Tänä kesänä olen seurannut aktiivisesti Ukrainan sotaa, sekä lukenut kirjat, jotka kertovat Ukrainassa taistelleista Ralf Sirenistä ja Aleksi Lysanderista sekä Ukrainassa ihmisiä auttaneesta Tina Soinista. Kirjat tuovat paljon tietoa nykyaikaisesta sodankäynnistä, sekä kuvaavat realistisesti mitä sota on ja mikä muutos on tullut vapaaehtoisille sodasta. Kukaan ei sieltä palaa samana kuin ennen sotaa. Arvostan suuresti heidän toimintaansa Ukrainan hyväksi. Ukrainassa on todellinen hätä, pelko, murhe ja tuska.
Minua kirjat ovat auttaneet pääsemään pois talvi- ja jatkosodan sekä natsi-Saksan
aikoja kuvailevista kirjoista. Enoni oli kaukopartiomies, mutta ei puhunut lasten aikaan sotakokemuksista. Hän haavoittui jatkosodassa. Vanhempani olivat sota-ajan lapsia. Tunsin joskus talvisodan hengen jo lapsena, kun mummu itki ja kertoi juoksuhaudoissa paleltuneista sotilaista. Minä aloin nuorena lukemaan sota-ajasta romaaneja. Ensimmäisiä oli Rauha Virtasen romaani Rauniokaupungin tyttö. Se kertoi viipurilaisesta Leila-tytöstä.
Viime vuosina luin paljon sotakirjoja ja tutkin vanhoja sanomalehtiä, sekä tutkin talvi- ja jatkosodan päiväkirjoja. Olin näissä aika kiinni. Aina palasin "rintamalle", sillä tunsin sillä tavalla saavani rohkeutta ja vahvuutta. Rintama oli jotenkin tullut veriini. Isäni isä eli vaarini ei joutunut rintamalle, sillä hän oli työssä tehtaassa, jossa tehtiin rintamalle tärkeitä tarvikkeita. Isän suuri onni oli, että sota ehti loppua muutaman vuoden aiemmin ennen kuin hän olisi tullut kutsuntaikään. Kun isäni perheestä ei oltu rintamalla, niin ei tullut sellaista traumaa kuin monilla muilla. Ikäisilläni ovat useimmilla olleet vaarit rintamalla.
Nykyelämään verrattuna, Suomen sota-aika on ollut hyvin raskasta. Kun luin kirjaa "Aleksi Suomesta", koin, että nyt ei enää ole aika lukea paljon talvi- ja jatkosodasta tai Hitlerin Saksasta. Pääsin niistä irti. Olin lukenut paljon myös keskitysleireillä Natsi-Saksassa olleista ihmisistä. Viime vuonna luin vanhoista Helsingin Sanomista kuinka Romaniassa soitettiin kirkonkelloja, kun oli tulossa saksalaisten ilmapommitus. Illalla myöhään aloin kokea jonkinlaista "uhkaavaa tunnetta". Ajattelin, että jollakin omaisella voi olla hätä. Myöhemmin huomasin tämän tunteen nousevan juuri tästä, mitä olin lukenut Hitlerin Saksan ajasta. Etsin kai näistä sotajutuista jotain jännitystä elämääni.
Viime aikoina olen lukenut kaikenlaisia juttuja kuinka suomalaiset pelkäävät, että
Venäjä hyökkää Suomeen. Tahdon muistuttaa, että Suomi elää rauhan aikaa. Venäjä on suuri maa. Sitä ei pystynyt Hitlerin armeijakaan valloittamaan. Suomessa ei pidä väheksyä Venäjää. Venäjä on meidän naapurimaa. Ukraina on kauempana ja se ei ole meidän naapurimaa. Kiova on kotikaupunkini ystäväkaupunki. Ala-asteen opettaja oli käynyt siellä ja kertoi siitä.Toivon, että Venäjä ja Ukraina tekevät pian rauhan. Meidän ei tule lietsoa sotaa, kuten mediassa paljon tehdään. Sanomalehti haluaa myynnin menevän hyvin ja kun on jotain uhkakuvia niin lehti käy kaupaksi.Ukrainan sota on tuonut varmasti paljon rahaa iltapäivälehdistölle. Jos ei olisi siellä sota syttynyt, niin olisi tullut vähemmän rahaa lehdistä.
Ihmisistä monet tatuoivat itsensä niin täyteen tatuointeja kuin he todella eläisivät viimeistä paivää .Ne tuovat myös rauhattomuutta, jos tatuoinnit peittävät paljon ihoa. Tai sehän on makuasia. Tatuoinnit ovat nykyään hyvin yleisiä ja niistä tulee joskus "vanhanaikaisia". Olen huomannut joidenkin tatuointien pelottavan lapsia. Olen niin ymmärtänyt, että tatuointi otetaan sen vuoksi, että halutaan olla makeannäköinen, mutta voin myös olla väärässä. Tatuointi voi olla myös taiteellinen. Ruusu tai neilikka näyttävät kauniilta, jos ei ole liikaa muita tatuointeja. Minun mielestäni olisi parempi laittaa tatuointeihin menevät rahat mieluummin vaikka Ukrainan hyväksi.
Vielä Suomen tilanteeseen. Venäjä ei hyökkää ainakaan lähitulevaisuudessa Suomeen. Siitä saamme olla rauhassa. Se on ottanut jo kauan sitten meiltä alueet, jotka ovat strategisesti tärkeitä. Ei ole mitään syytä miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen tai esim. Ruotsiin. Ainoa asia on se, että joku muu maa hyökkäisi Suomen kautta Venäjälle. En kyllä pysty nimeämään mitään maata, joka näin tekisi. En osaa sanoa, onko Nato-asia Suomen parhaaksi vai ei. Luultavasti mahdollisen sodan sytyttyä, saataisiin puolustusta sieltä. Ainakin vapaaehtoisia eri maista tulisi Suomen avuksi. Onneksi Putinilla on jo ikää. Vuodet vierivät ja Putin on pian vanhus, eikä sota enää maistu. Parasta olisi, että oma väki nousisi vastaan sotimista.
Media lietsoo liikaa rauhattomuutta. Suomi saattaa varautua sotaan ottamalla tänne mielellään esim. Afrikasta nuoria miehiä pakolaisiksi. Suomella voi olla tässä taka-ajatus, että pakolaisnaiset rupeaisivat synnyttämään sotilaita Suomeen. Pakolaisilla on kokemusta sotaoloista.Heidän joukostaan voisi löytyä sopivia opiskelijoita psykoterapeuteiksi, jotka erikoistuisivat sotatraumojen hoitoon.
Minua kirjat ovat auttaneet pääsemään pois talvi- ja jatkosodan sekä natsi-Saksan
aikoja kuvailevista kirjoista. Enoni oli kaukopartiomies, mutta ei puhunut lasten aikaan sotakokemuksista. Hän haavoittui jatkosodassa. Vanhempani olivat sota-ajan lapsia. Tunsin joskus talvisodan hengen jo lapsena, kun mummu itki ja kertoi juoksuhaudoissa paleltuneista sotilaista. Minä aloin nuorena lukemaan sota-ajasta romaaneja. Ensimmäisiä oli Rauha Virtasen romaani Rauniokaupungin tyttö. Se kertoi viipurilaisesta Leila-tytöstä.
Viime vuosina luin paljon sotakirjoja ja tutkin vanhoja sanomalehtiä, sekä tutkin talvi- ja jatkosodan päiväkirjoja. Olin näissä aika kiinni. Aina palasin "rintamalle", sillä tunsin sillä tavalla saavani rohkeutta ja vahvuutta. Rintama oli jotenkin tullut veriini. Isäni isä eli vaarini ei joutunut rintamalle, sillä hän oli työssä tehtaassa, jossa tehtiin rintamalle tärkeitä tarvikkeita. Isän suuri onni oli, että sota ehti loppua muutaman vuoden aiemmin ennen kuin hän olisi tullut kutsuntaikään. Kun isäni perheestä ei oltu rintamalla, niin ei tullut sellaista traumaa kuin monilla muilla. Ikäisilläni ovat useimmilla olleet vaarit rintamalla.
Nykyelämään verrattuna, Suomen sota-aika on ollut hyvin raskasta. Kun luin kirjaa "Aleksi Suomesta", koin, että nyt ei enää ole aika lukea paljon talvi- ja jatkosodasta tai Hitlerin Saksasta. Pääsin niistä irti. Olin lukenut paljon myös keskitysleireillä Natsi-Saksassa olleista ihmisistä. Viime vuonna luin vanhoista Helsingin Sanomista kuinka Romaniassa soitettiin kirkonkelloja, kun oli tulossa saksalaisten ilmapommitus. Illalla myöhään aloin kokea jonkinlaista "uhkaavaa tunnetta". Ajattelin, että jollakin omaisella voi olla hätä. Myöhemmin huomasin tämän tunteen nousevan juuri tästä, mitä olin lukenut Hitlerin Saksan ajasta. Etsin kai näistä sotajutuista jotain jännitystä elämääni.
Viime aikoina olen lukenut kaikenlaisia juttuja kuinka suomalaiset pelkäävät, että
Venäjä hyökkää Suomeen. Tahdon muistuttaa, että Suomi elää rauhan aikaa. Venäjä on suuri maa. Sitä ei pystynyt Hitlerin armeijakaan valloittamaan. Suomessa ei pidä väheksyä Venäjää. Venäjä on meidän naapurimaa. Ukraina on kauempana ja se ei ole meidän naapurimaa. Kiova on kotikaupunkini ystäväkaupunki. Ala-asteen opettaja oli käynyt siellä ja kertoi siitä.Toivon, että Venäjä ja Ukraina tekevät pian rauhan. Meidän ei tule lietsoa sotaa, kuten mediassa paljon tehdään. Sanomalehti haluaa myynnin menevän hyvin ja kun on jotain uhkakuvia niin lehti käy kaupaksi.Ukrainan sota on tuonut varmasti paljon rahaa iltapäivälehdistölle. Jos ei olisi siellä sota syttynyt, niin olisi tullut vähemmän rahaa lehdistä.
Ihmisistä monet tatuoivat itsensä niin täyteen tatuointeja kuin he todella eläisivät viimeistä paivää .Ne tuovat myös rauhattomuutta, jos tatuoinnit peittävät paljon ihoa. Tai sehän on makuasia. Tatuoinnit ovat nykyään hyvin yleisiä ja niistä tulee joskus "vanhanaikaisia". Olen huomannut joidenkin tatuointien pelottavan lapsia. Olen niin ymmärtänyt, että tatuointi otetaan sen vuoksi, että halutaan olla makeannäköinen, mutta voin myös olla väärässä. Tatuointi voi olla myös taiteellinen. Ruusu tai neilikka näyttävät kauniilta, jos ei ole liikaa muita tatuointeja. Minun mielestäni olisi parempi laittaa tatuointeihin menevät rahat mieluummin vaikka Ukrainan hyväksi.
Vielä Suomen tilanteeseen. Venäjä ei hyökkää ainakaan lähitulevaisuudessa Suomeen. Siitä saamme olla rauhassa. Se on ottanut jo kauan sitten meiltä alueet, jotka ovat strategisesti tärkeitä. Ei ole mitään syytä miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen tai esim. Ruotsiin. Ainoa asia on se, että joku muu maa hyökkäisi Suomen kautta Venäjälle. En kyllä pysty nimeämään mitään maata, joka näin tekisi. En osaa sanoa, onko Nato-asia Suomen parhaaksi vai ei. Luultavasti mahdollisen sodan sytyttyä, saataisiin puolustusta sieltä. Ainakin vapaaehtoisia eri maista tulisi Suomen avuksi. Onneksi Putinilla on jo ikää. Vuodet vierivät ja Putin on pian vanhus, eikä sota enää maistu. Parasta olisi, että oma väki nousisi vastaan sotimista.
Media lietsoo liikaa rauhattomuutta. Suomi saattaa varautua sotaan ottamalla tänne mielellään esim. Afrikasta nuoria miehiä pakolaisiksi. Suomella voi olla tässä taka-ajatus, että pakolaisnaiset rupeaisivat synnyttämään sotilaita Suomeen. Pakolaisilla on kokemusta sotaoloista.Heidän joukostaan voisi löytyä sopivia opiskelijoita psykoterapeuteiksi, jotka erikoistuisivat sotatraumojen hoitoon.
Vastaukset 1
Vanhimmat
V.ttu mikä jaaritus.