Koko politiikka on silkkaa huvin vuoksi kiusantekemistä. Kuten tuloerojen kasvattaminen entisestään, verojan välttely ja lähes suoranainen valehtelu poliittisesta vastustajasta.
Kokoomus on peereikäilyn kärkipuolue. Päivärinta ja Heinonen valehtelivat aivan suoraan väittäessään, että HITAS-asunnot olisivat yhteiskunnan tukemia ja köyhille tarkoitettuja. Eivät ole kumpaakaan. Eikä niistä ole mitään pulaa, vaikka pari poliitikkoakin omistaa yhden HITAS-asunnon sijoitusmielessä. Vaikka niitä ei ole tarkoitettu sijoitustoimintaan, niin on kai se parempi, että sijoittaja ottaa edes vuokralaisen, kuin seisottaa kymmeniä, ehkä jopa satoja HITAS-asuntoja tyhjillään, kuten nyt tapahtuu.
Ja sitten persu Rantanen pistää vielä paremmaksi. Poliisina hän "ei tiedä", että Ceutasta on sovittu erikseen Schengenin sopimuksen yhteydessä ja että sieltä ei pääse Espanjan mantereelle ja muualle Schengenalueelle ilman viranomaisten lupaa, joka harvoin myönnetään. Italiaan tulee vuoden kuluessa suuret määrät laittomia siirtolaisia, mutta eipä Rantanen ole vaatinut Italian rajojen sulkemista.
Ainoastaan turvapaikan saaneet voivat siirtyä Ceutasta muun EU:n alueelle.
Rantasen tyhmyys muistuttaa sitä, kun Orpo väitti oppositiossa ollessaan, että vain hallitus voisi tehdä toissijaisuushuomatuksen EU:lle. Niinhän asia ei ole, vaan parlamentit voivat koska tahansa tehdä sellaisen itsenäisesti. Eikä sen huomauksen tekeminen vaikuta suoraan mitään EU:n direktiivien tai asetusten voimaantuloon.
Melkoinen osa ihmisistä on niin tyhmiä, että he lukevat vain otsikot, ja vaikka lukisivat pidemmällekin, he eivät tajua. He äänestävät oikeistoa.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.