Ukronassujen temppu

Leipzigin lentokentällä Saksassa vältyttiin täpärästi katastrofilta tiistaina. Kyseessä oli jo toinen kerta kahden vuoden sisään.

Saksan poliisi hälytettiin keskiviikon vastaisena yönä suureen operaatioon Leipzig–Hallen lentokentälle. Räjähteillä varustettu drooni oli löydetty ukrainalaisen rahtikoneen läheltä.

”Tämä on aivan uudentasoinen uhkaskenaario”, kommentoi Saksan sisäministeri Alexander Dobrindt.

Droonilöydön lisäksi Saksan poliisi tutkii tapausta, jossa toinen lentokone törmäsi lentävään kohteeseen, mutta pääsi turvallisesti laskeutumaan Hannoverin lentoasemalle. Saksalaislehti Bildin mukaan kyseessä oli DHL:n rahtikone.

Ei ole selvää, ovatko tapaukset yhteydessä toisiinsa.

Sisäministeri Dobrint kommentoi medialle, että kyseessä oli hybridiuhkaan liitettävä hyökkäysskenaario, joka vaikutti erittäin ammattimaisesti valmistellulta.

Myöhemmin ZDF:n haastattelussa keskiviikkoiltana äänenpainot olivat varovaisemmat. Dobrint vältti nimeämästä mitään maata. Hän kuitenkin sanoi, että mahdollisesti taustalla on valtiollinen toimija, kertoo muun muassa Politico.
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Leipzigin lentokentällä Saksassa vältyttiin täpärästi katastrofilta tiistaina. Kyseessä oli jo toinen kerta kahden vuoden sisään.

Saksan poliisi hälytettiin keskiviikon vastaisena yönä suureen operaatioon Leipzig–Hallen lentokentälle. Räjähteillä varustettu drooni oli löydetty ukrainalaisen rahtikoneen läheltä.

”Tämä on aivan uudentasoinen uhkaskenaario”, kommentoi Saksan sisäministeri Alexander Dobrindt.

Droonilöydön lisäksi Saksan poliisi tutkii tapausta, jossa toinen lentokone törmäsi lentävään kohteeseen, mutta pääsi turvallisesti laskeutumaan Hannoverin lentoasemalle. Saksalaislehti Bildin mukaan kyseessä oli DHL:n rahtikone.

Ei ole selvää, ovatko tapaukset yhteydessä toisiinsa.

Sisäministeri Dobrint kommentoi medialle, että kyseessä oli hybridiuhkaan liitettävä hyökkäysskenaario, joka vaikutti erittäin ammattimaisesti valmistellulta.

Myöhemmin ZDF:n haastattelussa keskiviikkoiltana äänenpainot olivat varovaisemmat. Dobrint vältti nimeämästä mitään maata. Hän kuitenkin sanoi, että mahdollisesti taustalla on valtiollinen toimija, kertoo muun muassa Politico.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu