IS:
"Wille Rydmanilta kova ehdotus: Ohitetaan vaalivoittaja
Ministeri Wille Rydmanin mukaan perussuomalaiset voisi olla seuraava pääministeripuolue, vaikka SDP voittaisikin ensi kevään eduskuntavaalit."
"Perinteisesti maan hallitus on lähihistorian aikana muodostettu eduskuntavaaleissa suurimmaksi nousseen puolueen johdolla."
Kommentti:
Joskus lähihistorian hämäryydessä kokoomus taisi jopa voittaa vaalit, mutta ei saanut riittävästi halukkaita hallitukseen.
Taisi olla Kekkosen ja Neuvostoliiton aikaan, jolloin ulkopolitiikka meni sisäpolitiikan edelle ja Suomen poliitikkojen hallituskelpoisuus punnittiin Moskovassa.
VAALIVOITTAJAN OHITTAMINEN
34
75
Vastaukset 34
- Anonyymi00001
"Yleiset syyt", sanoi Johannes Virolainen kysyttäessä, miksi pitkään korpivaellukseen joutunut kokoomus ei kelvannut hallitukseen.
Ja Kekkonen sai julkisen raivarin. - Anonyymi00002
Hyvä Wille ja Riikka🇫🇮
Rydmanin pyörittämän STEA-operaation lisäksi perussuomalaisilla on vauhti päällä somessa. Ceutan tilanne Pohjois-Afrikassa ja segregaatiokeskustelu kotimaassa ovat aiheita, jotka puhuttelevat PS-kannattajia. Siksi niistä kannattaa pitää isosti meteliä.
Kokoomuksen ja perussuomalaisten käyrät ovat pian kosketusetäisyydellä, mikä ei ole kokoomuksen kannalta hyvä tilanne tässä vaiheessa vaalikautta. Perussuomalaisten kannalta tilanne on hyvä tai erinomainen.
Keskustan tilanne on surkea. Puolueen puheenjohtaja Antti Kaikkonen puhui pääministerin paikasta, mutta käteen on tällä menolla jäämässä vain puumitali./IL- Anonyymi00003
We love Persut! ❤️
- Anonyymi00004
SDP:n Holmin kommenteissa oikein värisee pelko.
Mutta marinin johdollahan demarit itse toivat blokkipolitiikan Suomeen, nyt korjaavat sitä satoa mitä SDP itse kylvi. - Anonyymi00005
Wille se osaa tehdä häijyä demareille. Varmaan naurattanut itseäänkin että mitä ruikutusta sieltä tulee.
- Anonyymi00007
Persut meinaa venäjän mallia, että pidetään näytösluontoiset vaalit ja kävi miten kävi persuille, niin eikun hallitukseen! Vaikuttaa siltä, että ryydana arvelee ettei persut pääse vaalien jälkeen hallitukseen!
- Anonyymi00012
Anonyymi00007 kirjoitti:

Pelle kommari oot😁
- Anonyymi00021
Anonyymi00007 kirjoitti:
Persut meinaa venäjän mallia, että pidetään näytösluontoiset vaalit ja kävi miten kävi persuille, niin eikun hallitukseen! Vaikuttaa siltä, että ryydana arvelee ettei persut pääse vaalien jälkeen hallitukseen!
Hallitusneuvotteluissa voi käydä niin, ettei esimerkiksi mahdollinen vaalivoittaja SDP saa riittävää hallituspohjaa taakseen, joten hallitusta voi ryhtyä kokoamaan jonkin muun puolueen puheenjohtaja. Niinhän Kokoomuksellekin kävi. Kekkonen vain totesi jotensakin niin, että antaa Kokoomuksen yrittää, eivät ne kuitenkaan saa sitä kasaan. Episodi löytyy muistaakseni Johannes Virolaisen muistelmista. Myös episodi "yleisistä syistä".
- Anonyymi00022
Anonyymi00021 kirjoitti:

Se oli silloin Kekkosen ja Neuvostoliiton aikaan...
- Anonyymi00006
Hjkl
- Anonyymi00008
Persut ei kelpaa Sdp lle,tuskin keskusta toista kertaa lähtee tekemään vasemmistolaista politiikkaa,kokoomukselta olisi historian suurin takin kääntö lähteä demarivetoiseen hallitukseen perumaan omia päätöksiään.
Siis Rydmanin visio voi toteutua,kun Lindtman ei saa hallitusta muodostettua.- Anonyymi00009
Miksei saa? Onhan vihreät ja vasemmisto, sekä keskusta käytettävissä? Pakkohan se on kaikkien myönnytyksiä tehdä, jos meinaavat hallituksen muodostaa!
- Anonyymi00020
Anonyymi00009 kirjoitti:
Miksei saa? Onhan vihreät ja vasemmisto, sekä keskusta käytettävissä? Pakkohan se on kaikkien myönnytyksiä tehdä, jos meinaavat hallituksen muodostaa!
Keput on tyhmiä, jos lähtevät kommareiden kelkkaan! Loputkin kepulaiset siirtyvät Persuihin!
- Anonyymi00010
Wille on jo nykyhallituksessakin vetovastuussa. miksipä ei seuraavassakin.
- Anonyymi00016
Just!
- Anonyymi00011
Punikeillahan on nytkin vähemmistö gallupeissa.
- Anonyymi00013
Ja hyvä niin 🇫🇮
- Anonyymi00014
Wille on nero! 🇫🇮
- Anonyymi00015
Toiset tykkää pikkutytöistä ja pojista aina vaan ei jää kiinni.....
- Anonyymi00017
Anonyymi00015 kirjoitti:
Toiset tykkää pikkutytöistä ja pojista aina vaan ei jää kiinni.....
Lopeta sitten heti!
- Anonyymi00018
Kepulaiset pohojammaalla tykkäävät omista pikkulapsistaan. Oikein kovaaasti.
- Anonyymi00019
444
- Anonyymi00023
Luoja varjelkoon jos nämä älliöpersut sekoilevat vielä seuraavassa hallituksessa. Hölmöläisen puolue,jota johtaa kyöpelivuoren noita-akka.
- Anonyymi00031
Anonyymi00023 kirjoitti:
Luoja varjelkoon jos nämä älliöpersut sekoilevat vielä seuraavassa hallituksessa. Hölmöläisen puolue,jota johtaa kyöpelivuoren noita-akka.
Mene töihin!
- Anonyymi00024
Musulinoita-akka kiihottaa demareissa kansaa suomalaisuutta vastaan. Pahan ilman nokkapapukaija olisi kammettava ulos maastamme.
- Anonyymi00025
Hyvä Rydman, sdp kyykkyyn rasismineen!!!
- Anonyymi00032
Wille on hyvä!🇫🇮
- Anonyymi00026
Rasismi on punikkien masinoima mielikuvitusversio realismille!
- Anonyymi00028
Hienosti kirjoitettu!
- Anonyymi00029
Hyvä juttu.
- Anonyymi00030
"Rasismi on punikkien masinoima mielikuvitusversio realismille!"......
Huoneentauluksi suomalaisille!- Anonyymi00033
Kyllä!🇫🇮
- Anonyymi00035
Anonyymi00033 kirjoitti:
Kyllä!🇫🇮
Ville haluaa Suomeen saman vaalitavan,kun puoluetoveri Turtiaisen uudessa kotimaassa Venäjällä. Ei onnistu pikku ukko,voi olla että lähtö on lähellä eduskunnasta näiden sekoilujen takia. Tämmöisiä nousukkaita on persupuolue täynnä ja ei suomalaiset ole niin tyhmiä,että tämmöiset hölmöläiset pääsisivät juhlimaan enää toista kertaa hallitukseen. Terve menoa Anon luo koko sakki.
- Anonyymi00034
Peltokangas on presidenttiainesta, mutta menisi hukkaan siinä hommassa. Pääministerinä aivan ykkönen.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Pyhäjärvi syvällä kusessa
Pyhäjärvi ei tule selviämään millään tästä alhosta. Ollaan aivan liian syvällä. https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/pyha1421660- 1541134
Miten voi sinun
tunteet yhtäkkiä kuolla kuin napista painamalla? Et enää vilkaisekaan minuun päin vaan jos vahingossa näet minut käännät70980Miksi naiset haluavat itseään vanhemman kumppanin? Vai haluavatko?
Tuolla toisessa ketjussa tuli esille tämä kysymys ja se on mielestäni hyvä kysymys. Kiitos scrg:lle tämän kysymyksen esi345977- 68753
PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI VALTIOVARAINMINESTERIÖN ARVIOINTIMENETTELYYN..TE
...siinä se nyt on, mitä tässä enää vikistään. Uutiset Yle, 14.8. Klo 20.30, ei tunnu mukavalta.56743- 69701
- 38654
Ernest Lawson rehellisenä vaikeasta TTK-tilanteesta: "Vain harvan ja valitun henkilön tiedossa"
Tanssii Tähtien Kanssa tulee syksyn iloksi ja tiedossa on suosikkisarjan 19. kausi. Tulevalla kaudella nähdään iso uudi7621Missä vaiheessa
Unohdit minut? Onko sinulla oikeasti mies jota rakastat? Tiedän että möhlin ja odotin liikaa. Ei tarvitse vastata jos et33591