukaisesta elämäntavasta.

    Samaa mieltä kanssasi. Kiitos hyvästä kommentistasi!

    Äänestä

  • Ei kuulosta kovin ortodoksiselta. Ei se ole mikään minäminä-projrkti.
    Yhdessä pelastumme, yhdessä varjelemme luontoa ja maapalloa. Omaan napaan keskittyminen on epäkristillistä ja itsekästä. Luostarissa se on ok ulkoisissa ja aineellisissa asioissa, mutta siellä rukoillaan kimvoitellen koko maailman puolesta.

    Äänestä

Raamatussa kehotetaan viljelemään ja - varjelemaan - Maata, ei tekemään siitä elinkelvotonta.
Huomattavan pieni osa uskovaisista tuo tämän esille.

Äänestä

Kristuksen ohjeiden mukainen elämä on myös ympäristöystävällistä.

Esim. "Älkää kootko itsellenne aarteita maan päälle. Täällä tekevät koi ja ruoste tuhojaan ja varkaat murtautuvat sisään ja varastavat. Kootkaa itsellenne aarteita taivaaseen. Siellä ei koi eikä ruoste tee tuhojaan eivätkä varkaat murtaudu sisään ja varasta. Missä on aarteesi, siellä on myös sydämesi."

"Te ette voi palvella sekä Jumalaa että mammonaa."

"Myykää, mitä teillä on, ja antakaa köyhille. Hankkikaa kukkarot, jotka eivät tyhjene, kootkaa taivaisiin aarre, joka ei ehdy. Siellä ei varas pääse siihen käsiksi eikä koi tee tuhojaan."

Raamatussa kehotetaan vaatimattomaan, niukkaankin elämään, jossa itselle ylimääräinen lahjoitetaan köyhille. Missään Raamatussa ei nouse ajatus, että elämä olisi tarkoitettu omien henkilökohtaisten unelmien, kuten Thaimaan matkojen, toteuttamiseen. Päinvastoin: joka kadottaa elämänsä, löytää sen. Itse en ole koskaan lentänyt, enkä lennä. Paastot pitävät huolen siitä, että lihaa tulee syötyä vähemmän. Punaista lihaa en enää ollenkaan syö. Raamatussa tuomitaan ahneus, mammonan palvonta ja köyhiltä riistäminen. Nykypäivänä tekojemme seuraukset ovat vain kovin piilossa. Vaatii vaivaa selvittää, mitä valintani täällä aiheuttaa lähimmäiselle toisella puolella maapalloa. Globaalissa maailmassa suurta lähimmäisen rakkautta on ottaa huomioon oman toiminnan joskus tahattomatkin sivuvaikutukset, ei sulkea silmiään!

"Eikö teille riitä, että saatte syödä hyvän laitumenne ruohon? Pitääkö teidän vielä tallata jalkoihinne se mikä jää jäljelle? Eikö teille riitä kirkasvetinen juomapaikkanne? Pitääkö teidän sotkea se jälkeenne? Onko muiden lampaitteni käytävä laitumella siellä, missä teidän jalkanne ovat tallanneet, ja juotava vettä, jonka teidän jalkanne ovat sotkeneet?"

"Haudatkaa siis se, mikä teissä on maallista: siveettömyys, saastaisuus, intohimot, pahat halut ja ahneus, joka on epäjumalanpalvelusta."

"Rahanhimo on kaiken pahan alkujuuri. Rahaa havitellessaan monet ovat eksyneet pois uskosta ja tuottaneet itselleen monenlaista kärsimystä."

En osta juurikaan uutta, vain käytettynä jos jotain pakko ostaa. Rahaa käytän enemmän palveluihin, esim. kahvilassa, parturikampaajalla, hierojalla. Nämä tukevat toisten elinkeinoa ekologisemmin kuin jatkuva uuden tavaran ostaminen. Asun myös ahtaasti, mikä pienentää hiilijalanjälkeä.

"Älkää juosko rahan perässä, vaan tyytykää siihen, mitä teillä on. Jumala on itse sanonut: – Minä en sinua jätä, en koskaan sinua hylkää."

"Luomakunnalla on kuitenkin toivo, että myös se pääsee kerran pois katoavaisuuden orjuudesta, Jumalan lasten vapauteen ja kirkkauteen. Me tiedämme, että koko luomakunta yhä huokaa ja vaikeroi synnytystuskissa."

"– Mutta te rikkaat – voi teitä!
Te olette jo onnenne saaneet.
Voi teitä, jotka nyt olette kylläiset!
Te näette vielä nälkää."

"Kuulkaa, te rikkaat! Itkekää ja valittakaa kurjuutta, joka tulee osaksenne. Teidän rikkautenne on lahonnut ja teidän vaatteenne ovat koin syömiä. Teidän kultanne ja hopeanne on ruosteessa. Niiden ruoste on todistava teitä vastaan, ja se syö lihaanne kuin tuli. Te olette koonneet rikkauksia näinä lopun aikoina. Te olette riistäneet palkan työmiehiltä, jotka ovat leikanneet teidän peltonne. Kuulkaa: se palkka huutaa, ja korjuuväen valitukset ovat tulleet Herran Sebaotin korviin. Te olette maan päällä eläneet yltäkylläisyydessä ja mässäilyissä, te olette lihottaneet sydäntänne teurastuspäivänä. Te olette tuominneet ja surmanneet viattoman; ei hän asetu teitä vastaan."

Vaatimaton elämä sopivassa niukkuudessa, ei rahan perässä juosten, on usein automaattisesti ympäristöystävällisempää. Rikkaan pitää kilvoitella paljon enemmän, ettei rikkaus käänny lähimmäisen taakaksi esim. luonnon tuhoaminen, Aasian tehtaissa epäinhimillisesti tuotetut tuotteet ...

3Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Odotatteko Kristuksen toista tulemista ja luette lopun merkkejä uutisista ja omalta pihalta? Yritättekö omalta osalta vielä pelastaa planeettaamme lähestyvältä tuholta? Miten rukoilette planeetan puolesta ? Pidättekö omaa pelastumista tärkeimpänä ja jätätte huolet planeetan tuhosta Luojan haltuun? Oletteko luopuneet joistakin itselle tärkeistä asioista ympäristöuhkien vuoksi? Jos planeetan tila huolestuttaa, miten pystytte säilyttämään mielenterveytenne?

Nämä kysymykset ovat minulle tärkeitä, itse asiassa pyörivät mielessä koko ajan. Olisi mukava kuulla muiden ajatuksia.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu