Jos luulet, että osaat ajatella isosti, et osaa ajatella tarpeeksi isosti.
Tutkija Gabriel Harry on ajatellut isosti Phys.orgissa julkaistussa artikkelissa. Siinä on hahmoteltu todella kunnianhimoisia ajatuksia, joissa Maa voitaisiin pitää elinkelpoisena vielä senkin jälkeen, kun Aurinko sammuu.
Jonkunhan sitäkin pitää ajatella.
Harryn mukaan ihmiskunnan ei välttämättä tarvitsisi koskaan lähteä toiselle tähdelle Auringon sammuttua, vaan aurinkokunnan infrastruktuuria kehittämällä elämää voitaisiin ylläpitää Maassa lähes käsittämättömän pitkään.
Nykyisten tähtitieteellisten mallien mukaan Aurinko alkaa noin miljardin vuoden kuluttua kuluttaa vetypolttoaineensa loppuun. Se laajenee punaiseksi jättiläiseksi, jolloin sen säteily höyrystää Maan valtameret ja ilmakehän. Lopulta Aurinko saattaa niellä koko planeetan. Myöhemmin tähdestä jää jäljelle himmeä valkoinen kääpiö, jonka tuottama valo ja lämpö eivät enää riitä ylläpitämään elämää.
Harry esittää tutkimuksessaan sarjan lähes naurettavan kunnianhimoisia megainsinööriratkaisuja, joiden avulla Maa voitaisiin sekä suojata paisuneelta Auringolta että pitää lämpimänä sen jälkeen, kun Aurinko on muuttunut valkoiseksi kääpiöksi. Tutkimus on hyväksytty julkaistavaksi Journal of the British Interplanetary Society -julkaisussa.
Ensimmäinen ratkaisu olisi rakentaa valtava aurinkovarjo Maan ja Auringon väliseen niin sanottuun Lagrangen L1-pisteeseen, jossa kappale voi pysyä vakaasti paikallaan Maan ja Auringon gravitaation tasapainon ansiosta. Punaisen jättiläisen peittämiseksi varjon olisi oltava poikkeuksellisen suuri. Tutkimuksessa ehdotetaan, että rakennetta voitaisiin pienentää ripustamalla varjo noin kahden miljoonan kilometrin pituisen hiilikuitukaapelin varaan lähemmäksi Maata.
Tarvittavat materiaalimäärät olisivat niin ikään valtavia. Tutkimuksen mukaan noin 40 prosenttia kääpiöplaneetta Cereksestä voitaisiin hyödyntää hiilikuitukaapelin valmistamiseen, kun taas aurinkovarjo voitaisiin valmistaa alumiinista, jota saataisiin noin 0,01 prosentista Kuun massaa.
Kun luonnollinen auringonvalo olisi estetty, se pitäisi korvata keinotekoisella valaistuksella. Tutkimuksessa ehdotetaan, että energianlähteenä käytettäisiin Jupiteria. Kaasujättiläinen koostuu pääosin vedystä ja heliumista, jotka ovat fuusioreaktioiden polttoainetta.
Fuusiovoimalat sijoitettaisiin noin 6 500 kilometrin syvyyteen Jupiterin ilmakehään, missä ympäröivä valtava paine auttaisi pitämään fuusioreaktion vakaana. Voimaloiden tuottama energia siirrettäisiin lasersäteillä Jupiterin Lagrangen pisteiden kautta Maahan, missä se korvaisi Auringon säteilyn.
Tutkija Gabriel Harry on ajatellut isosti Phys.orgissa julkaistussa artikkelissa. Siinä on hahmoteltu todella kunnianhimoisia ajatuksia, joissa Maa voitaisiin pitää elinkelpoisena vielä senkin jälkeen, kun Aurinko sammuu.
Jonkunhan sitäkin pitää ajatella.
Harryn mukaan ihmiskunnan ei välttämättä tarvitsisi koskaan lähteä toiselle tähdelle Auringon sammuttua, vaan aurinkokunnan infrastruktuuria kehittämällä elämää voitaisiin ylläpitää Maassa lähes käsittämättömän pitkään.
Nykyisten tähtitieteellisten mallien mukaan Aurinko alkaa noin miljardin vuoden kuluttua kuluttaa vetypolttoaineensa loppuun. Se laajenee punaiseksi jättiläiseksi, jolloin sen säteily höyrystää Maan valtameret ja ilmakehän. Lopulta Aurinko saattaa niellä koko planeetan. Myöhemmin tähdestä jää jäljelle himmeä valkoinen kääpiö, jonka tuottama valo ja lämpö eivät enää riitä ylläpitämään elämää.
Harry esittää tutkimuksessaan sarjan lähes naurettavan kunnianhimoisia megainsinööriratkaisuja, joiden avulla Maa voitaisiin sekä suojata paisuneelta Auringolta että pitää lämpimänä sen jälkeen, kun Aurinko on muuttunut valkoiseksi kääpiöksi. Tutkimus on hyväksytty julkaistavaksi Journal of the British Interplanetary Society -julkaisussa.
Ensimmäinen ratkaisu olisi rakentaa valtava aurinkovarjo Maan ja Auringon väliseen niin sanottuun Lagrangen L1-pisteeseen, jossa kappale voi pysyä vakaasti paikallaan Maan ja Auringon gravitaation tasapainon ansiosta. Punaisen jättiläisen peittämiseksi varjon olisi oltava poikkeuksellisen suuri. Tutkimuksessa ehdotetaan, että rakennetta voitaisiin pienentää ripustamalla varjo noin kahden miljoonan kilometrin pituisen hiilikuitukaapelin varaan lähemmäksi Maata.
Tarvittavat materiaalimäärät olisivat niin ikään valtavia. Tutkimuksen mukaan noin 40 prosenttia kääpiöplaneetta Cereksestä voitaisiin hyödyntää hiilikuitukaapelin valmistamiseen, kun taas aurinkovarjo voitaisiin valmistaa alumiinista, jota saataisiin noin 0,01 prosentista Kuun massaa.
Kun luonnollinen auringonvalo olisi estetty, se pitäisi korvata keinotekoisella valaistuksella. Tutkimuksessa ehdotetaan, että energianlähteenä käytettäisiin Jupiteria. Kaasujättiläinen koostuu pääosin vedystä ja heliumista, jotka ovat fuusioreaktioiden polttoainetta.
Fuusiovoimalat sijoitettaisiin noin 6 500 kilometrin syvyyteen Jupiterin ilmakehään, missä ympäröivä valtava paine auttaisi pitämään fuusioreaktion vakaana. Voimaloiden tuottama energia siirrettäisiin lasersäteillä Jupiterin Lagrangen pisteiden kautta Maahan, missä se korvaisi Auringon säteilyn.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.