Raamattu opettaa, että Israelin kansa on sukupolvien ajan rikkonut Jumalan liittoa, langennut epäjumalanpalvelukseen, tottelemattomuuteen ja hengelliseen luopumukseen. Jumala ilmoitti jo Mooseksen kautta, että jatkuvan tottelemattomuuden seurauksena Israelia kohtaisivat vaikeudet, vihollisten hyökkäykset, sodat, hajaannus ja ahdistus (3. Moos. 26:14–39; 5. Moos. 28:15–68). Profeetat vahvistavat tämän: Jumala kurittaa kansaansa sen syntien tähden, jotta se nöyrtyisi ja kääntyisi takaisin hänen puoleensa (Jes. 58:1; Jer. 7:9–15; Hes. 20:30–38; Hoos. 5:5–15).
Lopun aikana Israel joutuu vielä erityiseen ahdistukseen. Raamattu puhuu ”Jaakobin ahdistuksen ajasta” (Jer. 30:7), suuresta ahdistuksesta Juudeassa (Matt. 24:15–21; Dan. 12:1) sekä kansojen kokoontumisesta Jerusalemia vastaan (Sak. 12:2–3; 14:2). Sak. 13:8–9 kuvaa ankaraa puhdistamista: jäljelle jäävä jäännös viedään tuleen, puhdistetaan ja sanoo: ”Herra on minun Jumalani.”
Mutta pakanakansojen ei pidä kerskailla Israelin lankeemuksesta eikä käyttää sen ahdinkoa hyväkseen. Paavali varoittaa:
”Älä ylpeile oksia vastaan.” (Room. 11:18)
”Älä ylpeile, vaan pelkää.” (Room. 11:20)
”Jos Jumala ei säästänyt luonnollisia oksia, ei hän säästä sinuakaan.” (Room. 11:21)
Obadjan kirjassa Edom tuomitaan, koska se iloitsi Juudan onnettomuudesta ja käytti kansan ahdinkoa hyväkseen:
”Älä iloitse Juudan lapsista heidän onnettomuutensa päivänä.” (Obad. 12)
”Älä katsele heidän kurjuuttaan heidän onnettomuutensa päivänä.” (Obad. 13)
”Kuten sinä olet tehnyt, niin sinulle tehdään.” (Obad. 15)
Tämä on vakava varoitus: vaikka Jumala kurittaa Israelia sen synnin tähden, mikään kansa ei saa vihata, vainota tai halveksia juutalaisia eikä iloita heidän kärsimyksestään.
Jumalan kutsu parannukseen ja uskoon
Jumalan kurituksen tarkoitus ei ole vain tuomio, vaan myös kutsu kääntymykseen:
”Huuda minua avuksesi, niin minä vastaan sinulle ja ilmoitan sinulle suuria ja salattuja asioita.” (Jer. 33:3)
”Avuksesi huuda minua hädän päivänä, niin minä tahdon auttaa sinua, ja sinun tulee kunnioittaa minua.” (Ps. 50:15)
Jes. 53 kertoo Messiaasta, joka kantaa syntimme: ”häntä haavoitettiin meidän rikkomustemme tähden” ja ”rangaistus oli hänen päällänsä, että meillä rauha olisi” (Jes. 53:5). Kristillisessä uskossa tämä täyttyy Jeesuksessa Kristuksessa.
Siksi todellinen toivo Israelille ja kaikille kansoille ei ole omassa vanhurskaudessa, vaan Messiaassa, joka kantoi synnin.
”Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut, että hän antoi ainokaisen Poikansa, ettei yksikään, joka häneen uskoo, hukkuisi, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä.” (Joh. 3:16)
Pelastus on Jumalan lahja, ei ihmisen ansio:
”Armosta te olette pelastetut uskon kautta… se on Jumalan lahja… ettei kukaan kerskaisi.” (Ef. 2:8–9)
Myös hengellisen kasvun antaa Jumala:
”Minä istutin, Apollos kasteli, mutta Jumala antoi kasvun.” (1. Kor. 3:6)
Siksi kukaan ei voi ylpeillä Israelin lankeemuksesta eikä omasta uskostaan. Jumala kutsuu, kasvattaa, kurittaa ja armahtaa.
Room. 11:n lopullinen sanoma on toivo: Israelin lankeemus ei ole lopullinen:
”Ja niin koko Israel on pelastuva.” (Room. 11:25–27)
Raamatun kokonaiskuva on siis:
Synti → Jumalan kuritus → ahdistus → kutsu parannukseen → usko Messiaaseen → syntien anteeksianto → Jumalan antama kasvu ja pelastus.
Ja tämä ilosanoma kuuluu sekä juutalaisille että kaikille pakanakansoille: Jeesus Kristus on syntien sovittaja, ja jokainen, joka häneen uskoo, saa iankaikkisen elämän.
Lopun aikana Israel joutuu vielä erityiseen ahdistukseen. Raamattu puhuu ”Jaakobin ahdistuksen ajasta” (Jer. 30:7), suuresta ahdistuksesta Juudeassa (Matt. 24:15–21; Dan. 12:1) sekä kansojen kokoontumisesta Jerusalemia vastaan (Sak. 12:2–3; 14:2). Sak. 13:8–9 kuvaa ankaraa puhdistamista: jäljelle jäävä jäännös viedään tuleen, puhdistetaan ja sanoo: ”Herra on minun Jumalani.”
Mutta pakanakansojen ei pidä kerskailla Israelin lankeemuksesta eikä käyttää sen ahdinkoa hyväkseen. Paavali varoittaa:
”Älä ylpeile oksia vastaan.” (Room. 11:18)
”Älä ylpeile, vaan pelkää.” (Room. 11:20)
”Jos Jumala ei säästänyt luonnollisia oksia, ei hän säästä sinuakaan.” (Room. 11:21)
Obadjan kirjassa Edom tuomitaan, koska se iloitsi Juudan onnettomuudesta ja käytti kansan ahdinkoa hyväkseen:
”Älä iloitse Juudan lapsista heidän onnettomuutensa päivänä.” (Obad. 12)
”Älä katsele heidän kurjuuttaan heidän onnettomuutensa päivänä.” (Obad. 13)
”Kuten sinä olet tehnyt, niin sinulle tehdään.” (Obad. 15)
Tämä on vakava varoitus: vaikka Jumala kurittaa Israelia sen synnin tähden, mikään kansa ei saa vihata, vainota tai halveksia juutalaisia eikä iloita heidän kärsimyksestään.
Jumalan kutsu parannukseen ja uskoon
Jumalan kurituksen tarkoitus ei ole vain tuomio, vaan myös kutsu kääntymykseen:
”Huuda minua avuksesi, niin minä vastaan sinulle ja ilmoitan sinulle suuria ja salattuja asioita.” (Jer. 33:3)
”Avuksesi huuda minua hädän päivänä, niin minä tahdon auttaa sinua, ja sinun tulee kunnioittaa minua.” (Ps. 50:15)
Jes. 53 kertoo Messiaasta, joka kantaa syntimme: ”häntä haavoitettiin meidän rikkomustemme tähden” ja ”rangaistus oli hänen päällänsä, että meillä rauha olisi” (Jes. 53:5). Kristillisessä uskossa tämä täyttyy Jeesuksessa Kristuksessa.
Siksi todellinen toivo Israelille ja kaikille kansoille ei ole omassa vanhurskaudessa, vaan Messiaassa, joka kantoi synnin.
”Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut, että hän antoi ainokaisen Poikansa, ettei yksikään, joka häneen uskoo, hukkuisi, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä.” (Joh. 3:16)
Pelastus on Jumalan lahja, ei ihmisen ansio:
”Armosta te olette pelastetut uskon kautta… se on Jumalan lahja… ettei kukaan kerskaisi.” (Ef. 2:8–9)
Myös hengellisen kasvun antaa Jumala:
”Minä istutin, Apollos kasteli, mutta Jumala antoi kasvun.” (1. Kor. 3:6)
Siksi kukaan ei voi ylpeillä Israelin lankeemuksesta eikä omasta uskostaan. Jumala kutsuu, kasvattaa, kurittaa ja armahtaa.
Room. 11:n lopullinen sanoma on toivo: Israelin lankeemus ei ole lopullinen:
”Ja niin koko Israel on pelastuva.” (Room. 11:25–27)
Raamatun kokonaiskuva on siis:
Synti → Jumalan kuritus → ahdistus → kutsu parannukseen → usko Messiaaseen → syntien anteeksianto → Jumalan antama kasvu ja pelastus.
Ja tämä ilosanoma kuuluu sekä juutalaisille että kaikille pakanakansoille: Jeesus Kristus on syntien sovittaja, ja jokainen, joka häneen uskoo, saa iankaikkisen elämän.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Kasvaako pienet lapset kuoleman jälkeen paratiisissa aikuisiksi?
Kasvavatko pieninä kuolleet lapset kuoleman jälkeen aikuisiksi paratiisissa?
Raamattu ei anna tähän suoraa vastausta. Se ei sano, että vauvana tai pienenä kuollut lapsi kasvaisi siellä vähitellen aikuiseksi, eikä myöskään kerro, minkä ikäisenä ihminen on ylösnousemuksessa. Siksi tässä kannattaa erottaa se, mitä Raamattu todella sanoo, siitä, mitä voimme vain päätellä.
Jeesuksen suhtautuminen lapsiin on kuitenkin hyvin lohdullista. Hän sanoi:
”Sallikaa lasten tulla minun luokseni älkääkä estäkö heitä, sillä senkaltaisten on taivasten valtakunta.”
(Matt. 19:14)
Jeesus ei siis suhtautunut lapsiin vähäpätöisinä tai Jumalan valtakunnan ulkopuolisina. Päinvastoin hän asetti heidät esimerkiksi Jumalan valtakuntaan kuuluvista.
Myös Daavidin sanat hänen kuolleesta lapsestaan ovat kiinnostavat:
Minä menen hänen luokseen, mutta hän ei tule minun luokseni.”
(2. Sam. 12:23)
Jakeesta ei voi yksin tehdä varmaa oppia siitä, mitä lapselle tapahtuu kuoleman jälkeen, mutta Daavidin sanat osoittavat ainakin hänen odottaneen jälleennäkemistä lapsensa kanssa.
Ylösnousemuksesta Paavali sanoo:
”Kylvetään katoavaisuudessa, nousee katoamattomuudessa; kylvetään heikkoudessa, nousee voimassa.”
(1. Kor. 15:42–43)
Tämä on tärkeää myös lapsen kohdalla. Raamattu ei kuvaa ylösnousemusta yksinkertaisesti siten, että ihminen palautetaan täsmälleen siihen fyysiseen tilaan, jossa hän kuoli. Ylösnousemusruumis on katoamaton ja täydellinen.
Paavali sanoo myös, että ”me tulemme hänen kaltaisikseen” (1. Joh. 3:2).
Siksi en sanoisi Raamatun perusteella, että pieni lapsi välttämättä ”kasvaa” taivaassa asteittain aikuiseksi. Raamattu ei kerro tällaista prosessia. Mutta yhtä vähän on perusteita ajatella, että lapsi jäisi ikuisesti keskeneräiseen vauvan tai pienen lapsen tilaan.
Raamatun varma lupaus on paljon olennaisempi: ylösnousemuksessa Jumala antaa ihmiselle katoamattoman elämän, eikä uudessa luomakunnassa ole enää kuolemaa, surua, itkua eikä kipua.
”Kuolemaa ei enää ole, ei murhetta eikä parkua eikä kipua enää ole.”
(Ilm. 21:4)
Eli lyhyesti: Raamattu ei kerro, minkä ikäisenä pieninä kuolleet lapset herätetään, eikä opeta, että heidän täytyisi kasvaa aikuisiksi. Se kuitenkin antaa vahvan perustan luottaa siihen, että Jumalan luona he eivät jää kuoleman tai keskeneräisyyden tilaan, vaan saavat täydellisen elämän ylösnousemuksessa.
Jumala antaa kasvun.
Kasvavatko pieninä kuolleet lapset kuoleman jälkeen aikuisiksi paratiisissa?
Raamattu ei anna tähän aivan suoraa vastausta. Se ei sano, että vauvana tai pienenä kuollut lapsi kasvaisi siellä vähitellen aikuiseksi, eikä kerro tarkkaa ikää, jossa ihminen on ylösnousemuksessa. Siksi on hyvä erottaa se, mitä Raamattu varmasti opettaa, siitä, mitä voimme päätellä.
Jeesuksen suhtautuminen lapsiin on kuitenkin hyvin lohdullista. Hän sanoi:
”Sallikaa lasten tulla minun luokseni älkääkä estäkö heitä, sillä senkaltaisten on taivasten valtakunta.”
(Matt. 19:14)
Jeesus siis osoitti, että lapset ovat hänelle erityisen rakkaita ja että Jumalan valtakunta kuuluu heidän kaltaisilleen.
Myös Daavidin sanat hänen kuolleesta lapsestaan ovat merkittävät:
”Minä menen hänen luokseen, mutta hän ei tule minun luokseni.”
(2. Sam. 12:23)
Jakeesta ei voi yksin tehdä varmaa oppia kuolemanjälkeisestä elämästä, mutta Daavidin sanat ovat kuitenkin hyvin lohdulliset ajatellen jälleennäkemistä.
Ylösnousemuksesta Paavali kirjoittaa:
”Kylvetään katoavaisuudessa, nousee katoamattomuudessa; kylvetään heikkoudessa, nousee voimassa.”
(1. Kor. 15:42–43)
Ylösnousemus ei siis tarkoita vain sitä, että ihminen palautetaan sellaisena kuin hän oli kuollessaan. Jumala antaa uuden, katoamattoman ja täydellisen elämän.
Raamattu kertoo myös kasvusta ja siitä, että **Jumala antaa kasvun**:
”Minä istutin, Apollos kasteli, mutta Jumala antoi kasvun.”
(1. Kor. 3:6)
Tämä jae puhuu ensisijaisesti hengellisestä tämän ajan hengellisestä työstä, eikä sitä pidä käyttää suorana todisteena siitä, että kuollut lapsi kasvaa fyysisesti aikuiseksi.
Se kuitenkin muistuttaa tärkeästä raamatullisesta periaatteesta: **kasvun ja elämän lähde on Jumala.**
Siksi emme voi Raamatun perusteella varmasti sanoa, että pieni lapsi kasvaa paratiisissa vaihe vaiheelta aikuiseksi.
Mutta voimme luottaa siihen, että **Jumala ei jätä häntä keskeneräiseksi**.
Ylösnousemuksessa Jumala antaa ihmiselle sen täydellisen ja katoamattoman elämän, jonka Hän on tarkoittanut.
Johannes kirjoittaa:
”Me tiedämme tulevamme hänen kaltaisikseen, kun hän ilmestyy.”
(1. Joh. 3:2)
Ja lopullisesta tulevaisuudesta Raamattu sanoo:
”Kuolemaa ei enää ole, ei murhetta eikä parkua eikä kipua enää ole.”
(Ilm. 21:4)
Eli lyhyesti: Raamattu ei kerro tarkasti, minkä ikäisenä pieninä kuolleet lapset herätetään eikä kuvaa heidän kasvamistaan paratiisissa. Mutta se antaa vahvan perustan luottaa siihen, että Jumala antaa heille täydellisen elämän, kasvun ja kaiken tarvittavan – he eivät jää ikuisesti kuoleman tai keskeneräisyyden tilaan. ❤️