Moi elikkä kauan aikaa monta vuotta olin tunteeton tunnoton ja tyhjä mitätön.ja ei ollu kun hatmaata ja mitättömyyttä.sitten ei ollut sitä elämän haluakaan.olin loppu.ja sitten olin kulma psyykosis niin he sanoivat.oon kuullu ääniä ja ollu lapsesta asti hullu.mutta nyt viimeaikoina on tullut itserakkauden tunne.ja jotain palautuu viel takas jotain tunteita.onks teil samanlaista kokemustq?
Mieli on mitä on.
Anonyymi-ap
5<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Saa kommentoida
Tarkoitatko nyt itserakkaudella narsismia vai itsensä arvostamista ja tervettä itsetuntoa?
Tervettä itsetuntoa.
Mnuunkin isäni oli sydämestään luterilaine ihminen. Hän raatoi ojituksella kotitilamme pikkusuot viljeltäviksi saroiksi.
Kyllähän ne kalkitsemalla kasvoivat heinää, mutta lehmät eivät halunneet syödä kuivaheinää suosaroilta kuivattuna.
Juuri yhteisessä ruokapöydässä eriarvoisuuteni tuli esille. Olin ruma ankanpoika soreassa sisarussarjassamme.
Kova jätkä aikanaan. Molemmat sodat Stalinin hyökkäyssodissa kävi.
Näin iltaisin äitini itkevän katsomassa riihelle päin.
"Mitä itkette äiti kysyin?
"En mitään, hän vastasi".
Lomalle isäni kerran tuli UkkoPekka kivääri selässään. Se oli jatkosadan aikanakin vielä minua pidempi ase.
Rintamatoverinsa kertoi vihollissotilaan heittäytyvän maihin. Vikkelänä tarkka-ampujana isäni plokkasi naapurin soturin vain hetkeä ennen hänen liipasiemen käyttöään.
Meillä kotona oli Suojeluskuntalaisten rankka ja tarkka pienoiskivääri, Ukkopekan kokoinen.
Sitten veljeni vei sen asesepälle sen porattavaksi metsästyskivääri kaliberiseksi.
Ase ei ollut enää entisensä.
res.tm y.
Miten se hulluus ilmeni lapsena?