Kalevalassa esiintyvästä sankarista on kirjallisten lähteiden lisäksi tehty patsaita. Se on siis todellinen historian henkilö ja maailman luoja. Todellisempi kuin Jeesus.
Vastaukset 21
- Anonyymi00001
Pielavedellä ei ole Abc kahvio huoltista vaan kylmäasema.
Samoin Maaninka. Deluusio
ihmiset voi istua asfaltilla ja juoda termospullosta kahvia ja kuvitella.
Jeesus on sensijaan historiallinen
edelleen vaikuttava. Elänyt henkilö
ja noussut kuolleista. Vaikea juttu
ja huvittava vertaus. Pidämme
kuitenkin väinämöisestäkin mutta
sama juttu. Keksitty. Jeesusta
pidetään 100 % todellisena
Samoin antiikista löytyy eläneitä - Anonyymi00002
Varhaisimpia historiallisesti varmennettuja henkilöitä ovat esimerkiksi:
Iry-Hor, Egyptin varhainen kuningas noin 3200 eaa. Hänen nimensä on löydetty saviastioista ja hautalöydöistä.
Narmer, joka hallitsi noin 3100 eaa. Hänestä on runsaasti arkeologisia todisteita, kuten kuuluisa Narmerin paletti. Häntä pidetään usein ensimmäisenä kiistatta historiallisena Egyptin hallitsijana.
Enmebaragesi, Mesopotamiasta noin 2600 eaa. Hän on ensimmäinen Sumerin kuningas, joka tunnetaan sekä kuningasluetteloista että aikalaiskaiverruksista.
Jos taas kysytään varhaisinta nimeltä tunnettua ihmistä, joka ei välttämättä ollut kuningas, tutkijat mainitsevat usein Kushimn. Hänen nimensä esiintyy savitauluissa noin 3400–3300 eaa. On kuitenkin hieman epäselvää, oliko Kushim yksittäinen henkilö vai virkanimike.
Näin ollen:
Varhaisin nimeltä tunnettu ihminen: mahdollisesti Kushim (noin 3400 eaa.).
Varhaisimpia varmasti historiallisia hallitsijoita: Iry-Hor ja Narmer (noin 3200–3100 eaa.).
Väinämöinen kuuluu suomalaisen kansanrunouden ja mytologian piiriin, eikä hänen olemassaolostaan ole historiallisia tai arkeologisia todisteita. Samoin monet Raamatun kaikkein varhaisimmat henkilöt, kuten Aadam tai Nooa, eivät ole historiallisesti todennettavissa samalla tavalla kuin esimerkiksi Egyptin varhaiset faaraot.- Anonyymi00003
Henkilöiden historiallisuutta arvioitaessa on tärkeä tunnistaa, onko kyseessä primäärilähde eli evidentiaalinen todiste, joka on kiistatta yhdistettävissä kyseisen henkilön henkilöhistoriaan, kuten esimerkiksi:
-henkilökohtaiset esineet
-viralliset asiakirjat, dokumentit ja niin edelleen
-henkilökohtaiset kirjeet, muistiinpanot, päiväkirjat ja niin edelleen
-valokuvat, piirrokset, reliefit ja niin edelleen
-aikalaisten tekemät muistiinpanot
-konstruktiot, kuten rakennelmat, muistomerkit, asunnot ja niin edelleen
-tutkittavat teokset, kuten kaunokirjalliset tai filosofiset tekstit
Jeesuksesta ei ole yhtään ainoaa primäärilähdettä vaan kertomuksia, joiden taustalla oletetaan olleen kadonneita primäärilähteitä. Jeesustarinassa on tärkeä tunnistaa sen yhtäläisyys myytteihin. Myytit kertovat tyypillisesti menneisyydessä eläneistä olennoista. Menneisyyteen sijoittamisella estetään myytin kiistäminen kun potentiaaliset kiistäjät ovat jo kuolleita. Menneisyyteen sijoittaminen mahdollistaa myös kadonneiden primäärilähteiden keksimisen. Jeesusmyytti on sepitetty 150 vuotta väitettyjä tapahtumia myöhemmin. Se noudattaa täsmälleen myyttien syntylogiikkaa. Jo tällä perusteella Jeesustarina voidaan todeta sepitetyksi myytiksi. - Anonyymi00004
Anonyymi00003 kirjoitti:
Henkilöiden historiallisuutta arvioitaessa on tärkeä tunnistaa, onko kyseessä primäärilähde eli evidentiaalinen todiste, joka on kiistatta yhdistettävissä kyseisen henkilön henkilöhistoriaan, kuten esimerkiksi:
-henkilökohtaiset esineet
-viralliset asiakirjat, dokumentit ja niin edelleen
-henkilökohtaiset kirjeet, muistiinpanot, päiväkirjat ja niin edelleen
-valokuvat, piirrokset, reliefit ja niin edelleen
-aikalaisten tekemät muistiinpanot
-konstruktiot, kuten rakennelmat, muistomerkit, asunnot ja niin edelleen
-tutkittavat teokset, kuten kaunokirjalliset tai filosofiset tekstit
Jeesuksesta ei ole yhtään ainoaa primäärilähdettä vaan kertomuksia, joiden taustalla oletetaan olleen kadonneita primäärilähteitä. Jeesustarinassa on tärkeä tunnistaa sen yhtäläisyys myytteihin. Myytit kertovat tyypillisesti menneisyydessä eläneistä olennoista. Menneisyyteen sijoittamisella estetään myytin kiistäminen kun potentiaaliset kiistäjät ovat jo kuolleita. Menneisyyteen sijoittaminen mahdollistaa myös kadonneiden primäärilähteiden keksimisen. Jeesusmyytti on sepitetty 150 vuotta väitettyjä tapahtumia myöhemmin. Se noudattaa täsmälleen myyttien syntylogiikkaa. Jo tällä perusteella Jeesustarina voidaan todeta sepitetyksi myytiksi."Jo tällä perusteella Jeesustarina voidaan todeta sepitetyksi myytiksi."
Täydennetään niin, että yhdessä primäärilähteiden täydellisen puuttumisen ja myyttien syntylogiikkaa noudattelevan kertomuksen syntyhistorian kanssa jeesustarina voidaan todeta sepitetyksi myytiksi. - Anonyymi00005
Anonyymi00003 kirjoitti:
Henkilöiden historiallisuutta arvioitaessa on tärkeä tunnistaa, onko kyseessä primäärilähde eli evidentiaalinen todiste, joka on kiistatta yhdistettävissä kyseisen henkilön henkilöhistoriaan, kuten esimerkiksi:
-henkilökohtaiset esineet
-viralliset asiakirjat, dokumentit ja niin edelleen
-henkilökohtaiset kirjeet, muistiinpanot, päiväkirjat ja niin edelleen
-valokuvat, piirrokset, reliefit ja niin edelleen
-aikalaisten tekemät muistiinpanot
-konstruktiot, kuten rakennelmat, muistomerkit, asunnot ja niin edelleen
-tutkittavat teokset, kuten kaunokirjalliset tai filosofiset tekstit
Jeesuksesta ei ole yhtään ainoaa primäärilähdettä vaan kertomuksia, joiden taustalla oletetaan olleen kadonneita primäärilähteitä. Jeesustarinassa on tärkeä tunnistaa sen yhtäläisyys myytteihin. Myytit kertovat tyypillisesti menneisyydessä eläneistä olennoista. Menneisyyteen sijoittamisella estetään myytin kiistäminen kun potentiaaliset kiistäjät ovat jo kuolleita. Menneisyyteen sijoittaminen mahdollistaa myös kadonneiden primäärilähteiden keksimisen. Jeesusmyytti on sepitetty 150 vuotta väitettyjä tapahtumia myöhemmin. Se noudattaa täsmälleen myyttien syntylogiikkaa. Jo tällä perusteella Jeesustarina voidaan todeta sepitetyksi myytiksi.Jeesusmyytti on sepitetty 150 vuotta väitettyjä tapahtumia myöhemmin.>>>>
Tutkijoiden mukaan 48-95. - Anonyymi00008
Anonyymi00005 kirjoitti:
Jeesusmyytti on sepitetty 150 vuotta väitettyjä tapahtumia myöhemmin.>>>>
Tutkijoiden mukaan 48-95."Tutkijoiden mukaan 48-95."
Laitatko tästä eksplisiittisen todisteen? Tuo väite on kristittyjen tutkijoiden oletus. Ei ole mitään suoraa todistetta siitä, että ne olisi tuolloin kirjoitettu. - Anonyymi00010
Anonyymi00008 kirjoitti:
"Tutkijoiden mukaan 48-95."
Laitatko tästä eksplisiittisen todisteen? Tuo väite on kristittyjen tutkijoiden oletus. Ei ole mitään suoraa todistetta siitä, että ne olisi tuolloin kirjoitettu.Se sopii yhteen Luukkaan ajoituksen kanssa. Apostolien teot ja Luukkaan evankeliumi.
- Anonyymi00006
väinämöinen on jeesus
- Anonyymi00007
Ihmiset uskovat jopa Joulupukkiin niin paljon, että uhraavat miljoonia lahjoihin joka vuosi. Ihmiset ovat niin tyhmiä.
- Anonyymi00012
ei vaan joulupukki toimii lahjojen välikätenä eli kierretään lahjonta 🤣
- Anonyymi00009
Uskotko sinä Vakaa Vanha Wäinämöiseen, Tietäjään Dementoituneeseen.
- Anonyymi00011
Krisselilogiikalla voisi kysyä, että miksi on syntynyt laaja Väinämäisestä kertova tarinaperinne, jos historiallista Väinämöistä ei olisi ollut lainkaan olemassa?
Väinämöinen on saattanut olla joku pitkä jätkä jättiläinen, Goljatti, "Filistealainen".
Wänni joutui lähtemään pakoon kun Karjalaan tuli uusi Kuningas (viittaus Jeesukseen, kristinusko)
Marialle syntyi Jeesus Kristus, Jumalan Poika,
Israelissa, Juudean Betlehemissä.
Wänni "Filistealainen" lupaili vielä palata
lopunaikoina.
Erään tutkimuksen mukaan joku Israelin 10 kadonneesta, pakkosiirtolaisuuteen viedystä ja diasporaan joutuneesta heimosta olisi ollut tekemisissä pohjoiseen muuttaneen Suomen (Karjalan heimon) kanssa.
Tiedoksi, jos joku ei tiedä, vettä [karjalan kieli] ei ole murre, vaan oma kieli, jota puhutaan varmaan enemmän Venäjän Karjalassa. Suomessa sitä opetellaan.
Siis oma kieli kuten [saamen kieli].
++++++++
Wikipedia:
Marjatta on Kalevalan ja suomalaisten kansanrunojen henkilö. Kalevalan loppuruno kertoo Marjatasta, joka paimenessa ollessaan löytää puolukan mättäältä, syö sen ja tulee raskaaksi. Poikalapsi syntyy tallissa, mutta katoaa pian, kunnes löytyy suolta. Suuri tietäjä Väinämöinen tuomitsee isättömän lapsen kuolemaan, mutta tämä nousee puhumaan Väinämöisen tuomiota vastaan. Poika ristitään Karjalan kuninkaaksi. Väinämöinen joutuu lähtemään.[1]
Kalevalan runo on pääasiassa yhdistelmä kahdesta kansanrunosta: toisaalta Luojan virrestä, toisaalta Väinämöisen tuomiosta. Marjatta eli Neitsyt Maria kuuluu ainoastaan edellisen yhteyteen.- Anonyymi00013
Väinämöinenkin auttaa paremmin kuin Jumala!!!
- Anonyymi00014
# Väinämöinenkin auttaa paremmin kuin Jumala!! #
Miten Vakaa Vanha Väinämöinen on sinua hjelppinyt ?
Eikös se Kalavale-kansalliseepos ole jatkuvaa riitelyä Pohjan Akan taholta. Wänni lauloi Joukahaisen suohon, leipään piilotettiin kiviä ym.
Vapaa-ajattelijat ovat ateisteja.
Eräs vapari pohti Vapaa-ajattelija -lehdessä sitä mikä mahtoi olla Kalavaleessa kerrottu SAMPO.
Tuli siihen tulokseen, että sehän on RAAMATTU. Anonyymi00014 kirjoitti:
# Väinämöinenkin auttaa paremmin kuin Jumala!! #
Miten Vakaa Vanha Väinämöinen on sinua hjelppinyt ?
Eikös se Kalavale-kansalliseepos ole jatkuvaa riitelyä Pohjan Akan taholta. Wänni lauloi Joukahaisen suohon, leipään piilotettiin kiviä ym.
Vapaa-ajattelijat ovat ateisteja.
Eräs vapari pohti Vapaa-ajattelija -lehdessä sitä mikä mahtoi olla Kalavaleessa kerrottu SAMPO.
Tuli siihen tulokseen, että sehän on RAAMATTU.>>>Eikös se Kalavale-kansalliseepos ole jatkuvaa riitelyä
Pohjan Akan taholta.<<<
Joku on arvellut Kalevalan Pohjan Akan olevan jonkinlainen kuvaus Raamatun Iisebelistä, Israelin kuninkaan Ahabin juonittelevasta vaimosta.
1. Kuningasten kirja, luku 21.
2. Kuningasten kirja, luku 9.
Wikipedia:
IISEBEL (RAAMATTU)
Isebel tai Iisebel oli Israelin kuningatar, jonka tarina kerrotaan Raamatun Ensimmäisessä ja Toisessa kuninkaitten kirjassa.
Isebelin aikakauteen sanotaan liittyneen Baal-jumalan palvonnan voimistuminen kuningas Ahabin aikana. Hän myös pyrki muuttamaan oikeuskäsitystä ajanmukaiseksi siten, että kuningas ei olisi ollut enää yhdenvertainen Mooseksen lain edessä muiden juutalaisten kanssa, vaan hänellä olisi ollut asemansa vuoksi erioikeuksia, mikä näkyy Nabotin tuomitsemisena kuolemaan siksi, että hän kieltäytyi myymästä maataan kuningas Ahabille. Isebelin näkemyksen mukaan olisi riittänyt se, että kuningas olisi takavarikoinut maan korvauksetta asemaansa perustuen.[1]
Nimi Isebel on siirtynyt vuosisatojen halki yleisnimenä tarkoittaen kaikkia pahoja ja ilkeitä naisia. Juutalaisten ja kristittyjen vastenmielisyys Isebelia kohtaan johtui ihmisuhrien (erityisesti lasten) uhraamisesta Baal-kultin mukaisesti.[2]
Hyvä tietää:
Syntyi: Sidon, Libanon
Vanhemmat: Ithobaal ILapset: Atalja, Jehoram of Israel, Ahaziah of Israel
Sisarukset: Baal-Eser II
Puoliso: Ahab
___________________________
WIKIPEDIA: (KALEVALA)
Nimitykset
Kalevalassa Pohjolan emännän nimi on Louhi, mutta kansanrunoissa tunnetaan muitakin nimiä, muun muassa Lovetar, Loviatar, Louheatar ja Lovehetar. Louhea nimitetään sekä akaksi että emännäksi. Häntä kuvaillaan monilla tavoilla, kuten ilkeäksi, harvahampaiseksi ja vankkanenäiseksi. Häneen viitataan Kalevalassa usein säeparilla:
Louhi Pohjolan emäntä
Pohjan akka harvahammas.
Pohjolan emännän valtakunta Pohjola kuvataan pahaksi ja kylmäksi maaksi kaukana pohjoisessa. Pohjola oli sekä kansanrunouden sankarien vihollinen, että erilaisten arkielämässä kohdattujen pahojen asioiden, kuten pakkasen ja sairauksien, kuviteltu alkulähde. Monissa tapauksissa Pohjolan emäntä itse on luonut Pohjolasta tulevat uhat ja ongelmat. Pohjolan hyviä oloja kuitenkin kadehditaan, eivätkä nämä kielteiset käsitykset estä kalevalaisia sankareita matkaamasta uutterasti kohti Louhen valtakuntaa ja kosiskelemasta hänen yliluonnollisen kauniita tyttäriään.
Pohjolan emäntä on Kalevalan ainoa selvä matriarkka. Hänet kuvataan noitana, jolla on suunnattomat taikavoimat: Hän pystyy muuttamaan muotoaan, käskemään säätä, säätämään auringon ja kuun kulkua, parantamaan sekä on kykeneväinen synnyttämään mitä ihmeellisimpiä olioita. Hän varustaa sotaveneen soutajineen ja sotaväkineen sekä veneen tuhouduttua ottaa veneen laidat siivikseen ja muuntautuu jättimäiseksi Kokko-linnuksi, jonka selkään soturit nousevat.- Anonyymi00015
Aijalon kirjoitti:
>>>Eikös se Kalavale-kansalliseepos ole jatkuvaa riitelyä
Pohjan Akan taholta.<<<
Joku on arvellut Kalevalan Pohjan Akan olevan jonkinlainen kuvaus Raamatun Iisebelistä, Israelin kuninkaan Ahabin juonittelevasta vaimosta.
1. Kuningasten kirja, luku 21.
2. Kuningasten kirja, luku 9.
Wikipedia:
IISEBEL (RAAMATTU)
Isebel tai Iisebel oli Israelin kuningatar, jonka tarina kerrotaan Raamatun Ensimmäisessä ja Toisessa kuninkaitten kirjassa.
Isebelin aikakauteen sanotaan liittyneen Baal-jumalan palvonnan voimistuminen kuningas Ahabin aikana. Hän myös pyrki muuttamaan oikeuskäsitystä ajanmukaiseksi siten, että kuningas ei olisi ollut enää yhdenvertainen Mooseksen lain edessä muiden juutalaisten kanssa, vaan hänellä olisi ollut asemansa vuoksi erioikeuksia, mikä näkyy Nabotin tuomitsemisena kuolemaan siksi, että hän kieltäytyi myymästä maataan kuningas Ahabille. Isebelin näkemyksen mukaan olisi riittänyt se, että kuningas olisi takavarikoinut maan korvauksetta asemaansa perustuen.[1]
Nimi Isebel on siirtynyt vuosisatojen halki yleisnimenä tarkoittaen kaikkia pahoja ja ilkeitä naisia. Juutalaisten ja kristittyjen vastenmielisyys Isebelia kohtaan johtui ihmisuhrien (erityisesti lasten) uhraamisesta Baal-kultin mukaisesti.[2]
Hyvä tietää:
Syntyi: Sidon, Libanon
Vanhemmat: Ithobaal ILapset: Atalja, Jehoram of Israel, Ahaziah of Israel
Sisarukset: Baal-Eser II
Puoliso: Ahab
___________________________
WIKIPEDIA: (KALEVALA)
Nimitykset
Kalevalassa Pohjolan emännän nimi on Louhi, mutta kansanrunoissa tunnetaan muitakin nimiä, muun muassa Lovetar, Loviatar, Louheatar ja Lovehetar. Louhea nimitetään sekä akaksi että emännäksi. Häntä kuvaillaan monilla tavoilla, kuten ilkeäksi, harvahampaiseksi ja vankkanenäiseksi. Häneen viitataan Kalevalassa usein säeparilla:
Louhi Pohjolan emäntä
Pohjan akka harvahammas.
Pohjolan emännän valtakunta Pohjola kuvataan pahaksi ja kylmäksi maaksi kaukana pohjoisessa. Pohjola oli sekä kansanrunouden sankarien vihollinen, että erilaisten arkielämässä kohdattujen pahojen asioiden, kuten pakkasen ja sairauksien, kuviteltu alkulähde. Monissa tapauksissa Pohjolan emäntä itse on luonut Pohjolasta tulevat uhat ja ongelmat. Pohjolan hyviä oloja kuitenkin kadehditaan, eivätkä nämä kielteiset käsitykset estä kalevalaisia sankareita matkaamasta uutterasti kohti Louhen valtakuntaa ja kosiskelemasta hänen yliluonnollisen kauniita tyttäriään.
Pohjolan emäntä on Kalevalan ainoa selvä matriarkka. Hänet kuvataan noitana, jolla on suunnattomat taikavoimat: Hän pystyy muuttamaan muotoaan, käskemään säätä, säätämään auringon ja kuun kulkua, parantamaan sekä on kykeneväinen synnyttämään mitä ihmeellisimpiä olioita. Hän varustaa sotaveneen soutajineen ja sotaväkineen sekä veneen tuhouduttua ottaa veneen laidat siivikseen ja muuntautuu jättimäiseksi Kokko-linnuksi, jonka selkään soturit nousevat.Kalevala on Valheraamattu !
- Anonyymi00016
Anonyymi00014 kirjoitti:
# Väinämöinenkin auttaa paremmin kuin Jumala!! #
Miten Vakaa Vanha Väinämöinen on sinua hjelppinyt ?
Eikös se Kalavale-kansalliseepos ole jatkuvaa riitelyä Pohjan Akan taholta. Wänni lauloi Joukahaisen suohon, leipään piilotettiin kiviä ym.
Vapaa-ajattelijat ovat ateisteja.
Eräs vapari pohti Vapaa-ajattelija -lehdessä sitä mikä mahtoi olla Kalavaleessa kerrottu SAMPO.
Tuli siihen tulokseen, että sehän on RAAMATTU."Miten Vakaa Vanha Väinämöinen on sinua hjelppinyt ?"
Hän on antanut parempaa viihdykettä kuin juutalaisten keksimät surkeat lätinät. Kalevalan tarinat ovat paljon mukavempia kuin Raamatun karseat ällökertomukset. Koko Raamatun saa naulita ristiin ja vielä rastiin!!!! Kaamea kirja, hyi pyhä yrjö ja oksennus sentään!!! - Anonyymi00017
Anonyymi00016 kirjoitti:
"Miten Vakaa Vanha Väinämöinen on sinua hjelppinyt ?"
Hän on antanut parempaa viihdykettä kuin juutalaisten keksimät surkeat lätinät. Kalevalan tarinat ovat paljon mukavempia kuin Raamatun karseat ällökertomukset. Koko Raamatun saa naulita ristiin ja vielä rastiin!!!! Kaamea kirja, hyi pyhä yrjö ja oksennus sentään!!!---->Koko Raamatun saa naulita ristiin ja vielä rastiin!!!! Kaamea kirja, hyi pyhä yrjö ja oksennus sentään!!!
ooo
Huomaa myös että usko ei ole joka miehen.
****..... ja että me pelastuisimme nurjista ja häijyistä ihmisistä; sillä usko ei ole joka miehen.*****
(2. Tessalonikalaiskirje:3:2)
Tv.
Joukahainen
.
- Anonyymi00018
On valitettavaa, että monet ns. uskovat ja myös ateistit ottavat asiakseen ryhtyä eräänlaisiksi uskonpoliiseiksi, jotka käsittävät hengellisyyden oikeassa olemiseksi sensijaan, että nöyränä vaeltaisivat täynnä kiitollisuutta ja ihmetystä, täynnä armoa ja rakkautta. Egohan siinä on piiloutuneena hurskauteen. Juuri tällaiset Jeesus koki suurimmaksi vastustajikseen, hurskaat ja oikeassa olevat, jotka hänet lopulta ristille ajoivatkin.
Suomen itsekkäin, superpelle Atte
jaylenox75 on koomisin tiktok poliisi
uskon asioissa. Joista ei ymmärrä
yhtään mitään eikä muistakaan.
Kaveri vetää itseään pohjamutiin,
vaikka pitäisi vielä olla työelämässä
Ei. Pappien pilkkaaminen on nro 1
elämässä. Uskovien, halveksunta
ja mitätöiminen face to face.
Ja vielä pyytää tästä pokkana rahaa.
On maailmassa pahuutta paljon.- Anonyymi00019
Ko. Äijä on kyllä tunnettu Viialassa.
Aiheuttaa live rähinöitä eli päässä
viiraa jopa kauppareissulla.
Huutaa itsekseen. Mielisairauteen
kuuluvaa. Tätä kaveria ei Jeesus auta
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va1212553Mitä tapahtuu?
Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???401862Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...
...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha7101270- 761050
- 1081042
- 991001
- 48915
Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti
Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk88884- 102878
Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen
Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik34801