Miksi sosiaalidemokraattista puoluetta ei ole kielletty?

Onko päässyt jotenkin livahtamaan viranomaisten tutkan alta? 1918 demarit hyökkäsi yhdessä ryssän kanssa meidän suomalaisten kimppuun. Eikä mennyt kauan kun sosiaalidemokraattien puheenjohtaja Otto Wilhelmovits Kuusinen oli perustamassa varjohallitusta Stalinin Neuvostoliittoon. Eli 24/7 maanpetos mielessä mutta silti toimivat, kuin Sdp olisi jokin legitiimi puolue!!??
69101
2Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 69

Vanhimmat

Vaihda persureppana jo levyä. Mene vaikka töihin. Yritä elättää itsesi.

1Äänestä
  • Aloitus on tämän yhden ja saman kirjoittajan tekemä, joka ei osaa kirjoittaa muusta kuin yli 100 vuoden takaisista. Hän toistaa tätä samaa joka viikko. Ei kannata vastata.

    Äänestä

  • Täytyy todeta, että aloittaja on oikeassa, SDP on todella ollut maanpetturi puolue ja SDP puolueena olisi pitänyt kieltää kokonaan .
    SDP:n O.W.Kuusinen oli itse maanpetturi ja lokkasi Venäjälle (Neuvostoliitto)
    SDP:n Kuusinen yritti 1950-luvulla tulla Suomeen, mutta sille ei myönnetty lupaa ja se ei pääsyt Suomeen enää ollenkaan .

    Äänestä

  • Taidonnäyte persukoulun äidinkielen loppututkinnosta.

    1Äänestä

  • Anonyymi00021 kirjoitti:

    Taidonnäyte persukoulun äidinkielen loppututkinnosta.

    VASSUT YRITTI ITSEMURHAA
    AI-yhteenveto Suomen sisällissota käytiin 27. tammikuuta – 15. toukokuuta 1918 pian itsenäistymisen jälkeen. Vastakkain olivat työläisten punaiset ja porvarilliset valkoiset. Sota päättyi valkoisten voittoon, ja se vaati lähes 37 000 ihmishenkeä taisteluissa, teloituksissa ja vankileireillä.Taustat ja syytYhteiskunnan kahtiajako: Suomi oli poliittisesti, sosiaalisesti ja taloudellisesti jakautunut.Venäjän vallankumous: Vuoden 1917 tapahtumat Venäjällä loivat valtatyhjiön, joka kärjisti Suomen sisäiset ristiriidat.Aseellinen konflikti: Punaiset aloittivat vallankumouksen tammikuun lopussa 1918, ja valkoiset vastasivat riisumalla venäläisiä joukkoja aseista Pohjanmaalla.Osapuolet ja alueetPunaiset: Työväestön punakaartit; hallitsivat Etelä-Suomea ja suuria kaupunkeja.Valkoiset: Senaatin joukot, joita johti kenraali C. G. E. Mannerheim; hallitsivat Keski- ja Pohjois-Suomea.Ulkopuolinen tuki: Punaiset saivat tukea Neuvosto-Venäjältä, valkoiset taas saivat myöhemmin ratkaisevaa apua Saksan keisarikunnan joukoilta.Sodan seurauksetTuhot ja kuolleet: Noin 10 000 kuoli taisteluissa, ja lähes 14 000 punaista menehtyi sodan jälkeen vankileireillä nälkään ja tauteihin.Nimitykset: Sotaa on kutsuttu sisällissodan lisäksi vapaussodaksi, kansalaissodaksi, luokkasodaksi ja vallankumoukseksi.Valtiomuoto: Suomesta vahvistettiin myöhemmin tasavalta.Lisätietoja sodan aikaisista tapahtumista ja henkilöistä voi hakea esimerkiksi Kansallisarkiston kautta.

    Äänestä

  • Anonyymi00027 kirjoitti:

    Vuosisata I
    1-1
    Yksin istuminen yöllä salaisessa työskentelyssä;
    se asetetaan messinki jalustalle.
    Tyhjyydestä tulee esiin lievä liekki
    ja tekee onnistuneeksi sen, mitä ei pidä turhaan uskoa.
    1-2
    Kädessä oleva sauva asetetaan jalustan jalkojen keskelle.
    Hän pirskottaa vedellä sekä vaatteensa helman että jalkansa.
    Ääni, pelko: Hän vapisee viitoissaan
    jumalallinen loisto: Jumala istuu lähellä.
    1-3
    Kun pyörretuuli kaataa pentueet
    ja kasvot peittyvät viitteillä,
    uusi tasavalta vaivaa sen kansaa.
    Tällä hetkellä punaiset ja valkoiset hallitsevat väärin.

    Äänestä

  • Anonyymi00003 kirjoitti:

    Aloitus on tämän yhden ja saman kirjoittajan tekemä, joka ei osaa kirjoittaa muusta kuin yli 100 vuoden takaisista. Hän toistaa tätä samaa joka viikko. Ei kannata vastata.

    "nonyymi00003
    2026-08-03 19:05:35
    Aloitus on tämän yhden ja saman kirjoittajan tekemä, joka ei osaa kirjoittaa muusta kuin yli 100 vuoden takaisista. Hän toistaa tätä samaa joka viikko. Ei kannata vastata."
    ..............
    Persuja harmittaa kun 108v sitten sisällis-sodassa ei saatu kaikkia
    punakaartilaisia tapettua.

    Eivätkä koskaan lue Wikipediasta miten Suomen itsenäisyys saatiin
    oikeesti aikaiseksi.

    Äänestä

täällä on vielä näitä ryssien takapäännuolijoita, joten heillehän tämä puolue on ainoa oikea.

1Äänestä
  • Eikä homma ole kuin kiihtynyt. Esimerkiksi demarivaikuttaja Eero Heinäluoma on palkittu korkeimmalla mahdollisella putinismin kunniamerkillä.

    Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    Eikä homma ole kuin kiihtynyt. Esimerkiksi demarivaikuttaja Eero Heinäluoma on palkittu korkeimmalla mahdollisella putinismin kunniamerkillä.

    Oikeistopuolueiden edustajilla on niitä prenikoita enemmän.

    Äänestä

  • PÄIHDEHOLISTEJA ON SUOMI TÄYNNÄ TAI MUUTEN VAAN HULLUJA.

    Äänestä

ei hulluutta voi kieltää, se on synnynnäistä, siksi heille pitää antaa "mahdollisuus".

Äänestä

Vähintään kerran päivässä kirjoitat, mitä tapahtui vuonna 1918. Ikäänkuin ihmiset eivät sitä melko hyvin tietäisi. Entä jos vaihtaisit näkökulmaa ja katsoisit, mitä pahaa nykyhallitus - sekä kokoomus että persut - on tehneet parina viime vuonna. Leikattu kaikkein huono-osaisimmilta, rikkaimmille annettu verohelpotuksia, murskattu työehtosopimuksia, valehdeltu, alettu puhumaan todella härskejä etc.

1Äänestä
  • Entä mitä tapahtui 30-luvulla? Sosiaalidemokraattien puheenjohtaja 1911-13 perusti maailman hirvittävimmän diktaattorin Stalinin Neuvostoliittoon varjohallituksen!!

    Äänestä

  • Anonyymi00007 kirjoitti:

    Entä mitä tapahtui 30-luvulla? Sosiaalidemokraattien puheenjohtaja 1911-13 perusti maailman hirvittävimmän diktaattorin Stalinin Neuvostoliittoon varjohallituksen!!

    Oikeistolaiset ovat olleet Suomen terroristeja: K. J. Ståhlbergin kyyditys oli Wikipedian mukaan Lapuan liikkeen oikeistoaktivistien ja sotilashenkilöiden järjestämä tunnettu sieppaus. Lokakuussa 1930 entinen presidentti ja hänen puolisonsa kaapattiin kotoaan ja vietiin autolla Joensuuhun.

    1Äänestä

Miksi viranomaiset nukkuu?

Äänestä
  • Viranomaisten tehtäviin ei kuulu sekopäisten Suomi24-persujen fantasioiden käsitteleminen.

    Äänestä

  • Anonyymi00018 kirjoitti:

    Viranomaisten tehtäviin ei kuulu sekopäisten Suomi24-persujen fantasioiden käsitteleminen.

    Kannattaisiko viranomaisten kuitenkin tutustua Sdp:n puoluesihteerin kauhistuttavaan rikoshistoriaan ja harkita asiaa uudelleen?

    Äänestä

  • Anonyymi00038 kirjoitti:

    Kannattaisiko viranomaisten kuitenkin tutustua Sdp:n puoluesihteerin kauhistuttavaan rikoshistoriaan ja harkita asiaa uudelleen?

    No tee rikosilmoitus. Mikä estää? Ei asia etene ulisemalla perspasketta nimettömänä Suomi24:lla.

    Äänestä

Eihän natsipuoluekaan toimi Saksassa, mutta Sdp toimii edelleen, kaikesta huolimatta Suomessa. Uskomatonta.

Äänestä
  • Sdp:n nykyisellä puheenjohtajalla on sama ideologia kuin Saksan natseilla aikoinaan, kuten olemme kuvatodisteista havainneet. Tämäkin puoltaisi puolueen kieltämistä.

    Äänestä

  • Anonyymi00019 kirjoitti:

    Sdp:n nykyisellä puheenjohtajalla on sama ideologia kuin Saksan natseilla aikoinaan, kuten olemme kuvatodisteista havainneet. Tämäkin puoltaisi puolueen kieltämistä.

    Älä viitti persuilla enää näin illalla.

    Äänestä

  • Anonyymi00024 kirjoitti:

    Älä viitti persuilla enää näin illalla.

    Sdp:n puoluesihteeri on kärähtänyt kiduttamisesta ja rattijuoppoudesta. Eli kyse tällaisista sivistymättömistä alaluokkaisista rähisijöistä. Eipä Suomi mitään menettäisi, vaikka tällaisen sakin toiminta lopetettaisiin.

    Äänestä

  • Anonyymi00031 kirjoitti:

    Persujen vastaava on kärähtänyt raiskauksesta.

    Äänestä

  • Anonyymi00031 kirjoitti:

    Sdp:n puoluesihteeri on kärähtänyt kiduttamisesta ja rattijuoppoudesta. Eli kyse tällaisista sivistymättömistä alaluokkaisista rähisijöistä. Eipä Suomi mitään menettäisi, vaikka tällaisen sakin toiminta lopetettaisiin.

    Eikö esimerkiksi sosiaalidemokraatti Sanna Marin, joka toimi jopa Suomen pääministerinä tunnettu ankarasta juopottelusta?

    Äänestä

  • Anonyymi00048 kirjoitti:

    Eikö esimerkiksi sosiaalidemokraatti Sanna Marin, joka toimi jopa Suomen pääministerinä tunnettu ankarasta juopottelusta?

    Ei tunnettu. Persujen hölynpölyä.

    1Äänestä

  • Anonyymi00048 kirjoitti:

    Eikö esimerkiksi sosiaalidemokraatti Sanna Marin, joka toimi jopa Suomen pääministerinä tunnettu ankarasta juopottelusta?

    Varsin tyypillistä näille sosiaalidemokraateille. On toki totta, että suomalaiset ovat olleet tunnettuja julkijuopottelusta, mutta tämä oli vuosikymmeniä sitten. Nykyään tällä tasolla ovat vain sosiaalidemokraatit, kuten tapaus Marinkin osoittaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00051 kirjoitti:

    Varsin tyypillistä näille sosiaalidemokraateille. On toki totta, että suomalaiset ovat olleet tunnettuja julkijuopottelusta, mutta tämä oli vuosikymmeniä sitten. Nykyään tällä tasolla ovat vain sosiaalidemokraatit, kuten tapaus Marinkin osoittaa.

    Sdp on joukko juoppoja ja rähisijöitä. Miksi ei vain saman tien kielletä koko hyödytöntä yhteiskunnan pohjasakkaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00058 kirjoitti:

    Sdp on joukko juoppoja ja rähisijöitä. Miksi ei vain saman tien kielletä koko hyödytöntä yhteiskunnan pohjasakkaa.

    Ei juopotteleva roskaväki mitään puoluetta tarvi, putkaa ne tarvii.

    Äänestä

  • Anonyymi00058 kirjoitti:

    Sdp on joukko juoppoja ja rähisijöitä. Miksi ei vain saman tien kielletä koko hyödytöntä yhteiskunnan pohjasakkaa.

    "Anonyymi00058
    2026-08-04 05:52:28
    Sdp on joukko juoppoja ja rähisijöitä. Miksi ei vain saman tien kielletä koko hyödytöntä yhteiskunnan pohjasakkaa"
    ::::::::::
    Saahan sitä toki kuvitella jos ei ole parempaa tekemistä.
    Ja kyllähän se pohjasakkaa on kuitenkin Huhtikuussa
    oppositoon siirtyvä perssuomalliset:
    ............Good niinku Bye

    Äänestä

  • Anonyymi00019 kirjoitti:

    Sdp:n nykyisellä puheenjohtajalla on sama ideologia kuin Saksan natseilla aikoinaan, kuten olemme kuvatodisteista havainneet. Tämäkin puoltaisi puolueen kieltämistä.

    Antti EI OLE NATSI, PAINA SE JO KOVAAN PERSUKALLOOSI!!!

    Ei vois uskoa että persut NOIN PALJON PELKÄÄ SDP:TÄ että pitää perättömiä väitteitä esittää ja suoranaisia valheita!!

    Äänestä

  • Anonyymi00058 kirjoitti:

    Sdp on joukko juoppoja ja rähisijöitä. Miksi ei vain saman tien kielletä koko hyödytöntä yhteiskunnan pohjasakkaa.

    PS on pohjasakkaa, itsekästä, ahnetta ja narsistista porukkaa joka vetää aina oma etu ensisijalla!!

    Äänestä

Persut tulee kieltää

Äänestä
  • tämä SDP. Koska Lindtman on natsi

    Äänestä

Persut tulee kieltää tämä SDP. Koska Lindtman on natsi

Äänestä
  • "Anonyymi00012
    2026-08-03 19:19:20
    Persut tulee kieltää tämä SDP. Koska Lindtman on natsi"
    +++++++++
    Jätesäkki fanittaja Purra on natsi.
    Lindmanilla eiole natsi taustaa.
    Persujen ihku kuvassa Lindtman ei tee natsi tervehdystä
    kuten kaikki tiedämme.

    Äänestä

Demarit vastusti rajalakia. Mihinkäs maanpetturi karvoistaan pääsee?

Äänestä
  • Eivät muuten vastustaneet. Muutama poikkeus tosin oli.

    Äänestä

  • Rajalaista äänestettiin Eduskunnassa. SDPn edustajista 37 äänesti puolesta, 6 vastaan.

    Älä persuile.

    Äänestä

  • Anonyymi00033 kirjoitti:

    Rajalaista äänestettiin Eduskunnassa. SDPn edustajista 37 äänesti puolesta, 6 vastaan.

    Älä persuile.

    Eli maanpettureita puolueessa riittää!

    Äänestä

  • Anonyymi00039 kirjoitti:

    Eli maanpettureita puolueessa riittää!

    Persujen Mika Niikko potkittiin Eduskunnan Ulkoasiainvaliokunnasta vttuun venäjämyönteisyytensä takia.

    Äänestä

  • Anonyymi00039 kirjoitti:

    Eli maanpettureita puolueessa riittää!

    Löytyykös Ano Turtiaisen tasoista maanpetturia?

    Äänestä

Oletko ihan varma, että olet historian oikealla puolella haluissasi kieltää ihan tavallisia puolueita tekosyillä?

Äänestä

Älyäisit jo persupölö vaihtaa virttä.

1Äänestä
  • Ei se tajua juuri siksi että on persupölö.

    Äänestä

Sama aate heillä on edelleen, tuhota suomalaiset.

Äänestä
  • Onhan tuo islamismi tullut mausteeksi ellei jopa vallitsevaksi ajatusmaailmaksi tällä demarisakilla.

    Äänestä

Me demarit olemme olleet ihan avainasemassa rakentamassa tätä maata.
Ei oltu kommunisteja silloin emmekä nyt.
Mutta työkansan puolesta aina.

Persut ovat Suomen pienviljelijöiden puolueen, Vennamon, jälkeläisiä lehteä myöten : Suomen Uutiset Toki nykyään suomentavat Amerikan MAGA-juttuja. Ihannoivat rahan valtaa. On kristillisiä arvoja ( juutalaisten ja muslimien tappamiset?) , on heikkojen ja sairaitten yhteiskuntakelpoisuuden kieltäminen. On työttömien leimaaminen laiskoiksi, on maahanmuuttajien ihonvärin perusteella vainoaminen ja syrjintä. Vaikka siitä eivät Suomen vähäosaiset mitään kostu.

Olmi-Jussi vain kiusattuna ja kellarissa kasvaneena kehitteli syitä omaan kurjuuteensa. Kunnes nai Fazerin perijän! Siitä alkoi persujen kaappamisen tarina!

Äänestä
  • Aika erikoista tekstiä sinulta, kun tietää demareiden ja muun vasemmiston äärimmäisen antisemitismin.

    Äänestä

  • Jussin pelastus kellarikurjuuteen olis se Hilla, Fazerin perijä!
    Saattoi kirjoitella skriptaa ja vaimo maksoi! Ja porsi neljä perillistä hyvistä geeneistä!
    Jussukka sai yhden huonoista geeneistä ja meinasi tehdä itsermurhan!

    Äänestä

  • Anonyymi00043 kirjoitti:

    Jussin pelastus kellarikurjuuteen olis se Hilla, Fazerin perijä!
    Saattoi kirjoitella skriptaa ja vaimo maksoi! Ja porsi neljä perillistä hyvistä geeneistä!
    Jussukka sai yhden huonoista geeneistä ja meinasi tehdä itsermurhan!

    Kylläpä Jussi kiukuttaa sinua kovasti. Se on hyvä! Asioita on siis tehty oikein.

    Äänestä

Nyt Supo ja oikeuslaitos ryhtiä siellä. Eikö olisi jo aika toimia?

Äänestä
  • Juu vois alkaa saatella näitä naurettavia puupää- persuja itärajan toiselle puolelle unelmiensa maahan. Siellä Ano jo kovasti odottelee kavereitaan.

    Äänestä

No jopas avajaa taas tänäänkin persuttaa niin kovasti. Ei se ihme että ovat jatkuva naurun aihe 😄

Äänestä

Tasavaltahan tästä tuli.
Kaikilla äänioikeus.

Onhan se kauheeta.
Demokratia.

Nyt meitä uhkaa - taas- oikeistodiktatuuri, hitlerin perilliset, väkivallan ja vihan porukat, tyhmät ja toistaitoiset...

Äänestä
  • Noh noh, ei niitä Antteja nyt kuitenkaan ole kuin Sdp:ssa.

    Äänestä

Eiköhän suomen ole jo aika vaihtaa suunta nyt nähty mitä on sdp johdolla kun muut pohjoismaat porskuttaa niin täällä kitutellaan.

Äänestä
  • Ihan pikku vinkkinä voisi persulille kertoa sen että maata on edelliset 3 ja puoli vuotta johdettu oikeiston toimesta. Ei SDPn.

    Äänestä

Kellarinatsi, basisti Halla-aho on kieltämättä ajan hermolla. On itse maallisen työ-toimeentulo-akselin ulottumattomissa. Sen maailmassa on samat kuin mun Stronghold Crusader - videopelissä. Pitää laittaa maanviljelystä ja ostaa armeija ja sitten tuhota muslimit.

Se vain, että mulle peli oli viihdettä!

Äänestä
  • Noh noh, eihän Jussi nyt sentään mikään Antti ole.

    Äänestä

Jokin sokea piste viranomaisilla? Sen verran selvä tapaus olisi Sdp:n kieltäminen.

Äänestä
  • Älä viitsi Sergei enää jauhaa pasketta.

    Äänestä

Kieltäminen tulee kyseeseen kun kansallissosialistinen aatteesi ottaa vallan.
Vähänm pitää hankkia rahoitusta ulkomailta. Putin tukee. Trump tukee. Mikäs teillä!

Äänestä

Puolueita ei voi kieltää, koska emme elä diktatuurissa. Kokoomus nimensä mukaisesti ilmeisesti siihen pyrkii, mutta se vaatisi demokratian kumoamista vaalijärjestelmässä että puolueettoman virkamieskunnan lakkauttamisen. Media on valitettavasti jo kaapattu.

Äänestä

Onko totta ettei vieläkään ole!!??

Äänestä

Kyllähän hengenheimolaisesi sitä yrittivät. Ei onnistunut muuten, mutta itsensä Lapuan liikkeen porukat onnistuivat saamaan kielletyksi!

Äänestä

Voi voi pikkupersua kun ei voi päästää irti menneestä! Tämän päivän SDP on ihan eri asia kuin vuoden 1918 SDP eikä nyky-SDP ole mikään maanpetturipuolue. PS on sen sijaan maanpetturipuolue, on venäjämielisin mitä Suomen puoluekartalta löytyy ja lisäksi petti oman kansan tyhjillä lupauksillaan eli se on petos!

Äänestä

Tärkeä pointti

Äänestä

Kovia rötöksiä

Äänestä

Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Onko päässyt jotenkin livahtamaan viranomaisten tutkan alta? 1918 demarit hyökkäsi yhdessä ryssän kanssa meidän suomalaisten kimppuun. Eikä mennyt kauan kun sosiaalidemokraattien puheenjohtaja Otto Wilhelmovits Kuusinen oli perustamassa varjohallitusta Stalinin Neuvostoliittoon. Eli 24/7 maanpetos mielessä mutta silti toimivat, kuin Sdp olisi jokin legitiimi puolue!!??

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu