Se on täysin 100% vapaata, uskoa tai olla uskomatta.
Jos ette mitään muuta usko, niin uskokaa kuitenkin edes se, ettei ketään väkisin Taivaaseen raahata. Kaikki sinne menevät sinne täysin vapaaehtoisesti.
Ei kenenkään ole pakko uskoa Jeesukseen
273
211
Vastaukset 273
- Anonyymi00001
Evankeliumi kerrotaan, julistetaan tai muuten tehdään tiettäväksi. Osa ottaa vastaan, osa ei.
- Anonyymi00002
Ei ole mitään taivasta tai helvettiä. Se on heikkomielisten vanhanaikaista satua johon nykyään uskovat vain tosi harhaiset ihmiset.
- Anonyymi00005
Ei ole mitään taivasta tai helvettiä. Se on heikkomielisten vanhanaikaista satua johon nykyään uskovat vain tosi harhaiset ihmiset.
Kuolleet siirtyy välitilaan ja odottavat hetken.He jotka ovat pahoja oleet ei siirry,he eivät ole siellä missä muut. - Anonyymi00006
Taivaan ja helvetin olemassaolon voin toki kyseenalaistaa mutta Jumala on niin vahvasti todistanut minulle olemassaolonsa, että sitä minä en voi kieltää.
Pietarihan se kielsi Jeesuksen mutta sehän nyt pomppikin lain ja armon välillä myöhemmin ja antoi arvan ratkaista vanhan liiton tyylillä ja otti päätäntävallan siten itselleen asiassa mikä kuului Jumalalle. Ei ihme, että ristiinnaulittiin pää alaspäin mikäli perimätietoon on uskomista.
Eli Jumala on. Helvetti ja taivas olemuksena vielä epäselvä, mutta pidän niitä todennäköisesti olevana, Millainen tilana on vielä mysteeri, jotain ajatusta on kyseisistä paikoista näkyjen kautta. - Anonyymi00015
Anonyymi00006 kirjoitti:
Taivaan ja helvetin olemassaolon voin toki kyseenalaistaa mutta Jumala on niin vahvasti todistanut minulle olemassaolonsa, että sitä minä en voi kieltää.
Pietarihan se kielsi Jeesuksen mutta sehän nyt pomppikin lain ja armon välillä myöhemmin ja antoi arvan ratkaista vanhan liiton tyylillä ja otti päätäntävallan siten itselleen asiassa mikä kuului Jumalalle. Ei ihme, että ristiinnaulittiin pää alaspäin mikäli perimätietoon on uskomista.
Eli Jumala on. Helvetti ja taivas olemuksena vielä epäselvä, mutta pidän niitä todennäköisesti olevana, Millainen tilana on vielä mysteeri, jotain ajatusta on kyseisistä paikoista näkyjen kautta.Kumpiko Jumala on enempi totta?
Vanhan testamentin kävelevä ja huononäköinen paratiisin vahti?
Vai uuden testamentin palava pensas tai ukkosen jyrinä taivaalla?
Kumpainenkin vaikuttaa aika vajavaiselta osaamisessaan.
Tähän tulokseen olen tullut raamattua lukiessani.
Ainut jumalallinen teko on Joosuan kirjan auringon ja kuun pysäyttäminen Gibeonissa. Tämäkin tarina on niin mahdoton, ettei sitä usko erkkikään! - Anonyymi00019
Anonyymi00015 kirjoitti:
Kumpiko Jumala on enempi totta?
Vanhan testamentin kävelevä ja huononäköinen paratiisin vahti?
Vai uuden testamentin palava pensas tai ukkosen jyrinä taivaalla?
Kumpainenkin vaikuttaa aika vajavaiselta osaamisessaan.
Tähän tulokseen olen tullut raamattua lukiessani.
Ainut jumalallinen teko on Joosuan kirjan auringon ja kuun pysäyttäminen Gibeonissa. Tämäkin tarina on niin mahdoton, ettei sitä usko erkkikään!Minä en noista jutuista tiedä eikä minun tarvitse tietää. Minulle riittää se, että tiedän Jumalan olevan olemassa. Pitäisikö minun sitten vielä osata Raamaatu ulkoa, kun vähempikin on riittänyt. Ennemmin juttelen vaikka naisista kuin siitä mitä joku jae tarkoittaa. naiset minä tunnen aika hyvin ja tiedän niiden metkut se on kuule tärkeämpää tietoa tällä elon tiellä, kuin Raamatun jakeet.
- Anonyymi00056
Anonyymi00006 kirjoitti:
Taivaan ja helvetin olemassaolon voin toki kyseenalaistaa mutta Jumala on niin vahvasti todistanut minulle olemassaolonsa, että sitä minä en voi kieltää.
Pietarihan se kielsi Jeesuksen mutta sehän nyt pomppikin lain ja armon välillä myöhemmin ja antoi arvan ratkaista vanhan liiton tyylillä ja otti päätäntävallan siten itselleen asiassa mikä kuului Jumalalle. Ei ihme, että ristiinnaulittiin pää alaspäin mikäli perimätietoon on uskomista.
Eli Jumala on. Helvetti ja taivas olemuksena vielä epäselvä, mutta pidän niitä todennäköisesti olevana, Millainen tilana on vielä mysteeri, jotain ajatusta on kyseisistä paikoista näkyjen kautta.Monet ovat kuolleet ja nähneet vilahduksen taivasta tai helvettiä. Brian Melvin kertoo kokemuksestaan harvinaisen elävästi. Hän sai nähdä ensin helvetin, ja tultuaan tietysti uskoon, myös taivasta.
Hoitajat jä lääkärit ovat nähneet, miten eri tavalla uskova ja pakana kuolevat. Toiselle se on suuri ilo, toiselle kauhun paikka. Toinen lähtee hymy huulillaan, toinen surkeasti kirkuen. - Anonyymi00060
Anonyymi00019 kirjoitti:
Minä en noista jutuista tiedä eikä minun tarvitse tietää. Minulle riittää se, että tiedän Jumalan olevan olemassa. Pitäisikö minun sitten vielä osata Raamaatu ulkoa, kun vähempikin on riittänyt. Ennemmin juttelen vaikka naisista kuin siitä mitä joku jae tarkoittaa. naiset minä tunnen aika hyvin ja tiedän niiden metkut se on kuule tärkeämpää tietoa tällä elon tiellä, kuin Raamatun jakeet.
Uskova kristitty ei ajattele noin. Jumalan sana on elämän vesi.
- Anonyymi00096
Anonyymi00060 kirjoitti:
Uskova kristitty ei ajattele noin. Jumalan sana on elämän vesi.
Toki minäkin Raamattua luen. Näiden sivujen kautta tulee hejposti tarkistettua jakeita. Luther opetuksineen ja Raamatun selityksineen on tuttu ja kymmenet pro gradut olen lukenut muutamaa jaetta koskien ja vähän laajenminkin. Osan pari kolme kertaa jotta ymmärrän tekstin oikein. Elämä on yhtä opiskelua.
Vaihdoin lain teologiaan harrastusmielessä uskoontulosta johtuen.05
Kultturihistoria on tuttu, mutta vanha testamentti on pitkältä osin avoin kirja eikä kiinnostukseni liity siihen. Kirjeet ovat se osa mihin olen perehtynyt ja kristinuskon 400 ensimäistä vuotta. 0
Eli kovin rajattu on se osa mikä minua kiinnostaa. Siksi kirjoitin etten minä en noista jutuista tiedä eikä minun tarvitse tietää. Siksi vältän myös väittelyä osista mistä minulla ei ole tietoa saati kiinnostusta. - Anonyymi00100
Anonyymi00096 kirjoitti:
Toki minäkin Raamattua luen. Näiden sivujen kautta tulee hejposti tarkistettua jakeita. Luther opetuksineen ja Raamatun selityksineen on tuttu ja kymmenet pro gradut olen lukenut muutamaa jaetta koskien ja vähän laajenminkin. Osan pari kolme kertaa jotta ymmärrän tekstin oikein. Elämä on yhtä opiskelua.
Vaihdoin lain teologiaan harrastusmielessä uskoontulosta johtuen.05
Kultturihistoria on tuttu, mutta vanha testamentti on pitkältä osin avoin kirja eikä kiinnostukseni liity siihen. Kirjeet ovat se osa mihin olen perehtynyt ja kristinuskon 400 ensimäistä vuotta. 0
Eli kovin rajattu on se osa mikä minua kiinnostaa. Siksi kirjoitin etten minä en noista jutuista tiedä eikä minun tarvitse tietää. Siksi vältän myös väittelyä osista mistä minulla ei ole tietoa saati kiinnostusta.Lisään tähän vielä sen, että uskoni vahvistukseksi minä en tarvitse vanhan testamentin profetioita saatikka juutalaisten lakia, Historialliset tapahtumat on tietenkin jossakin mielessä kiinnostavia ja sananlaskut voivat olla hyviä elämänohjeita.0
Eli hengellisessä mielessä en näe mitään syytä opetella vanhaa testamenttia ulkoa. Jos jokin aihepiiri kiinnostaa kysyn asiaa tekoälyltä ja tutustun teksteihin sitä kautta. Helppoa ja yksinkertaista.
Olen vapaissa suunnissa törmännyt ihmisiin joka jonkun lauseen kuullessaan osaa sanoa mistä Raamatun jakeesta on kysymys. Se menee mielestäni jo liiallisuuksiin ja se ei tarkoita sitä, että kyseinen henkilö ymmärtäisi tekstin sisällön. Ehkä muiden mielestä hän on tosi uskova koska osaa Raamatun ulkoa.
Minulle tulee mieleen omahurskaus millä ei taivaspaikka vielä aukea. On kaksi tapaa lukea Raamattua, oikea ja väärä.0 - Anonyymi00156
Anonyymi00006 kirjoitti:
Taivaan ja helvetin olemassaolon voin toki kyseenalaistaa mutta Jumala on niin vahvasti todistanut minulle olemassaolonsa, että sitä minä en voi kieltää.
Pietarihan se kielsi Jeesuksen mutta sehän nyt pomppikin lain ja armon välillä myöhemmin ja antoi arvan ratkaista vanhan liiton tyylillä ja otti päätäntävallan siten itselleen asiassa mikä kuului Jumalalle. Ei ihme, että ristiinnaulittiin pää alaspäin mikäli perimätietoon on uskomista.
Eli Jumala on. Helvetti ja taivas olemuksena vielä epäselvä, mutta pidän niitä todennäköisesti olevana, Millainen tilana on vielä mysteeri, jotain ajatusta on kyseisistä paikoista näkyjen kautta.Sinä kuulut siihen suomalaisten 40 prosentin vähemmistöön, joka vielä uskoo Jumalaan.
- Anonyymi00166
Anonyymi00060 kirjoitti:
Uskova kristitty ei ajattele noin. Jumalan sana on elämän vesi.
Siihen on helppo hukuttautua.
- Anonyymi00293
Anonyymi00005 kirjoitti:
Ei ole mitään taivasta tai helvettiä. Se on heikkomielisten vanhanaikaista satua johon nykyään uskovat vain tosi harhaiset ihmiset.
Kuolleet siirtyy välitilaan ja odottavat hetken.He jotka ovat pahoja oleet ei siirry,he eivät ole siellä missä muut.Kyllä sinä vielä kerran totuuden näet.
- Anonyymi00003
Ei kenenkään ole pakko uskoa Jeesukseen
itse sanon,ei tullut pakolla vaan Israelista sotilaana ollessa .
Uskon !!!- Anonyymi00093
Israelissa syljetään kristittyjen päälle.
- Anonyymi00004
Mitään ei ole pakko uskoa eikä pakolla kukaan usko. Uskottaja on samanlainen kuin kohteensa.
Itse voi uskoa ja ymmärtää, mutta se on oma asia. Jos haluaa siitä kertoa, ei tule hevin ymmärretyksi eikä uskokaan tartu.
Haemme kuitenkin toisten seuraa. Siitä syntyy seurakuntia. Samanhenkisten yhteisöjä. Eikä se kai ole huono asia, mutta eivät ulkopuolitsetkaan ole huonompia.- Anonyymi00007
Parempi olla uskossa ilman seurakuntaa, kuin mennä seurakuntaan jossa uskotaan seuran takia.
- Anonyymi00008
Anonyymi00007 kirjoitti:
Parempi olla uskossa ilman seurakuntaa, kuin mennä seurakuntaan jossa uskotaan seuran takia.
Yksin ei voi uskoa. Pitää olla kertoja, toinen uskoja. Vaihtoehtona on ymmärtää. Se sopiikin paremmin yksinäiselle. Ymmärtämisessä ei ole ehtojakaan elämälleen.
- Anonyymi00020
Anonyymi00008 kirjoitti:
Yksin ei voi uskoa. Pitää olla kertoja, toinen uskoja. Vaihtoehtona on ymmärtää. Se sopiikin paremmin yksinäiselle. Ymmärtämisessä ei ole ehtojakaan elämälleen.
Tuo nyt on täyttä paskaa ettei yksin voi uskoa. Kuule se on vapaa valinta pyöriikö lahkoissa vai elääkö ilman lahkoja.
- Anonyymi00063
Anonyymi00007 kirjoitti:
Parempi olla uskossa ilman seurakuntaa, kuin mennä seurakuntaan jossa uskotaan seuran takia.
Parempi olla uskossa ilman seurakuntaa, kuin mennä seurakuntaan jossa ollaan uskovinaan, seuran takia, eikä edes ymmärretä, mihin tarkkaan ottaen pitäisi uskoa.
- Anonyymi00173
Anonyymi00063 kirjoitti:
Parempi olla uskossa ilman seurakuntaa, kuin mennä seurakuntaan jossa ollaan uskovinaan, seuran takia, eikä edes ymmärretä, mihin tarkkaan ottaen pitäisi uskoa.
Totta toinen puoli:
Jos ihmisellä on harhoja, sitä kutsutaan skitsofreniaksi.
Jos monella on samantyyppinen harha, sitä kutsutaan uskonnoksi. - Anonyymi00236
Anonyymi00173 kirjoitti:
Totta toinen puoli:
Jos ihmisellä on harhoja, sitä kutsutaan skitsofreniaksi.
Jos monella on samantyyppinen harha, sitä kutsutaan uskonnoksi.Jumalan pelko on viisauden alku.
- Anonyymi00247
Anonyymi00236 kirjoitti:
Jumalan pelko on viisauden alku.
Kyllä!
- Anonyymi00009
Ei sitä ole pakko uskoa kuralätäkköönkään, vaikka sellaisen näkee pihamaalla. Tai siihen että sieltä sitä on hypätty tähän maailmaan.
Ei ole pakko kumartaa kuralätäkköön, ylistää sitä ja sen suuria tekoja, mutta myös saa uskoa ja jotkut saa epäillä ja vähän naureskellakin sille.
Sellaista se vain on.- Anonyymi00099
On epätodennäköisempää astua paskaan omalla pihalla, kuin kuulla väärää opetusta seurakunnassa jos valitaan joku vapaiden suuntien seurakunta sattumanvaraisesti.
Kokeilin tätä jäljenpänä esittämääni vaihtoehtoa uskoon tuloni jälkeen ja lähes kaksi vuotta ja palasin takaisin luterilaiseen kirkkoon josta olin eronnut nuorempana. Syy erooni oli Jumalan olemassaolon kieltäminen.
- Anonyymi00010
Höpsistä! Taivas on pelkkä sanonta, ei sinne kukaan mene. Kuoltuamme meidät peitetään yleensä maan alle luonnon kiertokulkuun.
- Anonyymi00011
Ruumis peitetään maan alle, sielu ei.
- Anonyymi00012
Anonyymi00011 kirjoitti:
Ruumis peitetään maan alle, sielu ei.
Harhaoppiset rakentaa sellaisen olkinuket, että meidät ruumis vielä kastaan uudestaan siitä maan tomusta ja meidät viedään siinä ruumissa helvettiin, jossa meitä kidutetaan kynttilänliekillä. Se on täyttä harhaoppia, ei kuollut koskaan tule samaan takaisin menettyä kehoaan eikä sitä koskaan kasata hänelle uudestaan, vaan vain se sielu ja Henki elää ja se kokee niitä kokemuksia mitä kuoleman jälkeen on mahdollista. Se sielu ja henki mikä meissä on, on osa jumaluutta, osa sitä puhallettua henkeä, joka ei koskaan häviä, ei Jumala tapa itseään meissä koskaan ja sieluja ja henkiä voi olla mittaamaton määrä olemassa, mutta ruumiiden kanssa tulee vähän ahdasta.
- Anonyymi00016
Anonyymi00011 kirjoitti:
Ruumis peitetään maan alle, sielu ei.
Kyllä se ruumis on ajatusten istuin. Ilman ruumista ei ole sieluakaan.
Toisinpäin homma ei vaan toimi. - Anonyymi00072
Anonyymi00012 kirjoitti:
Harhaoppiset rakentaa sellaisen olkinuket, että meidät ruumis vielä kastaan uudestaan siitä maan tomusta ja meidät viedään siinä ruumissa helvettiin, jossa meitä kidutetaan kynttilänliekillä. Se on täyttä harhaoppia, ei kuollut koskaan tule samaan takaisin menettyä kehoaan eikä sitä koskaan kasata hänelle uudestaan, vaan vain se sielu ja Henki elää ja se kokee niitä kokemuksia mitä kuoleman jälkeen on mahdollista. Se sielu ja henki mikä meissä on, on osa jumaluutta, osa sitä puhallettua henkeä, joka ei koskaan häviä, ei Jumala tapa itseään meissä koskaan ja sieluja ja henkiä voi olla mittaamaton määrä olemassa, mutta ruumiiden kanssa tulee vähän ahdasta.
Jumala tosiaan puhalsi Aatamiin henkensä. Kun Aatami lankesi syntiin, hänen henkensä kuoli. Hänen lapsensa syntyivät hänen kuvikseen, eivät enää Jumalan.
Kun tulemme uskoon Jeesukseen, uudestisynnymme, eli saamme kuolleen henkemme tilalle Jumalan pyhän hengen. Totta, Jumala ei enää näe meitä syntisiä, vaan Jeesuksen, jonka veri puhdisti meidät. Tämä koskee vain uskovia kristittyjä. Eiköhän valtaosa nykyisen Laodikean seurakunnan jäsenistä ole pelastumattomia eli pakanoita. Kun pakana kuolee, hän siirtyy heti helvettiin. Uskovan sielu ja henki siirtyy taivaaseen. Näin on ollut siitä asti, kun Jeesus kävi hakemassa omansa pois Tuonelasta.
Elämme ihan viime hetkiä ennen uskovien ylöstempausta. Siinä paljastuu, kuka oli uudestisyntynyt ja kuka yksi heistä, jotka uikuttavat, että Herra, Herra, emmekö me sinun nimessäsi tehneet suuria tekoja. Omilla teoilla kun kukaan ei pelastu. Kukaan, joka luottaa omiin tekoihinsa, omaan tottelevaisuuteensa, edes osittain, ei ole vielä pelastunut. Se ei ole Jeesus plus pikkuisen omaa hurskautta. Se on Jeesus tai helvetti.
Kuunnelkaa Dr Barry Awen tämänviikkoinen opetus aiheesta pelastuminen, ylöstempaus. Tosi upea opettaja. Epätavallinen, mutta oivaltava.
- Anonyymi00013
Ei ihminen saa koskaan takaisin sitä maallista olomuotoa missä hän nyt vaeltaa, se tosiaan palautuu maan tomuksi, mutta sielu jää eloon ja se vielä joutuu tuomiolle siitä miten on sitä tomumajaa ohjannut elämänsä aikana. Se sielu se tuomitaan eikä sitä tomumajaa millään kynttilänliekillä polteta. Se itseasiassa on täysin osaston siihen mitä tapahtunut ja siksi se maatuu ja vain sielu jää jäjelle kantamaan vastuun tapahtuneista.
Ja jos se sielu kokee tuomion tuskaa, niin ne ovat niitä samoja sielullisia tuskia mitä ihminen kokee elämänkin aikana, surua, masennusta, murhetta yms, jotka ovat sielullisia tunteita irallaan ihmisen kehosta. Jos ihminen kohtaa helvetin, se on sielullinen helvetti, missä ei Jumalan hyvyys vaikuta eikä luo tunteita, vaan pahuus saa näyttää kaiken mitä siellä on tarjolla. - Anonyymi00014
Eipä niin!
- Anonyymi00017
Ihminen kuollessaan ei menetä mitään, koska hän menettää kaiken.
- Anonyymi00018
Ei todellakaan kenenkään edes pitäisi uskoa Jeesukseen, vaan uskoa Jeesusta, kun tämä sanoo juutalaisten jumalaa Saatanaksi ja valheen isäksi, ettei joudu Paavalin ohjaamana helvettiin!
- Anonyymi00021
Hupityypeillehän Jeesus ei ole lainkaan, eikä taivasten valtakunta pelkureille ja rivoille. Nehän juuri yhteen sopii?
- Anonyymi00022
Niitä on kaikenlaisia höpöttäjiä ja Paavalin vihtojia
- Anonyymi00023
Anonyymi00022 kirjoitti:
Niitä on kaikenlaisia höpöttäjiä ja Paavalin vihtojia
IKUINEN HELVETTI
Todellinen suuruus ei ilmene siinä, että kaikkivaltias murskaa pienen ja heikon olennon voimallaan. Mitä arvoa olisi sellaisella voimalla, joka kykenee ainoastaan herättämään pelkoa? Mitä kunniaa äärettömälle olennolle olisi siinä, että rajallinen olento vapisee hänen edessään, jos tuo vapina syntyy pelkästään ylivoimaisen mahdin edessä? Pelko voi pakottaa alistumaan, mutta se ei synnytä aitoa kunnioitusta eikä rakkautta. Se saa olennon vaikenemaan, muttei avaamaan sydäntään.
Jos kaikkivaltius tarvitsee pelkoa säilyttääkseen asemansa, silloin sen suuruus näyttää lepäävän heikomman avuttomuuden varassa. Mutta todellinen suuruus ei etsi vahvistusta alistamisesta. Se ei tarvitse todisteeksi murskattuja vastustajia eikä nöyryytettyjä alamaisia. Päinvastoin: mitä suurempi voima on, sitä vähemmän sillä on tarvetta osoittaa itseään väkivallan, uhkailun tai pakottamisen kautta.
Korkein voima ilmenisi pikemminkin kykynä pidättäytyä voimansa käytöstä silloin, kun sen käyttö olisi helppoa. Todellinen kaikkivaltius näkyisi kärsivällisyydessä, armossa ja vapauden antamisessa – siinä, että rajalliselle olennolle annetaan mahdollisuus kasvaa, erehtyä ja löytää totuus omasta tahdostaan. Sellainen voima ei vähene lempeydestä, vaan juuri lempeys paljastaa sen varmuuden omasta suuruudestaan.
Siksi voidaan kysyä: voiko kaikkivoipa todella tarvita pelon ylläpitämää kunnioitusta? Jos kunnioitus perustuu yksin pelkoon, se ei ole vapaasti annettua, vaan pakon synnyttämää. Aito kunnioitus syntyy vasta silloin, kun olento tunnistaa suuruuden, joka ei nöyryytä vaan kohottaa, joka ei pakota vaan kutsuu, joka ei murskaa heikkoutta vaan kantaa sitä. Sellainen suuruus ei vaadi pelkoa – se herättää luottamusta.
Jos kaikkivaltius todella tarvitsee pelkoa säilyttääkseen arvovaltansa, sen asema näyttää olevan yllättävän hauras. Kaikkivaltias, joka joutuu turvautumaan uhkauksiin pitääkseen luotunsa kuuliaisina, muistuttaa vähemmän ääretöntä viisautta ja enemmän epävarmaa hallitsijaa, joka ripustaa joka kadunkulmaan kyltin: "Rakasta minua – tai kadut sitä ikuisesti." On vaikea nähdä, miten tällainen asetelma olisi osoitus rajattomasta suuruudesta. Pikemminkin se herättää kysymyksen, kuinka vakuuttunut kaikkivaltius itse on omasta arvostaan.
Onhan se toki vaikuttavaa voittaa taistelussa vastustaja, jolla ei ole pienintäkään mahdollisuutta puolustautua. Mikä sankariteko! Ääretön voima murskaa rajallisen olennon ja odottaa sitten aplodeja. Se on suunnilleen yhtä kunniakasta kuin aikuinen julistautuisi nyrkkeilyn maailmanmestariksi voitettuaan taaperon. Jos tämä on kaikkivaltiuden korkein näytös, rima on asetettu hämmästyttävän matalalle.
Vielä erikoisemmaksi asia muuttuu, kun sama kaikkivaltius ilmoittaa olevansa rakkaus itse. Sanoma kuuluu suunnilleen näin: "Rakastan sinua ehdoitta. Sinulla on vapaa tahto. Voit valita itse. Mutta jos valitset väärin, sinua kidutetaan ikuisesti." Tällainen "vapaus" muistuttaa enemmän kiristäjän tarjousta kuin rakastavan vanhemman kutsua. Valinta on vapaa aivan samalla tavalla kuin lompakon luovuttaminen ryöstäjälle on vapaaehtoista – teknisesti vaihtoehtoja on, mutta niiden seuraukset tekevät valinnasta näennäisen.
Jos kaikkivaltias todella on kaikkivaltias, miksi hänen täytyy hallita pelolla? Miksi ääretön tarvitsee rajallisen olennon pelkäämään itseään? Eikö täydellisen olennon pitäisi kyetä herättämään kunnioitusta ilman uhkauksia? Vai onko kaikkivaltiuden itseluottamus niin horjuva, että sitä täytyy tukea ikuisen rangaistuksen varoituskylteillä?
Todellinen voima ei huuda. Se ei uhkaile. Se ei tarvitse kidutuskammiota vakuuttaakseen olevansa oikeassa. Vain epävarmuus tarvitsee pakkoa, ja vain auktoriteetti, joka pelkää menettävänsä otteensa, joutuu muistuttamaan jatkuvasti seurauksista.
Ehkä juuri siinä on suurin paradoksi: mitä enemmän kaikkivaltius tarvitsee pelkoa, sitä vähemmän se näyttää kaikkivaltiaalta. Todellinen suuruus ei tarvitse helvettiä tuekseen. Jos rakkaus on todella ääretöntä, sen ei pitäisi tarvita rinnalleen ikuista kidutusta uskottavuutensa takaamiseksi. Muuten rakkaus alkaa näyttää yllättävän paljon suojelurahavaatimukselta kosmisessa mittakaavassa.
Pikemminkin se herättää kysymyksen, kuinka vakuuttunut kaikkivaltius itse on omasta arvostaan. Sillä aidosti kaikkivaltiaan ei pitäisi tarvita pelkoa todistamaan suuruuttaan. Se, joka todella on ääretön, ei joudu jatkuvasti muistuttamaan siitä, mitä tapahtuu niille, jotka eivät kumarra.
mitä ankarammin se rankaisee epäilystä, sitä luonnollisemmaksi käy kysymys, yrittääkö se suojella totuutta vai omaa asemaansa. - Anonyymi00024
Anonyymi00023 kirjoitti:

mitä ankarammin se rankaisee epäilystä, sitä luonnollisemmaksi käy kysymys, yrittääkö se suojella totuutta vai omaa asemaansa.IKUINEN HELVETTI
Pikemminkin se herättää kysymyksen, kuinka vakuuttunut kaikkivaltius itse on omasta arvostaan. Sillä aidosti kaikkivaltiaan ei pitäisi tarvita pelkoa todistamaan suuruuttaan. Se, joka todella on ääretön, ei joudu jatkuvasti muistuttamaan siitä, mitä tapahtuu niille, jotka eivät kumarra.
Tästä nousee vielä häiritsevämpi kysymys: entä jos ongelma ei olekaan ihmisessä vaan siinä kuvassa, joka kaikkivaltiaasta on rakennettu? Entä jos pelolla hallitseva olento ei käyttäydy niin kuin täydellinen Jumala käyttäytyisi, vaan niin kuin joku, joka haluaa tulla pidetyksi Jumalana? Historia tuntee lukemattomia hallitsijoita, jotka ovat vaatineet ehdotonta uskollisuutta, julistaneet itsensä erehtymättömiksi ja uhanneet ankarilla rangaistuksilla kaikkia, jotka epäilevät heidän valtaansa. Sellainen käytös ei ole ollut merkki jumaluudesta, vaan vallan epävarmuudesta.
Sillä kuka tarvitsee jatkuvaa vakuuttelua omasta suuruudestaan? Se, joka todella on suuri – vai se, joka pelkää paljastuvansa tavalliseksi? Mitä äänekkäämmin auktoriteetti julistaa omaa erehtymättömyyttään ja mitä ankarammin se rankaisee epäilystä, sitä luonnollisemmaksi käy kysymys, yrittääkö se suojella totuutta vai omaa asemaansa.
Ehkä kaikkein ironisinta on, että jos joku olento todella olisi Jumala, hänen ei tarvitsisi koskaan sanoa olevansa sellainen. Hänen olemuksensa riittäisi. Totuus ei tarvitse uhkauksia tullakseen todeksi, eikä ääretön tarvitse pelkoa tullakseen tunnustetuksi. Vain se, joka ei voi luottaa siihen, että totuus kantaa itsensä, joutuu turvautumaan pelotteluun.
Siksi kysymys kuuluu: paljastaako pelolla hallitseva kaikkivaltius todellisuudessa äärettömän voiman – vai paljastaako se jotakin aivan muuta? Ehkä suurin epäilyn aihe ei ole ihmisen usko, vaan se kuva Jumalasta, joka näyttää käyttäytyvän hämmästyttävän samalla tavalla kuin historian itsevaltaisimmat hallitsijat. Jos jokin olento vaatii: "Palvo minua, tai kärsit ikuisesti", kysymys ei ehkä ole ensimmäiseksi siitä, onko ihminen tarpeeksi kuuliainen, vaan siitä, miksi todella kaikkivaltiaan pitäisi koskaan esittää tällainen vaatimus.
Pikemminkin se herättää kysymyksen, kuinka vakuuttunut kaikkivaltius itse on omasta arvostaan. Aidosti kaikkivaltiaan ei pitäisi tarvita pelkoa todistamaan suuruuttaan, sillä todellinen suuruus ei riipu siitä, kuinka tehokkaasti se saa heikommat vapisemaan. Se on olemassa riippumatta siitä, tunnustaako kukaan sitä vai ei.
Se, joka todella on ääretön, ei joudu jatkuvasti muistuttamaan siitä, mitä tapahtuu niille, jotka eivät kumarra. Uhkausten toistaminen viittaa siihen, että kuuliaisuus on saavutettava seurauksilla eikä itse totuuden tai hyvyyden vetovoimalla. Mutta jos totuus todella on totuus, miksi sen rinnalle tarvitaan pelko? Miksi ääretön hyvyys tarvitsee tuekseen äärettömän rangaistuksen?
Pelko ei todista auktoriteetin oikeutusta. Se todistaa vain, että auktoriteetilla on voimaa pakottaa. Historian jokainen tyranni on ymmärtänyt tämän. Pelko voi saada ihmiset polvistumaan, lausumaan oikeat sanat ja vakuuttamaan uskollisuuttaan, mutta yksikään näistä ei vielä kerro, että vallankäyttäjä olisi oikeassa. Pelko tuottaa alistumista, ei totuutta.
Juuri tässä piilee paradoksi. Mitä enemmän kaikkivaltius korostaa rangaistustaan, sitä vähemmän huomio kiinnittyy sen rakkauteen. Mitä useammin kuulija muistutetaan ikuisista seurauksista, sitä vaikeammaksi käy uskoa, että kuuliaisuus syntyy vapaasta tahdosta. Kun vaihtoehtoina ovat palvonta tai loputon kärsimys, valinnan vapautta varjostaa aina pakon varjo.
Jos kaikkivaltius todella olisi rajaton, sen arvon ei pitäisi olla riippuvainen yhdestäkään kumarruksesta. Ääretön ei kasva ihmisen ylistyksestä eikä pienene ihmisen epäuskosta. Aurinko ei lakkaa loistamasta siksi, että joku sulkee silmänsä. Totuus ei muutu valheeksi siksi, että joku epäilee sitä. Miksi siis täydellinen Jumala tarvitsisi jatkuvaa tunnustusta asemalleen tai uhkauksia sen tueksi?
Ehkä juuri siinä on kaikkein syvin ristiriita. Pelkoa tarvitseva valta näyttää aina jollakin tavalla epävarmalta. Se joutuu suojelemaan asemaansa rangaistuksilla, koska se ei luota siihen, että sen hyvyys yksin riittäisi vetämään puoleensa. Mutta jos näin olisi, silloin pelko ei olisi merkki kaikkivaltiudesta vaan merkki siitä, että vallan täytyy jatkuvasti puolustaa itseään. Todellinen suuruus ei vaadi uskollisuudenvaloja. Se herättää ne ilman pakkoa.
Se, että itseään Jumalaksi kutsuva olento murskaa vapisevan, mitättömän ihmisolennon, ei herätä mielikuvaa äärettömästä rakkaudesta eikä täydellisestä viisaudesta. Se herättää pikemminkin mielikuvan vallasta, joka osoittaa voimansa kaikkein heikoimpaan. Mutta mitä kunniaa on siinä, että ääretön voittaa rajallisen? Mitä suuruutta on murskata olento, jolla ei koskaan ollutkaan todellista mahdollisuutta vastustaa? - Anonyymi00025
Anonyymi00024 kirjoitti:
IKUINEN HELVETTI
Pikemminkin se herättää kysymyksen, kuinka vakuuttunut kaikkivaltius itse on omasta arvostaan. Sillä aidosti kaikkivaltiaan ei pitäisi tarvita pelkoa todistamaan suuruuttaan. Se, joka todella on ääretön, ei joudu jatkuvasti muistuttamaan siitä, mitä tapahtuu niille, jotka eivät kumarra.
Tästä nousee vielä häiritsevämpi kysymys: entä jos ongelma ei olekaan ihmisessä vaan siinä kuvassa, joka kaikkivaltiaasta on rakennettu? Entä jos pelolla hallitseva olento ei käyttäydy niin kuin täydellinen Jumala käyttäytyisi, vaan niin kuin joku, joka haluaa tulla pidetyksi Jumalana? Historia tuntee lukemattomia hallitsijoita, jotka ovat vaatineet ehdotonta uskollisuutta, julistaneet itsensä erehtymättömiksi ja uhanneet ankarilla rangaistuksilla kaikkia, jotka epäilevät heidän valtaansa. Sellainen käytös ei ole ollut merkki jumaluudesta, vaan vallan epävarmuudesta.
Sillä kuka tarvitsee jatkuvaa vakuuttelua omasta suuruudestaan? Se, joka todella on suuri – vai se, joka pelkää paljastuvansa tavalliseksi? Mitä äänekkäämmin auktoriteetti julistaa omaa erehtymättömyyttään ja mitä ankarammin se rankaisee epäilystä, sitä luonnollisemmaksi käy kysymys, yrittääkö se suojella totuutta vai omaa asemaansa.
Ehkä kaikkein ironisinta on, että jos joku olento todella olisi Jumala, hänen ei tarvitsisi koskaan sanoa olevansa sellainen. Hänen olemuksensa riittäisi. Totuus ei tarvitse uhkauksia tullakseen todeksi, eikä ääretön tarvitse pelkoa tullakseen tunnustetuksi. Vain se, joka ei voi luottaa siihen, että totuus kantaa itsensä, joutuu turvautumaan pelotteluun.
Siksi kysymys kuuluu: paljastaako pelolla hallitseva kaikkivaltius todellisuudessa äärettömän voiman – vai paljastaako se jotakin aivan muuta? Ehkä suurin epäilyn aihe ei ole ihmisen usko, vaan se kuva Jumalasta, joka näyttää käyttäytyvän hämmästyttävän samalla tavalla kuin historian itsevaltaisimmat hallitsijat. Jos jokin olento vaatii: "Palvo minua, tai kärsit ikuisesti", kysymys ei ehkä ole ensimmäiseksi siitä, onko ihminen tarpeeksi kuuliainen, vaan siitä, miksi todella kaikkivaltiaan pitäisi koskaan esittää tällainen vaatimus.
Pikemminkin se herättää kysymyksen, kuinka vakuuttunut kaikkivaltius itse on omasta arvostaan. Aidosti kaikkivaltiaan ei pitäisi tarvita pelkoa todistamaan suuruuttaan, sillä todellinen suuruus ei riipu siitä, kuinka tehokkaasti se saa heikommat vapisemaan. Se on olemassa riippumatta siitä, tunnustaako kukaan sitä vai ei.
Se, joka todella on ääretön, ei joudu jatkuvasti muistuttamaan siitä, mitä tapahtuu niille, jotka eivät kumarra. Uhkausten toistaminen viittaa siihen, että kuuliaisuus on saavutettava seurauksilla eikä itse totuuden tai hyvyyden vetovoimalla. Mutta jos totuus todella on totuus, miksi sen rinnalle tarvitaan pelko? Miksi ääretön hyvyys tarvitsee tuekseen äärettömän rangaistuksen?
Pelko ei todista auktoriteetin oikeutusta. Se todistaa vain, että auktoriteetilla on voimaa pakottaa. Historian jokainen tyranni on ymmärtänyt tämän. Pelko voi saada ihmiset polvistumaan, lausumaan oikeat sanat ja vakuuttamaan uskollisuuttaan, mutta yksikään näistä ei vielä kerro, että vallankäyttäjä olisi oikeassa. Pelko tuottaa alistumista, ei totuutta.
Juuri tässä piilee paradoksi. Mitä enemmän kaikkivaltius korostaa rangaistustaan, sitä vähemmän huomio kiinnittyy sen rakkauteen. Mitä useammin kuulija muistutetaan ikuisista seurauksista, sitä vaikeammaksi käy uskoa, että kuuliaisuus syntyy vapaasta tahdosta. Kun vaihtoehtoina ovat palvonta tai loputon kärsimys, valinnan vapautta varjostaa aina pakon varjo.
Jos kaikkivaltius todella olisi rajaton, sen arvon ei pitäisi olla riippuvainen yhdestäkään kumarruksesta. Ääretön ei kasva ihmisen ylistyksestä eikä pienene ihmisen epäuskosta. Aurinko ei lakkaa loistamasta siksi, että joku sulkee silmänsä. Totuus ei muutu valheeksi siksi, että joku epäilee sitä. Miksi siis täydellinen Jumala tarvitsisi jatkuvaa tunnustusta asemalleen tai uhkauksia sen tueksi?
Ehkä juuri siinä on kaikkein syvin ristiriita. Pelkoa tarvitseva valta näyttää aina jollakin tavalla epävarmalta. Se joutuu suojelemaan asemaansa rangaistuksilla, koska se ei luota siihen, että sen hyvyys yksin riittäisi vetämään puoleensa. Mutta jos näin olisi, silloin pelko ei olisi merkki kaikkivaltiudesta vaan merkki siitä, että vallan täytyy jatkuvasti puolustaa itseään. Todellinen suuruus ei vaadi uskollisuudenvaloja. Se herättää ne ilman pakkoa.
Se, että itseään Jumalaksi kutsuva olento murskaa vapisevan, mitättömän ihmisolennon, ei herätä mielikuvaa äärettömästä rakkaudesta eikä täydellisestä viisaudesta. Se herättää pikemminkin mielikuvan vallasta, joka osoittaa voimansa kaikkein heikoimpaan. Mutta mitä kunniaa on siinä, että ääretön voittaa rajallisen? Mitä suuruutta on murskata olento, jolla ei koskaan ollutkaan todellista mahdollisuutta vastustaa?Jos Jumala todella on täydellinen, hänen ei pitäisi tarvita pelon synnyttämää kuuliaisuutta eikä kärsimyksen uhkaa todistaakseen asemansa. Todellinen suuruus ei etsi kohteekseen heikoimpia. Se nostaa heidät ylös.
Siksi ajatus kaikkivaltiaasta, joka rankaisee rajallista ihmistä loputtomalla kärsimyksellä tämän erehdyksistä tai epäuskosta, tuntuu oudosti epäsuhtaiselta. Ääretön voima kohdistuu äärelliseen olentoon, jonka ymmärrys, elinikä ja kyvyt ovat rajalliset. Sellainen ei muistuta oikeudenmukaisuutta vaan voiman yksipuolista käyttöä.
Ehkä juuri tästä syystä monet kysyvät, vastaako tällainen kuva lainkaan sitä, mitä sanalla Jumala tarkoitetaan. Jos jokin olento vaatii palvontaa, uhkaa epäilijöitä ikuisella rangaistuksella ja osoittaa mahtinsa kaikkein heikoimpiin, herää väistämättä kysymys: kuvaako tämä täydellistä Jumalaa – vai ainoastaan olentoa, joka vaatii itseään pidettävän Jumalana?
Mitä suuruutta on murskata olento, jolla ei koskaan ollutkaan todellista mahdollisuutta vastustaa? Sehän ei ole voiman koetus vaan voiman väärinkäyttö. Äärettömän ja äärellisen välillä ei ole tasavertaista kamppailua. Ei ole rohkeutta voittaa vastustaja, joka ei voi voittaa takaisin. Ei ole kunniaa nujertaa se, joka on alusta asti täysin avuton.
Jos kaikkivaltius osoittaa mahtinsa juuri murskaamalla heikoimman, silloin sen suuruus näyttää rakentuvan epäsuhdalle, ei ylevyydelle. Sama teko, joka olisi ihmisten keskuudessa moraalisesti tuomittava – vahvempi käyttää ylivoimaansa heikompaa vastaan – muuttuu tuskin yleväksi vain siksi, että vallan mittakaava kasvaa äärettömäksi. Päinvastoin: mitä suurempi voima on, sitä suurempi myös sen moraalinen vastuu on.
Todellinen suuruus ei ilmene siinä, että voi tuhota. Todellinen suuruus ilmenee siinä, ettei tuhoa, vaikka voisi. Se näkyy itsehillinnässä, armossa ja siinä, että voima suojelee heikkoutta sen sijaan, että käyttäisi sitä hyväkseen. Juuri kyky pidättäytyä voimansa käytöstä on vahvuuden korkein muoto.
Siksi kysymys kuuluu: jos kaikkivaltias todella on täydellinen, miksi hänen suuruutensa tarvitsisi näkyä heikoimman murskaamisessa eikä heikoimman nostamisessa? Eikö juuri jälkimmäinen olisi äärettömän voiman arvokkaampi ja johdonmukaisempi ilmentymä?
Mitä suuruutta on murskata olento, jolla ei koskaan ollutkaan todellista mahdollisuutta vastustaa? Sehän ei ole voiman koetus vaan voiman yksipuolinen käyttö. Äärettömän ja äärellisen välillä ei voi olla tasavertaista kamppailua. Ei ole rohkeutta voittaa vastustaja, joka ei voi voittaa takaisin. Ei ole kunniaa nujertaa se, joka on alusta asti täysin avuton.
Voiman arvo ei määräydy sen perusteella, mitä se kykenee tekemään, vaan sen perusteella, mitä se päättää olla tekemättä. Jokainen kaikkivaltias kykenee murskaamaan heikon – juuri siksi siinä ei ole mitään ihailtavaa. Ihailtavaa on se, että rajaton voima pidättäytyy käyttämästä ylivoimaansa silloin, kun sillä ei ole vastassaan tasavertaista osapuolta. - Anonyymi00026
Anonyymi00025 kirjoitti:
Jos Jumala todella on täydellinen, hänen ei pitäisi tarvita pelon synnyttämää kuuliaisuutta eikä kärsimyksen uhkaa todistaakseen asemansa. Todellinen suuruus ei etsi kohteekseen heikoimpia. Se nostaa heidät ylös.
Siksi ajatus kaikkivaltiaasta, joka rankaisee rajallista ihmistä loputtomalla kärsimyksellä tämän erehdyksistä tai epäuskosta, tuntuu oudosti epäsuhtaiselta. Ääretön voima kohdistuu äärelliseen olentoon, jonka ymmärrys, elinikä ja kyvyt ovat rajalliset. Sellainen ei muistuta oikeudenmukaisuutta vaan voiman yksipuolista käyttöä.
Ehkä juuri tästä syystä monet kysyvät, vastaako tällainen kuva lainkaan sitä, mitä sanalla Jumala tarkoitetaan. Jos jokin olento vaatii palvontaa, uhkaa epäilijöitä ikuisella rangaistuksella ja osoittaa mahtinsa kaikkein heikoimpiin, herää väistämättä kysymys: kuvaako tämä täydellistä Jumalaa – vai ainoastaan olentoa, joka vaatii itseään pidettävän Jumalana?
Mitä suuruutta on murskata olento, jolla ei koskaan ollutkaan todellista mahdollisuutta vastustaa? Sehän ei ole voiman koetus vaan voiman väärinkäyttö. Äärettömän ja äärellisen välillä ei ole tasavertaista kamppailua. Ei ole rohkeutta voittaa vastustaja, joka ei voi voittaa takaisin. Ei ole kunniaa nujertaa se, joka on alusta asti täysin avuton.
Jos kaikkivaltius osoittaa mahtinsa juuri murskaamalla heikoimman, silloin sen suuruus näyttää rakentuvan epäsuhdalle, ei ylevyydelle. Sama teko, joka olisi ihmisten keskuudessa moraalisesti tuomittava – vahvempi käyttää ylivoimaansa heikompaa vastaan – muuttuu tuskin yleväksi vain siksi, että vallan mittakaava kasvaa äärettömäksi. Päinvastoin: mitä suurempi voima on, sitä suurempi myös sen moraalinen vastuu on.
Todellinen suuruus ei ilmene siinä, että voi tuhota. Todellinen suuruus ilmenee siinä, ettei tuhoa, vaikka voisi. Se näkyy itsehillinnässä, armossa ja siinä, että voima suojelee heikkoutta sen sijaan, että käyttäisi sitä hyväkseen. Juuri kyky pidättäytyä voimansa käytöstä on vahvuuden korkein muoto.
Siksi kysymys kuuluu: jos kaikkivaltias todella on täydellinen, miksi hänen suuruutensa tarvitsisi näkyä heikoimman murskaamisessa eikä heikoimman nostamisessa? Eikö juuri jälkimmäinen olisi äärettömän voiman arvokkaampi ja johdonmukaisempi ilmentymä?
Mitä suuruutta on murskata olento, jolla ei koskaan ollutkaan todellista mahdollisuutta vastustaa? Sehän ei ole voiman koetus vaan voiman yksipuolinen käyttö. Äärettömän ja äärellisen välillä ei voi olla tasavertaista kamppailua. Ei ole rohkeutta voittaa vastustaja, joka ei voi voittaa takaisin. Ei ole kunniaa nujertaa se, joka on alusta asti täysin avuton.
Voiman arvo ei määräydy sen perusteella, mitä se kykenee tekemään, vaan sen perusteella, mitä se päättää olla tekemättä. Jokainen kaikkivaltias kykenee murskaamaan heikon – juuri siksi siinä ei ole mitään ihailtavaa. Ihailtavaa on se, että rajaton voima pidättäytyy käyttämästä ylivoimaansa silloin, kun sillä ei ole vastassaan tasavertaista osapuolta.Kukaan ei ylistäisi ihmistä jaloudesta, jos hän ylpeilisi murskanneensa muurahaisen tai voittaneensa vastasyntyneen painiottelussa. Päinvastoin, sellainen herättäisi lähinnä hämmennystä ja moraalista paheksuntaa. Miksi sama teko muuttuisi yleväksi vain siksi, että voiman epäsuhta kasvaa äärettömäksi? Jos moraaliset mittapuut kumoutuvat pelkästään vallan suuruuden vuoksi, silloin voima itse korvaa moraalin.
Todellinen suuruus ei tarvitse näyttäviä voimanosoituksia kaikkein heikoimpia vastaan. Se ilmenee siinä, että ääretön ei koe pienintäkään tarvetta todistaa itseään äärelliselle. Vuori ei tarvitse muurahaisen tunnustusta ollakseen vuori. Aurinko ei tarvitse kenenkään hyväksyntää loistaakseen. Samoin, jos Jumala todella olisi ääretön, hänen olemuksensa olisi riippumaton siitä, kumartuuko yksikään ihminen hänen eteensä.
Juuri siksi pelolla hallitseva kaikkivaltius näyttää paradoksaaliselta. Mitä enemmän se korostaa kykyään rangaista, sitä vähemmän huomio kiinnittyy sen oletettuun täydellisyyteen. Äärettömän voiman pitäisi tehdä pelottelusta tarpeetonta, ei välttämätöntä. Jos kaikkivaltiaan täytyy jatkuvasti muistuttaa heikoimpia siitä, mitä heille tapahtuu tottelemattomuudesta, kysymys ei enää koske voiman määrää vaan sen luonnetta.
Ehkä kaikkein syvin kysymys on tämä: jos täydellinen olento kohtaa rajallisen, erehtyväisen ja hauraan ihmisen, miksi täydellisyyden tunnusmerkki olisi tämän murskaaminen? Eikö täydellisempi voima ilmenisi juuri päinvastoin – siinä, että ääretön käyttää rajatonta voimaansa suojellakseen heikkoa, ei tuhotakseen häntä? Jos kaikkivaltius todella on täydellisyyttä, sen suurin osoitus ei olisi kyky rangaista, vaan kyky olla rankaisematta silloin, kun rankaiseminen olisi helpointa.
Todellinen suuruus ei tarvitse näyttäviä voimanosoituksia kaikkein heikoimpia vastaan. Se ilmenee siinä, että ääretön ei koe pienintäkään tarvetta todistaa itseään äärelliselle. Vuori ei tarvitse muurahaisen tunnustusta ollakseen vuori. Aurinko ei tarvitse kenenkään hyväksyntää loistaakseen. Ne ovat sitä, mitä ovat, riippumatta siitä, tunnistaako kukaan niiden suuruutta.
Juuri siinä piilee todellisen suuruuden tunnusmerkki: se ei ole riippuvainen ulkopuolisesta vahvistuksesta. Mitä täydellisempi jokin on, sitä vähemmän sen tarvitsee vaatia tunnustusta itselleen. Täydellisyys ei kasva ylistyksestä eikä vähene epäilystä. Se ei joudu puolustamaan asemaansa, sillä sen olemassaolo ei riipu siitä, kuinka moni siihen uskoo.
Siksi on vaikea sovittaa yhteen ajatusta äärettömästä Jumalasta ja ajatusta olennosta, joka vaatii jatkuvaa palvontaa sekä liittää epäuskoon ankaria rangaistuksia. Jos ääretön todella on ääretön, mitä voisi yksi rajallinen ihminen häneltä ottaa pois? Voiko ihmisen epäusko vähentää kaikkivaltiutta? Voiko epäilys haavoittaa täydellisyyttä? Jos ei voi, miksi siihen pitäisi vastata vihalla tai kostolla?
Pelon vaatimus näyttää kuuluvan vallalle, joka kokee asemansa uhatuksi. Historia osoittaa, että juuri epävarmat hallitsijat ovat vaatineet äänekkäimmin uskollisuudenvaloja, tukahduttaneet epäilyn ja tehneet tottelemattomuudesta rikoksen. He eivät tehneet niin siksi, että heidän valtansa olisi ollut horjumaton, vaan siksi, että he pelkäsivät sen horjuvan. Todella vakaa valta ei tarvitse jatkuvaa vakuuttelua omasta oikeutuksestaan.
Jos tätä periaatetta sovelletaan ajatukseen täydellisestä Jumalasta, seuraus on mielenkiintoinen. Mitä täydellisemmäksi Jumala ymmärretään, sitä vähemmän uskottavalta näyttää ajatus, että hän tarvitsisi ihmisen palvontaa tai pelolla ylläpidettyä kuuliaisuutta. Ääretön ei tarvitse äärellisen hyväksyntää sen enempää kuin valtameri tarvitsee vesipisaran lupaa oll - Anonyymi00027
Anonyymi00026 kirjoitti:
Kukaan ei ylistäisi ihmistä jaloudesta, jos hän ylpeilisi murskanneensa muurahaisen tai voittaneensa vastasyntyneen painiottelussa. Päinvastoin, sellainen herättäisi lähinnä hämmennystä ja moraalista paheksuntaa. Miksi sama teko muuttuisi yleväksi vain siksi, että voiman epäsuhta kasvaa äärettömäksi? Jos moraaliset mittapuut kumoutuvat pelkästään vallan suuruuden vuoksi, silloin voima itse korvaa moraalin.
Todellinen suuruus ei tarvitse näyttäviä voimanosoituksia kaikkein heikoimpia vastaan. Se ilmenee siinä, että ääretön ei koe pienintäkään tarvetta todistaa itseään äärelliselle. Vuori ei tarvitse muurahaisen tunnustusta ollakseen vuori. Aurinko ei tarvitse kenenkään hyväksyntää loistaakseen. Samoin, jos Jumala todella olisi ääretön, hänen olemuksensa olisi riippumaton siitä, kumartuuko yksikään ihminen hänen eteensä.
Juuri siksi pelolla hallitseva kaikkivaltius näyttää paradoksaaliselta. Mitä enemmän se korostaa kykyään rangaista, sitä vähemmän huomio kiinnittyy sen oletettuun täydellisyyteen. Äärettömän voiman pitäisi tehdä pelottelusta tarpeetonta, ei välttämätöntä. Jos kaikkivaltiaan täytyy jatkuvasti muistuttaa heikoimpia siitä, mitä heille tapahtuu tottelemattomuudesta, kysymys ei enää koske voiman määrää vaan sen luonnetta.
Ehkä kaikkein syvin kysymys on tämä: jos täydellinen olento kohtaa rajallisen, erehtyväisen ja hauraan ihmisen, miksi täydellisyyden tunnusmerkki olisi tämän murskaaminen? Eikö täydellisempi voima ilmenisi juuri päinvastoin – siinä, että ääretön käyttää rajatonta voimaansa suojellakseen heikkoa, ei tuhotakseen häntä? Jos kaikkivaltius todella on täydellisyyttä, sen suurin osoitus ei olisi kyky rangaista, vaan kyky olla rankaisematta silloin, kun rankaiseminen olisi helpointa.
Todellinen suuruus ei tarvitse näyttäviä voimanosoituksia kaikkein heikoimpia vastaan. Se ilmenee siinä, että ääretön ei koe pienintäkään tarvetta todistaa itseään äärelliselle. Vuori ei tarvitse muurahaisen tunnustusta ollakseen vuori. Aurinko ei tarvitse kenenkään hyväksyntää loistaakseen. Ne ovat sitä, mitä ovat, riippumatta siitä, tunnistaako kukaan niiden suuruutta.
Juuri siinä piilee todellisen suuruuden tunnusmerkki: se ei ole riippuvainen ulkopuolisesta vahvistuksesta. Mitä täydellisempi jokin on, sitä vähemmän sen tarvitsee vaatia tunnustusta itselleen. Täydellisyys ei kasva ylistyksestä eikä vähene epäilystä. Se ei joudu puolustamaan asemaansa, sillä sen olemassaolo ei riipu siitä, kuinka moni siihen uskoo.
Siksi on vaikea sovittaa yhteen ajatusta äärettömästä Jumalasta ja ajatusta olennosta, joka vaatii jatkuvaa palvontaa sekä liittää epäuskoon ankaria rangaistuksia. Jos ääretön todella on ääretön, mitä voisi yksi rajallinen ihminen häneltä ottaa pois? Voiko ihmisen epäusko vähentää kaikkivaltiutta? Voiko epäilys haavoittaa täydellisyyttä? Jos ei voi, miksi siihen pitäisi vastata vihalla tai kostolla?
Pelon vaatimus näyttää kuuluvan vallalle, joka kokee asemansa uhatuksi. Historia osoittaa, että juuri epävarmat hallitsijat ovat vaatineet äänekkäimmin uskollisuudenvaloja, tukahduttaneet epäilyn ja tehneet tottelemattomuudesta rikoksen. He eivät tehneet niin siksi, että heidän valtansa olisi ollut horjumaton, vaan siksi, että he pelkäsivät sen horjuvan. Todella vakaa valta ei tarvitse jatkuvaa vakuuttelua omasta oikeutuksestaan.
Jos tätä periaatetta sovelletaan ajatukseen täydellisestä Jumalasta, seuraus on mielenkiintoinen. Mitä täydellisemmäksi Jumala ymmärretään, sitä vähemmän uskottavalta näyttää ajatus, että hän tarvitsisi ihmisen palvontaa tai pelolla ylläpidettyä kuuliaisuutta. Ääretön ei tarvitse äärellisen hyväksyntää sen enempää kuin valtameri tarvitsee vesipisaran lupaa ollTodellinen suuruus ei tarvitse näyttäviä voimanosoituksia kaikkein heikoimpia vastaan. Se ilmenee siinä, että ääretön ei koe pienintäkään tarvetta todistaa itseään äärelliselle. Vuori ei tarvitse muurahaisen tunnustusta ollakseen vuori. Aurinko ei tarvitse kenenkään hyväksyntää loistaakseen. Ne ovat sitä, mitä ovat, riippumatta siitä, tunnistaako kukaan niiden suuruutta.
Juuri siinä piilee todellisen suuruuden tunnusmerkki: se ei ole riippuvainen ulkopuolisesta vahvistuksesta. Mitä täydellisempi jokin on, sitä vähemmän sen tarvitsee vaatia tunnustusta itselleen. Täydellisyys ei kasva ylistyksestä eikä vähene epäilystä. Se ei joudu puolustamaan asemaansa, sillä sen olemassaolo ei riipu siitä, kuinka moni siihen uskoo.
Siksi on vaikea sovittaa yhteen ajatusta äärettömästä Jumalasta ja ajatusta olennosta, joka vaatii jatkuvaa palvontaa sekä liittää epäuskoon ankaria rangaistuksia. Jos ääretön todella on ääretön, mitä voisi yksi rajallinen ihminen häneltä ottaa pois? Voiko ihmisen epäusko vähentää kaikkivaltiutta? Voiko epäilys haavoittaa täydellisyyttä? Jos ei voi, miksi siihen pitäisi vastata vihalla tai kostolla?
Pelon vaatimus näyttää kuuluvan vallalle, joka kokee asemansa uhatuksi. Historia osoittaa, että juuri epävarmat hallitsijat ovat vaatineet äänekkäimmin uskollisuudenvaloja, tukahduttaneet epäilyn ja tehneet tottelemattomuudesta rikoksen. He eivät tehneet niin siksi, että heidän valtansa olisi ollut horjumaton, vaan siksi, että he pelkäsivät sen horjuvan. Todella vakaa valta ei tarvitse jatkuvaa vakuuttelua omasta oikeutuksestaan.
Jos tätä periaatetta sovelletaan ajatukseen täydellisestä Jumalasta, seuraus on mielenkiintoinen. Mitä täydellisemmäksi Jumala ymmärretään, sitä vähemmän uskottavalta näyttää ajatus, että hän tarvitsisi ihmisen palvontaa tai pelolla ylläpidettyä kuuliaisuutta. Ääretön ei tarvitse äärellisen hyväksyntää sen enempää kuin valtameri tarvitsee vesipisaran lupaa ollakseen valtameri.
Ehkä juuri tästä syystä todellinen jumaluus tunnistettaisiin ennen kaikkea levollisuudesta. Sen ei tarvitsisi korottaa ääntään, uhata, todistella tai vaatia. Sen läsnäolo olisi riittävä. Sen hyvyys vetäisi puoleensa ilman pakkoa, ja sen totuus kantaisi ilman rangaistuksen varjoa. Sillä se, mikä on todella ääretöntä, ei tarvitse pelkoa tullakseen suureksi – se on suuri jo ennen kuin yksikään olento kumartaa sen edessä. - Anonyymi00028
Anonyymi00027 kirjoitti:
Todellinen suuruus ei tarvitse näyttäviä voimanosoituksia kaikkein heikoimpia vastaan. Se ilmenee siinä, että ääretön ei koe pienintäkään tarvetta todistaa itseään äärelliselle. Vuori ei tarvitse muurahaisen tunnustusta ollakseen vuori. Aurinko ei tarvitse kenenkään hyväksyntää loistaakseen. Ne ovat sitä, mitä ovat, riippumatta siitä, tunnistaako kukaan niiden suuruutta.
Juuri siinä piilee todellisen suuruuden tunnusmerkki: se ei ole riippuvainen ulkopuolisesta vahvistuksesta. Mitä täydellisempi jokin on, sitä vähemmän sen tarvitsee vaatia tunnustusta itselleen. Täydellisyys ei kasva ylistyksestä eikä vähene epäilystä. Se ei joudu puolustamaan asemaansa, sillä sen olemassaolo ei riipu siitä, kuinka moni siihen uskoo.
Siksi on vaikea sovittaa yhteen ajatusta äärettömästä Jumalasta ja ajatusta olennosta, joka vaatii jatkuvaa palvontaa sekä liittää epäuskoon ankaria rangaistuksia. Jos ääretön todella on ääretön, mitä voisi yksi rajallinen ihminen häneltä ottaa pois? Voiko ihmisen epäusko vähentää kaikkivaltiutta? Voiko epäilys haavoittaa täydellisyyttä? Jos ei voi, miksi siihen pitäisi vastata vihalla tai kostolla?
Pelon vaatimus näyttää kuuluvan vallalle, joka kokee asemansa uhatuksi. Historia osoittaa, että juuri epävarmat hallitsijat ovat vaatineet äänekkäimmin uskollisuudenvaloja, tukahduttaneet epäilyn ja tehneet tottelemattomuudesta rikoksen. He eivät tehneet niin siksi, että heidän valtansa olisi ollut horjumaton, vaan siksi, että he pelkäsivät sen horjuvan. Todella vakaa valta ei tarvitse jatkuvaa vakuuttelua omasta oikeutuksestaan.
Jos tätä periaatetta sovelletaan ajatukseen täydellisestä Jumalasta, seuraus on mielenkiintoinen. Mitä täydellisemmäksi Jumala ymmärretään, sitä vähemmän uskottavalta näyttää ajatus, että hän tarvitsisi ihmisen palvontaa tai pelolla ylläpidettyä kuuliaisuutta. Ääretön ei tarvitse äärellisen hyväksyntää sen enempää kuin valtameri tarvitsee vesipisaran lupaa ollakseen valtameri.
Ehkä juuri tästä syystä todellinen jumaluus tunnistettaisiin ennen kaikkea levollisuudesta. Sen ei tarvitsisi korottaa ääntään, uhata, todistella tai vaatia. Sen läsnäolo olisi riittävä. Sen hyvyys vetäisi puoleensa ilman pakkoa, ja sen totuus kantaisi ilman rangaistuksen varjoa. Sillä se, mikä on todella ääretöntä, ei tarvitse pelkoa tullakseen suureksi – se on suuri jo ennen kuin yksikään olento kumartaa sen edessä.Epätoivoinen yritys pelastaa ihmiset Jumalalta.
Joten jopa älykkäät kristityt ymmärtävät sen. He ovat ihmisiä.
https://www.kirkkojakaupunki.fi/-/toimittajalta-kristinusko-on-joko-jumalallinen-rakkaustarina-tai-kosminen-painajainen
Tässä, voitte itse lukea. - Anonyymi00029
Anonyymi00028 kirjoitti:
Epätoivoinen yritys pelastaa ihmiset Jumalalta.
Joten jopa älykkäät kristityt ymmärtävät sen. He ovat ihmisiä.
https://www.kirkkojakaupunki.fi/-/toimittajalta-kristinusko-on-joko-jumalallinen-rakkaustarina-tai-kosminen-painajainen
Tässä, voitte itse lukea.Jos kristityt rukoilevat ”oikeaa elävää Jumalaa”, miksi muiden uskontojen seuraajat kokevat täsmälleen samoja kokemuksia? Tiedän jo, mitä kristityt sanovat: että muiden uskontojen kokemukset ovat kaikki peräisin Saatanalta (ei ole väliä, että koko saatanaa ei ole edes olemassa)
https://csrs.nd.edu/assets/59930/williams_1902.pdf
William James kokoaa lukuisia eri uskontojen ja aikakausien ihmisten omia kuvauksia uskonnollisista kokemuksista. Hän lainaa esimerkiksi kristittyjä, juutalaisia, muslimeja, hindulaisia ja buddhalaisia sekä mystikkoja ja tavallisia uskovia. Näiden kertomusten avulla hän osoittaa, että eri uskontojen ihmiset kuvaavat usein hyvin samankaltaisia kokemuksia, kuten:
voimakasta rauhan tunnetta,
kokemusta jumalallisesta tai pyhästä läsnäolosta,
ykseyden tunnetta kaiken kanssa,
syvää iloa tai rakkautta,
elämän täydellistä muuttumista (kääntymyskokemus).
Hän lainaa esimerkiksi kristittyjä, juutalaisia, muslimeja, hindulaisia ja buddhalaisia sekä mystikkoja ja tavallisia uskovia. Näiden kertomusten avulla hän osoittaa, että eri uskontojen ihmiset kuvaavat usein hyvin samankaltaisia kokemuksia,
Jamesin johtopäätös on, että vaikka uskontojen tulkinnat näistä kokemuksista vaihtelevat, itse kokemuksissa on paljon yhteisiä piirteitä.
James käyttää al-Ghazalin kuvausta havainnollistamaan ajatusta, että uskonnollinen tieto voi perustua välittömään kokemukseen, ei pelkästään järkeilyyn. Al-Ghazali kertoo käyneensä läpi syvän hengellisen kriisin: hän alkoi epäillä kaikkea, mitä oli oppinut, kunnes päätyi siihen, että todellinen varmuus syntyy Jumalan antamasta sisäisestä valosta ja kokemuksesta, ei pelkästään loogisista todisteluista. James pitää tätä esimerkkinä mystisestä kokemuksesta.
Jamesin laajempi ajatuksensa on, että ihmiset eri uskonnoissa raportoivat samantyyppisiä kokemuksia rukouksessa, ihan vastakkaisissa uskonnoissa.
https://csrs.nd.edu/assets/59930/williams_1902.pdf - Anonyymi00030
Anonyymi00029 kirjoitti:
Jos kristityt rukoilevat ”oikeaa elävää Jumalaa”, miksi muiden uskontojen seuraajat kokevat täsmälleen samoja kokemuksia? Tiedän jo, mitä kristityt sanovat: että muiden uskontojen kokemukset ovat kaikki peräisin Saatanalta (ei ole väliä, että koko saatanaa ei ole edes olemassa)

https://csrs.nd.edu/assets/59930/williams_1902.pdfJos uskonnon tarkoitus on miellyttää sadistia ja sanoa sadistia rakastavaksi, jokin on pahasti vialla
Mutta entä jos hän jonain päivänä lähettää myös "pelastuneet" ikuiseen kidutukseen? Koska miten voitte luottaa sellaisen sanaan, joka käyttäytyy niin? Kristityn elämä on siis jatkuvaa pelkoa, jopa "taivaassa".
Hän voi tehdä saman myös "pelastetuille", jos se joka sanoo olevansa jumala, on jonain päivänä huonolla tuulella.
Pitäa siis ihan varmuuden vuosi miellyttää sadistia puntit pelosta tutisten.
Mutta entä jos hän jonain päivänä lähettää myös "pelastuneet" ikuiseen kidutukseen? Koska miten voitte luottaa sellaisen sanaan, joka käyttäytyy niin?
Missä on pelkoa, rakkautta ei ole.
Pelosta syntyvä kuuliaisuus muuttaa ihmiset bioroboteiksi. Jos sinun on valittava kahden vaihtoehdon välillä: rahat tai henki, aseella uhaten -tyylillä, ei ole lainkaan vapaata valintaa. Vain vapaa valinta tekee ihmisestä ihmisen.
Jumala ei ole sadisti; jos kuvittelet Jumalan olevan sadisti, olet satanisti ja jumalanpilkkaaja.
Pelko kaventaa tietoisuutta: se ohjaa selviytymiseen, tottelemiseen ja riskien välttämiseen. Rakkaus taas laajentaa – siihen liittyy luottamus, avoimuus ja halu toimia toisen hyväksi ilman pakkoa. Näin katsottuna pelkoon perustuva uskonnollinen tai moraalinen järjestelmä ei synnytä sisäistä eettisyyttä, vaan ulkoista käyttäytymisen kontrollia.
Jos ihmistä ohjataan toimimaan oikein rangaistuksen pelosta, hänen motiivinsa ei ole moraalinen vaan instrumentaalinen. Hän ei valitse hyvää siksi, että se on hyvää, vaan siksi, että pelkää seuraamuksia. Pelosta syntyvä kuuliaisuus muuttaa ihmiset bioroboteiksi.
Jos vaihtoehdot ovat “rahat tai henki”, valinta ei ole moraalisesti vapaa. Se on pakotettu. Filosofiassa tätä käsitellään usein erona negatiivisen vapauden (pakon puuttuminen) ja positiivisen vapauden (kyky toimia oman järjen ja arvojen mukaan) välillä. Ilman ensimmäistä jälkimmäinen ei toteudu.
Voiko pelolla olla mitään rakentavaa roolia (esim. rajojen asettamisessa), vai onko se aina ihmisyyttä kaventava voima?
Moraalinen kuva Jumalasta. Jos Jumala tietoisesti ylläpitää loputonta kärsimystä, hän näyttää enemmän sadistiselta vallankäyttäjältä kuin rakkauden lähteeltä.
Eli ongelma ei ole vain oppi, vaan se, millaisen olennon se implikoi.
Sitä vastoin oppi ikuisesta tuskasta viittaa siihen, että vaikka Jumalalla on valta teloittaa helvettiin heitetyt ihmiset armollisesti, hän päättää sen sijaan pitää heidät sadistisesti hengissä ilman armollista taukoa tai loppua heidän piinalleen. Tämä on törkeän moraalitonta.
Miten ajassa rajalliset teot voisivat oikeuttaa ajattoman, äärettömän rangaistuksen. Useimmissa moraalijärjestelmissä rangaistuksen oletetaan olevan jollakin tavalla suhteessa tekoon, ja juuri tämä suhteellisuus tekee rangaistuksesta ymmärrettävän. Kun rangaistus muuttuu rajattomaksi mutta teko pysyy rajallisena, syntyy selvä epäsuhta, joka horjuttaa koko oikeudenmukaisuuden ideaa. Klassinen teologinen vastaus, jota esimerkiksi Tuomas Akvinolainen edusti, yrittää kiertää tämän väittämällä, että synti ei ole vain ajallinen teko vaan loukkaus ääretöntä Jumalaa vastaan, ja siksi sillä olisi ääretön vakavuus. Kuitenkin tämä ajatus kohtaa vakavan ongelman: loukkauksen kohde ei automaattisesti tee teosta ääretöntä. Muuten mikä tahansa, pieninkin rikkomus ääretöntä olentoa vastaan oikeuttaisi äärettömän rangaistuksen, mikä tekee koko periaatteesta vaikeasti puolustettavan rationaalisesti.
Keskeinen kysymys liittyy siihen, miksi kärsimystä ylipäätään ylläpidettäisiin.
Rangaistuksella on yleensä jokin tarkoitus: sen pitäisi korjata, ehkäistä tai tasapainottaa.
Korjaava rangaistus pyrkii muuttamaan tekijää, ehkäisevä estää tulevaa pahaa ja oikeuttava palauttaa moraalisen tasapainon. - Anonyymi00031
Anonyymi00030 kirjoitti:
Jos uskonnon tarkoitus on miellyttää sadistia ja sanoa sadistia rakastavaksi, jokin on pahasti vialla

Korjaava rangaistus pyrkii muuttamaan tekijää, ehkäisevä estää tulevaa pahaa ja oikeuttava palauttaa moraalisen tasapainon.Korjaava rangaistus pyrkii muuttamaan tekijää, ehkäisevä estää tulevaa pahaa ja oikeuttava palauttaa moraalisen tasapainon.
Ikuinen kärsimys ei kuitenkaan näytä täyttävän mitään näistä tehtävistä. Se ei korjaa, koska sillä ei ole loppua eikä siten mahdollisuutta muutokseen. Se ei ehkäise, koska kohde on jo tuomittu eikä mikään enää muutu. Se ei myöskään palauta mitään menetettyä. Näin se alkaa näyttää kärsimyksen ylläpitämiseltä pelkän sadismin vuoksi.
Tämä johtaa syvempään ristiriitaan rakkauden ja pelon välillä. Rakkaus edellyttää vapautta ja luottamusta, kun taas ääretön uhka synnyttää eksistentiaalisen pakon. Jos vaihtoehto on “rakasta tai kärsi loputtomasti”, suhde ei ole vapaa vaan rakenteellisesti pakotettu. Tällaisessa tilanteessa kuuliaisuus ei enää nouse rakkaudesta vaan pelosta. Tässä kohtaa monet ajattelijat, kuten David Bentley Hart, ovat väittäneet, että täydellinen lähimmäisenrakkaus ja vakaumus ikuisesta helvetistä ovat keskenään ristiriidassa: jos todella uskoo, että toinen voi päätyä loputtomaan kärsimykseen, rakkaus häntä kohtaan ei voi säilyä muuttumattomana.
Jos tällainen järjestelmä on totta, kyse on moraalisesti kelvottomasta olennosta.
Tämä seuraa, jos hyväksyy kolme väitettä: että ääretön kidutus on aina moraalisesti väärin, että Jumala sallii tai ylläpitää sitä, ja että Jumalan pitäisi olla hyvä. Ne, jotka eivät hyväksy tätä johtopäätöstä, joutuvat luopumaan jostakin näistä: he voivat kiistää, että kyse on kidutuksesta, kiistää että se on ikuista, tai kyseenalaistaa ihmisen moraalisen intuition luotettavuuden.
Jos oikeudenmukaisuus menettää suhteellisuutensa ja rakkaus vapautensa, koko järjestelmä alkaa näyttää sisäisesti ristiriitaiselta. Tämä ei yksin ratkaise, mikä on totta, mutta se pakottaa kohtaamaan kysymyksen, jota ei voi väistää: jos Jumala on rakkaus, voiko todellisuus lopulta sisältää mitään, mikä muistuttaa ikuista, tarkoituksetonta kärsimystä.
Täydellinen pyhyys ei automaattisesti edellytä loputonta kidutusta. Se voi edellyttää pahan poistamista, mutta poistaminen ei ole sama asia kuin ääretön tuska. Pahan neutralointi, parantaminen tai olemassaolon päättäminen olisivat loogisesti mahdollisia ratkaisuja
Kristityt sanovat usein, että helvetti on alun perin “valmistettu Saatanalle ja hänen enkeleilleen” ja että taivaaseen ei voi päästä mitään epäpyhää. Ajatus on, että Jumalan täydellinen pyhyys ei voi sallia pienintäkään pahuutta läsnäoloonsa.
Mutta tässä syntyy useita vakavia ongelmia.
Ensinnäkin: jos helvetti on tarkoitettu Saatanalle, miksi rajalliset, erehtyvät ihmiset joutuisivat samaan loputtomaan kohtaloon kuin kosminen pahuuden ruumiillistuma? Ihminen ei ole kaikkitietävä, ei täysin vapaa biologisista ja kulttuurisista rajoitteista, eikä metafyysisesti Jumalan vastavoima. Silti seuraamus olisi samaa luokkaa – ikuinen tietoisen kärsimyksen tila.
JA LISÄKSI - KYLLÄ SE ALLEGORISEN SAATANANKIN KIDUTUS JOSSAIN VAIHEESSA ON LOPUTTAVAA.
Miten moraalisia käsitteitä ylipäätään käytetään: jos “rakkaus” alkaa tarkoittaa jotakin, mikä sisältää loputonta tietoista kärsimystä, koko käsite menettää merkityksensä.
Jos järjestelmässä pienet ja suuret teot johtavat samaan loputtomaan lopputulokseen, oikeudenmukaisuuden perusperiaate – suhteellisuus – katoaa. Tällöin rangaistus ei enää heijasta tekoa, vaan muuttuu joksikin täysin irralliseksi siitä. Ja jos tähän lisätään ajatus, että kärsimys jatkuu ilman loppua, ilman mahdollisuutta muutokseen tai sovitukseen, koko järjestelmä alkaa näyttää siltä, ettei sen tarkoitus ole oikeus vaan pelkkä kärsimyksen ylläpito.
Jos jokin teko on luonteeltaan julma, sen nimeäminen “pyhäksi” tai “rakastavaksi” ei muuta sen sisältöä. Sanat voivat peittää, mutta eivät muuttaa itse rakennetta. - Anonyymi00032
Anonyymi00031 kirjoitti:
Korjaava rangaistus pyrkii muuttamaan tekijää, ehkäisevä estää tulevaa pahaa ja oikeuttava palauttaa moraalisen tasapainon.

Jos jokin teko on luonteeltaan julma, sen nimeäminen “pyhäksi” tai “rakastavaksi” ei muuta sen sisältöä. Sanat voivat peittää, mutta eivät muuttaa itse rakennetta.Jos jokin teko on luonteeltaan julma, sen nimeäminen “pyhäksi” tai “rakastavaksi” ei muuta sen sisältöä. Sanat voivat peittää, mutta eivät muuttaa itse rakennetta.
Jos uskonnon tarkoitus on miellyttää sadistia ja sanoa sadistia rakastavaksi, jokin on pahasti vialla
Hyvän ja pahan käsitteitä ei saa venyttää niin pitkälle, että ne menettävät merkityksensä.
Jos “rakkaus” alkaa tarkoittaa jotakin, joka sisältää loputonta tietoista kärsimystä, sana lakkaa kuvaamasta sitä, mitä ihmiset normaalisti pitävät rakkautena: huolenpitoa, hyvän tahtomista, kärsimyksen vähentämistä. Silloin ei ole enää kyse vain vaikeasta opista, vaan käsitteellisestä käänteestä, jossa sanat irtoavat kokemuksellisesta ja moraalisesta sisällöstään.
Vaikka tarkoitus olisi puolustaa oikeutta tai pyhyyttä, lopputulos näyttää silti siltä, että ääretön kärsimys normalisoidaan ja oikeutetaan. Ja silloin kysymys kuuluu, voiko mikään tulkinta tehdä siitä aidosti moraalisesti hyväksyttävää – vai onko ongelma niin syvä, että itse oppi on ristiriidassa niiden arvojen kanssa, joita sen väitetään edustavan.
Nos uskonto puhuu rakkaudesta ja hyvyydestä, sen täytyy myös kestää samat moraaliset mittapuut kuin kaikki muukin. Jos se ei kestä, silloin jokin on todella vialla –joko tulkinnassa tai itse opissa.
Jos uskonto puhuu rakkaudesta ja hyvyydestä, sen täytyy myös kestää samat moraaliset mittapuut kuin kaikki muukin. Jos se ei kestä, silloin jokin on todella vialla – joko tulkinnassa tai itse opissa.
Voiko ihminen todella rakastaa ehdoitta, jos hänen maailmankuvansa sisältää mahdollisuuden, että suuri osa koskaan eläneestä ihmiskunnasta kautta aikojen kärsii ikuisesti – eikä sitä voi koskaan korjata?
Tuo ei ole pelkkä teologinen ongelma, vaan eksistentiaalinen. Se koskee sitä, millainen ihminen voi olla sisäisesti ehjä.
Ja siksi tämä keskustelu ei oikeastaan enää pyöri vain helvettiopin ympärillä, vaan sen ympärillä, millaista todellisuutta pidämme mahdollisena, jos haluamme säilyttää rakkauden merkityksen aitona.
Jo yksikin olento – vaikka lintu tai hyttynen – joka kärsisi tietoisesti ikuisesti, tekisi todellisuudesta moraalisesti ongelmallisen. Kun sen laajentaa miljardeihin ihmisiin, ongelma ei vain kasva määrällisesti, vaan muuttuu vielä syvemmäksi periaatteelliseksi ristiriidaksi.
Tässä on tärkeä oivallus: kyse ei oikeastaan ole määrästä vaan laadusta.
Jos kärsimys on: tietoista, pakotettua ja loputonta - niin jo yksi tapaus riittää kyseenalaistamaan koko järjestelmän moraalisen perustan. Miljardit eivät tee siitä “pahempaa” samalla tavalla kuin tavallinen paha kasvaa – ne vain korostavat sitä, että kyse ei ole poikkeuksesta vaan rakenteesta.
Jos edes yksi olento kärsii ikuisesti, rakkauden ja hyvyyden käsitteet joutuvat kriisiin.
Tämä on hyvin vahva moraalinen intuitio, ja monet filosofit jakavat sen. Se muistuttaa ajatusta, että todellisuus ei voi olla lopulta hyvä, jos siihen sisältyy mitään, mitä ei voi koskaan lunastaa, korjata tai päättää.
Sitä ei voi ratkaista pienentämällä määrää eikä muuttamalla sanoja, koska ongelma on itse ikuisuudessa
Jos kärsimyksellä ei ole loppua, se ei ole enää osa oikeutta tai järjestystä, se on sadismin palvonta. - Anonyymi00033
Anonyymi00032 kirjoitti:
Jos jokin teko on luonteeltaan julma, sen nimeäminen “pyhäksi” tai “rakastavaksi” ei muuta sen sisältöä. Sanat voivat peittää, mutta eivät muuttaa itse rakennetta.
Jos uskonnon tarkoitus on miellyttää sadistia ja sanoa sadistia rakastavaksi, jokin on pahasti vialla
Hyvän ja pahan käsitteitä ei saa venyttää niin pitkälle, että ne menettävät merkityksensä.
Jos “rakkaus” alkaa tarkoittaa jotakin, joka sisältää loputonta tietoista kärsimystä, sana lakkaa kuvaamasta sitä, mitä ihmiset normaalisti pitävät rakkautena: huolenpitoa, hyvän tahtomista, kärsimyksen vähentämistä. Silloin ei ole enää kyse vain vaikeasta opista, vaan käsitteellisestä käänteestä, jossa sanat irtoavat kokemuksellisesta ja moraalisesta sisällöstään.
Vaikka tarkoitus olisi puolustaa oikeutta tai pyhyyttä, lopputulos näyttää silti siltä, että ääretön kärsimys normalisoidaan ja oikeutetaan. Ja silloin kysymys kuuluu, voiko mikään tulkinta tehdä siitä aidosti moraalisesti hyväksyttävää – vai onko ongelma niin syvä, että itse oppi on ristiriidassa niiden arvojen kanssa, joita sen väitetään edustavan.
Nos uskonto puhuu rakkaudesta ja hyvyydestä, sen täytyy myös kestää samat moraaliset mittapuut kuin kaikki muukin. Jos se ei kestä, silloin jokin on todella vialla –joko tulkinnassa tai itse opissa.
Jos uskonto puhuu rakkaudesta ja hyvyydestä, sen täytyy myös kestää samat moraaliset mittapuut kuin kaikki muukin. Jos se ei kestä, silloin jokin on todella vialla – joko tulkinnassa tai itse opissa.
Voiko ihminen todella rakastaa ehdoitta, jos hänen maailmankuvansa sisältää mahdollisuuden, että suuri osa koskaan eläneestä ihmiskunnasta kautta aikojen kärsii ikuisesti – eikä sitä voi koskaan korjata?
Tuo ei ole pelkkä teologinen ongelma, vaan eksistentiaalinen. Se koskee sitä, millainen ihminen voi olla sisäisesti ehjä.
Ja siksi tämä keskustelu ei oikeastaan enää pyöri vain helvettiopin ympärillä, vaan sen ympärillä, millaista todellisuutta pidämme mahdollisena, jos haluamme säilyttää rakkauden merkityksen aitona.
Jo yksikin olento – vaikka lintu tai hyttynen – joka kärsisi tietoisesti ikuisesti, tekisi todellisuudesta moraalisesti ongelmallisen. Kun sen laajentaa miljardeihin ihmisiin, ongelma ei vain kasva määrällisesti, vaan muuttuu vielä syvemmäksi periaatteelliseksi ristiriidaksi.
Tässä on tärkeä oivallus: kyse ei oikeastaan ole määrästä vaan laadusta.
Jos kärsimys on: tietoista, pakotettua ja loputonta - niin jo yksi tapaus riittää kyseenalaistamaan koko järjestelmän moraalisen perustan. Miljardit eivät tee siitä “pahempaa” samalla tavalla kuin tavallinen paha kasvaa – ne vain korostavat sitä, että kyse ei ole poikkeuksesta vaan rakenteesta.
Jos edes yksi olento kärsii ikuisesti, rakkauden ja hyvyyden käsitteet joutuvat kriisiin.
Tämä on hyvin vahva moraalinen intuitio, ja monet filosofit jakavat sen. Se muistuttaa ajatusta, että todellisuus ei voi olla lopulta hyvä, jos siihen sisältyy mitään, mitä ei voi koskaan lunastaa, korjata tai päättää.
Sitä ei voi ratkaista pienentämällä määrää eikä muuttamalla sanoja, koska ongelma on itse ikuisuudessa
Jos kärsimyksellä ei ole loppua, se ei ole enää osa oikeutta tai järjestystä, se on sadismin palvonta.Jos kärsimyksellä ei ole loppua, se ei ole enää osa oikeutta tai järjestystä, se on sadismin palvonta.
Ja silloin kysymys ei ole enää vain uskonnosta, vaan siitä, voiko todellisuus olla hyvä, jos siinä on jotain, mikä on loputtomasti pahaa ilman mahdollisuutta loppuun.
Ai rakkaus on ehdotonta? Tietysti, kunhan se noudattaa meidän sääntöjämme, muuten liekit odottavat kahvikupillisen kanssa. Kuinka romanttista! Tämä on kuin kihlajaislahja, jonka mukana tulee ikuinen kuumuus ja tuska — ihana yhdistelmä rakkauden ja kauhun festivaalia.
Aivosi narikkaan — tämä on kristillisen satumaailman slogan. Jätä ajattelusi ulkopuolelle ja hymyile. Liika ajattelu on synti, liian vähän pelkoa on vielä vaarallisempaa. Tässä logiikassa kysymys on tulipallo, ja sinä olet vain rekvisiittaa — “näyttelijä” helvetin teatterissa. Kaikki ajatus, epäily ja uteliaisuus on vaarallista, koska ne saattavat “sotkea reitin”.
Mutta sarkasmi alkaa todellisuudessa kirkastua, kun huomaa koko konseptin: ihminen, joka haluaisi kysyä, oppia tai epäillä, leimataan heti syntiseksi, ja hänen sielunsa on valmiina kulutettavaksi ikuiseen kipuun. Jumala, joka on rakkaus, osoittaa rakkauttaan polttamalla sieluja — hieno esimerkki ehdollisesta rakkaudesta, todella loogista. Tämä on rakkaus pelon varjossa, epäilyksen kriminalisointia ja ajattelun teatteria.
Miten absurdeja ne väitteet ovat, joissa ehdoton rakkaus ja ikuinen kidutus kulkevat käsi kädessä, ja miten usko muuttuu aivosi narikassa rekvisiitaksi, jota pitää hymyillen katsella. Kysymysten kieltäminen on tietysti äärimmäisen loogista, koska ajattelun salliminen saattaisi pilata koko helvetin teatterin.
Sarkastisesti sanottuna: tervetuloa siis paikkaan, jossa kysyminen johtaa automaattisesti tulisessa loungessa, hymyileminen on pakollista ja järki on vain koristelista. Rakkaus on ehdotonta, kunhan muistat tarkistaa ehdot ensin — muuten liekit odottavat.
Sitä vastoin oppi ikuisesta tuskasta viittaa siihen, että vaikka Jumalalla on valta teloittaa helvettiin heitetyt ihmiset armollisesti, hän päättää sen sijaan pitää heidät sadistisesti hengissä ilman armollista taukoa tai loppua heidän piinalleen. Tämä on törkeän moraalitonta.
Mitä oikeudenmukaisuuteen tulee, niin mikä synti tai synnillinen elämäntapa voisi ansaita loputtoman tietoisen kidutuksen? Eikö ole ilmeistä, että ajassa ja avaruudessa tehdyt äärelliset synnit eivät mitenkään voi ansaita ääretöntä rangaistusta
Moraalinen rakenne pysyy samana: ääretön kidutus on edelleen ääretöntä kidutusta, riippumatta nimityksestä.
Jos uskonnon tarkoitus on miellyttää sadistia ja sanoa sadistia rakastavaksi, jokin on pahasti vialla.
Jos uskonnon tarkoitus on miellyttää sadistia ja sanoa sadistia rakastavaksi, jokin on pahasti vialla
Mutta entä jos hän jonain päivänä lähettää myös "pelastuneet" ikuiseen kidutukseen? Koska miten voitte luottaa sellaisen sanaan, joka käyttäytyy niin? Kristityn elämä on siis jatkuvaa pelkoa, jopa "taivaassa".
Hän voi tehdä saman myös "pelastetuille", jos se joka sanoo olevansa jumala, on jonain päivänä huonolla tuulella.
Kaikkein oudompi onm että sadistista sanotaan: "Hyvä Taivaan Isukki".
”Etkö ymmärrä, ettei mikään epäpyhä voi päästä taivaaseen?”
Vaikka "Jumalalla" on valta teloittaa helvettiin heitetyt ihmiset armollisesti, hän päättää sen sijaan pitää heidät sadistisesti hengissä ilman armollista taukoa tai loppua heidän - Anonyymi00034
Anonyymi00033 kirjoitti:
Jos kärsimyksellä ei ole loppua, se ei ole enää osa oikeutta tai järjestystä, se on sadismin palvonta.
Ja silloin kysymys ei ole enää vain uskonnosta, vaan siitä, voiko todellisuus olla hyvä, jos siinä on jotain, mikä on loputtomasti pahaa ilman mahdollisuutta loppuun.
Ai rakkaus on ehdotonta? Tietysti, kunhan se noudattaa meidän sääntöjämme, muuten liekit odottavat kahvikupillisen kanssa. Kuinka romanttista! Tämä on kuin kihlajaislahja, jonka mukana tulee ikuinen kuumuus ja tuska — ihana yhdistelmä rakkauden ja kauhun festivaalia.
Aivosi narikkaan — tämä on kristillisen satumaailman slogan. Jätä ajattelusi ulkopuolelle ja hymyile. Liika ajattelu on synti, liian vähän pelkoa on vielä vaarallisempaa. Tässä logiikassa kysymys on tulipallo, ja sinä olet vain rekvisiittaa — “näyttelijä” helvetin teatterissa. Kaikki ajatus, epäily ja uteliaisuus on vaarallista, koska ne saattavat “sotkea reitin”.
Mutta sarkasmi alkaa todellisuudessa kirkastua, kun huomaa koko konseptin: ihminen, joka haluaisi kysyä, oppia tai epäillä, leimataan heti syntiseksi, ja hänen sielunsa on valmiina kulutettavaksi ikuiseen kipuun. Jumala, joka on rakkaus, osoittaa rakkauttaan polttamalla sieluja — hieno esimerkki ehdollisesta rakkaudesta, todella loogista. Tämä on rakkaus pelon varjossa, epäilyksen kriminalisointia ja ajattelun teatteria.
Miten absurdeja ne väitteet ovat, joissa ehdoton rakkaus ja ikuinen kidutus kulkevat käsi kädessä, ja miten usko muuttuu aivosi narikassa rekvisiitaksi, jota pitää hymyillen katsella. Kysymysten kieltäminen on tietysti äärimmäisen loogista, koska ajattelun salliminen saattaisi pilata koko helvetin teatterin.
Sarkastisesti sanottuna: tervetuloa siis paikkaan, jossa kysyminen johtaa automaattisesti tulisessa loungessa, hymyileminen on pakollista ja järki on vain koristelista. Rakkaus on ehdotonta, kunhan muistat tarkistaa ehdot ensin — muuten liekit odottavat.
Sitä vastoin oppi ikuisesta tuskasta viittaa siihen, että vaikka Jumalalla on valta teloittaa helvettiin heitetyt ihmiset armollisesti, hän päättää sen sijaan pitää heidät sadistisesti hengissä ilman armollista taukoa tai loppua heidän piinalleen. Tämä on törkeän moraalitonta.
Mitä oikeudenmukaisuuteen tulee, niin mikä synti tai synnillinen elämäntapa voisi ansaita loputtoman tietoisen kidutuksen? Eikö ole ilmeistä, että ajassa ja avaruudessa tehdyt äärelliset synnit eivät mitenkään voi ansaita ääretöntä rangaistusta
Moraalinen rakenne pysyy samana: ääretön kidutus on edelleen ääretöntä kidutusta, riippumatta nimityksestä.
Jos uskonnon tarkoitus on miellyttää sadistia ja sanoa sadistia rakastavaksi, jokin on pahasti vialla.
Jos uskonnon tarkoitus on miellyttää sadistia ja sanoa sadistia rakastavaksi, jokin on pahasti vialla
Mutta entä jos hän jonain päivänä lähettää myös "pelastuneet" ikuiseen kidutukseen? Koska miten voitte luottaa sellaisen sanaan, joka käyttäytyy niin? Kristityn elämä on siis jatkuvaa pelkoa, jopa "taivaassa".
Hän voi tehdä saman myös "pelastetuille", jos se joka sanoo olevansa jumala, on jonain päivänä huonolla tuulella.
Kaikkein oudompi onm että sadistista sanotaan: "Hyvä Taivaan Isukki".
”Etkö ymmärrä, ettei mikään epäpyhä voi päästä taivaaseen?”
Vaikka "Jumalalla" on valta teloittaa helvettiin heitetyt ihmiset armollisesti, hän päättää sen sijaan pitää heidät sadistisesti hengissä ilman armollista taukoa tai loppua heidänKaikkein oudompi onm että sadistista sanotaan: "Hyvä Taivaan Isukki".
”Etkö ymmärrä, ettei mikään epäpyhä voi päästä taivaaseen?”
Vaikka "Jumalalla" on valta teloittaa helvettiin heitetyt ihmiset armollisesti, hän päättää sen sijaan pitää heidät sadistisesti hengissä ilman armollista taukoa tai loppua heidän piinalleen. Tämä on törkeän moraalitonta.
Vaikka "Jumalalla" on valta teloittaa helvettiin heitetyt ihmiset armollisesti, hän päättää sen sijaan pitää heidät sadistisesti hengissä, koska hän "rakastaa" ihmisiä ja on Hyvä Taivaan Isukki.
https://www.abc.net.au/religion/david-bentley-hart-obscenity-of-belief-in-eternal-hell/13356388
...on emotionaalisesti mahdotonta rakastaa täysin Jumalaa, joka kykenee lähettämään minkä tahansa luodun ikuiseen kärsimykseen (vaikka itse asiassa ajattelen näin). Sanon sen pikemminkin siksi, että ehdoton lähimmäisenrakkaus ja täysin vakuuttunut usko helvettiin ovat periaatteessa toistensa vastakohtia ja että kaikki kristillinen rakkauden kieli on tyhjää juuri siinä määrin kuin todella uskomme ikuiseen kadotukseen.
Rakastan lähimmäistäni niin paljon kuin voin, mutta jos uskon, että helvetti on todellinen ja myös ikuinen, en voi rakastaa häntä niin kuin itseäni. Vakaumukseni siitä, että on olemassa sellainen helvetti, johon toinen meistä voi joutua, kun toinen pääsee Jumalan valtakuntaan, tarkoittaa, että minun on oltava valmis hylkäämään hänet - ja todellakin hylkäämään kaikki - täydelliseen kurjuuteen, mutta samalla oletan edelleen, että näin tehtyäni voin nauttia täydellisestä ikuisesta autuudesta. Minun on jo ennakoivasti, ilman pienintäkään epäröintiä tai katumusta, luovutettava hänet loputtomaan tuskaan. Minun on - minun on - säilytettävä sydämessäni paikka, ja se on syvin ja pysyvin osa, jossa olen jo kääntynyt pois hänestä tunteettomalla itsekkyydellä, joka on niin valtava, että sitä ei voi erottaa täydellisestä pahansuopaisuudesta. - Anonyymi00035
Anonyymi00034 kirjoitti:
Kaikkein oudompi onm että sadistista sanotaan: "Hyvä Taivaan Isukki".
”Etkö ymmärrä, ettei mikään epäpyhä voi päästä taivaaseen?”
Vaikka "Jumalalla" on valta teloittaa helvettiin heitetyt ihmiset armollisesti, hän päättää sen sijaan pitää heidät sadistisesti hengissä ilman armollista taukoa tai loppua heidän piinalleen. Tämä on törkeän moraalitonta.
Vaikka "Jumalalla" on valta teloittaa helvettiin heitetyt ihmiset armollisesti, hän päättää sen sijaan pitää heidät sadistisesti hengissä, koska hän "rakastaa" ihmisiä ja on Hyvä Taivaan Isukki.
https://www.abc.net.au/religion/david-bentley-hart-obscenity-of-belief-in-eternal-hell/13356388
...on emotionaalisesti mahdotonta rakastaa täysin Jumalaa, joka kykenee lähettämään minkä tahansa luodun ikuiseen kärsimykseen (vaikka itse asiassa ajattelen näin). Sanon sen pikemminkin siksi, että ehdoton lähimmäisenrakkaus ja täysin vakuuttunut usko helvettiin ovat periaatteessa toistensa vastakohtia ja että kaikki kristillinen rakkauden kieli on tyhjää juuri siinä määrin kuin todella uskomme ikuiseen kadotukseen.
Rakastan lähimmäistäni niin paljon kuin voin, mutta jos uskon, että helvetti on todellinen ja myös ikuinen, en voi rakastaa häntä niin kuin itseäni. Vakaumukseni siitä, että on olemassa sellainen helvetti, johon toinen meistä voi joutua, kun toinen pääsee Jumalan valtakuntaan, tarkoittaa, että minun on oltava valmis hylkäämään hänet - ja todellakin hylkäämään kaikki - täydelliseen kurjuuteen, mutta samalla oletan edelleen, että näin tehtyäni voin nauttia täydellisestä ikuisesta autuudesta. Minun on jo ennakoivasti, ilman pienintäkään epäröintiä tai katumusta, luovutettava hänet loputtomaan tuskaan. Minun on - minun on - säilytettävä sydämessäni paikka, ja se on syvin ja pysyvin osa, jossa olen jo kääntynyt pois hänestä tunteettomalla itsekkyydellä, joka on niin valtava, että sitä ei voi erottaa täydellisestä pahansuopaisuudesta.https://www.youtube.com/watch?v=PJUt90TZtNY
Sitten lähes tuhat vuotta sitten suomalaiset oli vielä tätä niin kutsuttua pakansaa, koska meillä oli silloin meidän omat luonnonuskonnot. Siihen aikaan Vatikaani pyrki lisäämään omaa valta-asemaansa ja vaikutusvaltaansa levittämällä kristinuskoa. Eli he rahoitti tämmösiä ristiretkiläisarmeijoita, jotka sitten pakotti aseellisesti eri kansoja ottamaan kristinuskon uudeksi valtauskonnokseen. Lähes tuhat vuotta sitten tää Vatikaanin armeija sitten rantautui Suomeen ja he alko pakottamaan suomalaisia luopumaan omista luonnonuskonnoistaan ja sen sijaan korvaamaan nää kaikki kristinuskolla. Tästä seurasi sitten valtava verilöyly, jonka seurauksena suuri osa Suomen väestöstä tapettiin, koska kirkolle suomalaisten omat luonnonuskonnot olivat pakanuutta ja demonisia. Tän takia myös kaikki suomalaisten pyhät paikat, esimerkiksi temppelit, tuhottiin maantasalle ja monesti niiden päälle sitten rakennettiin kirkkoja. Myös shamaaneita ja muita tietäjiä ruvettiin vainoamaan kirkon toimesta. Eli vanhoja suomalaisten luonnonuskontojen harjoittajia pidettiin esimerkiksi noitina tai saatanan palvelijoina. Vatikaanin mukaan kyseessä ei siis ollut kulttuurinen hävitys, vaan pikemminkin sielujen pelastus. Eli että suomalaisten muinaisuskontojen poistaminen oli ikään kuin jumalallinen velvollisuus heidän mielestä. Tää kaikki johti siihen, että suomalaisten historiallinen muisti omasta alkuperästään ja omasta muinaiskulttuuristaan katkaistiin. Suomalaisten muinainen hengellinen järjestelmä ja sen symboliikka tuhottiin ja se sulautettiin pakottaen kirkon kristillisiin muotteihin. Jotain pieniä rippeitä tästä järjestelmästä kuitenkin jäi esimerkiksi vanhoihin kansanlauluihin, joita esimerkiksi Kalevala myöhemmin tallensi. - Anonyymi00036
Anonyymi00035 kirjoitti:
https://www.youtube.com/watch?v=PJUt90TZtNY
Sitten lähes tuhat vuotta sitten suomalaiset oli vielä tätä niin kutsuttua pakansaa, koska meillä oli silloin meidän omat luonnonuskonnot. Siihen aikaan Vatikaani pyrki lisäämään omaa valta-asemaansa ja vaikutusvaltaansa levittämällä kristinuskoa. Eli he rahoitti tämmösiä ristiretkiläisarmeijoita, jotka sitten pakotti aseellisesti eri kansoja ottamaan kristinuskon uudeksi valtauskonnokseen. Lähes tuhat vuotta sitten tää Vatikaanin armeija sitten rantautui Suomeen ja he alko pakottamaan suomalaisia luopumaan omista luonnonuskonnoistaan ja sen sijaan korvaamaan nää kaikki kristinuskolla. Tästä seurasi sitten valtava verilöyly, jonka seurauksena suuri osa Suomen väestöstä tapettiin, koska kirkolle suomalaisten omat luonnonuskonnot olivat pakanuutta ja demonisia. Tän takia myös kaikki suomalaisten pyhät paikat, esimerkiksi temppelit, tuhottiin maantasalle ja monesti niiden päälle sitten rakennettiin kirkkoja. Myös shamaaneita ja muita tietäjiä ruvettiin vainoamaan kirkon toimesta. Eli vanhoja suomalaisten luonnonuskontojen harjoittajia pidettiin esimerkiksi noitina tai saatanan palvelijoina. Vatikaanin mukaan kyseessä ei siis ollut kulttuurinen hävitys, vaan pikemminkin sielujen pelastus. Eli että suomalaisten muinaisuskontojen poistaminen oli ikään kuin jumalallinen velvollisuus heidän mielestä. Tää kaikki johti siihen, että suomalaisten historiallinen muisti omasta alkuperästään ja omasta muinaiskulttuuristaan katkaistiin. Suomalaisten muinainen hengellinen järjestelmä ja sen symboliikka tuhottiin ja se sulautettiin pakottaen kirkon kristillisiin muotteihin. Jotain pieniä rippeitä tästä järjestelmästä kuitenkin jäi esimerkiksi vanhoihin kansanlauluihin, joita esimerkiksi Kalevala myöhemmin tallensi.Lähes tuhat vuotta sitten tää Vatikaanin armeija sitten rantautui Suomeen ja he alko pakottamaan suomalaisia luopumaan omista luonnonuskonnoistaan ja sen sijaan korvaamaan nää kaikki kristinuskolla. Tästä seurasi sitten valtava verilöyly, jonka seurauksena suuri osa Suomen väestöstä tapettiin, koska kirkolle suomalaisten omat luonnonuskonnot olivat pakanuutta ja demonisia. Tän takia myös kaikki suomalaisten pyhät paikat, esimerkiksi temppelit, tuhottiin maantasalle ja monesti niiden päälle sitten rakennettiin kirkkoja.
- Anonyymi00037
Anonyymi00036 kirjoitti:
Lähes tuhat vuotta sitten tää Vatikaanin armeija sitten rantautui Suomeen ja he alko pakottamaan suomalaisia luopumaan omista luonnonuskonnoistaan ja sen sijaan korvaamaan nää kaikki kristinuskolla. Tästä seurasi sitten valtava verilöyly, jonka seurauksena suuri osa Suomen väestöstä tapettiin, koska kirkolle suomalaisten omat luonnonuskonnot olivat pakanuutta ja demonisia. Tän takia myös kaikki suomalaisten pyhät paikat, esimerkiksi temppelit, tuhottiin maantasalle ja monesti niiden päälle sitten rakennettiin kirkkoja.
Miksi Jeesus ei voisi toimia väkivaltaisesti?
Jos ajatellaan, että Jeesus on rakkauden ja myötätunnon ruumiillistuma, niin väkivallan käyttäminen olisi ristiriidassa hänen olemuksensa kanssa. Jeesus ei halunnut tuomita maailmaa, vaan tarjosi mahdollisuuden parannukseen ja sisäiseen muutokseen. Hänen sanomansa perusta oli, että ihmiset voivat valita rakastaa, armahtaa ja elää rauhassa, eikä väkivalta voi olla väline tämän saavuttamiseksi. - Anonyymi00038
Anonyymi00037 kirjoitti:
Miksi Jeesus ei voisi toimia väkivaltaisesti?
Jos ajatellaan, että Jeesus on rakkauden ja myötätunnon ruumiillistuma, niin väkivallan käyttäminen olisi ristiriidassa hänen olemuksensa kanssa. Jeesus ei halunnut tuomita maailmaa, vaan tarjosi mahdollisuuden parannukseen ja sisäiseen muutokseen. Hänen sanomansa perusta oli, että ihmiset voivat valita rakastaa, armahtaa ja elää rauhassa, eikä väkivalta voi olla väline tämän saavuttamiseksi.Ajatus Jeesuksen luonteen muuttumisesta niin paljon, että hän alkaisi tappaa "uskon puutteen vuoksi", tuntuu olevan ristiriidassa hänen alkuperäisten opetustensa ja Raamatun kuvan kanssa. Jeesus on rakkauden, anteeksiannon ja myötätunnon symboli, eikä väkivalta ole hänen tapansa ratkaista maailman ongelmia. Jos joku kuvaisi Jeesusta väkivaltaisessa roolissa, se olisi joku muu kuin Jeesus — se olisi kuvitelma, joka ei perustu hänen opetuksiinsa eikä siihen, mitä hän edustaa kristinuskon ytimessä.
- Anonyymi00039
Anonyymi00038 kirjoitti:
Ajatus Jeesuksen luonteen muuttumisesta niin paljon, että hän alkaisi tappaa "uskon puutteen vuoksi", tuntuu olevan ristiriidassa hänen alkuperäisten opetustensa ja Raamatun kuvan kanssa. Jeesus on rakkauden, anteeksiannon ja myötätunnon symboli, eikä väkivalta ole hänen tapansa ratkaista maailman ongelmia. Jos joku kuvaisi Jeesusta väkivaltaisessa roolissa, se olisi joku muu kuin Jeesus — se olisi kuvitelma, joka ei perustu hänen opetuksiinsa eikä siihen, mitä hän edustaa kristinuskon ytimessä.
Tämä herättää kysymyksiä siitä, miksi ja miten tällainen tulkinta on syntynyt ja miksi niin monet uskovat siihen, vaikka Jeesus itse ei koskaan opettanut väkivallan käyttöä.
- Anonyymi00040
Anonyymi00039 kirjoitti:
Tämä herättää kysymyksiä siitä, miksi ja miten tällainen tulkinta on syntynyt ja miksi niin monet uskovat siihen, vaikka Jeesus itse ei koskaan opettanut väkivallan käyttöä.
Jeesuksen rakkaus ei ollut vain sanahelinää, vaan hän osoitti sen teoillaan — muun muassa palveli opetuslapsiaan, asetti itsensä heidän palvelukseensa (kuten pesi heidän jalkansa) ja lopulta antoi henkensä heidän puolestaan ristillä.
Tämä käsky rakastaa "kuten minä olen rakastanut teitä" on siis yksi kristinuskon keskeisistä perusajatuksista: rakkaus ei ole vain tunne, vaan tekoja, jotka ilmenevät muiden hyvinvoinnin, oikeudenmukaisuuden ja armon edistämisessä. Jeesus on aina esimerkkinä siitä, miten rakastetaan uhrautuvaasti ja epäitsekkäästi.
Tässä mielessä tämä käsky ei ole vain ohje, vaan se on myös kutsu ja haaste — rakastaa toisianne syvällä tavalla, joka heijastaa Kristuksen rakkautta.
JA TOINEN TULEMINEN - PAHH - TAPATALKOOT ALKAVAT. - Anonyymi00042
Anonyymi00040 kirjoitti:
Jeesuksen rakkaus ei ollut vain sanahelinää, vaan hän osoitti sen teoillaan — muun muassa palveli opetuslapsiaan, asetti itsensä heidän palvelukseensa (kuten pesi heidän jalkansa) ja lopulta antoi henkensä heidän puolestaan ristillä.
Tämä käsky rakastaa "kuten minä olen rakastanut teitä" on siis yksi kristinuskon keskeisistä perusajatuksista: rakkaus ei ole vain tunne, vaan tekoja, jotka ilmenevät muiden hyvinvoinnin, oikeudenmukaisuuden ja armon edistämisessä. Jeesus on aina esimerkkinä siitä, miten rakastetaan uhrautuvaasti ja epäitsekkäästi.
Tässä mielessä tämä käsky ei ole vain ohje, vaan se on myös kutsu ja haaste — rakastaa toisianne syvällä tavalla, joka heijastaa Kristuksen rakkautta.
JA TOINEN TULEMINEN - PAHH - TAPATALKOOT ALKAVAT.JA TOINEN TULEMINEN - PAHH - TAPATALKOOT ALKAVAT.
- Anonyymi00043
Anonyymi00042 kirjoitti:
JA TOINEN TULEMINEN - PAHH - TAPATALKOOT ALKAVAT.
Nämä loputtomat taivaspohdinnat alkavat välillä kuulostaa enemmän lastentarhan hiekkalaatikolta kuin vakavalta keskustelulta ihmiselämän suurista kysymyksistä.
"Minun taivaspaikkani on oikea!"
"Ei, minun sääntökirjani vie oikeaan taivaaseen!"
"Sinun lelusi ovat vääriä, minun leluni ovat pyhiä!"
Asetelma muistuttaa lapsia, jotka riitelevät siitä, kuka omistaa hiekkalaatikon hienoimman lapion — paitsi että nyt lapion tilalla ovat maailmankuvat ja palkintona luvataan koko maailmankaikkeuden tärkein paikka. - Anonyymi00044
Anonyymi00043 kirjoitti:
Nämä loputtomat taivaspohdinnat alkavat välillä kuulostaa enemmän lastentarhan hiekkalaatikolta kuin vakavalta keskustelulta ihmiselämän suurista kysymyksistä.
"Minun taivaspaikkani on oikea!"
"Ei, minun sääntökirjani vie oikeaan taivaaseen!"
"Sinun lelusi ovat vääriä, minun leluni ovat pyhiä!"
Asetelma muistuttaa lapsia, jotka riitelevät siitä, kuka omistaa hiekkalaatikon hienoimman lapion — paitsi että nyt lapion tilalla ovat maailmankuvat ja palkintona luvataan koko maailmankaikkeuden tärkein paikka.Nämä loputtomat taivaspohdinnat alkavat välillä kuulostaa enemmän lastentarhan hiekkalaatikolta kuin vakavalta keskustelulta ihmiselämän suurista kysymyksistä.
"Minun taivaspaikkani on oikea!"
"Ei, minun sääntökirjani vie oikeaan taivaaseen!"
"Sinun lelusi ovat vääriä, minun leluni ovat pyhiä!"
Asetelma muistuttaa lapsia, jotka riitelevät siitä, kuka omistaa hiekkalaatikon hienoimman lapion — paitsi että nyt lapion tilalla ovat maailmankuvat ja palkintona luvataan koko maailmankaikkeuden tärkein paikka.
Erityisen huvittavaa on se, kuinka varmuudella ihmiset voivat kiistellä paikasta, josta kukaan ei voi tuoda matkamuistoja, valokuvia tai tarkkaa karttaa takaisin. Silti jokainen ilmoittaa tietävänsä täsmälleen, kuka pääsee sisään ja kuka ei.
"Sinä et pääse minun taivaaseeni!"
Kuulostaa vähemmän ikuiselta viisaudelta ja enemmän siltä, että joku lapsi vartioisi keinun porttia ja päättäisi, kuka saa tulla mukaan leikkiin.
Ehkä aikuisempi kysymys olisi:
Miten ihmiset elävät tässä maailmassa — eivätkä vain kiistele siitä, kuka saa pääsylipun seuraavaan? - Anonyymi00046
"Toinen tuleminen"
On ilmiselvää, että se ei voi olla Jeesus, koska hän ei voi muuttua niin paljon, että hänestä tulisi uusi, joka alkaisi tappaa massoittain ihmisiä vain sen takia, että joku ei usko. En voi kuvitella Jeesusta tappamassa ihmisiä, mutta voin kuvitella, että joku muu tappaa.
En todellakaan voi kuvitella Jeesusta tappamassa ketään, kirves heilumassa. Se tuntuu täysin ristiriitaiselta hänen koko opetuksensa ja luonteensa kanssa.
Jeesuksen luonne ei voi olla muuttunut niin paljon, että hän alkaisi toimia täysin vastoin sitä, mitä hän opetti ja edusti. Jos hänen olemuksensa on rakkaus, armo ja myötätunto, on vaikea ajatella, että hän muuttuisi väkivaltaiseksi ja alkaisi tappaa ihmisiä heidän epäuskonsa vuoksi. Tällainen muutos näyttäisi olevan ristiriidassa hänen luonteensa jatkuvuuden ja hänen opetustensa kanssa.
"Toinen tuleminen"
On ilmiselvää, että se ei voi olla Jeesus, koska hän ei voi muuttua niin paljon, että hänestä tulisi uusi, joka alkaisi tappaa massoittain ihmisiä vain sen takia, että joku ei usko. En voi kuvitella Jeesusta tappamassa ihmisiä, mutta voin kuvitella, että joku muu tappaa. - Anonyymi00047
Anonyymi00046 kirjoitti:
"Toinen tuleminen"
On ilmiselvää, että se ei voi olla Jeesus, koska hän ei voi muuttua niin paljon, että hänestä tulisi uusi, joka alkaisi tappaa massoittain ihmisiä vain sen takia, että joku ei usko. En voi kuvitella Jeesusta tappamassa ihmisiä, mutta voin kuvitella, että joku muu tappaa.
En todellakaan voi kuvitella Jeesusta tappamassa ketään, kirves heilumassa. Se tuntuu täysin ristiriitaiselta hänen koko opetuksensa ja luonteensa kanssa.
Jeesuksen luonne ei voi olla muuttunut niin paljon, että hän alkaisi toimia täysin vastoin sitä, mitä hän opetti ja edusti. Jos hänen olemuksensa on rakkaus, armo ja myötätunto, on vaikea ajatella, että hän muuttuisi väkivaltaiseksi ja alkaisi tappaa ihmisiä heidän epäuskonsa vuoksi. Tällainen muutos näyttäisi olevan ristiriidassa hänen luonteensa jatkuvuuden ja hänen opetustensa kanssa.
"Toinen tuleminen"
On ilmiselvää, että se ei voi olla Jeesus, koska hän ei voi muuttua niin paljon, että hänestä tulisi uusi, joka alkaisi tappaa massoittain ihmisiä vain sen takia, että joku ei usko. En voi kuvitella Jeesusta tappamassa ihmisiä, mutta voin kuvitella, että joku muu tappaa.Toinen tuleminen"
On ilmiselvää, että se ei voi olla Jeesus, koska hän ei voi muuttua niin paljon, että hänestä tulisi uusi, joka alkaisi tappaa massoittain ihmisiä vain sen takia, että joku ei usko. En voi kuvitella Jeesusta tappamassa ihmisiä, mutta voin kuvitella, että joku muu tappaa.
En todellakaan voi kuvitella Jeesusta tappamassa ketään, kirves heilumassa. Se tuntuu täysin ristiriitaiselta hänen koko opetuksensa ja luonteensa kanssa.
Voiko rakkaus vaihtaa kirveeseen?
On hämmentävää seurata, kuinka jotkut onnistuvat maalaamaan rakkauden opettajasta hahmon, joka toisessa näytöksessä saapuu näyttämölle kirves olallaan. Ensimmäisessä näytöksessä kehotetaan rakastamaan vihollisia, antamaan anteeksi seitsemänkymmentä kertaa seitsemän ja kääntämään toinen poski. Toisessa näytöksessä sama henkilö olisi yhtäkkiä muuttunut sellaiseksi, jonka ratkaisu ihmisten epäuskoon on joukkotuho. Aikamoinen luonteenkehitys.
Jos joku kirjoittaisi tällaisen henkilöhahmon romaaniin, kustannustoimittaja kysyisi ensimmäiseksi, missä välissä päähenkilö muuttui täysin toiseksi ihmiseksi. Missä luvussa myötätunto vaihtui miekkaan? Missä kohdassa laupeus korvattiin verilöylyllä? Ja ennen kaikkea: miksi?
Juuri tässä kohtaa satiiri alkaa kirjoittaa itse itseään. Rakkauden sanomasta tehdään joskus niin monimutkainen, että lopulta rakkaus jää sivuosaan ja pelko nousee päähenkilöksi. Armosta tulee alaviite, mutta rangaistuksesta pääotsikko. Lempeydestä muistetaan muutama lause, mutta tuomiosta rakennetaan kokonainen maailmankuva.
Jos Jeesuksen luonne todella on muuttumaton, miksi hänen pitäisi toisessa tulemisessaan käyttäytyä kuin täysin eri hahmo? Ajatus muistuttaa sitä, että palokunta saapuisi sammuttamaan tulipaloa bensiinillä ja selittäisi sen olevan sama palvelu kuin ennenkin, vain hieman päättäväisemmällä otteella.
Ehkä ongelma ei olekaan Jeesuksen luonteessa, vaan siinä, miten ihmiset toisinaan haluavat nähdä hänet. Rakkauden opettaja ei tunnu kaikille riittävän, joten hänen käteensä piirretään ase ja hänen sanoihinsa lisätään uhkauksia, joita hänen omasta opetuksestaan on vaikea löytää. Näin syntyy erikoinen paradoksi: mitä enemmän puhutaan muuttumattomasta Vapahtajasta, sitä enemmän hänen luonteensa näyttää muuttuvan.
Jos rakkaus tarvitsee kirveen todistaakseen olevansa rakkautta, on ehkä syytä kysyä, onko kyse enää samasta henkilöstä vai vain ihmisten omista peloista, jotka on puettu pyhään asuun. - Anonyymi00048
Anonyymi00047 kirjoitti:
Toinen tuleminen"
On ilmiselvää, että se ei voi olla Jeesus, koska hän ei voi muuttua niin paljon, että hänestä tulisi uusi, joka alkaisi tappaa massoittain ihmisiä vain sen takia, että joku ei usko. En voi kuvitella Jeesusta tappamassa ihmisiä, mutta voin kuvitella, että joku muu tappaa.
En todellakaan voi kuvitella Jeesusta tappamassa ketään, kirves heilumassa. Se tuntuu täysin ristiriitaiselta hänen koko opetuksensa ja luonteensa kanssa.
Voiko rakkaus vaihtaa kirveeseen?
On hämmentävää seurata, kuinka jotkut onnistuvat maalaamaan rakkauden opettajasta hahmon, joka toisessa näytöksessä saapuu näyttämölle kirves olallaan. Ensimmäisessä näytöksessä kehotetaan rakastamaan vihollisia, antamaan anteeksi seitsemänkymmentä kertaa seitsemän ja kääntämään toinen poski. Toisessa näytöksessä sama henkilö olisi yhtäkkiä muuttunut sellaiseksi, jonka ratkaisu ihmisten epäuskoon on joukkotuho. Aikamoinen luonteenkehitys.
Jos joku kirjoittaisi tällaisen henkilöhahmon romaaniin, kustannustoimittaja kysyisi ensimmäiseksi, missä välissä päähenkilö muuttui täysin toiseksi ihmiseksi. Missä luvussa myötätunto vaihtui miekkaan? Missä kohdassa laupeus korvattiin verilöylyllä? Ja ennen kaikkea: miksi?
Juuri tässä kohtaa satiiri alkaa kirjoittaa itse itseään. Rakkauden sanomasta tehdään joskus niin monimutkainen, että lopulta rakkaus jää sivuosaan ja pelko nousee päähenkilöksi. Armosta tulee alaviite, mutta rangaistuksesta pääotsikko. Lempeydestä muistetaan muutama lause, mutta tuomiosta rakennetaan kokonainen maailmankuva.
Jos Jeesuksen luonne todella on muuttumaton, miksi hänen pitäisi toisessa tulemisessaan käyttäytyä kuin täysin eri hahmo? Ajatus muistuttaa sitä, että palokunta saapuisi sammuttamaan tulipaloa bensiinillä ja selittäisi sen olevan sama palvelu kuin ennenkin, vain hieman päättäväisemmällä otteella.
Ehkä ongelma ei olekaan Jeesuksen luonteessa, vaan siinä, miten ihmiset toisinaan haluavat nähdä hänet. Rakkauden opettaja ei tunnu kaikille riittävän, joten hänen käteensä piirretään ase ja hänen sanoihinsa lisätään uhkauksia, joita hänen omasta opetuksestaan on vaikea löytää. Näin syntyy erikoinen paradoksi: mitä enemmän puhutaan muuttumattomasta Vapahtajasta, sitä enemmän hänen luonteensa näyttää muuttuvan.
Jos rakkaus tarvitsee kirveen todistaakseen olevansa rakkautta, on ehkä syytä kysyä, onko kyse enää samasta henkilöstä vai vain ihmisten omista peloista, jotka on puettu pyhään asuun.Ei ole olennaista, onko kädessä kirves, miekka vai jokin muu teloitusväline. Väline ei muuta teon luonnetta. Murha on murha, riippumatta siitä, millä se tehdään.
Juuri siksi ajatus Jeesuksesta surmaamassa ihmisiä tuntuu vaikeasti sovitettavalta yhteen hänen opetustensa kanssa. Jos hänen sanomansa perustuu rakkauteen, armoon ja anteeksiantoon, kuinka sama henkilö voisi muuttua sellaiseksi, joka ratkaisee epäuskon tappamalla? Ei väkivallan väline ole ristiriidan ydin, vaan itse väkivalta.
Siksi kysymys ei ole siitä, heiluttaako Jeesus kirvestä, miekkaa vai jotain muuta asetta. Kysymys on siitä, voiko rakkauden ja myötätunnon ruumiillistuma muuttua olennoksi, jonka toimintaa määrittää tappaminen ja että näin voisi tapahtua muuttamatta samalla koko Jeesuksen luonnetta joksikin aivan muuksi. - Anonyymi00050
Kaikkein koomisinta on ajatus, että ihmisiä surmattaisiin vain siksi, että he uskovat väärin tai eivät usko lainkaan. Ei ole olennaista, käytetäänkö siihen miekkaa, kirvestä tai mitä tahansa muuta välinettä.
Jos Jeesuksen koko sanoma rakentuu rakkaudelle, anteeksiannolle ja armolle, kuinka hän yhtäkkiä ratkaisisi uskonkysymykset tappamalla ihmisiä? Ajatus tuntuu niin ristiriitaiselta, että siitä tulee lähes satiiria itsessään. Ikään kuin rakkauden suurin todiste olisikin teloitus, ja myötätunnon korkein ilmentymä olisi se, että väärin uskova poistetaan näyttämöltä.
Jos näin olisi, Jeesuksen ei tarvitsisi vain vaihtaa toimintatapaansa – hänen pitäisi muuttua kokonaan toiseksi persoonaksi ja ajatus siitä, että Jeesus alkaisi tappaa ihmisiä vain heidän uskonsa vuoksi, on vaikeasti sovitettavissa yhteen sen kuvan kanssa, jonka evankeliumit hänestä antavat. - Anonyymi00051
Anonyymi00050 kirjoitti:
Kaikkein koomisinta on ajatus, että ihmisiä surmattaisiin vain siksi, että he uskovat väärin tai eivät usko lainkaan. Ei ole olennaista, käytetäänkö siihen miekkaa, kirvestä tai mitä tahansa muuta välinettä.
Jos Jeesuksen koko sanoma rakentuu rakkaudelle, anteeksiannolle ja armolle, kuinka hän yhtäkkiä ratkaisisi uskonkysymykset tappamalla ihmisiä? Ajatus tuntuu niin ristiriitaiselta, että siitä tulee lähes satiiria itsessään. Ikään kuin rakkauden suurin todiste olisikin teloitus, ja myötätunnon korkein ilmentymä olisi se, että väärin uskova poistetaan näyttämöltä.
Jos näin olisi, Jeesuksen ei tarvitsisi vain vaihtaa toimintatapaansa – hänen pitäisi muuttua kokonaan toiseksi persoonaksi ja ajatus siitä, että Jeesus alkaisi tappaa ihmisiä vain heidän uskonsa vuoksi, on vaikeasti sovitettavissa yhteen sen kuvan kanssa, jonka evankeliumit hänestä antavat.Joten kyseessä ei voi olla Jeesus, vaan jokin toinen hahmo. Jos Jeesuksen luonne on rakkauden, armon ja myötätunnon luonne, hänen olisi vaikea muuttua niin perusteellisesti, että hän alkaisi surmata ihmisiä heidän uskonsa vuoksi. Tällainen muutos tekisi hänestä käytännössä toisen persoonan.
On myös mahdollista tarkastella asiaa laajemmasta näkökulmasta. Eri maailmanuskonnot saattavat kuvata samankaltaisia tai rinnakkaisia tapahtumia, mutta käyttävät niistä eri nimiä, symboleja ja kertomuksia. Sama ilmiö voidaan nähdä erilaisista kulttuurisista ja uskonnollisista näkökulmista, jolloin hahmot eivät välttämättä ole samoja, vaikka kertomuksissa olisi yhtäläisyyksiä.
Monissa kulttuureissa ja uskonnoissa esiintyy kertomuksia maailman lopusta, maailman uudistumisesta tai aikakauden päättymisestä sekä pelastaja- tai uudistajahahmosta. Tämä on hyvin tunnettu ilmiö vertailevassa uskontotieteessä.
Raamattu: Jeesuksen toinen tuleminen ja viimeinen tuomio.
Avesta: pelastajahahmo Saoshyant uudistaa maailman aikojen lopussa.
Muinaisessa Norse mythology: Ragnarök, jonka jälkeen maailma uudistuu.
Maya civilization: aikakäsitys perustui sykleihin. Suosittu ajatus siitä, että mayat olisivat ennustaneet maailmanlopun vuodelle 2012, ei vastaa heidän tekstejään; kyse oli yhden pitkän kalenterijakson päättymisestä ja uuden alkamisesta.
Sumer: tunnetaan myyttejä suurista tulvista ja jumalten toiminnasta, mutta ei samanlaista yhtenäistä "maailmanloppu ja pelastaja" -oppia kuin esimerkiksi kristinuskossa tai zoroastrismissa. - Anonyymi00052
Anonyymi00051 kirjoitti:
Joten kyseessä ei voi olla Jeesus, vaan jokin toinen hahmo. Jos Jeesuksen luonne on rakkauden, armon ja myötätunnon luonne, hänen olisi vaikea muuttua niin perusteellisesti, että hän alkaisi surmata ihmisiä heidän uskonsa vuoksi. Tällainen muutos tekisi hänestä käytännössä toisen persoonan.
On myös mahdollista tarkastella asiaa laajemmasta näkökulmasta. Eri maailmanuskonnot saattavat kuvata samankaltaisia tai rinnakkaisia tapahtumia, mutta käyttävät niistä eri nimiä, symboleja ja kertomuksia. Sama ilmiö voidaan nähdä erilaisista kulttuurisista ja uskonnollisista näkökulmista, jolloin hahmot eivät välttämättä ole samoja, vaikka kertomuksissa olisi yhtäläisyyksiä.
Monissa kulttuureissa ja uskonnoissa esiintyy kertomuksia maailman lopusta, maailman uudistumisesta tai aikakauden päättymisestä sekä pelastaja- tai uudistajahahmosta. Tämä on hyvin tunnettu ilmiö vertailevassa uskontotieteessä.
Raamattu: Jeesuksen toinen tuleminen ja viimeinen tuomio.
Avesta: pelastajahahmo Saoshyant uudistaa maailman aikojen lopussa.
Muinaisessa Norse mythology: Ragnarök, jonka jälkeen maailma uudistuu.
Maya civilization: aikakäsitys perustui sykleihin. Suosittu ajatus siitä, että mayat olisivat ennustaneet maailmanlopun vuodelle 2012, ei vastaa heidän tekstejään; kyse oli yhden pitkän kalenterijakson päättymisestä ja uuden alkamisesta.
Sumer: tunnetaan myyttejä suurista tulvista ja jumalten toiminnasta, mutta ei samanlaista yhtenäistä "maailmanloppu ja pelastaja" -oppia kuin esimerkiksi kristinuskossa tai zoroastrismissa.Monissa maailmanuskonnoissa ja muinaisissa kulttuureissa esiintyy kertomuksia aikakauden päättymisestä, maailman uudistumisesta ja joskus myös pelastaja- tai uudistajahahmosta. Vaikka yksityiskohdat vaihtelevat suuresti, nämä kertomukset osoittavat, että ihmiskunnalla on kautta historian ollut tarve pohtia maailman kohtaloa ja toivoa oikeudenmukaisemmasta tulevaisuudesta. Jotkut tulkitsevat nämä kertomukset viittauksiksi samaan todellisuuteen, kun taas toiset pitävät niitä toisistaan riippumattomina uskonnollisina perinteinä.
Kun eri nimet kertovat samasta pelosta
Ehkä kaikkein kiinnostavinta ei olekaan vain se, kuka mahdollisesti tulee aikojen lopussa, vaan se, miten eri kulttuurit ja uskonnot kuvaavat tätä hetkeä. Ihmiskunta näyttää kautta historian palanneen samaan kysymykseen: mitä tapahtuu, kun nykyinen järjestys murtuu ja jokin uusi aika alkaa?
Eri kansat ovat antaneet tälle tapahtumalle erilaisia nimiä. Yksi puhuu toisesta tulemisesta, toinen viimeisestä tuomiosta, kolmas uuden aikakauden alkamisesta ja neljäs jumalallisen järjestyksen palautumisesta. Hahmot vaihtavat nimeä, symbolit muuttuvat ja kertomukset saavat oman kulttuurinsa muodon, mutta taustalla voi nähdä saman ihmisen ikuisen kysymyksen: tuleeko maailmaan vielä hetki, jolloin epäoikeudenmukaisuus päättyy ja järjestys palautuu?
Mutta juuri tässä syntyy mielenkiintoinen ristiriita. Jos eri perinteissä puhutaan samankaltaisesta tapahtumasta, miksi hahmot kuvataan joskus niin erilaisiksi? Yksi on rakkauden opettaja, toinen soturi, kolmas puhdistaja ja neljäs maailman uudistaja. Onko kyse samasta todellisuudesta eri kielillä, vai ovatko ihmiset rakentaneet omia kuviaan siitä, mitä he toivovat tai pelkäävät tulevaisuudelta?
Ehkä suurin paradoksi on se, että ihmiset usein kaipaavat pelastajaa, mutta samalla he kuvittelevat pelastuksen omien käsitystensä mukaiseksi. Joku odottaa lempeää parantajaa, toinen voimakasta tuomaria. Joku haluaa armon, toinen oikeudenmukaisuuden. Joku toivoo maailman muuttuvan rakkauden kautta, toinen uskoo sen muuttuvan vasta suuren tuhon jälkeen.
Siksi kysymys ei ehkä ole vain siitä, kuka tulee, vaan siitä, minkälaisen hahmon ihmiset haluavat nähdä tulevan. Jos rakkauden opettajasta tehdään lopulta väkivallan toteuttaja, herää kysymys: katsommeko enää itse henkilöä vai omaa pelkoamme hänen kasvoillaan?
Ehkä eri uskontojen lopunajan kertomukset eivät ainoastaan kerro tulevaisuudesta. Ne kertovat myös ihmisestä itsestään — hänen kaipuustaan oikeudenmukaisuuteen, hänen pelostaan kaaosta kohtaan ja hänen toivostaan, että jonain päivänä maailma olisi jälleen tasapainossa. - Anonyymi00054
Kyseessä ei voi olla Jeesus, vaan joku muu
Jos aikojen lopun hahmo saapuu tuhoamaan ihmisiä ja ratkaisemaan uskonkysymyksiä väkivallalla, on vaikea nähdä, että kyseessä olisi Jeesus. Jos Jeesuksen olemus perustuu rakkauteen, armoon, anteeksiantoon ja ihmisten pelastamiseen, hänen ei voisi ajatella muuttuvan täysin vastakkaiseksi hahmoksi.
Rakkauden opettaja ei voi vain vaihtaa kirveeseen, miekkaan tai muuhun väkivallan välineeseen ja pysyä samalla samana henkilönä. Ongelma ei ole välineessä, vaan siinä, että väkivalta itsessään olisi ristiriidassa sen luonteen kanssa, jonka Jeesukseen liitetään.
Jos joku tulevaisuuden hahmo toimisi näin, kyseessä olisi silloin jokin muu hahmo tai jokin toinen tulkinta samankaltaisesta lopunajan kertomuksesta. Se ei olisi enää sama Jeesus, jonka sanoma tunnetaan rakkaudesta ja armosta.
Eri maailmanuskonnot voivat kuvata samankaltaisia teemoja eri nimillä ja symboleilla. Maailman loppu, uusi aikakausi ja järjestyksen palautuminen esiintyvät monissa perinteissä, mutta hahmot eivät välttämättä ole samoja. Jos hahmon luonne, tehtävä ja toiminta ovat täysin erilaisia, on perusteltua kysyä, puhutaanko enää samasta olennosta vai kokonaan toisesta kuvasta. - Anonyymi00055
Anonyymi00054 kirjoitti:
Kyseessä ei voi olla Jeesus, vaan joku muu
Jos aikojen lopun hahmo saapuu tuhoamaan ihmisiä ja ratkaisemaan uskonkysymyksiä väkivallalla, on vaikea nähdä, että kyseessä olisi Jeesus. Jos Jeesuksen olemus perustuu rakkauteen, armoon, anteeksiantoon ja ihmisten pelastamiseen, hänen ei voisi ajatella muuttuvan täysin vastakkaiseksi hahmoksi.
Rakkauden opettaja ei voi vain vaihtaa kirveeseen, miekkaan tai muuhun väkivallan välineeseen ja pysyä samalla samana henkilönä. Ongelma ei ole välineessä, vaan siinä, että väkivalta itsessään olisi ristiriidassa sen luonteen kanssa, jonka Jeesukseen liitetään.
Jos joku tulevaisuuden hahmo toimisi näin, kyseessä olisi silloin jokin muu hahmo tai jokin toinen tulkinta samankaltaisesta lopunajan kertomuksesta. Se ei olisi enää sama Jeesus, jonka sanoma tunnetaan rakkaudesta ja armosta.
Eri maailmanuskonnot voivat kuvata samankaltaisia teemoja eri nimillä ja symboleilla. Maailman loppu, uusi aikakausi ja järjestyksen palautuminen esiintyvät monissa perinteissä, mutta hahmot eivät välttämättä ole samoja. Jos hahmon luonne, tehtävä ja toiminta ovat täysin erilaisia, on perusteltua kysyä, puhutaanko enää samasta olennosta vai kokonaan toisesta kuvasta.Rakkaus ei muutu joukkotuhoamiseksi
Henkisesti terve olento ei vaihda rakkautta, myötätuntoa ja armoa yhtäkkiä massiiviseksi väkivallaksi. Jos joku, joka tunnetaan rakkauden ja anteeksiannon opettajana, muuttuisi täysin vastakkaiseksi hahmoksi ja alkaisi surmata ihmisiä, kyse olisi valtavasta ristiriidasta hänen alkuperäisen luonteensa kanssa. - Anonyymi00057
Anonyymi00055 kirjoitti:
Rakkaus ei muutu joukkotuhoamiseksi
Henkisesti terve olento ei vaihda rakkautta, myötätuntoa ja armoa yhtäkkiä massiiviseksi väkivallaksi. Jos joku, joka tunnetaan rakkauden ja anteeksiannon opettajana, muuttuisi täysin vastakkaiseksi hahmoksi ja alkaisi surmata ihmisiä, kyse olisi valtavasta ristiriidasta hänen alkuperäisen luonteensa kanssa.Rakkaus ei muutu joukkotuhoamiseksi
Henkisesti terve olento ei vaihda rakkautta, myötätuntoa ja armoa yhtäkkiä massiiviseksi väkivallaksi. Jos joku, joka tunnetaan rakkauden ja anteeksiannon opettajana, muuttuisi täysin vastakkaiseksi hahmoksi ja alkaisi surmata ihmisiä, kyse olisi valtavasta ristiriidasta hänen alkuperäisen luonteensa kanssa.
Siksi ajatus siitä, että Jeesus muuttuisi rakkauden opettajasta väkivallan toteuttajaksi, tuntuu monista vaikeasti ymmärrettävältä. Ongelma ei ole siinä, käytetäänkö kirvestä, miekkaa tai jotakin muuta välinettä. Ongelma on itse teossa: rakkauden ja massiivisen tuhoamisen välillä on perustavanlaatuinen ristiriita.
Jos jokin hahmo ilmestyisi ja toimisi näin, olisi loogista kysyä, onko kyseessä enää sama Jeesus vai jokin toinen hahmo, joka on saanut hänen nimensä tai johon häntä verrataan. Jeesuksen opetukset yhdistetään yleensä rakkauteen, anteeksiantoon ja ihmisen sisäiseen muuttumiseen, eivät mielivaltaiseen väkivaltaan.
Siksi ajatus ei ole vain siitä, mitä joku tekee, vaan siitä, kuka hän todella on. Jos hahmon luonne, tarkoitus ja toimintatapa muuttuvat täysin vastakkaisiksi, silloin herää kysymys: puhutaanko enää samasta henkilöstä vai jostakin aivan muusta? - Anonyymi00059
Ajatus siitä, että ihmisiä tapettaisiin vain siksi, että he uskovat eri tavalla tai ymmärtävät asioita toisin, tuntuu järjen vastaiselta. Uskonnolliset näkemykset ovat ihmisille syvästi henkilökohtaisia, ja niiden välillä on aina ollut erilaisia tulkintoja.
Jos ratkaisu erilaisuuteen olisi väkivalta, silloin rakkauden, viisauden ja myötätunnon periaatteet menettäisivät merkityksensä. Ei olisi enää kyse ihmisten ohjaamisesta kohti ymmärrystä, vaan pelkästä pakottamisesta.
Siksi ajatus siitä, että rakkauden ja armon edustaja tuhoaisi ihmiskunta vain heidän uskomustensa vuoksi, tuntuu monista epäjohdonmukaiselta. Se ei näyttäisi olevan viisautta tai hengellistä ymmärrystä, vaan täysin vastakkainen toimintatapa sille, mitä rakkaus ja myötätunto yleensä tarkoittavat. - Anonyymi00061
Anonyymi00059 kirjoitti:
Ajatus siitä, että ihmisiä tapettaisiin vain siksi, että he uskovat eri tavalla tai ymmärtävät asioita toisin, tuntuu järjen vastaiselta. Uskonnolliset näkemykset ovat ihmisille syvästi henkilökohtaisia, ja niiden välillä on aina ollut erilaisia tulkintoja.
Jos ratkaisu erilaisuuteen olisi väkivalta, silloin rakkauden, viisauden ja myötätunnon periaatteet menettäisivät merkityksensä. Ei olisi enää kyse ihmisten ohjaamisesta kohti ymmärrystä, vaan pelkästä pakottamisesta.
Siksi ajatus siitä, että rakkauden ja armon edustaja tuhoaisi ihmiskunta vain heidän uskomustensa vuoksi, tuntuu monista epäjohdonmukaiselta. Se ei näyttäisi olevan viisautta tai hengellistä ymmärrystä, vaan täysin vastakkainen toimintatapa sille, mitä rakkaus ja myötätunto yleensä tarkoittavat."Pelkäättekö todella noin paljon kristinuskon hyvyyttä ?"
Historian julmimmat teurastukset on juuri tehty Raamatun steerausten säestyksellä, ja oikeuttaen ihmisten hävittämisiä, mutta totta kai – se ei ole muuta kuin hyvyyttä.
Kristinuskon "hyvyys" selviää sen verisestä historiasta, se on levittänut tasangoille ruumiita, juottanut maan vereen, polttanut kaupunkeja, tuhonnut kansakuntia. - Anonyymi00062
Anonyymi00061 kirjoitti:
"Pelkäättekö todella noin paljon kristinuskon hyvyyttä ?"
Historian julmimmat teurastukset on juuri tehty Raamatun steerausten säestyksellä, ja oikeuttaen ihmisten hävittämisiä, mutta totta kai – se ei ole muuta kuin hyvyyttä.
Kristinuskon "hyvyys" selviää sen verisestä historiasta, se on levittänut tasangoille ruumiita, juottanut maan vereen, polttanut kaupunkeja, tuhonnut kansakuntia.Koska mitään "pelastettavaa" ei ole, ei ole myöskään mitään järkeä pakottaa ketään "oikeaan uskoon".
- Anonyymi00065
Anonyymi00059 kirjoitti:
Ajatus siitä, että ihmisiä tapettaisiin vain siksi, että he uskovat eri tavalla tai ymmärtävät asioita toisin, tuntuu järjen vastaiselta. Uskonnolliset näkemykset ovat ihmisille syvästi henkilökohtaisia, ja niiden välillä on aina ollut erilaisia tulkintoja.
Jos ratkaisu erilaisuuteen olisi väkivalta, silloin rakkauden, viisauden ja myötätunnon periaatteet menettäisivät merkityksensä. Ei olisi enää kyse ihmisten ohjaamisesta kohti ymmärrystä, vaan pelkästä pakottamisesta.
Siksi ajatus siitä, että rakkauden ja armon edustaja tuhoaisi ihmiskunta vain heidän uskomustensa vuoksi, tuntuu monista epäjohdonmukaiselta. Se ei näyttäisi olevan viisautta tai hengellistä ymmärrystä, vaan täysin vastakkainen toimintatapa sille, mitä rakkaus ja myötätunto yleensä tarkoittavat.TOINEN TULEMINEN
Kun rakkauden opettajasta tehdään yhtäkkiä murhaaja
Tässä koko ajatuksen absurdius tulee mielestäni erityisen hyvin näkyviin.
Jeesuksen oletetaan olevan sama Jeesus, joka opetti rakastamaan vihollisia, tekemään hyvää niille, jotka vihaavat, antamaan anteeksi ja olemaan kostamatta pahaa pahalla. Hän ei käskenyt seuraajiaan tappamaan epäuskoisia, vaan päinvastoin torjui väkivallan ja korosti laupeutta.
Sitten hänen oletetaan tulevan takaisin ja muuttuvan yhtäkkiä hahmoksi, joka surmaa valtavia määriä ihmisiä.
Anteeksi, mutta missä vaiheessa tämä muutos tapahtui? - Anonyymi00066
Anonyymi00065 kirjoitti:
TOINEN TULEMINEN
Kun rakkauden opettajasta tehdään yhtäkkiä murhaaja
Tässä koko ajatuksen absurdius tulee mielestäni erityisen hyvin näkyviin.
Jeesuksen oletetaan olevan sama Jeesus, joka opetti rakastamaan vihollisia, tekemään hyvää niille, jotka vihaavat, antamaan anteeksi ja olemaan kostamatta pahaa pahalla. Hän ei käskenyt seuraajiaan tappamaan epäuskoisia, vaan päinvastoin torjui väkivallan ja korosti laupeutta.
Sitten hänen oletetaan tulevan takaisin ja muuttuvan yhtäkkiä hahmoksi, joka surmaa valtavia määriä ihmisiä.
Anteeksi, mutta missä vaiheessa tämä muutos tapahtui?TOINEN TULEMINEN
Kun rakkauden opettajasta tehdään yhtäkkiä murhaaja
Tässä koko ajatuksen absurdius tulee mielestäni erityisen hyvin näkyviin.
Jeesuksen oletetaan olevan sama Jeesus, joka opetti rakastamaan vihollisia, tekemään hyvää niille, jotka vihaavat, antamaan anteeksi ja olemaan kostamatta pahaa pahalla. Hän ei käskenyt seuraajiaan tappamaan epäuskoisia, vaan päinvastoin torjui väkivallan ja korosti laupeutta.
Sitten hänen oletetaan tulevan takaisin ja muuttuvan yhtäkkiä hahmoksi, joka surmaa valtavia määriä ihmisiä.
Anteeksi, mutta missä vaiheessa tämä muutos tapahtui?
Mikä tekee samasta Jeesuksesta yhtäkkiä sellaisen, jonka ratkaisu ihmisen väärään uskoon tai epäuskoon on tappaminen?
Ei ole olennaista, onko kädessä kirves, miekka vai jokin muu väline. Väline ei ole tässä se absurdi asia. Absurdi asia on itse muutos.
Ensin: rakastakaa vihollisianne.
Sitten: nyt minä tapan viholliseni.
Ensin: antakaa anteeksi.
Sitten: nyt minä rankaisen kuolemalla.
Ensin: kääntäkää toinen poski.
Sitten: nyt ratkaisen asian väkivallalla.
Jos kyse olisi fiktiivisestä romaanihahmosta, lukija ihmettelisi, miksi kirjoittaja on vaihtanut päähenkilön kesken tarinan kokonaan toiseksi henkilöksi. Ei kyse olisi enää pienestä luonteenmuutoksesta, vaan perustavanlaatuisesta identiteetin muutoksesta.
Ja juuri siksi minusta on erikoista sanoa, että kyseessä on edelleen sama Jeesus, mutta nyt hän vain toimii täysin päinvastoin kuin ennen.
Jos rakkaus, armo, anteeksianto ja myötätunto ovat Jeesuksen luonteen keskeisiä piirteitä, niin niiden vastakohdaksi muuttuminen ei ole mikään pieni sivuseikka. Silloin pitäisi kysyä paljon perustavampi kysymys:
Jos hahmo toimii täysin päinvastoin kuin Jeesus, millä perusteella tiedämme, että kyseessä on edelleen Jeesus?
Pelkkä nimi ei riitä.
Jos joku ilmestyisi tänään, julistaisi olevansa Jeesus ja alkaisi tappaa ihmisiä heidän uskonsa vuoksi, emme voisi vain sanoa: ”No, hän on Jeesus, koska hän sanoo olevansa.”
Me kysyisimme juuri päinvastoin: miten tämä voi olla sama henkilö kuin se, jonka tunnemme evankeliumeista?
Siksi tässä ei mielestäni ole ensisijaisesti kyse siitä, voiko Jeesus käyttää miekkaa, kirvestä tai jotakin muuta. Kyse on siitä, voiko rakkauden ja anteeksiannon opettaja muuttua yhtäkkiä massiivisen väkivallan toteuttajaksi ja silti pysyä samana Jeesuksena.
Jos vastaus on, että voi, silloin pitäisi pystyä selittämään, miksi tämä ei ole Jeesuksen luonteen täydellinen vastakohta.
Muuten jäljelle jää hyvin outo ajatus:
sama Jeesus, mutta täysin toinen luonne.
Ja silloin kysymys kuuluu väistämättä: puhummeko enää Jeesuksesta vai ihmisestä rakennetusta kuvasta Jeesuksesta?
Jos haluat, voin tehdä tästä vielä terävämmän ja filosofisesti paljon syvemmän version, jossa puretaan erityisesti sitä, miten “sama henkilö voi olla sama henkilö, vaikka hänen moraalinen toimintansa kääntyisi täysin päinvastaiseksi” -väitettä. - Anonyymi00067
Anonyymi00066 kirjoitti:
TOINEN TULEMINEN
Kun rakkauden opettajasta tehdään yhtäkkiä murhaaja
Tässä koko ajatuksen absurdius tulee mielestäni erityisen hyvin näkyviin.
Jeesuksen oletetaan olevan sama Jeesus, joka opetti rakastamaan vihollisia, tekemään hyvää niille, jotka vihaavat, antamaan anteeksi ja olemaan kostamatta pahaa pahalla. Hän ei käskenyt seuraajiaan tappamaan epäuskoisia, vaan päinvastoin torjui väkivallan ja korosti laupeutta.
Sitten hänen oletetaan tulevan takaisin ja muuttuvan yhtäkkiä hahmoksi, joka surmaa valtavia määriä ihmisiä.
Anteeksi, mutta missä vaiheessa tämä muutos tapahtui?
Mikä tekee samasta Jeesuksesta yhtäkkiä sellaisen, jonka ratkaisu ihmisen väärään uskoon tai epäuskoon on tappaminen?
Ei ole olennaista, onko kädessä kirves, miekka vai jokin muu väline. Väline ei ole tässä se absurdi asia. Absurdi asia on itse muutos.
Ensin: rakastakaa vihollisianne.
Sitten: nyt minä tapan viholliseni.
Ensin: antakaa anteeksi.
Sitten: nyt minä rankaisen kuolemalla.
Ensin: kääntäkää toinen poski.
Sitten: nyt ratkaisen asian väkivallalla.
Jos kyse olisi fiktiivisestä romaanihahmosta, lukija ihmettelisi, miksi kirjoittaja on vaihtanut päähenkilön kesken tarinan kokonaan toiseksi henkilöksi. Ei kyse olisi enää pienestä luonteenmuutoksesta, vaan perustavanlaatuisesta identiteetin muutoksesta.
Ja juuri siksi minusta on erikoista sanoa, että kyseessä on edelleen sama Jeesus, mutta nyt hän vain toimii täysin päinvastoin kuin ennen.
Jos rakkaus, armo, anteeksianto ja myötätunto ovat Jeesuksen luonteen keskeisiä piirteitä, niin niiden vastakohdaksi muuttuminen ei ole mikään pieni sivuseikka. Silloin pitäisi kysyä paljon perustavampi kysymys:
Jos hahmo toimii täysin päinvastoin kuin Jeesus, millä perusteella tiedämme, että kyseessä on edelleen Jeesus?
Pelkkä nimi ei riitä.
Jos joku ilmestyisi tänään, julistaisi olevansa Jeesus ja alkaisi tappaa ihmisiä heidän uskonsa vuoksi, emme voisi vain sanoa: ”No, hän on Jeesus, koska hän sanoo olevansa.”
Me kysyisimme juuri päinvastoin: miten tämä voi olla sama henkilö kuin se, jonka tunnemme evankeliumeista?
Siksi tässä ei mielestäni ole ensisijaisesti kyse siitä, voiko Jeesus käyttää miekkaa, kirvestä tai jotakin muuta. Kyse on siitä, voiko rakkauden ja anteeksiannon opettaja muuttua yhtäkkiä massiivisen väkivallan toteuttajaksi ja silti pysyä samana Jeesuksena.
Jos vastaus on, että voi, silloin pitäisi pystyä selittämään, miksi tämä ei ole Jeesuksen luonteen täydellinen vastakohta.
Muuten jäljelle jää hyvin outo ajatus:
sama Jeesus, mutta täysin toinen luonne.
Ja silloin kysymys kuuluu väistämättä: puhummeko enää Jeesuksesta vai ihmisestä rakennetusta kuvasta Jeesuksesta?
Jos haluat, voin tehdä tästä vielä terävämmän ja filosofisesti paljon syvemmän version, jossa puretaan erityisesti sitä, miten “sama henkilö voi olla sama henkilö, vaikka hänen moraalinen toimintansa kääntyisi täysin päinvastaiseksi” -väitettä.Jos rakkauden opettajasta tehdään joukkotuhoamisen toteuttaja, meidän pitäisi ehkä kysyä, katsommeko enää samaa hahmoa — vai olemmeko vain antaneet väkivallalle rakkauden nimen.
- Anonyymi00068
Anonyymi00067 kirjoitti:
Jos rakkauden opettajasta tehdään joukkotuhoamisen toteuttaja, meidän pitäisi ehkä kysyä, katsommeko enää samaa hahmoa — vai olemmeko vain antaneet väkivallalle rakkauden nimen.
Ja ennen kaikkea: miksi?
Ei ole olennaista, onko hänen kädessään kirves, miekka vai jokin muu ase. Ongelma ei ole välineessä, vaan siinä, että rakkauden ja anteeksiannon opettajasta tehdään yhtäkkiä hahmo, jonka ratkaisu ihmisten epäuskoon on heidän surmaamisensa.
Silloin ei enää puhuta vain erilaisesta toimintatavasta.
Puhutaan täysin erilaisesta luonteesta. - Anonyymi00069
Anonyymi00068 kirjoitti:
Ja ennen kaikkea: miksi?
Ei ole olennaista, onko hänen kädessään kirves, miekka vai jokin muu ase. Ongelma ei ole välineessä, vaan siinä, että rakkauden ja anteeksiannon opettajasta tehdään yhtäkkiä hahmo, jonka ratkaisu ihmisten epäuskoon on heidän surmaamisensa.
Silloin ei enää puhuta vain erilaisesta toimintatavasta.
Puhutaan täysin erilaisesta luonteesta.Toinen tuleminen - kyseessä ei voi olla Jeesus, vaan joku joka on vain kuvattu Jeesuksen nimellä.
- Anonyymi00070
Anonyymi00068 kirjoitti:
Ja ennen kaikkea: miksi?
Ei ole olennaista, onko hänen kädessään kirves, miekka vai jokin muu ase. Ongelma ei ole välineessä, vaan siinä, että rakkauden ja anteeksiannon opettajasta tehdään yhtäkkiä hahmo, jonka ratkaisu ihmisten epäuskoon on heidän surmaamisensa.
Silloin ei enää puhuta vain erilaisesta toimintatavasta.
Puhutaan täysin erilaisesta luonteesta.Kuvitteletko oikeasti Jeesuksen katkomassa ihmisten päitä kirves heiluen? Minusta ajatus on täysin absurdi. kastamaan vihollisia ja antamaan anteeksi, muuttuisi yhtäkkiä tällaiseksi?
Jos tuollainen hahmo ilmestyisi, ensimmäinen kysymys ei olisi edes se, miksi hänellä on kirves kädessä, vaan: onko tuo oikeasti Jeesus?
Kuvitteletko oikeasti Jeesuksen katkomassa ihmisten päitä kirves heiluen? Minusta ajatus on täysin absurdi. kastamaan vihollisia ja antamaan anteeksi, muuttuisi yhtäkkiä tällaiseksi?
Jos tuollainen hahmo ilmestyisi, ensimmäinen kysymys ei olisi edes se, miksi hänellä on kirves kädessä, vaan: onko tuo oikeasti Jeesus? - Anonyymi00071
Anonyymi00069 kirjoitti:
Toinen tuleminen - kyseessä ei voi olla Jeesus, vaan joku joka on vain kuvattu Jeesuksen nimellä.
Kuvitteletko oikeasti Jeesuksen katkomassa ihmisten päitä kirves heiluen? Minusta ajatus on täysin absurdi.
TOINEN TULEMINEN.
Ei ole olennaista, onko hänen kädessään kirves, miekka vai jokin muu ase. Ongelma ei ole välineessä, vaan siinä, että rakkauden ja anteeksiannon opettajasta tehdään yhtäkkiä hahmo, jonka ratkaisu ihmisten epäuskoon on heidän surmaamisensa.
Kun kaikki koristeet ja suuret lupaukset riisutaan pois, jäljelle voi jäädä hyvin yksinkertainen havainto: hmiset ovat aina osanneet rakentaa kertomuksia, joilla toisia ihmisiä voidaan saada uskomaan, tottelemaan ja pelkäämään.
Ja jos rakkauden sanoma tarvitsee tuekseen uhkauksen joukkotuhoamisesta, on aiheellista kysyä, puhutaanko enää rakkaudesta vai jostakin aivan muusta.
- Anonyymi00041
LuojaJumala on ehdoton Rakkaus.
Tästä voitte päätellä, mitä seuraa kuolemassa siirtymisen jälkeen.
Jos Luoja ehdollistaisi Rakkauden, ei se olisi enää sitä.
Eli johdonmukaisuutta mietiskelyyn, onko liikaa pyydetty? - Anonyymi00064
Tämäkin aloitus olisi jäänyt tykkänään tekemättä mikäli se Jeesukseksi mainittu olisi pitänyt lupauksensa tulla pian takaisin Maan päälle tuomitsemaan ihmiset.
Onko miestä nähty tuomarin virassaan.
Ei ole.
Petkuhuiputtaja.
Matteus 16:27-28
"27Ihmisen Poika on tuleva Isänsä kirkkaudessa enkeliensä kanssa, ja silloin hän maksaa jokaiselle tämän tekojen mukaan.
28Totisesti: tässä joukossa on muutamia, jotka eivät kohtaa kuolemaa ennen kuin näkevät Ihmisen Pojan tulevan valtakuntansa kuninkaana." - Anonyymi00073
Aamen!
- Anonyymi00074
Ohhoh! Ketju yli puolillaan saatanan innoittamaa roskaa. Sääli, miten joku on antanut itsensä noin innokkaasti paholaisen käyttöön.
Jumala rakkaudessaan loi ihmisen täydelliseksi. Aatami ja Eeva eikä kukaan heidän jälkeläisistään olisi koskaan kuollut, jos Eeva ei olisi kuunnellut käärmeen ovelia valheita, tehnyt syntiä ja aiheuttanut henkensä kuolemisen. Siitä asti olemme syntyneet kuolleen hengen kanssa.
Me emme pystyneet itseämme pelastamaan. Jumala uskomattomassa rakkaudessaan jopa sinua ja minua kohtaan tuli ihmiseksi ja kärsi ristillä sinun ja minun syntien rangaistukset, jotta meidän ei tarvitse mennä sinne hirveään paikkaan, jonka Jumala teki paholaisen ja sen enkelien asuinpaikaksi.
Olisitko sinä valmis kuolemaan hirvittävän kuoleman edes sinulle rakkaimman ihmisen puolesta? En usko, että minustakaan olisi siihen. Jumala sen sijaan rakasti meitä jo silloin, kun vielä velloimme synneissämme. Jumala rakastaa sinuakin juuri nyt. Hän tahtoisi, että sinäkin ottaisit vastaan pelastuksen Jeesuksen veressä.
Sen sijaan sinä höpsö mitätön olento saarnaat Jumalalle, millaoinen Hänen pitäisi olla, jotta täyttäisi sinun 'laatukriteerisi'!- Anonyymi00075
"Monet ovat kuolleet ja nähneet vilahduksen taivasta tai helvettiä. Brian Melvin kertoo kokemuksestaan harvinaisen elävästi. Hän sai nähdä ensin helvetin, ja tultuaan tietysti uskoon, myös taivasta.
Hoitajat jä lääkärit ovat nähneet, miten eri tavalla uskova ja pakana kuolevat. Toiselle se on suuri ilo, toiselle kauhun paikka. Toinen lähtee hymy huulillaan, toinen surkeasti kirkuen."
Kauhudramaturgi kirjoitti toisella palstalla:
HEI SINÄ IHMISEN KUVATUS SINUT ON TUTKITTU JA KIRJOITUKSESI ON LUETTU LÄPI ENKÄ SANO ENÄÄ MUUTA KUIN ETTÄ SINÄ LIHALLINEN IHMINEN MENET KADOTUKSEEN. ...
Alatyylinen katukieli jatkuu vielä pitkään....
Sen jälkeen kristitty antoi linkin "kadotukseen":
TERVEISIN JUMALAN SANA.. ALLEKIRJOITUS: JEESUS KRISTUS.
****************
MUTTA:
Kuolemanraja kokemukset ovat kulttuurisidonnaisia.
Kristilliset ääriainekset pelottelevat ihmisiä edelleen IKUISELLA helvetillä. Ja paikoissa, joissa kirjoitan he ovat laittaneet useita kymmeniä linkkejä, joissa viitataan "kadotukseen", joissa taas joku on käynyt helvetissä. Eli jopa yhdessä ketjussa on useita kymmeniä kauhutarinoita "kadotuksesta" Mutta se on subjektiivista, ei objektiivista. Jätätte näppärästi huomioimatta sen tosiasian, että myös muissa uskonnoissa on lähellä kuolemaa tapahtuneita kokemuksia, jotka ovat täsmälleen päinvastaisia kuin nuo kauhulinkit.
Enemmän objektiivisuutta. On linkkejä, joissa ihmiset tapaavat Allahin ja saavat "syntinsä anteeksi", on linkkejä, joissa jopa kristityt tapaavat Vishnun. joissa buddhalaiset tapaavat Buddhan, joissa kristitty kääntyy pois kristinuskosta kuolemanläheisen kokemuksen seurauksena, joissa kristitty kääntyy islamiin, joissa kristitty kääntyy itämaiseen filosofiaan, joissa joku muu saa tietoa jälleensyntymisestä monissa muissa kuolemanläheisessä kokemuksessa. Tällaisia tapauksia on niin paljon.
------------------------
Tämä kauhudramaturgi lisäsi eri viestiketjuihin aina muutaman viestin välein linkkejä ”kadotukseen”; miksi hän ei ota selvää, että on olemassa aivan päinvastaisia kertomuksia, mutta tietysti kaikki päinvastaiset kertomukset ovat (olemattoman) saatanan aikaansaamia, ja vain "oikeat helvetinkertomukset" ovat "totta".
-----------------------
Kosmogoniset tekstit voidaan todistaa matemaattisesti. Koodit.
(Toinen) kauhudramaturgi kirjoitti:
"Jos joku tosiaan etsii totuutta, hänen kannattaa kuunnella Brandon Petersonia. Hän on todistanut King James Biblen jumalallisen alkuperän matemaattisesti,"
Maailmassa on MYÖS monia täysin riippumattomia, ei-islamilaisia tutkijoita, jotka ovat tutkineet Koraanin matematiikkaa, sen ihmeellisyyttä, miksi sinä olet hiljaa tästä?
Analogisesti :
"Jos joku tosiaan etsii totuutta, hänen kannattaa tutustua Koraanin koodiin, koska sen jumalallisen alkuperän monet riippumattpmat ei -islamilaiset tutkijat ympäri maailmaa ovat todistaneet matemaattisesti,"
Miksi et puhu siitä, että myös koraani on todistettu matemaattiseti?
Matemaattinen ilmiö Koraanissa, joka on maanjäristyksellisiä mittasuhteita: Koraanin ensisijaisten tilastojen (sanat, säkeet, luvut) määrittäminen ja sen kiehtovan yhteyden paljastaminen kultaiseen leikkaukseen. - Anonyymi00076
Anonyymi00075 kirjoitti:

Matemaattinen ilmiö Koraanissa, joka on maanjäristyksellisiä mittasuhteita: Koraanin ensisijaisten tilastojen (sanat, säkeet, luvut) määrittäminen ja sen kiehtovan yhteyden paljastaminen kultaiseen leikkaukseen."Monet ovat kuolleet ja nähneet vilahduksen taivasta tai helvettiä. Brian Melvin kertoo kokemuksestaan harvinaisen elävästi. Hän sai nähdä ensin helvetin, ja tultuaan tietysti uskoon, myös taivasta.
Hoitajat jä lääkärit ovat nähneet, miten eri tavalla uskova ja pakana kuolevat. Toiselle se on suuri ilo, toiselle kauhun paikka. Toinen lähtee hymy huulillaan, toinen surkeasti kirkuen."
Enemmän objektiivisuutta. On linkkejä, joissa ihmiset tapaavat Allahin ja saavat "syntinsä anteeksi", on linkkejä, joissa jopa kristityt tapaavat Vishnun. joissa buddhalaiset tapaavat Buddhan, joissa kristitty kääntyy pois kristinuskosta kuolemanläheisen kokemuksen seurauksena, joissa kristitty kääntyy islamiin, joissa kristitty kääntyy itämaiseen filosofiaan, joissa joku muu saa tietoa jälleensyntymisestä monissa muissa kuolemanläheisessä kokemuksessa. Tällaisia tapauksia on niin paljon.
NDE kokemukset reinkarnaatiosta:
Neurokirurgi Eben Alexander selittää, miten reinkarnaatio hänen mukaansa toimii ja miksi emme voi muistaa aiempia elämiämme.
https://www.youtube.com/watch?v=mg9V2351FFY&pp=ygUabmRlLiByZWluY2FybmF0aW9uIGlzIHRydWU=

https://www.youtube.com/watch?v=uVE2inOz7nQ&pp=ygUZbmRlIGNocmlzdGlhbiBtZWV0IFZpc2hudQ==
Christian Meets Hindu God During Near Death Experience (NDE)
Kristitty tapaa Vishnun lähellä kuolemaa (NDE)
Rauhallinen tunnelma, ei pelottelua. - Anonyymi00077
Anonyymi00076 kirjoitti:
"Monet ovat kuolleet ja nähneet vilahduksen taivasta tai helvettiä. Brian Melvin kertoo kokemuksestaan harvinaisen elävästi. Hän sai nähdä ensin helvetin, ja tultuaan tietysti uskoon, myös taivasta.
Hoitajat jä lääkärit ovat nähneet, miten eri tavalla uskova ja pakana kuolevat. Toiselle se on suuri ilo, toiselle kauhun paikka. Toinen lähtee hymy huulillaan, toinen surkeasti kirkuen."
Enemmän objektiivisuutta. On linkkejä, joissa ihmiset tapaavat Allahin ja saavat "syntinsä anteeksi", on linkkejä, joissa jopa kristityt tapaavat Vishnun. joissa buddhalaiset tapaavat Buddhan, joissa kristitty kääntyy pois kristinuskosta kuolemanläheisen kokemuksen seurauksena, joissa kristitty kääntyy islamiin, joissa kristitty kääntyy itämaiseen filosofiaan, joissa joku muu saa tietoa jälleensyntymisestä monissa muissa kuolemanläheisessä kokemuksessa. Tällaisia tapauksia on niin paljon.
NDE kokemukset reinkarnaatiosta:
Neurokirurgi Eben Alexander selittää, miten reinkarnaatio hänen mukaansa toimii ja miksi emme voi muistaa aiempia elämiämme.
https://www.youtube.com/watch?v=mg9V2351FFY&pp=ygUabmRlLiByZWluY2FybmF0aW9uIGlzIHRydWU=
Neurokirurgi Eben Alexander selittää, miten reinkarnaatio hänen mukaansa toimii ja miksi emme voi muistaa aiempia elämiämme.
https://www.youtube.com/watch?v=uVE2inOz7nQ&pp=ygUZbmRlIGNocmlzdGlhbiBtZWV0IFZpc2hudQ==
Christian Meets Hindu God During Near Death Experience (NDE)
Kristitty tapaa Vishnun lähellä kuolemaa (NDE)
Rauhallinen tunnelma, ei pelottelua.https://www.youtube.com/watch?v=xXhTFEcJYuY
Buddhalainen mies kuoli ja kohtasi Jumalan taivaassa - lähellä kuolemaa
https://www.youtube.com/watch?v=DyBANiDC3Rw
Juutalainen lähellä kuolemaa -kokemus || Sa'ada - jumalallinen opastus|
https://www.youtube.com/watch?v=_2gMQy90nRQ
JUUTALAISEN MIEHEN kuolemanläheinen kokemus | Tohtori Laurence Brock | NDE - Anonyymi00078
Anonyymi00077 kirjoitti:
https://www.youtube.com/watch?v=xXhTFEcJYuY
Buddhalainen mies kuoli ja kohtasi Jumalan taivaassa - lähellä kuolemaa
https://www.youtube.com/watch?v=DyBANiDC3Rw
Juutalainen lähellä kuolemaa -kokemus || Sa'ada - jumalallinen opastus|
https://www.youtube.com/watch?v=_2gMQy90nRQ
JUUTALAISEN MIEHEN kuolemanläheinen kokemus | Tohtori Laurence Brock | NDEhttps://www.youtube.com/watch?v=Sfzj-xsHzkw&t=30s
Tämä mies kuolee, paljastaa, että JUMALA ja USKONTO EIVÄT ole sitä, mitä uskot (NDE)
Tämä mies jätti kristinuskon kokonaan NDE kokemuksen jälkeen. - Anonyymi00079
Anonyymi00078 kirjoitti:
https://www.youtube.com/watch?v=Sfzj-xsHzkw&t=30s
Tämä mies kuolee, paljastaa, että JUMALA ja USKONTO EIVÄT ole sitä, mitä uskot (NDE)
Tämä mies jätti kristinuskon kokonaan NDE kokemuksen jälkeen.ENEMMÄN OBJEKTIIVISUUTTA! PUOLUEETONTA LÄHESTYMISTAPAA NDE-KLIINISEN KUOLEMAN VIDEOIHIN JA MUIHIN AIHEISIIN.
- Anonyymi00081
https://www.youtube.com/watch?v=7EPQgOwAkgc&pp=ygUJbmRlIGFsbGFo
Islam - Tapasin Allahin(Jumalan) kuolemanläheisessä kokemuksessani (NDE) Tapaamiseni Allahin kanssa | Video Essee |
https://www.youtube.com/watch?v=TZUupVwc-Uk
Nainen kuolee näkee profeetta Muhammedin sanoman jumalallisen ilmestyksen kuolemanläheisessä kokemuksessaan - Anonyymi00082
Anonyymi00081 kirjoitti:
https://www.youtube.com/watch?v=7EPQgOwAkgc&pp=ygUJbmRlIGFsbGFo
Islam - Tapasin Allahin(Jumalan) kuolemanläheisessä kokemuksessani (NDE) Tapaamiseni Allahin kanssa | Video Essee |
https://www.youtube.com/watch?v=TZUupVwc-Uk
Nainen kuolee näkee profeetta Muhammedin sanoman jumalallisen ilmestyksen kuolemanläheisessä kokemuksessaanhttps://www.youtube.com/watch?v=7EPQgOwAkgc&pp=ygUJbmRlIGFsbGFo
Islam - Tapasin Allahin(Jumalan) kuolemanläheisessä kokemuksessani (NDE) Tapaamiseni Allahin kanssa | Video Essee |
https://www.youtube.com/watch?v=TZUupVwc-Uk
Nainen kuolee näkee profeetta Muhammedin sanoman jumalallisen ilmestyksen kuolemanläheisessä kokemuksessaan
https://www.youtube.com/watch?v=H2tpa4DowZg&t=42s&pp=ygUSbmRlICByZWluY2FybmF0aW9u
NDE. Löytö sielun todellisesta tarkoituksesta ja parantumisesta! (Inspiroiva NDE) 2024
https://www.youtube.com/watch?v=xMqfErvWHo8
Nainen kuolee; hänelle näytetään muita planeettoja, sivilisaatioita ja kerrotaan ihmisen tarkoitus (NDE). - Anonyymi00083
Anonyymi00082 kirjoitti:
https://www.youtube.com/watch?v=7EPQgOwAkgc&pp=ygUJbmRlIGFsbGFo
Islam - Tapasin Allahin(Jumalan) kuolemanläheisessä kokemuksessani (NDE) Tapaamiseni Allahin kanssa | Video Essee |
https://www.youtube.com/watch?v=TZUupVwc-Uk
Nainen kuolee näkee profeetta Muhammedin sanoman jumalallisen ilmestyksen kuolemanläheisessä kokemuksessaan
https://www.youtube.com/watch?v=H2tpa4DowZg&t=42s&pp=ygUSbmRlICByZWluY2FybmF0aW9u
NDE. Löytö sielun todellisesta tarkoituksesta ja parantumisesta! (Inspiroiva NDE) 2024
https://www.youtube.com/watch?v=xMqfErvWHo8
Nainen kuolee; hänelle näytetään muita planeettoja, sivilisaatioita ja kerrotaan ihmisen tarkoitus (NDE).https://www.youtube.com/watch?v=DgU4S5CAMq4
Kuollut 7 minuutiksi; miehelle näytetään aiempia elämiä uskomattoman NDE:n aikana
JÄLLEENSYNTYMINEN.
Man Dies; Shown Afterlife And That We Are INFINITE Consciousness!
https://www.youtube.com/watch?v=S7AfgFOPAfU
Mies kuolee; hänelle näytetään kuolemanjälkeinen elämä ja se, että me olemme ÄÄRETÖN tietoisuus! - Anonyymi00084
Anonyymi00083 kirjoitti:
https://www.youtube.com/watch?v=DgU4S5CAMq4
Kuollut 7 minuutiksi; miehelle näytetään aiempia elämiä uskomattoman NDE:n aikana
JÄLLEENSYNTYMINEN.
Man Dies; Shown Afterlife And That We Are INFINITE Consciousness!
https://www.youtube.com/watch?v=S7AfgFOPAfU
Mies kuolee; hänelle näytetään kuolemanjälkeinen elämä ja se, että me olemme ÄÄRETÖN tietoisuus!https://www.youtube.com/watch?v=Id847TEHSE4
NDE: Kuolin ja minulle näytettiin aiemmat elämäni
Jälleensyntyminen.
https://www.youtube.com/watch?v=zs6hUE2npaQ
Nainen kuolee, hänelle näytetään totuus jälleensyntymisestä ja valinnoista (NDE). - Anonyymi00085
Anonyymi00084 kirjoitti:
https://www.youtube.com/watch?v=Id847TEHSE4
NDE: Kuolin ja minulle näytettiin aiemmat elämäni
Jälleensyntyminen.
https://www.youtube.com/watch?v=zs6hUE2npaQ
Nainen kuolee, hänelle näytetään totuus jälleensyntymisestä ja valinnoista (NDE).Kristitty tapaa Vishnun lähellä kuolemaa (NDE)
Rauhallinen tunnelma, ei pelottelua.
https://www.youtube.com/watch?v=uVE2inOz7nQ&pp=ygUZbmRlIGNocmlzdGlhbiBtZWV0IFZpc2hudQ==
Christian Meets Hindu God During Near Death Experience (NDE)
NDE kokemukset reinkarnaatiosta:
Neurokirurgi Eben Alexander selittää, miten reinkarnaatio hänen mukaansa toimii ja miksi emme voi muistaa aiempia elämiämme.
https://www.youtube.com/watch?v=mg9V2351FFY&pp=ygUabmRlLiByZWluY2FybmF0aW9uIGlzIHRydWU=
Neurokirurgi Eben Alexander selittää, miten reinkarnaatio hänen mukaansa toimii ja miksi emme voi muistaa aiempia elämiämme.
https://www.youtube.com/watch?v=7EPQgOwAkgc&pp=ygUJbmRlIGFsbGFo
Islam - Tapasin Allahin(Jumalan) kuolemanläheisessä kokemuksessani (NDE) Tapaamiseni Allahin kanssa | Video Essee |
https://www.youtube.com/watch?v=TZUupVwc-Uk
Nainen kuolee näkee profeetta Muhammedin sanoman jumalallisen ilmestyksen kuolemanläheisessä kokemuksessaan - Anonyymi00086
Anonyymi00085 kirjoitti:
Kristitty tapaa Vishnun lähellä kuolemaa (NDE)
Rauhallinen tunnelma, ei pelottelua.
https://www.youtube.com/watch?v=uVE2inOz7nQ&pp=ygUZbmRlIGNocmlzdGlhbiBtZWV0IFZpc2hudQ==
Christian Meets Hindu God During Near Death Experience (NDE)
NDE kokemukset reinkarnaatiosta:
Neurokirurgi Eben Alexander selittää, miten reinkarnaatio hänen mukaansa toimii ja miksi emme voi muistaa aiempia elämiämme.
https://www.youtube.com/watch?v=mg9V2351FFY&pp=ygUabmRlLiByZWluY2FybmF0aW9uIGlzIHRydWU=
Neurokirurgi Eben Alexander selittää, miten reinkarnaatio hänen mukaansa toimii ja miksi emme voi muistaa aiempia elämiämme.
https://www.youtube.com/watch?v=7EPQgOwAkgc&pp=ygUJbmRlIGFsbGFo
Islam - Tapasin Allahin(Jumalan) kuolemanläheisessä kokemuksessani (NDE) Tapaamiseni Allahin kanssa | Video Essee |
https://www.youtube.com/watch?v=TZUupVwc-Uk
Nainen kuolee näkee profeetta Muhammedin sanoman jumalallisen ilmestyksen kuolemanläheisessä kokemuksessaan"Aamen!"
https://eliitinesoteerisetsymbolit.blogspot.com/2016/03/astro-teologia-osa-31-aamen.html - Anonyymi00087
Anonyymi00086 kirjoitti:
"Aamen!"
https://eliitinesoteerisetsymbolit.blogspot.com/2016/03/astro-teologia-osa-31-aamen.html"Aamen!"
https://eliitinesoteerisetsymbolit.blogspot.com/2016/03/astro-teologia-osa-31-aamen.html
Aamen viittaa Egyptissä vaikuttaneen druidistisen koulukunnan auringonjumala Ameniin (Amen Ra, Ammon, Amun) ja tarkoittaa aurinkoa. Vaikka amenistit olivat olleet Aton-kultin kantaisä faarao Akhenatonin aikakaudella atonistien verivihollisia, se ei estänyt myöhempiä atonisteja käyttämästä tätä aurinkoon viittaavaa termiä omassa teologiassaan. Atonisteille kristinuskon luomisen motiivit oli enemmän poliittisia kuin hengellisiä. - Anonyymi00088
Anonyymi00087 kirjoitti:
"Aamen!"
https://eliitinesoteerisetsymbolit.blogspot.com/2016/03/astro-teologia-osa-31-aamen.html
Aamen viittaa Egyptissä vaikuttaneen druidistisen koulukunnan auringonjumala Ameniin (Amen Ra, Ammon, Amun) ja tarkoittaa aurinkoa. Vaikka amenistit olivat olleet Aton-kultin kantaisä faarao Akhenatonin aikakaudella atonistien verivihollisia, se ei estänyt myöhempiä atonisteja käyttämästä tätä aurinkoon viittaavaa termiä omassa teologiassaan. Atonisteille kristinuskon luomisen motiivit oli enemmän poliittisia kuin hengellisiä.Aamen viittaa Egyptissä vaikuttaneen druidistisen koulukunnan auringonjumala Ameniin (Amen Ra, Ammon, Amun) ja tarkoittaa aurinkoa. Vaikka amenistit olivat olleet Aton-kultin kantaisä faarao Akhenatonin aikakaudella atonistien verivihollisia, se ei estänyt myöhempiä atonisteja käyttämästä tätä aurinkoon viittaavaa termiä omassa teologiassaan. Atonisteille kristinuskon luomisen motiivit oli enemmän poliittisia kuin hengellisiä.
- Anonyymi00089
Anonyymi00088 kirjoitti:
Aamen viittaa Egyptissä vaikuttaneen druidistisen koulukunnan auringonjumala Ameniin (Amen Ra, Ammon, Amun) ja tarkoittaa aurinkoa. Vaikka amenistit olivat olleet Aton-kultin kantaisä faarao Akhenatonin aikakaudella atonistien verivihollisia, se ei estänyt myöhempiä atonisteja käyttämästä tätä aurinkoon viittaavaa termiä omassa teologiassaan. Atonisteille kristinuskon luomisen motiivit oli enemmän poliittisia kuin hengellisiä.
Termillä aamen on myös toinen taso. Kristillisissä rituaaleissa sana lausutaan muodossa "ah-men", mikä poikkeaa egyptiläisen Amen-jumalan nimen lausumisesta (ˈɑːmən). Muodossa "ah-men" lausuttu aamen viittaakin kuuhun ja muinaiseen egyptiläiseen
- Anonyymi00090
Anonyymi00089 kirjoitti:
Termillä aamen on myös toinen taso. Kristillisissä rituaaleissa sana lausutaan muodossa "ah-men", mikä poikkeaa egyptiläisen Amen-jumalan nimen lausumisesta (ˈɑːmən). Muodossa "ah-men" lausuttu aamen viittaakin kuuhun ja muinaiseen egyptiläiseen
Termillä aamen on myös toinen taso. Kristillisissä rituaaleissa sana lausutaan muodossa "ah-men", mikä poikkeaa egyptiläisen Amen-jumalan nimen lausumisesta (ˈɑːmən). Muodossa "ah-men" lausuttu aamen viittaakin kuuhun ja muinaiseen egyptiläiseen kuun jumalaan Aah. Kristinuskon kuusymboliikasta enemmän kirjoituksessa Kuu-kultti.
Tämä historiallinen tausta paljastaa esimerkiksi Isä Meidän -rukouksesta mielenkiintoisen symbolisen tason. Rukous alkaa sanoilla "Isä meidän", joilla viitataan aurinkoon (sen isäpersoonaan), ja päättyy sanaan "aamen" ("ah-men"), jolla viitataan kuuhun. Aurinko ja kuu - vastakohtien yhdistyminen - esoteerisen symboliikan yksi keskeisistä teemoista. Aiheesta enemmän kirjoituksessa Vastakohdat. - Anonyymi00091
Anonyymi00090 kirjoitti:
Termillä aamen on myös toinen taso. Kristillisissä rituaaleissa sana lausutaan muodossa "ah-men", mikä poikkeaa egyptiläisen Amen-jumalan nimen lausumisesta (ˈɑːmən). Muodossa "ah-men" lausuttu aamen viittaakin kuuhun ja muinaiseen egyptiläiseen kuun jumalaan Aah. Kristinuskon kuusymboliikasta enemmän kirjoituksessa Kuu-kultti.
Tämä historiallinen tausta paljastaa esimerkiksi Isä Meidän -rukouksesta mielenkiintoisen symbolisen tason. Rukous alkaa sanoilla "Isä meidän", joilla viitataan aurinkoon (sen isäpersoonaan), ja päättyy sanaan "aamen" ("ah-men"), jolla viitataan kuuhun. Aurinko ja kuu - vastakohtien yhdistyminen - esoteerisen symboliikan yksi keskeisistä teemoista. Aiheesta enemmän kirjoituksessa Vastakohdat.Rukous alkaa sanoilla "Isä meidän", joilla viitataan aurinkoon (sen isäpersoonaan), ja päättyy sanaan "aamen" ("ah-men"), jolla viitataan kuuhun.
- Anonyymi00098
Anonyymi00091 kirjoitti:
Rukous alkaa sanoilla "Isä meidän", joilla viitataan aurinkoon (sen isäpersoonaan), ja päättyy sanaan "aamen" ("ah-men"), jolla viitataan kuuhun.
Ja jatkuu - äläkä saata kiusaukseen - kun on paha Jumala.
- Anonyymi00101
Anonyymi00091 kirjoitti:
Rukous alkaa sanoilla "Isä meidän", joilla viitataan aurinkoon (sen isäpersoonaan), ja päättyy sanaan "aamen" ("ah-men"), jolla viitataan kuuhun.
"Monet ovat kuolleet ja nähneet vilahduksen taivasta tai helvettiä. Brian Melvin kertoo kokemuksestaan harvinaisen elävästi. Hän sai nähdä ensin helvetin, ja tultuaan tietysti uskoon, myös taivasta.
Hoitajat jä lääkärit ovat nähneet, miten eri tavalla uskova ja pakana kuolevat. Toiselle se on suuri ilo, toiselle kauhun paikka. Toinen lähtee hymy huulillaan, toinen surkeasti kirkuen."
Enemmän objektiivisuutta. On linkkejä, joissa ihmiset tapaavat Allahin ja saavat "syntinsä anteeksi", on linkkejä, joissa jopa kristityt tapaavat Vishnun. joissa buddhalaiset tapaavat Buddhan, joissa kristitty kääntyy pois kristinuskosta kuolemanläheisen kokemuksen seurauksena, joissa kristitty kääntyy islamiin, joissa kristitty kääntyy itämaiseen filosofiaan, joissa joku muu saa tietoa jälleensyntymisestä monissa muissa kuolemanläheisessä kokemuksessa. Tällaisia tapauksia on niin paljon.
https://www.youtube.com/results?search_query=Near-Death+Experience+islam
Teksti videon alla.
ISLAM
Se oli syvällisin ja iloisin tila, jonka olen koskaan kokenut — tunne jumalallisesta läsnäolosta, rauhasta ja ykseydestä, jota on lähes mahdotonta kuvata sanoin. Vuosia myöhemmin koin saman tilan uudelleen shamanistisessa seremoniassa — aivan kuin olisin palannut takaisin saman ”valohiukkasen” luo.
Mutta nyt, islamiin palattuani, pohdin tätä kokemusta eri tavalla. Oliko tuo valo-olento todellisuudessa enkeli? Oliko maailma, jossa vierailin, barzakh — välitila, johon sielumme siirtyvät kuoleman jälkeen?
Tässä videossa kerron koko kuolemanrajakokemukseni — mitä näin, mitä tunsin ja mitä olen oppinut ymmärtämään islamilaisten opetusten kautta. Kutsun sinut kuuntelemaan avoimin sydämin ja pohtimaan, mitä tämän elämän tuolla puolen saattaa olla.

ISLAM - Anonyymi00102
Anonyymi00101 kirjoitti:
"Monet ovat kuolleet ja nähneet vilahduksen taivasta tai helvettiä. Brian Melvin kertoo kokemuksestaan harvinaisen elävästi. Hän sai nähdä ensin helvetin, ja tultuaan tietysti uskoon, myös taivasta.
Hoitajat jä lääkärit ovat nähneet, miten eri tavalla uskova ja pakana kuolevat. Toiselle se on suuri ilo, toiselle kauhun paikka. Toinen lähtee hymy huulillaan, toinen surkeasti kirkuen."
Enemmän objektiivisuutta. On linkkejä, joissa ihmiset tapaavat Allahin ja saavat "syntinsä anteeksi", on linkkejä, joissa jopa kristityt tapaavat Vishnun. joissa buddhalaiset tapaavat Buddhan, joissa kristitty kääntyy pois kristinuskosta kuolemanläheisen kokemuksen seurauksena, joissa kristitty kääntyy islamiin, joissa kristitty kääntyy itämaiseen filosofiaan, joissa joku muu saa tietoa jälleensyntymisestä monissa muissa kuolemanläheisessä kokemuksessa. Tällaisia tapauksia on niin paljon.
https://www.youtube.com/results?search_query=Near-Death Experience islam

ISLAM"Hoitajat jä lääkärit ovat nähneet, miten eri tavalla uskova ja pakana kuolevat. Toiselle se on suuri ilo, toiselle kauhun paikka. Toinen lähtee hymy huulillaan, toinen surkeasti kirkuen."
https://www.youtube.com/watch?v=MAOaNM2R97M
Teksti videon alla.
ISLAM
Tämä on tiedon puutarha… paikka, jossa sydän löytää selkeyttä ja sielu valoa. Kaikki jakamamme sisältö perustuu Ahlus Sunnah wal Jama’ahin puhtaisiin opetuksiin ja ammentaa viisaudesta luotetuimmilta ja korkeasti arvostetuilta oppineilta, kuten tohtori Umar Faruq Abd-Allahilta, Shaykh Yahya Rhodukselta ja muilta, jotka kantavat pyhän perinteen valoa.
Täältä et löydä melua tai hämmennystä — ainoastaan totuutta, joka hyödyttää sieluasi, kohottaa sydäntäsi ja auttaa sinua kasvamaan uskossa, luonteessa ja deenissä. Jokaisen julkaisun tarkoituksena on ravita sinua… muistuttaa sinua… ja tuoda sinut lähemmäksi Häntä, joka ei koskaan unohda sinua. - Anonyymi00103
Anonyymi00102 kirjoitti:
"Hoitajat jä lääkärit ovat nähneet, miten eri tavalla uskova ja pakana kuolevat. Toiselle se on suuri ilo, toiselle kauhun paikka. Toinen lähtee hymy huulillaan, toinen surkeasti kirkuen."
https://www.youtube.com/watch?v=MAOaNM2R97M
Teksti videon alla.
ISLAM
Tämä on tiedon puutarha… paikka, jossa sydän löytää selkeyttä ja sielu valoa. Kaikki jakamamme sisältö perustuu Ahlus Sunnah wal Jama’ahin puhtaisiin opetuksiin ja ammentaa viisaudesta luotetuimmilta ja korkeasti arvostetuilta oppineilta, kuten tohtori Umar Faruq Abd-Allahilta, Shaykh Yahya Rhodukselta ja muilta, jotka kantavat pyhän perinteen valoa.
Täältä et löydä melua tai hämmennystä — ainoastaan totuutta, joka hyödyttää sieluasi, kohottaa sydäntäsi ja auttaa sinua kasvamaan uskossa, luonteessa ja deenissä. Jokaisen julkaisun tarkoituksena on ravita sinua… muistuttaa sinua… ja tuoda sinut lähemmäksi Häntä, joka ei koskaan unohda sinua."Hoitajat jä lääkärit ovat nähneet, miten eri tavalla uskova ja pakana kuolevat. Toiselle se on suuri ilo, toiselle kauhun paikka. Toinen lähtee hymy huulillaan, toinen surkeasti kirkuen."
Enemmän objektiivisuutta. On linkkejä, joissa ihmiset tapaavat Allahin ja saavat "syntinsä anteeksi", on linkkejä, joissa jopa kristityt tapaavat Vishnun. joissa buddhalaiset tapaavat Buddhan, joissa kristitty kääntyy pois kristinuskosta kuolemanläheisen kokemuksen seurauksena, joissa kristitty kääntyy islamiin, joissa kristitty kääntyy itämaiseen filosofiaan, joissa joku muu saa tietoa jälleensyntymisestä monissa muissa kuolemanläheisessä kokemuksessa. Tällaisia tapauksia on niin paljon.
Near Death Experiences, Muhammedﷺ ja kaikkien aikojen vanhin Koraani w. Paul Williams
https://www.youtube.com/watch?v=pBUeaJWL1jY
Teksti videon alla.
ISLAM
Br. Paul Williams, Blogging Theology -podcastin juontaja, arvostettu muslimi ja yhden maailman parhaista islamilaisista podcasteista vetäjä, liittyy The Ansari Podcastiin ja synnyttää välittömästi klassikoksi nousevan jakson, joka on täynnä uskomattoman mielenkiintoisia aiheita.
Jaksossa käsitellään muun muassa järisyttäviä kuolemanrajakokemuksia, vanhinta koskaan löydettyä Koraania sekä kysymystä siitä, ovatko hadith-kokoelmat ja Koraanin kokoaminen yhtä haavoittuvia historialliselle epävarmuudelle kuin Raamatun kohdalla väitetään. - Anonyymi00104
Anonyymi00103 kirjoitti:
"Hoitajat jä lääkärit ovat nähneet, miten eri tavalla uskova ja pakana kuolevat. Toiselle se on suuri ilo, toiselle kauhun paikka. Toinen lähtee hymy huulillaan, toinen surkeasti kirkuen."
Enemmän objektiivisuutta. On linkkejä, joissa ihmiset tapaavat Allahin ja saavat "syntinsä anteeksi", on linkkejä, joissa jopa kristityt tapaavat Vishnun. joissa buddhalaiset tapaavat Buddhan, joissa kristitty kääntyy pois kristinuskosta kuolemanläheisen kokemuksen seurauksena, joissa kristitty kääntyy islamiin, joissa kristitty kääntyy itämaiseen filosofiaan, joissa joku muu saa tietoa jälleensyntymisestä monissa muissa kuolemanläheisessä kokemuksessa. Tällaisia tapauksia on niin paljon.
Near Death Experiences, Muhammedﷺ ja kaikkien aikojen vanhin Koraani w. Paul Williams
https://www.youtube.com/watch?v=pBUeaJWL1jY
Teksti videon alla.
ISLAM
Br. Paul Williams, Blogging Theology -podcastin juontaja, arvostettu muslimi ja yhden maailman parhaista islamilaisista podcasteista vetäjä, liittyy The Ansari Podcastiin ja synnyttää välittömästi klassikoksi nousevan jakson, joka on täynnä uskomattoman mielenkiintoisia aiheita.
Jaksossa käsitellään muun muassa järisyttäviä kuolemanrajakokemuksia, vanhinta koskaan löydettyä Koraania sekä kysymystä siitä, ovatko hadith-kokoelmat ja Koraanin kokoaminen yhtä haavoittuvia historialliselle epävarmuudelle kuin Raamatun kohdalla väitetään."Hoitajat jä lääkärit ovat nähneet, miten eri tavalla uskova ja pakana kuolevat. Toiselle se on suuri ilo, toiselle kauhun paikka. Toinen lähtee hymy huulillaan, toinen surkeasti kirkuen."
Enemmän objektiivisuutta. On linkkejä, joissa ihmiset tapaavat Allahin ja saavat "syntinsä anteeksi", on linkkejä, joissa jopa kristityt tapaavat Vishnun. joissa buddhalaiset tapaavat Buddhan, joissa kristitty kääntyy pois kristinuskosta kuolemanläheisen kokemuksen seurauksena, joissa kristitty kääntyy islamiin, joissa kristitty kääntyy itämaiseen filosofiaan, joissa joku muu saa tietoa jälleensyntymisestä monissa muissa kuolemanläheisessä kokemuksessa. Tällaisia tapauksia on niin paljon.
https://www.youtube.com/watch?v=UBXogA1vOXs
• Listen to Morgan Freeman ATTEMPT THE ADHAN...
► MUSLIM COMEDIAN SAVE CHAPELLE FOUND ISLAM AT A PIZZA SHOP
• Netflix: Muslim comedian Dave Chappelle fo...
► HALIMA ADEN: FIRST HIJAB-WEARING SUPERMODEL QUITS THE FASHION INDUSTRY
• Halima Aden: Muslim hijabi supermodel QUIT...
► ELIZABETH GILBERT TELLS OPRAH WINFREY HER 'FACE OF ISLAM'
• Eat Pray Love: author Elizabeth Gilbert te...
► MUSLIM BAKER TOLD HE IS RESPONSIBLE FOR 'BOMBINGS'
• Muslim baker told he is RESPONSIBLE for 'b...
► HIJABI COMEDIAN 'SMASHING STEREOTYPES' THROUGH STAND UP
• Fatiha El-Ghorri: Hijabi Muslim comedian '...
► AWARD-WINNING MUSLIM SURGEON CREATES DISPOSABLE HIJAB
• Award-winning Muslim surgeon-in-training i...
► LIAM NEESON: MAYBE ISLAM THE IS ANSWER
• "Maybe Islam is the answer" - Is Liam Nee...
► 70-YEAR-OLD MUSLIM MAN BECOMES VIRAL TIKTOK SENSATION
• 70-year-old Muslim turned into 'father of ... - Anonyymi00105
Anonyymi00104 kirjoitti:
"Hoitajat jä lääkärit ovat nähneet, miten eri tavalla uskova ja pakana kuolevat. Toiselle se on suuri ilo, toiselle kauhun paikka. Toinen lähtee hymy huulillaan, toinen surkeasti kirkuen."
Enemmän objektiivisuutta. On linkkejä, joissa ihmiset tapaavat Allahin ja saavat "syntinsä anteeksi", on linkkejä, joissa jopa kristityt tapaavat Vishnun. joissa buddhalaiset tapaavat Buddhan, joissa kristitty kääntyy pois kristinuskosta kuolemanläheisen kokemuksen seurauksena, joissa kristitty kääntyy islamiin, joissa kristitty kääntyy itämaiseen filosofiaan, joissa joku muu saa tietoa jälleensyntymisestä monissa muissa kuolemanläheisessä kokemuksessa. Tällaisia tapauksia on niin paljon.
https://www.youtube.com/watch?v=UBXogA1vOXs
• Listen to Morgan Freeman ATTEMPT THE ADHAN...
► MUSLIM COMEDIAN SAVE CHAPELLE FOUND ISLAM AT A PIZZA SHOP
• Netflix: Muslim comedian Dave Chappelle fo...
► HALIMA ADEN: FIRST HIJAB-WEARING SUPERMODEL QUITS THE FASHION INDUSTRY
• Halima Aden: Muslim hijabi supermodel QUIT...
► ELIZABETH GILBERT TELLS OPRAH WINFREY HER 'FACE OF ISLAM'
• Eat Pray Love: author Elizabeth Gilbert te...
► MUSLIM BAKER TOLD HE IS RESPONSIBLE FOR 'BOMBINGS'
• Muslim baker told he is RESPONSIBLE for 'b...
► HIJABI COMEDIAN 'SMASHING STEREOTYPES' THROUGH STAND UP
• Fatiha El-Ghorri: Hijabi Muslim comedian '...
► AWARD-WINNING MUSLIM SURGEON CREATES DISPOSABLE HIJAB
• Award-winning Muslim surgeon-in-training i...
► LIAM NEESON: MAYBE ISLAM THE IS ANSWER
• "Maybe Islam is the answer" - Is Liam Nee...
► 70-YEAR-OLD MUSLIM MAN BECOMES VIRAL TIKTOK SENSATION
• 70-year-old Muslim turned into 'father of ..."Hoitajat jä lääkärit ovat nähneet, miten eri tavalla uskova ja pakana kuolevat. Toiselle se on suuri ilo, toiselle kauhun paikka. Toinen lähtee hymy huulillaan, toinen surkeasti kirkuen."
https://www.youtube.com/watch?v=A-gF7wWcrNM
Ehkä islam on vastaus" - Harkitseeko Liam Neeson ryhtyvänsä muslimiksi? | Islam Channel - Anonyymi00107
Anonyymi00105 kirjoitti:
"Hoitajat jä lääkärit ovat nähneet, miten eri tavalla uskova ja pakana kuolevat. Toiselle se on suuri ilo, toiselle kauhun paikka. Toinen lähtee hymy huulillaan, toinen surkeasti kirkuen."
https://www.youtube.com/watch?v=A-gF7wWcrNM
Ehkä islam on vastaus" - Harkitseeko Liam Neeson ryhtyvänsä muslimiksi? | Islam Channelhttps://www.youtube.com/watch?v=A-gF7wWcrNM
Näkevätkö muslimit Muhammadin, kristityt Jeesuksen? Ihmiset väittävät usein, että kuolemanrajakokemukset (NDE:t) vahvistavat universalismia eli ajatusta siitä, että kaikki uskonnot ovat pohjimmiltaan yhtä totta ja johtavat samaan päämäärään. Mutta aineisto saattaa yllättää.
Tohtori Steve Miller on kuolemanrajakokemusten johtavia tutkijoita, ja hän on kirjoittanut aiheesta kolme kirjaa. Vaikka hän on vieraillut ohjelmassani useita kertoja, yleisin NDE-kokemuksia vastaan esitetty vastaväite on ollut, että ne edistävät universalismia. - Anonyymi00108
Anonyymi00107 kirjoitti:
https://www.youtube.com/watch?v=A-gF7wWcrNM
Näkevätkö muslimit Muhammadin, kristityt Jeesuksen? Ihmiset väittävät usein, että kuolemanrajakokemukset (NDE:t) vahvistavat universalismia eli ajatusta siitä, että kaikki uskonnot ovat pohjimmiltaan yhtä totta ja johtavat samaan päämäärään. Mutta aineisto saattaa yllättää.
Tohtori Steve Miller on kuolemanrajakokemusten johtavia tutkijoita, ja hän on kirjoittanut aiheesta kolme kirjaa. Vaikka hän on vieraillut ohjelmassani useita kertoja, yleisin NDE-kokemuksia vastaan esitetty vastaväite on ollut, että ne edistävät universalismia."Hoitajat jä lääkärit ovat nähneet, miten eri tavalla uskova ja pakana kuolevat. Toiselle se on suuri ilo, toiselle kauhun paikka. Toinen lähtee hymy huulillaan, toinen surkeasti kirkuen."
Niistä kuolemanrajakokemuksista on kirjoitettu paljon kirjoja ja tehty paljon videoita viimeisten 34 vuoden aikana. - Anonyymi00109
Anonyymi00108 kirjoitti:
"Hoitajat jä lääkärit ovat nähneet, miten eri tavalla uskova ja pakana kuolevat. Toiselle se on suuri ilo, toiselle kauhun paikka. Toinen lähtee hymy huulillaan, toinen surkeasti kirkuen."
Niistä kuolemanrajakokemuksista on kirjoitettu paljon kirjoja ja tehty paljon videoita viimeisten 34 vuoden aikana.Niistä kuolemanrajakokemuksista on kirjoitettu paljon kirjoja ja tehty paljon videoita viimeisten 34 vuoden aikana.
- Anonyymi00110
Anonyymi00109 kirjoitti:
Niistä kuolemanrajakokemuksista on kirjoitettu paljon kirjoja ja tehty paljon videoita viimeisten 34 vuoden aikana.

30 vuotta sitten eli vuonna 1996, internetissä oli jo videoita. Videoita jaettiin esimerkiksi: ladattavina videotiedostoina,verkkosivuilla ja FTP-palvelimilla
erilaisissa varhaisissa videopalveluissa - Anonyymi00111
Anonyymi00102 kirjoitti:
"Hoitajat jä lääkärit ovat nähneet, miten eri tavalla uskova ja pakana kuolevat. Toiselle se on suuri ilo, toiselle kauhun paikka. Toinen lähtee hymy huulillaan, toinen surkeasti kirkuen."
https://www.youtube.com/watch?v=MAOaNM2R97M
Teksti videon alla.
ISLAM
Tämä on tiedon puutarha… paikka, jossa sydän löytää selkeyttä ja sielu valoa. Kaikki jakamamme sisältö perustuu Ahlus Sunnah wal Jama’ahin puhtaisiin opetuksiin ja ammentaa viisaudesta luotetuimmilta ja korkeasti arvostetuilta oppineilta, kuten tohtori Umar Faruq Abd-Allahilta, Shaykh Yahya Rhodukselta ja muilta, jotka kantavat pyhän perinteen valoa.
Täältä et löydä melua tai hämmennystä — ainoastaan totuutta, joka hyödyttää sieluasi, kohottaa sydäntäsi ja auttaa sinua kasvamaan uskossa, luonteessa ja deenissä. Jokaisen julkaisun tarkoituksena on ravita sinua… muistuttaa sinua… ja tuoda sinut lähemmäksi Häntä, joka ei koskaan unohda sinua."Hoitajat jä lääkärit ovat nähneet, miten eri tavalla uskova ja pakana kuolevat. Toiselle se on suuri ilo, toiselle kauhun paikka. Toinen lähtee hymy huulillaan, toinen surkeasti kirkuen."
https://www.youtube.com/watch?v=MAOaNM2R97M - Anonyymi00114
Anonyymi00111 kirjoitti:
"Hoitajat jä lääkärit ovat nähneet, miten eri tavalla uskova ja pakana kuolevat. Toiselle se on suuri ilo, toiselle kauhun paikka. Toinen lähtee hymy huulillaan, toinen surkeasti kirkuen."
https://www.youtube.com/watch?v=MAOaNM2R97M"Hoitajat jä lääkärit ovat nähneet, miten eri tavalla uskova ja pakana kuolevat. Toiselle se on suuri ilo, toiselle kauhun paikka. Toinen lähtee hymy huulillaan, toinen surkeasti kirkuen."
https://www.youtube.com/watch?v=Val5zxJ8UlE
NDE JÄLKEEN ISLAMIIN
Vuosien ajan uskoin olevani henkisellä parantumisen ja valaistumisen polulla, mutta jokin tuntui aina puuttuvan.
Syvällisen etsinnän, voimakkaiden kokemusten ja jumalallisten merkkien kautta minut johdatettiin Koraanin äärelle, ja löysin rauhan, jota minulla ei ollut koskaan aiemmin ollut.
Tämä on matkani vääränä pitämästäni hengellisyydestä Allahille ﷻ alistumiseen.
- Anonyymi00092
Sitten varmaan lopetatte toisten solvaaminen ja halveksunta.
- Anonyymi00094
Ovatko viralliset faktat liikaa sinulle?
- Anonyymi00115
"Hoitajat jä lääkärit ovat nähneet, miten eri tavalla uskova ja pakana kuolevat. Toiselle se on suuri ilo, toiselle kauhun paikka. Toinen lähtee hymy huulillaan, toinen surkeasti kirkuen."
MIKSI ET OTA SELVÄÄ?
https://www.youtube.com/watch?v=Val5zxJ8UlE
NDE JÄLKEEN ISLAMIIN - Anonyymi00116
Anonyymi00115 kirjoitti:
"Hoitajat jä lääkärit ovat nähneet, miten eri tavalla uskova ja pakana kuolevat. Toiselle se on suuri ilo, toiselle kauhun paikka. Toinen lähtee hymy huulillaan, toinen surkeasti kirkuen."
MIKSI ET OTA SELVÄÄ?
https://www.youtube.com/watch?v=Val5zxJ8UlE
NDE JÄLKEEN ISLAMIINDogmaattinen kristillinen oppijärjestelmä voidaan tutkia hegemonisena ideologiana, joka legitimoi olemassa olevia yhteiskunnallisia valtasuhteita esittämällä ne osana jumalallista järjestystä ja moraalista kosmosta. Erityisesti yhteiskunnan alempien luokkien näkökulmasta uskonnollinen etiikka korosti nöyryyttä, kuuliaisuutta, kärsivällisyyttä ja maallisen epäoikeudenmukaisuuden sietämistä, samalla kun oikeudenmukaisuuden toteutuminen siirrettiin tuonpuoleiseen todellisuuteen. Tällainen ajattelurakenne saattoi vähentää välitöntä motivaatiota kyseenalaistaa tai vastustaa vallitsevia yhteiskunnallisia hierarkioita, koska kärsimykselle annettiin transsendentti merkitys ja tulevaisuuteen siirretty palkkio. Joten kristinusko ei ollut ainoastaan uskonnollinen oppijärjestelmä vaan myös kulttuurinen ja poliittinen instituutio, joka osallistui sosiaalisen järjestyksen ylläpitämiseen ohjaamalla yksilöiden moraalista tietoisuutta, käyttäytymistä ja käsityksiä oikeutetusta vallasta. Tällöin kristinuskonnollinen maailmankuva voidaan ymmärtää mekanismina, joka kanavoi tietoisuuden kehittymisen myötä syntyviä kriittisiä ja kapinallisia impulsseja pois yhteiskunnallisesta muutoksesta kohti yksilöllistä moraalista itsensä kehittämistä ja ”pelastuksen” tavoittelua.
- Anonyymi00117
Anonyymi00116 kirjoitti:
Dogmaattinen kristillinen oppijärjestelmä voidaan tutkia hegemonisena ideologiana, joka legitimoi olemassa olevia yhteiskunnallisia valtasuhteita esittämällä ne osana jumalallista järjestystä ja moraalista kosmosta. Erityisesti yhteiskunnan alempien luokkien näkökulmasta uskonnollinen etiikka korosti nöyryyttä, kuuliaisuutta, kärsivällisyyttä ja maallisen epäoikeudenmukaisuuden sietämistä, samalla kun oikeudenmukaisuuden toteutuminen siirrettiin tuonpuoleiseen todellisuuteen. Tällainen ajattelurakenne saattoi vähentää välitöntä motivaatiota kyseenalaistaa tai vastustaa vallitsevia yhteiskunnallisia hierarkioita, koska kärsimykselle annettiin transsendentti merkitys ja tulevaisuuteen siirretty palkkio. Joten kristinusko ei ollut ainoastaan uskonnollinen oppijärjestelmä vaan myös kulttuurinen ja poliittinen instituutio, joka osallistui sosiaalisen järjestyksen ylläpitämiseen ohjaamalla yksilöiden moraalista tietoisuutta, käyttäytymistä ja käsityksiä oikeutetusta vallasta. Tällöin kristinuskonnollinen maailmankuva voidaan ymmärtää mekanismina, joka kanavoi tietoisuuden kehittymisen myötä syntyviä kriittisiä ja kapinallisia impulsseja pois yhteiskunnallisesta muutoksesta kohti yksilöllistä moraalista itsensä kehittämistä ja ”pelastuksen” tavoittelua.
Kavahdamme ihmisiä, jotka sulkevat mielensä uudelle tiedolle tai järkeilylle ja pitävät kaikkea, mikä ei ole uskonnollista dogmaa, vääränä.
On melkein koskettavaa, kuinka jotkut onnistuvat pysymään ajan ulottumattomissa – ei vain muutaman vuoden, vaan koko keskiajan ajan. Heidän mielensä on kuin vanha kirjastosali, pölyinen ja täynnä kiellettyjä kirjoja, joissa kaikki, mikä tuoksuu järjeltä tai kokeelliselta ajatukselta, on merkitty tulipunaisella “harhaoppi”-leimalla. Yksi yksinkertainen havainto, vaikka aurinko nousee idästä tai vesi virtaa alaspäin, voi laukaista paniikin: “Tuota ei ole Raamatussa, siis se on väärin!”
He vaeltavat verkossa kuin aikamatkaajat, valmiina hyökkäämään kaiken järkevän kimppuun. Foorumit ovat heidän linnakkeensa, ja siellä jokainen looginen väittämä, jokainen havainto, joka ei kumarra uskonnollista dogmaa, on kuin muukalainen linnanportilla – heti pitää huutaa, kalistella miekkoja ja julistaa sen harhaoppiseksi.
Hyvä ihminen, oletko sinä matkustanut aikakoneilla suoraan 1300-luvulta tänne, vain todistaaksesi meille, että tiede on turhaa ja järki on syntiä? Vai oletko vain niin taitava nostalgikko, että onnistut elämään täysin irrallaan nykyajasta, ihmetellen yhä miksi ihmiset puhuvat kokeista, todisteista ja logiikasta kuin ne olisivat muoti-ilmiöitä?
Ja silti, vaikka tämä ajattelutapa on kuin aikakapseli, se on hämmästyttävän kestävä. Mikään fakta, mikään järkevä argumentti ei murra sitä – se pysyy paikoillaan, tyytyväisenä omaan, pölyiseen vanhaan maailmankuvaansa, kuin ei koskaan olisi kuullutkaan sanontaa “mutta entä todistusaineisto?”.
Ja mikä parasta, te onnistutte tekemään tämän kaiken niin itsevarmasti, kuin olisitte itse ajan alkuperäinen tarkkailija, joka on nähnyt maailman syntyvän ja unohtanut, että sen jälkeen on tapahtunut jotain nimeltä “kehitys”.
Ja silti, te pysytte tyytyväisinä omassa pölyisessä maailmassanne, leimaten kaikki järkevän ripauksen harhaopiksi. Vain harva nykyajan ihminen osaa olla yhtä vakuuttunut siitä, että koko maailma on väärässä – paitsi te. On lähes kaunista, kuinka kestäväksi uskonnollinen dogma voi muodostua, kun se verhoutuu ylpeyteen. - Anonyymi00118
Anonyymi00117 kirjoitti:
Kavahdamme ihmisiä, jotka sulkevat mielensä uudelle tiedolle tai järkeilylle ja pitävät kaikkea, mikä ei ole uskonnollista dogmaa, vääränä.
On melkein koskettavaa, kuinka jotkut onnistuvat pysymään ajan ulottumattomissa – ei vain muutaman vuoden, vaan koko keskiajan ajan. Heidän mielensä on kuin vanha kirjastosali, pölyinen ja täynnä kiellettyjä kirjoja, joissa kaikki, mikä tuoksuu järjeltä tai kokeelliselta ajatukselta, on merkitty tulipunaisella “harhaoppi”-leimalla. Yksi yksinkertainen havainto, vaikka aurinko nousee idästä tai vesi virtaa alaspäin, voi laukaista paniikin: “Tuota ei ole Raamatussa, siis se on väärin!”
He vaeltavat verkossa kuin aikamatkaajat, valmiina hyökkäämään kaiken järkevän kimppuun. Foorumit ovat heidän linnakkeensa, ja siellä jokainen looginen väittämä, jokainen havainto, joka ei kumarra uskonnollista dogmaa, on kuin muukalainen linnanportilla – heti pitää huutaa, kalistella miekkoja ja julistaa sen harhaoppiseksi.
Hyvä ihminen, oletko sinä matkustanut aikakoneilla suoraan 1300-luvulta tänne, vain todistaaksesi meille, että tiede on turhaa ja järki on syntiä? Vai oletko vain niin taitava nostalgikko, että onnistut elämään täysin irrallaan nykyajasta, ihmetellen yhä miksi ihmiset puhuvat kokeista, todisteista ja logiikasta kuin ne olisivat muoti-ilmiöitä?
Ja silti, vaikka tämä ajattelutapa on kuin aikakapseli, se on hämmästyttävän kestävä. Mikään fakta, mikään järkevä argumentti ei murra sitä – se pysyy paikoillaan, tyytyväisenä omaan, pölyiseen vanhaan maailmankuvaansa, kuin ei koskaan olisi kuullutkaan sanontaa “mutta entä todistusaineisto?”.
Ja mikä parasta, te onnistutte tekemään tämän kaiken niin itsevarmasti, kuin olisitte itse ajan alkuperäinen tarkkailija, joka on nähnyt maailman syntyvän ja unohtanut, että sen jälkeen on tapahtunut jotain nimeltä “kehitys”.
Ja silti, te pysytte tyytyväisinä omassa pölyisessä maailmassanne, leimaten kaikki järkevän ripauksen harhaopiksi. Vain harva nykyajan ihminen osaa olla yhtä vakuuttunut siitä, että koko maailma on väärässä – paitsi te. On lähes kaunista, kuinka kestäväksi uskonnollinen dogma voi muodostua, kun se verhoutuu ylpeyteen.Ollessani vielä kristitty aloin kyseenalaistaa väitteen, jonka mukaan aidot hengelliset heräämiset ja yliluonnolliset kokemukset olisivat yksinomaan oman tradition piirissä esiintyviä ilmiöitä. Ajatus “vain meillä” ei osoittautunut minulle itsestään selväksi, vaan herätti epistemologisen levottomuuden, joka ei jättänyt rauhaan. Mikäli kokemukset todella toimisivat todisteena teologisesta ainutlaatuisuudesta, niiden tulisi ilmetä tavalla, joka erottaa yhden tradition muista. Tätä oletusta aloin systemaattisesti tarkastella.
Jo varhaisessa vaiheessa kävi ilmeiseksi, että rakenteellisesti samanlaisia kokemuksia esiintyy myös muissa kristinuskon lahkoissa, usein keskenään ristiriitaisista opillisista lähtökohdista huolimatta. Tämä havainto heikensi oletusta kokemuksen doktrinaalisesta yksiselitteisyydestä, mutta ei vielä ratkaissut kysymystä. Kun tarkastelua laajennettiin kristillisen kontekstin ulkopuolelle, ilmeni nopeasti, että täysin vastaavanlaisia kokemuskertomuksia esiintyy myös muissa maailmanuskonnoissa. Kokemusten fenomenologinen rakenne pysyi samana, vaikka teologinen tulkinta vaihtui. Jumalan nimi muuttui, mutta kokemuksen muoto säilyi.
Tätä taustaa vasten kiinnostukseni kohdistui myös historiallisesti dokumentoituihin herätysliikkeisiin ja niin sanottuun horrossaarnaamiseen. Erityisesti suomalaisessa kontekstissa esimerkiksi Helena Konttilan kaltaiset tapaukset osoittautuivat erikoisiksi.Näissä ilmiöissä yhdistyvät voimakas affektiivinen kokemus, muuttunut tajunnantila ja yhteisön tarjoama tulkintakehys, joka määrittää kokemuksen hengelliseksi ja jumalalliseksi. Olennaista on, että samankaltaisia ilmiöitä on dokumentoitu laajasti eri kulttuurisissa ja uskonnollisissa ympäristöissä, mikä viittaa ilmiön yleisinhimilliseen eikä traditionaalisesti ainutlaatuiseen luonteeseen.
Näiden havaintojen valossa alkoi käydä yhä selvemmäksi, että uskonnolliset kokemukset eivät sellaisenaan tue eksklusiivisia totuusväitteitä. Päinvastoin ne näyttäytyvät ilmiöinä, jotka paljastavat toistuvia rakenteita inhimillisessä tietoisuudessa ja sosiaalisessa merkityksenmuodostuksessa. Kokemus itsessään on subjektille todellinen ja usein elämää muokkaava, mutta sen teologinen tulkinta on sidoksissa niihin käsitteellisiin ja kulttuurisiin resursseihin, jotka ovat käytettävissä kokemuksen jäsentämiseksi. Näin ollen kokemusten universaali esiintyminen ei vahvista yksittäistä teologista järjestelmää, vaan pikemminkin problematisoi yrityksen käyttää kokemusta epistemisenä todisteena uskonnollisesta yksinoikeudesta.
Sama pätee parantumiskertomuksiin: “Allah paransi”, “Jeesus paransi” jne. Ilmiö on universaali, tulkinta paikallinen. Tästä seuraa melko ilmeinen ongelma yksinoikeudellisten totuusväitteiden kannalta.
Argumentti “elämäni muuttui täysin, kun Jumala tuli elämääni” ei myöskään ole informatiivinen. Identtisiä narratiiveja esiintyy käytännössä kaikissa maailman uskonnoissa: kristinuskossa, islamissa jne. ja niiden lukemattomissa alatraditioissa. "Jumalan" nimi vain vaihtuu, kokemuksen täysin sama rakenne pysyy. - Anonyymi00119
Anonyymi00118 kirjoitti:
Ollessani vielä kristitty aloin kyseenalaistaa väitteen, jonka mukaan aidot hengelliset heräämiset ja yliluonnolliset kokemukset olisivat yksinomaan oman tradition piirissä esiintyviä ilmiöitä. Ajatus “vain meillä” ei osoittautunut minulle itsestään selväksi, vaan herätti epistemologisen levottomuuden, joka ei jättänyt rauhaan. Mikäli kokemukset todella toimisivat todisteena teologisesta ainutlaatuisuudesta, niiden tulisi ilmetä tavalla, joka erottaa yhden tradition muista. Tätä oletusta aloin systemaattisesti tarkastella.
Jo varhaisessa vaiheessa kävi ilmeiseksi, että rakenteellisesti samanlaisia kokemuksia esiintyy myös muissa kristinuskon lahkoissa, usein keskenään ristiriitaisista opillisista lähtökohdista huolimatta. Tämä havainto heikensi oletusta kokemuksen doktrinaalisesta yksiselitteisyydestä, mutta ei vielä ratkaissut kysymystä. Kun tarkastelua laajennettiin kristillisen kontekstin ulkopuolelle, ilmeni nopeasti, että täysin vastaavanlaisia kokemuskertomuksia esiintyy myös muissa maailmanuskonnoissa. Kokemusten fenomenologinen rakenne pysyi samana, vaikka teologinen tulkinta vaihtui. Jumalan nimi muuttui, mutta kokemuksen muoto säilyi.
Tätä taustaa vasten kiinnostukseni kohdistui myös historiallisesti dokumentoituihin herätysliikkeisiin ja niin sanottuun horrossaarnaamiseen. Erityisesti suomalaisessa kontekstissa esimerkiksi Helena Konttilan kaltaiset tapaukset osoittautuivat erikoisiksi.Näissä ilmiöissä yhdistyvät voimakas affektiivinen kokemus, muuttunut tajunnantila ja yhteisön tarjoama tulkintakehys, joka määrittää kokemuksen hengelliseksi ja jumalalliseksi. Olennaista on, että samankaltaisia ilmiöitä on dokumentoitu laajasti eri kulttuurisissa ja uskonnollisissa ympäristöissä, mikä viittaa ilmiön yleisinhimilliseen eikä traditionaalisesti ainutlaatuiseen luonteeseen.
Näiden havaintojen valossa alkoi käydä yhä selvemmäksi, että uskonnolliset kokemukset eivät sellaisenaan tue eksklusiivisia totuusväitteitä. Päinvastoin ne näyttäytyvät ilmiöinä, jotka paljastavat toistuvia rakenteita inhimillisessä tietoisuudessa ja sosiaalisessa merkityksenmuodostuksessa. Kokemus itsessään on subjektille todellinen ja usein elämää muokkaava, mutta sen teologinen tulkinta on sidoksissa niihin käsitteellisiin ja kulttuurisiin resursseihin, jotka ovat käytettävissä kokemuksen jäsentämiseksi. Näin ollen kokemusten universaali esiintyminen ei vahvista yksittäistä teologista järjestelmää, vaan pikemminkin problematisoi yrityksen käyttää kokemusta epistemisenä todisteena uskonnollisesta yksinoikeudesta.
Sama pätee parantumiskertomuksiin: “Allah paransi”, “Jeesus paransi” jne. Ilmiö on universaali, tulkinta paikallinen. Tästä seuraa melko ilmeinen ongelma yksinoikeudellisten totuusväitteiden kannalta.
Argumentti “elämäni muuttui täysin, kun Jumala tuli elämääni” ei myöskään ole informatiivinen. Identtisiä narratiiveja esiintyy käytännössä kaikissa maailman uskonnoissa: kristinuskossa, islamissa jne. ja niiden lukemattomissa alatraditioissa. "Jumalan" nimi vain vaihtuu, kokemuksen täysin sama rakenne pysyy.HEI SINÄ IHMISEN KUVATUS SINUT ON TUTKITTU JA KIRJOITUKSESI ON LUETTU LÄPI ENKÄ SANO ENÄÄ MUUTA KUIN ETTÄ SINÄ LIHALLINEN IHMINEN MENET KADOTUKSEEN. ...
Alatyylinen katukieli jatkuu vielä pitkään....
Sen jälkeen kristitty antoi linkin "kadotukseen":
TERVEISIN JUMALAN SANA.. ALLEKIRJOITUS: JEESUS KRISTUS.
****************
MUTTA:
Enemmän objektiivisuutta. On linkkejä, joissa ihmiset tapaavat Allahin ja saavat "syntinsä anteeksi", on linkkejä, joissa jopa kristityt tapaavat Vishnun. joissa buddhalaiset tapaavat Buddhan, joissa kristitty kääntyy pois kristinuskosta kuolemanläheisen kokemuksen seurauksena, joissa kristitty kääntyy islamiin, joissa kristitty kääntyy itämaiseen filosofiaan, joissa joku muu saa tietoa jälleensyntymisestä monissa muissa kuolemanläheisessä kokemuksessa. Tällaisia tapauksia on niin paljon. - Anonyymi00120
Anonyymi00119 kirjoitti:
HEI SINÄ IHMISEN KUVATUS SINUT ON TUTKITTU JA KIRJOITUKSESI ON LUETTU LÄPI ENKÄ SANO ENÄÄ MUUTA KUIN ETTÄ SINÄ LIHALLINEN IHMINEN MENET KADOTUKSEEN. ...
Alatyylinen katukieli jatkuu vielä pitkään....
Sen jälkeen kristitty antoi linkin "kadotukseen":
TERVEISIN JUMALAN SANA.. ALLEKIRJOITUS: JEESUS KRISTUS.
****************
MUTTA:
Enemmän objektiivisuutta. On linkkejä, joissa ihmiset tapaavat Allahin ja saavat "syntinsä anteeksi", on linkkejä, joissa jopa kristityt tapaavat Vishnun. joissa buddhalaiset tapaavat Buddhan, joissa kristitty kääntyy pois kristinuskosta kuolemanläheisen kokemuksen seurauksena, joissa kristitty kääntyy islamiin, joissa kristitty kääntyy itämaiseen filosofiaan, joissa joku muu saa tietoa jälleensyntymisestä monissa muissa kuolemanläheisessä kokemuksessa. Tällaisia tapauksia on niin paljon."Hoitajat jä lääkärit ovat nähneet, miten eri tavalla uskova ja pakana kuolevat. Toiselle se on suuri ilo, toiselle kauhun paikka. Toinen lähtee hymy huulillaan, toinen surkeasti kirkuen."
Miksi et ota selvää, onko muilla erilaisia kokemuksia? Etkö ymmärrä, että kokemukset jäävät liian yksipuolisiksi, jos tarkastellaan vain yhtä aspektia? - Anonyymi00121
Anonyymi00120 kirjoitti:
"Hoitajat jä lääkärit ovat nähneet, miten eri tavalla uskova ja pakana kuolevat. Toiselle se on suuri ilo, toiselle kauhun paikka. Toinen lähtee hymy huulillaan, toinen surkeasti kirkuen."
Miksi et ota selvää, onko muilla erilaisia kokemuksia? Etkö ymmärrä, että kokemukset jäävät liian yksipuolisiksi, jos tarkastellaan vain yhtä aspektia?Etkö ymmärrä, että kokemukset jäävät liian yksipuolisiksi, jos tarkastellaan vain yhtä aspektia?
- Anonyymi00095
Ei olekaan. Tyhmä jättää uskomatta.
- Anonyymi00097
Ja viisas tietysti uskoo Jeesusta, olihan hän opettaja.
- Anonyymi00106
Anonyymi00097 kirjoitti:
Ja viisas tietysti uskoo Jeesusta, olihan hän opettaja.
Ja Paavalia.
- Anonyymi00113
Uskonharhaiset ovat antaneet vapaaehtoisesti höynäyttää itseään, kun taas me tervejärkiset tiedämme Raamatun olevan ainoastaan kokoelma ihmisen kirjoittamia mielikuvitustarinoita.
Toki uskonharhainenkin voi niin halutessaan eheytyä tervejärkiseksi, joten siinä mielessä heilläkin on toivoa. - Anonyymi00122
Anonyymi00113 kirjoitti:
Uskonharhaiset ovat antaneet vapaaehtoisesti höynäyttää itseään, kun taas me tervejärkiset tiedämme Raamatun olevan ainoastaan kokoelma ihmisen kirjoittamia mielikuvitustarinoita.
Toki uskonharhainenkin voi niin halutessaan eheytyä tervejärkiseksi, joten siinä mielessä heilläkin on toivoa.Jos kristityt rukoilevat ”oikeaa elävää Jumalaa”, miksi muiden uskontojen seuraajat kokevat täsmälleen samoja kokemuksia? Tiedän jo, mitä kristityt sanovat: että muiden uskontojen kokemukset ovat kaikki peräisin Saatanalta (ei ole väliä, että koko saatanaa ei ole edes olemassa)
https://csrs.nd.edu/assets/59930/williams_1902.pdf
William James kokoaa lukuisia eri uskontojen ja aikakausien ihmisten omia kuvauksia uskonnollisista kokemuksista. Hän lainaa esimerkiksi kristittyjä, juutalaisia, muslimeja, hindulaisia ja buddhalaisia sekä mystikkoja ja tavallisia uskovia. Näiden kertomusten avulla hän osoittaa, että eri uskontojen ihmiset kuvaavat usein hyvin samankaltaisia kokemuksia, kuten:
voimakasta rauhan tunnetta,
kokemusta jumalallisesta tai pyhästä läsnäolosta,
ykseyden tunnetta kaiken kanssa,
syvää iloa tai rakkautta,
elämän täydellistä muuttumista (kääntymyskokemus).
Hän lainaa esimerkiksi kristittyjä, juutalaisia, muslimeja, hindulaisia ja buddhalaisia sekä mystikkoja ja tavallisia uskovia. Näiden kertomusten avulla hän osoittaa, että eri uskontojen ihmiset kuvaavat usein hyvin samankaltaisia kokemuksia,
Jamesin johtopäätös on, että vaikka uskontojen tulkinnat näistä kokemuksista vaihtelevat, itse kokemuksissa on paljon yhteisiä piirteitä.
James käyttää al-Ghazalin kuvausta havainnollistamaan ajatusta, että uskonnollinen tieto voi perustua välittömään kokemukseen, ei pelkästään järkeilyyn. Al-Ghazali kertoo käyneensä läpi syvän hengellisen kriisin: hän alkoi epäillä kaikkea, mitä oli oppinut, kunnes päätyi siihen, että todellinen varmuus syntyy Jumalan antamasta sisäisestä valosta ja kokemuksesta, ei pelkästään loogisista todisteluista. James pitää tätä esimerkkinä mystisestä kokemuksesta.
Jamesin laajempi ajatuksensa on, että ihmiset eri uskonnoissa raportoivat samantyyppisiä kokemuksia rukouksessa, ihan vastakkaisissa uskonnoissa.
https://csrs.nd.edu/assets/59930/williams_1902.pdf - Anonyymi00123
Anonyymi00122 kirjoitti:
Jos kristityt rukoilevat ”oikeaa elävää Jumalaa”, miksi muiden uskontojen seuraajat kokevat täsmälleen samoja kokemuksia? Tiedän jo, mitä kristityt sanovat: että muiden uskontojen kokemukset ovat kaikki peräisin Saatanalta (ei ole väliä, että koko saatanaa ei ole edes olemassa)
https://csrs.nd.edu/assets/59930/williams_1902.pdf
William James kokoaa lukuisia eri uskontojen ja aikakausien ihmisten omia kuvauksia uskonnollisista kokemuksista. Hän lainaa esimerkiksi kristittyjä, juutalaisia, muslimeja, hindulaisia ja buddhalaisia sekä mystikkoja ja tavallisia uskovia. Näiden kertomusten avulla hän osoittaa, että eri uskontojen ihmiset kuvaavat usein hyvin samankaltaisia kokemuksia, kuten:
voimakasta rauhan tunnetta,
kokemusta jumalallisesta tai pyhästä läsnäolosta,
ykseyden tunnetta kaiken kanssa,
syvää iloa tai rakkautta,
elämän täydellistä muuttumista (kääntymyskokemus).
Hän lainaa esimerkiksi kristittyjä, juutalaisia, muslimeja, hindulaisia ja buddhalaisia sekä mystikkoja ja tavallisia uskovia. Näiden kertomusten avulla hän osoittaa, että eri uskontojen ihmiset kuvaavat usein hyvin samankaltaisia kokemuksia,
Jamesin johtopäätös on, että vaikka uskontojen tulkinnat näistä kokemuksista vaihtelevat, itse kokemuksissa on paljon yhteisiä piirteitä.
James käyttää al-Ghazalin kuvausta havainnollistamaan ajatusta, että uskonnollinen tieto voi perustua välittömään kokemukseen, ei pelkästään järkeilyyn. Al-Ghazali kertoo käyneensä läpi syvän hengellisen kriisin: hän alkoi epäillä kaikkea, mitä oli oppinut, kunnes päätyi siihen, että todellinen varmuus syntyy Jumalan antamasta sisäisestä valosta ja kokemuksesta, ei pelkästään loogisista todisteluista. James pitää tätä esimerkkinä mystisestä kokemuksesta.
Jamesin laajempi ajatuksensa on, että ihmiset eri uskonnoissa raportoivat samantyyppisiä kokemuksia rukouksessa, ihan vastakkaisissa uskonnoissa.
https://csrs.nd.edu/assets/59930/williams_1902.pdf"Jos ette mitään muuta usko, niin uskokaa kuitenkin edes se, ettei ketään väkisin Taivaaseen raahata. Kaikki sinne menevät sinne täysin vapaaehtoisesti."
Miksi se kuulostaa uhkaukselta? - Anonyymi00124
Anonyymi00123 kirjoitti:
"Jos ette mitään muuta usko, niin uskokaa kuitenkin edes se, ettei ketään väkisin Taivaaseen raahata. Kaikki sinne menevät sinne täysin vapaaehtoisesti."
Miksi se kuulostaa uhkaukselta?"Jos ette mitään muuta usko, niin uskokaa kuitenkin edes se, ettei ketään väkisin Taivaaseen raahata. Kaikki sinne menevät sinne täysin vapaaehtoisesti."
Miksi se kuulostaa uhkaukselta?
Kun vaihtoehdot on viritetty äärettömiksi, valinta lakkaa olemasta vapaa. Kukaan ei “valitse” rauhassa ikuista kidutusta. Se ei ole moraalinen harkinta, vaan selviytymisreaktio. Sormet hapuilevat oikeaa vastausta kuin koodia, joka estää hälytyksen laukeamisen. Usko ei synny rakkaudesta vaan riskienhallinnasta. - Anonyymi00125
Anonyymi00124 kirjoitti:
"Jos ette mitään muuta usko, niin uskokaa kuitenkin edes se, ettei ketään väkisin Taivaaseen raahata. Kaikki sinne menevät sinne täysin vapaaehtoisesti."
Miksi se kuulostaa uhkaukselta?
Kun vaihtoehdot on viritetty äärettömiksi, valinta lakkaa olemasta vapaa. Kukaan ei “valitse” rauhassa ikuista kidutusta. Se ei ole moraalinen harkinta, vaan selviytymisreaktio. Sormet hapuilevat oikeaa vastausta kuin koodia, joka estää hälytyksen laukeamisen. Usko ei synny rakkaudesta vaan riskienhallinnasta.Kun vaihtoehdot on viritetty äärettömiksi, valinta lakkaa olemasta vapaa. Kukaan ei “valitse” rauhassa ikuista kidutusta. Se ei ole moraalinen harkinta, vaan selviytymisreaktio. Sormet hapuilevat oikeaa vastausta kuin koodia, joka estää hälytyksen laukeamisen. Usko ei synny rakkaudesta vaan riskienhallinnasta.
- Anonyymi00126
Anonyymi00125 kirjoitti:
Kun vaihtoehdot on viritetty äärettömiksi, valinta lakkaa olemasta vapaa. Kukaan ei “valitse” rauhassa ikuista kidutusta. Se ei ole moraalinen harkinta, vaan selviytymisreaktio. Sormet hapuilevat oikeaa vastausta kuin koodia, joka estää hälytyksen laukeamisen. Usko ei synny rakkaudesta vaan riskienhallinnasta.
Se muistuttaa sopimusta, joka allekirjoitetaan ase ohimolla. “Rakastan sinua”, sanoo ääretön auktoriteetti, “mutta jos et vastaa oikein, kärsit loputtomasti.” Rakkaus, jonka taustalla seisoo helvetti, ei tunnu lahjalta. Se tuntuu ehdolta.
- Anonyymi00127
Anonyymi00126 kirjoitti:
Se muistuttaa sopimusta, joka allekirjoitetaan ase ohimolla. “Rakastan sinua”, sanoo ääretön auktoriteetti, “mutta jos et vastaa oikein, kärsit loputtomasti.” Rakkaus, jonka taustalla seisoo helvetti, ei tunnu lahjalta. Se tuntuu ehdolta.
"Onko oikeudenmukaisempaa valintaa?"
Kutsumalla kidutusta pyhäksi ei poisteta sen julmuutta, eikä kutsumalla ikuista kidutusta rakkaudeksi poistu sen äärettömyys tai epäoikeudenmukaisuus. - Anonyymi00128
Anonyymi00127 kirjoitti:
"Onko oikeudenmukaisempaa valintaa?"
Kutsumalla kidutusta pyhäksi ei poisteta sen julmuutta, eikä kutsumalla ikuista kidutusta rakkaudeksi poistu sen äärettömyys tai epäoikeudenmukaisuus.Ja silti koko asetelma perustuu oletukseen, että ihminen on jo lähtökohtaisesti syyllinen, jo valmiiksi tuomion alainen. Pelastus on tarpeen vain siksi, että rangaistus on olemassa. Uhka ja ratkaisu tulevat samasta lähteestä. Pelastaja pelastaa omalta järjestelmältään.
Silloin kysymys ei ole enää siitä, onko ihminen paha. Kysymys on, miksi ääretön olento tarvitsee äärettömän rangaistuksen pitääkseen luotunsa kurissa. Miksi rajallinen elämä oikeuttaisi rajattoman tuskan. Miksi epäusko – joka voi olla vain rehellinen epävarmuus – muuttuisi kosmiseksi rikokseksi. - Anonyymi00129
Anonyymi00128 kirjoitti:
Ja silti koko asetelma perustuu oletukseen, että ihminen on jo lähtökohtaisesti syyllinen, jo valmiiksi tuomion alainen. Pelastus on tarpeen vain siksi, että rangaistus on olemassa. Uhka ja ratkaisu tulevat samasta lähteestä. Pelastaja pelastaa omalta järjestelmältään.
Silloin kysymys ei ole enää siitä, onko ihminen paha. Kysymys on, miksi ääretön olento tarvitsee äärettömän rangaistuksen pitääkseen luotunsa kurissa. Miksi rajallinen elämä oikeuttaisi rajattoman tuskan. Miksi epäusko – joka voi olla vain rehellinen epävarmuus – muuttuisi kosmiseksi rikokseksi.Kun panoksena on äärettömyys, ihminen alkaa toimia kuin ohjelmoitu kone. Hän toistaa oikeat sanat, koska väärät sanat voivat maksaa liikaa. Hän muokkaa sisimpänsä vastaamaan hyväksyttyä kaavaa. Pelko on tehokkain käyttöjärjestelmä.
- Anonyymi00130
Anonyymi00129 kirjoitti:
Kun panoksena on äärettömyys, ihminen alkaa toimia kuin ohjelmoitu kone. Hän toistaa oikeat sanat, koska väärät sanat voivat maksaa liikaa. Hän muokkaa sisimpänsä vastaamaan hyväksyttyä kaavaa. Pelko on tehokkain käyttöjärjestelmä.
Ehkä radikaaleinta ei ole kapina. Ehkä radikaaleinta on pysähtyä ja sanoa: en hyväksy asetelmaa, jossa rakkaus tarvitsee uhkauksen. En hyväksy valintaa, joka ei ole valinta. En usko, että moraali tarvitsee ikuisen kidutuksen varjon pysyäkseen pystyssä.
Oven takana odotetaan vastausta.
Mutta ehkä ihminen ei olekaan syntynyt tuomion alle.
Ehkä hän ei tarvitse pelastusta kosmiselta kiristykseltä.
Ehkä hän ei ole biorobotti, joka reagoi pelkoon, vaan olento, joka voi kysyä:
Jos tämä on rakkautta, miksi se kuulostaa uhkaukselta? - Anonyymi00131
Anonyymi00130 kirjoitti:
Ehkä radikaaleinta ei ole kapina. Ehkä radikaaleinta on pysähtyä ja sanoa: en hyväksy asetelmaa, jossa rakkaus tarvitsee uhkauksen. En hyväksy valintaa, joka ei ole valinta. En usko, että moraali tarvitsee ikuisen kidutuksen varjon pysyäkseen pystyssä.
Oven takana odotetaan vastausta.
Mutta ehkä ihminen ei olekaan syntynyt tuomion alle.
Ehkä hän ei tarvitse pelastusta kosmiselta kiristykseltä.
Ehkä hän ei ole biorobotti, joka reagoi pelkoon, vaan olento, joka voi kysyä:
Jos tämä on rakkautta, miksi se kuulostaa uhkaukselta?Se muistuttaa sopimusta, joka allekirjoitetaan ase ohimolla. “Rakastan sinua”, sanoo ääretön auktoriteetti, “mutta jos et vastaa oikein, kärsit loputtomasti.” Rakkaus, jonka taustalla seisoo helvetti, ei tunnu lahjalta. Se tuntuu ehdolta.
Kop, kop, kop!
- Kuka siellä?
Jeesus.
- Tulin pelastamaan sinut.
Miltä?
- Siltä, mitä aion tehdä sinulle, jos et päästä minua sisään.
Koputus ei ole enää vain ääni ovella. Se on rakenne, joka on rakennettu todellisuuden ympärille.
Sanotaan, että tämä on rakkautta. Että Jumala rakastaa sinua niin paljon, että antoi mahdollisuuden pelastua. Mutta samaan hengenvetoon kerrotaan, että jos et tartu siihen mahdollisuuteen, seurauksena on ikuinen helvetti. Ei väliaikainen kuritus. Ei opettava kokemus. Vaan ääretön, päättymätön ero, kärsimys tai tuho.
Sitä kutsutaan rakkaudeksi.
Mutta jos pysähtyy hetkeksi ja riisuu sanat kauniista teologisista kääreistä, jäljelle jää asetelma, joka muistuttaa jotain aivan muuta. Ase ohimolla. Rahat tai henki. Allekirjoita tai kärsit. Suostu tai tuhoudut.
Kun vaihtoehtoihin liitetään äärettömyys, valinta lakkaa olemasta vapaa. Vapaa tahto, joka toimii loputtoman rangaistuksen varjossa, on kuin työntekijä, jolle sanotaan: “Saat vapaasti päättää, pysytkö täällä. Jos lähdet, sinut kidutetaan ikuisesti.” Tällaisessa tilanteessa kuuliaisuus ei ole rakkauden hedelmä. Se on pelon refleksi. - Anonyymi00132
Anonyymi00131 kirjoitti:
Se muistuttaa sopimusta, joka allekirjoitetaan ase ohimolla. “Rakastan sinua”, sanoo ääretön auktoriteetti, “mutta jos et vastaa oikein, kärsit loputtomasti.” Rakkaus, jonka taustalla seisoo helvetti, ei tunnu lahjalta. Se tuntuu ehdolta.
Kop, kop, kop!
- Kuka siellä?
Jeesus.
- Tulin pelastamaan sinut.
Miltä?
- Siltä, mitä aion tehdä sinulle, jos et päästä minua sisään.
Koputus ei ole enää vain ääni ovella. Se on rakenne, joka on rakennettu todellisuuden ympärille.
Sanotaan, että tämä on rakkautta. Että Jumala rakastaa sinua niin paljon, että antoi mahdollisuuden pelastua. Mutta samaan hengenvetoon kerrotaan, että jos et tartu siihen mahdollisuuteen, seurauksena on ikuinen helvetti. Ei väliaikainen kuritus. Ei opettava kokemus. Vaan ääretön, päättymätön ero, kärsimys tai tuho.
Sitä kutsutaan rakkaudeksi.
Mutta jos pysähtyy hetkeksi ja riisuu sanat kauniista teologisista kääreistä, jäljelle jää asetelma, joka muistuttaa jotain aivan muuta. Ase ohimolla. Rahat tai henki. Allekirjoita tai kärsit. Suostu tai tuhoudut.
Kun vaihtoehtoihin liitetään äärettömyys, valinta lakkaa olemasta vapaa. Vapaa tahto, joka toimii loputtoman rangaistuksen varjossa, on kuin työntekijä, jolle sanotaan: “Saat vapaasti päättää, pysytkö täällä. Jos lähdet, sinut kidutetaan ikuisesti.” Tällaisessa tilanteessa kuuliaisuus ei ole rakkauden hedelmä. Se on pelon refleksi.Ikuinen helvetti on äärimmäinen kontrollimekanismi. Se ei jätä tilaa rehelliselle epäilylle. Se ei siedä keskeneräisyyttä. Se ei hyväksy sitä, että ihminen saattaa vilpittömästi olla vakuuttumatta. Jos panoksena on ääretön tuska, kriittinen ajattelu muuttuu riskiksi, ja riskit minimoidaan. Ihminen alkaa mukautua.
Näin syntyy sisäinen sensuuri. Kysymys nousee mieleen, mutta se työnnetään alas. Epäily välähtää, mutta se tukahdutetaan. Ei siksi, että vastaus olisi löytynyt, vaan siksi, että väärä vastaus voi maksaa liikaa. Pelko alkaa ohjata ajattelua. Ja pelko on tehokkain ohjelmointikieli. - Anonyymi00133
Anonyymi00132 kirjoitti:
Ikuinen helvetti on äärimmäinen kontrollimekanismi. Se ei jätä tilaa rehelliselle epäilylle. Se ei siedä keskeneräisyyttä. Se ei hyväksy sitä, että ihminen saattaa vilpittömästi olla vakuuttumatta. Jos panoksena on ääretön tuska, kriittinen ajattelu muuttuu riskiksi, ja riskit minimoidaan. Ihminen alkaa mukautua.
Näin syntyy sisäinen sensuuri. Kysymys nousee mieleen, mutta se työnnetään alas. Epäily välähtää, mutta se tukahdutetaan. Ei siksi, että vastaus olisi löytynyt, vaan siksi, että väärä vastaus voi maksaa liikaa. Pelko alkaa ohjata ajattelua. Ja pelko on tehokkain ohjelmointikieli.Ikuinen helvetti on äärimmäinen kontrollimekanismi. Se ei jätä tilaa rehelliselle epäilylle. Se ei siedä keskeneräisyyttä. Se ei hyväksy sitä, että ihminen saattaa vilpittömästi olla vakuuttumatta.
- Anonyymi00134
Anonyymi00133 kirjoitti:
Ikuinen helvetti on äärimmäinen kontrollimekanismi. Se ei jätä tilaa rehelliselle epäilylle. Se ei siedä keskeneräisyyttä. Se ei hyväksy sitä, että ihminen saattaa vilpittömästi olla vakuuttumatta.
Silloin puhe rakkaudesta alkaa kuulostaa ristiriitaiselta. Rakkaus, joka vaatii vastarakkautta ikuisen rangaistuksen uhalla, ei ole ehdotonta. Se on ehdollista äärettömällä panoksella. Se ei sano: “Valitse minut, jos näet minut totena.” Se sanoo: “Valitse minut, tai kärsit loputtomasti.”
Jos ihminen on rajallinen, ajallisesti ja tiedollisesti, miten hän voi ansaita äärettömän tuomion? Miten epäusko – joka voi olla seurausta kasvatuksesta, kulttuurista, traumasta tai yksinkertaisesti rehellisestä epävarmuudesta – muuttuu rikokseksi, joka oikeuttaa loputtoman rangaistuksen? - Anonyymi00135
Anonyymi00134 kirjoitti:
Silloin puhe rakkaudesta alkaa kuulostaa ristiriitaiselta. Rakkaus, joka vaatii vastarakkautta ikuisen rangaistuksen uhalla, ei ole ehdotonta. Se on ehdollista äärettömällä panoksella. Se ei sano: “Valitse minut, jos näet minut totena.” Se sanoo: “Valitse minut, tai kärsit loputtomasti.”
Jos ihminen on rajallinen, ajallisesti ja tiedollisesti, miten hän voi ansaita äärettömän tuomion? Miten epäusko – joka voi olla seurausta kasvatuksesta, kulttuurista, traumasta tai yksinkertaisesti rehellisestä epävarmuudesta – muuttuu rikokseksi, joka oikeuttaa loputtoman rangaistuksen?Tässä kohtaa pelastuksen logiikka kääntyy itseään vastaan. Ihminen tarvitsee pelastusta vain siksi, että järjestelmä sisältää äärettömän uhan. Pelastaja pelastaa siltä, minkä oma oikeusjärjestelmä pitää yllä. Uhka ja ratkaisu tulevat samasta lähteestä.
Kun tätä kutsutaan rakkaudeksi, moni kokee sen nimen väärinkäytöksi. Rakkaus ilman vapautta ei ole rakkautta. Valinta ilman todellista vaihtoehtoa ei ole valinta. Ja usko, joka syntyy pelosta, ei ole luottamusta vaan selviytymistä. - Anonyymi00136
Anonyymi00135 kirjoitti:
Tässä kohtaa pelastuksen logiikka kääntyy itseään vastaan. Ihminen tarvitsee pelastusta vain siksi, että järjestelmä sisältää äärettömän uhan. Pelastaja pelastaa siltä, minkä oma oikeusjärjestelmä pitää yllä. Uhka ja ratkaisu tulevat samasta lähteestä.
Kun tätä kutsutaan rakkaudeksi, moni kokee sen nimen väärinkäytöksi. Rakkaus ilman vapautta ei ole rakkautta. Valinta ilman todellista vaihtoehtoa ei ole valinta. Ja usko, joka syntyy pelosta, ei ole luottamusta vaan selviytymistä."Jos ette mitään muuta usko, niin uskokaa kuitenkin edes se, ettei ketään väkisin Taivaaseen raahata. Kaikki sinne menevät sinne täysin vapaaehtoisesti."
Miksi se kuulostaa uhkaukselta?
Ase ohimolla ei muutu kukkaseppeleeksi siksi, että sen nimeksi annetaan armo.
Jos moraali tarvitsee ikuisen helvetin toimiakseen, mitä se kertoo moraalista? Jos ihminen tekee hyvää vain välttääkseen äärettömän rangaistuksen, onko se hyvyyttä vai laskelmointia? Ja jos hän rakastaa Jumalaa, koska pelkää helvettiä, onko se rakkautta vai alistumista?
Syvimmillään kysymys ei ehkä ole edes Jumalasta. Se on siitä, millaisen ihmiskuvan tällainen järjestelmä luo. Onko ihminen vapaa, etsivä ja erehtyvä olento – vai olento, jota täytyy ohjata äärettömällä uhalla? - Anonyymi00137
Anonyymi00136 kirjoitti:
"Jos ette mitään muuta usko, niin uskokaa kuitenkin edes se, ettei ketään väkisin Taivaaseen raahata. Kaikki sinne menevät sinne täysin vapaaehtoisesti."
Miksi se kuulostaa uhkaukselta?
Ase ohimolla ei muutu kukkaseppeleeksi siksi, että sen nimeksi annetaan armo.
Jos moraali tarvitsee ikuisen helvetin toimiakseen, mitä se kertoo moraalista? Jos ihminen tekee hyvää vain välttääkseen äärettömän rangaistuksen, onko se hyvyyttä vai laskelmointia? Ja jos hän rakastaa Jumalaa, koska pelkää helvettiä, onko se rakkautta vai alistumista?
Syvimmillään kysymys ei ehkä ole edes Jumalasta. Se on siitä, millaisen ihmiskuvan tällainen järjestelmä luo. Onko ihminen vapaa, etsivä ja erehtyvä olento – vai olento, jota täytyy ohjata äärettömällä uhalla?Jos koputus kuuluu, ja sen takana on ääni, joka sanoo: “Avaa, tai kärsit ikuisesti”, kaikkein inhimillisin teko ei ehkä ole totella.
Se voi olla pysähtyä ja sanoa: jos tämä on rakkautta, miksi se kuulostaa kiristykseltä? - Anonyymi00138
Anonyymi00137 kirjoitti:
Jos koputus kuuluu, ja sen takana on ääni, joka sanoo: “Avaa, tai kärsit ikuisesti”, kaikkein inhimillisin teko ei ehkä ole totella.
Se voi olla pysähtyä ja sanoa: jos tämä on rakkautta, miksi se kuulostaa kiristykseltä?Kristittyjen on pakko rakastaa sitä, joka lähettää ihmisiä ikuiseen kidutukseen. Koska jos ei rakasta, se on syy joutua ikuiseen kidutukseen. Mutta entä jos hän jonain päivänä lähettää myös "pelastuneet" ikuiseen kidutukseen? Koska miten voitte luottaa sellaisen sanaan, joka käyttäytyy niin? Kristityn elämä on siis jatkuvaa pelkoa, jopa "taivaassa".
"Jumala" tuomitsee suurimman osan koskaan eläneestä ihmiskunnasta kidutukseen.
Pelastuminen riippuu suhteesta häneen.
Jos hän on valmis tekemään tämän joillekin, mikä takaa ettei hän muuta mieltään?
Jos mitään ehdotonta takuuta ei ole, myös “pelastuneen” tila on periaatteessa epävarma.
Epävarmuus - ääretön rangaistus on pysyvä eksistentiaalinen pelko.
Tämä on johdonmukainen huoli. Se koskee Jumalan luotettavuutta.
Jos Jumala olisi moraalisesti mielivaltainen, silloin luottamus olisi mahdoton. Pelastus olisi vain väliaikainen armahdus tyrannilta, joka voi koska tahansa perua päätöksensä. Sellaisessa universumissa myös taivas olisi psykologisesti epävakaa paikka. Turva olisi illuusio. - Anonyymi00139
Anonyymi00138 kirjoitti:
Kristittyjen on pakko rakastaa sitä, joka lähettää ihmisiä ikuiseen kidutukseen. Koska jos ei rakasta, se on syy joutua ikuiseen kidutukseen. Mutta entä jos hän jonain päivänä lähettää myös "pelastuneet" ikuiseen kidutukseen? Koska miten voitte luottaa sellaisen sanaan, joka käyttäytyy niin? Kristityn elämä on siis jatkuvaa pelkoa, jopa "taivaassa".
"Jumala" tuomitsee suurimman osan koskaan eläneestä ihmiskunnasta kidutukseen.
Pelastuminen riippuu suhteesta häneen.
Jos hän on valmis tekemään tämän joillekin, mikä takaa ettei hän muuta mieltään?
Jos mitään ehdotonta takuuta ei ole, myös “pelastuneen” tila on periaatteessa epävarma.
Epävarmuus - ääretön rangaistus on pysyvä eksistentiaalinen pelko.
Tämä on johdonmukainen huoli. Se koskee Jumalan luotettavuutta.
Jos Jumala olisi moraalisesti mielivaltainen, silloin luottamus olisi mahdoton. Pelastus olisi vain väliaikainen armahdus tyrannilta, joka voi koska tahansa perua päätöksensä. Sellaisessa universumissa myös taivas olisi psykologisesti epävakaa paikka. Turva olisi illuusio.Pelastuminen riippuu suhteesta häneen.
Jos hän on valmis tekemään tämän joillekin, mikä takaa ettei hän muuta mieltään?
Jos mitään ehdotonta takuuta ei ole, myös “pelastuneen” tila on periaatteessa epävarma.
Epävarmuus - ääretön rangaistus on pysyvä eksistentiaalinen pelko.
Tämä on johdonmukainen huoli. Se koskee Jumalan luotettavuutta. - Anonyymi00140
Anonyymi00139 kirjoitti:
Pelastuminen riippuu suhteesta häneen.
Jos hän on valmis tekemään tämän joillekin, mikä takaa ettei hän muuta mieltään?
Jos mitään ehdotonta takuuta ei ole, myös “pelastuneen” tila on periaatteessa epävarma.
Epävarmuus - ääretön rangaistus on pysyvä eksistentiaalinen pelko.
Tämä on johdonmukainen huoli. Se koskee Jumalan luotettavuutta.Ja kristityt sanovat: ”Ettekö te ymmärrä, että mikään epäpyhä ei voi päästä taivaaseen?
Niin, mutta vaikka "Jumalalla "on valta teloittaa helvettiin heitetyt ihmiset armollisesti, hän päättää sen sijaan pitää heidät sadistisesti hengissä ilman armollista taukoa tai loppua heidän piinalleen. - Anonyymi00141
Anonyymi00140 kirjoitti:
Ja kristityt sanovat: ”Ettekö te ymmärrä, että mikään epäpyhä ei voi päästä taivaaseen?
Niin, mutta vaikka "Jumalalla "on valta teloittaa helvettiin heitetyt ihmiset armollisesti, hän päättää sen sijaan pitää heidät sadistisesti hengissä ilman armollista taukoa tai loppua heidän piinalleen.Sanotaan, että Jumala on rakkaus.
Mutta rakkaus, joka sanoo: “Sinä et kelpaa täydellisyyteen, joten pidän sinut elossa kärsimyksessä ilman taukoa”, ei kuulosta parantavalta. Se kuulostaa kontrollilta. Se kuulostaa vallankäytöltä äärimmilleen vietynä. Se kuulostaa järjestelmältä, jossa kipu on pysyvä osa kosmista hallintaa.
Ja jos tämä on totta, miten siihen voi luottaa?
Jos Jumala ylläpitää helvettiä tietoisesti, aktiivisesti, hetki hetkeltä, silloin jokainen huuto kaikuu hänen sallimanaan. Jokainen sekunti on hänen tahtonsa jatkumoa. Silloin helvetti ei ole pelkkä “seuraus”. Se on ylläpidetty tila.
Ja jos hän tekee tämän joillekin, miksi ei voisi tehdä sitä kenelle tahansa? Mikä takaa, ettei “pelastettu” ole vain toistaiseksi säästetty? Luottamus edellyttää johdonmukaisuutta. Mutta ääretön kidutus äärellisestä rikoksesta näyttää moraalisesti mielivaltaiselta. - Anonyymi00142
Anonyymi00141 kirjoitti:
Sanotaan, että Jumala on rakkaus.
Mutta rakkaus, joka sanoo: “Sinä et kelpaa täydellisyyteen, joten pidän sinut elossa kärsimyksessä ilman taukoa”, ei kuulosta parantavalta. Se kuulostaa kontrollilta. Se kuulostaa vallankäytöltä äärimmilleen vietynä. Se kuulostaa järjestelmältä, jossa kipu on pysyvä osa kosmista hallintaa.
Ja jos tämä on totta, miten siihen voi luottaa?
Jos Jumala ylläpitää helvettiä tietoisesti, aktiivisesti, hetki hetkeltä, silloin jokainen huuto kaikuu hänen sallimanaan. Jokainen sekunti on hänen tahtonsa jatkumoa. Silloin helvetti ei ole pelkkä “seuraus”. Se on ylläpidetty tila.
Ja jos hän tekee tämän joillekin, miksi ei voisi tehdä sitä kenelle tahansa? Mikä takaa, ettei “pelastettu” ole vain toistaiseksi säästetty? Luottamus edellyttää johdonmukaisuutta. Mutta ääretön kidutus äärellisestä rikoksesta näyttää moraalisesti mielivaltaiselta.Ja jos hän tekee tämän joillekin, miksi ei voisi tehdä sitä kenelle tahansa? Mikä takaa, ettei “pelastettu” ole vain toistaiseksi säästetty? Luottamus edellyttää johdonmukaisuutta. Mutta ääretön kidutus äärellisestä rikoksesta näyttää moraalisesti mielivaltaiselta.
- Anonyymi00143
Anonyymi00142 kirjoitti:
Ja jos hän tekee tämän joillekin, miksi ei voisi tehdä sitä kenelle tahansa? Mikä takaa, ettei “pelastettu” ole vain toistaiseksi säästetty? Luottamus edellyttää johdonmukaisuutta. Mutta ääretön kidutus äärellisestä rikoksesta näyttää moraalisesti mielivaltaiselta.
"Jos ette mitään muuta usko, niin uskokaa kuitenkin edes se, ettei ketään väkisin Taivaaseen raahata. Kaikki sinne menevät sinne täysin vapaaehtoisesti."
Miksi se kuulostaa uhkaukselta?
Ase ohimolla ei muutu kukkaseppeleeksi siksi, että sen nimeksi annetaan armo.
Jos mikään epäpyhä ei voi päästä taivaaseen, vaihtoehto ei silti loogisesti ole ikuinen sadismi. Vaihtoehto voisi olla loppu. Vaihtoehto voisi olla parantuminen. Vaihtoehto voisi olla universaali sovitus.
Ikuinen kidutus ei ole ainoa ratkaisu. Se on tietty ratkaisu.
Ja kun sitä kutsutaan oikeudenmukaisuudeksi tai rakkaudeksi, moni kokee, että sanat on irrotettu merkityksestään. Että pyhyyden nimissä puolustetaan jotain, mikä inhimillisessä moraalissa näyttäisi julmalta.
Jos tämä on jumalallinen oikeus, se on oikeutta, jota kukaan ihminen ei saisi harjoittaa. Ja jos kukaan ihminen ei saa toimia niin ilman, että kutsumme häntä hirviöksi, miksi äärettömyys tekisi teosta moraalisesti puhtaan?
Siinä on se terä. - Anonyymi00144
Anonyymi00143 kirjoitti:

Siinä on se terä.Ei kysymys siitä, voiko epäpyhä astua täydellisyyteen.
Vaan kysymys siitä, miksi täydellinen hyvyys tarvitsisi ääretöntä kärsimystä vastaukseksi epäpyhyyteen. - Anonyymi00145
Anonyymi00144 kirjoitti:
Ei kysymys siitä, voiko epäpyhä astua täydellisyyteen.
Vaan kysymys siitä, miksi täydellinen hyvyys tarvitsisi ääretöntä kärsimystä vastaukseksi epäpyhyyteen.Epätoivoinen yritys pelastaa ihmiset Jumalalta.
Joten jopa älykkäät kristityt ymmärtävät sen. He ovat ihmisiä.
https://www.kirkkojakaupunki.fi/-/toimittajalta-kristinusko-on-joko-jumalallinen-rakkaustarina-tai-kosminen-painajainen
Tässä, voitte itse lukea.
Ja jos hän tekee tämän joillekin, miksi ei voisi tehdä sitä kenelle tahansa? Mikä takaa, ettei “pelastettu” ole vain toistaiseksi säästetty?
Jos Jumala todella tuomitsee osan luoduistaan ikuiseen, tietoiseen kärsimykseen, silloin seuraa väistämättä yksi asia: hän on valmis ylläpitämään loputonta tuskaa. Ei vahingossa. Ei kyvyttömyyttään. Vaan tietoisesti, jatkuvasti, äärettömän vallan turvin.
Silloin kysymys ei ole enää “voiko epäpyhä päästä taivaaseen”.
Kysymys on: millainen olento pitää tietoisuuden hengissä vain kärsimyksen jatkumisen vuoksi? - Anonyymi00146
Anonyymi00145 kirjoitti:
Epätoivoinen yritys pelastaa ihmiset Jumalalta.
Joten jopa älykkäät kristityt ymmärtävät sen. He ovat ihmisiä.
https://www.kirkkojakaupunki.fi/-/toimittajalta-kristinusko-on-joko-jumalallinen-rakkaustarina-tai-kosminen-painajainen
Tässä, voitte itse lukea.
Ja jos hän tekee tämän joillekin, miksi ei voisi tehdä sitä kenelle tahansa? Mikä takaa, ettei “pelastettu” ole vain toistaiseksi säästetty?
Jos Jumala todella tuomitsee osan luoduistaan ikuiseen, tietoiseen kärsimykseen, silloin seuraa väistämättä yksi asia: hän on valmis ylläpitämään loputonta tuskaa. Ei vahingossa. Ei kyvyttömyyttään. Vaan tietoisesti, jatkuvasti, äärettömän vallan turvin.
Silloin kysymys ei ole enää “voiko epäpyhä päästä taivaaseen”.
Kysymys on: millainen olento pitää tietoisuuden hengissä vain kärsimyksen jatkumisen vuoksi?Jos hän tekee sen joillekin, miksi hän ei voisi tehdä sitä kenelle tahansa?
Mikä takaa, ettei “pelastettu” ole vain toistaiseksi säästetty? Mikä estää ääretöntä auktoriteettia muuttamasta ehtoja? Mikä pakottaa kaikkivaltiasta pysymään lupauksessaan? Kuka valvoo häntä? Kenen moraali sitoo häntä?
Jos vastaus on: “Hänen luonteensa on muuttumaton”, silloin joudutaan katsomaan suoraan sitä luonnetta. Se luonne sisältää valmiuden ylläpitää ikuista kärsimystä. Se ei ole hypoteettinen mahdollisuus – se on osa järjestelmää. - Anonyymi00147
Anonyymi00146 kirjoitti:
Jos hän tekee sen joillekin, miksi hän ei voisi tehdä sitä kenelle tahansa?
Mikä takaa, ettei “pelastettu” ole vain toistaiseksi säästetty? Mikä estää ääretöntä auktoriteettia muuttamasta ehtoja? Mikä pakottaa kaikkivaltiasta pysymään lupauksessaan? Kuka valvoo häntä? Kenen moraali sitoo häntä?
Jos vastaus on: “Hänen luonteensa on muuttumaton”, silloin joudutaan katsomaan suoraan sitä luonnetta. Se luonne sisältää valmiuden ylläpitää ikuista kärsimystä. Se ei ole hypoteettinen mahdollisuus – se on osa järjestelmää.Jos taas sanotaan: “Pelastetut ovat turvassa, koska Jumala on hyvä”, silloin hyväksi täytyy kutsua myös se, että toiset kärsivät loputtomasti. Hyvyyden määritelmä venytetään niin laajaksi, että se voi sisältää äärettömän kidutuksen.
- Anonyymi00148
Anonyymi00147 kirjoitti:
Jos taas sanotaan: “Pelastetut ovat turvassa, koska Jumala on hyvä”, silloin hyväksi täytyy kutsua myös se, että toiset kärsivät loputtomasti. Hyvyyden määritelmä venytetään niin laajaksi, että se voi sisältää äärettömän kidutuksen.
Jos hän tekee sen joillekin, miksi hän ei voisi tehdä sitä kenelle tahansa?
Mikä takaa, ettei “pelastettu” ole vain toistaiseksi säästetty? Mikä estää ääretöntä auktoriteettia muuttamasta ehtoja? Mikä pakottaa kaikkivaltiasta pysymään lupauksessaan? Kuka valvoo häntä? Kenen moraali sitoo häntä? - Anonyymi00149
Anonyymi00148 kirjoitti:
Jos hän tekee sen joillekin, miksi hän ei voisi tehdä sitä kenelle tahansa?
Mikä takaa, ettei “pelastettu” ole vain toistaiseksi säästetty? Mikä estää ääretöntä auktoriteettia muuttamasta ehtoja? Mikä pakottaa kaikkivaltiasta pysymään lupauksessaan? Kuka valvoo häntä? Kenen moraali sitoo häntä?Tässä kohtaa logiikka muuttuu hyytäväksi.
Taivaassa olet turvassa – mutta vain siksi, että kuulut oikeaan joukkoon. Samalla tiedät, että todellisuus sisältää paikan, jossa tietoisuudet palavat ilman loppua. Ja tämän järjestelmän on luonut ja sitä ylläpitää sama olento, jota ylistät täydelliseksi rakkaudeksi.
Jos hän pystyy tekemään tämän heille, hän pystyy tekemään sen myös sinulle.
Ainoa turvasi on hänen tahtonsa pysyvyys.
Mutta jos hänen tahtonsa sisältää äärettömän rangaistuksen mahdollisuuden, miten täydellinen turvallisuus on edes käsitteellisesti mahdollinen? - Anonyymi00150
Anonyymi00149 kirjoitti:
Tässä kohtaa logiikka muuttuu hyytäväksi.
Taivaassa olet turvassa – mutta vain siksi, että kuulut oikeaan joukkoon. Samalla tiedät, että todellisuus sisältää paikan, jossa tietoisuudet palavat ilman loppua. Ja tämän järjestelmän on luonut ja sitä ylläpitää sama olento, jota ylistät täydelliseksi rakkaudeksi.
Jos hän pystyy tekemään tämän heille, hän pystyy tekemään sen myös sinulle.
Ainoa turvasi on hänen tahtonsa pysyvyys.
Mutta jos hänen tahtonsa sisältää äärettömän rangaistuksen mahdollisuuden, miten täydellinen turvallisuus on edes käsitteellisesti mahdollinen?Tässä kohtaa koko rakenne alkaa muistuttaa absoluuttista monarkiaa kosmisessa mittakaavassa. Ei perustuslakia. Ei ulkopuolista moraalista standardia. Ei valitusinstanssia. Vain ääretön valta ja sen oma ilmoitus siitä, että se on hyvä.
Jos ihminen toimisi näin – loisi olentoja, joista osa tuomitaan ikuiseen tietoiseen tuskaan – kutsuisimme sitä äärimmäiseksi julmuudeksi. Mutta kun toimija on ääretön, sanasto muuttuu: oikeudenmukaisuus, pyhyys, mysteeri.
Superrajussa muodossa kysymys kuuluu näin:
Jos täydellinen olento pitää tietoisuuden hengissä vain, jotta kärsimys ei koskaan lopu, mikä erottaa sen sadismista – paitsi että se on ääretön? - Anonyymi00151
Anonyymi00150 kirjoitti:
Tässä kohtaa koko rakenne alkaa muistuttaa absoluuttista monarkiaa kosmisessa mittakaavassa. Ei perustuslakia. Ei ulkopuolista moraalista standardia. Ei valitusinstanssia. Vain ääretön valta ja sen oma ilmoitus siitä, että se on hyvä.
Jos ihminen toimisi näin – loisi olentoja, joista osa tuomitaan ikuiseen tietoiseen tuskaan – kutsuisimme sitä äärimmäiseksi julmuudeksi. Mutta kun toimija on ääretön, sanasto muuttuu: oikeudenmukaisuus, pyhyys, mysteeri.
Superrajussa muodossa kysymys kuuluu näin:
Jos täydellinen olento pitää tietoisuuden hengissä vain, jotta kärsimys ei koskaan lopu, mikä erottaa sen sadismista – paitsi että se on ääretön?"Jos ette mitään muuta usko, niin uskokaa kuitenkin edes se, ettei ketään väkisin Taivaaseen raahata. Kaikki sinne menevät sinne täysin vapaaehtoisesti."
Miksi se kuulostaa uhkaukselta?
Ase ohimolla ei muutu kukkaseppeleeksi siksi, että sen nimeksi annetaan armo.
Ja jos mitään ei ole hänen yläpuolellaan, silloin “hyvä” tarkoittaa vain “mitä hän tekee”. Moraali ei ole enää mitta, vaan seuraus. Hyvyys ei rajoita valtaa – valta määrittelee hyvyyden.
Tällaisessa universumissa luottamus ei perustu turvaan.
Se perustuu toivoon, että ääretön valta pysyy sinulle suosiollisena.
Ja se on eksistentiaalinen jännite, jota ei voi ohittaa kevyesti. - Anonyymi00152
Anonyymi00151 kirjoitti:
"Jos ette mitään muuta usko, niin uskokaa kuitenkin edes se, ettei ketään väkisin Taivaaseen raahata. Kaikki sinne menevät sinne täysin vapaaehtoisesti."
Miksi se kuulostaa uhkaukselta?
Ase ohimolla ei muutu kukkaseppeleeksi siksi, että sen nimeksi annetaan armo.
Ja jos mitään ei ole hänen yläpuolellaan, silloin “hyvä” tarkoittaa vain “mitä hän tekee”. Moraali ei ole enää mitta, vaan seuraus. Hyvyys ei rajoita valtaa – valta määrittelee hyvyyden.
Tällaisessa universumissa luottamus ei perustu turvaan.
Se perustuu toivoon, että ääretön valta pysyy sinulle suosiollisena.
Ja se on eksistentiaalinen jännite, jota ei voi ohittaa kevyesti.Jos Jumala on valmis tekemään tämän joillekin, millä perusteella voin olla täysin varma, ettei sama koske minua?
Onko “pelastetun” turvallisuus ehdotonta vai jatkuvan kuuliaisuuden varassa?
Kun vaihtoehdot on viritetty äärettömiksi, valinta lakkaa olemasta vapaa. Kukaan ei “valitse” rauhassa ikuista kidutusta. Se ei ole moraalinen harkinta, vaan selviytymisreaktio. Sormet hapuilevat oikeaa vastausta kuin koodia, joka estää hälytyksen laukeamisen. Usko ei synny rakkaudesta vaan riskienhallinnasta. - Anonyymi00154
Jos kristityt rukoilevat ”oikeaa elävää Jumalaa”, miksi muiden uskontojen seuraajat kokevat täsmälleen samoja kokemuksia? Tiedän jo, mitä kristityt sanovat: että muiden uskontojen kokemukset ovat kaikki peräisin Saatanalta (ei ole väliä, että koko saatanaa ei ole edes olemassa)
https://csrs.nd.edu/assets/59930/williams_1902.pdf - Anonyymi00155
Anonyymi00154 kirjoitti:
Jos kristityt rukoilevat ”oikeaa elävää Jumalaa”, miksi muiden uskontojen seuraajat kokevat täsmälleen samoja kokemuksia? Tiedän jo, mitä kristityt sanovat: että muiden uskontojen kokemukset ovat kaikki peräisin Saatanalta (ei ole väliä, että koko saatanaa ei ole edes olemassa)
https://csrs.nd.edu/assets/59930/williams_1902.pdfMiksi et ota selvää, onko muilla erilaisia kuolemanrajakokemuksia?
Etkö ymmärrä, että kokemukset jäävät liian yksipuolisiksi, jos tarkastellaan vain yhtä aspektia? - Anonyymi00159
Anonyymi00155 kirjoitti:
Miksi et ota selvää, onko muilla erilaisia kuolemanrajakokemuksia?
Etkö ymmärrä, että kokemukset jäävät liian yksipuolisiksi, jos tarkastellaan vain yhtä aspektia?"Monet ovat kuolleet ja nähneet vilahduksen taivasta tai helvettiä. Brian Melvin kertoo kokemuksestaan harvinaisen elävästi. Hän sai nähdä ensin helvetin, ja tultuaan tietysti uskoon, myös taivasta.
Hoitajat jä lääkärit ovat nähneet, miten eri tavalla uskova ja pakana kuolevat. Toiselle se on suuri ilo, toiselle kauhun paikka. Toinen lähtee hymy huulillaan, toinen surkeasti kirkuen."
Miksi et ota selvää, onko muilla erilaisia kuolemanrajakokemuksia?
Etkö ymmärrä, että kokemukset jäävät liian yksipuolisiksi, jos tarkastellaan vain yhtä aspektia?
Kuolemanrajakokemusten (NDE, near-death experiences) tarkastelu yhden kokemustyypin perusteella voi johtaa valikoivaan tulkintaan.
Tieteellisessä tutkimuksessa olennaista on juuri kokemusten vaihtelun systemaattinen kartoittaminen.
Kuolemanrajakokemusten (NDE, near-death experiences) tarkastelu yhden kokemustyypin perusteella AINA johtaa valikoivaan tulkintaan.

Tieteellisesti kiinnostavaa ei siis ole vain kysyä "millaisia kuolemanrajakokemukset ovat?", vaan myös "kuinka paljon ne vaihtelevat, millä tekijöillä vaihtelua voidaan selittää ja missä määrin kokemukset riippuvat esimerkiksi fysiologisesta tilasta, kulttuurista, odotuksista ja muistiprosesseista?"
Tieteellinen lähestymistapa edellyttää koko jakauman tarkastelua, myös sellaisia tapauksia, jotka eivät sovi ennakko-oletukseen.
Lisäksi on erotettava toisistaan kokemuksen fenomenologinen todellisuus ja väite siitä, mitä kokemus kertoo tietoisuuden mahdollisesta jatkumisesta kuoleman jälkeen. Ensimmäistä voidaan tutkia empiirisesti; jälkimmäinen on huomattavasti laajempi ontologinen kysymys.
Eli kyllä: jos tavoitteena on muodostaa mahdollisimman luotettava kuva kuolemanrajakokemuksista, erilaisten kokemustyyppien vertailu on välttämätöntä, ei sivuseikka. - Anonyymi00160
Anonyymi00159 kirjoitti:
"Monet ovat kuolleet ja nähneet vilahduksen taivasta tai helvettiä. Brian Melvin kertoo kokemuksestaan harvinaisen elävästi. Hän sai nähdä ensin helvetin, ja tultuaan tietysti uskoon, myös taivasta.
Hoitajat jä lääkärit ovat nähneet, miten eri tavalla uskova ja pakana kuolevat. Toiselle se on suuri ilo, toiselle kauhun paikka. Toinen lähtee hymy huulillaan, toinen surkeasti kirkuen."
Miksi et ota selvää, onko muilla erilaisia kuolemanrajakokemuksia?
Etkö ymmärrä, että kokemukset jäävät liian yksipuolisiksi, jos tarkastellaan vain yhtä aspektia?
Kuolemanrajakokemusten (NDE, near-death experiences) tarkastelu yhden kokemustyypin perusteella voi johtaa valikoivaan tulkintaan.
Tieteellisessä tutkimuksessa olennaista on juuri kokemusten vaihtelun systemaattinen kartoittaminen.
Kuolemanrajakokemusten (NDE, near-death experiences) tarkastelu yhden kokemustyypin perusteella AINA johtaa valikoivaan tulkintaan.
Tieteellisessä tutkimuksessa olennaista on juuri kokemusten vaihtelun systemaattinen kartoittaminen.
Tieteellisesti kiinnostavaa ei siis ole vain kysyä "millaisia kuolemanrajakokemukset ovat?", vaan myös "kuinka paljon ne vaihtelevat, millä tekijöillä vaihtelua voidaan selittää ja missä määrin kokemukset riippuvat esimerkiksi fysiologisesta tilasta, kulttuurista, odotuksista ja muistiprosesseista?"
Tieteellinen lähestymistapa edellyttää koko jakauman tarkastelua, myös sellaisia tapauksia, jotka eivät sovi ennakko-oletukseen.
Lisäksi on erotettava toisistaan kokemuksen fenomenologinen todellisuus ja väite siitä, mitä kokemus kertoo tietoisuuden mahdollisesta jatkumisesta kuoleman jälkeen. Ensimmäistä voidaan tutkia empiirisesti; jälkimmäinen on huomattavasti laajempi ontologinen kysymys.
Eli kyllä: jos tavoitteena on muodostaa mahdollisimman luotettava kuva kuolemanrajakokemuksista, erilaisten kokemustyyppien vertailu on välttämätöntä, ei sivuseikka.Tieteellisessä tutkimuksessa olennaista on juuri kokemusten vaihtelun systemaattinen kartoittaminen.
Kuolemanrajakokemusten (NDE, near-death experiences) tarkastelu yhden kokemustyypin perusteella AINA johtaa valikoivaan tulkintaan. - Anonyymi00161
Anonyymi00160 kirjoitti:
Tieteellisessä tutkimuksessa olennaista on juuri kokemusten vaihtelun systemaattinen kartoittaminen.
Kuolemanrajakokemusten (NDE, near-death experiences) tarkastelu yhden kokemustyypin perusteella AINA johtaa valikoivaan tulkintaan.Tieteellinen lähestymistapa edellyttää koko jakauman tarkastelua, myös sellaisia tapauksia, jotka eivät sovi ennakko-oletukseen.
- Anonyymi00163
Anonyymi00161 kirjoitti:
Tieteellinen lähestymistapa edellyttää koko jakauman tarkastelua, myös sellaisia tapauksia, jotka eivät sovi ennakko-oletukseen.
MIKSI ET OTA SELVÄÄ?
https://www.youtube.com/watch?v=Val5zxJ8UlE
NDE JÄLKEEN ISLAMIIN - Anonyymi00164
Anonyymi00163 kirjoitti:
MIKSI ET OTA SELVÄÄ?
https://www.youtube.com/watch?v=Val5zxJ8UlE
NDE JÄLKEEN ISLAMIINMIKSI ET OTA SELVÄÄ?
https://www.youtube.com/watch?v=7EPQgOwAkgc&pp=ygUJbmRlIGFsbGFo
Islam - Tapasin Allahin(Jumalan) kuolemanläheisessä kokemuksessani (NDE) Tapaamiseni Allahin kanssa | Video Essee |
https://www.youtube.com/watch?v=TZUupVwc-Uk
Nainen kuolee näkee profeetta Muhammedin sanoman jumalallisen ilmestyksen kuolemanläheisessä kokemuksessaan
Tieteellinen lähestymistapa edellyttää koko jakauman tarkastelua, myös sellaisia tapauksia, jotka eivät sovi ennakko-oletukseen.
Niistä kuolemanrajakokemuksista on kirjoitettu paljon kirjoja ja tehty paljon videoita viimeisten 34 vuoden aikana.
30 vuotta sitten eli vuonna 1996, internetissä oli jo videoita. Videoita jaettiin esimerkiksi: ladattavina videotiedostoina,verkkosivuilla ja FTP-palvelimilla
erilaisissa varhaisissa videopalveluissa - Anonyymi00174
Anonyymi00150 kirjoitti:
Tässä kohtaa koko rakenne alkaa muistuttaa absoluuttista monarkiaa kosmisessa mittakaavassa. Ei perustuslakia. Ei ulkopuolista moraalista standardia. Ei valitusinstanssia. Vain ääretön valta ja sen oma ilmoitus siitä, että se on hyvä.
Jos ihminen toimisi näin – loisi olentoja, joista osa tuomitaan ikuiseen tietoiseen tuskaan – kutsuisimme sitä äärimmäiseksi julmuudeksi. Mutta kun toimija on ääretön, sanasto muuttuu: oikeudenmukaisuus, pyhyys, mysteeri.
Superrajussa muodossa kysymys kuuluu näin:
Jos täydellinen olento pitää tietoisuuden hengissä vain, jotta kärsimys ei koskaan lopu, mikä erottaa sen sadismista – paitsi että se on ääretön?Jos et tarinasta erota edes Saatanaa Jumalasta, kun sitäkin kutsutaan Jumalaksi, voi olla, ettei aivosolusi vain riitä johtopäätösten tekemiseen.
- Anonyymi00175
Anonyymi00143 kirjoitti:
"Jos ette mitään muuta usko, niin uskokaa kuitenkin edes se, ettei ketään väkisin Taivaaseen raahata. Kaikki sinne menevät sinne täysin vapaaehtoisesti."
Miksi se kuulostaa uhkaukselta?
Ase ohimolla ei muutu kukkaseppeleeksi siksi, että sen nimeksi annetaan armo.
Jos mikään epäpyhä ei voi päästä taivaaseen, vaihtoehto ei silti loogisesti ole ikuinen sadismi. Vaihtoehto voisi olla loppu. Vaihtoehto voisi olla parantuminen. Vaihtoehto voisi olla universaali sovitus.
Ikuinen kidutus ei ole ainoa ratkaisu. Se on tietty ratkaisu.
Ja kun sitä kutsutaan oikeudenmukaisuudeksi tai rakkaudeksi, moni kokee, että sanat on irrotettu merkityksestään. Että pyhyyden nimissä puolustetaan jotain, mikä inhimillisessä moraalissa näyttäisi julmalta.
Jos tämä on jumalallinen oikeus, se on oikeutta, jota kukaan ihminen ei saisi harjoittaa. Ja jos kukaan ihminen ei saa toimia niin ilman, että kutsumme häntä hirviöksi, miksi äärettömyys tekisi teosta moraalisesti puhtaan?
Siinä on se terä.KOKO USKONNOSSA EI EDES OLE MITÄÄN TAIVASTA.
- Anonyymi00176
Anonyymi00175 kirjoitti:
KOKO USKONNOSSA EI EDES OLE MITÄÄN TAIVASTA.
Lisäystä - kilometrin mittaista pohdintaa peruspalikoilla, jotka nekin ovat väärät?! Mitä järkeä?!
- Anonyymi00112
Niin taivas kuin helvettikin ovat Raamatun mielikuvitustarinakokoelman satuiluja, ja jokainen täysijärkinen ymmärtää tämän tosiasian.
- Anonyymi00157
No siinä mielessä ei ole, kun muinainen metafysiikan opettaja luonnehti meidän todellisuuden nimeltä 'taivasten valtakunta', eli täysin eri asia mitä uskovaiset luulevat, ja se vastaa tieteen näkemystä suuresta, yhtenäisestä tietoisuuden kentästä. Mutta uskovaiset eivät nyt tajua hölkäsen pöläystä mistään.
- Anonyymi00158
Anonyymi00157 kirjoitti:
No siinä mielessä ei ole, kun muinainen metafysiikan opettaja luonnehti meidän todellisuuden nimeltä 'taivasten valtakunta', eli täysin eri asia mitä uskovaiset luulevat, ja se vastaa tieteen näkemystä suuresta, yhtenäisestä tietoisuuden kentästä. Mutta uskovaiset eivät nyt tajua hölkäsen pöläystä mistään.
Uskovaiset sotkevat totaalisesti kaikki jutut, että sekin missä olisi järkeä, muuttuu vain täysin järjettömäksi.
- Anonyymi00162
Anonyymi00158 kirjoitti:
Uskovaiset sotkevat totaalisesti kaikki jutut, että sekin missä olisi järkeä, muuttuu vain täysin järjettömäksi.
Ja miksi ei helvetinkin pystyisi määrittelemään ihmisen itselleen luomaksi, kun mokailee tuossa kentässä.
- Anonyymi00167
Anonyymi00162 kirjoitti:
Ja miksi ei helvetinkin pystyisi määrittelemään ihmisen itselleen luomaksi, kun mokailee tuossa kentässä.
Ei kyse ole vain siitä, mitä tuhansia vuosia sitten kirjoitettiin, vaan siitä miten me ajattelemme, jos nyt kukaan mitään edes ajattelee, kun on näitä pelkkiä 'mun mielestä' lätkittyjä raamattukopiointeja ilman järjen häivää.
- Anonyymi00177
Anonyymi00167 kirjoitti:

USKOON PAKOTTAJA VOI JATKAA RAUHASSA SAATANAN PALVONTAA JATKOSSAKIN.
IKUISESTI KIDUTTAJA EI OLE JUMALA! - Anonyymi00178
Anonyymi00177 kirjoitti:
USKOON PAKOTTAJA VOI JATKAA RAUHASSA SAATANAN PALVONTAA JATKOSSAKIN.
IKUISESTI KIDUTTAJA EI OLE JUMALA!"JUMALAN" MAINOSTAJA MAINOSTAA TODELLISUUDESSA SAATANA, JOTA HÄN PALVOO; IRONISESTI HÄN LUULEE MAINOSTAVANSA JUMALAA,
- Anonyymi00179
Anonyymi00167 kirjoitti:
Ei kyse ole vain siitä, mitä tuhansia vuosia sitten kirjoitettiin, vaan siitä miten me ajattelemme, jos nyt kukaan mitään edes ajattelee, kun on näitä pelkkiä 'mun mielestä' lätkittyjä raamattukopiointeja ilman järjen häivää.
Mutta huippuhan on se, kun uskovaiset valehteleva, muut uskovat ja syntyy tilanne mikä on edellä.
USKONNOSSA EI OLE TAIVASTA OLLENKAAN. - Anonyymi00180
Anonyymi00177 kirjoitti:
USKOON PAKOTTAJA VOI JATKAA RAUHASSA SAATANAN PALVONTAA JATKOSSAKIN.
IKUISESTI KIDUTTAJA EI OLE JUMALA!IKUISEN KIDUTTAMISEN YLISTÄMINEN JA PUOLUSTAMINEN nimittämällä se pyhäksi ei ratkaise moraalisia ristiriitoja, se vain peittää ne sanoilla.
Kristinuskon perinteissä on historian saatossa esiintynyt myös manipuloivaa opetusta: pelottamalla ihmisiä helvetillä on ohjattu ja kontrolloitu yhteisöjä. Tämä korostaa sitä, että oppi ei ole vain teologinen kysymys, vaan myös moraalinen ja sosiaalinen ongelma: jos Jumala on rakkaus ja kaikkivaltias, miksi hän sallisi näin epäoikeudenmukaisen, loputtoman rangaistuksen? - Anonyymi00181
Anonyymi00178 kirjoitti:
"JUMALAN" MAINOSTAJA MAINOSTAA TODELLISUUDESSA SAATANA, JOTA HÄN PALVOO; IRONISESTI HÄN LUULEE MAINOSTAVANSA JUMALAA,
Jos uskonnon tarkoitus on miellyttää sadistia ja sanoa sadistia rakastavaksi, jokin on pahasti vialla
- Anonyymi00182
Anonyymi00179 kirjoitti:
Mutta huippuhan on se, kun uskovaiset valehteleva, muut uskovat ja syntyy tilanne mikä on edellä.
USKONNOSSA EI OLE TAIVASTA OLLENKAAN.Ajatus siitä, että Jumala alistaisi ihmisvihollisensa loputtomaan tietoiseen kidutukseen, tekisi Hänestä moraalisesti pahemman kuin Hitleristä.
Loppujen lopuksi Hitler saattoi pirullisesti kiduttaa, polttaa ja kaasuttaa kuoliaaksi miljoonia ihmisiä, mutta hän ainakin antoi heidän kuolla.
Sitä vastoin oppi ikuisesta tuskasta viittaa siihen, että vaikka Jumalalla on valta teloittaa helvettiin heitetyt ihmiset armollisesti, hän päättää sen sijaan pitää heidät sadistisesti hengissä ilman armollista taukoa tai loppua heidän piinalleen. Tämä on törkeän moraalitonta.
Mitä oikeudenmukaisuuteen tulee, niin mikä synti tai synnillinen elämäntapa voisi ansaita loputtoman tietoisen kidutuksen? Eikö ole ilmeistä, että ajassa ja avaruudessa tehdyt äärelliset synnit eivät mitenkään voi ansaita ääretöntä rangaistusta - Anonyymi00183
Anonyymi00180 kirjoitti:
IKUISEN KIDUTTAMISEN YLISTÄMINEN JA PUOLUSTAMINEN nimittämällä se pyhäksi ei ratkaise moraalisia ristiriitoja, se vain peittää ne sanoilla.
Kristinuskon perinteissä on historian saatossa esiintynyt myös manipuloivaa opetusta: pelottamalla ihmisiä helvetillä on ohjattu ja kontrolloitu yhteisöjä. Tämä korostaa sitä, että oppi ei ole vain teologinen kysymys, vaan myös moraalinen ja sosiaalinen ongelma: jos Jumala on rakkaus ja kaikkivaltias, miksi hän sallisi näin epäoikeudenmukaisen, loputtoman rangaistuksen?Onko ääretön kidutus yhteensopiva rakkauden ja oikeudenmukaisuuden kanssa?
Jos ikuinen tietoinen kidutus on moraalisesti pahaa silloin, kun ihminen tekee sen, se ei muutu moraalisesti hyväksi vain siksi, että sen tekijäksi väitetään Jumala. - Anonyymi00184
Anonyymi00181 kirjoitti:
Jos uskonnon tarkoitus on miellyttää sadistia ja sanoa sadistia rakastavaksi, jokin on pahasti vialla
Sanat eivät muuta todellisuutta. Jos sadismi nimetään pyhyydeksi, se ei lakkaa olemasta sadismia.
Jos julmuus nimetään oikeudenmukaisuudeksi, se ei muutu oikeudenmukaisuudeksi. - Anonyymi00185
Anonyymi00182 kirjoitti:
Ajatus siitä, että Jumala alistaisi ihmisvihollisensa loputtomaan tietoiseen kidutukseen, tekisi Hänestä moraalisesti pahemman kuin Hitleristä.
Loppujen lopuksi Hitler saattoi pirullisesti kiduttaa, polttaa ja kaasuttaa kuoliaaksi miljoonia ihmisiä, mutta hän ainakin antoi heidän kuolla.
Sitä vastoin oppi ikuisesta tuskasta viittaa siihen, että vaikka Jumalalla on valta teloittaa helvettiin heitetyt ihmiset armollisesti, hän päättää sen sijaan pitää heidät sadistisesti hengissä ilman armollista taukoa tai loppua heidän piinalleen. Tämä on törkeän moraalitonta.
Mitä oikeudenmukaisuuteen tulee, niin mikä synti tai synnillinen elämäntapa voisi ansaita loputtoman tietoisen kidutuksen? Eikö ole ilmeistä, että ajassa ja avaruudessa tehdyt äärelliset synnit eivät mitenkään voi ansaita ääretöntä rangaistustaJos ikuinen tietoinen kidutus on moraalisesti pahaa silloin, kun ihminen tekee sen, se ei muutu moraalisesti hyväksi vain siksi, että sen tekijäksi väitetään Jumala.
- Anonyymi00186
Anonyymi00183 kirjoitti:
Onko ääretön kidutus yhteensopiva rakkauden ja oikeudenmukaisuuden kanssa?
Jos ikuinen tietoinen kidutus on moraalisesti pahaa silloin, kun ihminen tekee sen, se ei muutu moraalisesti hyväksi vain siksi, että sen tekijäksi väitetään Jumala.Sanat eivät muuta todellisuutta. Jos sadismi nimetään pyhyydeksi, se ei lakkaa olemasta sadismia.
Jos julmuus nimetään oikeudenmukaisuudeksi, se ei muutu oikeudenmukaisuudeksi.
Jos joku määrittelee rakkaudeksi teon, joka koostuu päättymättömästä tietoisesta kidutuksesta, hän ei ole muuttanut teon moraalista luonnetta – hän on vain vaihtanut sanan merkitystä. - Anonyymi00189
Anonyymi00179 kirjoitti:
Mutta huippuhan on se, kun uskovaiset valehteleva, muut uskovat ja syntyy tilanne mikä on edellä.
USKONNOSSA EI OLE TAIVASTA OLLENKAAN.Sama tilanne perisyntivalheen kanssa - koko maailma uskoo tuon Paavalin yhden kirjeen, yhden jakeen valheen.
Ei paratiisissä mitään Saatanaa ja syntiä ollut, tuon pitäisi sanoa jo järjenkin, vaikka olisi mikä satu - logiikan on pysyttävä saduissakin kohdillaan - Anonyymi00195
Anonyymi00189 kirjoitti:
Sama tilanne perisyntivalheen kanssa - koko maailma uskoo tuon Paavalin yhden kirjeen, yhden jakeen valheen.
Ei paratiisissä mitään Saatanaa ja syntiä ollut, tuon pitäisi sanoa jo järjenkin, vaikka olisi mikä satu - logiikan on pysyttävä saduissakin kohdillaanTämä on juuri se, mitä kuuluisan opettajan sanomaksi on kirjoitettu, että kyllä te hyttysiä siivilöitte, mutta nielette kamelin.
- Anonyymi00201
Anonyymi00195 kirjoitti:
Tämä on juuri se, mitä kuuluisan opettajan sanomaksi on kirjoitettu, että kyllä te hyttysiä siivilöitte, mutta nielette kamelin.
Koko aidon, oikean raamattukeskustelun lähtökohta totuutena olisi: uskonnossa ei ole taivasta, eikä Luojajumalan paratiisissa ollut syntiä ja Saatanaa. Jos nämä totuudet eivät ole kohdillaan, kaikki typerä vääntö on pielessä.
Löytyy wikipediasivu Augsburgin tunnustus, missä selitetään kaikki mitä uskonnossa opetetaan. Etsikää siitä nyt se taivas ja sinne meno/taivasten valtakunnan periminen tai lopettakaa valehtelemasta. - Anonyymi00202
Anonyymi00201 kirjoitti:
Koko aidon, oikean raamattukeskustelun lähtökohta totuutena olisi: uskonnossa ei ole taivasta, eikä Luojajumalan paratiisissa ollut syntiä ja Saatanaa. Jos nämä totuudet eivät ole kohdillaan, kaikki typerä vääntö on pielessä.
Löytyy wikipediasivu Augsburgin tunnustus, missä selitetään kaikki mitä uskonnossa opetetaan. Etsikää siitä nyt se taivas ja sinne meno/taivasten valtakunnan periminen tai lopettakaa valehtelemasta.Ja jos tapahtuisi ihme, ja tämän kohdan yli päästäisikn, olisi sitten keskustenaiheena, että mikä on tuo paratiisi, mutta vaikuttaa siltä, että siihen tarvitaan sitten seuraavat 1000 vuotta vielä.
- Anonyymi00203
Anonyymi00202 kirjoitti:
Ja jos tapahtuisi ihme, ja tämän kohdan yli päästäisikn, olisi sitten keskustenaiheena, että mikä on tuo paratiisi, mutta vaikuttaa siltä, että siihen tarvitaan sitten seuraavat 1000 vuotta vielä.
Sen verran voin paratiisista vihjaista - nyt aikaa edellä - metafysiikan opettaja Jeesuksen sanoin, vapaasta muistista:
"Onnellinen se, joka tuli olemaan ennen olemaan tulemista, häntä varten on paratiisissa viisi puuta, joiden lehdet eivät muutu kesällä, eikä talvella - se joka tuntee ne, häntä kivetkin palvelevat."
Ja jos joku tulee nyt jotakin sanomaan gnostilaisuudesta, niin ammun sen.
- Anonyymi00165
Eikä sinne kukaan oikeasti pääse. Kun sitä ei ole eikä portinvartijaakaan.
Turhien lupausten mestari, Jeesus.- Anonyymi00168
Nämä loputtomat taivaspohdinnat alkavat välillä kuulostaa enemmän lastentarhan hiekkalaatikolta kuin vakavalta keskustelulta ihmiselämän suurista kysymyksistä.
"Minun taivaspaikkani on oikea!"
"Ei, minun sääntökirjani vie oikeaan taivaaseen!"
"Sinun lelusi ovat vääriä, minun leluni ovat pyhiä!"
Asetelma muistuttaa lapsia, jotka riitelevät siitä, kuka omistaa hiekkalaatikon hienoimman lapion — paitsi että nyt lapion tilalla ovat maailmankuvat ja palkintona luvataan koko maailmankaikkeuden tärkein paikka.
Erityisen huvittavaa on se, kuinka varmuudella ihmiset voivat kiistellä paikasta, josta kukaan ei voi tuoda matkamuistoja, valokuvia tai tarkkaa karttaa takaisin. Silti jokainen ilmoittaa tietävänsä täsmälleen, kuka pääsee sisään ja kuka ei.
"Sinä et pääse minun taivaaseeni!"
Kuulostaa vähemmän ikuiselta viisaudelta ja enemmän siltä, että joku lapsi vartioisi keinun porttia ja päättäisi, kuka saa tulla mukaan leikkiin.
Ehkä aikuisempi kysymys olisi:
Miten ihmiset elävät tässä maailmassa — eivätkä vain kiistele siitä, kuka saa pääsylipun seuraavaan? - Anonyymi00169
Anonyymi00168 kirjoitti:
Nämä loputtomat taivaspohdinnat alkavat välillä kuulostaa enemmän lastentarhan hiekkalaatikolta kuin vakavalta keskustelulta ihmiselämän suurista kysymyksistä.
"Minun taivaspaikkani on oikea!"
"Ei, minun sääntökirjani vie oikeaan taivaaseen!"
"Sinun lelusi ovat vääriä, minun leluni ovat pyhiä!"
Asetelma muistuttaa lapsia, jotka riitelevät siitä, kuka omistaa hiekkalaatikon hienoimman lapion — paitsi että nyt lapion tilalla ovat maailmankuvat ja palkintona luvataan koko maailmankaikkeuden tärkein paikka.
Erityisen huvittavaa on se, kuinka varmuudella ihmiset voivat kiistellä paikasta, josta kukaan ei voi tuoda matkamuistoja, valokuvia tai tarkkaa karttaa takaisin. Silti jokainen ilmoittaa tietävänsä täsmälleen, kuka pääsee sisään ja kuka ei.
"Sinä et pääse minun taivaaseeni!"
Kuulostaa vähemmän ikuiselta viisaudelta ja enemmän siltä, että joku lapsi vartioisi keinun porttia ja päättäisi, kuka saa tulla mukaan leikkiin.
Ehkä aikuisempi kysymys olisi:
Miten ihmiset elävät tässä maailmassa — eivätkä vain kiistele siitä, kuka saa pääsylipun seuraavaan?Kaikki eivät kaipaa taivaspaikkaanne
Oletteko muuten koskaan ajatelleet, että kaikki ihmiset eivät edes halua sinne paikkaan, josta te niin innokkaasti jaatte pääsylippuja?
Taivaskeskusteluissa on välillä jotain huvittavan lapsellista. Yksi vakuuttaa tietävänsä oikean reitin, toinen kertoo omistavansa ainoan hyväksytyn sääntökirjan ja kolmas ilmoittaa suurella varmuudella, ketkä ovat tervetulleita ja ketkä eivät.
Aivan kuin maailmankaikkeuden portilla olisi joku näkymätön ovimies:
”Nimi listassa?”
”Ei.”
”No sitten ei asiaa.”
Ja kaikkein huvittavinta on ehkä se, että portinvartijat näyttävät olevan täysin varmoja siitä, että juuri heidän versionsa ikuisuudesta kiinnostaa kaikkia muitakin.
Mutta entä jos ei kiinnosta?
Entä jos joku ei halua sinun taivaspaikkaasi, sinun sääntöjäsi tai sinun määritelmääsi siitä, millainen ihmisen pitäisi olla päästäkseen hyväksytyksi?
Ehkä kaikkien ei tarvitse tavoitella samaa kuvitteellista palkintoa.
Ehkä olisi paljon kiinnostavampaa käyttää tämä elämä siihen, että kohtelemme täällä olevia ihmisiä ihmisinä — sen sijaan että käytämme aikamme väittelemällä siitä, kuka saa mahdollisesti jonkin tulevan elämän VIP-rannekkeen.
Taivaspaikasta voidaan väitellä loputtomiin.
Mutta täällä maan päällä ihmiset tarvitsevat vähän vähemmän portinvartijoita ja vähän enemmän toistensa kunnioittamista. - Anonyymi00170
Anonyymi00169 kirjoitti:
Kaikki eivät kaipaa taivaspaikkaanne
Oletteko muuten koskaan ajatelleet, että kaikki ihmiset eivät edes halua sinne paikkaan, josta te niin innokkaasti jaatte pääsylippuja?
Taivaskeskusteluissa on välillä jotain huvittavan lapsellista. Yksi vakuuttaa tietävänsä oikean reitin, toinen kertoo omistavansa ainoan hyväksytyn sääntökirjan ja kolmas ilmoittaa suurella varmuudella, ketkä ovat tervetulleita ja ketkä eivät.
Aivan kuin maailmankaikkeuden portilla olisi joku näkymätön ovimies:
”Nimi listassa?”
”Ei.”
”No sitten ei asiaa.”
Ja kaikkein huvittavinta on ehkä se, että portinvartijat näyttävät olevan täysin varmoja siitä, että juuri heidän versionsa ikuisuudesta kiinnostaa kaikkia muitakin.
Mutta entä jos ei kiinnosta?
Entä jos joku ei halua sinun taivaspaikkaasi, sinun sääntöjäsi tai sinun määritelmääsi siitä, millainen ihmisen pitäisi olla päästäkseen hyväksytyksi?
Ehkä kaikkien ei tarvitse tavoitella samaa kuvitteellista palkintoa.
Ehkä olisi paljon kiinnostavampaa käyttää tämä elämä siihen, että kohtelemme täällä olevia ihmisiä ihmisinä — sen sijaan että käytämme aikamme väittelemällä siitä, kuka saa mahdollisesti jonkin tulevan elämän VIP-rannekkeen.
Taivaspaikasta voidaan väitellä loputtomiin.
Mutta täällä maan päällä ihmiset tarvitsevat vähän vähemmän portinvartijoita ja vähän enemmän toistensa kunnioittamista.Elämän kirja ei siis oikeastaan lupaa vain elämää. Se lupaa ikuisen tilan, jossa elämästä on poistettu kaikki se, mikä tekee elämästä elämisen arvoista: epävarmuus, muutos, kapina, kysymykset, pettymykset ja mahdollisuus sanoa „ei”.
Mutta kuinka ihanaa. Nimi vain kirjaan, hymy kasvoille ja sitten kohti ikuisuutta – missä kaikki ovat onnellisia, koska heidän kuuluu olla onnellisia.
Kyllä siinä väkisinkin tulee mieleen, että jos tämä on taivaallisen ilon lopullinen huipentuma, niin ehkä kaikkein vaarallisin kysymys ei olekaan „pääsenkö taivaaseen?”, vaan:
„Entä jos en haluakaan sitä?” - Anonyymi00171
Anonyymi00170 kirjoitti:
Elämän kirja ei siis oikeastaan lupaa vain elämää. Se lupaa ikuisen tilan, jossa elämästä on poistettu kaikki se, mikä tekee elämästä elämisen arvoista: epävarmuus, muutos, kapina, kysymykset, pettymykset ja mahdollisuus sanoa „ei”.
Mutta kuinka ihanaa. Nimi vain kirjaan, hymy kasvoille ja sitten kohti ikuisuutta – missä kaikki ovat onnellisia, koska heidän kuuluu olla onnellisia.
Kyllä siinä väkisinkin tulee mieleen, että jos tämä on taivaallisen ilon lopullinen huipentuma, niin ehkä kaikkein vaarallisin kysymys ei olekaan „pääsenkö taivaaseen?”, vaan:
„Entä jos en haluakaan sitä?”Valitaan mieluummin Kuoleman kirjan.
En siksi, että kuolema olisi jotenkin kaunis tai tavoiteltava asia, vaan siksi, että ajatus ikuisesta uskonnollisesta palkinnosta kuulostaa minusta paljon kuvottavammalta. Ajatus siitä, että kuoleman jälkeen pitäisi vielä viettää ikuisuus samassa taivaallisessa seurassa, ylistämässä ja hymyilemässä onnellisena, koska niin kuuluu tehdä.
Kiitos vain, mutta ei kiitos.
Jos taivaallinen „palkinto” tarkoittaa sitä, että saan ikuisesti katsella samaa autuasta hymyä, kuunnella ylistystä ja vakuutella itselleni, kuinka suunnattoman onnellinen olen, niin ehkä Kuoleman kirja on sittenkin rehellisempi vaihtoehto.
Siinä ei ainakaan luvata minulle ikuista onnea samalla kun samalla kerrotaan, ettei minulla ole enää mitään oikeutta kyllästyä siihen.
Ja tässä kohtaa joku voi tietenkin avata Raamatun, osoittaa Elämän kirjaa ja sanoa:
„Katso, tähän sinä haluat nimesi.”
Minä vastaan:
„En halua.”
Jos vaihtoehtona on ikuinen uskonnollinen paratiisi, jossa kaikki on täydellistä, kaikki ovat onnellisia ja kaikki rakastavat samaa Jumalaa ikuisesti, niin antakaa minun sentään käyttää sitä kuuluisaa vapaata tahtoani.
Kirjoittakaa nimeni mieluummin Kuoleman kirjaan.
Sillä jos kerran viimeinenkin itsenäinen ajatukseni täytyy luovuttaa taivaallisen ikuisuuden sisäänpääsymaksuna, niin en ehkä halua sitä palkintoa.
Ja siinä onkin koko jutun ironisin kohta:
Minulle sanotaan, että saan valita vapaasti – mutta jos valitsen väärin, saan siitä ikuisen rangaistuksen.
Aika erikoinen määritelmä vapaudelle.
Mutta tervetuloa vain, Kuoleman kirja.
Ainakin sinä et lupaa minulle ikuista hymyä.
Ja juuri siksi saatat olla tämän koko tarinan rehellisin kirja. - Anonyymi00172
Anonyymi00171 kirjoitti:
Valitaan mieluummin Kuoleman kirjan.

Ja juuri siksi saatat olla tämän koko tarinan rehellisin kirja."Jotka eivät ole elämänkirjassa, ovat odottamassa viimeistä tuomiota tuonelassa."
Valitsen Kuoleman kirjan!
Piste! - Anonyymi00187
Anonyymi00172 kirjoitti:
"Jotka eivät ole elämänkirjassa, ovat odottamassa viimeistä tuomiota tuonelassa."
Valitsen Kuoleman kirjan!
Piste!Jos joku määrittelee rakkaudeksi teon, joka koostuu päättymättömästä tietoisesta kidutuksesta, hän ei ole muuttanut teon moraalista luonnetta – hän on vain vaihtanut sanan merkitystä.
Jos evankelista Saatana kutsuu sadismia rakkaudeksi ja pahuutta pyhäksi, se ei muuta sitä tosiasiaa, että hän palvoo Saatanaa.
USKOON PAKOTTAJA VOI JATKAA RAUHASSA SAATANAN PALVONTAA JATKOSSAKIN.
IKUISESTI KIDUTTAJA EI OLE JUMALA!
"JUMALAN" MAINOSTAJA MAINOSTAA TODELLISUUDESSA SAATANA, JOTA HÄN PALVOO; IRONISESTI HÄN LUULEE MAINOSTAVANSA JUMALAA, - Anonyymi00188
Anonyymi00187 kirjoitti:
Jos joku määrittelee rakkaudeksi teon, joka koostuu päättymättömästä tietoisesta kidutuksesta, hän ei ole muuttanut teon moraalista luonnetta – hän on vain vaihtanut sanan merkitystä.
Jos evankelista Saatana kutsuu sadismia rakkaudeksi ja pahuutta pyhäksi, se ei muuta sitä tosiasiaa, että hän palvoo Saatanaa.
USKOON PAKOTTAJA VOI JATKAA RAUHASSA SAATANAN PALVONTAA JATKOSSAKIN.
IKUISESTI KIDUTTAJA EI OLE JUMALA!
"JUMALAN" MAINOSTAJA MAINOSTAA TODELLISUUDESSA SAATANA, JOTA HÄN PALVOO; IRONISESTI HÄN LUULEE MAINOSTAVANSA JUMALAA,IKUISEN HELVETIN YLISTÄJÄ ON EVANKELISTA SAATANA JA SAMALLA SAATANAPNALVOJA. IRONISESTI HE EIVÄT YMMÄRRÄ, ETTÄ JOS KUTSUU SAATANAA JUMALAKSI, SE EI TEE SAATANASTA JUMALAA.
Jos evankelista Saatana kutsuu sadismia rakkaudeksi ja pahuutta pyhäksi, se ei muuta sitä tosiasiaa, että hän palvoo Saatanaa. - Anonyymi00190
Anonyymi00188 kirjoitti:
IKUISEN HELVETIN YLISTÄJÄ ON EVANKELISTA SAATANA JA SAMALLA SAATANAPNALVOJA. IRONISESTI HE EIVÄT YMMÄRRÄ, ETTÄ JOS KUTSUU SAATANAA JUMALAKSI, SE EI TEE SAATANASTA JUMALAA.
Jos evankelista Saatana kutsuu sadismia rakkaudeksi ja pahuutta pyhäksi, se ei muuta sitä tosiasiaa, että hän palvoo Saatanaa.Uskomus ei ansaitse ehdotonta kunnioitusta vain siksi, että se on vanha tai koska sen kannattajat väittävät, että sillä on jumalallinen auktoriteetti, jota he eivät voi todistaa; se ei myöskään saisi olla immuuni sille, että sitä kyseenalaistetaan sen aiheuttamaa skandaalia vastaavin ehdoin.
https://www.abc.net.au/religion/david-bentley-hart-obscenity-of-belief-in-eternal-hell/13356388
Ja usko siihen, että äärettömän älykkyyden, oikeudenmukaisuuden, rakkauden ja voiman omaava Jumala tuomitsisi järkevät olennot loputtoman kärsimyksen tilaan tai antaisi niiden tuomita itsensä omien harhakuvitelmiensa, tuskiensa ja vihansa vuoksi, on luultavasti pahempaa kuin pelkkä skandaali. - Anonyymi00191
Anonyymi00190 kirjoitti:
Uskomus ei ansaitse ehdotonta kunnioitusta vain siksi, että se on vanha tai koska sen kannattajat väittävät, että sillä on jumalallinen auktoriteetti, jota he eivät voi todistaa; se ei myöskään saisi olla immuuni sille, että sitä kyseenalaistetaan sen aiheuttamaa skandaalia vastaavin ehdoin.
https://www.abc.net.au/religion/david-bentley-hart-obscenity-of-belief-in-eternal-hell/13356388
Ja usko siihen, että äärettömän älykkyyden, oikeudenmukaisuuden, rakkauden ja voiman omaava Jumala tuomitsisi järkevät olennot loputtoman kärsimyksen tilaan tai antaisi niiden tuomita itsensä omien harhakuvitelmiensa, tuskiensa ja vihansa vuoksi, on luultavasti pahempaa kuin pelkkä skandaali.https://www.abc.net.au/religion/david-bentley-hart-obscenity-of-belief-in-eternal-hell/13356388
- Anonyymi00192
Anonyymi00191 kirjoitti:
https://www.abc.net.au/religion/david-bentley-hart-obscenity-of-belief-in-eternal-hell/13356388
Ah, mikä jumalallinen markkinointipuhe! Kun kaikkivaltias rakkaus esitellään olentona, joka rankaisee ikuisella kidutuksella, onhan siinä toki vaikuttava mainoslause: ”Tule vapaaehtoisesti uskoon – tai kärsi ikuisesti.” Harvinaisen lämminhenkinen myyntipuhe.
Ja tietenkin uskon pakottaja voi aivan rauhassa jatkaa saatananpalvontaansa — ainakin siinä ironisessa mielessä, että hän tekee omasta jumalakuvastaan juuri sellaisen hirviön, jota väittää vastustavansa. Hän julistaa rakkautta, mutta markkinoi pelkoa; puhuu armosta, mutta nostaa esiin ikuisen kidutuksen; vakuuttaa palvelevansa Jumalaa, vaikka hänen puheensa keskiössä on armoton kiduttaja.
Ehkä kaikkein huvittavinta onkin se, että ”Jumalan” mainostaja ei huomaa mainostavansa juuri sitä, mitä sanoo vihaavansa. Hän kuvittelee puolustavansa taivasta, mutta rakentaa puheessaan helvetin — ja kutsuu sitä jumalalliseksi oikeudenmukaisuudeksi.
Ikuisesti kiduttava olento ei muutu hyväksi vain siksi, että sen nimeksi kirjoitetaan isolla kirjaimella ”Jumala”. Pelottelu ei muutu rakkaudeksi julistamalla se uskonnoksi, eikä pakottaminen muutu totuudeksi kutsumalla sitä pelastukseksi. - Anonyymi00193
Anonyymi00192 kirjoitti:
Ah, mikä jumalallinen markkinointipuhe! Kun kaikkivaltias rakkaus esitellään olentona, joka rankaisee ikuisella kidutuksella, onhan siinä toki vaikuttava mainoslause: ”Tule vapaaehtoisesti uskoon – tai kärsi ikuisesti.” Harvinaisen lämminhenkinen myyntipuhe.
Ja tietenkin uskon pakottaja voi aivan rauhassa jatkaa saatananpalvontaansa — ainakin siinä ironisessa mielessä, että hän tekee omasta jumalakuvastaan juuri sellaisen hirviön, jota väittää vastustavansa. Hän julistaa rakkautta, mutta markkinoi pelkoa; puhuu armosta, mutta nostaa esiin ikuisen kidutuksen; vakuuttaa palvelevansa Jumalaa, vaikka hänen puheensa keskiössä on armoton kiduttaja.
Ehkä kaikkein huvittavinta onkin se, että ”Jumalan” mainostaja ei huomaa mainostavansa juuri sitä, mitä sanoo vihaavansa. Hän kuvittelee puolustavansa taivasta, mutta rakentaa puheessaan helvetin — ja kutsuu sitä jumalalliseksi oikeudenmukaisuudeksi.
Ikuisesti kiduttava olento ei muutu hyväksi vain siksi, että sen nimeksi kirjoitetaan isolla kirjaimella ”Jumala”. Pelottelu ei muutu rakkaudeksi julistamalla se uskonnoksi, eikä pakottaminen muutu totuudeksi kutsumalla sitä pelastukseksi."Jos ette mitään muuta usko, niin uskokaa kuitenkin edes se, ettei ketään väkisin Taivaaseen raahata. Kaikki sinne menevät sinne täysin vapaaehtoisesti."
Miksi se kuulostaa uhkaukselta?
Ah, mikä jumalallinen markkinointipuhe! Kun kaikkivaltias rakkaus esitellään olentona, joka rankaisee ikuisella kidutuksella, onhan siinä toki vaikuttava mainoslause: ”Tule vapaaehtoisesti uskoon – tai kärsi ikuisesti.” Harvinaisen lämminhenkinen myyntipuhe.
Ja tietenkin uskon pakottaja voi aivan rauhassa jatkaa saatananpalvontaansa — ainakin siinä ironisessa mielessä, että hän tekee omasta jumalakuvastaan juuri sellaisen hirviön, jota väittää vastustavansa. - Anonyymi00194
Anonyymi00193 kirjoitti:
"Jos ette mitään muuta usko, niin uskokaa kuitenkin edes se, ettei ketään väkisin Taivaaseen raahata. Kaikki sinne menevät sinne täysin vapaaehtoisesti."
Miksi se kuulostaa uhkaukselta?
Ah, mikä jumalallinen markkinointipuhe! Kun kaikkivaltias rakkaus esitellään olentona, joka rankaisee ikuisella kidutuksella, onhan siinä toki vaikuttava mainoslause: ”Tule vapaaehtoisesti uskoon – tai kärsi ikuisesti.” Harvinaisen lämminhenkinen myyntipuhe.
Ja tietenkin uskon pakottaja voi aivan rauhassa jatkaa saatananpalvontaansa — ainakin siinä ironisessa mielessä, että hän tekee omasta jumalakuvastaan juuri sellaisen hirviön, jota väittää vastustavansa."Kaikki sinne menevät sinne täysin vapaaehtoisesti."
”Tule vapaaehtoisesti uskoon – tai kärsi ikuisesti.” Harvinaisen lämminhenkinen myyntipuhe.
- Anonyymi00196
Jos taivaaseen haluat ei muuta mahdollisuutta ole kun kun ottaa Jeesuksen tarjoama pelastus vastaan.
- Anonyymi00197
"Jos taivaaseen haluat"
Idiootit sinne vai haluavat! - Anonyymi00198
Anonyymi00197 kirjoitti:
"Jos taivaaseen haluat"
Idiootit sinne vai haluavat!"Jos taivaaseen haluat"
https://www.youtube.com/watch?v=cQ4114XO-Xo
Tässä ovat pelastetut kristityt – kiinnostaako sinua tuollainen taivaallinen porukka? - Anonyymi00199
Anonyymi00198 kirjoitti:
"Jos taivaaseen haluat"
https://www.youtube.com/watch?v=cQ4114XO-Xo
Tässä ovat pelastetut kristityt – kiinnostaako sinua tuollainen taivaallinen porukka?Kristityt kuvittelevat palvovansa Jumalaa, mutta todellisuudessa he palvovat Saatanaa, koska Jumala ei kiduta ketään ikuisesti.
Kristinuskossa Jumalan ja Saatanan käsitteet ovat sekoittuneet keskenään. - Anonyymi00200
Anonyymi00198 kirjoitti:
"Jos taivaaseen haluat"
https://www.youtube.com/watch?v=cQ4114XO-Xo
Tässä ovat pelastetut kristityt – kiinnostaako sinua tuollainen taivaallinen porukka?https://www.youtube.com/watch?v=cQ4114XO-Xo
Ainoa oikea uskonto – jos et liity siihen, menee ikuiseen helvettiin. Videossa on pelastuneita kristittyjä; jokaisen on oltava heidän kaltaisensa pelastuakseen. Anonyymi00198 kirjoitti:
"Jos taivaaseen haluat"
https://www.youtube.com/watch?v=cQ4114XO-Xo
Tässä ovat pelastetut kristityt – kiinnostaako sinua tuollainen taivaallinen porukka?Häbödi skäbödi.🎃🇺🇸
- Anonyymi00204
Anonyymi00198 kirjoitti:
"Jos taivaaseen haluat"
https://www.youtube.com/watch?v=cQ4114XO-Xo
Tässä ovat pelastetut kristityt – kiinnostaako sinua tuollainen taivaallinen porukka?https://www.youtube.com/watch?v=io5oO2UDYWM
https://www.youtube.com/watch?v=O8BHzcBi5mc - Anonyymi00205
Anonyymi00199 kirjoitti:
Kristityt kuvittelevat palvovansa Jumalaa, mutta todellisuudessa he palvovat Saatanaa, koska Jumala ei kiduta ketään ikuisesti.
Kristinuskossa Jumalan ja Saatanan käsitteet ovat sekoittuneet keskenään.Eivät ole, vaan raamatun tarinassa on kaksi Jumalaa, joista toinen onkin Saatana.
- Anonyymi00206
Anonyymi00205 kirjoitti:
Eivät ole, vaan raamatun tarinassa on kaksi Jumalaa, joista toinen onkin Saatana.
Tarinassahan Jeesus itse on kuoliaaksi kidutettu ja kiroukseksi kirottu TOSI Jumala (Augsburgin tunnustus).
- Anonyymi00207
Anonyymi00206 kirjoitti:
Tarinassahan Jeesus itse on kuoliaaksi kidutettu ja kiroukseksi kirottu TOSI Jumala (Augsburgin tunnustus).
Uskovaisethan palvovat Jeesuksen nimeen Luojajumalan uhraamista, omien sanojensa mukaan.
- Anonyymi00208
Anonyymi00207 kirjoitti:
Uskovaisethan palvovat Jeesuksen nimeen Luojajumalan uhraamista, omien sanojensa mukaan.
Ja he tekevät tämän sen vuoksi, ettei Jumala laittaisi heitä helvettiin.
- Anonyymi00209
Anonyymi00208 kirjoitti:
Ja he tekevät tämän sen vuoksi, ettei Jumala laittaisi heitä helvettiin.
https://keskustelu.suomi24.fi/t/17625330/valekristityt#comment-143860408
- Anonyymi00210
Anonyymi00209 kirjoitti:
https://keskustelu.suomi24.fi/t/17625330/valekristityt#comment-143860408
Hyvä linkki!
- Anonyymi00211
Anonyymi00210 kirjoitti:
Hyvä linkki!
Mihin te tarvitsette näitä linkkejä?
- Anonyymi00212
Anonyymi00208 kirjoitti:
Ja he tekevät tämän sen vuoksi, ettei Jumala laittaisi heitä helvettiin.
OMISTAAKO - lisäys tähän - TEIDÄN MIELESTÄ JUMALA HELVETIN?
- Anonyymi00213
Anonyymi00211 kirjoitti:
Mihin te tarvitsette näitä linkkejä?
Analysointiin, erotteluun!
- Anonyymi00214
Anonyymi00212 kirjoitti:
OMISTAAKO - lisäys tähän - TEIDÄN MIELESTÄ JUMALA HELVETIN?
Tekö ette edes tajunneet, mitä siinä luki - auttoiko nämä/tämä linkki teidät nyt tajuamaan???
- Anonyymi00215
Anonyymi00213 kirjoitti:
Analysointiin, erotteluun!
"Mihin te tarvitsette näitä linkkejä?"
Tarkoituksena on tutustua materiaaliin, analysoida sitä ja tehdä tarvittavaa erottelua sen perusteella. Linkit ovat siis tarpeellisia, jotta voimme perehtyä sisältöön ja arvioida sitä tarkemmin. - Anonyymi00216
Anonyymi00214 kirjoitti:
Tekö ette edes tajunneet, mitä siinä luki - auttoiko nämä/tämä linkki teidät nyt tajuamaan???
SAATANA OMISTAA HELVETIN, VAIKKA SITÄ KUTSUTTAISIIN JUMALAN NIMELLÄ!
- Anonyymi00217
Anonyymi00215 kirjoitti:
"Mihin te tarvitsette näitä linkkejä?"
Tarkoituksena on tutustua materiaaliin, analysoida sitä ja tehdä tarvittavaa erottelua sen perusteella. Linkit ovat siis tarpeellisia, jotta voimme perehtyä sisältöön ja arvioida sitä tarkemmin."Mihin te tarvitsette näitä linkkejä?"
Tarvitsemme näitä linkkejä ennen kaikkea aineiston systemaattista tarkastelua varten. Tarkoituksena on perehtyä alkuperäisiin lähteisiin, arvioida niiden sisältöä ja tutkimuksellista relevanssia sekä analysoida, millaiseen näyttöön ja teoreettiseen viitekehykseen esitetyt väitteet perustuvat. Lisäksi lähteitä on tarpeen vertailla keskenään, jotta voidaan erottaa toisistaan eri tulkinnat ja mahdolliset johtopäätökset. Alkuperäiset linkit ovat tässä olennaisia, koska niiden avulla voidaan tarkistaa lähteiden konteksti, menetelmät, aineisto ja johtopäätökset eikä tukeuduta pelkästään toisen käden kuvauksiin tutkimuksista. - Anonyymi00218
Anonyymi00216 kirjoitti:
SAATANA OMISTAA HELVETIN, VAIKKA SITÄ KUTSUTTAISIIN JUMALAN NIMELLÄ!
Sellaista kaksipäistä hirviöjumalaa ei edes raamatun tarinassa ole, että sen toisessa kädessä olisi avaimet paratiisiin ja toisessa kädessä helvettiin!
- Anonyymi00219
Anonyymi00217 kirjoitti:
"Mihin te tarvitsette näitä linkkejä?"
Tarvitsemme näitä linkkejä ennen kaikkea aineiston systemaattista tarkastelua varten. Tarkoituksena on perehtyä alkuperäisiin lähteisiin, arvioida niiden sisältöä ja tutkimuksellista relevanssia sekä analysoida, millaiseen näyttöön ja teoreettiseen viitekehykseen esitetyt väitteet perustuvat. Lisäksi lähteitä on tarpeen vertailla keskenään, jotta voidaan erottaa toisistaan eri tulkinnat ja mahdolliset johtopäätökset. Alkuperäiset linkit ovat tässä olennaisia, koska niiden avulla voidaan tarkistaa lähteiden konteksti, menetelmät, aineisto ja johtopäätökset eikä tukeuduta pelkästään toisen käden kuvauksiin tutkimuksista."Mihin te tarvitsette näitä linkkejä?"
Pitääkö kristinuskoon pakottajan mielestä olla olemassa vain yksi oikea ajattelutapa, eikä muilla ole lupa ajatella toisin? Tieteellisestä näkökulmasta ei.
Pakottava tai autoritaarinen ajattelu voi pyrkiä siihen, että vain yksi tulkinta, mielipide tai maailmankuva hyväksytään ja vaihtoehtoiset näkemykset torjutaan. Tällöin kriittinen ajattelu ja eri näkökulmien esittäminen voidaan nähdä uhkana. Tieteellisessä tutkimuksessa lähtökohta on päinvastainen: väitteitä pitää voida kyseenalaistaa, perustella, vertailla ja tarvittaessa korjata uuden näytön perusteella. - Anonyymi00220
Anonyymi00218 kirjoitti:
Sellaista kaksipäistä hirviöjumalaa ei edes raamatun tarinassa ole, että sen toisessa kädessä olisi avaimet paratiisiin ja toisessa kädessä helvettiin!
Matt.7 luku - kaksi tietä, toinen vie takaisin paratiisiin ja toinen (sielun) kadotukseen.
- Anonyymi00221
Anonyymi00219 kirjoitti:
"Mihin te tarvitsette näitä linkkejä?"
Pitääkö kristinuskoon pakottajan mielestä olla olemassa vain yksi oikea ajattelutapa, eikä muilla ole lupa ajatella toisin? Tieteellisestä näkökulmasta ei.
Pakottava tai autoritaarinen ajattelu voi pyrkiä siihen, että vain yksi tulkinta, mielipide tai maailmankuva hyväksytään ja vaihtoehtoiset näkemykset torjutaan. Tällöin kriittinen ajattelu ja eri näkökulmien esittäminen voidaan nähdä uhkana. Tieteellisessä tutkimuksessa lähtökohta on päinvastainen: väitteitä pitää voida kyseenalaistaa, perustella, vertailla ja tarvittaessa korjata uuden näytön perusteella."Mihin te tarvitsette näitä linkkejä?"
Outo kysymys!
Usko ja älä kysele, niinkö? - Anonyymi00222
Anonyymi00220 kirjoitti:
Matt.7 luku - kaksi tietä, toinen vie takaisin paratiisiin ja toinen (sielun) kadotukseen.
Ja teille riittää tie sielun kadotukseen pelkästään, kun Saatanaa kutsutaan Jumalan nimellä, ja uhrina on itse Luojajumala Jeesuksen nimeen. Loistavaa.
- Anonyymi00223
Anonyymi00221 kirjoitti:
"Mihin te tarvitsette näitä linkkejä?"
Outo kysymys!
Usko ja älä kysele, niinkö?Aivan!
- Anonyymi00229
Anonyymi00223 kirjoitti:
Aivan!
Osaakohan sen Saatanan erottaa Jumalasta, jos järki ei riitä, 10 metriä pitkin analysointiketjuin?
- Anonyymi00230
Anonyymi00229 kirjoitti:
Osaakohan sen Saatanan erottaa Jumalasta, jos järki ei riitä, 10 metriä pitkin analysointiketjuin?
Voitko kertoa MITÄ ANALYSOITAVAA TÄSSÄ ON?
- Anonyymi00231
Anonyymi00221 kirjoitti:
"Mihin te tarvitsette näitä linkkejä?"
Outo kysymys!
Usko ja älä kysele, niinkö?Linkit ovat mainioita!
- Anonyymi00234
Anonyymi00231 kirjoitti:
Linkit ovat mainioita!
https://keskustelu.suomi24.fi/t/17625330/valekristityt#comment-143860408
- Anonyymi00235
”Sillä synnin palkka on kuolema, mutta Jumalan armolahja on iankaikkinen elämä Kristuksessa Jeesuksessa, meidän Herrassamme.”
Room 6:23- Anonyymi00240
Niin, ainoa ongelma olikin vain se, että Balsamoitu muumio olikin Pietarin 2.kirjeen Kointähti, Lucifer, mikä johdattaakin teidät väärää tietä helvettiin 1.Kor.3:13, kun se päivä tulessa ilmestyy, mikä näyttää teille mikä oli se TEKO uskoa Paavalia.
- Anonyymi00241
Huomaa pääte KRISTUKSESSA - KUTEN 1.kor.3 luvun viimeinen lause kuuluu - te olette Kristuksen, mutta Kristus onkin Jumalan (juutalaisten Baal-jumala) - on tärkeää nimenomaan tuo pääte "olla Kristuksessa.
- Anonyymi00237
Ihmisille on annettu vapaus valita.
- Anonyymi00245
Ase ohimolla ei ole vapaus!
- Anonyymi00238
Jumala tarjoaa armon jokaiselle tahdossaan mutta harva ottaa sen vastaan ja vielä harvempi elää siinä armossa loppuun asti. Eikä tämä armo ole toistuva tapahtuma vaan kertaluontoinen tapaus.
Näkemäni uni joka koski Jumalan armoa päättyi sanoihin: Jumala antaa synnit anteeksi ja se tapahtuu vain kerran.
Sitä ennen silmien alla oli arkki missä oli vanhalla Suomen kielellä kirjoitettua tekstiä ja valaistus oli hyvin hämärä, kynttilän tai lyhdyn valo
Uni alkoi autiomaassa ja taustalla oli oikealla puolella kirkas aurinko ja vasemmalla puolella suuri vuori kaukana minusta. Edessä oli erämaa ja seuraavaksi silmien eteen tulo pegramentti missä oli jotain muinaista kirjoitusta.
Mielestäni kyseessä oli käytännön esimerkki yhdestä niistä armonlahjoista mitä sain käyttööni saatuani kokea Jumalan armon.
Minulle tämä kokemus oli tosi ja yksi niistä hienoista kokemuksista joita olen saanut kokea Jumalan armon alaisena.
Näillä mennään eteenpäin. Jos olen seonnut päästäni niin se on tapahtunut hyvällä tavalla.
En julista Jumalan sanaa kadun kulmassa tai missään salissa lupaamalla Jumalan kostoa jos rikot hänen käskyjään ja peloittele ikuisella helvetillä. - Anonyymi00239
"Ei kenenkään ole pakko uskoa JEESUKSEEN."
Olen tuota otsikkoa miettinyt, että mitähän uskovaisille tapahtuisi, jos he uskoisivatkin JEESUSTA?- Anonyymi00242
Sanoohan Jeesus Joh.8, että juutalaisten Jumala on Saatana ja valheen isä.
- Anonyymi00243
Anonyymi00242 kirjoitti:
Sanoohan Jeesus Joh.8, että juutalaisten Jumala on Saatana ja valheen isä.
Mitä uskovaisille tapahtuisi, jos he uskoisivat Jeesusta?
- Anonyymi00249
https://keskustelu.suomi24.fi/t/17625330/valekristityt#comment-143860408
Jokainen planeettamme merkittävä uskonto perustuu vääristeltyjen totuuksien perustalle.
Se, mitä on poistettu, on tärkeämpää kuin se, mitä on säilytetty.
https://www.youtube.com/watch?v=qgqudEiPSHs

Jälleensyntymä kristinuskossa: https://afkimel.wordpress.com/wp-cont...
Jälleensyntymä Buddhalaisuudessa: / comparing-reincarnation-beliefs-between-hi...
Jälleensyntymä ja fatalismi Islamissa: Anne Bennett, Reincarnation, sect unity, and identity among the druze ja https://www.studioarabiyainegypt.com/...
Karma ja vapautumisen polku hindulaisuudessa: https://en.wikipedia.org/wiki/Karma_i... ja https://en.wikipedia.org/wiki/Lila_(H...) - Anonyymi00250
Anonyymi00249 kirjoitti:
https://keskustelu.suomi24.fi/t/17625330/valekristityt#comment-143860408
Jokainen planeettamme merkittävä uskonto perustuu vääristeltyjen totuuksien perustalle.
Se, mitä on poistettu, on tärkeämpää kuin se, mitä on säilytetty.
https://www.youtube.com/watch?v=qgqudEiPSHs
https://www.youtube.com/watch?v=qgqudEiPSHs
Jälleensyntymä kristinuskossa: https://afkimel.wordpress.com/wp-cont...
Jälleensyntymä Buddhalaisuudessa: / comparing-reincarnation-beliefs-between-hi...
Jälleensyntymä ja fatalismi Islamissa: Anne Bennett, Reincarnation, sect unity, and identity among the druze ja https://www.studioarabiyainegypt.com/...
Karma ja vapautumisen polku hindulaisuudessa: https://en.wikipedia.org/wiki/Karma_i... ja https://en.wikipedia.org/wiki/Lila_(H...)Anonyymi00011 kirjoitti:
https://www.youtube.com/watch?v=qgqudEiPSHs
Myytti synnistä ja perisynnistä: https://en.wikipedia.org/wiki/Sin

JEESUKSEN KADONNEET VUODET
Jeesus hän jätti kotimaansa Juudean pian lapsuutensa jälkeen ja oli poissa useita vuosia ennen kuin palasi syntymämaahansa ja aloitti hengellisen työnsä.
GNOSTILAISTEN TUKAHDUTTAMINEN
Samalla tavalla kuin yritettiin tukahduttaa Aleksandriassa opetettujen mysteerikoulujen uudelleen nousu, uusi Rooman hyväksymä valtionuskonto — virallinen kristinusko, jota kutsun konstantinukseksi — aloitti varhaisten todellisten kristittyjen, gnostilaisten, tukahduttamisen.
Filosofiat, joihin esoteerinen kristinusko perustuu, ovat tuhansia vuosia vanhempia kuin ensimmäisen vuosisadan kertomukset Jeesuksesta.
Gnostilaisuus tulee kreikan sanasta gnosis, joka tarkoittaa tietoa.
Gnostilaisuus oli ensimmäisen ja toisen vuosisadan uskonnollinen järjestelmä, jonka seuraajat kirjoittivat ja harjoittivat kristinuskoa edeltävää filosofiaa, jota Jeesuksen väitetään opiskelleen ja opettaneen.
Luonnollisesti tällainen esoteerinen tieto täytyi poistaa varhaisesta ulkoisesta kristinuskosta varhaisen kirkon toimesta, jotta gnostilaisuuden mahdollisesti muuttava voima ei saisi jalansijaa Rooman valtakunnassa eikä uhkaisi vakiintuneen hallitsevan luokan valtaa.
Nag Hammadin kirjoitukset ja muut gnostilaiset tekstit, kuten Pistis Sophia eli "Usko ja viisaus", sisälsivät ajatuksia, joita tuon ajan hallitsijat eivät varmasti halunneet leviävän laajalle.
Näihin opetuksiin kuului tieto näkymättömästä maailmasta, johon sisältyi käsitys kosmisesta moraalilaista, joka hallitsee vapaan tahdon perusteella tehtyjen tekojen seurauksia.
Gnostilaiset opettivat ja ymmärsivät luonnonlain filosofiansa ytimessä ja paljastivat sen hallinnan, mitä gnostilaiset kutsuivat arkoneiksi.
Arkoneilla tarkoitettiin maan hallitsijoita ja valtaluokkaa.
https://keskustelu.suomi24.fi/t/17625330/valekristityt#comment-143860408
https://www.youtube.com/watch?v=io5oO2UDYWM
He keksivät maailmanuskonnot. - Anonyymi00251
Anonyymi00250 kirjoitti:

He keksivät maailmanuskonnot.https://keskustelu.suomi24.fi/t/17625330/valekristityt#comment-143860408
https://www.youtube.com/watch?v=io5oO2UDYWM
He keksivät maailmanuskonnot.
aurinkomyytit ulottuvat hyvin kauas historiaan. Hän mainitsee esimerkiksi Tammuksen, Babylonin Nimrodin, zarathustralaisuuden, Egyptin Serapiksen sekä Horuksen ja Osiriksen. Hänen mukaansa historian aikana on ollut lukemattomia aurinkoon liittyviä sankarihahmoja, koska aurinko symboloi valoa, tietoa, valaistumista ja hengellisyyttä. Sankarit voittivat ensin oman sisäisen pimeytensä ja sen jälkeen yön pimeyden ylösnousevan auringon vertauskuvan kautta. Tästä hänen mukaansa koko allegorinen myytti sai alkunsa. - Anonyymi00254
JOITA JÄRJESTÄYTYNEET USKONNOT JA NIIDEN TAUSTALLA HÄÄRIVÄT TAHOT EIVÄT HALUA IHMISTEN LÖYTÄVÄN. JOKAINEN PLANEETTAMME MERKITTÄVÄ USKONTO PERUSTUU VÄÄRISTELTYJEN TOTUUKSIEN PERUSTALLE. SE, MITÄ ON POISTETTU, ON TÄRKEÄMPÄÄ KUIN SE, MITÄ ON SÄILYTETTY.
https://www.youtube.com/watch?v=qgqudEiPSHs - Anonyymi00255
Anonyymi00254 kirjoitti:
JOITA JÄRJESTÄYTYNEET USKONNOT JA NIIDEN TAUSTALLA HÄÄRIVÄT TAHOT EIVÄT HALUA IHMISTEN LÖYTÄVÄN. JOKAINEN PLANEETTAMME MERKITTÄVÄ USKONTO PERUSTUU VÄÄRISTELTYJEN TOTUUKSIEN PERUSTALLE. SE, MITÄ ON POISTETTU, ON TÄRKEÄMPÄÄ KUIN SE, MITÄ ON SÄILYTETTY.
https://www.youtube.com/watch?v=qgqudEiPSHsSE, MITÄ ON POISTETTU, ON TÄRKEÄMPÄÄ KUIN SE, MITÄ ON SÄILYTETTY.
- Anonyymi00256
Anonyymi00255 kirjoitti:
SE, MITÄ ON POISTETTU, ON TÄRKEÄMPÄÄ KUIN SE, MITÄ ON SÄILYTETTY.
Sol Invictus roomalaisessa kolikossa tältä ajalta. Puhuja toteaa, että saman aurinkojumalamyytin jatkuvuus voidaan nähdä Mithrassa, Zarathustrassa, Dionysoksessa, Horuksessa, Osiriksessa, Serapiksessa ja monissa muissa hahmoissa. Hänen mukaansa vuosisatojen aikana on ollut todennäköisesti satoja erilaisia aurinkojumalia.
- Anonyymi00257
Anonyymi00256 kirjoitti:
Sol Invictus roomalaisessa kolikossa tältä ajalta. Puhuja toteaa, että saman aurinkojumalamyytin jatkuvuus voidaan nähdä Mithrassa, Zarathustrassa, Dionysoksessa, Horuksessa, Osiriksessa, Serapiksessa ja monissa muissa hahmoissa. Hänen mukaansa vuosisatojen aikana on ollut todennäköisesti satoja erilaisia aurinkojumalia.
TÄRKEIMMÄT JA VOIMAKKAIMMAT HENGELLISET TOTUUDET ON POISTETTU TARKOITUKSELLA KAIKISTA PYHISTÄ TEKSTEISTÄ
- Anonyymi00258
Anonyymi00257 kirjoitti:
TÄRKEIMMÄT JA VOIMAKKAIMMAT HENGELLISET TOTUUDET ON POISTETTU TARKOITUKSELLA KAIKISTA PYHISTÄ TEKSTEISTÄ
NÄMÄ OVAT TIETOJA, JOTKA IHMISKUNTA TUNSI AIKOINAAN HYVIN, MUTTA JOTKA ON VIIMEISTEN TUHANSIEN VUOSIEN AIKANA JÄRJESTELMÄLLISESTI PYYHITTY POIS KAIKISTA TEKSTEISTÄ.
JÄLLEENSYNTYMISEN JA SIELUN TODELLISET LAIT, JOITA JÄRJESTÄYTYNEET USKONNOT JA NIIDEN TAUSTALLA HÄÄRIVÄT TAHOT EIVÄT HALUA IHMISTEN LÖYTÄVÄN. - Anonyymi00259
Anonyymi00258 kirjoitti:
NÄMÄ OVAT TIETOJA, JOTKA IHMISKUNTA TUNSI AIKOINAAN HYVIN, MUTTA JOTKA ON VIIMEISTEN TUHANSIEN VUOSIEN AIKANA JÄRJESTELMÄLLISESTI PYYHITTY POIS KAIKISTA TEKSTEISTÄ.
JÄLLEENSYNTYMISEN JA SIELUN TODELLISET LAIT, JOITA JÄRJESTÄYTYNEET USKONNOT JA NIIDEN TAUSTALLA HÄÄRIVÄT TAHOT EIVÄT HALUA IHMISTEN LÖYTÄVÄN.Näin alkuperäiset opetukset voitaisiin kumota ja ihmiset saataisiin jälleen mielenhallinnan alaisiksi.
Tämän suunnitelman toteuttajaksi valittiin hänen mukaansa Konstantinus, jota kutsutaan nimellä Konstantinus Suuri. Hän syntyi nimellä Flavius Valerius Aurelius, ja puhuja korostaa, että hän kuului Flaviusten dynastiaan.
https://www.youtube.com/watch?v=io5oO2UDYWM
Ratkaisuksi he toivat esiin Konstantinuksen, niin sanotun Konstantinus Suuren. Hän syntyi nimellä Flavius Valerius Aurelius, ja kuten näette, hän oli peräisin Flaviusten dynastiasta. Kaikki Flaviusten ja uusflaviusten dynastian keisarit olivat syntyjään Flaviuksia, joten hänen etunimensä oli Flavius. Hän ottaisi lopulta tehtäväkseen saattaa päätökseen uuden Rooman valtion hallitseman uskonnon. - Anonyymi00260
Anonyymi00259 kirjoitti:
Näin alkuperäiset opetukset voitaisiin kumota ja ihmiset saataisiin jälleen mielenhallinnan alaisiksi.
Tämän suunnitelman toteuttajaksi valittiin hänen mukaansa Konstantinus, jota kutsutaan nimellä Konstantinus Suuri. Hän syntyi nimellä Flavius Valerius Aurelius, ja puhuja korostaa, että hän kuului Flaviusten dynastiaan.
https://www.youtube.com/watch?v=io5oO2UDYWM
Ratkaisuksi he toivat esiin Konstantinuksen, niin sanotun Konstantinus Suuren. Hän syntyi nimellä Flavius Valerius Aurelius, ja kuten näette, hän oli peräisin Flaviusten dynastiasta. Kaikki Flaviusten ja uusflaviusten dynastian keisarit olivat syntyjään Flaviuksia, joten hänen etunimensä oli Flavius. Hän ottaisi lopulta tehtäväkseen saattaa päätökseen uuden Rooman valtion hallitseman uskonnon.https://keskustelu.suomi24.fi/t/17625330/valekristityt#comment-143860408
Konstantinus kokosi kardinaalit ja piispat kirkolliskokoukseen. Puhujan mukaan heitä vartioivat roomalaiset sadanpäälliköt, eikä heillä ollut vapautta poistua. Hän väittää Konstantinuksen sanoneen heille, että heidän oli luotava uskonto, joka kykenisi palauttamaan kansanjoukot mielenhallinnan kautta kuuliaisuuteen, tai he eivät poistuisi huoneesta elävinä.
Näin syntyi hänen mukaansa Rooman hyväksymä valtionuskonto. Nikean kirkolliskokous loi puhujan mukaan nykyisen kristinuskon muodon, jossa Jeesus esitettiin Jumalan Poikana. Hänen väitteensä mukaan juuri tuolloin Jeesukselle annettiin jumalallinen asema: hän ei enää ollut opettaja tai rabbi, joka julisti moraalia ja luonnonlakia, vaan Jumalan Poika, koska hänen tuli ottaa Sol Invictuksen, Rooman uskonnon voittamattoman aurinkojumalan, paikka. Puhujan mukaan kyse oli vain yhden jumalan korvaamisesta toisella, jotta ihmisille voitiin tarjota laimennettu versio samasta uskonnosta. - Anonyymi00261
Anonyymi00260 kirjoitti:
https://keskustelu.suomi24.fi/t/17625330/valekristityt#comment-143860408
Konstantinus kokosi kardinaalit ja piispat kirkolliskokoukseen. Puhujan mukaan heitä vartioivat roomalaiset sadanpäälliköt, eikä heillä ollut vapautta poistua. Hän väittää Konstantinuksen sanoneen heille, että heidän oli luotava uskonto, joka kykenisi palauttamaan kansanjoukot mielenhallinnan kautta kuuliaisuuteen, tai he eivät poistuisi huoneesta elävinä.
Näin syntyi hänen mukaansa Rooman hyväksymä valtionuskonto. Nikean kirkolliskokous loi puhujan mukaan nykyisen kristinuskon muodon, jossa Jeesus esitettiin Jumalan Poikana. Hänen väitteensä mukaan juuri tuolloin Jeesukselle annettiin jumalallinen asema: hän ei enää ollut opettaja tai rabbi, joka julisti moraalia ja luonnonlakia, vaan Jumalan Poika, koska hänen tuli ottaa Sol Invictuksen, Rooman uskonnon voittamattoman aurinkojumalan, paikka. Puhujan mukaan kyse oli vain yhden jumalan korvaamisesta toisella, jotta ihmisille voitiin tarjota laimennettu versio samasta uskonnosta.kyse oli vain yhden jumalan korvaamisesta toisella, jotta ihmisille voitiin tarjota laimennettu versio samasta uskonnosta.
Samalla laadittiin hänen mukaansa voimakkaasti sensuroitu kanoninen Raamattu. Sen ulkopuolelle jätettiin ja tukahdutettiin satoja hengellisiä ja esoteerisia kirjoituksia, mukaan lukien Nag Hammadin kirjasto, josta hän kertoo myöhemmin. Hän väittää, että heidän tehtävänään oli pyyhkiä totuus pois ja syöttää kansalle valheita – aivan kuten nykyajan media hänen mielestään tekee. - Anonyymi00263
muinaisen maailman kolminaisuudet muuttuivat myöhemmin uuden uskonnon kolminaisuuksiksi. Hänen mukaansa samanlaisia kolminaisuuksia esiintyi kaikkialla muinaisessa maailmassa aivan kuten aurinkojumaliakin. Esimerkkinä hän mainitsee Semiramiksen, Nimrodin ja Tammuksen.
- Anonyymi00264
Anonyymi00263 kirjoitti:
muinaisen maailman kolminaisuudet muuttuivat myöhemmin uuden uskonnon kolminaisuuksiksi. Hänen mukaansa samanlaisia kolminaisuuksia esiintyi kaikkialla muinaisessa maailmassa aivan kuten aurinkojumaliakin. Esimerkkinä hän mainitsee Semiramiksen, Nimrodin ja Tammuksen.
https://www.youtube.com/watch?v=qgqudEiPSHs
TÄRKEIMMÄT JA VOIMAKKAIMMAT HENGELLISET TOTUUDET ON POISTETTU TARKOITUKSELLA KAIKISTA PYHISTÄ TEKSTEISTÄ. NÄMÄ OVAT TIETOJA, JOTKA IHMISKUNTA TUNSI AIKOINAAN HYVIN, MUTTA JOTKA ON VIIMEISTEN TUHANSIEN VUOSIEN AIKANA JÄRJESTELMÄLLISESTI PYYHITTY POIS KAIKISTA TEKSTEISTÄ. NÄMÄ IHMISKUNNALLE ANNETUT ALKUPERÄISET PYHÄT OPETUKSET PALJASTAVAT TIETOISUUDEN, JÄLLEENSYNTYMISEN JA SIELUN TODELLISET LAIT, JOITA JÄRJESTÄYTYNEET USKONNOT JA NIIDEN TAUSTALLA HÄÄRIVÄT TAHOT EIVÄT HALUA IHMISTEN LÖYTÄVÄN. JOKAINEN PLANEETTAMME MERKITTÄVÄ USKONTO PERUSTUU VÄÄRISTELTYJEN TOTUUKSIEN PERUSTALLE. SE, MITÄ ON POISTETTU, ON TÄRKEÄMPÄÄ KUIN SE, MITÄ ON SÄILYTETTY.
https://www.youtube.com/watch?v=qgqudEiPSHs
https://keskustelu.suomi24.fi/t/17625330/valekristityt#comment-143860408
kyse oli vain yhden jumalan korvaamisesta toisella, jotta ihmisille voitiin tarjota laimennettu versio samasta uskonnosta.
Samalla laadittiin hänen mukaansa voimakkaasti sensuroitu kanoninen Raamattu. Sen ulkopuolelle jätettiin ja tukahdutettiin satoja hengellisiä ja esoteerisia kirjoituksia, mukaan lukien Nag Hammadin kirjasto, josta hän kertoo myöhemmin. Hän väittää, että heidän tehtävänään oli pyyhkiä totuus pois ja syöttää kansalle valheita – aivan kuten nykyajan media hänen mielestään tekee. - Anonyymi00266
Anonyymi00264 kirjoitti:
https://www.youtube.com/watch?v=qgqudEiPSHs
TÄRKEIMMÄT JA VOIMAKKAIMMAT HENGELLISET TOTUUDET ON POISTETTU TARKOITUKSELLA KAIKISTA PYHISTÄ TEKSTEISTÄ. NÄMÄ OVAT TIETOJA, JOTKA IHMISKUNTA TUNSI AIKOINAAN HYVIN, MUTTA JOTKA ON VIIMEISTEN TUHANSIEN VUOSIEN AIKANA JÄRJESTELMÄLLISESTI PYYHITTY POIS KAIKISTA TEKSTEISTÄ. NÄMÄ IHMISKUNNALLE ANNETUT ALKUPERÄISET PYHÄT OPETUKSET PALJASTAVAT TIETOISUUDEN, JÄLLEENSYNTYMISEN JA SIELUN TODELLISET LAIT, JOITA JÄRJESTÄYTYNEET USKONNOT JA NIIDEN TAUSTALLA HÄÄRIVÄT TAHOT EIVÄT HALUA IHMISTEN LÖYTÄVÄN. JOKAINEN PLANEETTAMME MERKITTÄVÄ USKONTO PERUSTUU VÄÄRISTELTYJEN TOTUUKSIEN PERUSTALLE. SE, MITÄ ON POISTETTU, ON TÄRKEÄMPÄÄ KUIN SE, MITÄ ON SÄILYTETTY.
https://www.youtube.com/watch?v=qgqudEiPSHs
https://keskustelu.suomi24.fi/t/17625330/valekristityt#comment-143860408
kyse oli vain yhden jumalan korvaamisesta toisella, jotta ihmisille voitiin tarjota laimennettu versio samasta uskonnosta.
Samalla laadittiin hänen mukaansa voimakkaasti sensuroitu kanoninen Raamattu. Sen ulkopuolelle jätettiin ja tukahdutettiin satoja hengellisiä ja esoteerisia kirjoituksia, mukaan lukien Nag Hammadin kirjasto, josta hän kertoo myöhemmin. Hän väittää, että heidän tehtävänään oli pyyhkiä totuus pois ja syöttää kansalle valheita – aivan kuten nykyajan media hänen mielestään tekee.kyse oli vain yhden jumalan korvaamisesta toisella, jotta ihmisille voitiin tarjota laimennettu versio samasta uskonnosta.
- Anonyymi00268
https://www.youtube.com/watch?v=qgqudEiPSHs
JOKAINEN PLANEETTAMME MERKITTÄVÄ USKONTO PERUSTUU VÄÄRISTELTYJEN TOTUUKSIEN PERUSTALLE. SE, MITÄ ON POISTETTU, ON TÄRKEÄMPÄÄ KUIN SE, MITÄ ON SÄILYTETTY.
https://www.youtube.com/watch?v=qgqudEiPSHs - Anonyymi00270
Tämä on kuvaus Nikean kirkolliskokouksesta, jossa Konstantinus hallitsee edessä kuninkaana, ja yksi papeista neuvottelee hänen kanssaan. Nikean kirkolliskokous karsi pois kaiken sellaisen tiedon, joka puhui hengellisyydestä ja jonka hallitseva luokka kielsi. Joitakin heidän sensuroimiaan käsitteitä olivat kaikki viittaukset sieluun, sielun jälleensyntymiseen useiden elämien aikana. Kaikki tämä poistettiin kanonisista kirjoituksista.
Heitä vartioivat siellä roomalaiset centurionit, ja hän sanoi: "Te aiotte keksiä uskonnon, joka pystyy hallitsemaan kansanjoukkojen mieltä ja palauttamaan heidät alistuvaisuuteen, tai ette poistu tästä huoneesta elävinä."
"Te aiotte keksiä uskonnon, joka pystyy hallitsemaan kansanjoukkojen mieltä ja palauttamaan heidät alistuvaisuuteen, tai ette poistu tästä huoneesta elävinä." - Anonyymi00271
Anonyymi00270 kirjoitti:
Tämä on kuvaus Nikean kirkolliskokouksesta, jossa Konstantinus hallitsee edessä kuninkaana, ja yksi papeista neuvottelee hänen kanssaan. Nikean kirkolliskokous karsi pois kaiken sellaisen tiedon, joka puhui hengellisyydestä ja jonka hallitseva luokka kielsi. Joitakin heidän sensuroimiaan käsitteitä olivat kaikki viittaukset sieluun, sielun jälleensyntymiseen useiden elämien aikana. Kaikki tämä poistettiin kanonisista kirjoituksista.
Heitä vartioivat siellä roomalaiset centurionit, ja hän sanoi: "Te aiotte keksiä uskonnon, joka pystyy hallitsemaan kansanjoukkojen mieltä ja palauttamaan heidät alistuvaisuuteen, tai ette poistu tästä huoneesta elävinä."
"Te aiotte keksiä uskonnon, joka pystyy hallitsemaan kansanjoukkojen mieltä ja palauttamaan heidät alistuvaisuuteen, tai ette poistu tästä huoneesta elävinä.""Te aiotte keksiä uskonnon, joka pystyy hallitsemaan kansanjoukkojen mieltä ja palauttamaan heidät alistuvaisuuteen, tai ette poistu tästä huoneesta elävinä."
Teksti täältä ei ole tarkka käännös:
https://www.youtube.com/watch?v=io5oO2UDYWM
He keksivät maailmanuskonnot. - Anonyymi00273
Anonyymi00271 kirjoitti:
"Te aiotte keksiä uskonnon, joka pystyy hallitsemaan kansanjoukkojen mieltä ja palauttamaan heidät alistuvaisuuteen, tai ette poistu tästä huoneesta elävinä."
Teksti täältä ei ole tarkka käännös:
https://www.youtube.com/watch?v=io5oO2UDYWM
He keksivät maailmanuskonnot.Kyse ei ollut uskonnoista.
- Anonyymi00274
Anonyymi00273 kirjoitti:
Kyse ei ollut uskonnoista.
Asian tiimoilla liikkuu jos jonkinlaista rappaajaa ja roiskijaa, mutta jos ei edes ymmärretä mistä raamatun tarina kertoo, niin tällaiset voi kantaa laskiämpärillä sikalan takana olevalle tunkiolle.
- Anonyymi00276
Anonyymi00274 kirjoitti:
Asian tiimoilla liikkuu jos jonkinlaista rappaajaa ja roiskijaa, mutta jos ei edes ymmärretä mistä raamatun tarina kertoo, niin tällaiset voi kantaa laskiämpärillä sikalan takana olevalle tunkiolle.
Tarkoittaa sitä, kun kristinuskon geeniperimällä on 2,4 miljardin ihmisen aivot niksautettu nurinperin, niin jos niillä aivoilla tuotetaan jotakin ajattelua, se perustuu jo perusvirheeseen. Aivot on ensin oikaistava.
- Anonyymi00277
Anonyymi00276 kirjoitti:
Tarkoittaa sitä, kun kristinuskon geeniperimällä on 2,4 miljardin ihmisen aivot niksautettu nurinperin, niin jos niillä aivoilla tuotetaan jotakin ajattelua, se perustuu jo perusvirheeseen. Aivot on ensin oikaistava.
Kyseisen kirjoittajan yrityksestä näkyy, kun hän edelleen kristinuskon äärimmäisestä pahuudesta yrittää löytää edelleen pyhyyttä, selittämällä "ei aidosta kristinuskosta". On vain yksi kristinusko.
- Anonyymi00265
Uskominen on seurakuntakeskeistä. Uskonnollinen yhteisö elää uskontunnustamisesta. Yksi ihminen yksinään ei tunnusta mitään kenellekään eikä edes ajattele uskomistaan. Hän on riippumaton uskovista.
- Anonyymi00272
Otsikossa kyse oli uskomisesta JEESUKSEEN, ja minä kysyin, että miten tilanne muuttuisi, jos uskotaankin JEESUSTA.
- Anonyymi00278
Anonyymi00272 kirjoitti:
Otsikossa kyse oli uskomisesta JEESUKSEEN, ja minä kysyin, että miten tilanne muuttuisi, jos uskotaankin JEESUSTA.
Tämä on raamatun kannalta oleellinen kysymys, koska jo Joh.8 on kirjoitettu Jeesuksen sanoneen juutalaisuuden jumaluutta SAATANAKSI JA VALHEEN ISÄKSI, mihin koko kristinusko kirouksin perustuu.
- Anonyymi00279
Anonyymi00278 kirjoitti:

Ja - katsokaa - kuinka monta kilometriä edellä oleva tekstittää ties mitä tämän totuuden päälle/peittämiseksi.
- Anonyymi00280
Anonyymi00272 kirjoitti:
Otsikossa kyse oli uskomisesta JEESUKSEEN, ja minä kysyin, että miten tilanne muuttuisi, jos uskotaankin JEESUSTA.
Sinun juttusi on kokeneet inflaation, ymmärräthän ettet ole vakavasti otettava kommentoija.
- Anonyymi00281
Anonyymi00278 kirjoitti:
Tämä on raamatun kannalta oleellinen kysymys, koska jo Joh.8 on kirjoitettu Jeesuksen sanoneen juutalaisuuden jumaluutta SAATANAKSI JA VALHEEN ISÄKSI, mihin koko kristinusko kirouksin perustuu.
Kun esitän tämän kysymyksen edellä, alkaa tuo jättivuodatus.
Tulee rankkaa, kun 2,4 MILJARDIN uskojan lisäksi nämäkin on vielä nypittävä pallolta pois.
Onko tiede sittenkin oikeassa, että - alkuräjähdys, mikä siis ei ollut räjähdys - onkin vain yhä uudelleen ja uudelleen tapahtuva uuden aloitus, kun ei vaan onnistu?! - Anonyymi00282
Anonyymi00281 kirjoitti:
Kun esitän tämän kysymyksen edellä, alkaa tuo jättivuodatus.
Tulee rankkaa, kun 2,4 MILJARDIN uskojan lisäksi nämäkin on vielä nypittävä pallolta pois.
Onko tiede sittenkin oikeassa, että - alkuräjähdys, mikä siis ei ollut räjähdys - onkin vain yhä uudelleen ja uudelleen tapahtuva uuden aloitus, kun ei vaan onnistu?!YKSI KONKREETTINEN, JEESUKSEN SANOMA ASIA/TOTUUS EI KUULU, mutta se kuuluu oikein hyvin, että ihmisen kuoliaaksi kiduttaminen, joka opetti etiikkaa ja moraalia sekä kiroaminen kiroukseksi itse LUOJAJUMALANA, pelastaa ihmisen. Tosin vain tekemään sitä pahaa mitä vihaa (Room.7).
OLETTEKO TE KAIKKI UMPIHULLUJA? - Anonyymi00291
Anonyymi00282 kirjoitti:
YKSI KONKREETTINEN, JEESUKSEN SANOMA ASIA/TOTUUS EI KUULU, mutta se kuuluu oikein hyvin, että ihmisen kuoliaaksi kiduttaminen, joka opetti etiikkaa ja moraalia sekä kiroaminen kiroukseksi itse LUOJAJUMALANA, pelastaa ihmisen. Tosin vain tekemään sitä pahaa mitä vihaa (Room.7).
OLETTEKO TE KAIKKI UMPIHULLUJA?Kysymys on tällä kertaa niin yksinkertainen kuin, että tuhotaanko kaikki, vai tuhotaanko vain teidät?
- Anonyymi00292
Anonyymi00291 kirjoitti:
Kysymys on tällä kertaa niin yksinkertainen kuin, että tuhotaanko kaikki, vai tuhotaanko vain teidät?
Siellä ovat jo maailmanjohtajat ydinaseet tanassa odottamassa vastausta.
- Anonyymi00275
EI ole olemassa mitään "taivasta" jonne uskikset "pääsevät" kuoltuaan.
Uskon asiat perustuvat kaikki pohjimmiltaan pelotteluun, että jos et ole kiltti uskovainen, niin joudut kadotukseen, etkä pääse taivaaseen ja rauhaan kuoltuasi.
Eli mitä suurinta paskaa ja siihen ovat jotkut ihmiset jopa uskoneet niin vahvasti, että tuo usko on pysynyt vieläkin mukana ihmisen ajatuksissa. Nimittäin jos tuo usko olisi oikeaa ja totta, niin eihän maailmassa olisi kuin yksi uskonto ja yksi jumala tai miksi sitä sitten kutsuttaisiinkaan? Ihmisen itsetunto ja menttaali on rikki jos tuohon uskojen höpötykseen ja maailmaan lähtee mukaan. Meillä Suomessa kirkko on ollut härski ja toisaalta fiksu kun on keksinyt rippikoulun, eli yritetään vaikuttaa ja painostaa nuoret uskomaan juuri siinä iässä kun nuoren kehitys on kaikkein sekaisemmassa vaiheessa kun hormoonit, kiima ja ajatus ovat kaikkein aktiivisimmassa ja sekavimmassa tilassa, tosi törkeää hyväksikäyttöä.- Anonyymi00283
"Iso Alkunuotti - eli kuolema - joka vie joko taivaaseen tai kadotukseen ikuisesti."
Ainoastaan kristinuskon mukaan. Tai siis abrahamilaisten uskontojen mukaan.
Aluksi kristinuskossa ja myös islamissa tiedettiin jälleensyntymistestä.
Islamilaisissa kirjoituksissa reinkarnaatio ilmaistaan sanalla tanasukh, mutta ortodoksiset muslimifilosofit käyttävät tätä sanaa harvoin. - Anonyymi00284
Anonyymi00283 kirjoitti:
"Iso Alkunuotti - eli kuolema - joka vie joko taivaaseen tai kadotukseen ikuisesti."
Ainoastaan kristinuskon mukaan. Tai siis abrahamilaisten uskontojen mukaan.
Aluksi kristinuskossa ja myös islamissa tiedettiin jälleensyntymistestä.
Islamilaisissa kirjoituksissa reinkarnaatio ilmaistaan sanalla tanasukh, mutta ortodoksiset muslimifilosofit käyttävät tätä sanaa harvoin.Syyrialaiset sufit, pitivät jälleensyntymistä perusperiaatteena, jolle heidän opetuksensa rakentuivat. Tämä islamin synkretistinen haara kehittyi 1100-luvulla. Sitä on harjoitettu pääasiassa Libanonissa, Jordaniassa ja Syyriassa, mutta viime aikoina sen vaikutusvalta ortodoksimuslimien keskuudessa on kasvanut, ilmeisesti sen luontaisen syvän henkisyyden ja yhteyden vuoksi muinaisiin uskontoihin, joiden viisautta pidetään kadonneena nykyaikaisille totuuden etsijöille. Keskiajalla ortodoksiseen kristilliseen koulukuntaan kuulumattomien oppineiden vainot saivat monet oppineet ja filosofit pakenemaan Euroopasta. Jotkut heistä muuttivat Persiaan, toiset Arabiaan, ja jotkut lähtivät aina Intiaan asti.
- Anonyymi00285
Anonyymi00284 kirjoitti:
Syyrialaiset sufit, pitivät jälleensyntymistä perusperiaatteena, jolle heidän opetuksensa rakentuivat. Tämä islamin synkretistinen haara kehittyi 1100-luvulla. Sitä on harjoitettu pääasiassa Libanonissa, Jordaniassa ja Syyriassa, mutta viime aikoina sen vaikutusvalta ortodoksimuslimien keskuudessa on kasvanut, ilmeisesti sen luontaisen syvän henkisyyden ja yhteyden vuoksi muinaisiin uskontoihin, joiden viisautta pidetään kadonneena nykyaikaisille totuuden etsijöille. Keskiajalla ortodoksiseen kristilliseen koulukuntaan kuulumattomien oppineiden vainot saivat monet oppineet ja filosofit pakenemaan Euroopasta. Jotkut heistä muuttivat Persiaan, toiset Arabiaan, ja jotkut lähtivät aina Intiaan asti.
Useiden vuosisatojen ajan Muhammedin huomattavat seuraajat hyväksyivät reinkarnaatio-opin, mutta salasivat sen laajalta uskovien piiriltä.
Muiden maailmanuskontojen tavoin islam sysää sielun jälleensyntymisen teorian taka-alalle pitäen uskoa jälleensyntymiseen pahimmillaan harhaoppina ja parhaimmillaan mystikkojen ja muiden alkuperäiskansojen etuoikeutena. Islamin eri virtausten ja pyhien kirjoitusten huolellinen tutkiminen osoittaa kuitenkin, että reinkarnaatio-oppi on olennainen osa tämän opin uskonnollista perinnettä. - Anonyymi00286
Anonyymi00285 kirjoitti:
Useiden vuosisatojen ajan Muhammedin huomattavat seuraajat hyväksyivät reinkarnaatio-opin, mutta salasivat sen laajalta uskovien piiriltä.
Muiden maailmanuskontojen tavoin islam sysää sielun jälleensyntymisen teorian taka-alalle pitäen uskoa jälleensyntymiseen pahimmillaan harhaoppina ja parhaimmillaan mystikkojen ja muiden alkuperäiskansojen etuoikeutena. Islamin eri virtausten ja pyhien kirjoitusten huolellinen tutkiminen osoittaa kuitenkin, että reinkarnaatio-oppi on olennainen osa tämän opin uskonnollista perinnettä.Uskontoja on muutettu. Sillä tavalla on helpompi hallita ihmisiä.
Onko mahdollista, että varhaiset kristityt uskoivat jälleensyntymiseen? Vaikka jotkut saattavat pitää tätä ajatusta uskomattomana, useat kristilliset lähteet (mukaan lukien Raamattu) viittaavat siihen, että vuosisatoja sitten oli yleistä uskoa, että ihminen ei tule maan päälle vain kerran, vaan useita kertoja.
Vuonna 1945 tutkijat löysivät joitakin varhaisia juutalaiskristillisiä kirjoituksia. Kaksi vuotta myöhemmin maailma kuuli Kuolleenmeren kääröistä, jotka muuttivat Raamatun historiaa. Varhaiset kristityt ja juutalaiset noudattivat Jeesuksen opetuksia - mukaan lukien käsitys ylösnousemuksesta. Tästä löytyy useita esimerkkejä muinaisista lähteistä. - Anonyymi00287
Anonyymi00286 kirjoitti:
Uskontoja on muutettu. Sillä tavalla on helpompi hallita ihmisiä.
Onko mahdollista, että varhaiset kristityt uskoivat jälleensyntymiseen? Vaikka jotkut saattavat pitää tätä ajatusta uskomattomana, useat kristilliset lähteet (mukaan lukien Raamattu) viittaavat siihen, että vuosisatoja sitten oli yleistä uskoa, että ihminen ei tule maan päälle vain kerran, vaan useita kertoja.
Vuonna 1945 tutkijat löysivät joitakin varhaisia juutalaiskristillisiä kirjoituksia. Kaksi vuotta myöhemmin maailma kuuli Kuolleenmeren kääröistä, jotka muuttivat Raamatun historiaa. Varhaiset kristityt ja juutalaiset noudattivat Jeesuksen opetuksia - mukaan lukien käsitys ylösnousemuksesta. Tästä löytyy useita esimerkkejä muinaisista lähteistä.Vuonna 553 jKr. 165 kirkon virkamiestä tuomitsi reinkarnaation. Sitä ennen se oli ollut kristillinen perusopetus.
Reinkarnaatio on tosiasia. Se, että se ei enää ole osa nykypäivän kristillistä uskomusta, johtuu yhdestä vallanhimoisesta naisesta, joka poistatti kaikki viittaukset reinkarnaatioon varhaisesta Raamatusta. Näennäisen pieni teko, jolla on historiallisia seurauksia: miten erilainen olisi ollut kahden viime vuosituhannen historia, jos ihmiskunta olisi tiennyt, että he itse niittäisivät (väärän)tekojensa hedelmiä tulevassa maallisessa elämässä - että heidän olisi nukuttava tekemissään sängyissä?!
Karman laki ja jälleensyntyminen: Loputtomassa kierrossa palaamme maan päälle, kunnes olemme oppineet hallitsemaan energioitamme. - Anonyymi00288
Anonyymi00287 kirjoitti:
Vuonna 553 jKr. 165 kirkon virkamiestä tuomitsi reinkarnaation. Sitä ennen se oli ollut kristillinen perusopetus.
Reinkarnaatio on tosiasia. Se, että se ei enää ole osa nykypäivän kristillistä uskomusta, johtuu yhdestä vallanhimoisesta naisesta, joka poistatti kaikki viittaukset reinkarnaatioon varhaisesta Raamatusta. Näennäisen pieni teko, jolla on historiallisia seurauksia: miten erilainen olisi ollut kahden viime vuosituhannen historia, jos ihmiskunta olisi tiennyt, että he itse niittäisivät (väärän)tekojensa hedelmiä tulevassa maallisessa elämässä - että heidän olisi nukuttava tekemissään sängyissä?!
Karman laki ja jälleensyntyminen: Loputtomassa kierrossa palaamme maan päälle, kunnes olemme oppineet hallitsemaan energioitamme.Mutta palataanpa 6. vuosisadalle Kristuksen jälkeen, jolloin Bysantin keisari Justinianuksen hovissa hautautui pirullinen salaliitto, joka piti ihmiskunnan vankina väärän käsityksen vallassa elämän ja kuoleman todellisuudesta 1 400 vuoden ajan. Sitä edeltävinä sukupolvina jälleensyntyminen oli kristillisessä kirkossa vielä kiistaton tosiasia.
Kuten jo mainittiin, näiden uskonnollisten kiistojen aikana jälleensyntyminen ei ollut kertaakaan keskustelun aiheena. Sitä pidettiin perusdogmana, jota vuoden 451 konsiili jopa vahvisti. Kuka olisi silloin voinut kuvitella, että kristillinen teologia muuttuisi niin olennaisesti, kun Justinianus nousi Itä-Rooman valtakunnan valtaistuimelle vuonna 527, ja millaisia syvällisiä seurauksia seuraavat vuosisadat sen seurauksena saisivat? - Anonyymi00289
Anonyymi00288 kirjoitti:
Mutta palataanpa 6. vuosisadalle Kristuksen jälkeen, jolloin Bysantin keisari Justinianuksen hovissa hautautui pirullinen salaliitto, joka piti ihmiskunnan vankina väärän käsityksen vallassa elämän ja kuoleman todellisuudesta 1 400 vuoden ajan. Sitä edeltävinä sukupolvina jälleensyntyminen oli kristillisessä kirkossa vielä kiistaton tosiasia.
Kuten jo mainittiin, näiden uskonnollisten kiistojen aikana jälleensyntyminen ei ollut kertaakaan keskustelun aiheena. Sitä pidettiin perusdogmana, jota vuoden 451 konsiili jopa vahvisti. Kuka olisi silloin voinut kuvitella, että kristillinen teologia muuttuisi niin olennaisesti, kun Justinianus nousi Itä-Rooman valtakunnan valtaistuimelle vuonna 527, ja millaisia syvällisiä seurauksia seuraavat vuosisadat sen seurauksena saisivat?https://www.youtube.com/watch?v=qgqudEiPSHs
Jälleensyntymä kristinuskossa: https://afkimel.wordpress.com/wp-cont...
Jälleensyntymä Buddhalaisuudessa: / comparing-reincarnation-beliefs-between-hi...
Jälleensyntymä ja fatalismi Islamissa: Anne Bennett, Reincarnation, sect unity, and identity among the druze ja https://www.studioarabiyainegypt.com/...
Ketjusta on poistettu 22 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Pyhäjärvi syvällä kusessa
Pyhäjärvi ei tule selviämään millään tästä alhosta. Ollaan aivan liian syvällä. https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/pyha1371443- 1481081
Miten voi sinun
tunteet yhtäkkiä kuolla kuin napista painamalla? Et enää vilkaisekaan minuun päin vaan jos vahingossa näet minut käännät69916- 68723
PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI VALTIOVARAINMINESTERIÖN ARVIOINTIMENETTELYYN..TE
...siinä se nyt on, mitä tässä enää vikistään. Uutiset Yle, 14.8. Klo 20.30, ei tunnu mukavalta.56713Miksi naiset haluavat itseään vanhemman kumppanin? Vai haluavatko?
Tuolla toisessa ketjussa tuli esille tämä kysymys ja se on mielestäni hyvä kysymys. Kiitos scrg:lle tämän kysymyksen esi238681- 37599
Missä vaiheessa
Unohdit minut? Onko sinulla oikeasti mies jota rakastat? Tiedän että möhlin ja odotin liikaa. Ei tarvitse vastata jos et33561Ernest Lawson rehellisenä vaikeasta TTK-tilanteesta: "Vain harvan ja valitun henkilön tiedossa"
Tanssii Tähtien Kanssa tulee syksyn iloksi ja tiedossa on suosikkisarjan 19. kausi. Tulevalla kaudella nähdään iso uudi7531- 39527