Espanjan erottaminen, maga-kultti vauhdissa

Sisäministeri Mari Rantanen on muiden persujen säestämänä ehdottanut tällä viikolla, että Espanjalta evättäisiin Schengen-oikeudet, mikäli tilanne Marokon ja Espanjan erillisalue Ceutan rajalla Pohjois-Afrikassa jatkuisi. Se tarkoittaisi, että vapaa liikkuvuus keskeytyisi Espanjan ja muiden Schengen-maiden välillä. Ehdotus on oikeistopopulisteille tyypillinen eli hätiköity ja vailla kontekstia. Eilen akatemiatutkija Timo Miettinen huomauttikin Hesarissa, että ei ole mekanismia, jolla Espanjan voisi erottaa Schengen- alueesta.

Tässä pari näkökulmaa:

Ensinnäkin, Espanjan korkein oikeus on heinäkuussa antanut päätöksen, että meriteitse saapuvia siirtolaisia ei voi käännyttää välittömästi takaisin ilman, että heidän tilanteensa käsitellään asianmukaisesti. Oikeusvaltiossa toimitaan nähdäkseni oikeuden päätösten mukaisesti.

Toiseksi, Espanjaa ei tule rangaista siitä, että siirtolaisten määrä on noussut. Ei tällaisia ehdotuksia heitelty silloinkaan, kun ihmisiä välineellistettiin hybridivaikuttamisen työkaluiksi Puolan rajalla - eikä toivottavasti myöskään, jos vastaavaa tapahtuisi Suomessa.

Kolmanneksi, tällaisissa tilanteissa mitataan Euroopan yhteistyökykyä. EU-maat voisivat esimerkiksi tukea sitä, että hakemuksia käsiteltäisiin nopeutetusti. Lisäksi Euroopan raja- ja merivartiovirasto Frontexin kautta voisi auttaa Espanjaa. Näin varmasti toivoisimme myös Suomea käsiteltävän, mikäli Suomen rajalla toteutuisi vastaavaa eli yhteistyötä, ei ulossulkemista.

Neljänneksi, oikeistopopulistit syyttävät tilanteesta Espanjan vasemmistohallitusta. Uutistoimisto Reuters on kuitenkin uutisoinut, että hallituksen mukaan nyt alkaneen ihmisten liikehdinnän syynä ei ole poliittinen linjaus vaan se, että mafia ja rikollisjärjestöt käyttävät hyväkseen päätöstä antaa laillinen asema joillekin paperittomille siirtolaisille.

Lopuksi: Suomen tulisi rajavaltiona nimenomaan TUKEA sitä, että tällaisiin tilanteisiin kyettäisiin vastaamaan solidaarisesti muiden EU-maiden kanssa. Lopuksi on todettava, että ilmaston kuumeneminen tulee aiheuttamaan pakolaisten määrän huomattavaa kasvua. Mikäli siitä aletaan sanktioida maita, joihin pakolaisuus kohdistuu, on Eurooppa epäonnistunut.
1284
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Dunja::
Taktinen oppositio (sdp) haluaa läikyttää vettä.
Raznyar haluaa olla kuuluisa kerran päivässä (Antti warhol)

Äänestä
  • Ihan höpöhöpöä. Persut tätä kampanjaa masinoi Italian fasistien ideaa tukien. SDP tuo vain järjen ääntä ja sovinnaisuutta Eurooppaan.

    Noin laajemmin laitaoikeisto pelaa Venäjän pussiin yrittäessään hajoittaa Eurooppaa. Täysin vastuutonta toimintaa.

    Äänestä

  • Mikset kirjoittanut suoraan, älkää enää muistattako tuosta ylilyönnistä.

    Äänestä

"Mitä sanoa Suomesta? Espanja liittyi juuri arktiseen turvallisuusoperaatioon Suomessa. Sillä hetkellä, kun Ceuta joutuu hybridi-iskun kohteeksi, Suomi kääntyy... Espanjaa vastaan, Maçães kirjoittaa."

Äänestä
  • Tämä lause on lainaus Portugalin entiseltä Eurooppa-asioista vastaavalta valtiosihteeriltä Bruno Maçãesilta, joka arvosteli Iltalehti (X / Twitter)-julkaisussaan Suomen ja muiden EU-maiden toimintaa Espanjaan kuuluvan Ceutan siirtolaiskriisin aikana.

    Kritiikki liittyy siihen, että Espanja oli aiemmin liittynyt Naton arktiseen maajoukkojen operaatioon Suomessa, mutta kriisin hetkellä Suomi tuki toimia, joissa arvosteltiin Espanjaa ja harkittiin sisärajatarkastuksia.

    Äänestä

Espanjan nykyhallitus teki maasta roskavaltion.

Äänestä
  • Persut haikailevat Francon aikaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00014 kirjoitti:

    Persut haikailevat Francon aikaa.

    Monet espanjalaiset haikailevat todellakin.

    Äänestä

  • oikeistolaisille ei riitä Euroopan paras talouskasvu.

    Äänestä

Juu rajat kii.Kukaan ei saa tulla eikä mennä mihinkään.Ja persut rajalle valvomaan 24/7.Pirukaan ei kestä lähestyä räksyttävää persakkaa.

Äänestä

Miksi ministeri Rantanen ei ehdottanut Suomen irtaantumista Schengen-sopimuksesta?

Äänestä

Putin organisoi, äärioikeistolaiset vauhdittivat.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Sisäministeri Mari Rantanen on muiden persujen säestämänä ehdottanut tällä viikolla, että Espanjalta evättäisiin Schengen-oikeudet, mikäli tilanne Marokon ja Espanjan erillisalue Ceutan rajalla Pohjois-Afrikassa jatkuisi. Se tarkoittaisi, että vapaa liikkuvuus keskeytyisi Espanjan ja muiden Schengen-maiden välillä. Ehdotus on oikeistopopulisteille tyypillinen eli hätiköity ja vailla kontekstia. Eilen akatemiatutkija Timo Miettinen huomauttikin Hesarissa, että ei ole mekanismia, jolla Espanjan voisi erottaa Schengen- alueesta.

Tässä pari näkökulmaa:

Ensinnäkin, Espanjan korkein oikeus on heinäkuussa antanut päätöksen, että meriteitse saapuvia siirtolaisia ei voi käännyttää välittömästi takaisin ilman, että heidän tilanteensa käsitellään asianmukaisesti. Oikeusvaltiossa toimitaan nähdäkseni oikeuden päätösten mukaisesti.

Toiseksi, Espanjaa ei tule rangaista siitä, että siirtolaisten määrä on noussut. Ei tällaisia ehdotuksia heitelty silloinkaan, kun ihmisiä välineellistettiin hybridivaikuttamisen työkaluiksi Puolan rajalla - eikä toivottavasti myöskään, jos vastaavaa tapahtuisi Suomessa.

Kolmanneksi, tällaisissa tilanteissa mitataan Euroopan yhteistyökykyä. EU-maat voisivat esimerkiksi tukea sitä, että hakemuksia käsiteltäisiin nopeutetusti. Lisäksi Euroopan raja- ja merivartiovirasto Frontexin kautta voisi auttaa Espanjaa. Näin varmasti toivoisimme myös Suomea käsiteltävän, mikäli Suomen rajalla toteutuisi vastaavaa eli yhteistyötä, ei ulossulkemista.

Neljänneksi, oikeistopopulistit syyttävät tilanteesta Espanjan vasemmistohallitusta. Uutistoimisto Reuters on kuitenkin uutisoinut, että hallituksen mukaan nyt alkaneen ihmisten liikehdinnän syynä ei ole poliittinen linjaus vaan se, että mafia ja rikollisjärjestöt käyttävät hyväkseen päätöstä antaa laillinen asema joillekin paperittomille siirtolaisille.

Lopuksi: Suomen tulisi rajavaltiona nimenomaan TUKEA sitä, että tällaisiin tilanteisiin kyettäisiin vastaamaan solidaarisesti muiden EU-maiden kanssa. Lopuksi on todettava, että ilmaston kuumeneminen tulee aiheuttamaan pakolaisten määrän huomattavaa kasvua. Mikäli siitä aletaan sanktioida maita, joihin pakolaisuus kohdistuu, on Eurooppa epäonnistunut.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu