On todella surullista, että ihminen edelleen juo alkoholia.
On todella surullista, että pienet tytöt annetaan pukea vaatteita jotka ovat kuin aikuiselle, mutta lasten koossa saati sitten meikkaaminen joita nuoret lapset harrastavat.
On todella surullista ,että himo on ihmiselle täkeää kuten vaikka esim. porno jota internetti on pullollaan ja Suomen päättäjät edelleen sallii sen.
On todella surullista, että avioparit pettävät toinen toisiaan.
On todella surullista, että on suhde samaa sukupuoleen vaikka Jumala loi Aatamin ja Eevan Aatamin kylkiluusta eli miehen ja naisen olemaan yhdessa avioparina.
Mitä kaikkea syntiä onkaan olemassa sen voi lukea Raamatusta Vanhasta Testamentista.
On todella surullista, että abortti on sallisttu vaikka Jumala on tuntenut jo tämän lapsen ennen kuin se kohtuun on mennyt ja abostin kautta kuollut, mutta ylös noussut koska sielu ei kuole koskaan vaan sielu on ikuinen.
Jos lapsi menehtyy kohtuun tai kuolee todella nuorena nousee hänen siulu aina ylös Taivaaseen.
Aikuinen joka syntiä tekee kuolemaansa asti eikä kadu ja pyydä niitä anteeksi on silloin itku ja hampaiden kiristys sielulle koska jokainen meistä kohtaa Jeesuksen kuoleman jälkeen, se on varmaa.
Jopa murhamies vankilassa voi saada synnit anteeksi jos aidosti rukouksessaan katuu ja tulla uskoonkin jos niin pyytää.
Meidän tulisi katua kaikkia syntejämme ja pyytää niitä anteeksi koska rukouksessa on voimaa vaikka se tehtäisiin mielessämme koska Jeesus kuulee kaiken.
Minä tulin uskoon 2018 ja silloin ennen sitä itkin kuin haavoittuva lapsi rukouksessani, pyysin aidosti kyyneleet silmissä anteeksi kaikkia tekojani henkisiä ja fyysisiä ja sain ne antaaksi koska noin kolmantena aamuna rukouksestani kun avasin aamulla oli olo uskomattoman levollinen silti käytin edelleen sähkötupakkaa ja ankoholia, mutta alkoholia en käyttänyt joka päivä, mutta nyt alkoholi on jäänyt taakse eikä sille tielle koskaan palat, sähkösavuke tai pikemmin höyryttely laite jää kokonaan pois kun makunesteeni on kokonaan käytetty loppuun eikä sitä ole kuin noin 50ml jäljellä ja sitten kaikki synnit on poissa....ai niin olihan sitä yksi vielä ja se on itsetyydytys, mutta siihen lopetukseen käytän rukousta joka yö siis muun sukouksen ohella.
En katso enään edes mitään henkimaailman asioita youtubesta koska se voi vaikuttaa omaan henkiseen tilaan joten sellainen kokonaan pois elämästä enkä edes katso kauhuelokuviakaan koska ne ovat nykyisin aivan liian realistisia ja muutenkin asioita jotka saattavat vaikuttaa piilevästi omaan henkiseen tilaan jollain tavalla.
Synti ja pahuus
1
<50
Vastaukset 1
- Anonyymi00001
Niin. Olihan Jeesus varoittava esimerkki sekakäytön vaaroista.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va1062215- 103886
- 66833
- 46800
Mitä tapahtuu?
Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???21746Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...
...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha517716Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti
Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk76640- 64615
Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen
Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik23590- 57561