Venäjä kertoo koonneensa jopa tuhansien miehien taistelujoukon ukrainalaisista sotavangeista.
Yhdysvaltalainen ajatushautomo Institute for the Study of War (ISW) kertoo Venäjän muodostaneen ensimmäisen taisteluprikaatin ukrainalaisista sotavangeista.
Ukrainalaisten sotavankien käyttämisestä taistelussa Venäjän puolella on raportoitu aiemminkin, mutta tämä on ensimmäinen kerta, kun pienempien joukkojen sijaan puhutaan kokonaisesta prikaatista. Prikaati käsittää yleensä tuhansia taistelijoita.
Yhdysvaltalainen ajatushautomo Institute for the Study of War (ISW) kertoo Venäjän muodostaneen ensimmäisen taisteluprikaatin ukrainalaisista sotavangeista.
Ukrainalaisten sotavankien käyttämisestä taistelussa Venäjän puolella on raportoitu aiemminkin, mutta tämä on ensimmäinen kerta, kun pienempien joukkojen sijaan puhutaan kokonaisesta prikaatista. Prikaati käsittää yleensä tuhansia taistelijoita.
Vastaukset 53
Vanhimmat
..ne ovat Pietarissa kovia kertomaan ...
Institute for the Study of War (ISW) ei ole venäläinen instituutti.
Totta!
Mutta tähän saakka tiltut ovat väittäneet sitä valehtelijaksi.
Onhan Venäjällä jo pakotettujen raajattomien taistelujoukko, ja pakotettujen rappioalkoholistien joukko, vankien, mielisairaiden jne. pakotetut taistelujoukot.
Venäläiset on vaan rusnya ja mongolien sekajätteen jälkeläisiä
Igori Pietarista vastaileppas ku kysytään nyt: mixi et ole rintamalla itse täällä osast vaan räxyttää ku venäläiset kylärakit ku muuhunkaan et pysty tekemään
Mitä sekoilet?
Putinin vankeinhoito-ohjelma antaa lakimuutoksilla rikoksista tuomituille laajempia mahdollisuuksia.
https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/d7444393-6512-4587-9f85-9627811f8ae5
Mikä uutinen tämä nyt on? Samaa se oli Suomessakin sota-aikana.
Suomessa ei toisen maailmansodan aikana käytetty vankeja rintamajoukoissa, toisin kuin joissain muissa sotaan osallistuneissa maissa.
Aloittaja-valehteluhautomon väittämää tuhansien "miehien" taistelujoukkoa ei löydy väitetystä tietolähteestäkään.
Miksi valehtelet?
Laita linkki, hautomo.
Linkkiäkö kaipeilet?
https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000012191530.html
Venäjä saattaa olla muodostamassa erikoisjoukkoprikaatin ukrainalaisista sotavangeista, sanoo kansanedustaja, sotatieteiden tohtori Jarno Limnell (kok"
Suunnitelma ehkä
Venäläisten ilmoitukset yleensä tarkoittaa päinvastaista kuin mitä ilmoittavat, kuten nyt joku uusi Venäjän Spetsnatsi prikaati.
Äitiskö sano?
Mitä sekoilet?
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/lahteet-venaja-kerannyt-prikaatin-ukrainalaisista-sotavangeista/9375262
Kuten sanottu "Venäjä kertoo", eli totuus voi olla mitä vaan. Spetsnatsi-prikaatissa voi olla muutama sotavanki ja tuhat alkoholisoitunutta vankimielisairaalan hoidokkia ym. tai ei ketään.
Vastapuolen nimittely kertoo nyt vain omasta pahasta ahdingostasi!!
Sinulla ei ole näköjään minkäänlaisia fiksuja länsimaisia käytöstapoja missään edes olemassa.
Todella julma teko nyt venäläisiltä.
Vänäjälle joutuneet ukrainalaiset sotavangit laitetaan nyt tappamaan väkisin ukrainalaisia, ja jos kieltäytyy siitä, niin silloin kuolee aivan varmasti venäläisten tappamana.
Todennäköisesti totta, kun ukrainalaisia riistetään kaduilta lihamyllyyn ja onnekseen vangitaan, on helppo kuvitella heidän mielialojaan.
Tuskin kannattavat selesnin, tuon nuken diktatuuria...fasistista diktatuuria.
Lännen ohjailema ja mahdollistama, rahoittama kauttasota on tuottanut jo jopa 2 miljoonan ukrainalaisen uhrauksen.
Toivotaan että silmät aukeavat, keitä Ukrainan johdossa on, ketkä sen mahdollistavat?
Pölvästi.
Vain Perkele voi mahdollistaa sen, että Venäjä on tuhonnut Ukrainan armeijan jo moneen kertaan mutta ei silti etene.
Kyllä se etenee, vain valtamedia 'uutisoi' toisin.
Etenee se vallattomassa mediassa
Eiku Ukrainassa Ukrainan sodassa Venäjä etenee.
Erikoiseteneminen on loputonta.
Venäjän Spetsnatsi-joukot: Erikoisnatsit erikoisessa operaatiossa.
Ukraina hajoaa kovaa vauhtia, ei lännen luvattua voittoa näy.
Seuraavat 4,5 vuotta ovat ratkaisevia.
Jompikumpi hajoaa. Veikkaan Venäjää.
Väärin veikattu!
Veikkaat pahasti vikaan sillä Ukraina on jo hävinnyt sotansa.
Venäjä polttaa riemutulia Wildberrieseissä voittonsa kunniaksi.
Kappas vain! Aloittajalla tuntuu olevan ongelmia luetun ymmärtämisessa, olisiko tukiopetuksen paikka?
Ei Venäjä kerro mitään, vaan Yhdysvaltalainen ajatushautomo Institute for the Study of War (ISW) kertoo ....
Hautomo hautoo kauttatietoa mitä Venäjä on kertonut.
Äitiskö sano?
Ukrainalaiset ovat taipuvaisia takinkääntöön, eli olemaan LUOPIOITA.
Myös taipumus kaikenlaiseen huoraamiseen sujuu ukroilta matalalla kynnyksellä.
Tänne hölmöläämme paenneet Ukranalaisett ovat rikollisia ja vankilatkin ovat jo täynnään näitä ukroja. On huomioitava sekin Ukrainassa on paljon Venäläisiä jotka sitten joutuvat rintamille, kun ovat joutuneet vankeiksi eikä heitä ilmeisesti tarvitse pakolla lähettää taistelemaan, kun kyseessä on heidän kotimaansa Venäjä.
1939 Ukranalaiset hyökkäsivät maahamme ja nyt näitä lieroja avustamme ja elätämme.
Kun ovat joutuneet vankeiksi, kyseessä ei ole heidän venäläisten kotimaa kun ovat sotimassa Ukrainassa.
Mitä se vanke on, ja joutumista vankeiksi? Miten tuo venäläinen vanke Ukrainassa joutuu rintamille, mutta ei tarvitse pakolla lähettää, ja mihin suuntaan vanke siis taistelee?
Jaa, yleensä ne kyllä pakotetaan siihen ja kansainvälisten sopimusten mukaan se on sotarikos.
Venäläiset eivät tosin välitä laista yhtään mitään.
Yleensähän pelkkä sota on jo todellä räikeä täysin laiton sotarikos.
Sodan voittaja sitten määrittelee tarkemmin miten asiassa jatketaan.
Noinhan se asia juuri menee.
Eli Venäjä määrittelee tarkemmin sen, miten asiassa jatketaan tulevaisuudessa.
Totta!
Noinhan se juuri todellisuudessa menee.
1,5 miljoonaa omaa kaatunutta ja vammautunutta on määritelty lähiviikkoina saavutettavaksi. Tätä juhlistetaan palavilla Wildberreillä.
Joka tapauksessa Suomelle määrätään erittäin raskaat sotakorvaukset. Jos niihin ei suostuta, Suomi ydinpommitetaan maailmankartalta. Jumala omaisuusvaltiotaan Venäjää suuresti siunatkoon.
Haha.