Rock
(^o^)
1174
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
"Rockin juuret ovat jazzissa, jazzin juuret karibialaisessa ja länsi-intialaisessa voodoo eli riivaajienpalvontamusiikissa, voodoon juuret afrikkalaisessa spiritismissä."
"Rock-musiikki on saatananpalvontaa."
Nauhoitteen lukija on kerännyt yhteen kaiken rock- ja muunkin kevyen musiikin parissa esiintyvän riettauden ja jumalanvastaisuuden.
Samalla periaatteella voidaan suurin osa ihmisen kulttuurisen toiminnan kontekstissa tapahtuva luova toiminta tuomita saatananpalvonnaksi.
Raamatussa musisoidaan kanssa monin paikoin:
2. Aik 5:11 Kun papit lähtivät pyhäköstä-sillä kaikki siellä olevat papit olivat pyhittäneet itsensä, osastoihin katsomatta;
12 ja kaikki leeviläiset veisaajat, Aasaf, Heeman ja Jedutun poikinensa ja veljinensä, seisoivat hienoihin pellavavaatteisiin puettuina kymbaaleineen, harppuineen ja kanteleineen itään päin alttarista, ja heidän kanssaan sata kaksikymmentä pappia, jotka puhalsivat torviin;
13 ja puhaltajien ja veisaajien oli yhdyttävä yhtaikaa ja yhteen ääneen ylistämään ja kiittämään Herraa-ja kun torvet, kymbaalit ja muut soittokoneet soivat ja viritettiin Herran ylistys: "Sillä hän on hyvä, sillä hänen armonsa pysyy iankaikkisesti", silloin pilvi täytti huoneen, Herran temppelin,
14 niin että papit eivät voineet astua toimittamaan virkaansa pilven tähden; sillä Herran kirkkaus täytti Jumalan temppelin.
Nauhoitteen tekijän mielestä edellisen kaltainen musisointi olisi varmasti vähintäänkin demonista. Näin siis, jos hän ei tietäisi mikä oli musiikin sanoma.
Kiitos Jumalalle että on valjastanut rock-musiikinkin omiin tarkoituksiinsa. Kiitos Herralle gospel-rockista ja muusta kristillisesta musiikista.
Ps. Nauhalla on paljon asiaakin. Mutta yleistäminen ja kärjistäminen ei ole fiksua.
1. Tess 5:21 mutta koetelkaa kaikki, pitäkää se, mikä hyvää on;