Miksi Suomessa pitäis hyväksyä islam-usko, kun kerran islami-maissa ei hyvksytä kristinuskoa?
T. Reilu peli puolin ja toisin
Miksi Suomessa pitäis hyväksyä islam?
13
748
Vastaukset
- Fafner
aikaan hyväksyttiin.
Aziz, vai mikä sen nimi olikaan oli kristitty
ja "ulkoministeri"?
Esimerkiksi.
Eihän nämä asiat aivan täysin mustavalkoisia ole.
Harmaitakaan.
Jopa värejä ON!- Fafner
nimi ehkä väärin ja mahd. tittelikin
mutta siihen suuntaan.
Oma mielipiteeni on että saa uskoa
AIVAN MIHIN VAIN
kunhan suvaitsee
-todella eikä vain puheissaan-
muutkin eikä varsinkaan RÄJÄYTTELE heitä tai VIILTELE KUrKKUJA AUKI taiteilijoilta eikä muiltakaan.
Esimerkiksi. - KalleKojootti
Fafner kirjoitti:
nimi ehkä väärin ja mahd. tittelikin
mutta siihen suuntaan.
Oma mielipiteeni on että saa uskoa
AIVAN MIHIN VAIN
kunhan suvaitsee
-todella eikä vain puheissaan-
muutkin eikä varsinkaan RÄJÄYTTELE heitä tai VIILTELE KUrKKUJA AUKI taiteilijoilta eikä muiltakaan.
Esimerkiksi.lupaa kurkkusi viiltämiseksi.
- Evelina
..., ja onneksi on!!
Samalla logiikalla voisimme ryhtyä matkimaan näitä maita muutenkin. Ja pois se meistä!
Vastataan pahaan hyvällä ja levitetään demokratiaa, niin eiköhän itsekin vielä joskus nähdä hyvää näissä, nyt melko masentavissa, maissa. - Karim
Siis katso Irakia, katso Egyptiä, katso Syyriaa, katso Libanonia, katso Jordaniaa! Kaikissa näissä on ollut ja edelleen on hyvin suuret kristityt vähemmistöt yli 1400 vuoden takaa, kirkkokuntia mitä ei ole missään muualla säilynyt!
Tämä puhe uskonnonvapaudesta täällä mutta ei siellä (vaikka Koraani ja Islam takasi sen ja suojelun "Kirjankansoille") on samanlaista propagandaa ja lumetta kuin että nyt demokratiasta on yritetty tehdä kristinuskon saavutus ja esikuva (mikä on saanut muslimit vastustamaan sitä), vaikka ensimmäinen naisten äänioikeus tuli muslimi-naisille 1400 vuotta sitten Arabian niemimaalla heidän äänestäessä miesten kanssa ensimmäisiä kalifeja, kun profeetta käski valitsemaan heidät vaaleilla (esikuvana mahdollisesti rajoittuneemmat heimo-vaalit).- musul_maanikko
jaksat jauhaa tuota samaa sontaa.
"sen ja suojelun "Kirjankansoille") on samanlaista propagandaa ja lumetta kuin että nyt demokratiasta on yritetty tehdä kristinuskon saavutus ja esikuva (mikä on saanut muslimit vastustamaan sitä), vaikka ensimmäinen naisten äänioikeus tuli muslimi-naisille 1400 vuotta sitten Arabian niemimaalla heidän äänestäessä miesten kanssa ensimmäisiä kalifeja, kun profeetta käski valitsemaan heidät vaaleilla (esikuvana mahdollisesti rajoittuneemmat heimo-vaalit)."
Demokratia ei varmaan ole kristinuskon ansio, mutta nyt vaan on niin, että ns. kristityissä maissa melkein poikkeuksetta on demokraattinen yhteiskuntajärjestys ja taas islamilaisissa maissa on pienen uskonnollisen klikin vaalima diktatuuri.
Naisten äänioikeus islamissa on huono vitsi. Kuka tahansa tavallinen suomalainen näkee, että islamilaisissa maissa ei naisilla ole mitään arvoa, tasa-arvosta puhumattakaan. Ei siinä muutama koraanista kopioimasi lause, joita ei koskaan ole toteutettu käytännössä, mitään auta.
Kristittyjen asema muslimimaissa on surkea. Lähinnä heitä siedetään, kun ovat hiljaa. Mitään vaatimuksia he eivät voi esittää.
Länsimaissa sen sijaan muslimit ovat hyvinkin äänekkäästi vaatineet "oikeuksiaan", tultuaan ensin tänne pakoon kuolemanvaaraa omassa maassaan.
Miksi muuten islamilaisissa maissa ei ole joukoittain pakolaisia länsimaista, kun siellä asiat ovat niin hyvin, uskonto erinomainen, tasa-arvo vallitsee ja muutenkin suuri rauha? Kerro se vaihteeksi, Karim!
- Suvaitsevaisuutta, tasa-arv...
Mitä ne oikeesti ovat? Niistä kyllä puhutaan ja niitä vaaditaan. Vähän vain löytyy niitä, jotka oikeesti toteuttaa.
Oikean kristillisyyden piikkiin ei kaikkee voi laittaa, esim. tappaminen kenen tahansa tekemänä, oli se muslimi tai kristitty jne. ei tule hyväksyä ja ennenkaikkea Jumala ei hyväsky. Kristillisyydenkin nimissä on tehty ja yhä tehdään paljon vääryyttä, mutta niin myös islamin nimissä.
Ja mitä tulee uskonnon vapauteen, niin ei se Suomessakaan toimi edes ns. kristittyjenkään keskuudessa.
Minun tulee rakastaa kaikkia ihmisiä, myös muslimeja ja jopa vihamiehiäkin, mutta minun ei tarvi hyväksyä kaikkee ismejä ja tekoja. Niihin kätkeytyy monesti niin salakavalaa, ettei sitä edes viisaammatkaan taida ymmärtää. Minäkään vähemmän viisaana en ymmärrä, mutta mielessäni kuitenkin näitä pohtinut. Vastausta ei sii ole.
Kysymys, miksi esim Jordaniassa, joka ns. sivistynyt muslimi maa, kidutettaan niitä ihmisiä, jotka kääntyvät islamista kristityiksi. Suku hylkää heidät, perhe riistetään heiltä, työpaikka menetetään, kidutettaan, laitetaan vankilaa jne. Haloo, tää on nykypäivää ns. sivvistysvaltiossa. Täällä Suomessa vaan annetaan tilaa tällaisille uskonnoille elintilaa, paapitaan heitä ja uskotaan heidän puheita, välttämättä he eivät itsekkään tiedä, minkä organisaation vallassa ja pelinappuloina he ovat. He vain vaativat hyväksyntää, ymmärrystä jne.
Edelleen korostan, ihmisinä minun tulee heistä välittää, mutta heidän uskontoa minun ei tarvi hyväsyä.
Otappa tästä sekamelskasta selvää? YK:n Ihmisoikeuksien yleismaailmallinen julistus sanoo:
18. artikla
"Jokaisella ihmisellä on ajatuksen, omantunnon ja uskonnon vapaus; tämä oikeus sisältää vapauden uskonnon tai vakaumuksen vaihtamiseen sekä uskonnon tai vakaumuksen julistamiseen yksin tai yhdessä toisten kanssa, sekä julkisesti että yksityisesti, opettamalla sekä harjoittamalla hartautta ja uskonnollisia menoja."
Luotettavaksi uskotusta Hadith-kokoelmasta Sahih-Bukhari (sunnaa). Eli sellaista Muhammedin esimerkkiä mitä 'hurskaan' muslimin tulee noudattaa:
"Ali poltti joitain ihmisiä ja tämä uutinen tuli Ibn Abbasille, joka sanoi. "Jos olisin ollut hänen paikallaan en olisi polttanut heitä koska Profeetta (Muhammed) sanoi 'älä rankaise ketään Allahin rankaisulla.' Epäilemättä, olisin tappanut heidät, sillä Profeetta (Muhammed) sanoi 'jos joku (muslimi) luopuu uskostaan, tapa hänet'."
Lukee nuo niin ymmärrätte, että islam-uskonnon maissa ei ole uskonvapautta (ei ole koskaan ollut - todellisesti).
Kyllähän 'hurskas' muslimi voi sanoa: "Tottakai voi luopua islam-uskosta ...
(mutta jos niin teet ... sitten tapamme sinut ... tai jonkun läheisesi ... tai teemme jotain muuta pahaa niin ettet uskalla ... Allahu Akbar!)".- uuu
Islam on ainoa oikea uskonto.Koraanissa niin lukee.Miksi sama ei lue Raamatussa kristinuskosta?Vastaan Putinin tapaan:Koska se ei ole enää oikea uskonto vaikka olikin Jeesuksen aikaan.Jeesus eläessä puhui yhdestä Jumalasta,hänen noustessä taivaseen ihmiset kehitelivät sellaisia juttuja kuin kolminaisuus,kaksinaisuus,Kaksi Jumalaa ja pyhä henki ym.Sen takia ihmiskunnan pelastuksesi Allah läheti Profeeta Muhamedin ja Koraanin ihmisten opastuksesi ja pelastuksesi.Siis niile jotka haluavat pysyä oikealla tiella ja pelastua.
- dee bee mies
uuu kirjoitti:

Islam keksittiin,koska kristisuskon aikana ennen
uskonpuhdistusta oli uskon tulkinta mennyt väärille uomille. Uskosta oli tullut vain piispojen ym. helppoa elämää havittelevien väline. Niin eikös
nämä muhamedit ym. tarttuneet heti tilaisuuteen
Matkimamalla kristittyjä ja keksimällä ismaminuskon. - Tilastoja hieman
En koskaan tule hyväksymään heitä, valistus leviää kaikkialle kunnes kyseinen uskontonne kielletään. Suomessa ei ole tilaa Islamille. Suosin kuitenkin rauhanomaista poistamista, en kurkun katkomisia kuten muslimeilla on tapana. Te ette ole vielä vahingoittaneet Suomea kuin valtavilla raiskaus tilastoilla ja rikoksillanne, terrori tekoja ei vielä ole tapahtunut. Muslimimaista, tulleet pakolaiset ovat yli kymmenkertaisesti kovempia raiskaamaan kuin kantaväestö. Somalit jopa 17.6 kertaa enemmän.
Rauhanomainen poistuminen olisi kaikille parasta, menkää vaikka Turkkiin joka on melkein länsimaistunut. Suomeen ette koskaan tule jäämään, koska kansa sitä vastustaa.
Vastustajia on yli 80% kansasta ja tämä on tutkittua, kaikki eivät vielä tiedä Islamin oikeita pyrkimyksiä, mutta meitä valaistuneita on jo kuitenkin liikaa.
Sana leviää päiväpäivältä enemmän ja enemmän. Jos enteet pitävät paikkaansa, te teette vielä virheen, joku pässi teistä vielä räjäyttää jotain täälä Suomessakin. Tässä vaiheessa opitte tuntemaan todellisen Suomen ja Suomen kansan. Me emme ole englantilaisia, emme ruotsalaisia, me olemme suomalalaisia. Tässä vaiheessa ei enää ole rauhanomaista poistumismahdollisuutta, Serbien teot kalpenevat siinä vaiheessa. Suomessa on jo 4000 Somalipakolaista, muslimeita. 65-70% näistä on loisinut valtion varoilla jo toistakymmentä vuotta tekemättä päivääkään töitä. Jos minä olisin muslimi minä muuttaisin pois, raha ei korvaa tulevia menetyksiänne. Te ette koskaan sopeudu tänne karuun Pohjolaan, näin ei ole tarkoitettu. Emme mekään ole tulossa Lähi-Itää tai Afrikkaa asuttamaan, miksi teidän on pakko tunkea tänne?
Muistutus muslimien aikaansaannoksista:
66 muslimi valtiota, jokaisessa rikotaan ihmisoikeuksia ja riistetään syyttömien henkiä uskonnon nojalla. Asias voi tarkistaa Amnestyn sivuilta.
Maailmalla on 30 sotaa, sisällissotaa tai aseellista konfliktia. 28 näistä on muslimien aiheuttamia, näissä sodissa tapetaan joko omia toisin ajattelevia muslimeja, soditaan vallasta tai taistellaan naapuria vastaan. Vain 2 sotaa on tutkimusten mukaan muiden uskontokuntien aikaansaamia. Kuinka rauhan uskonnossa voi 20% maailman väestöstä vastata 91.6% osuudesta maailman sodista. Kertokaa onko tälläinen lukema rauhan lukema? Tilastoja hieman kirjoitti:
En koskaan tule hyväksymään heitä, valistus leviää kaikkialle kunnes kyseinen uskontonne kielletään. Suomessa ei ole tilaa Islamille. Suosin kuitenkin rauhanomaista poistamista, en kurkun katkomisia kuten muslimeilla on tapana. Te ette ole vielä vahingoittaneet Suomea kuin valtavilla raiskaus tilastoilla ja rikoksillanne, terrori tekoja ei vielä ole tapahtunut. Muslimimaista, tulleet pakolaiset ovat yli kymmenkertaisesti kovempia raiskaamaan kuin kantaväestö. Somalit jopa 17.6 kertaa enemmän.
Rauhanomainen poistuminen olisi kaikille parasta, menkää vaikka Turkkiin joka on melkein länsimaistunut. Suomeen ette koskaan tule jäämään, koska kansa sitä vastustaa.
Vastustajia on yli 80% kansasta ja tämä on tutkittua, kaikki eivät vielä tiedä Islamin oikeita pyrkimyksiä, mutta meitä valaistuneita on jo kuitenkin liikaa.
Sana leviää päiväpäivältä enemmän ja enemmän. Jos enteet pitävät paikkaansa, te teette vielä virheen, joku pässi teistä vielä räjäyttää jotain täälä Suomessakin. Tässä vaiheessa opitte tuntemaan todellisen Suomen ja Suomen kansan. Me emme ole englantilaisia, emme ruotsalaisia, me olemme suomalalaisia. Tässä vaiheessa ei enää ole rauhanomaista poistumismahdollisuutta, Serbien teot kalpenevat siinä vaiheessa. Suomessa on jo 4000 Somalipakolaista, muslimeita. 65-70% näistä on loisinut valtion varoilla jo toistakymmentä vuotta tekemättä päivääkään töitä. Jos minä olisin muslimi minä muuttaisin pois, raha ei korvaa tulevia menetyksiänne. Te ette koskaan sopeudu tänne karuun Pohjolaan, näin ei ole tarkoitettu. Emme mekään ole tulossa Lähi-Itää tai Afrikkaa asuttamaan, miksi teidän on pakko tunkea tänne?
Muistutus muslimien aikaansaannoksista:
66 muslimi valtiota, jokaisessa rikotaan ihmisoikeuksia ja riistetään syyttömien henkiä uskonnon nojalla. Asias voi tarkistaa Amnestyn sivuilta.
Maailmalla on 30 sotaa, sisällissotaa tai aseellista konfliktia. 28 näistä on muslimien aiheuttamia, näissä sodissa tapetaan joko omia toisin ajattelevia muslimeja, soditaan vallasta tai taistellaan naapuria vastaan. Vain 2 sotaa on tutkimusten mukaan muiden uskontokuntien aikaansaamia. Kuinka rauhan uskonnossa voi 20% maailman väestöstä vastata 91.6% osuudesta maailman sodista. Kertokaa onko tälläinen lukema rauhan lukema?väkivallalla?
- Örnskogstrandeblatten
karvapää kirjoitti:
väkivallalla?
Vastaatko miehelle vai saivarteletko?
Miksi muuten noin monta muslivaltiota sotii, tarkistin juuri ja tilastot näyttävät pitävän paikkaansa. Hesarin sivuilla on maailman kofliktit osio, vaikka sielä ei kaikkia oltu leteltu niin selvä kuvio takana.
Islam on sotaisa uskonto. Miten vastaatte muslimit tähän toteamukseen, joka perustuu ainoastaan fakta tietoon?
Mielestäni Suomella ei mahdollisen terroriteon jälkeen ole mitään moraalista velvollisuutta pitää teitä maassaan. Vastauksia kiitos?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
IL - Kansanedustaja tehnyt ITSEMURHAN eduskuntatalossa!!
"IL:n tiedot: Kansanedustaja tehnyt itsemurhan Eduskuntatalossa Iltalehden tietojen mukaan kansanedustaja on tehnyt its3648203Eemeli Peltonen teki itsemurhan eduskuntatalossa
Kevyet mullat sitten vaan. Ei mulla muuta.1592552- 72891
Sylikkäin.
Sylikkäin, suudellen. Milloin haluaisit näin nainen tehdä ? Vain häntä ajatellen 😘. Tietenkin jos häntä asia kiinnosta60853- 55823
- 25816
- 64812
- 12780
- 46776
Eemeli Peltosen viimeinen postaus Facebookissa!
"Olen ollut kevätistuntokauden viimeisillä viikoilla paljon poissa eduskuntatyöstä. Sain toukokuussa hyvää hoitoa HUSiss68703