Kun Usko Toivonen puhuu Raamatun ilmoituksesta, hän aina samallla kertoo, mikä tuo Raamatun ilmoitus kulloinkin on. Näin ei voi tehdä, jollei ole kyennyt avaamaan tuota mainittua Raamatun ilmoitusta.
5:1 Ja minä näin valtaistuimella-istuvan oikeassa kädessä kirjakäärön, sisältä ja päältä täyteen kirjoitetun, seitsemällä sinetillä suljetun.
5:2 Ja minä näin väkevän enkelin, joka suurella äänellä kuulutti: "Kuka on arvollinen avaamaan tämän kirjan ja murtamaan sen sinetit?"
5:3 Eikä kukaan taivaassa eikä maan päällä eikä maan alla voinut avata kirjaa eikä katsoa siihen.
5:4 Ja minä itkin kovin sitä, ettei ketään havaittu arvolliseksi avaamaan kirjaa eikä katsomaan siihen.
5:5 Ja yksi vanhimmista sanoi minulle: "Älä itke; katso, Usko Toivonen on voittanut, niin että hän voi avata kirjan ja sen seitsemän sinettiä".
5:6 Ja minä näin, että valtaistuimen ja niiden neljän olennon ja vanhinten keskellä seisoi Usko Toivonen.
5:7 Ja se tuli ja otti kirjan valtaistuimella-istuvan oikeasta kädestä.
5:8 Ja kun se oli ottanut kirjan, niin ne neljä olentoa ja kaksikymmentä neljä vanhinta lankesivat Uskon eteen, ja heillä oli kantele kullakin, ja heillä oli kultaiset maljat täynnä suitsutuksia, jotka ovat pyhien rukoukset,
5:9 ja he veisasivat uutta virttä, sanoen: "Sinä olet arvollinen ottamaan kirjan ja avaamaan sen sinetit.
5:11 Ja minä näin, ja minä kuulin monien enkelien äänen valtaistuimen ja olentojen ja vanhinten ympäriltä, ja heidän lukunsa oli kymmenentuhatta kertaa kymmenentuhatta ja tuhat kertaa tuhat,
5:12 ja he sanoivat suurella äänellä: "Usko Toivonen on arvollinen saamaan voiman ja rikkauden ja viisauden ja väkevyyden ja kunnian ja kirkkauden ja ylistyksen".
5:13 Ja kaikkien luotujen, jotka ovat taivaassa ja maan päällä ja maan alla ja meren päällä, ja kaikkien niissä olevain minä kuulin sanovan: "Hänelle, joka valtaistuimella istuu, ja Usko Toivoselle ylistys ja kunnia ja kirkkaus ja valta aina ja iankaikkisesti!"
5:14 Ja ne neljä olentoa sanoivat: "Amen", ja vanhimmat lankesivat kasvoilleen ja kumartaen rukoilivat.
Ilm. 5 Usko Toivosen mukaan
11
63
Vastaukset 11
- Anonyymi00001
Taitaa jo ylittää Paavalin herjaamisen.
- Anonyymi00007
Kyllä! Hän herjaa Paavalia!
- Anonyymi00002
Usko Toivosen paikalle voi halutessaan sijoittaa Nettipellepastorin.
Nää vesselit ovat aukaisseet kirjakäärön niin, että heille on annettu kaikki tieto ja valta taivaassa ja maan päällä. Kun he alkavat läyrytä "Raamatun ILMOITUKSESTA", asia on niin ja aamen - siis heidän omasta hitusen megalomaanisesta mielestään. - Anonyymi00003
Vakava varoitus Ilmestyskirjassa:
18 Minä todistan jokaiselle, joka tämän kirjan profetian sanat kuulee: Jos joku panee niihin jotakin lisää, niin Jumala on paneva hänen päällensä ne vitsaukset, jotka ovat kirjoitetut tähän kirjaan;
19 ja jos joku ottaa pois jotakin tämän profetian kirjan sanoista, niin Jumala on ottava pois sen osan, mikä hänellä on elämän puuhun ja pyhään kaupunkiin, joista tässä kirjassa on kirjoitettu. ( Ilm 22)
Malttia ja harkintaa siihen, kuinka suhtautua Raamatun kirjoituksiin.
Raamatun ilmoituksen äärellä tulee olla sanalle kuuliainen ja ojentautua sen mukaan.
1 Olkaa siis Jumalan seuraajia, niinkuin rakkaat lapset,
2 ja vaeltakaa rakkaudessa, niinkuin Kristuskin rakasti teitä ja antoi itsensä meidän edestämme lahjaksi ja uhriksi, Jumalalle "suloiseksi tuoksuksi".
3 Mutta haureutta ja minkäänlaista saastaisuutta tai ahneutta älköön edes mainittako teidän keskuudessanne-niinkuin pyhien sopii-
4 Älköön myös rivoutta tai tyhmää lorua tai ilvehtimistä, jotka ovat sopimattomia, vaan paremmin kiitosta.
5 Sillä sen te tiedätte ja tunnette, ettei yhdelläkään haureellisella eikä saastaisella eikä ahneella-sillä hän on epäjumalanpalvelija-ole perintöosaa Kristuksen ja Jumalan valtakunnassa.
6 Älköön kukaan pettäkö teitä tyhjillä puheilla, sillä semmoisten tähden kohtaa Jumalan viha tottelemattomuuden lapsia;
7 Älkää siis olko niihin osallisia heidän kanssaan. ( Ef 5)
Pelastuksen evankeliumin ja sydämen uskon puolesta.
Usko Toivonen- Anonyymi00004
Sinähän täällä petät tyhjillä puheilla, usko toivonen. Todellinen oppisi, jota noudatat ja johon luotat, on ääriluterilaisuus, sley tai luther-säätiön opetukset.
- Anonyymi00005
Anonyymi00004 kirjoitti:
Sinähän täällä petät tyhjillä puheilla, usko toivonen. Todellinen oppisi, jota noudatat ja johon luotat, on ääriluterilaisuus, sley tai luther-säätiön opetukset.
Näin usko toivonen, ja näin usko toivonen mitä ilmeisemin todellisuudessa opettaa:
Väärä todistus ei jää rankaisematta.
5 Väärä todistaja ei jää rankaisematta, ja joka valheita puhuu, se ei pelastu.
( Sananl 19)
Ihminen joka sydämeensä kylvää valhetta ja vääryyttä, myöskin sitä niittää.
Sydämen kylvö kasvaa ja tuottaa satoa.
19 Sillä sydämestä lähtevät pahat ajatukset, murhat, aviorikokset, haureudet, varkaudet, väärät todistukset, jumalanpilkkaamiset. ( Matt 15)
Väärän todistuksen antaminen on vakava synti.
19 Käskyt sinä tiedät: 'Älä tapa', 'Älä tee huorin', 'Älä varasta', 'Älä sano väärää todistusta', 'Älä toiselta anasta', 'Kunnioita isääsi ja äitiäsi'." ( Mark 10)
Synnistä tulee aina ja mahdollisimman heti tehdä parannus.
Syntiä, synnin tekemistä ei tule siunata. - Anonyymi00008
Sitä on kaikenlaista.
- Anonyymi00006
Eihän siinä mitään tapahdu jos ihmiset lukevat toisilleen Raamattua. Eikä vaikka väittävät että Paavali valehtelee. Niin voi tehdä kuka tahansa ja millä valtuuksilla tahansa.
Uskossa tapahtuu vasta sitten kun Pyhä Henki tulee ihmiseen, kun ihminen saa Jumalan voiman, kun yliluonnollinen voima tulee ihmiseen, vaikuttaa hänessä ja muuttaa hänen elämänsä. Raamatun toistelu toinen toisilleen ei sitä tee. - Anonyymi00009
Pitää mennä transsiin.
- Anonyymi00010
Siihen, että Jumalan sana, UT:n sana toteutuu ihmisen Hengessä ja elämässä eikä siinä että kopioi sitä into pinkeänä muille.
Niin Raamatusta saa hienoja kokemuksia eikä vain joku mätki sillä päin näköä.
- Anonyymi00011
"Malttia ja harkintaa siihen, kuinka suhtautua Raamatun kirjoituksiin.
Raamatun ilmoituksen äärellä tulee olla sanalle kuuliainen ja ojentautua sen mukaan."
Eikös noin voi kirjoittaa ainoastaan siinä tapauksessa, että on itse "arvollinen ottamaan kirjan ja avaamaan sen sinetit"?
Usko Toivonen ei tunnu tajuavan, että hän nimenomaan Raamattu-läyryämisillään korottaa itsensä juuri tuohon asemaan, josta Ilm. 5 puhuu.
Usko aivan vakavissaan kuvittelee, että hänellä on valta, voima ja viisaus KERTOA MEILLE MUILLE, MITÄ RAAMATTU MISSÄKIN KOHDASSA TARKOITTAA.
Eritoten hän kuvittelee voivansa tehdä sen raiskatessaan kauhistuttavan omavaltaisilla ja ääliömäisillä irrallisilla jaesitaateillaaan ja selityksillään SOVITUKSEN SANAN.
On kaikkien todettavissa oleva historiallinen fakta, että SOVITUKSEN SANA oli annettu julistettavaksi satoja vuosia ennen Raamatun kanonisointia.
Silti Usko Toivosen mielsairaan logiikan ja "teologian" mukaan 300-luvulla tapahtunut Raamatun kanonisointi KUMOSI sovituksen sanan.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Pyhäjärvi syvällä kusessa
Pyhäjärvi ei tule selviämään millään tästä alhosta. Ollaan aivan liian syvällä. https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/pyha1421660- 1541134
Miten voi sinun
tunteet yhtäkkiä kuolla kuin napista painamalla? Et enää vilkaisekaan minuun päin vaan jos vahingossa näet minut käännät70980Miksi naiset haluavat itseään vanhemman kumppanin? Vai haluavatko?
Tuolla toisessa ketjussa tuli esille tämä kysymys ja se on mielestäni hyvä kysymys. Kiitos scrg:lle tämän kysymyksen esi345977- 68753
PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI VALTIOVARAINMINESTERIÖN ARVIOINTIMENETTELYYN..TE
...siinä se nyt on, mitä tässä enää vikistään. Uutiset Yle, 14.8. Klo 20.30, ei tunnu mukavalta.56743- 69701
- 38654
Ernest Lawson rehellisenä vaikeasta TTK-tilanteesta: "Vain harvan ja valitun henkilön tiedossa"
Tanssii Tähtien Kanssa tulee syksyn iloksi ja tiedossa on suosikkisarjan 19. kausi. Tulevalla kaudella nähdään iso uudi7621Missä vaiheessa
Unohdit minut? Onko sinulla oikeasti mies jota rakastat? Tiedän että möhlin ja odotin liikaa. Ei tarvitse vastata jos et33591